Spiritualiteetti kokemuksena

Spiritualiteetin käsite on rantautunut suomalaiseen uskontokeskusteluun vähitellen.

Esimerkiksi Halme puhuu spiritualiteetin ohella hengestä. (Halme 2010, 28; Ubani 2005a, 107.) Kristillisessä teologiassa spiritualiteetti nähdään kristillisen opin ja kokemuksen yhdistymisenä. Siinä korostuu Jumalan läheisyys ihmisessä, jonka

arkisessa kokemusmaailmassa muun muassa hengellisyys näkyy. (Kotila 2003, 14–17.) Suomen evankelisluterilaisen kirkon mukaan kristillinen spiritualiteetti näyttäytyy ihmisen yhteytenä toisiin kristittyihin, esimerkiksi rukouksen ja jumalanpalvelukseen osallistumisen kautta (Aamenesta öylättiin 2015). Pohjoismaisessa viitekehyksessä spiritualiteetti voidaan nähdä myös laajempana elämän tarkoituksen etsimisenä, jolloin se liittyy myös eksistentiaaliseen pohdintaan. Spiritualiteetin voidaankin nähdä

heijastavan lapsen sisäistä maailmaa, joka taas heijastuu esimerkiksi arvoihin ja

periaatteisiin. Gollnickin mukaan arvojen, maailmankuvan ja elämäntarkoituksen ohella spiritualiteetin piiriin voidaan katsoa kuuluvan myös identiteetti. (Ubani 2005a, 107.) Colesiin viitaten Ubani puhuu lapsen spiritualiteetin tärkeydestä myös elämän

ymmärtämisen ja syiden etsimisen kannalta (Ubani 2005a, 108).

Kristillinen spiritualiteetti onkin saanut rinnalleen myös uusia

spiritualiteetin määritelmiä. Spiritualiteetti universaalina kokemuksena tuo esille myös ne spirituaaliset kokemukset, jotka sijoittuvat kristillisen kirkon ulkopuolelle. Tällöin spiritualiteetti nähdään juurikin elämisen tapana, syvällisinä elämän merkityksinä.

(Kotila 2003, 18–19.) Myös postmodernin spiritualiteetin yksilöllisyys ja

kokemuksellisuus tuovat monipuolisuutta spiritualiteetin määritelmään (Kotila 2003, 20). Luvussa 2.3 Uskonnonopetus ja oppilaan merkityksenanto palaan lapsen

merkityksenantoihin eksistentiaalisen pohdinnan näkökulmasta.

David Hayn spiritualiteettikäsityksessä keskiössä ovat biologia ja yksilön kokonaisvaltainen kokemuksellisuus (Ubani 2003, 15, 17). David Hay nostaa

spiritualiteetin määritelmässään esille käsitteiden uskonto ja spiritualiteetti vastakkainasettelun, jossa spiritualiteetti nousee esille lämpimänä,

kokonaisvaltaisempana ja henkilökohtaisempana kuin ulkoisiin asioihin assosioituva uskonto-termi. Toisaalta taas Hay muistuttaa, että uskonnolla ja spiritualiteetilla

nähdään olevan vahva yhteys; ilman toista ei toinenkaan pärjäisi. Samalla Hay tunnistaa myös uuden, sekulaarin spiritualiteetin. Myös sekularisoituvaan maailmaan kuuluu Hayn mukaan spirituaalisten ja uskonnollisten kokemusten keskeisyys, vaikka samalla aktiivinen osallistuminen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan vähenee. Hayn mukaan spirituaaliseen ajatteluun liittyy myös eettinen ajattelu. (Hay & Nye 2006, 19–

20, 22, 28–29.)

David Hayn ajattelun taustalla vaikuttavat Alistair Hardyn ajatukset, joiden mukaan spiritualiteetti on ihmisen synnynnäinen, biologiaan pohjaava ominaisuus. Hardyn mukaan erilaiset uskonnot ovat vastauksia ihmisen luontaiseen spirituaaliseen tietoisuuteen. Samalla ulkopuolisuus uskonnosta ei poista spirituaalista taustaa ja tarvetta ihmisessä. Hardyn ajatukset eivät itsessään olleet

ennennäkemättömiä, vaikkakin hän oli ensimmäinen, joka esitti ajatuksen biologiaan pohjaavasta spiritualiteetista julkisesti. Lisäksi Hardy arvostaa lapsen spiritualiteettia ja näkee lapsen spirituaalisen potentiaalin. (Hay & Nye 2006, 22–23, 60.)

