T ULOSTEN TARKASTELUA

Aineisto oli runsas ja mielestäni sain hyviä vastauksia mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Subjektiivisuudesta oli minulle tutkimuksessani se etu, ettei Tuulan, Osmon ja minun välillä ollut mitään kommunikaatio-ongelmia.

Lapsuus oli varsin mielenkiintoinen monine käänteineen (varsinkin Tuulan), vaikka se ei ollutkaan varsinaisena tutkimuskohteenani. Elämän käännekohdat, merkittävät tapahtumat tulivat puheessa hyvin esille, niitä ei tarvinnut todellakaan lähteä arvailemaan. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen saamaani aineistoon, vaikka välillä tuntuikin maailma kaatuvan päälle.

Opettajuus. Mitä se on? Mielestäni siihen ei kai ole yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta.

Enemmän kai, se on jokaisen opettajan mielipidekysymys. Luukkainen (2005, 13, 18) toteaa näin myös. Hänen mukaansa opettajuus syntyy, kun opettaja itse analysoi työnsä päämääriä sekä niihin pääsemistä. Kahta samanlaista opettajaa ei ole, eikä näin myöskään opettajuutta, sillä jokainen opettaja itse käsittelee yksilönä oman työnsä ja opettajuutensa tavoitteet sekä niiden mukaiset toimintatavat. (katso myös kappale 3).

Tutkittavieni vastauksessa tulivat pääajatukset hyvin esiin, siihen mitä he opettajuuden olettavat olevan. Opettajuutta ei tulisi pitää muuttumattomana, vaan sekin muuttuu ajan saatossa niin kuin ihmisetkin. Tuskin 40 vuoden päästä opettajuutta pidetään enää samana kuin nyt. Selvää kuitenkin on se, että opettaja joutuu aina olemaan samalla myös kasvattaja mitä suuremmissa määrin. Joskus tuntuisi olevan tarvetta kasvattaa myös vanhempia, niin kuin Tuulakin asian ilmaisi.

Toisinaan opettaja on kuin toinen äiti tai isä. Tuula otti tämän asian vain positiivisena,

minä sain sellaista suitsutusta, että harva opettaja varaan saa.

Että mä olin niin kuin äiti niille lapsille ja sen parempaahan

kunnioitusta, kiitosta ei voi saada. (Liite 9)

Toisaalta hänen kertomuksissaan kävi esille avoimuuden korostaminen oppilaille.

Omien kokemusten kertomisen kautta ovat monet pienet ja isotkin asiat paljon kasvattavampia, kuin asioiden irrallaan esittäminen.

Päätin, etten kerro siitä adoptiolapsesta koska tämähän on meidän oma lapsi, häntähän haettiin paljon syvemmin kuin omaa biologista lasta haetaan, niin, mutta koskaan en pysynyt siinä päätöksessäni. Että oli sellasia lapsia luokassa, oli joko adoptiolaps, joka, tai eronneiden perheiden lapsia, tuli sellasia kiperiä kysymyksiä, milloin oli niin kuin pakko kertoa mitä kaikkea tähän maailmaan liittyy ja kuinka ne voi muuttua hyväks ne vastoinkäymiset. Ja kerroin sitten senkin kun mä menetin äitini ja siitä maksettiin kallis hinta ja ehkä mulla ei olis koskaan ollut tätä tytärtä, ehkä jos en mää olis menettäny tätä äitiäni. Että se oli niin kuin se potku siihen, että me saatiin lapsi ja sitten oli niin kuin pakko kertoa, että se on saatu eritavalla kuin synnytetty. Ja siitä päästiin taas moniin herkullisiin kasvatustilanteisiin jopa ihan taas sellasia kyynelvirtoja, varsinkin tytöillä oli kun me pohdittiin näitä asioista mitä elämässä voi tulla eteen. (Liite 9)

Se onko tämänlainen omasta elämästä kertominen hyväksi tai tarpeen: niin siitä kai voidaan olla monta mieltä. Mutta mielestäni, jos sillä hyviin tuloksiin päästään, niin kuin Tuula on tarinoillansa päässyt niin ei kai siitä haittaakaan voi olla.

Mut siis kaikilla elämään liittyvillä asioilla, näillä vastoin käymisillä, ja luonnollisilla asioilla voi kasvattaa niitä pieniä tulevia aikuisia. Ja mun mielestä enemmän kuin se opetus, oppi mitä me annetaan oppilaille, niin on melkein tärkeämpää se kasvattaminen niitten omien kokemusten perusteella. Kun ei niit vaan tuu liikaa, ettei se mee ihan elämäkerraks siellä koulussa.

(Liite 9)

Yleinen käsitys tosin on, että omat kokemukset ja elämäntarinat tulisi pitää erillään

oppimistapahtumista (Talib, 2002, 63). Mielestäni tämä käsitys on väärä, koska

tarinoiden kertominen oppilaille on tuntien suola, niiden avulla pystyy oppilaille

opettamaan valtavasti ja oppilaat kuuntelevat ja keskittyvät tarinoihin. Tarinat ovat

hyvä opettamisen ja samaistumisen muoto, näin toteaa myös Talib (2002, 63) sekä

Heikkinen (2001, 121).

