5 YHTEENVETO JA PÄÄTELMÄT
5.3 Suositukset
Tasoristeykset tarkastettiin paikan päällä ja niille laadittiin turvallisuuden parantamisek-si kiireellisyydeltään kolmivaiheiset toimenpidesuoparantamisek-situkset: heti, kohta ja myöhemmin.
Heti-vaiheen suositusten (vuoden sisällä) päämääränä on, että ajoneuvot ehtivät ylittää turvallisesti kaikki vartioimattomat tasoristeykset. Lisäksi heti-vaiheen suositusten pe-rusteena oli, että toimenpiteet on mahdollista suorittaa viivytyksettä ja kohtuullisin kus-tannuksin. Heti-vaiheen suositukset koskivat etenkin näkemien raivausta, mutta myös ajoneuvokohtaisia ylitysrajoituksia.
Kohta-vaiheeseen suositeltiin toimenpiteitä, joita ei voida tehdä välittömästi, mutta kui-tenkin viiden vuoden sisällä. Kohta-vaiheen suositukset koskivat useimmin korvaavien teiden rakentamisia.
Myöhemmin-vaiheeseen suositeltiin vain tasoristeyksiä kokonaan poistavia toimenpitei-tä.
Suositukset on esitetty yksityiskohtaisesti kunkin tasoristeyksen osalta liitteessä F.
Lähdeluettelo
1. Ratatekniset määräykset ja ohjeet (RAMO). Luku 9 Tasoristeykset. Ratahallinto-keskus. 2004.
2. Tieliikennelait 2002. Lakimiesliiton kustannus. Jyväskylä 2002. 1007 s.
3. Liikenne- ja viestintäministeriön ohje yleisten teiden näkemäalueista (168/01/2002, 24.1.2002)
LIITE B
Joensuu–Uimaharju-rataosuuden tasoristeysten tarkastus kesäkuussa 2003
41:ssä Joensuu–Uimaharju-rataosuuden tasoristeyksessä käytiin paikalla kesäkuussa 2003.
Tasoristeysten sijainti ja lukumäärä varmistettiin elokuussa matkustamalla rataosuus junan viimeisessä vaunussa, jolloin havaittiin, että Sorsa II:n tasoristeykseen oli palautettu kansi ja listoissa käytöstä poistetuksi merkityssä Piitulainen II:n tasoristeyksessä oli myös kansi.
Nämä tasoristeykset käytiin tarkastamassa erikseen 7.11.2003.
Näkemät
Tienkäyttäjän näkemät radalle mitattiin etäisyyskiikarilla tai etäisyysmittarilla. Mittari ase-tettiin risteävälle tielle 8 metrin päähän lähimmästä kiskosta ja 1,1 m korkeudelle ajoradan pinnasta. Mittauksen vasta-asema, prisma, asetettiin 1,1 m korkeudelle mittauspuolen kis-kon selästä. Mittaamalla haettiin etäisin piste, johon kasvillisuus tai maastoesteet eivät vie-lä rajoittaneet näkyvyyttä. Etäisyysmittarin erottelutarkkuus on 1 mm. Mitatut arvot kirjat-tiin kuitenkin yhden metrin tarkkuuteen pyöristettyinä. Mittausten yhteydessä kasvillisuu-den peittäessä näkyvyyttä arvioitiin saavutettava näkemä raivaamalla kasvillisuutta rauta-tiealueella (n. 15 m molemmin puolin radan keskilinjasta).
Kaikki mitatut tai arvioidut etäisyyksien metrimäärät talletettiin mittaus- tai arviointihet-kellä asianomaisen tasoristeyksen lomakkeelle ja myöhemmin kannettavan tietokoneen tilasto-ohjelmaan.
Valokuvat
Tasoristeysalueesta otettiin valokuvat digitaalikameralla tieltä 8 m päästä radalle vasem-malle ja oikealle, tieltä 8, 25 ja 50 m päästä suoraan kohti tasoristeystä sekä radalta 30 ja 100 m päästä suoraan kohti tasoristeystä. Kuvauspaikka oli tiellä 1,1 m korkeudessa tien pinnasta. Kuvat radalta tasoristeykseen otettiin keskeltä rataa noin 170 cm korkeudesta.
