S
Actual
tarkastelee teoreettis-metodologisia lähtökohtia yhdistämällä ne tämäntyyppisen tutkimus-otteen mukaisesti. Paikoin jäin kuitenkin kaipaamaan vielä syvempää perustelua niille va-linnoille (esim. teoreettisen lähestymistavan ja metodin suhteen), joihin respondentti oli päätynyt. Niitä Enbuska toi kuitenkin ansiokkaasti esiin väitöstilaisuudessa.
Burbules’n ja Brucen teoriaa soveltaen Enbuska tarkastelee nuotinlukemista siirtona, joka operationalisoituu soittamalla, puhumalla tai muulla ele- ja liikekielellä. Tämän ana-lyysin Enbuska tekee tarkasti ja asianmukaisesti. Metodologisena valintana ja aineiston analyysimenetelmänä käytetään sosiokulttuuriseen lähestymistapaan nojaavaa Kumpulai-sen ja Wrayn (2002) esittämää pienryhmäinteraktion analyysimallia. Mallin taustalla on Fourlasin ja Wrayn (1990) kehittämä Functional Analysis of Children’s Classroom Talk (FACCT) -menetelmä. Lukijalle menetelmällisen puolen kuvaaminen avautuu perustellus-ti ja seikkaperäisesperustellus-ti; myös tutkimuseetperustellus-tiset näkökannat huomioiden. Empiirinen aineisto on tarkasti rajattu monista erilaisista mahdollisuuksista ja tässä mielessä aineisto antaa erinomaisen mahdollisuuden tarkempaan zoomaukseen. Erilaisen materiaalin tulkinta ja analysointi etenevät uskottavasti ja totuudenkaltaisen kuvan antavana. Tutkimuksen ana-lyyttiset välineet selvitetään tarkasti ja lukijan on helppo seurata tehtyä tutkimusta.
Tutkimuksen lähteistö nojaa alan keskeiseen ja relevanttiin kirjallisuuteen – joitakin yleisteoksia olisi tosin voitu karsia käsikirjoituksesta ja korvata “tiukemmalla” tutkimuskir-jallisuudella, etenkin muutamalla ryhmäoppimista ja yhteisöllisyyttä sivuavalla tuoreella väitöskirjalla. Sinänsä Enbuska argumentoi, vertaa erilaisia keskeisiä tutkimuksia, keskuste-lee luetun kirjallisuuden kanssa ja johdattaa lukijaa hyvin tehtyjen johtopäätösten äärelle.
Tutkimustuloksia tarkastellaan systemaattisesti tutkimusongelmiin peilaten. Empiiri-set tutkimustulokEmpiiri-set esitetään omana lukuna ja oppitunneilla ilmenevät dialogityypit oma-na lukuoma-na yhdistettynä teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin. Ne tehdään asian-mukaisesti, induktiivisesti analysoiden ja kokoavasti. Eri oppituntien episodikuvaukset kuvaavat tiivistetysti opetustuokioiden kulkua. Enbuska kuvaa ja tulkitsee oppitunteja dia-login näkökulmasta kronologisessa järjestyksessä. Tulkinnat ja yhteenvedot vaikuttavat us-kottavilta ja tuntityöskentelyä eksplikoidaan siten läpinäkyväksi aikaisemman käsite- ja metodiapparaatin mukaisesti.
Yhteenveto tutkimustuloksista ja tutkimuksen diskussio -luvussa Enbuska vastaa tiivistetysti tutkimuskysymyksiinsä, reflektoi saatuja tutkimustuloksia, tutkimusprosessia, eettisiä kysymyksiä, pohtii luotettavuutta, tutkimuksen merkitystä ja käytännön implikaati-oita sekä esittää erilaisia johtopäätöksiä ja nostaa esiin uusia kysymyksiä tutkimustulostensa pohjalta. Nekin tehdään asianmukaisesti tutkimustulosten pohjalta. Myös tutkimustulos-ten merkitystä ja erityisesti asemaa alan tutkimuskentässä sekä tulostutkimustulos-ten käytännön merki-tystä, tarkastelukulman rajoitusten tai heikkouksien pohtiminen sekä rakentava kriittinen analysointi olisivat saaneet tulla pinnalle vieläkin enemmän tutkijan pohdinnoissa.
