C. Humuksen ominaisjohtokyky
VII. SOIDEN MAAPERÄSTÄ 1. Pohjamaa ja turvekerroksen paksuus
Kallioperän vaikutus näkyy suotyyppien jakautumisessa. Oligotrofiset suotyypit si-jaitsevat kvartsiittikallioperän alueella, me-sotrofiset kiilleliuskeella ja metabasiiteilla ja eutrofiset suot metabasiitti- ja dolomiitti-alustalla.
Turvekerroksen alla oleva irtain maakerros on tavallisimmin moreenia (liite 1, sareke 2).
Moreenina on pidettävä myös pohjamaata, jossa on merkintä kivistä. Kansallispuiston alueen moreenit ovat lyhytmatkaisia ja läh-tökohdastaan itäsuuntaan siirtyneitä (esim.
AARIO 1966, p. 40). Moreenin tulosuunnalla on merkitystä muutamien suoalueiden meso-eutrofian selittäjänä.
Onkilampien ympäristö on kallioperäkar-toituksessa merkitty kvartsiittialueeksi
(HACKMAN ja WILKMAN 1929; PEKKALA
1967). Kuitenkin suurimman Onkilammen länsirannalla on lettoisuutta, mikä aiheutuu dolomiittivyöhykkeeltä itäsuuntaan siirty-neestä moreenista.
Kansallispuiston soiden pohjalla on pai-koin vaaleanharmaata kalkkiliejua. Se on tavallisinta lampien lähellä, mutta sitä ta-vataan myös rimpisten lettosoiden pohjalla.
Alimmaisen Ansalammen lähellä kalkkisa-vea on n. 20 cm paksu tiivis kerros heti turvekerroksen alla. Muualla tavatut kalkki-pitoiset ainekset olivat liejumaisia. Ryti-suolla kalkkilieju on vetistä; sitä on suon keskellä rimpikohdissa. Rytilampi ja Ryti-suo sijaitsevat kiilleliuskekallioperän alueel-la. Kalkkiliejun on ilmeisesti täytynyt saada alkunsa suoaltaaseen valuvien vesien kiille-liuskeen päälle kuljettamasta kalkkipitoi-sesta moreenista. Toinen mahdollisuus olisi, että alue todellisuudessa onkin
dolomiitti-Luhta- j a tulvanevat
• ,:nevat
Sphagnum papillosum -nevat Sphagnum-rirtpinevat Olig.sarTTnaleettomat rimpinevat Mesot.sarrmaleettomat rimpinevat Molinia-lettonevat
Sphagnum uarnstorfianwn -letot Campylium stellatum -letot Paludella-letot
Koivuletot
Saorpidium-rimpi letot
Drepanocladus intermedius -letot Vars.soist. kg -metsät
Sphagnum fusaum -valt.soist.
Polytriahum commune -valt.soist.
Nomaalit rämeet Kuusirämeet
Vars. Cavex globularis -rämeet Tupasvillarämeet
Sphagum fusaum -rämeet Lyhytkortiset nevarämeet flesotrofiset nevarämeet Varsinaiset lettorämeet Rämemäiset letot Tavalliset korvet Normaalit korvet
Ohutturpeiset ruoho- j a heinäkorvet Lähdekorvet
Li st ruoho- j a heinäkorvet Nevakorvet
Lettokorvet Lehtoko rvet
Kuva 23. Turvekerroksen paksuus (m) ja suoveden syvyys (cm) eri suotyypeillä näytealoittain Oulangan kansallispuistossa.
Fig. 25. Peat depth (m) and groundwater level (cm) in the mire type sample plots.
kallioperällä. Suotyyppien eutrofia on niin selvä, että tällainen epäily näyttää aiheel-liselta.
Hiekkaa on verrattain yleisesti pohja-maana varsinkin nevojen kohdalla. Lajit-tunutta ainesta voi olla muutamista sentti-metreistä aina 10 senttimetriin saakka. La-jittuminen on ilmeisesti tapahtunut jo var-hain, sillä suoturpeen sisällä virtailut tuskin ovat voineet olla niin voimakkaita, että ne olisivat saaneet sen aikaan.
Turvekerroksen paksuus saattaa vaih-della tuntuvasti saman suotyypinkin puit-teissa. Paksuin turvekerros oli rahkanevalla Kiutavaarassa (kuva 23), missä se oli suon syvimmällä kohdalla yli 5 m — kairan varsi oli tarpeeksi pitkä vasta suon keskustan ulkopuolella. Suo on syntynyt rinnealtaa-seen.
