4.2 Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa
4.2.1 Täsmälliset ja puolittaiset vakiintuneet tulkinnat
Vakiintuneen tulkinnan luokan rajaaminen näin tiukasti voi herättää kysymyksen siitä, onko se todella tarpeellista tai tarkoituksenmukaista. Pidän kuitenkin tiukkaa rajausta siinä mielessä perusteltuna, että puhumisenkin arvon havaitseminen on keskeinen osa sa-nanlaskua, ja lisäksi moni kokelas oli kyseisen tulkinnan tehnyt. En myöskään halunnut
tehdä niin pitkälle vietyjä oletuksia, että katsoisin kaikkien vaikenemisen arvostaminen 23
53 28
16 19 2
0 10 20 30 40 50 60
Vakiintunut tulkinta Puolikas vakiintunut tulkinta Vaikenemisen arvostaminen Suomalaiset vaikenevat Muut tulkinnat Maininta, ei tulkintaa
44 -luokkaan kuuluvien tulkintojen tarkoittavan myös sitä, että puhetta arvostetaan. Aineis-tosta löytyi tästä sananlaskusta myös tulkintoja, joissa puhe tulkintaan suorastaan pahaksi
‒ jotkut ovat siis sivuuttaneet tai jopa kääntäneet päälaelleen sananlaskun ensimmäisen puoliskon puhuminen on hopeaa.
Vaikka täsmälleen vakiintuneen tulkinnan luokka on tarkkarajainen, mahtuu siihen monella eri tavalla esitettyjä tulkintoja. Osa tulkinnoista on lyhyitä ja ytimekkäitä, osa puolestaan selittää juurta jaksain, mistä on kyse. Myös tulkinnoissa keskeiseksi nostetut sisällöt ja esimerkit vaihtelivat runsaasti kokelaiden välillä. Lyhyitä ja ytimekkäitä va-kiintuneita tulkintoja olivat esimerkiksi seuraavat tulkinnat:
33) Sananlasku ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” antaa kuvan, että suomalaiset arvostavat puhumista, mutta enemmän arvostetaan hiljenty-mistä.
34) Puhumattomuudesta kertoo myös monet sananlaskut, kuten ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”. Tämä sananlasku kehottaa puhumaan, mutta joskus voi olla parempi vaieta.
35) Vain oleellisen kertomista kuvaa myös sananlasku, jossa kerrotaan puhu-misen olevan hopeaa mutta vaikenepuhu-misen kultaa. Puhuminen on siis hyvä asia, mutta vaikeneminen vielä parempaa.
36)”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” Hopea, eli puhetaito tai ylipäätään puhuminen on arvokasta, kuten hopeakin, mutta vaikeneminen ar-vokkaampaa; kulta on hopeaa arvokkaampaa.
37) ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” kuvailee hyvin sitä, kuinka joskus on tärkeämpää olla hyvä kuuntelija kuin hyvä puhuja.
Esimerkissä 37 on myös ikään kuin annettu syy vaikenemiselle: muiden ihmisten kuun-telu. Esimerkkien 33‒37 ytimekkäiden tulkintojen lisäksi aineistosta löytyi myös moni-sanaisempia ja laaja-alaisempia tulkintoja:
38) Ensimmäinen sananlasku ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.”
ottaa kantaa puhumisen arvokkuuteen. Hopea ja kulta ovat molemmat arvok-kaita metalleja, kulta kuitenkin niistä arvokkaampaa. Sananlaskun mukaan on siis arvokkaampaa olla hiljaa. Samaa väitettä tukee sananlasku ”Puhumatta paras.”. Molemmat sananlaskut luovat kuvan suomalaisesta, joka ei turhia pu-hele. Silloin kun ei ole sanottavaa, suomalainen on hiljaa.