Uutena tutkimustuloksena Enbuska tuo tieteelliseen keskusteluun noviisien nuotinlu-vun oppimisprosessin ja nimenomaan ryhmäoppimistilanteena. Ryhmässä opiskelun dy-namiikka nousee selkeästi esiin erilaisia dialogityyppejä tarkastellen. Tässä mielessä tutki-mus tuo uutta tietoa noviisien nuotinlukuprosessin oppimiseen.
Itse nuotinluvun oppimisprosessi on tuskin kovinkaan paljon muuttunut monissakaan tämän päivän alakoulun ryhmissä, vaikka musiikinopetuksen tavoitteet, informaalit oppimisympäristöt, internetin mahdollisuudet ja uusi teknologia muuttanevat ja laajentanevat myös nuotinluvun opiskelua. Toki nuotinlukukin – erityisesti painotetussa musiikinopetuksessa – saanee uusia sovelluksia ja oppimistapoja, kun esimerkiksi soitettu ääni visualisoituu nuottiviivastolle ja oppilas näkee mitä tapahtuu kun soitetaan tiettyä ääntä esim. koskettimistolla. Myös pelillisyyden lisääntyminen on tuonut musiikin ja nuottien opiskeluun uuden ulottuvuuden, jota tuskin vielä kovinkaan paljon hyödynnetään koulu- tai soitonopetuksessa. Tässä suhteessa tutkimus antaa ituja ja lähtökohtia nuotinluvun oppimisprosessin hyödyntämiselle myös jatkotutkimuksina.
Yhteenveto
Lausuntoni ja esiin tulleiden väitöstilaisuuden keskustelujen perusteella esitän Sibelius-Aka-temian Akateemiselle neuvostolle FM Jukka Enbuskan tutkimusta “Ko mie tuon ensimmäi-sen tiijän, niin mie tiijän kaikki” Nuotinlukemiensimmäi-sen rakentuminen dialogina eräällä kolman-nella luokalla hyväksymistä akateemiseen tohtoritutkintoon kuuluvaksi väitöskirjaksi.
Ajankohtaista
Actual
000-luvulla musiikkipsykoterapian tutkimuksessa ja koulutuksessa on tapahtunut Suomessa paljon kehitystä ja uudistumista: Oulun yliopiston koulutus- ja tutki-muspalvelujen järjestämästä vaativan erityistason musiikkipsykoterapiakoulutuk-sesta 2007–2011 valmistuivat ensimmäiset musiikkipsykoterapeutit. Koulutuksen johtaja-na toimi Jyväskylän yliopistosta valmistunut musiikkiterapeutti ja psykodyjohtaja-naamisesta mu-siikkiterapiasta väitellyt filosofian tohtori Kari Syvänen (2005). Vuonna 2012 Valvira hy-väksyi koulutuksen psykoterapeutin ammattinimikkeeseen johtavaksi psykodynaamisen musiikkiterapian erityistason koulutukseksi. Oulun yliopiston järjestämä koulutus oli maailmanlaajuisesti ensimmäinen varsinaisesti musiikkipsykoterapeutiksi pätevöittänyt ja psykoterapeutin ammattiin johtanut koulutus, vaikka musiikkipsykoterapian koulutusta on aiemmin järjestetty esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa osana musiikkiterapian maisteri-koulutusohjelmaa. Samana vuonna Kela hyväksyi neljävuotisesta musiikkipsykoterapeutti-koulutuksesta valmistuneet opiskelijat nuorten ja aikuisten psykodynaamisen yksilöpsyko-terapian palvelujen tuottajiksi. Vuonna 2013 Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekun-nasta valmistui neljä ensimmäistä musiikkipsykoterapeuttia, jotka saivat kouluttajapsyko-terapeutin pätevyyden, suuntauksena musiikkipsykoterapia. Oulun yliopiston lääketieteel-lisen tiedekunnan psykoterapiakoulutusten johtokunta hyväksyi vuonna 2013 uuden nel-jävuotisen Musiikkipsykoterapeuttikoulutuksen 96 op psykoterapeutin ammattiin johta-vaksi koulutukseksi. Koulutuksen hyväksytyksi suorittanut opiskelija saa hakemuksesta Terveys- ja sosiaalialan valvontavirastosta (Valvira) psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuden. Koulutuksen suunnitteli Sibelius-Akatemiassa musiikkipsykoterapiasta väitöskirjan tehnyt musiikin tohtori, musiikkipsykoterapeutti Sami Alanne (2010), joka nimettiin koulutuksen vastuukouluttajaksi.