Eri tyyppisten rimpi- ja välipintaisten ne-vojen sekä lettojen turvekerros on keski-määrin 1,5 — 3 m paksu. Suurimmat vaih-telurajat ovat Campylium stellatum-letoilla, Drepanoclctdus intermedius-letoilla. ja räme-mäisillä letoilla. Ohuimmat turvekerrokset ovat soistuvissa kangasmetsissä, ruoho- ja heinäkorvissa sekä lehtokorvissa. Soistuvien kangasmetsien turvekerros on paikoin niin ohutta, että turpeesta ei varsinaisesti voi puhua; maatuva aines on lähinnä kangas-humusta. Ohutturpeisissa korpimetsissä ja lehtokorvissa turvekerros on selvä.
Aineiston vertailu valtakunnan metsien linja-arvioinnissa saatuihin turvekerrosten paksuuksiin (ILVESSALO 1956, 1957) osoit-taa keskiarvojen samansuuntaisuutta, var-sinkin kun otetaan huomioon erot materiaa-lien laajuudessa.
2. Turpeiden koostumus ja yleisyys Erilaisten nevojen pintaturve on yleensä saraturvetta (liite 1). Poikkeuksen tekevät muutamat lampien rannoilla sijaitsevat let-toiset luhta- ja tulvanevat, joissa turve on muodostunut ruskosammalista ja saroista.
Lampivesien reaktio on tällöin neutraali tai heikosti emäksinen. Rankaisten nevojen pintaturve on pääasiassa rahkasaraturvetta.
Pohjaturpeiden koostumus ei nevoilla poik-kea paljon pintaturpeista. Yleisesti rahka-sammalien osuus on pohjaturpeessa suurem-pi kuin suurem-pintaturpeessa. Sammaleettomien
oligo- ja mesotrofisten nevojen turvekerros on tavallisesti pohjasta pintaan asti sara-turvetta. Puun jätettä on pohjaturpeissa runsaastikin, mutta pintaturpeissa hyvin vä-hän. Varpujätteen osuus vähenee myös poh-jalta pintaan päin. Nevojen kehitys näyt-tää alkaneen saraisista ja rahkaisista räme-tyypeistä.
Väli- ja rimpipintaisten lettojen pintaturve vaihtelee saraturpeista eutrofisiin rahkasara-turpeisiin ja ruskosammalrahkasara-turpeisiin. Moli-rua-lettonevojen pintaturve on saraturvetta, missä siniheinän ja jouhisaran jätteet muo-dostavat pääaineksen. Rahkasammalien osuus turpeenmuodostajana on vähäinen.
S. warnstorfianum-\etto]en pintaturpeissa on paikoin saravaltaisia turpeita, mutta rah-kan liukkuus tuntuu selvästi. Campylium-lettojen, Pa/udeZ/a-lettojen ja rimpilettojen pintaturpeet ovat yleensä ruskosammalsara-turpeita.
Puuttomien lettojen pohjaturpeet eroavat selvästi pintaturpeista. Pohjalla on tavalli-sesti rahkaturvettä, missä on kuusen ja koi-vun jätettä. Turve on vahvasti maatunutta, multamaista. Alimman kerroksen paksuus on alle puoli metriä. Sen yläpuolella tur-peet muuttuvat saravaltaisiksi ja maatumis-aste vähenee. Useimpien avolettojen kehi-tys näyttää alkaneen letto- tai lehtokorvista.
Scorpidium-letoilla on rimpien pohjalla pai-koin limnistä Phragmiles-turvetta.
Soistuvien kangasmetsien turve on huo-nosti maatunutta rahkapuuturvetta, puu-rahkaturvetta tai Polytrichum-turvetta. Tuo-reiden kangasmetsien soligeenisten soistu-mien turve on parhaiten maatunutta.
Rämeiden turpeet ovat muutamaa poik-keusta lukuunottamatta rahkaturpeita poh-jasta pintaan asti. Paksuturpeisilla Spha-gnum fuscu/n-rämeillä pohjaturve voi olla saraturvetta. Tällöin rämetyyppi on työn-tynyt suon keskustaa kohti saraturpeen päälle ekologisten olosuhteiden muuttuessa kuivaan suuntaan. Rämeturpeet ovat keski-määrin heikosti tai jonkin verran maatu-neita.
Nevarämeillä vallitsevat saraturpeet ja rahkasaraturpeet. Pintaturve on saravaltai-sempaa kuin pohjaturve. Turpeet ovat pin-nalta kohtalaisesti maatuneita. Maatumis-aste on keskimäärin sama kuin erilaisilla nevatyypeillä.
Varsinaisten lettorämeiden turpeet ovat
Acta Forestalia Fennica 154 121 muodostuneet vaateliaista rahkasammalista,
saroista ja ruohoista. Pintaturpeet ovat eutroiista rahkasaraturvetta. Pohjalla val-litsevat sarapuuturpeet. Selvimmin erottu-vat sarojen, järvikortteen ja Molinian jään-teet. Turpeet ovat jokseenkin voimakkaasti maatuneita pohjalta pintaan saakka.