Kuvat tallennettiin mikrotietokoneella käytettävään katseluohjelmasovellukseen, jolla voi-daan katsella valokuvia tasoristeyksittäin. Lisäksi samaan katseluohjelmaan liitettiin graa-fiset kuvat radan ja tien keskinäisestä asemasta lintuperspektiivissä ja tien pituuskaltevuus-käyrä tasoristeyksen välittömässä läheisyydessä. Otettujen kuvien numerot tallennettiin kunkin tasoristeyksen lomakkeelle.
Tien geometria
Tien kaarteisuus ja pituuskaltevuus selvitettiin mittausautolla ajamalla. Mittausautoon oli asennettu kallistuskulma-anturi sekä DGPS-paikannuslaitteisto, jolla päästään kahden met-rin paikannustarkkuuteen vaakatasossa avoimessa maastossa. Kallistuskulma-antumet-rin huo-jumisen vuoksi mittaukset jouduttiin tekemään pisteittäin pysäyttämällä mittausauto mää-rävälein ja odottamalla, että saatiin kolme peräkkäistä samaa mittaustulosta. Kaikki pai-kannuksen ja pituuskaltevuuden mittaustulokset tallentuivat mittaustietokoneen muistiin.
Tien pituuskaltevuus ja korkeusprofiili radan suhteen selvitettiin laskemalla jälkikäteen.
Erillisin havainnoin, jotka kirjattiin suoraan tilastomatematiikkaohjelman sarakkeisiin, ta-soristeyksistä todettiin:
- tien nopeusrajoitus - tien luokka
- arvioitu keskivuorokausiliikenne (KVL), yksityiset tiet - varoituslaitteen tyyppi
- tasoristeysmerkkien olemassaolo ja kunto - stop-merkkien olemassaolo ja kunto
- ennakkovaroitusmerkkien olemassaolo ja kunto - lähestymismerkkien olemassaolo ja kunto - vihellysmerkkien olemassaolo ja kunto - raiteiden lukumäärä
- läntisen äärimmäisen raiteen etäisyys pääraiteesta - itäisen äärimmäisen raiteen etäisyys pääraiteesta
- suurin arvioitu puutavarayhdistelmän tasoristeyksen ylitysnopeus - mittaajien arvio näkemistä koko tasoristeyksessä
- kansirakenteen laatu (materiaali) ja kunto
- kuljetuslavetin tasoristeyksen ylitysmahdollisuus - laippaurakumien olemassaolo
- eristys- ja vaihteiden jatkosten mahdollinen sijainti 5 m lähempänä kansirakennetta - tien liittymän olemassaolo radan länsipuolella
- tien liittymän etäisyys radan länsipuolella - tien liittymän olemassaolo radan itäpuolella - tien liittymän etäisyys radan itäpuolella - muut havainnot
Jo ennen tarkastustyötä oli selvitetty:
- rataosan numero onnettomuus- ja vauriorekisterissä - tasoristeyksen sijainti (kilometrit ja metrit)
- tasoristeyksen nimi - radan nopeusrajoitus - tien numero (yleiset tiet)
- keskivuorokausiliikenne (KVL), yleiset tiet
- tavarajunien lukumäärä vuorokaudessa
- matkustajajunien lukumäärä vuorokaudessa
LIITE C
Tasoristeyskohtaisten ylitysaikojen määritys eri ajoneuvotyypeille
Ajoneuvotyyppikohtaiset tasoristeyksen ylitysajat määritettiin taulukon 1 perusteella.
Taulukko 1. Ajoneuvotyyppikohtaisten ylitysaikojen määritys suurimman ylityksenaikaisen nopeuden sekä tien ja radan korkeuseron (tien pituusprofiilin) perusteella.