Käännekohtia löytyy jokaisen elämästä ja onkin jokaisen oma asia, mitä niistä pitää merkitsevinä ja tärkeinä. Tuulan elämäkerrassa suuria elämään vaikuttaneita asioita oli yksitoista, sekä liuta pienempiä asioita, Osmolla 13. Jokainen käännekohta on aina seurausta jostakin ja siitä seuraa jotakin. Kuten Tuulan äidin kuolemasta, muutto kasvattilapseksi uuteen perheeseen. Minkälainen olisikaan mahdollisesti Tuulankin elämä ollut, jos äiti ei olisikaan kuollut. Tuskin hänestä opettaja olisi tullut opiskelujen kustannusten takia. Nythän hänen koulunsa maksoi kunta, niin kuin kaikkien sotaorpojen. Ja sitä kautta Tuula pääsi hyvän koulumenestyksensä ansiosta opiskelemaan ja päätyi lopulta opettajaksi.

Vaikka Tuula jo pienenä leikkikin koulua ja opettajaa, niin ei hän silloin tiennyt sen olevan hänelle kutsumusammatti. Myöhemmin

sitten virassa ollessani minulle selvis, että mä en haluais tehdä mitään muuta kuin opettajana olemista. Kyllä mää varmaan olen kutsumusopettaja. (Liite 9)

Osmolle opettajanammatti ei ollut kutsumusammatti, mutta Osmo kuvailee asian näin:

mää sanon vaan sen, että mää ainakin sain semmosen homman joka oli just mua varten. Mulle on jääny sellanen kuva, että mää olin semmosessa hommassa missä mun pitikin olla. (Liite 14)

Siitä, että Tuula ja Osmo ovat kumpikin opettajia, oli paljon hyötyä heidän

opettaja-aikanaan. Kotona keskusteltiin kaikista kouluun liittyvistä asioista, minkä kummatkin

kokivat erittäin tärkeäksi. Toiselta sai neuvoja ja apua omaan opettajuuteen. Näiden

neuvojen avulla he jopa muuttivat omaa käytöstään joissakin tapauksissa. Tämän

toisilta opettajilta oppimisen, avun ja tuen saamisen on koettu olevan tärkeää myös

muissa asiaan liittyvissä tutkimuksissa mm. Räisänen (1996, 67,97-98) kirjoittaa

tutkimuksessaan: kuulijan ja ymmärtäjän tarve on suuri, koska ratkaisut luokassa

oppilaiden parissa on tehtävä yksin. Tuulalla ja Osmolla oli se onnellinen asema, että

he pystyivät nämä keskustelut ja vuorovaikutuksen käymään kotonaan toistensa

kanssa, kun monilla on mahdollisuus tähän vuorovaikutukseen vain koulussa

kollegoiden kanssa. Toki Tuula ja Osmo tekivät sitäkin, että puhuivat asioista myös

koulussa, mutta ehkä syvällisempi keskustelu käytiin kotona tutun, turvallisen ja

luotettavan puolison kanssa.

7.2 Tuula ja Osmo Virtasen elämän käännekohtien vertailua

Tuula ja Osmo Virtasen elämän käännekohdat noudattivat kutakuinkin samaa linjaa,

samanlaisine tapahtumineen, onhan kyseessä aviopari. Mutta myös eroavaisuuksia oli,

niin varsinaisissa elämän käännekohdissa kuin niistä kertomisessakin. Tuulan elämään

on vaikuttanut enemmän ns. tunteisiin vetoavat asiat kuin Osmon elämään. Hän

painottaa tarinassaan enemmän yksityisen ja henkilökohtaisen elämän alueita. Oli

tapahtumia, jotka Osmo on jättänyt kokonaan käännekohtiensa kertomisen

ulkopuolelle esimerkiksi sijaislapsen tulo perheeseen, avio-ongelmat, eläkkeelle jäänti

ja oman lapsen saamiseen liittyvät asiat. Tuulan tapa kertoa asioista oli myöskin

tunteellisempi ja rönsyilevämpi. Osmo pitäytyi lähinnä julkisissa asioissa, eikä

paljastanut tunne-elämästään juuri mitään. (vrt. Hyvärinen ym. 1998, 9.) Kuitenkin

siis suurin osa käännekohdista olivat samoja vai eritavoin kuvailtuja. Niitä en lähde

tässä erittelemään, sillä jokainen voi ne itse lukea kappaleista 6.1.2, 6.1.5 sekä liitteistä

1 ja 2.

In document "Hei, näille mukuloillehan täytyy antaa todistuksetkin" : Kvalitatiivinen elämäkertatutkimus eläkkeellä olevasta opettajapariskunnasta Tuula ja Osmo Virtasesta (sivua 59-62)