Maailma näyttäytyy meille usein sukupuolittuneena, kun tarkastelemme sitä vaikkapa maksullisten televisiokanavien ohjelmasuunnittelun tai eri osastoihin jakautuvien vaatekauppojen osalta. Sukupuolta tuotetaan merkittävissä määrin arjen toiminnan ja kulttuuristen esitysten puitteissa, sekä myös koulutuksessa. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010, 14.) Koulutus ei tarjoa vain tietoja ja taitoja, vaan sillä on syvemmälle ulottuvaa valtaa kulttuurin arvojen luomisessa ja yksilöiden identiteettien rakentumisessa.
Kasvatus ja koulutus nähdään yhteiskunnallisen vallan käytäntöinä, jotka sukupuolittavat yksilöitä kulttuurissa sopiviksi määriteltyihin sukupuolen esittämisen tapoihin. (Naskali 2010, 278.)
Sukupuoleen liittyvät määrittelyt, käsitykset ja mallit luodaan varhaislapsuudessa kotona, sukulaisten ja ystävien luona, päiväkodeissa, kerhoissa ja harrastuksissa.
Ajatukset siitä millaisia tyttöjen ja poikien tulee olla elävät arjen eri tilanteissa.
Sukupuoli tuottaa oletuksen millainen tytön tai pojan tulee olla. Pienet lapset seuraavat
aikuisten toimintaa ja toisten lasten tai nuorten tekemisiä ja sanomisia, ja alkavat toistaa sitä. (Ylitapio-Mäntylä 2012a., 15.)
Sukupuolta ei juurikaan ajatella syvällisesti arjen kasvatustoiminnassa. Jos varhaiskasvatuksen henkilökunnalta kysyttäisiin, toimitteko tasa-arvoisesti, vastaus olisi melko varmasti kyllä. Kun kasvatuksen käytäntöjä ryhdytään tarkastelemaan lähemmin, huomataan monia sukupuolittuneita toimintatapoja aikuisten toiminnassa. Aikuiset muun muassa jakavat tytöille ja pojille eri tavalla huomiota päiväkodin arjessa.
(Ylitapio-Mäntylä 2012a, 18, 27; Wahlström 2003.) Myös Sirpa Lappalainen (2006, 43) esittää, että myytti suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevasta sukupuolten välisestä tasa-arvosta muokkaa varhaiskasvatuksen kuvakulman sellaiseksi, sukupuoleen perustuvia hierarkkisia järjestyksiä, joihin tyttöjä asemoidaan, on vaikea havaita.
Käsitteiden liikkuvuus ja muuttuvuus kertoo siitä, että tutkimus on elossa ja voi hyvin, mutta vaatii samalla sekä lukijalta että kirjoittajalta valppautta siitä, mistä tarkkaan ottaen puhutaankaan, kun puhutaan esimerkiksi sukupuolesta, sukupuolittuneista ja sukupuolittavista käytännöistä. Termi sukupuolittunut näyttää asian tapahtuneena tosiasiana, joka voi perustua vaikkapa uskomukseen siitä, että "pojat nyt on poikia".
Toisin sanoen ihmiset nähdään valmiiksi sukupuolitettuina olentoina. Feministisen naistutkimuksen avaaman kriittisen näkökulman mukaan sukupuoli ei ole annettu itsestäänselvyys vaan sukupuolta tuotetaan arjen toiminnan ja kulttuuristen esitysten puitteissa. Termi sukupuolittava ohjaakin huomion siihen, että esimerkiksi vaatekauppojen tapa ryhmitellä vaatteet tietyllä tavalla sukupuolittavat sekä tietyt vaatteet että niiden käyttäjät. Tästä herää kriittinen jatkokysymys siitä, miksi kauppojen on ylipäätänsä sukupuolitettava vaateripustuksensa, vaatteensa ja asiakkaansa näin ehdottomasti. (Juvonen, Rossi & Saresma 2010, 13–14.) Omassa tutkimuksessani käytetään molempia termejä - sukupuolittunut ja sukupuolittava - aina tilanteen vaatimalla tavalla.
Sukupuolittamisen termistä päästään sukupuolen tekemisen tarkastelemiseen. eli siihen, miten tyttöjen ja poikien oppimisen käytännöt, eli oppimisen sukupuoli, rakentuvat opetus- ja kasvatustyössä. Opettajalla on valta pitää omalla toiminnallaan yllä sukupuolijakoa toiminnallisiin poikiin ja sopeutuvaisiin, hiljaisiin tyttöihin.