Taulukon 1 ylitysajat perustuvat VeMoSim -ajosimulaattorilla laskettuihin ylitysaikoihin 221 tasoristeyksessä
1. Taulukon mukaan määräytyviä ylitysaikoja verrattiin simuloituihin ylitysaikoihin yhteensä 218 tasoristeyksessä joista 164 oli muita tasoristeyksiä kuin mitä taulukon 1 määrittämisessä käytetyt tasoristeykset. Taulukon ylitysajat olivat yli 99 %:ssa lasketuista tapauksista (N=436 kpl) vähintään yhtä suuria kuin simuloinneissa todetut
Henkilöauto Kuorma-auto Kuorma-auto & perävaunu
5 >0 5 14 28
1Korkeusero: tieltä 30 m:n päästä mitatun korkeuden ja tasoristeyksen korkeuden erotus (m)
Korkeusero
1(m)
Suurin nopeus (km/h)
Ylitysaika (s)
suurimmat ajat, ja ne olivat tavallisesti enintään vain muutamaa sekuntia pitempiä kuin lyhyimmät simuloinneissa saadut ylitysajat. Kolmessa tapauksessa, joissa taulukon ajoajat olivat lyhyempiä kuin simuloidut, aikojen erot olivat alle 2 s.
Ylitysaikojen simulointi
Taulukon 1 perustana olleet ylitysaikasimuloinnit tehtiin kolmelle erilaiselle ajoneuvolle molempiin rautatien ylityssuuntiin. Simulointiajoneuvoina olivat 25,25 m pitkä, täyteen kuormattu kuorma-auton (Sisu E11M380) ja täysperävaunun yhdistelmä, 10 m pitkä, täy-teen kuormattu kuorma-auto (Scania G93M) ja 4,3 m pitkä henkilöauto (Toyota Corolla).
Laskennassa ajoneuvon oletettiin olevan pysähtyneenä ja lähtevän ylittämään tasoristeystä paikasta, jossa kuljettaja on kahdeksan metrin päässä lähimmästä kiskosta. Ylitys katsottiin päättyneeksi, kun ajoneuvon perä oli radan ylityksen jälkeen aukean tilan ulottuman (2,5 m radan keskilinjasta) ulkopuolella.
Ylitysajan laskennassa käytettiin lähtötietoina:
– ajoneuvon moottorikartan vääntömomentti- ja käyntinopeustietoja – vaihteiston ja vetopyörästön välitystietoja
– voimansiirtolinjan hyötysuhdetietoa – akselipainotietoja
– vetävän akselin pyörien vierintäsädetietoa – tien vierintävastuskertoimia
– ilmanvastustietoa
– tien pituuskaltevuustietoa
– suurinta mahdollista ylitysnopeutta (suurin ylitysnopeus on ajoneuvoyhdistelmälle ja kuorma-autolle se nopeus, joka on arvioitu mahdolliseksi tarkastustyön yhteydessä, sekä henkilöautolle sama arvioitu nopeus lisättynä 10 km/h:lla)
– vaihtamisaikatietoa
LIITE D
Tasoristeysten ominaisuudet Joensuu–Uimaharju-rataosuudella kesäkuussa 2003
Tasoristeyksen numero muodostuu rataosan numerosta kolmella numerolla, matkasta
kilometreinä neljällä numerolla ja matkasta metreinä neljällä numerolla. Esimerkiksi
Käpykankaantien tasoristeyksen numero on 712 0625 0616.