Rämemäisillä letoilla pintaturpeiden koos-tumus vaihtelee saraturpeista ruskosammal-saraturpeisiin. Pohjaturpeiden laadussa on huomattavia eroja. Paikoin on rahkasara-turpeita, joissa männyn jäte erottuu selvim-min. Joissakin kohdin pohjaturve on vah-vasti maatunutta rahkaturvetta, missä ei erotu mitään jätettä. Rimpipaikoissa on pohjasta pintaan asti ruskosammalsaratur-vetta. Pohjaturpeet ovat vähintään kohta-laisesti maatuneita.
Korpimetsien turpeet ovat rahkapuutur-vetta tai sarapuuturrahkapuutur-vetta. Ekologisista teki-jöistä johtuen happitilanne lienee hyvä ja pieneliötoiminta vilkasta. Korpiturpeet ovatkin hyvin maatuneita. Huonoimmin maatunutta on kangaskorpien turve eikä se ole multaisen mureaa kuten lehtokorvissa.
Saraturve on kansallispuiston yleisin suo-maalaji. Saraturpeita on eniten kansallis-puiston pohjoisosassa Savinajoen molemmin puolin, missä on laajoja neva-alueita. Sara-turpeet vallitsevat erilaisilla oligo- ja meso-trofisilla nevatyypeillä; niitä on lisäksi Scorpi-dzum-lettojen märimmissä keskiosissa, Cam-py/mm-letoilla ja nevarämeillä. Saraturpeet muodostavat myös vertikaalisesti paksuim-pia turvekerroksia (vrt. kuva 23 ja liite 1).
Ruskosammalsaraturve ja eutrofinen rah-kasammalsaraturve muodostavat toiseksi yleisimmän suomaalajiryhmän. Eutrofista rahkasaraturvetta on lettonevoilla, S. ivarn-storfianum-letoiila. ja varsinaisilla lettorä-meillä. Ruskosammalsaraturvetta on Scor-pidium-letoilla., Drepanocladus-letoilln, Cam-pylium-letoilla ja rämemäisillä letoilla. Väli-pintaisilla letoilla turpeiden koostumus muo-dostuu epäyhtenäiseksi, koska S. ivarnslorfia-num-letolla on Campylium- ja Drepanocladus-pintoja; Campy lium-letolla. on taas S. ivarn-storfianum- ja Drepa/ioc/atfizs-pintoja.
Semiterrestrisistä turpeista rahkaturve on yleisin. Rahkaturpeita on eniten alueilla, missä kallioperä on kvartsiittia ja olosuh-teet suosivat rämeiden muodostumista sekä kuivien kangasmetsien soistumista. Rahka-turpeita on runsaasti Kiutavaaran alueella,
Isojärven ympäristössä ja Onkilampien lä-hellä sekä Saviaavanlammen länsipuolella.
Näillä alueilla on soistuvia kangasmetsiä, Sphagnum fuscum-rämeitä ja tupasvillarä-meitä suhteellisesti enemmän kuin muualla kansallispuistossa.
Terrestrisiä turpeita on pienialaisina kai-ken tyyppisissä korvissa. Lisäksi niitä on ravinteisten nevojen, lettorämeiden ja räme-mäisten lettojen pohjaturpeena. Saratur-peet ovat yleisimpiä terrestrisistä turpeista.
Limnistä Phragmz/es-turvetta on pohja-turpeena Rytisuolla ja lähiympäristön rä-meillä. Puhdasta korteturvetta on vähäi-sessä määrin muutamien rimpien pohjalla lähellä Niitselysjokea.
3. Suoveden syvyys
Luhta- ja tulvanevoilla suovesi on kor-keintaan muutamia senttimetrejä elävän sammalkerroksen alapuolella (kuva 23). Ke-väisin ja syksyisin tulvavesi peittää koko-naan elävätkin sammalen osat.
Suursaranevoilla suoveden syvyys vaihte-lee 5 — 25 cm välillä. Ruohoisilla suursara-nevoilla suovesi on lähempänä pintaa kuin varsinaisilla suursaranevoilla.
Rimpinevojen suovesi on koko kesän aivan pinnassa. Syvyyden vaihtelua tietysti ta-pahtuu jonkin verran, mutta sen tarkka havainnointi edellyttäisi havaintosarjaa. Jän-teen reunasta löytyy kevään korkeimman veden raja; rimpien jäätyminen vaikutta-nee myös rajan muodostumiseen. Cladopo-diella fluilans-rimmet voivat kuivua täysin kuivina kesinä. Kuivuminen aiheuttanee, että näissä rimmissä on hyvin vähän muuta kasvillisuutta.
