Vielä kalevalaisena aikana tieto oli sitä, mikä vie perille eli mikä oli hyödyllistä toimin-nassa. Parhaimmillaankin tieto kattaa todellisuudesta vain rajoitetun viipaleen. Tiedon tyypillisenä esitysmuotona ovat asiaintiloja esittävät väitelauseet ja väitelauseiden pe-rusteluja esittävät argumentit. Tietoa tulee aina tarkastella suhteessa käytettyyn käsite-järjestelmään. Arkitieto ja tieteellinen tieto ovat vain lähellä totuutta, totuudenkaltaisia.
Niiniluodon (2003) mukaan totuus on semanttinen suhde kielen ja todellisuuden välillä.
Todellisuuden kuvaaminen on mahdollista vain käsitteiden verkostosta muodostuvan kielen avulla. Ihmisten käsitejärjestelmät liittyvät heidän omaan ympäristöönsä ja he jäsentävät maailmaa tämän järjestelmän kautta. (Niiniluoto 2003, 34-35, 82, 85.)
Ihmisten käyttäytymiseen liittyy kykyjä ja valmiuksia, joita kutsutaan osaamiseksi ja taidoksi. Kreikkalaisten filosofien tiedon käsityksessä tieto ja taito ovat lähellä toisiaan.
Tieto voi olla objektiivista, kuvailevaa tai muutosta tavoittelevaa (Taulukko 1). Tiedon kategoriassa (knowing that) tarkoittaa propositionaalista, teoreettista ja näkyvää tieteel-listä faktatietoa, joka syntyy tutkimusten tuloksena ja perustuu kirjallisuuteen. Taitotieto tarkoittaa ei-propositionaalista, kokemuksellista tietoa, joka syntyy käytännön työssä.
Taitotieto (knowing how) on käsitteenä laajempi tai enemmän kuin osaaminen tai taito.
Se on ilmaistavissa lauseina, jotka koskevat jonkin taidon harjoituksen tehokkainta ta-paa ja kykyä toimia tietyssä tilanteessa ilman toimintaohjeita tai -kaavaa. Taitotieto on henkilökohtaista ja sitä käytetään tilanteen asettamien vaatimusten mukaisesti.
(Niiniluoto 1997, 137.)
TAULUKKO 1. Tiedon kategoriat (mukaillen Alavi, Ladner 2001, Habermas 1996, Niini-luoto 1996)
Tutkimusparadigma Tiedonintressi Tiedon kuvaus Tiedon laji
Empiiris-analyyttinen
Tekninen Objektiivinen, syys-seuraus
Propositionaalinen, Eksplisiittinen
”knowing that”
Tulkinnallinen Praktinen Kuvaileva, tulkitseva Ei-propositionaalinen, Käytännöllinen, ko-kemuksellinen
- taitotieto, ”knowing how”
Kriittinen Emansipatorinen Muutosta tavoitteleva Reflektiivinen, arvioiva
Informaation kantajia ovat merkit ja merkkijärjestelmät eli kielet. Data on tiedon pienin esityksen alkio, jolla voi olla sisältö, mutta ei tulkintaa. Kun tietoon liittyy tulkintaa, se on Niiniluodon (1996) mukaan pragmaattista informaatiota. Merkityksellä pragmatiikan mielessä tarkoitetaan merkittävyyttä tai tärkeyttä esimerkiksi jonkun yksilön, ammatti-ryhmän tai ammattikulttuurin näkökulmasta. Informaatiota voidaan tarkastella myös hyödyllisyyden kannalta, jolloin vastaanottajan motivaatio ja toiminta määrittää infor-maation arvon. Tiedoksi voidaan kutsua väitteitä, joille on olemassa toistaiseksi paras perustelu. Uuden evidenssin ja uusien käsitteiden myötä tieto paranee lähestymällä to-tuutta. Propositionaalisen eli kielellisen tiedon käsitteen mukaan tieto edellyttää kieltä, jonka merkkien avulla luodaan väitelauseita. Näillä on semanttista informaatiosisältöä, joka sulkee pois joitakin asiaintiloja ja sallii muut asiaintilat. (Niiniluoto 1996, 41-42, 54, 60.)
Habermas (1976) määrittää tiedon kolmeen kategoriaan: informaatio, joka laajentaa teknistä valtaa; tulkinta, joka mahdollistaa toiminnan yhteisössä yhteisten perinteiden
mukaisesti ja erittely, joka vapauttaa toimijan muutokseen. Empiiris-analyyttisen para-digman mukaiset tieteet, esimerkiksi luonnontieteet pyrkivät ennustamaan ilmiöiden lainalaisuuksia aikaisempien teorioiden perusteella, ja teorioista johdetaan empiirisiä lainalaisuuksia koskevia hypoteeseja ja niistä edelleen ennusteita. Todellisuuden raken-netta kuvataan teoreettisesti teknisestä tiedonintressistä käsin.
(Habermas 1976, 131-133.)
Tulkinnallisen paradigman mukaan todellisuus syntyy merkityksiä ymmärtämällä ja tulkitsemalla. Ymmärtämisessä tosiseikat konstituoituvat vain suhteessa niiden totea-mista ohjaaviin kriteereihin. Kyse on praktisesta tiedonintressistä ja tulkintaan vaikuttaa aina tulkitsijan oma kokemus ja tilanne. Kriittisen tutkimusparadigman mukaisen eman-sipatorisen tiedonintressin tavoitteena on selvittää teoreettisen väitteiden ilmaisemia yleisiä, muuttumattomia lainalaisuuksia. Muutosta tavoitellaan reflektion avulla. (mt.)
