niin, että juontaja näytti virikkeen ja avasi keskus-telun. Mitään kysymyksiä ei tässä vaiheessa esi-tetty, vaan keskustelu lähti liikkeelle osallistujien omasta aloitteesta. Keskustelun edetessä juontaja saattoi esittää joitain tarkentavia lisäkysymyksiä tai palata tarkemmin johonkin keskustelussa esi-tettyyn asiaan.
Ensimmäisenä virikkeenä oli yksi sana: isol-la kirjasinisol-lajilisol-la keskelle kuultokuvaa kirjoitettu
”koti”. Virikkeen minimalistisuudesta huolimatta se herätti tilaisuuksissa paljon keskustelua ja yl-lättäviäkin näkökulmia. Oletuksena oli, että virik-keestä käyty keskustelu laajenee jossain vaiheessa koskemaan useita koteja. Puhutaan lapsuudenko-dista, ensimmäisestä omasta kolapsuudenko-dista, muutoista ja niin edelleen. Sen vuoksi ensimmäinen virike sai jatkokseen kysymyksen, jossa pyydettiin keskus-telijoita miettimään, mikä kodeista on ollut heille tärkein ja mikä kotoisin. Kolmannessa virikkeessä oli kyse erilaisista asumuksista. Näytettiin kuvat iglusta, koirankopista, pilvenpiirtäjästä, futuristi-sesta talosta sekä kodasta. Keskustelijoita pyydet-tiin tarkastelemaan kuvia ja miettimään, minkä he kokevat kotoisimmaksi ja miksi. Samoin pyydet-tiin perusteluja, jos joku asumus on sellainen, että siinä ei missään tapauksessa voisi asua.
Neljänneksi keskustelijoille näytettiin talon pohjapiirros. Alun perin virikkeen kuvassa oli var-sin ongelmaton suomalainen omakotitalo, mutta jo toisesta keskustelutilaisuudesta alkaen se korvat-tiin rintamamiestalon pohjapiirroksella. Uusi kuva tarjosi enemmän täkyjä keskusteluun: talomalli oli selvästi vanhanaikainen ja eritasoratkaisuna mielipiteitä jakava. Keskustelua vauhditti myös pohjapiirroksen puutteellisuus. Toinen kerros jäi mielikuvituksen varaan; ovia ja ikkunoita puuttui.
Virikkeeseen kuului myös kartta, jonka tarkoituk-sena oli innostaa keskustelijoita miettimään asun-non tai kodin sijaintia.
Seurasi kaksi kuvasikermää, joista ensimmäi-nen, järjestyksessä viides virike, johdatti keskuste-lijat tarkastelemaan kotia ja kotoisuutta tavaroiden ja esineiden avulla: kahvinkeitin, saunamittari, lautapeli, taulu, villasukat, kahviastiasto, siivous-välineitä, älypuhelin, valvontakamera ja nojatuoli, jossa istuu koira. Kuudes virike tarjosi valikoiman erityyppisiä asuinmiljöitä: vanhan pirtin interiöö-ri, kerrostalon rappukäytävä, hotellihuone ja yh-teismajoitustila.
Seitsemännessä virikkeessä siirryttiin tarkas-telemaan luonnon merkitystä asumisessa ja ko-toisuuden tunteessa. Diassa esitettiin rinnakkain kaksi kuvaa, joista toinen kuvasi kauppakeskusta ja toinen luonnon keskellä kulkevaa hiekkatietä.
Otsikkona oli ”Pitääkö kotona olla luontoa?”
Seuraavaksi tarjottiin jälleen kaksi kuvakollaasia.
Ensin kokoelma asumiseen liittyviä palveluja: hie-rontaa, valmiiksi pakattu kauppakassi ja siivooja, ruokailijoita ravintolassa, lumitöitä ja verensokerin mittaamista. Sitten kuvasikermä matkalaukuista, keinutuolista ja postilaatikoista. Näkyi myös tans-sipareja ja kaksi pikkulasta. Virikkeen tarkoitukse-na oli innostaa osallistujia keskustelemaan nykyi-sestä ja tulevasta elämäntyylistään.
