3.1 Laurila, Koskenniemi ja Vasunta sotilashallinnon toimijoina
Sotien 1939–1945 aikaa ei ole tutkittu koulutoimen näkökulmasta kovinkaan sys-temaattisesti, joten Vantaan kaupungin eläkkeellä oleva koulutoimenjohtaja Martti Hölsä on tehnyt pioneerintyötä tutkiessaan pimentoon jäänyttä ajanjaksoa. Hölsä kuvaa teoksessaan vallatun alueen kouluoloja Itä-Karjalassa.1 Hänen väitöskirjaksi myöhemmin laajentamassaan tutkimuksessa nousevat valloitetun alueen kouluolo-jen ja opettajankoulutuksen keskeisiksi toimijoiksi kansakouluntarkastajat Jaakko J.
Laurila, Matti Koskenniemi sekä Pentti Vasunta. Heistä Koskenniemi toimi Kansa-kouluntarkastajien yhdistyksen johtokunnassa 1941–1944, Laurilan isä, tarkastaja Jaakko Vihtori Laurila johtokunnan jäsenenä 1936–1945 ja puheenjohtajana 1941–
1945. Kaikkien kolmen nimet löytyvät myös lehtitiedon mukaan eräästä sodan jälkei-sen Valtiollijälkei-sen poliisin asiakirjasta.2
Hiipumassa ollut heimoaate sai uutta virikettä keväällä 1941, kun Saksa lupaili Suo-melle alueita idästä osana Barbarossa-suunnitelmaa. Suunnitelman mukaan Saksa hyökkäisi yhdessä Suomen kanssa Neuvostoliittoa vastaan ja tarkoitusta varten oli Pohjois-Suomeen siirretty saksalaisjoukkoja jo vuodesta 1940 alkaen. Kesäkuun 22.
päivänä alkanut Saksan hyökkäys, johon Suomi pian yhtyi, eteni vuoden 1939 rajalle jo heinäkuun 10 päivänä ja hyökkäysvaihe Suomen alueelta käsin päättyi Karhumäen valtaukseen 6.12.1941. (emt. ss. 8–28)
Vallattavien alueiden hallinnon suunnittelu aloitettiin jo ennen Barbarossa-operaati-on käynnistymistä kesäkuussa 1941 ja ylipäällikkö C.G. E. Mannerheim antoi 15.7.
käskyn Itä-Karjalaa varten perustettavasta ”Väliaikaisesta suomalaisesta sota-ajan hallinnosta”. Koulutusasioita hoiti väliaikaisen hallinnon valistusasiainosastoon kuu-luva koulutoimisto.
Koulutoimiston tehtäviin kuuluivat alueen koulujen ja oppilaitosten perustaminen, opetustyön suunnittelu ja johto sekä Suomen oppilaitoksiin lähetettävien itäkarjalais-nuorten jatkokoulutuksen suunnittelu. Vastuualueen luonteen vuoksi valistusosaston vakanssit pidettiin tarkasti Akateemiseen Karjala-Seuraan kuuluvien käsissä.
3.2 Opetusta annetaan vain kansallisille lapsille, karjalaisia opettajia uudelleenkoulutukseen
Valloitetulle alueelle jäänyt 85 000 hengen väestö jaoteltiin kansallisiin eli
suomalai-olivat lähes yhtä suuret. Koulutusta järjestettiin ainoastaan kansallisille oppivelvolli-suusikäisille ja vain heitä koski 29.10.1941 sotilashallintokomentajan julistama op-pivelvollisuus – epäkansalliset koottiin enimmäkseen keskitysleireihin, joiden nimi muutettiin sittemmin siirtoleireiksi. Keskitysleiriläisten kohtelusta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Eino Pietola ja Helge Seppälä tutkimuksissaan.3, 4
Ensimmäisenä lukuvuonna opettajat rekrytoitiin ilmoituksilla 14.9.1941 kaikissa pääkaupungin sanomalehdissä, Opettajain lehdessä sekä ortodoksien Aamun koitos-sa. Hakemukset lähetettiin oman piirin tarkastajan kautta. Tarkastajia oli ohjeistet-tu kiinnittämään lausunnossaan huomiota hakijoiden sovelohjeistet-tuvuuteen. Kaikkien Itä-Karjalaan lähtevien opettajien oli oltava isänmaallisia. Kriteerinä toimi kuuluminen suojeluskuntaan tai Lotta Svärd järjestöön.