Taustaa
Musiikkiterapeutit saivat Suomessa ennen vuotta 1994, jolloin terveydenhuollon ammat-tihenkilöistä annettu asetus (564/1994) tuli voimaan, alkaneista musiikkiterapiakoulutuk-sista Jyväskylän yliopistosta ja Sibelius-Akatemiasta psykoterapeutin ammattinimikkeitä.
Musiikkiterapiakoulutuksilla ei ole koskaan ollut kuitenkaan voimassa olleiden psykotera-piakoulutusten säännösten mukaista erityistason asemaa, vaan Valvira (entinen Terveyden-huollon oikeusturvakeskus, TEO) on myöntänyt näistä vanhoista koulutuksista psykotera-peutin ammattinimikkeitä asetuksen 2 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla muun vastaavan koulutuksen perusteella. TEO:n ja nykyisen Valviran käytäntö ratkaisuissaan on ollut, että tällä perusteella on hyväksytty vain ulkomailla tai Suomessa psykoterapeutin koulutuksen suorittaneet ennen nykyisiä erityistason psykoterapiakoulutusohjelmia. Ne musiikkiterapeutit, jotka opiskelivat 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella ovat saaneet psykoterapeutin ammattinimikkeen vanhojen sääntöjen perusteella ennen kuin psykotera-peuttinimikkeestä tuli nimikesuojattu terveydenhuollon ammattinimike vuonna 1994.
Viimeinen musiikkiterapeuttikoulutus, josta valmistuneet opiskelijat ovat saaneet psykote-rapeuttinimikkeitä, oli Jyväskylän yliopiston järjestämä musiikkiterapian ammatillinen koulutus 1993–1996. TEO:n ja Sosiaali- ja Terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) asiantuntijaryhmä otti vuonna 1995 kannan, että musiikkiterapialla ei ole erityis-Sami Alanne
Musiikkipsykoterapialle itsenäinen asema psykoterapeuttikoulutuksena
2
tason asemaa Suomessa, vaan esimerkiksi Jyväskylän yliopiston Musiikkitieteen laitoksen musiikkiterapiakoulutus oli “psykoterapian erityissovellusten koulutusohjelmaksi katsotta-va koulutusohjelma” (Stakes, asiantuntijaryhmän lausunto 1.6.1995).
Tämän jälkeisistä musiikkiterapiakoulutuksista ei ole saanut psykoterapeutin ammatti-nimikettä, koska musiikkiterapialla ei katsottu olevan esimerkiksi riittävän yhtenäistä teo-riapohjaa ja koulutusohjelmien sisällöissä ja laajuuksissa katsottiin olevan puutteita psyko-terapian teoreettisen opetuksen suhteen. Lisäksi musiikkiterapia-alan kouluttajilla ja työn-ohjaajilla ei ole ollut vaadittua psykoterapian kouluttajapätevyyttä. Aiemmin ennen vuotta 2012 alkaneilta psykoterapeuttikouluttajilta vaadittiin Valviran hyväksymä ja rekisteröimä, vaativan erityistason psykoterapiakoulutus (VET), siitä psykoterapiasuuntauksesta, jota hän kouluttaa. Tämä antoi muodollisen pätevyyden toimia kouluttajana ja työnohjaajana psykoterapeuttikoulutuksissa. Kyseinen koulutus vaadittiin, jotta Valvira hyväksyi jälkikä-teen psykoterapeuttikoulutuksen psykoterapeutin ammattiin ja ammattinimikkeeseen joh-tavaksi koulutukseksi. Korkein hallinto-oikeus vahvisti 11.6.2003 antamallaan päätöksellä, että TEO:lla oli riittävät perusteet hylätä hakemus mainituin perustein musiikkiterapeutti-koulutuksen hyväksymisestä psykoterapeutin ammattinimikkeeseen ja ammattiin johtava-na koulutuksejohtava-na.
