Seutukuntien taloudellisen ja sosiaalisen suorituskyvyn välinen yhteys. Taloudellisten ja sosiaalisten rakenneindikaattoreiden

sijalukujen keskiarvojen hajontakaavio 2005/06.

Seutukuntatasolla sama kuvio toistuu. Taloudellisesti parhaiten menestyvillä seutukunnilla sosiaalinen ulottuvuuskin on pääsääntöisesti maan kärkiluokkaa.

Seutukuntatasolla erityisen merkillepantavaa on se, että taloudellisesti heikosti suoriutuvat alueet menestyvät heikosti myös sosiaalisen ulottuvuuden mitta-reilla. Toisin sanoen, taloudellisesti huonosti pärjäävillä seutukunnilla menee sosiaalisesti jopa vieläkin huonommin. Maa- ja seutukuntien tulosten perus-teella näyttäsi siltä, että joko alueiden hyvän talousmenestyksen ehtona on sosiaalinen yhtenäisyys tai alueiden taloudellinen menestys edistää sosiaalisesti kestävän kehityksen luomista. Näiden näkökantojen valinta tehtäneen etu-päässä poliittisin perustein.

Talouskehitys ja alueellinen yhteenkuuluvuus

Alueellinen yhteenkuuluvuus on Unionin nykyisen rakennepolitiikan kulmaki-viä. Edellä esitettyjen Suomea koskevien laskelmien ja alueiden sisäisen vaihte-lun perusteella voidaan tarkastella tämän tavoitteen toteutumista Suomessa.

Ovatko alueellisesti ehjät eli homogeeniset maakunnat myös taloudellisesti ja/tai sosiaalisesti menestyksekkäimpiä?

Edellä esitettyjen indikaattoreiden pohjalta vaikuttaa siltä, että alueellinen yhteenkuuluvuus seututasolla ei ole taloudellisesti kestävän aluerakenteen ab-soluuttinen edellytys. Toisaalta voidaan myös väittää, että se ei ole myöskään tätä poissulkeva seikka. Tässä suhteessa kiinnostava havainto on, että alueiden sisäisen hajonnan perusteella kolme alueellisesti eheintä maakuntaa ovat ta-loudellisesti hyvin pärjäävä Kanta-Häme ja huonosti suoriutuvat Kainuu ja Etelä-Savo. Viiden eheimmän joukkoon mahtuvat myös Pohjanmaa ja Varsi-nais-Suomi. Yleisesti näyttääkin siltä, että maakuntien sisäinen hajonta Lissa-bonin suoritteen osalta on Suomessa varsin summittaista eikä kohdistu erityi-sesti joko hyvin tai huonosti pärjääviin maakuntiin.

Itse asiassa alueellisen koheesion puute on suurinta juuri keskinkertaisesti menestyvissä maakunnissa kuten esimerkiksi Satakunnassa. Tosin alueellinen pirstoutuminen on suhteellisen suurta myös esimerkiksi Itä-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla.

Tässä käytettyjen mittareiden perusteella alueellinen yhteenkuuluvuus ei siis merkittävästi korreloi alueellisen kehitysasteen kanssa. Osittain tämä var-masti heijastaa monien suomalaisten toiminnallisten työmarkkina-alueitten, jos ei hyvää, niin ainakin kohtalaista toimivuutta, jolloin eri alueitten sisäisten seutujen sosioekonomiset erot tapaavat olla pienemmästä päästä.

Mitataanko oikein ja oikeita asioita?

Eurooppa-neuvoston erityiskokouksessa Lissabonissa 23.–24. maaliskuuta 2000 sovittiin strategiasta, jonka avulla Euroopan unionista tuli luoda ”maail-man kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”. Avainsanoja tässä usein lainatussa lausekkeessa ovat kilpailukyky, tietoyhteiskunta, työllisyyden määrällinen ja laadullinen kasvu sekä sosiaalinen yhteenkuuluvuus.

Tässä yhteydessä ensimmäinen kysymys on, onnistuvatko lyhyen listan rakenneindikaattorit mittaamaan edellä mainittuja seikkoja alueellisesta näkö-kulmasta? Objektiivista vastausta tähän kysymykseen ei tämän analyysin pe-rusteella voida antaa, mutta ainakin temaattisesti listan kirjo vastaa varsin hy-vin strategiassa mainittuja Unionin tulevaisuuden peruskysymyksiä. Myös ana-lyysin antama jokseenkin tuttu kuva maan osien välisestä kaksijakoisesta tilan-teesta viittaa siihen, ettei indikaattorilistassa ole suuria puutteita. Väestönmuu-tosta (ja muuttoliikettä), demografiaa (erityisesti vanhenemista) sekä elinkeino-rakenteen yksi- tai monipuolisuutta mittaavien indikaattoreiden puute on suomalaisittain selvästi ongelmallista. Esimerkiksi nopean alueellisen BKT per asukas -kasvun toteaminen ei sinällään ilahduta, jos ei samalla osoiteta, ettei

”kasvun” aiheuttaja ole esimerkiksi alueen nopea väestökato. Yleisesti voisi kuitenkin todeta, että mitä monilukuisempaa yhteiskunnallisesti merkittäviä kysymyksiä edustavaa mittarivalikoimaa tutkiskellaan, sitä moniselitteisempi on lopputulos. Suurempi indikaattorimäärä ei välttämättä nosta laatua eikä selkeytä tulosten tulkitsemista.