NÄKEMÄT
Radan nopeus- rajoitusVaadittu näkemä radan suunnassa Näkemä 8 m kiskosta lännestä vasemmalle Raivattu näkemä 8 m kiskosta lännestä vasemmalle
Näkemä 8 m kiskosta lännestä oikealle Raivattu näkemä 8 m kiskosta lännestä oikealle
Näkemä 8 m kiskosta idästä vasemmalle Raivattu näkemä 8 m kiskosta idästä vasemmalle
Näkemä 8 m kiskosta idästä oikealle
Raivattu näkemä 8 m kiskosta idästä oikealle 120 720 120 720 55 530 35 510 100 720 120 720 450 720 165 720 115 720 720 720 120 720 310 720 425 720 620 720 260 720 120 720 150 360 210 720 215 720 580 580 120 720 185 225 210 220 580 580 55 590 120 720 40 720 20 350 100 570 30 720 120 720 180 430 330 720 45 720 350 430 120 720 40 470 295 330 490 530 160 400 120 720 15 200 100 250 20 150 2 150 120 720 200 720 165 460 365 410 70 720 120 749 20 390 90 749 749 749 20 300 120 720 419 720 285 490 160 230 210 720 120 720 . 300 . 500 . 400 . 200 120 720 100 720 119 200 100 200 720 720 120 720 25 720 25 500 20 500 25 720 120 720 210 325 400 720 200 720 230 440 100 600 175 220 50 160 230 250 270 300 120 720 720 720 90 720 30 720 720 720 120 720 210 275 95 720 400 720 315 720 120 720 20 720 30 550 20 500 30 720 120 720 180 720 190 720 350 720 340 720 120 720 250 720 160 720 250 720 100 720 120 720 180 200 200 485 515 565 275 290 120 720 290 360 465 660 660 685 265 310 120 720 25 325 240 310 35 175 55 245 120 720 205 720 135 210 250 300 40 720 120 720 125 720 180 470 160 510 40 410 90 540 190 540 325 540 255 540 120 540 90 540 185 280 265 350 20 260 70 270 120 720 35 720 150 720 170 720 720 720
isteyksen nimi Tasoristeyksen numero Radan nopeus- rajoitus Vaadittu näkemä radan suunnassa Näkemä 8 m kiskosta lännestä vasemmalle Raivattu näkemä 8 m kiskosta lännestä vasemmalle
Näkemä 8 m kiskosta lännestä oikealle Raivattu näkemä 8 m kiskosta lännestä oikealle
Näkemä 8 m kiskosta idästä vasemmalle Raivattu näkemä 8 m kiskosta idästä vasemmalle
Näkemä 8 m kiskosta idästä oikealle
Raivattu näkemä 8 m kiskosta idästä oikealle 712 0662 0104 100 600 125 155 145 240 190 220 250 500 712 0662 0885 120 720 90 155 185 660 115 680 260 280 712 0664 0112 120 720 90 190 110 720 200 720 300 345 712 0664 0556 120 720 135 135 100 100 250 300 160 160 712 0665 0870 120 720 260 475 720 720 185 720 220 500 712 0666 0633 110 660 80 120 100 500 150 200 10 150 712 0668 0084 120 720 240 680 210 575 300 645 190 720 712 0668 0655 100 600 235 600 340 600 320 600 145 260 712 0669 0198 120 720 130 720 410 550 300 470 220 720 712 0669 0943 120 720 150 720 30 720 110 720 190 720 712 0671 0814 120 720 350 720 150 720 100 720 160 720 ) 712 0673 0019 80 480 200 310 255 350 175 315 270 290
TIEOMINAISUUDET
Tien luokka Tien numero KVL Tien nop.- rajoitus Suurin tasorist. ylitys- nopeus Risteyskulma vasemmalla lännestä saavuttaessa Risteyskulma vasemmalla idästä saavuttaessa Ylitys- mahdollisuus lavetilla Liittymä länsi- puolella Liittymän etäisyys länsi- puolellaLiittymä itä- puolella
Liittymän etäisyys itäpuolella katu . 150 30 10 70 70 ei onnistu ei ole . on 14 katu . 1000050 40 95 95 onnistuu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 10 80 5 100 95 ei onnistu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 2 80 5 115 115 ei onnistu ei ole . ei ole . yleinen tie 15715 1613 80 20 55 80 onnistuu ei ole . ei ole . viljelystie . 0 80 5 90 90 ei onnistu ei ole . ei ole . liikenteellisesti merkittävä yksityistie . 400 80 30 90 90 onnistuu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 50 50 10 90 90 ei onnistu on 25 on 29 metsätie . 0 80 . 90 90 ei onnistu ei ole . ei ole . yleinen tie 15715 696 80 40 130 130 onnistuu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 40 80 20 95 85 onnistuu on 30 on 50 metsätie . 