39) Lähes jokaisessa näissä sanalaskuissa puolustetaan hiljaa olemisen arvok-kuutta. ”Puhumatta paras” on yksinkertaisen helposti tulkittava sanonta;
pu-45 humattomuus on arvokkainta. Sama arvojärjestys näkyy vertauksellisem-massa sananlaskussa ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.”. Tämä kuitenkin korjaa ajatuksen puhumisen epäarvokkuudesta suomalaisten kes-kuudessa, sillä onhan hopeakin kullasta huolimatta omalla tasolla arvokasta.
40) Tekstin esimerkki sananlaskut tukevat näitä hiljaisen kansan piirteitä, sillä vaikeneminen mielestämme on tärkeää, niin kuin sananlasku sanoo: ”Puhu-minen on hopeaa, vaikene”Puhu-minen kultaa.” Sananlaskussa pelataan jalometal-lien arvolla, ja sen mukaan puhuminenkaan ei ole kiellettyä, mutta arvok-kaampaa on pysyä vaiti.
Tällaisissa laveammissa tulkinnoissa on tyypillisesti mukana myös jokin toinen sanan-lasku, jolle on annettu samantyyppinen tulkinta. Aineiston sananlaskuista esimerkiksi pu-humatta paras ja puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa olivatkin etenkin temaatti-selta tulkinnaltaan hyvin samankaltaisia, minkä vuoksi niiden ryhmittely ja tietynlaiset yhteistulkinnat olivat aineistossa hyvin tavallisia.
Suurin osa tämän sananlaskun tulkinnoista sijoittui luokkaan, jonka mukainen tul-kinta on tiivistettynä ”vaikeneminen on arvokkaampaa kuin puhuminen”. Kutsun tätä puolittaiseksi vakiintuneeksi tulkinnaksi siitä syystä, että siinä on jätetty huomiotta puhu-misen arvo. Joissakin, erityisesti esimerkeissä 42 ja 43, oli tulkittu hopeaa melko negatii-vissävytteisesti:
41) Ensimmäinen sananlasku ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”
asettaa puhumisen ja vaikenemisen palkintosijoille symboloimaan voittoa ja tappiota. Suomalainen on siis mieluummin hiljaa kuin puhuu.
42) Osa sananlaskuista antaa sellaisen kuvan, että suomalaiset lähestulkoon halveksuisivat puhumista. ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” Pu-huminen on siis kuin häviö kamppailussa kultamitalista; jokainen mieluum-min olisi hiljaa.
43) Kulta on voittajille ja hopea häviäjille, joten ”Puhuminen on hopeaa, vai-keneminen kultaa”. Suomalaiset ovat tunnetusti vähäpuheisi, joten vaikene-minen on voiton merkki ja ansaitsee kultaa ja taas puhuvaikene-minen on häviäjien merkki joten siitä saa hopeaa.
Esimerkkien 41‒43 tulkitsijat ovat nähneet hopean ensisijaisesti toisena palkintona ja tap-piona, eivätkä niinkään arvokkaana metallina, joka ei vain ole yhtä arvokasta kuin kulta.
Toki myös kilpailuissa hopeasija tulisi nähdä hyvänä sijoituksena eikä tappiona. Myös muita kuin urheiluun liittyvä näkemyksiä puhumisen negatiivisuudesta löytyi aineistosta:
46 44) Sananlasku ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” tukee myös negaatiota puhumista kohtaan ja asettaa vaikenemisen tärkeämmäksi.
45) Sananlaskujen mukaan puhuminen on pahasta ja selkeästi vaikenemista huonompi vaihtoehto: ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” Vaike-nemalla ei voi loukata ketään, kun taas sanat voivat todella satuttaa.
46) Sananlaskuista tulee esiin suomalainen häpeä. Häpeilevyys ilmenee sel-keästi vaikenemisena kulttuurissamme. Sanonta ”Puhuminen on hopeaa, vai-keneminen kultaa” viittaa juuri tähän. Parasta olisi vain olla hiljaa. Asioista puhuminen tekee jollain tavalla huonommaksi.