Letoilla suovesi on 0 — 35 cm syvällä.
Rimpiletoilla se on aina lähellä pintaa.
«Scorpidmm-rimpiletoilla sammaleet uivat ve-dessä. Drepanocladus intermedius-letot ovat luonteeltaan hiukan kuivempia kuin Scorpi-dium-letot, vaikka suoveden keskisyvyys on mittausten mukaan n. 3 cm kummallakin tyypillä.
Mo/zma-lettonevojen vesitalous on vaihte-levin. Useat mittaukset ovat antaneet suo-veden syvyydeksi 35 cm. Vaihtelualue (5 — 35 cm) ilmentää jossain määrin myös kesän-aikaista vaihtelua. Trzc/iop/iorum-lajeille vaihteleva vesitalous lienee kilpailutekijä,
minkä turvin sekä T. alpinum että T. cae-spilosum menestyvät. Ojitetuilla nevoilla ja nevarämeillä nämä lajit havaintojen mukaan tulevat helposti valtalajeiksi. Myös Betula nana hyötyy selvästi ojituksesta ja menestyy tiheinä kasvustoina Molinia-]anteilla.
Soistuvien kangasmetsien pohjavesi on mi-neraalimaassa. Myös PoZyfrzc/mm-valtaiset soistumat ovat märkiä vain keväällä. Sois-tuvien kangasmetsien heinät ja ruohot ovat metsälajistoa. Mätäspinnallakin kasvaes-saan ne saavat ravinteensa mineraalimaasta.
Sphagnum parvifolium-valtahten rämeiden suovesi on 20 — 30 cm syvällä. Varpuisilla normaaleilla rämeillä ja varsinaisilla pallo-sararämeillä suoveden keskimääräinen sy-vyys on jokseenkin sama, vaikka normaa-lien rämeiden turvekerros on keskimäärin paksumpi kuin pallosararämeiden.
Sphagnum fuscum-valtaisten rämeiden suoveden syvyyden voi kuivana kesänä mää-rittää tarkasti vain S. fuscum-valtaisilta kuu-sirämeiltä. Muilla S. /uscum-rämetyypeillä suovesi on yli 50 cm syvyydessä (vert. Lu-MIALA 1944, p. 154). Ohutturpeisten S.
fuscum-valtaisten Carex globular is-rämeiden pohjavesi on poikkeuksetta mineraalimaassa asti. Sphagnum fuscum-rämeiden lajisto jou-tunee elämään suurimman osan kesästä sade-veden ja turpeeseen sitoutuneen lumensula-misveden varassa.
Tupasvillarämeillä ja niihin läheisesti liit-tyvillä lyhytkortisilla nevarämeillä suove-den keskisyvyys on n. 15 cm. Molempien tyyppien vaihtelurajat ovat 10 — 25 cm.
Varsinaisten lettorämeiden ja Sphagnum warnstorfianum-\etto]en suoveden syvyydet ovat jokseenkin samat. Varsinaisilla letto-rämeillä mittauksia on tehty pinnoilta, mitkä ovat verrattavissa CampyZzum-välipintaan, tai vielä kosteammilta paikoilta. Lähteisillä alustoilla suovesi on lähempänä pintaa kuin laakeilla Sphagnum warnstorfianum — To-mentypnum m7ens-pinnoilla.
Rämemäisten lettojen suoveden syvyys-mittauksia on tehty kosteilta väli- tai rimpi-mäisiltä pinnoilta sekä mätäskohdilta. Mit-tausten keskiarvo vastaa hyvin Campylium-lettojen suoveden syvyyttä eikä poikkea paljoakaan LuMiALAn (1944, p. 152) tulok-sista. Hänen mittaustensa mukaan suovesi on Campylium stellatum-Tpinto]en kohdalla keskimäärin 10,5 cm syvällä.
Kansallispuis-tossa Ca/npy/mm-lettojen suovesi on useim-miten ollut tasan 10 cm syvällä. Rämemäis-ten lettojen välipinnoilla saatiin suoveden syvyydeksi 6 — 12 cm.
Erilaisten korpien ohutturpeisten tyyppien suovesi on mineraalimaassa asti. Tämä aiheuttaa korpiturpeen perusteellisen tuu-lettumisen ainakin kuivina kesinä. Pieneliöi-den toiminta on vilkasta, ja ohut turveker-ros on aina hyvin maatunutta. Paksutur-peisten korpityyppien suovesimittaukset on tehty erilaisten pintojen kohdilta, joten vaih-telu saattaa olla saman tyypin puitteissa suuri. Vaihtelevin vesitilanne on selvästikin lähdekorvissa, missä Mmum-valtaiset väli-pinnat muodostuvat märimmille kohdille.