Sveiby (1997) väittää, että käytännön tietoa on vaikea ilmaista sanoilla. Hän pitää tietoa toisaalta julkisena ja toisaalta yksilöllisenä, itse rakennettuna. Tieto ei ole kuitenkaan yksityistä, sillä se rakentuu aina yhteisöllisesti ja sitä muokkaavat henkilökohtaiset ko-kemukset. Kaksi toisiaan täydentävää tiedon ulottuvuutta voidaan erottaa kaikessa toi-minnassa: näkyvä tieto (explicit knowledge), joka liittyy käsiteltävänä olevaan ilmiöön tai ongelmaan ja hiljainen, kokemuksellinen tieto (tacit knowledge), jonka avulla on-gelma voidaan ratkaista. Kokemuksellinen tieto ei ole toiminnan kohde, vaan väline, sillä se auttaa uuden tiedon arvioinnissa. Sveiby kuvaa tätä tiedon lajien yhteispeliä esimerkillä tekstin lukemisesta: sanat ja kielioppisäännöt ovat hiljaista, kokemuksellista tietoa ja tekstin merkitys on näkyvää tietoa.
(Sveiby 1997, 29-37.)
Tietämys on toiminto, jota kuvaa paremmin ilmaisu ”tietämisen prosessi”. Uuden tiedon valinnassa ja käsittelyssä käytetään tietoon tai traditioon perustuvia, melko muuntumat-tomia sääntöjä. Kirjoitetulla tai puhutulla kielellä ei voi kuvata kaikkea tietämystä. Tie-tämys perustuu kokemukseen ja se todentuu toiminnassa. TieTie-tämys on yksilöllistä ja jatkuvasti muuttuvaa. Tietämyksen sijaan Sveiby käyttäisi mieluummin käsitettä kom-petenssi. Se muodostuu viidestä elementistä: koulutukseen perustuva näkyvä tieto, har-joituksen myötä syntyneet taidot, onnistumisen ja epäonnistumisen myötä syntynyt
ko-kemus, arvot sekä toimintaympäristö. Sveiby määrittelee tietämyksen fyysiseksi tai in-tellektuaaliseksi kyvyksi toimia. (mt.)
Simonin (1979) mukaan tiedon puute ei ole mitenkään tyypillinen ongelma päätöspro-sessissa. Kaikkea tietoa ei kuitenkaan kannata kerätä, sillä pelkkä tietojen olemassa olo ei riitä perustaksi niiden keräämiseen ja tallentamiseen. Maailma tulvii tietoa, mutta käsiteltäväksi voidaan valita vain sellaista, josta todennäköisesti on hyötyä. (Simon 1979, 303-304.)
Yhä useampia ammatteja ja työtä voidaan kutsuta tietointensiivisiksi, sillä tiedon hallin-taa ja tietotekniikkaa sisältyy yhä useampaan perinteiseen ammattiin. Tämä tuo muutok-sia aikaisempaan työnkuvaan ja –rooliin. Tietoammattilainen hallitsee syvällisesti jon-kin erityisalan, osaa etsiä ja omaksua uutta tietoa sekä osaa kommunikoida osaamistaan myös muille. Tulevaisuuden osaajalla on myös kyky tarkastella omia ja muiden oppi-misprosesseja ja analysoida sekä arvioida niitä. Kun palvelut monipuolistuvat ja tulevat yhä enemmän asiakaslähtöiseksi, perinteisistä suorituspainotteisista töistä kehittyy tieto-työtä. (Tulevaisuusvaliokunta 2001, 21-22.)
Tietoa voidaan luokitella siihen liittyvän inhimillisen, intellektuaalisen prosessoinnin perusteella. Mitä korkeammalle tiedon asteelle edetään, sitä enemmän tieto sisältää in-himillistä ajattelua, työstämistä ja arviointia. Tieto on ymmärrettävissä ja omaksuttavis-sa ja sen täytyy olla perusteltua. Informaatio muuttuu tietämykseksi, kun ihminen on prosessoinut sen osaksi omaa tiedollista struktuuriaan. Jos tietämys irrotetaan yhteydes-tään, kontekstistaan, se muuttuu informaatioksi. Tietämys on aina ihmisen tai ihmisten oman prosessoinnin tulosta ja siten kontekstisidonnaista. Tietämys muuttuu ymmärryk-seksi kokemusten kautta. (mt.)
Yksittäisen ammattilaisen saattaa olla hankalaa ymmärtää muutosta tietotyön suuntaan.
Uusia tietovälineitä hyödyntävä, käsitteellinen tietotyö poikkeaa perinteisestä tavasta tehdä konkreettista työtä ”ruumiillisesti”. Tietotyössä symboleilla ja symbolisella ajatte-lulla on keskeinen merkitys. Vastustus tai välinpitämättömyys uusia tekniikoita kohtaan saattaa johtua myös siitä, että esimerkiksi tietotekniikan mukanaan tuomat haasteet ovat liian suuria olemassa oleviin taitoihin nähden. (Kirjonen 1997, 33.)