16.12.2005 tulivat viimeiset Valviran määrittelemät psykoterapeuttikoulutusten ohjeet ja vähimmäisvaatimukset eri suuntausten osalta. Niissä määriteltiin soveltuvat pohjakoulu-tukset ja aiemmat opinnot sekä työkokemus ennen psykoterapeuttikoulutukseen hakeutu-mista. Näissä 1.6.2006 käyttöön tulleissa ohjeissa ei mainittu musiikkiterapian ja muiden taideterapioiden asemaa. 3.2.2006 TEO Sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lau-sunnossa luovien terapioiden asemasta erottaa “terapian” ja “psykoterapian”: Psykoterapian se katsoi olevan sairauden hoitoa ja terveydenhuollon toimintaa. TEO:n kanta tuolloin oli, että sellaisessa taideterapiakoulutuksessa, mikä sisältää psykoterapiakoulutuksen, muo-dostaa varsinaisen psykoterapiakoulutus perustan koulutukselle ja taideterapiakoulutus sen sovelluksen ja tekniikan. TEO:n mukaan taideterapiakoulutuksesta valmistuneelle ei pidä myöntää psykoterapeutin ammattinimikettä ellei koulutus ole sisältänyt vähintään kolme-vuotista erityistason psykoterapiakoulutusta. Esimerkkinä TEO käytti Taideteollisen kor-keakoulun nelivuotista kuvataideterapiakoulutusta, mikä oli aiemmin hyväksytty psykote-rapeutin ammattiin johtavaksi koulutukseksi.
Nykytilanne
16.12.2010 tuli uusi asetus (VNA 1120/2010) psykoterapeuttien koulutuksesta, mikä as-tui voimaan 31.12.2011. Uusi asetus siirsi psykoterapeuttikoulutusten järjestämisvastuun yliopistoille, joilla on lääketieteen tai psykologian koulutusvastuu. Asetuksen mukaan yli-opistot hyväksyvät ennakolta psykoterapeuttikoulutusten koulutusohjelmat, ottavat opis-kelijat sisään ja valvovat koulutusten toteutumista. Koulutusten tieteellisyys ja tutkimuk-seen perustuva näyttö korostuivat edelleenkin, kuten Valviran aiemmissa vuoden 2006 säännöissä ja koulutuskriteereissä. Suuri muutos oli, että psykoterapeuttikoulutuksista jäi-vät pois tasot, erityistaso (ET), ylempi erityistaso (YET) ja vaativa erityistaso (VET). Psy-koterapeuttikoulutukset ovat jatkossa vain psykoterapeutin ammattinimikkeeseen johtavia koulutuksia, joiden vähimmäiskesto on kolme vuotta ja laajuus 60 opintopistettä. Psyko-terapeuttien koulutuksesta vastaavat yliopiston hyväksymät psykoterapian kouluttajakou-lutuksen saaneet henkilöt. Kouluttajapätevyys koskee vain yhtä suuntausta ja kouluttaja-koulutus voidaan toteuttaa joka yhtenäisenä tai kaksiosaisena koulutuksena. Valviralta on haettava ennen 31.12.2011 alkaneista vanhoihin sääntöihin perustuneista koulutuksista psykoterapeutin nimikesuojattua ammattinimikettä 30.6.2017 mennessä. Vuoden 2012 alusta Valvira ei enää uusien koulutusten osalta rekisteröi ET- ja VET-koulutuksia koulu-tusten siirryttyä yliopistoille.