4. Turpeiden happamuus
Taulukossa 47 ja kuvassa 24 on esitetty tulokset vetyionikonsentraation mittauksista näytelaloilla. Ruuduilta, joilta on saatu kun-non suovesinäyte, happamuus on mitattu suovedestä. Mätäspintaisilta Sphagnum fus-cum-rämeiltä, soistuvilta mailta ja ohuttur-peisista korpimetsistä tehdyt mittaukset ovat puristevedestä. Kentällä suoritetut koe-mittaukset osoittivat, että puristeveden pH on 0,2 — 0,3 yksikköä pienempi kuin suo-veden pH. Mättäiden alla suovesi on yleensä happamampaa kuin välipinnan kohdalta teh-dyissä mittauksissa.
Rahkaturpeet ovat happamia turpeita.
Sphagnum fuscum ja S. parvifolium näyttä-vät maatuessaan muodostavan happaminta turvetta; kaiken tyyppiset Sphagnum fus-cizm-rämeet kuuluvat happamimpiin soihin.
Turpeiden p H on 3,3. Kallioperä ja suolle valuvat vedet voivat rahkasoilla vaikuttaa neutraaliin suuntaan. Seuraavaksi happa-mimpia ovat turpeet, joissa Sphagnum parvi-folium (S. recurvum coll.J on pääsammalena.
Sarojen ja varpujen määrä ei normaalirä-meillä riitä muuttamaan pH-astetta. Tupas-villarämeiden ja lyhytkortisten nevarämei-den sarojen ja saramaisten kasvien vaikutus ei myöskään ole tuntuva. S. parvifolium-valtaisten turpeiden happamuus on pH 3,5 — 3,7. Samaan happamuusalueeseen kuuluvat rankaisten rimpinevojen turpeet. Kansallis-puiston rahkaiset rimpinevat ovat S. lind-bergii- ja S. jensenfi-valtaisia. Happamuus-aste vaihtelee pH 3,4 —4,i välillä.
Acta Forestalia Fennica 154 123 Taulukko 47. Oulangan kansallispuisto. Vetyionikonsentraation ja ominaisjohtokyvyn ääri- ja keski-arvot suokasvillisuuden näytealoilla. Sarake 1: turvekerroksen paksuus keskimäärin, 2: mittausten
lukumäärä, 3: ääri- ja keskiarvot.
Table 47. Ranges and mean values for hydrogen ion concentration and specific conductivity in the mire type sample plots. Column 1: mean peat depth, 2: number of readings, 3: range and mean values.
Vetyionikonsentraatio Ominaisj ohto kyky yy^P I Hydrogen ion concentration Specific conductivity
Mire type •. ;
2 | 3 2 | 3 Luhta- ja tulvanevat 1,7 5 (4,4-6,4) 5,6 2 (69 — 114) 92 Suursaranevat 2,0 8 (4,3 — 6,0) 5,2 6 (28 — 57) 38 S. papillosum-nevat 2,2 7 (3,7 — 5,1) 4,2 3 (1 — 26) 12 Sphagnum-ximpinevnt 2,8 7 (3,4 — 4,1) 3,7 5 ( — 63 — 84) 14 Olig. s-tomat rimpinevat 1,9 5 (4,0 — 4,7) 4,3 2 (7 — 17) 12 Mesot. s-tomat rimpinevat 1,95 13 (4,5 — 6,6) 5,4 7 ( 1 4 — 34) 22 Mo/ima-lettonevat 1,2 14 (4,0-6,7) 5,2 5 (15-255) 81 S. warnstorfianum-letot 1,8 14 (4,4 — 6,7) 5,8 2 ( 3 8 — 154) 96 Campylium-letot 2,0 10 (5,4-7,2) 6,4 10 ( 3 7 - 1 9 1 ) 118 Paludella-letot 2,8 3 (6,5-7,2) 6,8 3 (149-185) 171 Koivuletot 3,1 2 (6,0-6,6) 6,3 2 (185-212) 198 Scorpidium-rimpiletot 1,8 13 (5,4 — 6,8) 5,7 9 ( 25 — 104) 51 D. intermedius-rimpiletot 2,2 6 (6,4 — 7,1) 6,8 7 ( 31 — 169) 93 Vars. soist. kg-metsät 0,15 5 (3,5—4,2) 3,8 5 ( — 48 — 32) 6 S. fuscum-vcdt. soist 0,1 4 (3,6-3,7) 3,7 4 (-26-30) 10 Polytrichum commune-soist 0,1 6 (3,2 — 4,6) 3,6 — — — Normaalit rämeet 1,4 5 (3.3—4,7) 3,9 2 (— 4 — 25) 11 Kuusirämeet 0,5 6 (3,3—4,1) 3,6 — — — Vars. C. globularis-rämeet 0,8 6 (3,4 — 3,7) 3,5 — — — Tupasvülarämeet 1,4 6 (3,0 — 3,9) 3,5 2 ( 14— 22) 18 Calluna-S. fuscum-rämeet 2,2 1 — 3,5 — — — Empetrum-S. fuscutn-rämeet 1,9 6 (3,1 — 3,8) 3,3 — — — Andromeda-Vace-S. fuscum-v&meet 1,6 5 (3,3 — 3,5) 3,3 — — — C. globularis-S. fuscum-rämeet 0,8 3 (2,9 — 3,4) 3,3 — — — Lyhytkortiset nevarämeet 1,7 4 (3,3 — 4,4) 3,7 — — — Mesotrofiset nevarämeet 1,5 12 (4,6 — 6,1) 5,5 6 ( 12— 68) 42 Varsinaiset lettorämeet 0,5 11 (5,5 — 6,7) 6,1 12 ( 43 — 190) 107 Rämemäiset letot 1,8 24 (3,4-6,8) 5,9 14 ( 2 5 - 2 4 3 ) 134 Kangaskorvet 0,2 5 (3,5 — 5,4) 4,3 1 — 40 Varsinaiset korvet 1,1 6 (3,5 — 5,4) 4,1 2 ( 25— 53) 39 Ohutturp. ruoho- ja heinäk 0,2 7 (4,2 — 5,6) 5,1 — — — Lähdekorvet 0,9 10 (3,9-6,4) 5,4 — - — Varsin, ruoho- ja heinäk 0,6 3 (5,1 — 5,8) 5,5 1 — 31 Nevakorvet 0,6 4 (4,2-5,8) 5,1 4 ( 1 8 - 52) 35 Lettokorvet 1,4 9 (5,1-7,3) 6,1 7 (34-233) 134 Lehtokorvet 0,25 5 (4,9 — 6,4) 5,8 — — —
Soistuvien kangasmetsien Polytrichum-turve on jokseenkin yhtä hapanta kuin Sphagnum fuscum-turve.
Sphagnum papillosum-nevat, oligotrofiset sammaleettomat rimpinevat, varsinaiset
kor-vet ja kangaskorkor-vet muodostavat seuraa-van ryhmän mesotrofiseen suuntaan men-täessä. Kaikilla näillä suotyypeillä sarojen ja ruohojen osuus turpeen muodostajina li-sääntyy, joten se selittänee happamuusasteen
vähäisen siirtymisen neutraaliin suuntaan.
Pohjakerroksen valtasammalena ovat kal-vakkanevoilla Sphagnum papillosum ja S.
compaction sekä korpimetsissä S. girgen-sohnii. Niiden happamuutta lisäävä vaiku-tus ei näytä olevan niin voimakas kuin S.
fuscumin ja S. parvifoliumin.
Puhtaimpia saraturpeita on suursarane-voilla, rimpinesuursarane-voilla, Mo/zma-lettonevoilla ja mesotrofisilla nevarämeillä. Näillä suotyy-peillä ovat turvetta muodostavina rahka-sammalina Sphagnum warnstorfianum, S.
teres, S. subfulvum ja S. subsecundum. Näy-tealojen pH-arvot vaihtelevat. 4,o — 6,7. Suu-rin vaihtelualue on Mo/zma-lettonevoilla ja mesotrofisilla nevarämeillä. Mittauksia on tehty korkeidenkin Molinia-]anteiden alta suovedestä. Liikkumaton suovesi on happa-mampaa kuin hiljalleen vaihtuva. Lisäksi on huomattava, että muutamat pH-arvot ovat suoalueilta, joiden alla on karbonaatti-kallioperä tai karbonaattisia aineksia sisäl-tävä moreeni, mikä nostaa nappainuusarvot lähelle neutraalia. Keskimäärin saravaltais-ten turpeiden happamuusaste on pH 4,3 — 5,5 välillä.
Erilaisten rimpi- ja välipintaisten lettojen turpeet ovat vaihtelevan laatuisia. Paikoin on verrattain puhtaita saraturpeita, mutta pääosa on ruskosammalsaraturpeita tai eutro-fisia rahkasammalsaraturpeita. Lettosoiden turpeiden happamuus vaihtelee niiden koos-tumuksesta johtuen pH 5,7:stä lähelle neut-raalia.