Virikehaastattelurunkoon kuului ryhmä-keskustelun lisäksi myös kirjallisesti toteutettu viriketehtävä. Osallistujille jaettiin keskustelun päätteeksi kynä ja paperia, ja heitä pyydettiin kir-jaamaan kolme tärkeää asiaa, jotka tekevät asun-nosta kodin sekä perustelemaan niitä lyhyesti. Kir-jallisen tehtävän tarkoituksena oli varmistaa, että kaikki osallistujat tulevat kuulluiksi. Jokaiselle ei ole yhtä luontevaa osallistua yleiseen ja useimmi-ten vilkkaana käyvään keskusteluun. Kaikkea mie-leen tulevaa ei välttämättä haluta kertoa muiden kuullen. Joidenkin on helpompaa jäsentää ajatuk-siaan kirjallisesti.
eläytymistehtävä
Virikkeiden lisäksi aineistoa tuotettiin kirjallisella eläytymistehtävällä. Osallistujia pyydettiin ku-vittelemaan, että he ovat muuttaneet nykyisestä kodistaan uuteen asuntoon, jonka jälkeen heille tarjottiin myönteinen tai kielteinen mahdollisuus jatkaa kertomusta omin sanoin. Uuden kodin sai kuvitella joko viihtyisäksi tai vähemmän viihtyi-säksi, minkä jälkeen osallistujia pyydettiin kuvaa-maan uutta (kuviteltua) kotiaan ja asuinseutuaan.
Eläytymistehtävällä kerättiin osallistujien käsityk-siä siitä, millaisia asioita he pitävät tärkeinä kodin viihtyisyyden ja asuinympäristön osalta ja millai-set tekijät puolestaan toimivat työntötekijöinä.
Käytetty virikeaineisto on tämän julkaisun liitteenä 1. Jokainen keskustelutilaisuus kesti noin 2–2,5 tuntia. Kaikki keskustelut tallennettiin ja kirjoitettiin tekstiksi analyysia varten. Näin saa-tua kirjallista aineistoa kertyi yhteensä lähes 130 sivua.
Aineiston AnAlyysi
Viitekehys rakennettiin aineistolähtöisesti kirjal-listen tehtävien vastaukset klusteroimalla ja koke-muksellisen kotiseututeorian viitekehystä mukail-len (Riukulehto ja Rinne-Koski 2013, Riukulehto ja Suutari 2012). Klusteroinnissa aineisto luokiteltiin sisällön ja keskinäisten suhteiden perusteella. Luo-kat perustuvat havaintojen samankaltaisuuteen.
Samaa ilmiötä tai kokonaisuutta kuvaavat asiat koottiin yhteen. Kun samankaltaisia piirteitä sisäl-täneet ja toisiaan leikkaavat klusterit yhdistettiin, käsiteltävien ryhmien määrä saatiin pienemmäksi.
Vaikka abstraktiotaso jonkin verran kasvoi, kotiko-kemusten kokonaisuus ja luokkien keskinäiset suh-teet tulivat entistä helpommin hahmotettaviksi.