Pääasiassa tähän puolikkaiden vakiintuneiden tulkintojen luokkaan sijoittui kuitenkin sel-laisia sananlaskuja, joissa vain todettiin vaikeneminen arvokkaammaksi mainitsematta puhumisen arvoa:
47) Sananlaskut kuten ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” ja ”Pu-humatta paras” viestivät suoraan, että hiljaa olemista pidetään suuremmassa arvossa kuin jatkuvaa puhetta.
48) Suomalaiset arvostavat puhetta, joka on täyttä asiaa eikä turhasta jaaritte-lusta pidetä. Tämä tulee ilmi sananlaskuissa ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” ja ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”. Sananlaskuista saa siis kuvan, että kannattaa mieluummin olla hiljaa kuin puhua turhaan.
49) ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”, kertoo siitä, että suomessa on parempi olla hiljaa kuin puhua. Puhumisesta saa heti kritiikkiä, erityisesti oman mielipiteensä kertomisesta.
50) Sananlaskun mukaan ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.”
Suomalaisessa puhekulttuurissa arvostetaan hiljaisuutta ja vaikenemista. Sa-moin sananlasku ”Puhumatta paras” panee vaikenemisen muun edelle. On parempi olla hiljaa, kuin puhua turhaan.
51) Sananlaskut antavat suomalaisesta puhekulttuurista sellaisen kuvan, ikään kuin puhuminen olisi huonompi asia kuin esimerkiksi vaikeneminen.
”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.
52) Ja vaikka olisi kuinka tärkeää asiaa, niin ”Puhuminen on hopeaa, vaike-neminen kultaa”, eli parempi olisi olla vain hiljaa.
Kuten esimerkeistä 47, 48 ja 50 voi havaita, tämänkin luokan tulkinnoissa oli usein mu-kana jokin toinen sananlasku. Tämä voi osaltaan selittää sitä, ettei sananlaskua oltu tul-kittu kaikilta osin. Nämä puolikkaatkin tulkinnat kuitenkin mielestäni osoittavat, että sa-nanlasku on pääasiassa ymmärretty vakiintuneella tavalla, ja kyse on muutamaa poik-keusta lukuun ottamatta siitä, että puhumisen arvoa ei vain ole tullut mainituksi.
47 4.2.2 Vaikenevat suomalaiset ja muut tulkinnat
Lähes kaikkien aineistoni sananlaskujen oli ainakin joku tulkinnut jollakin tavalla kuvaa-van stereotyyppistä suomalaista, joka ei puhu. Tällaiset melko ympäripyöreät tulkinnat olivat tietenkin erityisen yleisiä juuri sananlaskujen puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa ja puhumatta paras kohdalla. Tähän kolmanteen tulkintaluokkaan sijoitin kaikki ne tulkinnat, joissa ei tehty minkäänlaista vertailua puheen ja puhumattomuuden suhteen, eikä edes arvotettu puhetta - todettiin vain, että suomalaiset eivät juuri puhu:
53) Suomalaisten hyvin yleinen piirre on vaieta asioista. Asioita jätetään sa-nomatta. Kissaa ei haluta nostaa pöydälle. Sananlasku ”Puhuminen on ho-peaa, vaikeneminen kultaa.” kuvaa tätä ilmiötä hyvin.
54) Suomalaiset ovat hyvin hiljaista ja vähäpuheista kansaa. Se tulee hyvin ilmi sananlaskuista ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”, ”Puhu-matta paras” ja ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää”.
55) Suomalainen on tunnettu hiljaisuudestaan, ja siitä ettei hän turhia puhu.
Sananlaskut ”puhumatta paras” ja ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kul-taa” tukevat tätä kuvaa.
56) ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” ja ”Puhumatta paras” tuo-vat varsin suoraan sen seikan esiin, ettei puhumista pidetä käytännössä mi-nään.
57) Olennaista suomalaiselle kulttuurille onkin, että omat asiat pidetään omana tietona. ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” Tämän sanan-laskun taustalla voidaan nähdä myös se, että kenelle kannattaa puhua asioita ja mitä kertoo esimerkiksi elämästään.