Ajankohtaista
Psykoterapiakoulutusyhteisöt voivat edelleenkin järjestää psykoterapeuttikoulutuksia, mutta niiden on tapahduttava yliopiston alaisena sekä yhteistyössä niiden kanssa. Yliopisto-jen on ennakolta hyväksyttävä koulutusohjelmat. Psykoterapeuttikoulutuksissa tapahtunut iso muutos luo parempaa oikeusturvaa sekä psykoterapeutiksi opiskeleville että kouluttajil-le. Aiemminhan Valvira hyväksyi tai hylkäsi koulutukset vasta jälkikäteen, jolloin yksittäi-sen nimikesuojaukyksittäi-sen hakija saattoi olla varma vasta koulutukyksittäi-sen käytyään, saako käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä. Tämä oli kohtuutonta ja epätarkoituksen mukaista opiskelijoiden oikeusturvan vuoksi, koska psykoterapeuttikoulutukset kestävät vuosia ja niihin liittyy suuria taloudellisia kustannuksia esimerkiksi oman työnohjauksen ja terapian suhteen. Valvira asetti psykoterapeuttikoulutuksia arvioivan asiantuntijaryhmän vasta 18.5.2010. Ensimmäisen musiikkiterapia-alan tutkinnon filosofian maisteri, pääaineena musiikkiterapia, Valvira hyväksyi vuonna 2012 soveltuvaksi psykoterapeutin ammattiin johtavaksi pohjakoulutukseksi osana Oulun yliopiston ensimmäisen musiikkipsykoterapia-koulutuksen hyväksymis- ja nimikesuojaushakuprosessia. Valviran koulutusten ennakkoar-viointimenettely ei ole enää voimassa uuden asetuksen mukaisissa koulutuksissa.
Yhteenveto
Vuonna 2013 Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta antoi ensimmäiset musiikki-psykoterapian kouluttajapätevyydet neljälle aiemmasta musiikkipsykoterapeuttikoulu-tuksesta valmistuneelle psykoterapeutille. Tämä merkitsi musiikkipsykoterapian hyväksy-mistä hallinnollisesti omaksi psykoterapian suuntauksekseen. Musiikkipsykoterapeuttien koulutus perustuu Suomessa psykodynaamiseen psykoterapiaan ja psykoanalyyttiseen teori-aan, joiden kliinisen koulutuksen koulutus sisältää. Samalla musiikkipsykoterapia kuiten-kin sitoutuu myös omaan teoriaan ja käytäntöön, tutkittuihin musiikillisiin sovelluksiin, tekniikoihin ja menetelmiin, kuten Juliette Alvinin, Mary Priestleyn ja Helen Bonnyn mu-siikkipsykoterapian työskentelymalleihin psykodynaamisessa viitekehyksessä (Bruscia 1998;
Hadley 2003). Tällöin sitä voidaan pitää myös omana psykoterapian suuntauksenaan. Mu-siikkipsykoterapian kliininen näyttö kohdistuu esimerkiksi epidemiologisesti ja kansanter-veydellisesti merkittävien masennuksen sekä skitsofrenian ja muiden psykoosisairauksien hoitoon (Erkkilä, Punkanen et al. 2011; Mössler 2011).
Musiikkipsykoterapeuttikoulutus yhtenäisenä psykoterapeuttikoulutusohjelmanaan päte-vöittää musiikkipsykoterapeutiksi, joka pystyy arvioimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan psykoterapiahoitoja itsenäisenä terveydenhuollon ammattihenkilönä. Koulutusohjelmana se rinnastuu muihin psykoterapeuttikoulutuksiin, kuten traumapsykoterapeutti, perhepsykote-rapeutti, psykoanalyyttinen psykoterapeutti ja analyyttinen ryhmäpsykoteperhepsykote-rapeutti, omana suuntauksenaan. Näin ollen musiikkipsykoterapeutiksi pätevöittävää tusta koskevat samat lait, asetukset, ohjeet ja säännökset kuin muita psykoterapeuttikoulu-tuksia. Musiikkiterapialla ei ole vastaavaa lainsäädännöllistä asemaa psykoterapeuttikoulutuk-sena ja/tai sosiaali- ja terveydenhuollon koulutukpsykoterapeuttikoulutuk-sena, joten on selvää, että musiikkiterapia-alan koulutuskriteerit ja -vaatimukset eivät voi olla ensisijaisia musiikkipsykoterapeuttikoulu-tuksia suunniteltaessa ja järjestettäessä. Suomalaisen musiikkiterapiakoulutuksen työryhmän (SUMUKE) yhteistyöhön perustuvat nykyiset laaja-alaiset ja eklektiset musiikkiterapian am-matilliset koulutukset eivät vastaa psykoterapeuttikoulutuksia edelleenkään, koska niissä ope-tetaan muutakin kuin psykoterapiaa, esimerkiksi neuropsykologista kuntoutusta. Musiikkite-rapia on lisäksi oma tieteenalansa, mikä monipuolisesti tutkii erilaisia musiikin hoidollisia vaikutuksia ja sovellusmahdollisuuksia, jolloin se ei voi keskittyä tutkimuksessaan ja koulu-tuksessaan pelkästään psykoterapiaan tai musiikkipsykoterapiaan. Joskin psykoterapeuttisten valmiuksien osalta musiikkiterapia-alan koulutuksissa ja tutkinnoissa on tulevaisuudessakin seurattava psykoterapia-alan kehitystä ja painotettava koulutusta huomioiden myös sen vaati-mukset sekä tutkimuksen että täydennyskoulutuksen mahdollistamisen näkökulmista.
