Maailman terveysjärjestö (WHO) on tehnyt aktiivisesti työtä terveyden edistämisen kentäl-lä maailmanlaajuisesti jo vuosikymmeniä ja siten vaikuttanut käsitteen määrittelyyn.
WHOn Ottawan asiakirjassa määritelty terveys, terveyden edistäminen ja sen eettiset perus-teet ovat pohja, jolle nykyinen terveyden edistäminen on rakentunut (Pietilä, Länsimies-Antikainen, Vähäkangas & Pirttilä 2010, 15-16; Vertio 2003, 29). Ottawan asiakirjassa terveys on määritelty täydelliseksi fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi.
Jotta tällainen tila olisi saavutettavissa, yksilön tarpeet tulee olla tyydytetty, yksilöllä tulee olla saavutettavissa olevia päämääriä sekä mahdollisuus muuttaa elinympäristöään tai sel-viytyä siinä. Terveyden edistäminen on pyrkimystä tukea yksilöä saavuttamaan hallinta omasta terveydestään ja sen parantamisesta eli voimaannuttaa yksilöä. Terveys ei ole vain tila vaan prosessi, joka jatkuu koko elämän. Koska terveys on muutakin kuin vain fyysinen tila johon vaikuttaa vahvasti elinympäristö, myös terveyden edistämisen tulee ulottua yh-teiskunnan eri alueille, ei vain terveydenhuoltoon. Terveyden edistämisen tärkeä osa-alue on yhteisöjen omavaltaisuuden vahvistaminen, minkä tavoitteena on saada itsenäisiä, yhtenäisiä yhteisöjä. Terveyden edistäminen on elinikäistä oppimista kaikilla elämän osa-alueilla. Ottawan asiakirjassa painotetaan työn merkitystä hyvinvoinnin lisääjänä; työn tuli-si olla yktuli-si yktuli-silön terveyden lähteistä. Työtä organisoimalla voitaituli-siin tukea sekä yktuli-silön terveyden että terveellisemmän yhteiskunnan toteutumista. ”Terveyden edistäminen luo elin- ja työolosuhteet, jotka ovat turvallisia, virikkeellisiä, tyydyttäviä ja nautittavia.” Otta-wan asiakirjassa vaaditaan terveydenhuollon sektorin yhteistyötä muiden sektoreiden ja yhteiskunnan eri tasojen (yksilö, yhteisö, asiantuntijat, organisaatiot sekä hallitus) kanssa sekä sen keskittymistä terveyden edistämiseen ja ihmisen huomioimiseen kokonaisuutena.
(WHO 1986.)
Viimeisin WHOn terveyden edistämisen asiakirja, Bangkokin asiakirja vuodelta 2005, huomioi yhteiskunnan muutosten vaikutukset terveyden edistämiseen. Siinä todetaankin, että maailmanlaajuinen viitekehys terveyden edistämiselle on muuttunut paljon Ottawan asiakirjan kirjoittamisen jälkeen. Globalisaation lisäksi terveyden edistämisen toimintaym-päristö on muuttunut eri tavoilla; epätasa-arvoisuus on lisääntynyt niin maiden sisällä kuin eri maiden välillä, kulutustottumukset ja kommunikaation tavat ovat muuttuneet, terveys on kaupallistunut, yhteiskunnat ovat kaupungistuneet ja ympäristö muuttunut. Ihmisten tervey-teen vaikuttavat yhteiskunnassa tapahtuvat nopeat sosiaaliset, taloudelliset sekä demografi-set muutokdemografi-set, jotka vaikuttavat työoloihin, oppimisympäristöihin, perherakenteeseen sekä yhteisöjen sosiaaliseen ja kulttuuriseen rakenteeseen. Globalisaatio tuo riskejä, mutta myös hyötyjä. Terveyden edistämiseen tulisi sitoutua hallinnon eri aloilla ja tasoilla, yrityksissä ja järjestöissä sekä kansalaisyhteiskunnassa. (WHO 2005.) WHOn terveyden edistämisen pyrkimysten voidaan nähdä olevan läheisesti yhteydessä Antonovskyn salutogeenisen ajat-telutavan kanssa. Salutogeenisen ajatajat-telutavan avulla terveyden edistämisessä voidaan päästä seuraavalle tasolle.
Aaron Antonovsky oli lääketieteen sosiologi, joka edusti salutogeenisellä ajattelullaan posi-tiivisen psykologian tutkimuskenttää. Hän kehitti termin salutogeneesi, joka tulee sanoista saluto `terveys´ ja genesis `alkuperä´. Salutogeeninen ajattelutapa on vastakohtainen perin-teiselle patogeeniselle ajattelutavalle, jossa kysytään ”miksi sairastutaan”. Salutogeenisessä ajattelussa kysytään tämän sijaan; miksi maailmassa, joka on täynnä kuormittavia tekijöitä ja stressaavia olosuhteita, ihmiset ylipäänsä pysyvät terveinä? Antonovsky havahtui tähän kysymykseen tutkiessaan keskitysleirillä olleita naisia, jotka kokemistaan kauheuksista huolimatta kykenivät elämään onnellista ja tasapainoista elämää. Salutogeeninen ajatteluta-pa on terveyteen ja voimavaroihin keskittyvä ja terveyden alkuperää tutkiva viitekehys.
