Syyttämispyynnön tekeminen ja yksilöiminen

Asianomistajan tulee tehdä syyttämispyyntö ROL 1:5 (455/2011) mukaisesti sen paikkakun-nan poliisille tai syyttäjälle, jonka toimialueella rikosasian syyte saadaan nostaa. Tosin mi-käli poliisi tai syyttäjä ei ole toimivaltainen käsittelemään heille tehtyä syyttämispyyntöä, heidän tulee toimittaa se viipymättä toimivaltaiselle viranomaiselle. Laissa ei ole asetettu erityisiä muotovaatimuksia syyttämispyynnölle, minkä vuoksi se on katsottu voitavan tehdä ainakin suullisesti, kirjallisesti taikka lähettämällä postitse.¹³⁰ Yleisin tapa lienee kuitenkin olla syyttämispyynnön tekeminen poliisille rikosilmoituksen tekemisen yhteydessä tai myö-hemmin esitutkinnan aikana. Syyttämispyynnöstä tulee ilmetä ilmoituksen tekijän halu aset-taa epäilty syytteeseen, minkä vuoksi pelkästään tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen ei ole katsottu täyttävän syyttämispyynnön edellytyksiä. Myös syyttämispyynnön kohdalla erityi-sestä yhden vuoden pituisesta määräajasta luovuttiin vuoden 2006 alusta voimaan tulleen rikoslain 8 luvun uudistuksen myötä ja nykyisin noudatetaan normaaleja rikoslain 8 luvun 1

§:n mukaisia vanhentumisaikoja.¹³¹

Syyttämispyynnössään asianomistajan tulee kuvata se tapahtumien kulku, jota hän pitää ri-koksena, eli toisin sanoen on yksilöitävä se teko, josta hän vaatii epäiltyä syytteeseen asetet-tavaksi. Yksilöinniltä vaadittavan tarkkuuden osalta ei ole täysin yhdenmukaista käytäntöä, mutta asianomistajalta ei ainakaan edellytetä teon rikosnimikkeen yksilöintiä tai rikoksente-kijän henkilöllisyyden ilmoittamista. Rikoksenterikoksente-kijän henkilöllisyyden ilmoittautumiseen tulisi lisäksi varsinkin epävarmoissa tilanteissa suhtautua pidättäytyväisesti, sillä asianomis-taja voi väärän henkilön nimetessään syyllistyä väärään ilmiantoon (RL 15:6) tai kunnian-loukkaukseen (RL 24:9). Tosin oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että kynnys asianomista-jan syytteeseen asettamisessa tulisi olla korkealla.¹³² Itsekin pidä asianomistajan oikeustur-van ja rikoksen tehokkaan selvittämisen näkökulmasta perusteltuna, ettei asianomistajan katsota kevyin perustein syyllistyvän rikokseen ilmoittaessaan käsityksensä rikoksentekijäs-tä. Väärään henkilöön kohdistetusta syyttämispyynnöstä aiheutuva rikosoikeudellinen vas-tuu tulisi mielestäni konkretisoitua ainoastaan tilanteissa, joissa voidaan perustellusti epäillä

129 Virolainen – Pölönen 2004, s. 185–186 ja Vuorenpää 2014, s. 67–68.

130 Träskman 1980, s. 154, Jokela 2008, s. 219 ja Vuorenpää 2014, s. 74.

131 Jokela 2008, s. 219 ja Vuorenpää 2014, s. 74–75.

132 HE 82/1995 vp, s. 38, Jokela 2008, s. 219, Fredman 2013, s. 304 ja Vuorenpää 2014, s. 75–76.

asianomistajan nimenneen väärän henkilön tahallaan. Vastakkainen tulkinta voisi johtaa siihen, että asianomistajat eivät uskalla ottaa ollenkaan kantaa epäillyn henkilöllisyyteen epävarmoissa tilanteissa, mikä voi puolestaan johtaa esitutkinnan ja koko rikosprosessin vaikeutumiseen.

Syyttämispyynnön yksilöimisen ja ulottuvuuden näkökulmasta, voidaan pitää merkittävänä korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2003:9.

