Taloudellisen vapauden mahdollistaminen – verot ja tullit

Kysymys verotuksesta on ollut ideologisesti värittynyt poliittisessa retoriikassa Yhdysvaltain itsenäistymisestä lähtien, sillä maan vapaussotaa voidaan monessa

159 Milkis & Nelson 2012, 147.

160 Ensimmäisen keskuspankin tulkittiin joidenkin mielestä rikkovan perustuslain periaatteita ja presidentti James Monroe lakkautti maan ensimmäisen keskuspankin vuonna 1811.

161 Wood 2009, 98–99.

162 Thomas Jefferson 1801, 1805.

57

suhteessa pitää verokapinana Isoa-Britanniaa vastaan. Tuolloin siirtokunnissa toisteltiin lausahdusta ”ei verotusta ilman edustusta”, jolla tarkoitettiin epäsuhtaa siinä, miten siirtokuntien asukkaita verotettiin ilman oikeutta vaikuttaa päätöksentekoon. Jo tuolloin verotuksen tulkittiin olevan ristiriidassa amerikkalaisen vapauskäsityksen kanssa.

Verotus nähtiin elintärkeiden toimintojen mahdollistajana eikä niinkään hyvinvoinnin lisääjänä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna verotuksen kautta tapahtuva vaurauden jakaminen ja sosiaalisenoikeudenmukaisuuden vahvistaminen eivät ole saaneet tilaa Yhdysvaltain poliittisessa retoriikassa. Tarkasteltaessa verotusta osana virkaanastujaispuheengenreä merkittäviksi tekijöiksi nousevat asemointi poliittisten ryhmittymien välillä sekä 1800-luvulla sisäpoliittiset vaatimukset ja 1900-luvulla ulkopoliittiset vaatimukset.

1800-luvulla molempien pääpuolueiden presidentit korostivat verotuksen järjestämistä liittovaltion tarpeiden mukaan. Tämä tyyli virkaanastujaispuheissa jatkui myös 1900-luvulla. Kansalaisia ei tulisi rangaista liikaa liittovaltion rahoituksen lisäämisellä, joksi verotus tuolloin katsottiin. ¹⁶³ Kysymykseen verotuksen järjestämisestä tarpeiden mukaan saatiin hyvin kytkettyä valtion rooli julkisen hallinnon järjestämisessä ja maan talouspolitiikassa.¹⁶⁴ Verotusta tulkittiin niin, että sillä pystytään kattamaan juoksevat kulut ja tarvetta muuhun ei näin ollen olisi; edes valtionvelan lyhentämistä verotuksen avulla ei pidetty tarpeellisena.¹⁶⁵ Kysymykseen verotuksen suuruudesta yhdistyi Yhdysvalloissa arvoasetelma ihmisten mahdollisuuksien ja tarpeiden välillä.

Alentamalla verotusta mahdollistettiin liiketoiminnan lisääntyminen, työpaikkojen kasvu ja tätä kautta tuottavuuden nousu. Vastapainona kuitenkin oli kysymys moraalisesta vastuusta, pääosin kansalaisten oikeudesta koulutukseen ja terveydenhoitoon. Poliittisessa retoriikassa parempana reaalipoliittisena hyötynä nähtiin kuitenkin keskustelu verotuksen keventämisestä.

1900-luvun alkupuolella virkaanastujaispuheiden retoriikassa kysymykseen verotuksesta yhdistyivät ulkopolitiikan tarpeet. Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan johdosta Yhdysvallat joutui kiristämään verotusta selvitäkseen sodan

163 James Polk 1845, James Buchanan 1857, Grover Cleveland 1893.

164 Witcover 2003, 271.

165 William McKinley 1901.

58

kustannuksista. Nämä Wilsonin hallinnon aikana 1913–1921 luodut sotaverot joutuivat välittömästi republikaanien hampaisiin heidän otettuaan Valkoinen talo takaisin 1920-luvun alussa. Niin sanottu sotaverotus vaadittiin lopetettavaksi, koska sille ei enää nähty olevan tarvetta. Warren Harding totesi 1921 ”Me voimme lakkauttaa sotaverotuksen, ja meidän täytyy”, sekä ”Kansallisen pyrkimyksen päämääränä on yleinen hyvinvointi.”¹⁶⁶ Hardingin virkaanastujaispuheen siteerauksissa on kaksi huomionarvoista seikkaa.

Ensinnäkään hän ei puhu sotaverotuksen keventämisestä vaan sen täydestä lakkauttamisesta, mikä edustaa hyvin vahvaa poliittista retoriikkaa, joka oli tyypillistä republikaanisen puolueen edustamalle talouspoliittiselle linjalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Näiden verojen leikkaaminen paransi republikaanien tulkinnoissa yrityksien toimintamahdollisuuksia. Hardingin vaatimuksella oli myös laajempi ulottuvuus, sillä republikaanit pystyivät näin yhdistämään kaksi ideologiansa keskeistä tavoitetta: verotuksen ja hallinnon keventämisen. Verotuksen keventämisestä aiheutui luonnollisesti tulojen ja menojen välille epäsuhtaa, jota paikattiin valtionhallintoa keventämällä. Harding nosti lisäksi virkaanastujaispuheessaan esille käsitteen ”yleinen hyvinvointi”. Tämä oli hyvin poikkeuksellista retoriikkaa republikaanipresidentiltä, sillä heidän ideologiassaan vaikutti näkemys yksittäisten kansalaisten markkinoiden kautta tapahtuva hyvinvoinnin lisääntyminen. Lausahduksen voidaan arvella liittyneen republikaanien haluun käyttää tärkeää virkaanastujaisten foorumia alemman keskiluokan kosiskeluun.