Kokonaan toinen asia on se, että näillä mittareilla mitattuna suomalainen tietoyhteiskuntaparadigmaan perustuva aluekehitysoppi ei näytä olevan sata-prosenttisen vedenpitävä. Monilla perinteisillä tietoyhteiskuntaa mittaavilla mittareilla – kuten koulutustaso tai T&K-panostus – huonosti suoriutuvat maa- ja seutukunnat, kuten Pohjanmaa ja Ahvenanmaa, näyttävät ainakin tois-taiseksi menestyvän kokonaisuutena vallan mainiosti. Hanell ja Neubauer (2006) päätyivät vastaavanlaisiin tuloksiin eurooppalaisessa tarkastelussa: esi-merkiksi T&K-intensiteetin tai jätettyjen patenttihakemusten suhteellisen määrän ja toisaalta mm. talouskasvun välinen yhteys on miltei olematon. Itse asiassa Euroopan T&K-valtaisin aluetalous (saksalainen Braunschweig) oli vuosina 2000–03 EU:n neljänneksi hitaimmin kasvava aluetalous. Toisaalta useimmat Suomen tietoyhteiskunnan alueelliset veturit sijoittuvat tässä vertai-lussa kärkisijoille. Joka tapauksessa, vaikka vallalla olevan käsityksen mukaan siirtyminen tietoyhteiskuntaan on Euroopan talouden ainoa pelastava tekijä, näyttäisi sekä suomalaisessa että eurooppalaisessa alueellisessa kontekstissa löytyvän myös muita teitä menestykseen.

Tässä esitetyt tulokset ovat haastavia myös alueellisen koheesion para-digman kannalta. Analyysissä käytetyillä mittareilla ja aluetasoilla ei pystytty osoittamaan yhteyttä alueen sisäisen homogeenisuuden ja sen taloudelliseen menestymisen välillä. Tämä havainto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alueelli-nen yhteenkuuluvuus ja taloudellisen kehitys olisivat jotenkin toisensa pois-sulkevia asioita; esimerkiksi poliittisin perustein yleisen tasa-arvon ja demokra-tian nimissä yhteenkuuluvuutta on varmasti perusteltua edistää.

Sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen yhteensovittamisesta vallitsee erilai-sia käsityksiä. Tämän luvun alussa esitetyn lainauksen retorinen ketjutus on selkeä; tietotaito – kasvu/työllisyys – yhteenkuuluvuus. Kausaalisuuden suun-nasta ei anneta selvää osviittaa, mikä lienee poliittisesti järkevää. Tämän artik-kelin pohjalta on jokseenkin selvää, että nämä kaksi seikkaa tapaavat kulkea käsikkäin sekä maa- että seutukuntatasolla. Taloudellisesti parhaiten menesty-villä alueilla on pääsääntöisesti myös Suomen muihin alueisiin verrattuna pa-rempi sosiaalinen suorite, kun taas taloudellisesti heikoimmin suoriutuvat alu-eet tapaavat olla myös sosiaalisesti haavoittuvaisia. Erityisesti heikoimmin pärjäävillä alueilla huono työllisyys, alhainen koulutustaso ja köyhyys tapaavat kulkea rinnakkain.

Tämän artikkelin alueellinen analyysi Lissabonin strategian etenemisestä nostaa esiin joitakin aihepiiriin liittyviä tutkimustarpeita. Yksi keskeisimmistä liittyy yllämainittuun sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen kausaalisuuteen aluetasolla. Toinen avoin kysymys on alueellisen koheesion ja taloudellisen menestyksen yhteys. Tämä kysymys on erityisen tärkeä pienille maille, joissa valinta alueellisen yhtenäisyyden edistämisen ja kriittisen massan luomisen välillä on miltei konkreettinen. Eurooppalaisessa aluekehitys- ja varsinkin suunnitteluretoriikassa tämän yhteyden olemassaoloa pidetään jonkinasteisena itsestäänselvyytenä ilman, että varsinaista näyttöä asiasta esitetään. Kriittisen tarkastelun pitäisi ulottua myös tietoyhteiskuntaparadigmaan, jonka puolesta-puhujat näkevät itsestään selviä yhteyksiä tietoyhteiskuntakehityksen ja moni-ulotteisen aluekehityksen ja alueellisen suorituskyvyn välillä. Tämäkään suhde ei liene niin suoraviivainen kuin yleisesti annetaan ymmärtää.

Lähteet

EFN (2004). The Euro Area and the Lisbon Strategy, 2004. European Fore-casting Network, EFN Report, Autumn 2004.

neuvosto (2000). Puheenjohtajan päätelmät. Lissabonin Eurooppa-neuvosto 23. ja 24. maaliskuuta 2000.

Hanell, T. & Neubauer, J. (2006). Geographies of Knowledge Production in Europe. Nordregio WP 2006:3. Nordregio, Stockholm.

KOM (2003). Komission tiedonanto. Rakenneindikaattorit. 585 lopullinen, 8.10.2003. Euroopan Yhteisöjen Komissio, Bryssel.

KOM (2004). Komission raportti kevään Eurooppa-neuvostolle. Lissabonin strategian edistyminen. Uudistuksia laajentuneen Unionin tueksi. 29 lo-pullinen/2, 20.2.2004. Euroopan Yhteisöjen Komissio, Bryssel.

KOM (2006). Komission tiedonanto kevään Eurooppa-neuvostolle. Kasvua ja työllisyyttä koskevan uudistetun Lissabonin strategian täytäntöönpano.

Tulosten vuosi. 816 lopullinen, osat I ja III, 12.12.2006. Euroopan Yhtei-söjen Komissio, Bryssel.

Artikkelissa käytettyjen tilastoaineistojen tuottaja on Tilastokeskus. Pitkäai-kaistyöttömyyttä kuvaavat aineistot on tuottanut työministeriö.

47

Jussi S. Jauhiainen