58) Stereotyyppisempään suomalaiseen puhekulttuuriin liittyvät sananlaskut
”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” ja ”puhumatta paras”. Suoma-laiset mielletään yleisesti hiljaisiksi, ja tätä mielikuvaa kyseiset sanalaskut tu-kevat.
Lähes kaikissa tämän luokan tulkinnoissa oli käsitelty samalla kertaa useampaa sananlas-kua. Näihin ryhmittelyihin ja tulkintoihin on kokelaita varmasti ohjannut tehtävänanto:
”Mitä sananlaskut kertovat suomalaisesta puhekulttuurista?” Kokelaat eivät siis ole näh-neet tarpeelliseksi tehdä sen kummemmin eriytettyjä tulkintoja näistä hyvin samantyyp-pisistä sananlaskuista.
48 Luokitellessani tulkintoja halusin välttää liian suuria sekalaiset tulkinnat -luokkia, koska onhan yksi tutkimuskysymyksistänikin juuri se, löytyykö vakiintuneesta poikkea-vista tulkinnoista yhtäläisyyksiä kokelaiden välillä. Tämä aiheutti kuitenkin sen, että jou-duin luomaan pieniä luokkia hyvin monta, ja nekin laajentuivat osittain melko monipol-visiksi.
Suurin näistä muiden tulkintojen luokista oli useiden tulkintojen luokka, johon pää-tyivät sellaiset tulkinnat, joiden kohdalla en pystynyt arvioimaan yhtä tulkintaa vahvim-maksi, enkä täten pystynyt luokittelemaan tulkintaa mihinkään toiseen luokkaan. Tällai-sia monen yhtä vahvan näkemyksen tulkintoja olivat esimerkiksi seuraavat:
59) Sananlaskut ovat usein myös monitulkintaisia, kuten esimerkiksi ”puhu-minen on hopeaa, vaikene”puhu-minen kultaa”. Sen voi ymmärtää joko niin, että joskus vaikeneminen kannattaa enemmän kuin puhuminen, mutta tämä voi antaa käsityksen, että me suomalaiset olemme sulkeutuvaista kansaa, tai sit-ten niin, että vaikenemisen oppiminen on kullan arvoinen asia oikeassa tilan-teessa.
60) Sananlaskut kuten: ”Puhumatta paras” ja ”Puhuminen on hopeaa, vaike-neminen kultaa” antavat kuvan siitä, että puhumista ei arvostettaisi Suomessa.
Ihmisille ei puhuta, jollei ole pakko. Puhumista parempi vaihtoehto on aina hiljaisuus ja hiljentyminen. Sananlaskuista saa kuvan, että suomalaiset ovat tyytyväisiä eivätkä valita mistään: ”‒ ‒vaikeneminen on kultaa”. Suomalaiset eivät siis olisi kiinnostuneita esimerkiksi politiikastakaan.
Etenkin esimerkin 60 tulkinnassa lopun yllättävä ja pitkälle viety tulkinta esti sijoitta-masta tätä tulkintaa muihin luokkiin, ja lisäksi tulkinnassa tuli esiin useamman luokan piirteitä: hiljentyminen on parempaa, mutta toisaalta stereotyyppiset suomalaiset ovat hil-jaisia.
Yksi lähes kaikille sananlaskuille yhteinen oli maininta, ei tulkintaa -luokka. Täl-laisia tapauksia oli aineistossa muutamia, kuten seuraava esimerkki 61, jossa on nokke-lasti kierretty itse tulkinnan tekeminen toteamalla sen olevan vaikeaa lapsille. Tällaisia samankaltaisia toteamuksia olivat monet näistä kuitenkin harvoista eri sananlaskujen maininta, ei tulkintaa -luokkien tulkinnoista.