Actual
Musiikkipsykoterapeuttikoulutus tarjoaa mahdollisuuden psykoterapeuttisen osaamisen lisäämiseen, erikoistumiseen ja lisäpätevöitymiseen psykoterapeutin ammattiin. Tällaiselle täydennyskoulutukselle on musiikkiterapian kentällä psykiatrian alalla koettu olevan tar-vetta sekä Suomessa että kansainvälisesti. Musiikkiterapian alalla analyyttisen musiikkite-rapian (Priestleyn malli) ja Ohjattujen mielikuvien ja musiikin (Bonnyn malli) koulutuk-sia on pidetty erityistason koulutuksina, jotka usein käydään musiikkiterapia-tutkinnon ja kliinisen musiikkiterapeuttikoulutuksen jälkeen. Niillä ei ole ollut kuitenkaan missään maassa virallista psykoterapeutin ammattinimikkeeseen johtavaa terveydenhuollon koulu-tusohjelman asemaa. Suomessa onkin viime vuosina tehty sekä psykoterapia- että musiik-kiterapia-alojen historiaa ensimmäisten musiikkipsykoterapeuttien valmistuessa Oulun yliopistosta ja musiikkipsykoterapeuttikoulutusohjelman tullessa hyväksytyksi omana psy-koterapian suuntauksenaan psykoterapeutin ammattiin johtavaksi koulutukseksi. Suomen musiikkiterapiayhdistys ajaa parhaillaan musiikkiterapeutti-ammattinimikkeen hyväksy-mistä nimikesuojatuksi terveydenhuollon ammattinimikkeeksi Itävallan tavoin (Mössler 2008). Hankeen onnistuessa Suomessa oltaisiin monella tavoin musiikkiterapian yhteis-kuntakehityksen ja koulutuksen kärjessä kansainvälisesti.
Lähteet
Alanne, S. 2010. Music Psychotherapy with Refugee Survivors of Torture. Interpretations of Three Clinical Case Studies. Sibelius-Akatemia, Studia Musica 44.
Bruscia, K. E. (toim.) 1998. The Dynamics of Music Psychotherapy. Gilsum, NH: Barcelona.
Erkkilä, J., Punkanen, M., Fachner, J., Ala-Ruona, E., Pöntiö, I. &Tervaniemi, M. 2011. Individual Mu-sic Therapy for Depression: Randomised Controlled Trial. The British Journal of Psychiatry 199, 132–139.
Hadley, S. 2003. Psychodynamic Music Therapy: An Overview. Teoksessa S. Hadley (toim.) Psychodynam-ic MusPsychodynam-ic Therapy: Case Studies. Gilsum, NH: Barcelo-na, 1–20.
Mössler, K. 2008. Update on Music Therapy in Aus-tria. Voices: A World Forum for Music Therapy. http:/
/testvoices.uib.no/?q=country-of-the-month/2008-update-music-therapy-austria 1.5.2012.
Mössler, K., Chen, X., Heidal, T.O. & Gold, C. 2011.
Music Therapy for People with Schizophrenia and Schizophrenia-like disorders (Review). The Cochrane Library 2011, Issue 12, Wiley Publishers. http://
onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/14651858.
CD004025.pub3/pdf/standard 15.4.2012.
Syvänen, K. 2005. Vastatunteiden dynamiikka mu-siikkiterapiassa. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä. Stu-dies in Humanities 35.
