Sosiaalityö professiona on yhteiskunnallinen instituutio, yksi yhteiskunnan osajärjes-telmä, jonka toiminta perustuu lakiin. Sosiaalityön ydintehtävä on auttaa ja tukea vai-keissa elämäntilanteissa tai puutteellisissa sosiaalisissa oloissa eläviä yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä. Ennen kaikkea sosiaalityössä tulee auttaa ihmisiä lisäämään ongelmanrat-kaisu- ja selviytymiskykyään ja tällä tavoin vahvistaa vähävoimaisten yksilöiden ja ryhmien toimintaedellytyksiä sekä elämänotetta. Ammatillisen sosiaalityön kohteena on yksilön ja ympäristön välinen suhde ja tavoitteena on tuottaa hyvinvointia pyrkimällä vaikuttamaan positiivisesti tähän suhteeseen, sosiaalityö on siis luonteeltaan muutostyö-tä. (Kanaoja 1997, 18; Koskinen 2008, 437.) Lisäksi tulee vahvistaa ihmisten osallisuut-ta sekä edistää yhteisöjen sosiaalisosallisuut-ta eheyttä. Asiakas- ja asiantuntijatyössä rakenneosallisuut-taan tarpeisiin vastaava sosiaalisen tuen ja palveluiden kokonaisuus, työ tulee sovittaa yhteen yhteistyötahojen kanssa. (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.)
Malcolm Paynen (2005) mukaan erityisesti länsimaisesta keskustelusta on hahmotetta-vissa kolme vallitsevaa ja yleisesti hyväksyttyä näkemystä sosiaalityöstä sekä sen tavas-ta tuottavas-taa hyvinvointia. Refleksiivis-terapeuttinen suuntavas-taus korostavas-taa sosiaalityön tera-peuttista luonnetta sekä muutosta yksilötasolla. Sosialistis-kollektivistinen näkemys lähtee siitä, että muutoksen tulee tapahtua yhteiskunnallisissa olosuhteissa ja että sosiaa-lityön kohde on ryhmät ja yhteisöt, tätä kautta epäsuorasti tietenkin myös yksilöt. Indi-vidualistis-reformistinen näkemys korostaa yksilön vastuuta ja liberalismia yhteiskun-nassa ja uskoo huollolliseen sosiaalityöhön sekä sosiaaliseen järjestykseen. (Payne 2005, 7–14; Raunio 2000, 46–48.)
Raunio (2004, 148) on suomentanut Paynen individualistis-reformistisen perspektiivin palvelujärjestelmäkeskeiseksi, refleksiivis-terapeuttisen terapeuttiseksi ja sosialistis-kollektivistisen yhteiskuntakriittiseksi. Myös hyvinvointivaltion sosiaalireformistinen sosiaalipolitiikka voidaan nähdä yhtenä sosiaalityön toiminnallisena kehyksenä. ”Sosi-aalipolitiikka toteuttaa yhteiskunnallisella tasolla samaa tavoitetta, kuin
individualistis-reformistinen sosiaalityö yksittäisen asiakkaan tasolla.” (Raunio 2000, 50–51.) Paynen (2005, 14) määrittelemät sosiaalityön perspektiivit muodostavat kattavan kuvan sosiaa-lityön luonteesta. Johtamisessa ja sosiaalityössä ylipäätään on tärkeää hahmottaa sys-teemisesti kokonaisuuksia, joten eri perspektiivit ja niiden lähestymistavat ovat perus-teltuja kontekstista riippuen. Esimerkiksi miltä organisaatiotasolta tai mistä näkökul-masta asiaa tarkastelee. Tämä tutkimus on yhteiskuntakriittisesti painottunut.
Sosiaalityötä määrittävät arvot, moraali ja eettiset periaatteet. Sosiaalityön keskeinen arvo on jokaisen ihmisen yhtäläinen ihmisarvo, jonka kunnioittaminen tulee näkyä käy-tännössä asiakkaan aitona kokemuksena ihmisarvosta, kuulluksi tulemisesta sekä mah-dollisuutena osallistua tilanteensa käsittelyyn. Muita sosiaalityön kirjallisuudessa mai-nittuja sosiaalityön arvoja ovat oikeudenmukaisuus, yhteinen vastuu yhteisön jäsenistä ja itsemääräämisoikeus. Arvot sosiaalityön perustana ja ideologisena kivijalkana koske-vat sosiaalityön kaikkia tasoja, tehtäväalueita ja ammatillisia yhteistyösuhteita. (Ka-nanoja ym. 2011, 128.) Kysymykset oikeasta ja väärästä ovat moraalisia kysymyksiä.
Sen sijaan se, ettei toimita oikein siitä huolimatta, että tiedetään kuinka tulisi toimia, on eettinen kysymys. (Airaksinen 1987, 17.)