Tapauksessa syyttäjä vaati epäillylle (myöhemmin A) ensisijaisesti rangaistusta varkaudesta (RL 28:1), kun tämä oli anastanut pysäköitynä olleesta asianomistajan (myöhemmin B) moot-toripyörästä kypärälukossa olleen moottoripyöräkypärän, arvoltaan noin 3500 markkaa. Tois-sijaisesti syyttäjä vaati A:lle rangaistusta kätkemisrikoksesta (RL 32:1). Käräjäoikeus tuomitsi A:n kätkemisrikoksesta, mutta hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen kypärän arvoon liittyvien epäselvyyksien vuoksi kätkemisrikoksen sijaan kätkemisrikkomukseen (RL 32:5), josta tuo-mitseminen edellyttää asianomistajan esittämää syyttämispyyntöä (RL 32:7). Hovioikeus kat-soi aikaisempaan korkeimman oikeuden ratkaisuun (KKO 1994:60) tukeutuen, että B:n var-kausrikoksesta esittämä syyttämispyyntö ei voi ulottua myös kätkemisrikkomukseen, minkä vuoksi A:ta ei voitu tuomita kätkemisrikkomuksesta.

Korkein oikeus katsoi puolestaan, että B:n tiedossa ei ole kuulustelutilaisuudessa voinut olla se, mistä rikoksista A:ta tarkalleen syytetään. Korkein oikeus katsoi olosuhteiden perusteella selväksi, että B halusi vaatia A:lle rangaistusta myös tilanteessa, jossa tämän katsottaisiin var-kausrikoksen sijaan syyllistyneen kätkemisrikokseen. Etenkin varkausrikosten osalta korkein oikeus toteaa, että syyttämispyynnön esittämisen yhteydessä ei voida olettaa asianomistajan ottavan huomioon kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset syytteet. Syyttämispyynnön yksilöinnin osalta korkein oikeus toteaa: ” Riittää, että itse teko, johon rangaistusvaatimus liittyy, on vaa-timusta esitettäessä riittävästi yksilöity ja asianomistajan yleinen suhtautuminen epäillyn saat-tamiseen teosta syytteeseen on selvillä.” (kurs. tässä) Edellä esitetyillä perusteilla korkein oi-keus katsoi, että A voitiin tuomita kätkemisrikkomuksesta.

Kyseistä ratkaisua on käsitelty paljon oikeuskirjallisuudessa. Vuorenpää katsoo ratkaisun sisältävän yleisen ohjeen syyttämispyynnön arvioimiseksi. Vuorenpää esittää mielenkiintoi-sen näkemykmielenkiintoi-sen, jonka mukaan kyseinen korkeimman oikeuden ratkaisu antaa mahdollisuu-den arvioida syyttämispyynnön ulottuvuutta hyödyntämällä oikeusvoimaoppia ja syytteen muuttamiskiellon tulkintaa myös syyttämispyyntöön.

Vuorenpää jaottelee aluksi ROL 5:17:ssä säädetyn syytteen muuttamisen kolmeen osaan: laa-jentamiseen, tarkistamiseen ja rajoittamiseen. Laajentamisesta on kyse ROL 5:17.1

tilantees-sa, jossa syyttäjä tuomioistuimen suostumuksella laajentaa samaa vastaajaa koskevan syytteen käsittämään toisen teon, eli vetoaa eri tekokokonaisuuteen kuuluvaan oikeustosiseikkaan.

Tarkistamisesta on puolestaan kyse silloin kun uusi oikeustosiseikka, johon vedotaan, kuuluu samaan tekokokonaisuuteen syytteessä kuvatun teon kanssa (ROL 5:17.2). Syytteen rajoitta-misessa luovutaan vetoamasta johonkin oikeustosiseikkaan, joka on kuulunut syytteessä ku-vatun teon kanssa samaan tekokokonaisuuteen. Toisin kuin syytteen muuttaminen, tarkista-minen ja rajoittatarkista-minen eivät edellytä tuomioistuimen suostumusta. Sen ratkaisetarkista-minen, kuu-luuko teko samaan vai eri tekokokonaisuuteen alkuperäisessä syytteessä kuvatun teon kanssa, ratkaistaan rikostuomion oikeusvoimavaikutuksen avulla.¹³³