Kansallispuiston luhta- ja tulvanevat ovat paikoin lettoisia. Keskimääräinen happa-muus on pH 5,6. Sphagnum warnstorfianum-letot ja lettorämeet ovat rinnastettavissa toisiinsa turpeiden laadun perusteella. Var-sinaisten lettorämeiden happamuus on kui-tenkin korkeampi kuin Sphagnum warnslor-fianum-letto]en, johtuen siitä, että mittauk-sia on tehty myös Campylium- tai Drepano-c/adus-pintaa lähellä olevilta pinnoilta. Scor-pzdmm-rimpilettojen pH-amplitudi on 5,4 — 6,8, keskiarvo on pH 5,7. PaZudeMa-lettojen ja Drepanocladus mfermedzus-rimpilettojen happamuus on lähellä neutraalia.
Rämemäisten lettojen happamuusmittauk-sia on tehty erilaisten pintojen kohdalta, ja happamuus vaihtelee pH 3,4 — 6,8 rajoissa.
Keskiarvo pH 5,9 on kuitenkin lähellä Cam-pylium-lettojen keskiarvoa pH 6,4.
Sarapuuturpeista lettokorpien turpeet ovat lähinnä neutraalia (pH 6,i). Lettokorpien lajistoon kuuluu vaateliaita sammalia ja putkilokasveja. Kalkkipitoisella alustalla vaikuttaa kallioperä välittömästi vetyioni-konsentratioon, kun turvekerros on ohut.
Lehtokorpien turpeiden happamuusaste on jokseenkin sama kuin lettokorpien. Myös lajisto on suurelta osin yhtäläistä.
Ruoho- ja heinäkorvet ovat lajiston perus-teella määriteltävissä mesotrofisiksi. Turpei-den happamuus vaihtelee pH 4,2 — 5,8. Lähde-korpien turpeiden happamuus on keskimää-rin 5,4.
Kangaskorpien ja varsinaisten korpien rahkapuuturpeen happamuus vaihtelee pH 3,5 — 5,4 välillä.
Verrattaessa turpeiden happamuuksia H A
-VAKSEN (1963, p. 2) tutkimukseen voidaan havaita sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Hap-pamimmat Sphagnum /Yzscum-rahkaturpeet eivät vastaa hänen aineistonsa rahkanevoja ja rahkarämeitä sellaisenaan. Sphagnum-rimpinevojen, tupasvillarämeiden ja muuta-mien muiden suotyyppien pH-arvot ovat matalampia kuin hänen aineistossaan. Tä-hän on voinut olla vaikuttamassa se, että mittauksia on jouduttu tekemään kesän kui-vina ajanjaksoina ja lisäksi puristevedestä.
Välipintaisilta letoilta tehtyjen mittausten keskiarvot ovat jopa osittain täsmälleen sa-manlaiset. Yhtäläisyys selittynee sillä, että molemmat aineistot ovat rinnesuoalueelta.
5. Turpeiden ominaisjohtokyky
Ominaisjohtokyvyn arvojen taulukoinnis-sa (taulukko 47) ei ole otettu huomioon, että mittauksia on jouduttu tekemään sekä ken-tällä että laboratoriossa. Samoista käytän-nöllisistä syistä johtuen mittauksia puuttuu rämeiltä ja korpimetsistä.
Mittaustavan erilaisuudesta huolimatta on todettavissa elektrolyyttipitoisuuden korre-laatio vallitsevan lajiston kanssa. Koska muutamalta laajalla alueella esiintyvältä suo-tyypiltä on taulukoitu tyyppiin liittyviä, mutta päätyypistä selvästi eroavia osakas-vustoja, vetyionikonsentraation ja ominais-johtokyvyn mittaukset vaihtelevat laajasti.
Lajiston perusteella oligotrofisten ja sa-malla yleensä happamien soiden elektro-lyyttipitoisuudet ovat alhaisimpia.
Tulok-Acta Forestalia Fennica 154 125
Kuva 24. Oulangan kansallispuisto. Suokasvillisuuden näytealojen vetyionikonsentraatio (pH).
Fig. 24. Hydrogen ion concentrations (pH) in the mire type sample plots. O = pH of a single sample plot, # = mean value.
set ovat saman suuntaisia, olivatpa ne miltä suotyypiltä tahansa rahkaisten varpupinto-jen kohdilta mitattuina. Jos rahkapinnan läpi kasvaa heikosti mesotrofiaa ilmentävää lajistoa, kasvien juuret ovat ravinteisem-massa suon osassa, jolloin kilpailuasema on kokonaan toinen. Saman suotyypin puit-teissa on havaittavissa vaihtelua siten, että ohutturpeisimpien reunaosien suovesi joh-taa parhaiten sähköä, märkien keskiosien rimpipinnat huonoimmin. Koska karut ne-vat one-vat kvartsiittikallioperän alueella, ei liene odotettavissa, että elektrolyyttitilanne
sanottavasti paranisi mineraalimailta tule-vista vesistä. Lumensulamisvesi vaikuttaa kevätkesällä pitkään oligotrofiseen suun-taan. Virtaavat lumensulamisvedet eivät muuttane märän suon elektrolyyttitilannetta varsinkaan varhain keväällä, koska rimmet ovat roudassa.
