Senecan Faidra ja itsemurhakohtaus roomalaisittain

Senecan versio Faidran tarinasta on velkaa Euripideelle ainoastaan juonen tasolla. Esimerkissäni käytän E.F. Watlingin englanninkielistä käännöstä⁴⁹ Senecan näytelmästä Phaedra. Kohtaus on vastaava kuin Euripideellä, eli Faidran itsemurhakohtaus. Senecalla Faidran voimakas ja tunteisiin vetoava kuolinmonologi on useita sivuja pitkä ja antaa hahmonsa rauhassa käydä läpi kaikki mahdolliset tunneskaalat rakkaudesta vihaan ja syyllisyydestä itseinhoon. Roomalainen Faidra on erittäin hyvin koulutettu nainen, matroona, joka viittaa puheessaan useaan muuhun mytologiseen tapahtumaan, kuten kuningas Aigeuksen surmanneeseen Theseuksen kotiinpaluuseen Kreetalta, Minotaurokseen sekä Theseuksen urotöinään surmaamiin monilukuisiin rikollisiin.

Toisin kuin Euripides ja myöhemmin Racine, Seneca sijoittaa näytelmänsä tapahtumat Ateenaan, kun taas Euripideellä ja Racinella tapahtumapaikkana toimii Troizenin kaupunki ja hovi Peloponnesoksella.

Käsittelemästäni kolmikosta; Euripides, Seneca ja Racine, on Seneca mielestäni unohdetuin. On kuitenkin tärkeää käsitellä Senecan Faidraa ennen Racinen vastaavaa sovitusta, sillä näiden kahden näytelmän sisältämät tyylilliset ja rakenteelliset yhteneväisyydet vihjaavat Senecan Faidran olleen Racinen innoittajana Euripideen ohella.

Otan vapauden lyhentää Faidran kuolemaa edeltävää monologia, sillä kokonaisuudessaan se on useita sivuja pitkä.

CHORUS: A voice crying from the high palace! What! Phaedra comes, sword in hand, distraught. Ah, why?...

(Enter Phaedra)

THESEUS: What is this madness, woman, crazed with grief, why come you with a sword and loud lament over a body which you hate?

PHAEDRA: On me, on me let the deep ocean’s angry lord let fall his wrath!

Let all the blue sea’s monsters, all that were ever brought to birth afar in the deep lap of Thetys, all that Ocean Bears in the farthest tides of his wild waters, come against me. Oh, Theseus, ever cruel!

Never a bringer of joy on your return to those that waited for you;

first a father, and now a son, have died for your homecoming.

49 Ikävä kyllä Senecan Faidraa ei ole vielä suomennettu

For love of one wife, hatred of another, guilty on both, you have destroyed your house.

(The remains of Hippolytus have been brought back)

Hippolytus! Is this how I must find you? Is this what I have made of you? What creature – some Sinis, some Procrustes? – Cretan bull bellowing in a Daedaliah labyrinth, horned hybrid – can have torn you into pieces? Alas, where now is your beauty gone, and where those eyes that were my stars? Can I believe you dead?

Come back a little while, and hear me speak to you –

I’ll speak no shame. [- - -] Although we could not live as one, we can still die together… Die then, Phaedra; if thou art undefiled, die for any husband; if thou hast sinned, die for thy love.

For how could I again approach my husband’s bed now that such evil has dishonoured him? [- - -] My guilty breast awaits the avenging sword; my blood is shed to pay the dues of death for one who never sinned. Father, your son is taken from you; let his stepmother teach you your duty now:

begone to Hades! (She kills herself)

(Seneca: Phaedra, engl.käännös E.F. Watling 1966, 145–146)

Päällimmäisenä tunteena Senecan Faidralla on rakkaus poikapuoltaan Hippolytosta kohtaan. Hän on rakkautensa valinnut ja pysyy siinä surren kuollutta rakastettuaan, samaan aikaan kuitenkin katuen aviomiehelleen aiheuttamaansa häpeää ja tuskaa. Myös Faidran keino riistää oma henkensä on mielenkiintoinen. Euripideellä Faidra hirttäytyy jossakin näyttämön takana, mutta Seneca asettaa Faidransa suorastaan sotilaalliseen tyyliin heittäytymään Hippolytoksen miekkaan. Miekkaan heittäytyminen on miehinen, aatelinen ja myöhemmin ritarillinen sekä äärimmäisen verinen tapa kuolla. Siihen liittyy myös käsityksiä vallasta, sen säilyttämisestä ja kunniasta. Euripideellä ja Racinella veri esiintyy enimmäkseen symbolisena, mutta Seneca ei arastele vuodattaa hahmojensa verta katsojien nähden.