61) Sananlaskun ”puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” tulkitseminen lapsille on haastavaa. Lapset lukevat lauseen sanasta sanaan, eivätkä ymmärrä sen tarkoitusta. Sananlaskujen avulla pystyy saamaan monenlaisen kuvan suomalaisesta puhekulttuurista, riippuen siitä miten sanasta sanaan asian tul-kitsee.
49 Muissa suurista luokista poikkeavissa tulkinnoissa oli hyvin erilaisia painotuksia ja näkemyksiä. Neljä tulkitsijaa oli tietyllä tapaa tulkinnut sananlaskua vakiintuneen tulkin-nan idean mukaan, mutta nostanut tulkintansa keskiöön nimenomaan puhuminen on ho-peaa -kohdan:
62) Aina ei kuitenkaan tarvitse istua hiljaa ja pitää suutaan kiinni. Kuten sa-nanlasku sanoo, puhuminenkin voi olla hopeaa. Kun n jotain viisasta sekä asiaa eteenpäin vievää sanottavaa, oman mielipiteen ilmaiseminen on enem-män kuin kiitettävää.
63) Puhekulttuurimme ei kuitenkaan täysin paheksu äänessä olemista. Puhu-minen on arvostettu taito, mutta sitä tulee käyttää harkiten. ”PuhuPuhu-minen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” -sananlaskussa puhuminen ja vaikeneminen rinnastetaan jalometalleihin. ‒ ‒ Vaikka puhuminen ei ole yhtä arvostettua kuin hiljaa oleminen, on silläkin arvonsa.
Samalla tavalla kuin aiemmin mainituissa puolikkaissa tulkinnoissa oli jätetty pois puhu-misen arvostaminen, on tämän luokan tulkinnoissa jätetty pois vaikenepuhu-misen suurempi arvo. Neljä kokelasta oli myös tulkinnut sananlaskun jonkinlaiseksi kehotukseksi olla hil-jaa ja kuunnella, tai opetella hilhil-jaa olemisen taitoa, esimerkiksi tähän tapaan:
64) Ehkä tärkein taito, jonka jokaisen suomalaisen tulisi oppia, on taito osata olla hiljaa. Kaikkea ei aina tarvitse kertoa, vaikka kyseessä olisikin vuosisa-dan suurin paljastus. ”Puhumatta paras” ja ”puhuminen on hopeaa, vaikene-minen kultaa” ovat sanontoja, jotka jokaisen tulisi painaa muistiin, sillä juorut vain loukkaavat.
Kaksi kokelasta oli tulkinnut tämän sanalaskun keskeisimmäksi seikaksi sen, että puhu-mattomuudella voidaan välttää erilaiset hankaluudet. Ainoa täysin yksittäinen ja toista samanlaista tulkintaa vailla oleva näkemys oli yhden kokelaan tulkinta, jonka mukaan puhuminen on helpompaa ja mieluisampaa:
65) ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” Suomalaiset puhuvat mie-lummin ja helpommin, kuin vaikenevat, koska hopea on helpompi tavoittaa kuin kulta.
Tämän tulkinnan kiinnostavuutta lisää sen täysi päinvastaisuus vakiintuneen tulkinnan ajatukselle siitä, että vaikeneminen olisi puhetta arvokkaampaa ja tyypillisempää. Kenties tämä tulkitsija todella näkee suomalaisen puhekulttuurin sellaisena, jossa puhutaan enem-män kuin vaietaan, ja jossa puhuminen on helpompaa kuin vaikeneminen.
50 4.3 Joka paljon puhuu, se vähän tietää
Tämän sananlaskun tulkinnassa keskeisiä asioita ovat toisaalta puheliaiden pitäminen tyhminä ja tietämättöminä, toisaalta oman tietämättömyyden peittely paljolla puhumi-sella. Näitä kahta asiaa voidaan hyvin myös pitää toistensa syynä tai seurauksena, ja on mahdotonta sanoa, oliko ensin tietämätön lörpöttelijä vai lörpöttelijää tietämättömäksi epäilevä.