Letoista MoZmm-lettonevojen ominaisjoh-tokyky vaihtelee laajimmin. Sama suunta on aiemmin todettu pH-arvoista. Molinia coerulea on kasvupaikkaekologialtaan laaja-alainen, joten happamuuden ja elektrolyytti-pitoisuuden ääriarvot tulevat etäälle
toisis-Luhta- ja tulvanevat Suursaranevat 5. papillosum -nevat Sphagnum-rimpi nevat Olig. s-ton rimpineva fiesot. s-ton rimpineva Mo Uni a-lettonev at S. warnstorfianum -letot Campy Hum- letot Paludella-latot K o i v u l e t o t Scorpidi um-ri-letot D. intevmedius -letot
. H : . tolat • kg-metsä S. f us cum -valt. soist.
Potytrichum commune -soist.
Normaalit rämeet Kuusi räme et
VHI-S. C. globularis -rämeet Tupasvillarämeet
Calluna S. fuscum -räinael Empetrum S. fuscum -r-ämeet Andromeda - Vacc. S. fuscum -rämsB C. globularis-S. fuscum -rämeet Lyhytkortiset nevarämeet Mesotrofiset nevarämeet Vars. lettorämeet RSmemäiset letot Tavalliset korvet Normaalit korvet
Ohutturp. ruoho- ja heinäkorvet Lähdeko rvet
Tavall. ruoho- ja heinäkorvet Nevakorvet
Lettokorvet
Lehtokorvet L
taan. Sphagnum warnstorfianum-\etto']en ja Campy li um-lettoj en pitoisuudet viittaavat samaan suuntaan. Paksuturpeisten, väli-pintaisten lettojen elektrolyyttipitoisuus on pienempi kuin pH-arvot edellyttävät. Tämä näkyy ehkä selvimmin Scorpidium-rimpi-letoilla; ominais johtokyvyn keskiarvo on pie-nempi kuin Mo/mza-lettonevoilla, vaikka mo-lempia suotyyppejä on samanlaisilla kallio-peräalueilla. Scorpidium scorpioides menes-tyy vain lievästi happamilla alustoilla, mutta Scorpidium-riiapieii elektrolyyttipitoisuus voi olla alhainen. Ravintotilannetta parantaa ehkä rimpipintojen hapekas, liikkuva suo-vesi (vert. HAVAS 1963, p. 6). Drepanocladus m/ermedms-rimpilettojen pH:n ja elektro-lyyttipitoisuuden keskiarvot ovat rimpilet-tojen korkeimmat. Tämän tyypin suot ovat keskittyneet selvästi kalkkipitoisen kallio-perän alueelle, joten pH-arvot ovat odote-tusti lähellä neutraalia. Elektrolyyttipitoi-suus näyttää olevan lähdevaikutteisilla suon osilla ja ohutturpeisilla alustoilla korkeampi kuin paksuturpeisissa suon keskiosissa. Läh-devaikutteisten PaZudeZZa-lettojen ja koivu-lettojen elektrolyyttipitoisuuksien samankal-taisuuteen saattaa olla vaikuttamassa se, että koivulettonäytealat ovat läheltä lähde-lettoa. Paksuturpeisuudella ei tässä ole mer-kitystä, kun vaihtuva suovesi tuo jatku-vasti lisää ravinteita.
Varsinaisten lettorämeiden elektrolyytti-tilanne on samantapainen kuin
Campijlium-lettojen. Turvekerros on keskimäärin ohut, joten mineraalimaa vaikuttanee välittömästi tässä tapauksessa. Rämemäisten lettojen suovesi on elektrolyyttipitoisinta Campijlium-välipintojen kohdalla; korkeimmat arvot ovat ohutturpeisista reunaosista. Rahkamättäi-den alla suovesi on hapanta ja heikosti säh-köä johtavaa.
Korpimetsiä muodostuu monen laatuiselle alustalle. Elektrolyyttipitoisuuden perus-teella reaktioltaan happamat varsinaiset kor-vet ja nevakorkor-vet ovat huonoja ravinteisuu-deltaan. Mittausten vähäisen lukumäärän takia ei kuitenkaan voi tehdä yleistyksiä.
On myös muistettava, että ohutturpeisella alustalla kasvien juuret ulottuvat mineraali-maahan, mikä parantaa ravinnetilannetta.
Lettokorvet kuuluvat ravinteisuussarjan ylä-päähän ja lehtokorvet ovat ilmeisesti
Lettokorvet kuuluvat ravinteisuussarjan ylä-päähän ja lehtokorvet ovat ilmeisesti