Ajankohtaista
Actual
uodesta 1997 lähtien Michigan State University on järjestänyt professori John Kratuksen aloitteesta noin kolmen vuoden välein konferensseja, joissa käsitellään ilmaantuneita ja nousevia trendejä musiikkikasvatuksessa. Tällä kertaa teemana oli “uusi muusikkous” ja tarkoituksena pohtia erityisesti teknologian ja sosiaalisen median sekä populaarimusiikin hyödyntämistä musiikkikasvatuksessa. Teknologia oli huomioitu myös konferenssin järjestelyissä (mm. oma konferenssiapplikaatio, twitterin ja facebookin hyödyntäminen). Kevättalvisen viileälle, mutta lähes lumettomalle yliopistoalueelle oli ko-koontunut noin parisen sataa musiikin ja musiikkikasvatuksen asiantuntijaa 21 eri osaval-tiosta ja muutamasta eri maasta, kuten Suomesta, Brasiliasta ja Kanadasta. Konferenssissa pidettiin 55 esitystä 90 esiintyjän voimin kampuksen omassa viihtyisässä Kellogg Confe-rence Centerissä. Suurin osa osallistujista oli aktiivisia tutkijoita ja kirjoittajia. Tällaisissa sopivan kokoisissa konferensseissa pääsee syntymään mukava yhteisöllisyyden tunne. Itse Michigan State yliopistolla tosin väkeä on noin 49 000.
John Kratus avasi konferenssin lämpimin tervehdyssanoin. Hän totesi, että on äärim-mäisen tärkeää, että voimme jakaa kokemuksia, tutkimusta ja tietoa nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa “kenelläkään ei ole koko palapeliä hallussa, vaan kullakin tiettyjä paloja siitä”. Päivien aikana saimmekin nauttia lukuisista upeista esityksistä. Omassa presentaati-ossaan Kratus avasi Martin Buberin I-Thou -näkökulmaa musiikkikasvatuksessa. Kratus osoitti huumorintajunsa aloittaen puheenvuoronsa kuvaparilla Buber-Kratus: molemmat herrat partoineen täsmälleen samassa asennossa olivat varsin samannäköisiä. Kratus kertoi myös, kuinka hän oppi opettamaan laulujen kirjoittamista, aloittaen vuonna 2000. Anne-tut tehtävät eivät niinkään tuottaneet tulosta, vaan olennaista oli osata kuunnella, sillä nuoret säveltäjät ovat yhtä luomansa laulun kanssa: he käyttävät lauluja keinoina toteuttaa kasvuaan ja itseymmärrystään ja laulut ovat usein henkilökohtaisia. Kuulimme viiden Kra-tusin oppilaan sävellykset heidän itsensä esittämänään. Tämän jälkeen nuoret keskustelivat säveltämisestään yleisön kanssa. Kertomuksissa korostui jakamisen merkitys yhteisössä.
Keskustelua syntyi myös palautteen merkityksestä, sen laadusta ja ajoittumisesta. Yhteisöl-lisyys näkyi vahvana myös Aaron Coplandin “Appalachian Spring” -esityksessä, jossa kol-metoista nuorta soittajaa ‘hengitti’ yhdessä musiikkia ilman johtajaa. Yhteys esiintyjien välillä oli vahva ja katsekontakti mahdollistui, sillä esiintyjät olivat puolikaaressa kohdaten toisensa musiikissa, musiikki soi heissä ja heistä yhdessä. Kratus analysoikin, että kyse oli buberilaisesta näkökulmasta I-thou kohtaamisesta I-it sijaan. Myös soittajat reflektoivat kokemustaan vahvasta yhteisöllisyydestä.
Kohtaamisen ja yhteisöllisyyden lisäksi oppijan toimijuus nousi esiin useissa esityksissä.
Saimme kuulla useista käytännön projekteista ja tutkimuksista. Cynthia Taggart puhui erityisesti varhaiskasvatuksesta sekä siitä kuinka voi tukea lapsia ilmaiseman itseään musii-killisesti ja löytämään oma musiikillinen äänensä. Taggart korosti, että kaikki lapset ovat musikaalisia, ja että musiikkia opitaan kuten kieltä sosiaalisena prosessina. Kuulimme myös esimerkiksi kuinka nuoret käyttävät musiikkia iPodeissa (Rinsema), kuinka aikuiset oppivat improvisoimista amatööribändissä (Lane) ja kuinka myös ‘multilokaalinen’ onli-ne-yhteistyö voi vahvistaa yhteisöllisyyttä (Pignato). Stauffer ja Bledsoe esittelivät tutki-Sari Muhonen