0 80 5 105 110 ei onnistu ei ole . ei ole . viljelystie . 0 80 . . . ei onnistu ei ole . ei ole . metsätie . 0 80 5 110 110 ei onnistu ei ole . ei ole . metsätie . 0 80 . 90 90 ei onnistu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 30 80 20 50 55 onnistuu on 39 on 40 vähäliikenteinen yksityistie. 20 80 10 105 110 ei onnistu ei ole . on 35 vähäliikenteinen yksityistie. 10 80 5 105 85 ei onnistu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 10 80 10 80 90 ei onnistu ei ole . ei ole . metsätie . 0 80 5 95 95 ei onnistu ei ole . ei ole . yleinen tie 15724 36 80 20 50 50 ei onnistu ei ole . ei ole . yksityistie. 15 80 20 90 95 onnistuu ei ole . ei ole . yksityistie. 20 80 20 90 90 onnistuu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 30 80 20 55 65 onnistuu on 15 on 30 vähäliikenteinen yksityistie. 5 80 10 90 80 onnistuu ei ole . ei ole . yksityistie. 5 80 5 85 90 ei onnistu ei ole . ei ole . metsätie . 1 40 5 85 95 ei onnistu ei ole . ei ole . yksityistie. 2 40 20 115 115 onnistuu ei ole . ei ole . vähäliikenteinen yksityistie. 20 80 30 75 100 onnistuu ei ole . on 25 vähäliikenteinen yksityistie. 2 80 10 100 100 onnistuu ei ole . ei ole .
isteyksen Tasoristeyksen numero Tien luokka Tien numero KVL Tien nop.- rajoitus Suurin tasorist. ylitys- nopeus Risteyskulma vasemmalla lännestä saavuttaessa Risteyskulma vasemmalla idästä saavuttaessa Ylitys- mahdollisuus lavetilla Liittymä länsi- puolella Liittymän etäisyys länsi- puolella
Liittymä itä- puolella
Liittymän etäisyys itäpuolella 712 0662 0104 vähäliikenteinen yksityistie. 5 80 5 90 130 ei onnistu ei ole . on 10 712 0662 0885 vähäliikenteinen yksityistie. 20 80 20 95 85 onnistuu ei ole . ei ole . 712 0664 0112 vähäliikenteinen yksityistie. 40 80 20 85 85 ei onnistu on 45 on 47 712 0664 0556 vähäliikenteinen yksityistie. 10 80 5 85 85 ei onnistu ei ole . ei ole . 712 0665 0870 metsätie . 2 80 5 85 85 ei onnistu ei ole . ei ole . 712 0666 0633 metsätie . 0 80 . 90 110 ei onnistu ei ole . ei ole . utzeit Oy 712 0668 0084 vähäliikenteinen yksityistie. 25 80 10 80 80 onnistuu ei ole . ei ole . 712 0668 0655 vähäliikenteinen yksityistie. 20 80 10 90 90 onnistuu ei ole . ei ole . 712 0669 0198 vähäliikenteinen yksityistie. 40 80 20 100 95 onnistuu on 39 on 14 712 0669 0943 liikenteellisesti merkittävä yksityistie . 100 80 20 100 100 onnistuu on 25 on 20 712 0671 0814 vähäliikenteinen yksityistie. 25 60 20 85 85 onnistuu ei ole . on 14 ) 712 0673 0019 vähäliikenteinen yksityistie. 20 80 10 95 95 ei onnistu on 26 on 44
VAROITUSLAITTEET
ksen Tien luokka Varoituslaite Tasoristeys- merkit ja niiden kunto Stop-merkit ja niiden kunto Ennakkovaroitusmerkit Ennakkovaroi- tusmerkkien kuntoLähestymis- merkit ja niiden kunto 16 katu puolipuomilaitos + kev. liikenteen kokopuomit hyvä ei ole rautatien tasoristeys, jossa on puomit hyvä hyvä 87 katu puolipuomilaitos + kev. liikenteen kokopuomit vaarallinen ei ole rautatien tasoristeys, jossa on puomit hyvä hyvä 16 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 07 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä vaarallinenei ole ei ole ei ole 89 yleinen tie puolipuomilaitos välttävä ei ole rautatien tasoristeys, jossa on puomit tyydyttävä vaarallinen 58 viljelystie ei varoituslaitettaei ole ei ole ei ole ei ole ei ole 71 liikenteellisesti merkittävä yksityistie puolipuomilaitos tyydyttävä ei ole rautatien tasoristeys, jossa on puomit tyydyttävä tyydyttävä 0777 vähäliikenteinen yksityistiepuolipuomilaitos tyydyttävä ei ole rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen ei ole 05 metsätie ei varoituslaitettaei ole ei ole ei ole ei