Hakijoita ilmaantui 630, huomattavasti yli tarpeen. Muiden syiden ohella saattoi hakijoiden kimmokkeena olla korotetut palkkausedut. Valituksi tulivat ensimmäise-nä lukuvuonna 130 soveltuvimmaksi katsotut pätevät opettajat. Heille järjestettiin Helsingissä viikon kestänyt koulutus. Toimipaikoilleen Aunukseen ja Äänislinnaan (Petroskoi) opettajat siirtyivät marraskuun 1941 loppupuolella. Oppilaita ilmaantui 4540, osa kouluissa tarjotun aterian houkuttelemina.5 Virallinen kouluopetus alkoi Itä-Karjalassa 46 kansakoulussa marraskuun 24–30 päivinä 1941.
Jaakko Laurilan lisäksi värvättiin rintamalta Itä-Karjalan koululaitoksen suunnitte-lu- ja johtotehtäviin tykistön luutnantti, Salon piirin kansakouluntarkastaja, fi loso-fi an tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti Matti Koskenniemi. Sekä Laurila että Koskenniemi kuuluivat AKS:aan. Koskenniemi määrättiin tammikuun 1942 alussa itäkarjalaisopettajien koulutusyksikön päälliköksi Paltamon Mieslahteen. Valmii-ta itäkarjalaisia opetValmii-tajia ei voitu käyttää edes apuopetValmii-tajina heidän vakaumuksel-lisuutensa vuoksi, mutta joitakin suomensukuisia karjalaisopettajia ja myöhemmin myös opettajankoulutuksessa olleita nuoria kelpuutettiin Koskenniemen johtamaan opettajainkoulutukseen. Koulutuspaikka vaihtui Paltamosta ensin Jämsän kristilli-seen kansanopistoon ja lopulta Rauman seminaariin. Yhteensä itäkarjalaisia opiskeli erimittaisia aikoja opettajaleirillä 150 ja 47 kandidaattia heistä valmistui opettajaksi.
Lopullisesti tästä joukosta jäi Suomeen 24 opettajaa. Epäkansallisia ei hyväksytty lainkaan suomalaiseen opettajankoulutukseen.
Sotilashallintokomitean vahvistamassa ohjesäännössä määrättiin, alueella sovel-lettavaksi Suomen kansakoululainsäädäntöä ja kouluhallituksen ohjekirjeitä ohje-säännössä mainituin poikkeuksin. Vallatulla alueella vastasi Suomen kouluhallitusta Itä-Karjalan sotilashallintoesikunta, jolle kuului kansakoulutoimen yleinen johto ja valvonta. Esikunnan apuna opetuksen valvojina toimivat sotilashallintokomentajan nimittämät kolme kansakouluntarkastajaa kukin omissa tarkastuspiireissään. Tarkas-tajina toimivat Eino Oksala ja hänen kuoltuaan syksyllä 1942 Mikko Saransaari, jois-ta kummasjois-takaan ei ole jäänyt merkintää jois-tarkasjois-tajamatrikkeliin, alusjois-ta asti mukana ollut Laurila ja 31.8.1943 yliopettajan tehtävistä tarkastajiksi siirron saanut luutnantti Pentti Vasunta.
Paikallishallinto toimi pääasiassa Ruotsista mallia ottaen piirikunnittain nimitettyjen yliopettajien johdolla. Yliopettajat hoitivat suunnilleen johtokunnille ja kuntien kes-kushallinnolle Suomen puolella kuuluvia koulujen paikallishallintotehtäviä. Meikä-läisiä koulujen johtokuntia vastaavia kolmihenkisiä kouluneuvostoja yritettiin tosin heikohkolla menestyksellä organisoida kodin ja koulun yhdyselimiksi lukuvuoden 1942 alusta lähtien. Kouluneuvostot nimesi johtajaopettaja, sillä neuvostojärjestelmä ei tuntenut meikäläistyyppistä paikallishallintoa, joka Suomessa asetti johtokunnat.
Opetus tapahtui kansakouluissa suomen kielellä siitäkin huolimatta, että opetuksen seuraaminen tuotti osalle oppilaista aluksi suuria vaikeuksia.