Spiritualiteetilla on yhteytensä biologian ohella myös kulttuuriseen taustaan, joka luo elämällemme ja kehityksellemme kehyksen. Hayn mukaan spiritualiteetti muodostaakin pohjan uskonnolle ja uskonnollisuudelle. (Hay & Nye 2006, 25–26; Ubani 2003, 15, 17.) Lisäksi Tamminen liittää Hayn

spiritualiteettikäsitykseen Ronald Goldmanin ajatuksen aistihavainnoista vapaasta uskonnollisesta kokemuksesta. Toisaalta taas Goldmanin ajatus lapsen kyvyttömyydestä spirituaalisiin ja uskonnollisiin kokemuksiin ei ole yhteydessä Hayn ajatteluun.

(Tamminen 1981b, 13, 21.) Hay ja Rebekka Nye huomauttavatkin, että uskonnolliseen kehitykseen keskittyneet tutkijat Goldman, Fowler ja Oser ovat enemmän tai vähemmän jättäneet spiritualiteetin huomiotta tutkimuksissaan. Myös kristillispainotteinen kieli ja tutkimus asettavat Hay ja Nyen mukaan haasteen uudenlaisen spiritualiteetin

tutkimukselle. (Hay & Nye 2006, 50.)

Hay näkee spirituaalisen kokemuksen olevan samalla jatkumolla

arkikokemuksen kanssa. Spirituaalinen kokemus voi nousta arkikokemuksen pohjalta, eikä sen tarvitse tapahtua välittömästi arkikokemuksen yhteydessä. Arkikokemuksen ja spirituaalisen kokemuksen erona on tietoisuus kokemuksen spirituaalisesta

ulottuvuudesta. (Ubani 2003, 17.) Kasvatustieteen professori Kirsi Tirrin mukaan Haylle spiritualiteetti tarkoittaakin tietoisuutta siitä, että on olemassa muutakin kuin arkikokemukset ja -todellisuus (Tirri 2003, 105). Lisäksi Hay erottelee spirituaalisen tietoisuuden ja kokemuksen toisistaan. Spirituaalisessa tietoisuudessa ihminen tiedostaa tapahtuman tai ilmiön syvemmän luonteen, mutta spirituaalisessa kokemuksessa

tapahtuma tai ilmiö koetaan kokonaisvaltaisesti. (Ubani 2003, 17.)

Myös lapsen spiritualiteettia tutkineet Hay ja Nye ovat jakaneet spiritualiteetin kokemisen kategorioihin, joita voimme tarkastella niin omassa

spiritualiteetissamme kuin havainnoida lapsen spiritualiteetista. Nämä spiritualiteetin kokemisen kategoriat ovat:

- läsnäolo todellisuudessa (awareness-sensing) - mysteerin kokeminen (mystery-sensing) - arvon kokeminen (value-sensing)

Ensimmäinen kategoria läsnäolo todellisuudessa (awareness-sensing) sisältää vahvan kokemuksen ja tietoisuuden tästä hetkestä, tietoisuuden omasta tietoisuudesta.

Tietoisuuden kokemusta kuvataan tässä kategoriassa Mihaly Czikzentmihalyin flow-käsitteen avulla, mikä tarkoittaa vahvaa keskittymistä käsillä olevaan toimintaan.

Lisäksi kategoriaan kuuluvat tietoisuuden syventäminen ja yhteyden kokeminen (tuning), ympäröivän todellisuuden havainnointi kehon tuntemusten kautta (focusing) sekä tässä ja nyt-asennoituminen (here-and-now) eli keskittyminen käsillä olevaan

hetkeen ilman ajatusta menneestä tai tulevaisuudesta. (Hay & Nye 2006, 64–66, 68–70;

Ubani 2003, 18–19.)