Suurin tulkintaluokka oli tässä sananlaskussa vakiintuneiden tulkintojen luokka, jossa oli 40 % kaikista tehdyistä tulkinnoista. Aiemmin käsiteltyjen sanalaskujen tapaan myös tämän sananlaskun oli katsottu kertovan stereotyyppisestä suomalaisesta hiljaisuu-desta ja hiljaisuuden arvostamisesta, mutta nämä tulkinnat kattoivat vain noin 11 % kai-kista tulkinnoista. Sen sijaan toiseksi eniten, lähes 19 %, tulkinnoista sijoittui luokkaan, jossa tulkinta oli tietyllä tapaa sama kuin vakiintunut, mutta asia käännetty toisin päin:
hiljaisia pidetään viisaana ja vähän puhuvat puhuvat asiaa.
Kolmanneksi eniten tulkintoja on melko sekakoosteisessa luokassa, jonka sisältä-mille sananlaskuille olisi voinut lähes kaikille luoda oman luokkansa jollakin perusteella.
Tulkinnoissa oli kuitenkin sen verran yhteisiä elementtejä, että ne saattoi hyvällä tahdolla ryhmitellä samaan puhuminen ei kannata -luokkaan. Kaikkia erilaisia tulkintoja ei kui-tenkaan ollut mahdollista väittää yhteneväiseksi edes hyvällä tahdolla, minkä vuoksi yh-den suuren ja kolmen keskikokoisen luokan lisäksi tulkintoja on vielä yhteensä 21 vii-dessä pienessä luokassa. Mainintoja ilman tulkintaa on aineistossa kaksi.
Kaavio 8. Joka paljo puhuu, se vähän tietää -sananlaskun tulkintojen jakautuminen tul-kintaluokkiin, lukumäärä. N=138
56 15
26 18
21 2
0 10 20 30 40 50 60
Vakiintunut tulkinta Suomalaiset ovat hiljaisia Hiljaiset ovat viisaita Puhuminen ei kannata Muut tulkinnat Maininta, ei tulkintaa
51 4.3.1 Vakiintunut tulkinta kahdesta suunnasta ja stereotyyppiset suomalaiset
Kuten sanottu, ja kuten kaaviosta 8 voi havaita, oli tätä sananlaskua tulkittu vakiintuneella tavalla monessa vastauksessa. Osittain vakiintuneiden tulkintojen suuri määrä voi selittyä sillä, että tälle sanalaskulle on ikään kuin kaksi vakiintunutta tulkintaa, tai oikeastaan toi-nen näistä tulkinnoista vaikuttaisi olevan eräänlaitoi-nen vakiintunut täydennys. Olen siis katsonut vakiintuneeseen luokkaan kuuluvaksi kaikki sellaiset tulkinnat, joissa joko to-detaan puheliaiden olevan vähemmän viisaita, toto-detaan puheliaiden peittelevän tyhmyyt-tään puheella, tai sitten esitetyhmyyt-tään nämä molemmat tulkinnat.
67) Viimeisessä sananlaskussa viitataan siihen, että ihminen puhuu paljon silloin kun ei tiedä asiasta oikeasti mitään.
68) Myös sananlasku ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” kuvaa sitä, miten hiljaiset suomalaiset yrittävät puhumalla korvata sitä, mitä ei tiedä tai omista.
69) Suomessa hiljaa olemista pidetään älykkyyden merkkinä. Ihmiset, jotka ovat hiljaa tietävät kaiken haluamansa. Päinvastoin ne, jotka eivät ole asioista perillä puhuvat paljon. Tällaisen kuvan saa sananlaskusta ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää.” Tämän mukaan suomalaisessa puhekulttuurissa turhasta pu-huminen osoittaa tietämättömyyttä.
70) Turhien puhumista vältetään. Puhe viittaa älykkyyden puutteeseen, kun taas vaikeneminen on merkki viisaudesta. Mitä vähemmän puhuu, sitä enem-män tietää, sillä ”joka paljon puhuu, se vähän tietää”.
71) ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” on sananlasku niille, jotka puhuvat paljon asiasta, josta he eivät välttämättä tiedä yhtään mitään. Puhumalla yri-tetään vain paikata tietämättömyyttä, mikä ei kuitenkaan tee ihmisestä yhtään viisaampaa.
Esimerkeissä 67‒71 on tulkittu sananlaskua hyvin tyypillisellä ja vakiintuneella tavalla.
Toiset tulkitsijat puolestaan olivat tuoneet esiin myös erilaisia syy-seuraussuhteita ja yli-päätään syitä lörpöttelylle:
72) Myös sananlasku: ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” kertoo siitä, että suomessa hiljainen kuuntelija tietää ja oppii paljon, koska on kuunnellut elä-mänsä aikana paljon. Se, joka puhuu, ei tiedä paljoa, koska hän ei kuuntele eikä tätä kautta myöskään opi uutta.
73) Toisenlaisia ihmisiä eli puheliaita, niitä, jotka yrittävät keksiä tikusta asiaa kuvaavat sananlaskut ”ei suuret sanat suuta halkaise” ja ”joka paljon puhuu, se vähän tietää”. Kyseisen ihmistyypin edustajat eivät puhu pelkästään
52 halusta keskustella muiden kanssa, vaan halusta olla äänessä ja kertoa mieli-piteensä asioista, mitä heiltä ei edes kysytä.
74) Suomalaiset viihtyvät omissa oloissaan ja siksi ihmisiä jotka puhuvat jon ja erityisesti ventovieraille pidetään outoina ja epänormaaleina: ”Joka pal-jon puhuu, se vähän tietää.” Puhumisella voi siis myös osoittaa tietämättö-myyttään. Jos ihminen oikeasti tietää miten asiat ovat, ei hänen tarvitse tois-tella niitä kenellekään kertomalla niistä.
75) Sananlaskujen mukaan paljon puhuvilla ihmisillä on vähän tietoa. Paljon puhuvilla ihmisillä on taipumus puhua asioista joista he eivät oikeasti tiedä totuutta, koska se kuuluu heidän egoonsa.
Esimerkkien 72‒75 tapaiset selittävät tulkinnat olivat tavallisia myös siinä tulkintaluo-kassa, jossa sananlasku oli tulkitessa käännetty ympäri ja oli todettu sen tarkoittavan, että vähän puhuvat ovat viisaita. Tämä tulkinta on toki hyvin lähellä vakiintunutta, mutta täy-tyy muistaa, että vaikka kaikki puheliaat olisivat tyhmiä, eivät kaikki tyhmät ole puheli-aita ‒ niinpä kaikki hiljaisetkaan eivät välttämättä ole viispuheli-aita. Hiljaisten viisautta perus-teltiin esimerkiksi näin:
76) Hiljeneminen on puhekulttuurissamme arvostettua, kuten sananlaskuista
”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”, ”Puhumatta paras” ja ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” voi päätellä. Todennäköisesti ajatellaan, että hiljainen ihminen kuuntelee ja oppii paljon, ja näin ollen tietää enemmän kuin puheliaat ihmiset.
77) Suomalaisia sanotaan myös ujoiksi. Ujot yleensä pysyvät keskusteluissa hiljaa ja seuraavat sivusta muita. He oppivat ihmisistä enemmän seuraamalla heidän eleitään ja toimiaan. Tästä voidaan siis johtaa sananlasku ”Joka paljon puhuu se vähän tietää”. ‒ ‒ Ujot ja hiljaiset oppivat ihmisistä ja myös muus-takin enemmän.
78) Sananlaskut ”Puhumatta paras”, ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa” ja ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” kertovat kaikki hiljaisuuden olevan viisasta. ‒ ‒ ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” kertoo hiljaisesta tiedosta ja asiantuntijuudesta.
