1 JOHDANTO
2.2 Saksalaisvähemmistö ja suhtautuminen heihin
2.2.1 Saksalaisvähemmistö Britanniassa
Ensimmäiset germaanikansat, anglit ja saksit, saapuivat Britanniaan 400-luvulla. Saksan alueelta Britanniaan saapui pienempiä määriä hansapurjehduksien aikaan 1000-luvulla ja suurempia määriä kaivosteollisuuteen 1200-luvulta lähtien. 1400-luvulla saapui Nürnbergista käsityöläisiä. 1500-1700-luvulla Britanniaan saapui Saksasta väestöä eri aikoina erinäisistä uskonnollisista ja taloudellisista syistä. Varsinaisesti saksalaistulijoiden määrä kasvoi 1800-luvulla, eritoten 1800-luvun
58 Uusi Suometar, 3.8.1914, no 208, 2; Työmies, 4.8.1914, no 176, 2.
59 Nygård 1987, 95-96.
60 Välttääkseen jälkisensuuria suomenkieliset lehdet käyttivät lyhennettä S.H., sotasensuurin hyväksymä, ja ruotsinkieliset lyhennettä K.C., krigcensuren, usein. Kuusanmäki 1980, 96, 99.
61 Nygård 1987, 96-97.
20
jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa, jolloin määrä melkein kaksinkertaistui.62 Tänä aikana saapuneiden saksalaisten pääsyy oli taloudellinen, mutta Saksasta tuli Britanniaan myös uskonnollisista syistä esimerkiksi juutalaisia ja erinäisistä poliittisista syistä Saksan autokraattista hallintoa paenneita pakolaisia. Yli puolet saksalaisista asui Lontoossa erityisesti kolmella alueella, joita oli East End, West End ja Pohjois-Lontoo. Tämän lisäksi saksalaisia asui Lontoon lähiympäristössä. Kaakossa saksalaisasutusta oli Middlesexissä, Kentissä ja Surreyssä sekä Pohjois-Englannissa Manchesterissa ja Liverpoolissa sekä Skotlannissa Glasgowssa. Erityisesti Manchesterissa, The Manchester Guardianin kotikaupungissa, saksalaisuus näkyi kulttuurielämässä, kaupassa ja teollisuudessa. Manchesterissa saksalaisia yrityksiä oli pankkialalla, tekstiilialalla ja kemianteollisuudessa. Saksalaiset olivat perustaneet yhteisöihinsä omia kirkkoja jo 1700-luvulla, omia saksalaisia klubeja, hyväntekeväisyysjärjestöjä sekä sanomalehtiä, joista merkittävin oli lontoolainen Londoner Zeitung. Saksalaiset toimivat usein hotellialan työntekijöinä, tarjoilijoina kaupallisen alan toimihenkilöinä ja leipomoalan työntekijöinä. Usein heille maksettiin huonompaa palkkaa kuin kantaväestön edustajille.63
Kuningassuku oli alun perin saksalaista alkuperää Hannover-sukua 1700-luvulla ja kuningasperheen sekä Britannian ylhäisaatelin väliset siteet Saksaan naimakauppojen kautta olivat läheiset.
Samanlaiset siteet olivat Saksaan Britannian taloudellisella eliitillä, joista useat olivat saksalaista alkuperää esimerkiksi Rothchildien suku. Myös Britannian yliopistoissa opetti ja opiskeli saksalaisia ja heillä oli yhteyksiä brittivastaaviin erilaisen yhteistoiminnan kautta kuten yhteisten yhdistysten.
Monet kirjallisuuden merkkihenkilöt olivat saksalaisia, esimerkiksi Siegfried Sassoon, ja saksalainen musiikki hallitsi vielä sodan syttyessä brittiläistä musiikkielämää.64
Britanniassa muukalaisvastaiset ryhmittymät eivät hyväksyneet, kun Saksasta köyhyyttä pakoon tulleet saksalaiset ja muualta tulleet köyhät muukalaiset, hyväksyivät pienemmät palkat, ja tämä muukalaisvastaisten ryhmittymien mielestä polki palkkatasoa Britanniassa. Toisaalta Saksan ja Britannian kauppakilpailu heijastui myös muukalaisvastaisten ryhmien toimintaan ja he hyökkäsivät saksalaisia tuotteita vastaan, koska saksalaistuotteet olivat usein edullisempia kuin brittituotteet.65 Myös Daily Mail osallistui tähän hyökkäykseen saksalaisia tuotteita vastaan kirjoituksissaan.66
62 Panayi 1991, 9-11. Saksalaisten määrä kasvoi Englannin ja Walesin alueella 28 644:stä 53 324:än vuosien 1861-1911 välillä. Panayi 1991, 11.