Spirituaalisen kokemuksen toinen kategoria, mysteerin kokeminen (mystery-sensing), liittyy kokemukseen oman käsityskyvyn ylittävien ilmiöiden olemassaolosta. Alakategorioina Hay ja Nye erottelevat ihmetyksen ja pelon (wonder and awe), joka voi liittyä myös esimerkiksi arkisiin luonnonilmiöihin sekä

mielikuvituksen (imagination). Myös muun muassa unet ja uskonnolliset metaforat liittyvät näihin ihmetyksen kokemuksiin. (Hay & Nye 2006, 71–73; Ubani 2003, 19.)

Kolmas kategoria, arvon kokeminen (value-sensing), tarkoittaa tilannetta, jossa yksilön tunteet kuvaavat asian merkitsevyyttä. Tähän kategoriaan liittyy ilo ja epätoivo (delight and despair), merkitykset (meaning) ja niiden rakentaminen sekä äärimmäisen hyvyyden (ultimate goodness) tiedostaminen. (Hay & Nye 2006, 74–76;

Ubani 2003, 19.) Kokemisen kategoriat kuvaavatkin spiritualiteetin kokemisen moninaisuutta.

Hay ei yhdy spiritualiteettikäsityksessään kehityspsykologien

näkökulmaan, jotka helposti näkevät lapsen ajattelun ja uskonnollisuuden epäkypsänä aikuiseen verrattuna. Hayn mukaan lapsen spiritualiteetin vahvuus piilee siinä, että lapsi on ollut vähemmän aikaa yhteiskunnan jäsenenä ja yhteiskunnan uskonnollisten

käsitysten vaikutuksen alaisena, jolloin lapsen spiritualiteetti ilmenee

tukahduttamattomana ja vähemmän rationaalisuuden alaisena. Siten Hayn mukaan spiritualiteetin kehitystä tulisikin tarkastella kypsän ja epäkypsän spiritualiteetin sijaan sen mukaan, kuinka selkeä ja tiedostava tai tukahdutettu ja jäsentymätön yksilön spiritualiteetti on. (Hay & Nye 2006, 33–34, 36; Ubani 2003, 19.)

Hayn ja Nyen tutkimusten mukaan lapsen spiritualiteetti on elävä ja yksilölliset erot ovat luonnollisia. Hayn ja Nyen mukaan lapsen elävä spiritualiteetti tulee esiin lapsen rikkaissa merkityksissä, joita lapsi antaa arjen ilmiöille ja

tapahtumille. (Ubani 2003, 20.) Yksilölliset erot taas tulevat esille muun muassa siinä, millaisia lasten antamat merkitykset ovat luonteeltaan, esimerkiksi toisten antamat merkitykset ovat toisia valoisampia tai synkempiä. Yksilölliset erot pohjaavat jokaisen ihmisen ainutlaatuiseen elämänhistoriaan jollaista ei täysin samanlaisena ole

kenelläkään toisella. Samalla yksilöllisyyden taustalla vaikuttaa vahvasti

persoonallisuus, jolla on ikää ja sukupuoltakin merkittävämpi rooli. (Hay & Nye 2006,

18, 94; Ubani 2003, 20.) Yksilöllisiä eroja on nähtävissä myös spiritualiteetin

kokemisen kategorioissa (Ubani 2003, 20). Tutkimuksissa lapsen spiritualiteettiin liittyi myös suhdetietoisuuden käsite (relational consciousness). Tämän on katsottu ilmenneen sekä syvän tietoisuuden osoittamisena että spiritualiteetin liittämisenä itseen. Hay liittää käsitteen myös etiikkaan. (Ubani 2003, 20–21.)

Spiritualiteettikasvatuksessa Hay korostaa spiritualiteetin tärkeyttä.

Lapsen tulisi Hayn mukaan saada spirituaalisen tiedon lisäksi spirituaalisia kokemuksia.

(Ubani 2003, 23.) Opettaja voikin Hayn mukaan auttaa lasta tulemaan tietoiseksi omasta tietoisuudestaan ja reflektoimaan omia kokemuksiaan (Hay & Nye 2006, 143). Lisäksi Hay erittelee opettajan neljä vastuuta, joiden kautta lapsen spiritualiteettia voidaan tukea. Ensimmäiseksi opettaja voi auttaa lasta säilyttämään avoimen mielen (helping children to keep open mind), mikä tarkoittaa esimerkiksi avoimuutta lapsen merkitysten tarpeelle sekä lapsen arvostamista. (Hay & Nye 2006, 149–150.) Toisena opettaja voi tukea erilaisten näkökulmien huomioimista (exploring ways of seeing). Esimerkiksi erilaisten esineiden tarkastelu on konkreettinen keino tähän. (Hay & Nye 2006, 151–