Sisällönanalyysin lisäksi aineistoa tarkasteltiin myös diskurssina ja puhuntoina. Huomio kiin-nitettiin siihen, miten tilaisuuksien osallistujat puhuivat kodista, kotoisuudesta ja kolmannesta iästä. Aineistoa lähestyttiin tunnistamalla rivi-en välistä puhetapoja, joilla osallistujat tuottavat käsityksiään ja jäsentävät ajatuksiaan. Tässä ra-portoitavaa puhunnan analyysia ohjaa sosiaalisen konstruktionismin mukainen viitekehys, jonka lähtökohtana on ajatus siitä, että se miten asioista puhutaan – millaisia ilmauksia käytetään,
millai-sia käsitteitä käytetään ja niin edelleen – heijastaa sitä, miten puhujat kokevat ja näkevät kolmannen iän asumisen. Muhonen ja Ojala (2004, 12) painot-tavat, että ikääntymisen kokemuksiin vaikutta-vat puhujan omien käsitysten lisäksi myös yleiset kulttuuriset käsitykset siitä, miten ikääntymisestä ja asumisesta puhutaan. Raportissa ei kuitenkaan dokumentoida koko aineistoa diskursiivisesta nä-kökulmasta, vaan tarkasteluun nostetaan vain teeman kannalta olennaisimmat ja eniten huomi-ota kiinnittävät puhunnat. Analyysi aloitettiin tun-nistamalla aineistosta erilaisia puhetapoja, joilla keskustelijat rakensivat ja jäsensivät asumista suh-teessa ikääntymiseen. Näiden perusteella tehtiin tulkintaa siitä, mihin ja millaisiin yhteiskunnalli-siin keskusteluihin ja jäsennykyhteiskunnalli-siin osallistujat pe-rustivat puhuntaansa ja mitä ne kertovat keskuste-lijoiden ajatuksista tulevaisuuden asumisesta.
tulkintAkehyksen RAkentAminen
jäsenten hallinnasta – mutta kokemus leviää nopeasti ympäristöön. Asunnotonkin tuntee jol-lakin tasolla omakseen vähintään makuusijansa.
Lattiamajoituksessa paikkansa menettänyt kokee helposti tulleensa loukatuksi: ”olet vienyt minun paikkani.” Kodilla voidaan edelleen tarkoittaa huo-netta, taloa, pihapiiriä ja ulkokartanoita, kotimaa-kuntaa tai kotimaata, joskus jopa koko maailmaa.
Kun tarkastelun kohteena on asuminen, puhutaan tavallisesti kodista merkityksessä talo. Liikutaan mitta-asteikon alkupäässä.
Kodin tunne voi liittyä mihin tahansa astei-kon kohtaan niin luontevasti, että esimerkiksi multiskalaarisuutta tutkinut maantieteilijä Sallie Marston on valinnut juuri kodin malliesimerkiksi skaalautumisen ilmiötä opettaessaan. Mittakaava syntyy sosiaalisesti. Jonnekin kuulumisen tunne samoin kuin suhteet muihin ihmisiin voivat skaa-lautua naapureihin tai kansaan, kansainväliseen tilaan tai lähipuiston penkkiin. (Marston 2000)
Kodin, talon ja asumuksen sosiaalinen ja spati-aalinen rajankäynti on kiinnostavaa. Se hajoaa mo-niksi kysymyksiksi. Milloin ja millä ehdoilla talosta
koti pAikkoinA jA elettyinä tApAhtuminA
Humanistisen kodin tutkimuksen ja kotiseutu-tutkimuksen perinteissä koti on paljon enemmän kuin talo tai kotitalous, vaikka nekin ovat kodin osatekijöitä. Koti ymmärretään multiskalaarisesti.
Se on kuvitteellinen tila: kodissa yhdistyvät aja-tukset ja tuntemukset, joilla on yhteinen konteksti, mutta jotka voivat ylittää tiloja ja esiintyä eri mit-takaavoissa. Muodostuu paikkoja, jotka yhdistyvät toisiinsa ja jotka yhdessä mielletään kodiksi. (Hei-degger 1971/1954, Fernández Manjón 2010, 28, Morley 2000, 48)
Paikkaperustaisuus ja multiskalaarisuus ovat maantieteellisen kodin tulkinnan perusajatuksia.
Koti on paikka; kodin ajatus perustuu jollakin ta-voin paikan ajatukseen (myös Vilkko 2010a, 35–58 tarkastelee kotia samaan tapaan paikkaan sidot-tuina arkisina käytäntöinä). Toiseksi kodin ilmiöön vaikuttaa aina mittakaava. Kodiksi kokeminen al-kaa omasta ruumiista – oman kehon ja