Terveys ei ole dikotomisesti ajateltuna joko-tai, vaan ihminen on terveys-sairaus – jatkumolla eri kohdissa elämänsä eri vaiheissa. (Antonovsky 1979, 1987a, 1996, 11-14.) Salutogeneesi on keskittymistä ihmisten, ryhmien ja yhteiskuntien voimavarojen tunnista-miseen. Se on sateenvarjokäsite kaikille niille teorioille ja käsitteille, jotka tähän keskitty-vät. (Lindström & Eriksson 2010, 46-47.)
Antonovsky korostaa salutogeenisen ajattelutavan tärkeyttä useissa teoksissaan ja artikke-leissaan (ks. Antonovsky 1979, 1987a, 1987b, 1996). Hänen mielestään erityisesti tervey-den edistämisen tutkimuksessa tulisi keskittyä patogeenisen ajattelun sijaan salutogeeniseen ajatteluun ja pelkkien riskitekijöiden minimoimisen sijaan huomioida ihminen fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena. Patogeeninen ajattelutapa ei tätä tee eikä siten ole Antonovskyn mielestä hedelmällinen, vaan johtaa umpikujaan keskittyessään pelkkiin sairauksiin. Salutogeenisessä ajattelussa keskitytään kaikkiin ihmisiin, ei vain sairaisiin, ja sellaisiin tekijöihin, jotka luovat järjestystä ja aktiivisesti edistävät terveyttä. Antonovsky uskoi, että terveyden edistämiseen keskittyminen vähentäisi ihmisten kärsimystä sekä taisi taloudellisia hyötyjä vähentämällä terveydenhoidon kuluja ja lisäämällä ihmisten tuot-tavuutta. Hän ei ole kuitenkaan sitä mieltä, että patogeeninen ajattelutapa tulisi kokonaan hylätä vaan salutogeeninen ja patogeeninen ajattelutapa ovat toisiaan täydentäviä. (An-tonovsky 1996, 11-14.)
Antonovsky (1996, 11-14) mukaan todellinen terveyden edistäminen yhteiskunnassa vaatii sosiaalisten rakenteiden ja ympäristöjen kehittämistä sellaisiksi, että ne tukevat koherenssin tunteen voimakkuutta ja sitä kautta edistävät terveyttä. Lindströmin ja Erikssonin (2010, 38-39) mukaan terveyden edistäminen lähtee jo koulujärjestelmästä, siitä mitä opetamme ja miten opetamme. He ovat luoneet terveellisen oppimismallin käsitteen, joka tarkoittaa elin-ikäistä terveyden edistämis- ja oppimisprosessia. Terveyden voimavaroja kehitettäisiin ja hyödynnettäisiin ei vain omaksi, mutta myös muiden hyödyksi. Tällainen oppimisprosessi olisi tietoinen ja ongelmanratkaisukeskeinen. Prosessissa voi huomata useita yhtymäkohtia Antonovskyn koherenssin tunteen teoriaan. Toiminnan tulisi tuntua henkilöstä tarkoituk-senmukaiselta ja hänen tulisi olla motivoitunut, jotta toiminta on omaehtoista ja prosessin myötä henkilön nykyinen ja tuleva ratkaisukapasiteetti kasvaa. Tämän prosessin kautta syn-tyy hyvinvointia sekä elämänlaatua niin yksilö-, ryhmä- kuin yhteiskuntatasolla. (Lind-ström & Eriksson 2010, 36-39.) Vaikka nykyään puhutaankin paljon terveyden edistämi-sestä, se liittyy yhä hyvin vahvasti patogeeniseen ajatteluun.
Ammattilaisten rooli terveyden edistämisessä on tukea ja tarjota mahdollisuuksia, jotka auttavat tekemään hyviä valintoja, osoittaa terveyden tärkeimmät tekijät sekä mahdollistaa
niiden käyttö. Keskiössä kaikessa on ihminen aktiivisena osallistuvana subjektina. Saluto-geeninen ajattelutapa keskittyy kolmeen näkökulmaan. Ensinnäkin se pyrkii löytämään ratkaisuja ja ratkaisemaan ongelmat. Toisekseen tavoitteena on auttaa löytämään ne vastus-tusvoimavarat, jotka liikuttavat ihmistä kohti terveyttä terveys-sairaus jatkumalla. Kolman-neksi, se havaitsee yksilöiden, ryhmien, väestön ja systeemien koherenssin tunteen, joka toimii koko prosessin kokonaisvaltaisena mekanismina tai voimavarana. (Lindström &
Eriksson 2006.)
Salutogeeninen ajattelutapa tarjoaa hedelmällisen pohjan työkyvyn ja työhyvinvoinnin ke-hittämiselle. Jotta työhyvinvointiin pystyttäisiin vaikuttamaan pitkäjänteisesti, tulee sen kehittämisen ja parantamisen lähteä henkilöistä itsestään, sisäisten voimavarojen vahvista-misesta, ei ulkoapäin ohjatusti erinäisillä lyhyillä ja lopulta tuloksettomaksi jäävillä ”pro-jekteilla”. Jos työkyvyn ja työhyvinvoinnin parantamiseen ei olla sitouduttu ja sitä ei koeta todella tarpeelliseksi, tulokset jäävät väistämättä olemattomiksi ja paluu vanhaan tapahtuu heti toiminnan loputtua. Koherenssin tunteen vahvistaminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yksilön elämän joka osa-alueeseen ja vaikutukset ovat pitkälle kestäviä.
3.2 Yleiset vastustusvoimavarat ja stressitekijät