Arvojen, moraalin ja eettisten periaatteiden toteuttaminen tapahtuu aina suhteessa yh-teiskunnalliseen kontekstiin. Valtakunnallinen lainsäädäntö ja kunnallinen päätöksente-ko säätelevät sosiaalityön käytettävissä olevia rajallisia resursseja ja niiden jakautumis-ta. Käytännössä on haastavaa, kun toimijoiden näkemykset priorisoinnista koskien eri väestöryhmien tarpeita tai auttamisen kiireellisyysjärjestystä ovat eriäviä. Hyvät asiat kamppailevat keskenään toiminnallisista mahdollisuuksista ja taloudellisista resursseis-ta. Toimintapoliittisten linjausten tekeminen ja resursseja koskeva päätöksenteko kuulu-vat kunnassa poliittisille luottamushenkilöille mutta sosiaalityön tulee tuoda asiakas-kunnan kannalta keskeisiä näkökulmia tai intressiristiriitoja päätöksenteon tasolle tie-doksi. Sosiaalityön tulee kuvata esimerkiksi yhteisöille aiheutuvia seurauksia. Käyttö-kelpoinen tiedon tuottamisen työväline voi olla sosiaalinen raportointi, arvojen ja peri-aatteiden lisäksi tulee analysoida sosiaalisia kysymyksiä ja tavoitteiden toteuttamista sekä kyetä arvioimaan vaikutuksia. (Kananoja ym. 2011, 131–132.)
Sosiaalityön oletuksena on, että yksilöiden kohtaamat ongelmat johtuvat usein taloudel-lisista, sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä. Sosiaalityöntekijöillä on mahdollisuus
vaikuttaa käytäntöihin ja linjauksiin, joilla on vaikutusta asiakasryhmien kohtaamiin ongelmiin ja jotka edellyttäisivät muutosta. On myös sosiaalityön moraalinen velvolli-suus sitoutua sosiaaliseen muutokseen ja mahdollivelvolli-suus osallistua tähän. (Gal & Weiss-Gal 2013, 2–3.)
Sosiaalityön suhde sosiaalipolitiikkaan voidaan nähdä kahtalaisena, joko ”organisaati-oista riippumattomana ammattina, jolla on oma yhteiskunnallinen tehtävänsä, oma tie-topohjansa” tai suomalaiseen tapaan ”sosiaalipoliittisen järjestelmän instrumenttina, joka saa tehtävänsä ja sisältönsä järjestelmästä, sen sisältämistä etuuksista ja palveluis-ta”, eli sopeuttavana toimintana, palvelujen ja etuuksien välittäjänä ja toteuttajana. On tarpeen kuitenkin korostaa sosiaalityön ihmisten ja yhteisöjen suhdetta koskevaa ydintä, joka on sosiaalipoliittisista rakenteista tai lakisääteisistä tehtävistä riippumatonta. (Ka-nanoja ym. 2011, 26, 27): ”Yhteiskunnallisten muutosten sosiaalisten vaikutusten ja sosiaalisten tekijöiden laaja-alaisten yhteyksien vuoksi tarvitaan ytimeltään vahvaa, monipuolista ja kontekstista toiseen siirrettävää sosiaalityön osaamista, joka ei ole riip-puvainen kulloinkin vallitsevista yhteiskunnallisista suuntauksista, organisatorisista rakenteista taikka käytettävissä olevista voimavaroista.” (Emt., 28.)
Tässä tutkimuksessa rakenteellisen sosiaalityön orientaation mukainen työskentely näh-dään juuri tällaisena humaanina, ytimeltään vahvana ja kontekstista toiseen siirrettävänä toimintatapana. Rakenteellinen sosiaalityö on luonteeltaan poliittista toimintaa ja myös politiikkaan vaikuttamista. Työn poliittiset, yksilöiden elämään vaikuttavat keskeiset tavoitteet ovat ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen sekä ihmisten osallisuus ja valtaistuminen toimintaympäristössään (Pohjola 2014, 19 & 28).
Rakenteellinen sosiaalityö tähtää ihmisten elämäntilanteiden ja elinolosuhteiden paran-tamiseen eli hyvinvoinnin lisäämiseen vaikuttamalla rakenteisiin yksilökohtaisen ja so-peuttavan sosiaalityön sijaan (emt., 2014, 33), parhaimmassa tapauksessa yhteistyössä kansalaisten kanssa voimauttamisen tai valtaistamisen kautta. Aina ihmisiltä itseltään ei voi kuitenkaan odottaa aktiivista toimijuutta ja siksi rakenteellinen sosiaalityö voidaan nähdä myös heikoimpien asianajo- ja hyvinvointityönä (”policy practice as social advo-cacy” – Gal & Weiss-Gal 2013, 7), esimerkiksi tämän tutkimuksen intressien mukaisesti yhteiskunnan marginaalissa olevien iäkkäiden asioissa ja erityisesti kaikista heikoim-massa aseheikoim-massa olevien ja paljon tukea tarvitsevien iäkkäiden asioissa (kts. Ray & Sep-pänen 2014, 234).