79) Suomalaiset puhuvat harvoin, mutta kun he puhuvat, he puhuvat asiaa. ‒
‒ Hiljaiset tietävät enemmän, koska heillä on enemmän aikaa tehdä opetta-vaisia asioita, kuten lukea. He myös oppivat kuuntelemaan tarkasti muita, mikä lisää heidän oppimista koulussa. ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää”
tekstissä mainitaan.
80) ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää” loistava sananlasku koulumaail-masta. Eivät oppilaat opi jos puhuvat eivätkä keskity.
53 Näissä tulkinnoissa siis katsottiin, että puheliaat ihmiset eivät puhumiseltaan ehdi oppia tai ymmärtää juuri mitään, ja jäävät siksi tietämättömiksi, ja jopa tyhmemmiksi kuin hil-jaiset ihmiset. Kaikissa tämänkään ympäri käännettyjen vakiintuneen suuntaisten tulkin-tojen luokan tulkinnoissa ei välttämättä asioita selitelty sen kummemmin, vaan tulkinta tehtiin vain pyöräyttämällä asia ympäri:
81) Sananlaskut antavat myös kuvan, että hiljaisemmat ihmiset olisivat vii-saampi toisin kuin ne ihmiset ketkä ovat koko ajan äänessä.
82) ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää.” Tämä sanonta voidaan myös kään-tää: ”Joka vähän puhuu, se paljon tietää”. Kannattaa siis olla hiljaa, silloin olet viisaampi.
83) Eräs sananlasku kuuluu näin: ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää”. Tämä ymmärretään että jos olet viisas et puhu ollenkaan tai hyvin vähän.
Tämäkään sananlasku ei välttynyt ympäripyöreiltä yhteistulkinnoilta, vaan suomalaisten hiljaisuutta ja vähäpuheisuuden arvostusta oli sananlaskusta löytänyt 15 tulkitsijaa. Edel-listen tapaan oli tämänkin sananlaskun ympäripyöreissä tulkinnoissa toisinaan mukana toinenkin sananlasku, ja tämä yhteiskäsittely on saattanut tulkintaa laventaakin. Edelleen täytyy myös pitää mielessä tehtävänannon tulkinnoille antama suunta.
4.3.2 Epäluottamus puhetta kohtaan ja muut tulkinnat
Kolmanneksi suurimman luokan puhuminen ei kannata -otsikko mahdollistaa hyvinkin monipuoliset tulkinnat. Tämän luokan sananlaskuista olisi ollut mahdollista tehdä myös monta yhden tai kahden sananlaskun luokkaa, mutta koska kaikki näitä tulkintoja yhdisti tietyllä tapaa epäilys puhetta kohtaan, katsoin mahdolliseksi sijoittaa ne myös yhteen luokkaan. Epäluottamukselle ja negatiivisuudelle puhetta kohtaan löytyi tulkinnoista mo-nenlaisia syitä:
84) Puhekulttuurimme kuva ei ainakaan parane yhtään, kun sanotaan ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää”. Tästä saa jo sellaisen kuvan, että jos Suomessa haluaa pärjätä ei suutaan saisi turhaan avata missään vaiheessa.
85) Aivan kuten sananlaskut – etenkin ”joka paljon puhuu, se vähän tietää” – osoittavat, ei puheliaisuutta ole Suomessa kummemmin arvostettu. Ennen vanhaan teot määrittelivät ihmisen, puhua osasi kuka vaan.
54 86) On myös tärkeää tietää mistä puhuu ilman turhia jaaritteluita, tällaisen kuvan antaa sananlasku ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää”.
87) ”Joka paljon puhuu, se vähän tietää”, kertoo suomalaisen uskomista asi-oihin ja ihmisiin. Suomalaiset keräävät ensin luottamuksen ja sitten uskovat toisten sanoihin.
Jotkut tulkitsijat olivat myös pitäneet sananlaskun tärkeimpänä sanomana sitä, että
Jotkut tulkitsijat olivat myös pitäneet sananlaskun tärkeimpänä sanomana sitä, että