ole ei ole 42 yleinen tie puolipuomilaitos välttävä ei ole rautatien tasoristeys, jossa on puomit tyydyttävä tyydyttävä 71 vähäliikenteinen yksityistiepuolipuomilaitoshyvä ei ole rautatien tasoristeys, jossa on puomit tyydyttävä ei ole 79 metsätie ei varoituslaitettavälttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 17 viljelystie ei varoituslaitettaei ole ei ole ei ole ei ole ei ole 0502 metsätie ei varoituslaitettahyvä ei ole ei ole ei ole ei ole 11 metsätie ei varoituslaitettaei ole ei ole ei ole ei ole ei ole 40 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitetta vaarallinen ei ole rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen vaarallinen 06 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitetta välttävä välttävä rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen ei ole 14 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä ei ole ei oleei ole ei ole 16 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitetta vaarallinen välttävä rautatien tasoristeys ilman puomeja välttävä ei ole 19 metsätie ei varoituslaitettaei ole ei ole ei ole ei ole ei ole 77 yleinen tie ei varoituslaitettatyydyttävä ei ole rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen vaarallinen 58 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettavälttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 0128 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitetta välttävä vaarallinenrautatien tasoristeys ilman puomeja välttävä ei ole 42 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettahyvä ei ole rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen välttävä 44 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitetta hyvä vaarallinenrautatien tasoristeys ilman puomeja välttävä ei ole 0816 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä välttävä ei ole ei ole ei ole 68 metsätie ei varoituslaitettatyydyttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 34 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettahyvä hyvä rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen ei ole 72 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettavälttävä välttävä ei ole ei ole ei ole
isteyksen nimi Tasoristeyksen numero Tien luokka Varoituslaite Tasoristeys- merkit ja niiden kunto Stop-merkit ja niiden kunto Ennakkovaroitusmerkit Ennakkovaroi- tusmerkkien kunto
Lähestymis- merkit ja niiden kunto 712 0661 0151 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 712 0662 0104 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä ei ole ei oleei ole ei ole 712 0662 0885 vähäliikenteinen yksityistiepuolipuomilaitostyydyttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 712 0664 0112 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettavaarallinen tyydyttävä ei ole ei ole ei ole 712 0664 0556 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä tyydyttävä ei ole ei ole ei ole 712 0665 0870 metsätie ei varoituslaitettatyydyttävä ei ole ei ole ei ole ei ole 712 0666 0633 metsätie ei varoituslaitettaei ole ei ole ei ole ei ole ei ole utzeit Oy 712 0668 0084 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä vaarallinenei oleei ole ei ole 712 0668 0655 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettatyydyttävä välttävä rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen ei ole 712 0669 0198 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettavaarallinen ei ole ei ole ei ole ei ole 712 0669 0943 liikenteellisesti merkittävä yksityistie ei varoituslaitettavaarallinen ei ole ei ole ei ole ei ole 712 0671 0814 vähäliikenteinen yksityistiepuolipuomilaitoshyvä ei ole rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen vaarallinen ) 712 0673 0019 vähäliikenteinen yksityistieei varoituslaitettahyvä ei ole rautatien tasoristeys ilman puomeja vaarallinen vaarallinen