3.3 Itä-Karjalasta kaavaillaan Suur-Suomen kansanopetus- toimen ”koelaboratoriota”
Matti Koskenniemi hahmotteli AKS:n 20-vuotisjuhlajulkaisussa Pro Carelia, Suo-men Heimo-lehden 22.2.1942 numerossa Itä-Karjalan kansakoulun rakenneratkaisua otsikolla ”Itä-Karjala tarvitsee mallikelpoisen kansakoulun”. Tavoitteeksi Kosken-niemi asetti: ”Itä-Karjalaan on luotava sellainen kansakoulu, ettei se vain ole hyvän suomalaisen koulun veroinen, vaan voi olla sille jopa jossakin suhteessa esikuvana, kansakoulu sellainen, että sen kasvateista tulee sielultaan ja sydämeltään Suur-Suo-men kansalaisia, joilla on luonnetta ja kykyä asettaa itsensä oman heimon ja laajen-tuneen isänmaan palvelukseen.”
Koskenniemi oli Hölsän mukaan neuvotellut ohjelmaansa laatiessaan kouluhallituk-sen kouluneuvosten Alfred Salmela ja Saarialho kanssa. Ajatukkouluhallituk-sena oli muodostaa Itä-Karjalasta eräänlainen laboratorio, jonne ei ollut tarkoitus siirtää Kanta-Suomen koululaitoksen ilmeisiä puutteita. Sen sijaan neuvostokoulusta oli tarkoitus soveltaa järjestelmää, jolla voitaisiin varmistaa lahjakkaimpien oppilaiden peruskoulun jälkei-seen jatkokoulutukjälkei-seen pääsy valtion toimesta.
Järjestelmätasolla Koskenniemen hahmotelma tarkoitti 7-vuotista oppivelvollisuutta, jonka loppuvaiheessa lahjakkain osa ikäluokasta siirtyisi kuudennen luokan jälkeen kolmivuotiseen linjajakoiseen keskikouluun. Keskikoulun linjat valmistaisivat joko ammatillisiin jatko-opintoihin tai lukioon. Kansakoulun seitsemäs luokka olisi yleis-sivistävä ammatillispainotteinen jatkoluokka. Suunnitelman mukaista järjestelmä oli määrä ryhtyä kokeilemaan, mutta sotaonnen kääntyessä vuoden 1943 alkupuolella kokeilu jäi paperille.
Sotilashallinto otti Itä-Karjalassa käyttöön ruotsalaisen yliopettajajärjestelmän ja se kaavailtiin siirrettäväksi opettajien vastustuksesta huolimatta Suomeenkin. Tätä tar-koitusta varten oli kutsuttu vuonna 1943 järjestettyyn kansakouluntarkastajien koko-ukseen tarkastaja Jaakko Laurila, esittelemään yliopettajajärjestelmästä saatuja ko-kemuksia.6 Laurilan mukaan kokemukset olivat myönteisiä, eivätkä vallatun alueen opettajatkaan vieroksuneet yliopettajia. Poikkeusolojen vuoksi tilanne olisi Laurilan mukaan ollut otollinen yliopettajajärjestelmän käyttöönotolle koko maassa.
Itä-Karjalan kansakoulutoimen nopea ja tehokas järjestäminen oli poikkeuksellista koko sotaa käyvässä Euroopassa. Suomi panosti toimintaan niukoista resursseistaan enemmän, kuin Kanta-Suomen tai takaisinvallatun alueen koululaitokseen. Lisäksi järjestettiin kansalaiskeräyksiä kohteena heimoveljien koulut. Jälkikäteen on kiitosta tästä herunut myös sotien jälkeen maassa toimineelta valvontakomissiolta.
Lähteet:
1. Martti Hölsä. Suomalainen kansakoulu Itä-Karjalassa 1941–1944. Saarijärvi 2002.
2. Seura n:o 9/1992. Siperian lista, ss. 6–12 3. Eino Pietola. Sotavangit Suomessa 1941–1944 4. Helge Seppälä. Suomi miehittäjänä 1941–1944
5. Jaakko Laurila. Suomalaiset kansakoulut Itä-Karjalassa jatkosodan aikana 1941–
1944. Teoksessa Kansakoulu 1866/1966, s. 127
6. Kansakouluntarkastajien kokous Helsingissä 12.–16.4.1943