Koululuokan sukupuolittavia järjestyksiä koskevat tutkimukset osoittavat, kuinka
opettajat pitävät poikia "luonnostaan" aktiivisina ja antava pojille tyttöjä enemmän toimintatilaa. Tytöt puolestaan joutuvat sopeutumaan omaan hiljaiseen osaansa, etenkin silloin, kun opettaja pitää omalla toiminnallaan yllä sukupuolijakoa toiminnallisiin poikiin ja hiljaisiin, sopeutuvaisiin tyttöihin. (Lehtimäki & Suoranta 2005, 198.)
Sukupuoli tehdään olemassa olevaksi jokapäiväisillä pienillä teoilla, puhetavoilla ja eleillä. Esimerkiksi niiaaminen ja kumartaminen ovat tapoja, jotka merkitsevät eron tyttöjen ja poikien välille. (Naskali 2010, 281.) Usein kouluissa ylläpidetään monin tavoin heteronormatiivisuutta. Liikunta- ja käsityökasvatuksessa poikien ja tyttöjen tulkitaan luontaisesti haluavan liikkua ja työskennellä sukupuolelleen odotetulla tavalla joko maskuliinisesti tai feminiinisesti ja siten valita joko tekninen tai tekstiilityö tai kiinnostua sukupuolitetuista liikuntalajeista ja liikkumistyyleistä. Jakoa eri sukupuolille osoitettuihin vessoihin ja suihku-/ pukutiloihin selitetään biologisella jaolla sukupuoliin ja automaattisella heteroseksuaalisella kiinnostuksella. Tyttöjen ja poikien välisiä eroja korostetaan ja luodaan kuvaa sukupuolikategorian sisäisestä yhteneväisyydestä. Poikien oletetaan muun muassa olevan aktiivisia toimijoita ja tyttöjen oletetaan olevan kauniisti käyttäytyviä, hiljaisia ja sopeutuvaisia. Pojille sallitaan asioita, joita tytöille ei sallita, kuten rajut otteet, kuuluvampi puhe ja lyhyt tukka. Tytöt saavat meikata, kikattaa ja istua lähekkäin. Myös kiusaamistilanteissa esiintyy heteronormatiivisia oletuksia, esimerkiksi kun poika työnnetään tyttöjen vessaan, rakennetaan rajaa sukupuolten väliin ja korostetaan heteroseksuaalista jännitettä sukupuolten välillä. (Lehtonen 2003, 237–
241.) Tämänkaltaisia kahtiajakoja tulee esiin päivittäin myös päiväkodin maailmassa, mutta jako eri sukupuoliin korostuu ja muuttuu voimakkaammaksi viimeistään lapsen aloittaessa koulun.
Päiväkodin arjessa ilmenee sukupuolittavia käytäntöjä, joita olisi syytä nostaa kriittisen pohdinnan alle. Ylitapio-Mäntylän (2009) mukaan lapsia luokitellaan ja järjestellään päiväkodin käytännöissä. Kasvatustoiminta on lapsiin vaikuttamista, ohjaamista ja kasvun saattamista "oikeaan" suuntaan. Kasvun suuntaa ohjeistetaan erilaisilla säännöillä, ohjeilla, neuvoilla ja kurinpidollisilla toimenpiteillä. Kasvatussuhteessa aikuinen valvoo lapsen toimintaa ja antaa erilaisia ohjeita siitä, miten käyttäydytään, liikutaan ja puhutaan eri tilanteissa. (Ylitapio-Mäntylä 2009, 127.) Esimerkiksi tavarat ja toiminnot luokitellaan usein sukupuolen mukaan joko tytöille tai pojille kuuluviksi.
Tyttöjä ohjataan usein rauhallisten kotileikkien ääreen tai askartelemaan, koska tyttöjen
ajatellaan olevan kilttejä, ja poikia ohjataan jumppasaliin riehumaan ja purkamaan luontaista energiaa, jota pojilla ajatellaan olevan. Tytöille ja pojille annetaan jo päiväkodissa erilaiset kulttuuriset toimintamallit ja -tavat sekä tilat liikkua ja toimia, ja näiden mukaan "oikeanlainen" tyttöys ja poikamaisuus rakentuvat. Mutta mitkä asiat ja toiminnat määrittyvät tytön ja pojan toiminnaksi, ja miksi? Kuka määrittää "oikeaa ja väärää" toimintaa? Millaisia sukupuolittuneita käsityksiä kasvattajat jakavat lapsille ja millaisia sukupuolisia malleja he antavat omalla toiminnallaan? Hyväksytäänkö eroja ja erilaisuutta? (Ylitapio-Mäntylä 2012a., 15–17.) Itse ajattelen, että jos kasvatus on liian sukupuolittavaa, niin se altistaa myös tyttöjen ja poikien taitojen sukupuolittumiselle ja vaikuttaa myöhemmin rajoittavasti muun muassa tyttöjen ja poikien ammatinvalintaan.