152, 153.) Henkilökohtaiseen tietoisuuteen rohkaiseminen (encouraging personal awareness) on myös osa spiritualiteetti-kasvatusta. Lapsia voidaan ohjata

havainnoimaan ympäröivää, tietoisuuden ulkopuolelle jäävää maailmaa esimerkiksi lyhyiden hiljentymisharjoitusten kautta, joissa lapsi keskittyy hetken hiljaa, silmät kiinni aistimaan ympäristöään. (Hay & Nye 2006, 153, 155.) Henkilökohtainen tietoisuus spiritualiteetin sosiaalisista ja poliittisista osa-alueista (becoming personally aware of social and political dimensions of spirituality) johtaa yksilön havainnoimaan omaa sisäistä spiritualiteettia osana laajempaa sosiaalista todellisuutta (Hay & Nye 2006, 157–158).

Opettajan lisäksi esimerkiksi opetussuunnitelma vaikuttaa siihen, miten spiritualiteetti tulee esille kouluissa. Opetussuunnitelman näkökulmasta on kyse muun muassa siitä, miten kokonaisvaltainen spiritualiteetti integroituu eri oppiaineisiin. (Hay

& Nye 2006, 157–158.) Spiritualiteetin huomioiminen koulussa vaatii kuitenkin Hayn mukaan laaja-alaista kehitystä aina koulutuspolitiikasta oppimateriaaleihin ja

opettajakoulutukseen asti. Samalla kehitystä tulee arvioida. (Hay & Nye 2006, 159.) Hayn spiritualiteettikäsitystä on kritisoitu muun muassa irrallisten

uskonnollisten kokemusten tuottamisesta. Samalla kritiikkiä on saanut osakseen sisäisen

maailman painottaminen ja esimerkiksi kulttuurisen ulottuvuuden unohtaminen. (Ubani 2003, 23.) Hayn spiritualiteettikäsityksessä on kuitenkin myös uskontojen

moninaisuuden huomioiva näkökulma, kun spiritualiteetin tarkastelussa pyritään irti kristillisestä käsitteistöstä. Samalla uskonnollisesta maailmasta vieraantuneina pidetyt lapset ohjataan arvostamaan uskontoa osaltaan myös heidän omien kokemustensa kautta. (Ubani 2003, 24.) Nyen tutkimuksen mukaan osa lapsista onkin varsin valmiita puhumaan uskonnollisista aihealueista ja kokemuksistaan, vaikka he eivät olisikaan erityisen aktiivisia niin sanottujen perinteisten uskonnollisten tapojen harjoittajia.

Toisaalta Nyen mukaan lapset myös epäröivät puhua uskonnollisista ja spirituaalisista kokemuksistaan. Samalla osa lapsista puhuu Nyen mukaan uskonnollisista ja

spirituaalisista kokemuksista käyttäen ei-uskonnollista kieltä. (Hay & Nye 2006, 102–

103, 104.)

Kokonaisvaltaisen kasvatuksen näkökulmasta ihmistä lähestytään siis eri puolia sisältävänä kokonaisuutena. Lapsen kehityksen ja kasvatuksen kannalta tämä tarkoittaa muun muassa lapsen erilaisten merkityksellisyyden kokemusten ja

näkökulmien arvostamista sekä lapsen erilaisena ilmenevien älykkyyksien huomaamista. Lapsen erilaisia merkityksenantoja voidaan pyrkiä hahmottamaan esimerkiksi uskontokasvatuksen relevanssilajien näkökulmasta. Kokemusten

narratiivinen työstäminen voi tarjota oppilaille mahdollisuuden omien kokemustensa jäsentämiseen kerronnan kautta. Esimerkiksi Ubani (2005b) puhuu narratiivisuudesta Errickereihin viitaten. Lapsen kertomat kertomukset kuvaavat lapsen spiritualiteettia samalla, kun kerrontahetket yhdistävät kertojaa ja kuulijoita. Narratiivisuus voikin osaltaan tukea lapsen kokonaisvaltaisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta. (Ubani 2005b, 175–176.)