SEKALAIS T A
Tien luokkaVihellys- merkit ja niiden kunto Raiteiden lukumääräKansi- rakenne Kansi- rakenteen kunto
Laippa- urakumit Rakenteita lähellä Riski-indeksiYlitysmahdollisuus erilaisilla ajoneuvoilla ennen toimenpiteitä katu ei ole 1 puu välttävä on ei 0,05 puomit olemassa katu ei ole 1 kumi tyydyttävä on ei 5,56 puomit olemassa vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,05 ha+ka+la+yhd vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,01 ha+ka+la yleinen tie ei ole 1 puu välttävä on ei 4,35 puomit olemassa viljelystie ei ole 1 puu välttävä on ei 0,00 arvioitu ha+ka+la liikenteellisesti merkittävä yksityistie ei ole 1 puu välttävä on ei 0,71 puomit olemassa vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,06 puomit olemassa metsätie ei ole 1 puuttuu . ei ei 0,00 ei tieyhteyttä yleinen tie ei ole 1 puu vaarallinen on ei 1,61 puomit olemassa vähäliikenteinen yksityistieei ole 2 puu välttävä on ei 0,10 puomit olemassa metsätie ei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,00 ha viljelystie ei ole 1 puuttuu . ei ei 0,00 arvioitu ha metsätie ei ole 1 puu hyvä ei ei 0,00 arvioitu ha+ka+la metsätie ei ole 1 puuttuu . ei ei 0,00 arvioitu ha+ka+la+yhd vähäliikenteinen yksityistievälttävä 1 puu vaarallinen on ei 0,17 ha+ka+la vähäliikenteinen yksityistievälttävä 1 puu tyydyttävä on ei 0,14 ha vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,05 ha+ka+la+yhd vähäliikenteinen yksityistievälttävä 1 puu tyydyttävä on ei 0,06 ha metsätie ei ole 1 puu hyvä ei ei 0,00 arvioitu ha+ka+la leinen tie välttävä 1 puu tyydyttävä on ei 0,22 ha+ka+la+yhd vähäliikenteinen yksityistietyydyttävä1 puu tyydyttävä on ei 0,05 ha+ka+la+yhd yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,12 ha vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,19 ha+ka+la vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,03 ha vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,03 ha metsätie ei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,00 ha+ka+la vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,00 ha+ka+la+yhd vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,09 ha+ka+la vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,01 ha+ka+la+yhd
isteyksen nimi Tasoristeyksen numero Tien luokka Vihellys- merkit ja niiden kunto
Raiteiden lukumääräKansi- rakenne Kansi- rakenteen kunto
Laippa- urakumit Rakenteita lähellä Riski-indeksiYlitysmahdollisuus erilaisilla ajoneuvoilla ennen toimenpiteitä 712 0662 0104 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,03 ha 712 0662 0885 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on eristysjatkos 0,04 puomit olemassa 712 0664 0112 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,26 ha 712 0664 0556 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,09 ei millään 712 0665 0870 metsätie ei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,01 ha+ka+la 712 0666 0633 metsätie ei ole 1 puuttuu . ei ole ei 0,00 ei millään utzeit Oy 712 0668 0084 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,14 ha+ka+la+yhd 712 0668 0655 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,08 ha 712 0669 0198 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu tyydyttävä on ei 0,20 ha+ka+la 712 0669 0943 liikenteellisesti merkittävä yksityistie ei ole 1 puu välttävä on ei 0,34 ha+ka+la+yhd 712 0671 0814 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,02 puomit olemassa ) 712 0673 0019 vähäliikenteinen yksityistieei ole 1 puu välttävä on ei 0,10 ha+ka+la