Tulkinnat verotuksesta ovat vapauden ohella myös koskeneet toista keskeistä arvoa, perustuslaillisuutta. Verotuksen on katsottu rankaisevan menestymisestä ja rajoittavan amerikkalaisten yrityksien ja työntekijöiden mahdollisuuksia saavuttaa täyttä tuottavuutta. Keskusteltaessa verotuksesta on erityisesti republikaanipresidenttien taholta korostettu tulojen ja menojen tasapainoa sekä ylimääräisten menojen karsimista.

Ylimääräisiin menoihin on ajasta riippuen laskettu kuuluvaksi milloin koulutus, milloin terveydenhuolto, jolloin valtion ei tulisi näihin verotuloja sijoittaa.¹⁶⁷

Karkeasti arvioiden republikaanipresidentit ovat halunneet edesauttaa talouden kasvua leikkaamalla veroja tilanteesta riippumatta, kun taas demokraattien ideologiaan on

166 Warren Harding 1921: “We can strike at war taxation, and we must”, “Common welfare is the goal of our national endeavor.”

167 Ronald Reagan 1981.

59

kuulunut talouspolitiikan tarkasteleminen vain yhtenä yhteiskunnan osana.

Republikaaneille verotuksen leikkaamisesta puhuminen on muodostunut pakkomielteeksi, jota toistellaan sen enempää miettimättä sen vaikutuksia maan talouteen. Esimerkiksi George W. Bushin ensimmäisessä virkaanastujaispuheessa 2001 talouspolitiikka mainittiin yhdessä kappaleessa, joka sekin koski ainoastaan verotuksen alentamista.¹⁶⁸ Varsinkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana republikaanit ovat todenneet virkaanastujaispuheissaan laskevansa verotusta, koska heidän oletetaan niin tekevän. Vasta Barack Obaman kaudella on alettu puhua enemmän vaurauden jakamisesta tasaisemmin verotuksen avulla.¹⁶⁹ Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on siis tapahtunut selkeää polarisaatiota siinä, miten verotus käsitetään poliittisessa retoriikassa. Enää verotusta ei nähdä yleisesti mahdollisuuksiin ja vapauteen liittyvänä tekijänä vaan demokraattipresidentit, erityisesti Clinton ja Obama, ovat tuoneet esille myös sen sosiaalisen ulottuvuuden.

Sisäpolitiikan ohella verotus on liittynyt ja liittyy edelleen Yhdysvaltain harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Yhdysvallat oli pitkään ennen laajentumistaan koko mantereen poikki hyvin riippuvainen meritse käytävästä kaupasta. Merikaupan sujumisen edellytyksenä oli vahva laivasto, jonka rakentaminen käynnistettiin jo heti Yhdysvaltojen itsenäistymisen jälkeen. Ulkopolitiikan yhdistyminen on näkynyt myös etujen turvaamisena maan lähialueiden liikenneväylissä.¹⁷⁰

Yhdysvallat on turvautunut monesti historiansa aikana protektionismiin pyrkimyksenään turvata kotimaisten tuotteiden ja valmistajien kilpailuasema suhteessa muihin maihin. Amerikkalaisessa vapauskäsityksessä on korostettu yksilönvapauksien ohella myös taloudellista vapautta ja markkinoiden vapautta. Kuitenkaan tuontitulleja tai osavaltioiden välisiä tariffeja ei pidetty vapaus-ihanteen vastaisina. Jo 1800-luvun alkupuolella, kun Yhdysvaltojen oma tuotanto niin maatalouden kuin teollisuuden osalta alkoi voimistua, alettiin ulkomaisille tuotteille asettaa tuontitulleja. Säädeltyä ulkomaankauppaa pidettiin talouspolitiikassa viisaana toimintana. Talouspolitiikka säilyi ulkomaankaupan osalta hyvin protektionismikeskeisenä koko 1800-luvun.¹⁷¹

168 George W. Bush 2001.

169 Barack Obama 2009.

170 James Garfield 1881.

171 Thomas Jefferson 1801, James Monroe 1817, James Polk 1845, Zachary Taylor 1849, Benjamin Harrison 1889.

60

Muutos protektionistiseen kauppapolitiikkaan alkoi tapahtua vasta Woodrow Wilsonin presidenttikaudella 1913–1921, jolloin alettiin vakavasti esittää tullien karsimista.¹⁷² Viimeistään toisen maailmasodan jälkeen ja Yhdysvaltojen noustua maailman suurimmaksi talousmahdiksi Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaa alettiin tehostaa, sillä se nähtiin hyväksi keinoksi edistää amerikkalaisia arvoja ja levittää maan vaikutusvaltaa maailmassa. Vapaakauppaa pidettiin parhaana keinoja vaurauden levittämisessä kolmansiin maihin ja toisaalta se myös estäisi kommunistiseen komentotalouteen juurtumisen.¹⁷³ Kuitenkaan virkaanastujaispuheissa kauppapolitiikka ja keskustelut protektionismista sekä vapaakaupasta nimenomaisesti talouspolitiikan osana eivät enää saaneet tilaa.