Simuloinnin puutteet ja rajoitteet terveyskeskusten kehittämishankkeissa 108

7.2.1 Herkkyys lähtötietojen virheille

Terveyskeskustoiminnassa esiintyy huomattavaa satunnaisuutta. Kaikki vaiheajat ovat yksilöllisiä, ja jokainen potilas omanlaisensa. Hoitoketju on täynnä yllätyksiä. Rajan veto siihen, miten pitkälle potilasvirtaa tai resursseja voi standardoida, on usein vaikeaa.

Simulointimalli vaatii kuitenkin oikeat lähtötiedot, jotta tuloksista voidaan vetää oikeat johtopäätökset. Terveyskeskuksissa tällaisen datan keräämiseen saattaa kulua kuukausia, ja usein vaadittavan datan laatu ja määrä selviävät vasta itse simulointiprojektin aikana.

Terveyskeskusmallissa resurssit ovat pääasiassa henkilöresursseja, joilla on omanlaisensa työtavat, työtahti ja erikoisosaaminen. Kaiken tämän mallintaminen on simulointimallissa mahdotonta, ja henkilöresurssit mallinnetaankin yksittäisinä standardiresursseina, joilla oletetaan olevan suurin piirtein samanlainen työprofiili. Tämä resurssien yksilöllisyys yhdistettynä hoitotapahtumien yksilöllisyyteen lisää satunnaisuutta ja mallintamisen vaikeutta entisestään. Useat henkilökohtaiset ominaisuudet voidaan ottaa huomioon mallia rakennettaessa, mutta niiden mallintaminen ei ole taloudellisesti järkevää, koska se vaatisi huomattavan määrän työtä ja henkilökohtaista työseurantaa ja tilastointia. Oman työn tilastointi ja vertailu ei

lisäksi yleensä kuulu työntekijän toivelistalle, joten kyseisenlainen seuranta kohtaisi todennäköisesti suurta vastarintaa.

7.2.2 Lopputuotteen mallintaminen

Terveyskeskuksen lopputuote on potilaan parantuminen. Lopputuotteen toteutumisen mallintaminen on kuitenkin simuloinnilla mahdotonta.

Teollisuudessa laatutekijät voidaan mallintaa erilaisilla hylkyprosenteilla, jolloin osa valmistetuista tuotteista menee korjaukseen tai hävitetään laatuongelmien vuoksi.

Valmistavassa teollisuudessa laatumittarit ovat kuitenkin yleensä selvät, joko laite on hyväksyttävässä kunnossa tai ei. Potilaiden hoidon onnistuminenkin voidaan mallintaa todennäköisyysjakaumina, mutta jokaisen potilaan ja sairauden yksilöllisyys aiheuttaa tähän monimutkaisuutta. Flunssapotilaista lähes kaikki parantuvat joka tapauksessa, saavat he lääkärin hoitoa tai eivät.

Tavallinen flunssakin voi taas toisaalta olla vakava terveysriski tietyille erityisryhmiin kuuluville potilaille, kuten vanhuksille. Kroonisista sairauksista kärsivät eivät parane välttämättä koskaan, mutta he käyvät terveyskeskuksissa tarkastuksissa ja hoitamassa sairauden aiheuttamia vaivoja. Ns. rework-prosentin määrittäminen terveyskeskusten mallinnuksessa onkin lähes mahdotonta.

Toisaalta suuri osa potilaista palaa joka tapauksessa terveyskeskukseen jonain päivänä. Yksi käynti terveyskeskuksessa ei merkitse kaikkien vaivojen parantumista loppuelämäksi. Uudelleenkäynnit voidaankin mallintaa aina uusina potilaina, kunhan määrätyt kriteerit esimerkiksi omalääkärillä käynnistä täyttyvät. Varsinaisen hoidon laadun mittaamiseen simulointi ei kuitenkaan sovellu.

7.2.3 Kysynnän mallinnus

Jonojen muodostusta ja järjestelmän kuormitusta tutkittaessa järjestelmää kuormittavan kysynnän mallintaminen on avainasemassa. Teollisuudessa

jokapäiväinen kysyntä on yleensä hyvin tiedossa ja myös tuottajan hallittavissa hintamekanismin avulla. Terveyskeskuksessa kysynnän hallinta on huomattavasti haasteellisempaa, ja kysynnän voi olettaa muuttuvan järjestelmän tilan muuttuessa.

Kun terveyskeskuksen jono muodostuu pitkäksi, osa asiakkaista ei yksinkertaisesti saa aikaa hoitotakuun edellyttämässä ajassa, ja usein odotusaika voi venyä viikkoihin. Tällöin kysyntä alkaa vuotaa yksityiselle puolelle ja osa kysynnästä häviää potilaiden joko parantuessa itsestään tai todetessa, että jonottamisen vaiva ei ole hoidon arvoista. Pahimmassa tapauksessa potilas ei koskaan saavu terveyskeskukseen, koska hänen tilansa pahentuu sairaalahoitoa vaativaksi.