Oikeusvoima (res judicata) on perinteisesti jaettu negatiiviseen ja positiiviseen. Negatiivinen oikeusvoima estää kertaalleen lainvoimaisella tuomiolla ratkaistun jutun ottamista uudelleen käsiteltäväksi ja tämä tulee tuomioistuimen huomioida ehdottomana prosessinesteenä viran puolesta (ne bis in idem). Positiivinen oikeusvoimavaikutus puolestaan velvoittaa tuomiois-tuinta asettamaan aikaisemmin lainvoimaisesti ratkaistun seikan tuomion perusteeksi, sen ol-lessa ennakkokysymyksenä uudessa oikeudenkäynnissä.¹³⁴ Syytteen muuttamisen tarkastelus-sa negatiivinen oikeusvoima on merkityksellinen. Mikäli negatiivisen oikeusvoimavaikutuk-sen vuoksi syyttäjä ei voisi myöhemmin nostaa uutta syytettä uusien oikeustosiseikkojen pe-rusteella, on niiden katsottava kuuluvan samaan tekokokonaisuuteen, jolloin vetoaminen on ilman tuomioistuimen lupaakin sallittua syytteen tarkistamista (ROL 5:17.2). Jos puolestaan negatiivinen oikeusvoima ei estäisi uuden syytteen nostamista, on kyse eri tekokokonaisuu-teen kuuluvista oikeustosiseikoista, joihin vetoaminen edellyttää tuomioistuimen hyväksyntää (ROL 5:17.1). ¹³⁵

Negatiivista oikeusvoimavaikutusta voidaan Vuorenpään mukaan soveltaa edellä esitetyllä tavalla myös syyttämispyynnön ulottuvuuden arviointiin, katsomalla syyttämispyynnön käsit-tävän kaikki ne rikokset, jotka kuuluvat negatiivisen oikeusvoimavaikutuksen osalta samaan tekokokonaisuuteen, kuin syyttämispyynnössä kuvattu tapahtumainkulku, vaikkei kaikkia oi-keustosiseikkoja olisikaan yksilöity pyynnössä. (kurs. tässä) Vaikka oikeusvoiman avulla suo-ritettavaa syyttämispyynnön ulottuvuuden arviointia ei olekaan kyseisessä ratkaisussa mainit-tu varsinaisesti, on Vuorenpään mukaan hänen näkemystään lähellä olevalle mainit-tulkinnalle saata-vissa tukea seuraavasta korkeimman oikeuden lausumasta: ”Riittää, että itse teko, johon ran-gaistusvaatimus liittyy, on vaatimusta esitettäessä riittävästi yksilöity ja asianomistajan ylei-nen suhtautumiylei-nen epäillyn saattamiseen teosta syytteeseen on selvillä.” Lopuksi Vuorenpää

133 HE 82/1995 vp s. 76–77, LaVM 9/1997 vp s. 14 ja Vuorenpää 2014, s. 78–79.

134 Linna 2012, s. 170, Jokela 2015, s. 572–573 ja Vuorenpää 2014, s. 79.

135 Vuorenpää 2014, s. 79.

kuitenkin huomauttaa, että ensisijaisesti syyttämispyynnön ulottuvuutta koskevat epäselvyy-det tulisi pyrkiä selvittämään asianomistajalta tiedustelemalla.¹³⁶

Vuorenpään esittämä tulkintateoria on mielestäni käyttökelpoinen, sillä se estää asianomista-jalle aiheutuvat oikeudenmenetykset tilanteissa, joissa asianomistaja ei ole ymmärtänyt esit-tää syyttämispyyntöä kaikkien mahdollisten rikosnimikkeiden osalta. Ilman oikeudellista tietämystä oleva asianomistaja ei välttämättä ole edes tietoinen kaikista niistä mahdollisista rikosnimikkeistä, jotka voivat tulla kyseeseen häneen kohdistuneessa teossa, eikä poliisikaan välttämättä kykene arvioimaan kaikkia vaihtoehtoja esitutkinnan ollessa vielä käynnissä.

Yleisesti asianomistajan syyttämispyynnön arvioinnissa tulisi mielestäni korkeimman oi-keuden linjan mukaisesti välttää turhan kapeaa tulkintaa, mikäli asianomistajan halu saattaa epäilty syytteeseen on selvä.