Meidän aikanamme veren merkityksestä ja symboliikasta on kirjoittanut Michel Foucault, jonka mukaan veri on tärkeä elementti vallan mekanismeissa. Veri on aina poliittista ja liittyy liittolaisuussuhteisiin, syntyperään, suvun jatkumiseen, perheeseen, samaa verta olemiseen. Veri on yksi Faidran yhteiskunnan perusarvoista.

”Valta puhui veren kautta, veri oli realiteetti, jolla oli symbolinen funktio”, kirjoittaa Foucault⁵⁰.

Senecan Faidrassa veri on läsnä symbolisesti sekä konkreettisesti, väkivallan kautta esiin tuotuna. Senecan Faidralle itsemurha ei ole pakotie pois tukalasta tilanteesta, vaan suorastaan velvollisuus. Faidra antaa oman henkensä vastineeksi ja hyvitykseksi Hippolytoksen hengestä. Hän on toimillaan ja rakkaudellaan riistänyt isältä pojan ja sovittaa nyt tekonsa. Faidra toimii itse sekä tuomarina että pyövelinä. Hän tunnustaa Theseukselle tekonsa, muttei jää odottamaan miehensä rangaistusta tai armahdusta.

Senecalla Faidra on selkeästi jo aikuisempi nainen ja täysin itsenäinen.

Hänen ja palvelusväen välillä on selkeä raja, jota ylhäisesti kasvatettu nainen ei koskaan luultavasti kykenisi ylittämään. Faidralle imettäjä, joka on Senecan näytelmässä nimetty yksinkertaisesti nimellä Nurse eli hoitaja tai imettäjä, on pienemmässä roolissa, kuin esimerkiksi Euripideellä tai myöhemmin Racinella.

Senecan Faidra on huomattavasti monisanaisempi ja kaunopuheisempi kuin edeltäjänsä. Faidran teksti on selvästi runollisempaa ja tyylitellympää kuin Euripideen Hippolytoksessa. Aikakausi ja tyyli ovat vaihtuneet toiseksi ja Faidran tapa kommunikoida ja esittää oma epätoivoinen tekonsa ovat toisia. Kohdeyleisölleen Faidra oli kuitenkin täysin ymmärrettävissä. Kieli nouseekin Senecalla mielestäni tärkeämpään asemaan verrattuna draaman rakenteeseen tai hahmojen psykologiaan.

Kaunopuheisuus ja retoriikka asettivat Faidran erittäin korkeaan asemaan näytelmän sisäisessä ja ulkoisessa yhteiskunnassa.

Kieli ja kyky ilmaista itseään rakentavat Faidrasta aikuisen ja itsenäisen naisen, jota kuullaan ja kuunnellaan. Samalla Senecan Faidra kuitenkin vieraantuu ihmisestä, sellaisena kuin kirjoittaja käsitteen ihminen nykyaikana kokee. Senecan Faidra on selkeämmin kirjallinen hahmo, joka ei pyri inhimillisyyteen, vaikkakin silti ristiriitaisella tavallaan tavoittaa sen. Hän on erillään tavallisten kuolevaisten maailmasta, joten hän ei koskaan kuole.

Faidra osoittaa kuolemassaan sekä vahvuutta että heikkoutta. Hän rukoilee Hippolytosta takaisin heikkona epätoivosta, mutta samalla valmistautuu järkähtämättä välttämättömään päätökseensä. Miekka on Senecan Faidralle ainoa oikea tapa kuolla.

50 Foucault 1998, 105