Todellisen kysynnän tutkiminen on terveyskeskusten kohdalla haasteellista.

Palvelualoilla kysyntä jakaantuu suureen määrään pienempiä yksiköitä, kun taas teollisuudessa kysyntä rakentuu useasti pienemmästä määrästä tilauksia, jotka sisältävät useampia töitä. Siksi palvelualojen kysynnän käyttäytyminen on vaikeammin ennustettavissa ja mallinnettavissa.

Tutkimuksessa tulisi myös ottaa huomioon piilossa oleva potentiaalinen kysyntä, joka ei nykyjärjestelmässä toteudu potilasvirraksi, koska potilaat eivät koskaan päädy vastaanotolle. Simulointimallilla voidaan kuvata, miten nykyinen potilasvirta (joka usein mielletään virheellisesti samaksi asiaksi kuin kysyntä) saataisiin kulkemaan järjestelmässä nopeammin ja jonoja lyhyemmäksi, mutta tällainen malli ei ota huomioon sitä, että jonojen lyhentyessä osa muualle vuotaneesta tai muuten potilasvirraksi toteuttamatta jättäneestä kysynnästä ilmestyykin potilasvirraksi lisäten järjestelmän kuormitusta. Näin ollen simuloinnilla mallinnetut tulokset eivät välttämättä toteudu tosielämässä.

8 Yhteenveto

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on herätty enenevässä määrin terveyskeskusten toiminnanohjauksen ongelmiin. Hoitotakuu- ja omalääkärijärjestelmien implementointi on lisännyt tietoisuutta eri ohjausmenetelmien vaikuttavuudesta ja hoitotakuuseen pyrkiminen lisännyt huomattavasti mielenkiintoa toiminnan kehittämistä kohtaan, myös lääkärien ja hoitohenkilökunnan keskuudessa. Kasvanut mielenkiinto on lisännyt myös

kiinnostusta simuloinnin käyttöön kehitysprojekteissa.

Tapahtumapohjainen simulointi on luotu alun perin teollisuuden materiaalivirtojen ja niiden muodostamien logististen virtojen mallintamiseen ja analysointiin. Silti se soveltuu tietyin osin myös terveyskeskuksen toiminnanohjauksen kehittämiseen. Materiaalivirtojen ero potilasvirtaan ei ole kovinkaan suuri, mutta sen syntymekanismit ja käyttäytyminen sekä terveyskeskustoiminnassa esiintyvä laaja stokastisuus luovat erityisiä haasteita mallin rakentamiselle, sen lähtödatan keräämiselle ja analysoinnille sekä mallin tulosten tarkastelulle.

Terveyskeskusten toiminnan kehitysprojekteissa tähdätään usein samoihin tavoitteisiin kuin teollisuuden tuotantojärjestelmien kehitysprojekteissa:

varastojen (keskeneräisten potilaiden) vähentämiseen, jonotusaikojen minimointiin, toiminnan ketteryyteen ja joustavuuteen, resurssien käyttöasteen parantamiseen, kustannustehokkuuteen ja toiminnan rationalisointiin. Tapahtumapohjainen simulointi on työkalu juuri näiden tekijöiden analysointiin, visualisointiin ja mallintamiseen. Simulointi asettaa terveyskeskusten henkilökunnan eteen uusia kysymyksiä ja ideoita sekä uutta tietoa siitä, miten monimutkainen prosessi terveyskeskuksen seinien sisällä oikein tapahtuu.

Useiden alan asiantuntijoiden mukaan suomalaisen perusterveydenhuollon toiminta vaatii radikaaleja toimenpiteitä. Näiden käyttäminen toiminnan

parantamisessa vaatii henkilöstön sitouttamista ja uskoa projektiin ja sen hyödyllisyyteen. Simulointi toimii paitsi oivana radikaalienkin parannusideoiden testityökaluna ja optimointityökaluna, myös motivaattorina, viestintävälineenä ja koulutustyökaluna muutoksia implementoitaessa.

Suomalaiset terveyskeskukset toimivat hyvin pitkälti samojen toimintamallien mukaisesti, ja tiedonkulku on julkisen terveydenhuollon alalla avointa. Tämä mahdollistaa geneerisen terveyskeskusmallin ja kehitystyön luomisen.

Modulaarisella ja helposti muokattavalla simulointimallilla voidaan kuvata usean eri terveyskeskuksen toimintaa suhteellisen pienillä muutoksilla.

Simulointiprojekteissa syntyneiden kehitysideoiden ja avoimen tiedonkulun avulla voidaan suomalaisen perusterveydenhuollon toiminnan kehitys saada positiiviseen kierteeseen.