63 Panayi 1991, 26.
64 Ferguson 2003 (1998), 71-72.
65 Panayi 1991, 27-30.
66 Fest 1981, 176.
21
Lisäksi köyhien muukalaisten tuomat sosiaaliset ongelmat esimerkiksi Lontoon East Endissä, johtivat siihen, että laajemminkin Britanniassa ajateltiin köyhien muukalaisten aiheuttamaa ongelmaa Britannialle ja muukalaisten muuttoa kiristettiin Aliens Actilla vuonna 1905. Tämä oli erityisesti suunnattu Itä-Euroopan köyhiä juutalaisemigrantteja vastaan, mutta koski myös muita köyhiä muukalaisryhmiä kuten saksalaisia.67
Tärkein syy, joka lietsoi saksalaisvastaisuutta, oli sotaa edeltävä Iso-Britannian ja Saksan sotilaallinen ja diplomaattinen kilpailu, joka nosti saksalaisvastaisuuden huippuunsa erityisesti Tangerin kriisien aikaan ensimmäisen vuosina 1905-1906 ja toisen vuonna 1911 sekä Saksan laivaston kasvun aiheuttama uhan aikaan vuosina 1908-1909.68 Saksalaisvastaisuutta lehdistössä lietsoi The National Rewiew -omistaja Leo Maxse, jonka ympärille muodostui ei niin organisoitunut radikaalioikeistoryhmittymä alahuoneen edustajista ja journalisteista, joita Searle kutsuu ”Diehards”-nimikkeellä.69 Monet saksalaisvastaiset olivat puoluekannaltaan unionisteja, opposition edustajia tutkielman ajankohtana, kuten Maxse. Maxse toi ”piilotettu käsi” (”hidden hand”) – termin sanomalehtikirjoitteluun jo ennen sotaa, joka levisi myös muihin oikeistolehtiin. ”Piilotettu käsi”
kuvasi juutalaisten ja vähitellen myös saksalaisten valtaa Britanniassa hallinnossa ja taloudessa.
Tähän kytkettiin myös usein saksalaisten vakoilualttius.70 Saksalaisvastaisen oikean siiven sanomalehtiä olivat lordi Northcliffen The Times, Daily Mail sekä Weekly Dispatch ja viikkolehdistä tärkein oli John Bull. Maakunnallisista lehdistä saksalaisvastaisia olivat Manchester Courier ja Sheffield Daily Telegraph. Myös sodan aikana syntyi lisää nationalistisia lehtiä esimerkiksi The British Empire Union Record, joka oli yhteydessä nationalistisiin painostusryhmiin.71 Toinen saksalaisvastaisuutta lietsova tekijä olivat saksalaisten vakoilua ja maihinnousua Britanniaan kuvaavat romaanit tai kertomukset. Iso-Britanniassa ja Saksassa 1800-luvun loppupuolelta lähtien oli julkaistu fiktiivisiä vakoilijatarinoita saksalaisvakoojista. Kuuluisimmaksi ja suosituimmaksi muodostui Daily Mail -lehdessä jatkokertomuksena 1906 julkaistu William Le Queuxin The Invasion of 1910, jossa saksalaiset vakoojat soluttautuvat englantilaiseen yhteiskuntaan.72 Tähän ajankohtaan sijoittui ensimmäinen Marokon kriisi ns. Tangerin kriisi 1905-1906. Toinen piikki
”vakoilijahysteriassa” oli Saksan Le Queuxin kirja 1909 Spies for the Kaiser. Plotting the Downfall
67 Panayi 1991, 27-30.
68 Panayi 1991, 5-6, 30-32
69 Searle 1981, 22.
70 Panayi 1991, 5-6, 30-32; Lebzelter 1981, 96-97.
71 Panayi 1991, 3-4.
72 Vakoilijat toimivat kirjassa Britannian saksalaisille tyypillisissä ammateissa tarjoilijoina, toimihenkilöinä, partureina ja palvelijoina. French 1978, 357.
22
of England, johon ajankohtaan 1908-1909 liittyivät uutiset Saksan kiihtyvästä laivanrakennusohjelmasta. Myös muita vakoilijatarinoita julkaistiin näiden ”vakoilijahysteria”-piikkien aikana. William Le Quexin jatkoi vakoiluromaanien kirjoittamista sodan aikana ja erityisesti syksyllä 1914 ja 1915 ne nauttivat suurta suosiota ja omalta osaltaan ruokkivat vakoiluhysteriaa sodan alkuvaiheessa. Vakoilijatarinoiden lukijakunta oli alemmasta keskiluokasta sekä keskiluokasta ja nämä pelot näkyivät lukijakirjeiden tulvana radikaalin oikeiston lehdissä, joissa vakoiluepäilyn kohteina olivat saksalaiset Britanniassa. Sotaa edeltävänä aikana Britanniassa liberaalijohtoinen hallitus, joka ei ollut saksalaisvihamielinen saksalaisvähemmistöä kohtaan samoin kuin suurin osa brittikansalaisista.73 Radikaalin oikeiston saksalaisviha ja vakoilupelottelu ei purkautunut saksalaisvastaisiksi iskuiksi ennen sotaa, mutta loi omalta osaltaan pohjaa saksalaisvihalle, joka purkautui useampaan otteeseen sodan aikana.
Jo sotaa edeltäneellä oikeiston lehtien vakoilukirjoittelulla oli kuitenkin vaikutusta maan hallintoon siten, että muukalaisten liikehdinnän tarkkailua tehostettiin erityisesti itärannikolla ennen sotaa pitkälti vastavakoiluosaston M.O.5. toimesta. Hallitus väitti 4. elokuuta 1914 pidättäneensä 21 saksalaisvakoilijaa. French pitää tätä väitettä kummallisena, koska vain yksi tuotiin heistä oikeuden eteen. Seitsemän saksalaisvakoilijaa pidätettiin Lontoossa, mutta parin viikon sisällä heidät vapautettiin todisteiden puutteessa. Siitä huolimatta viranomaiset tekivät näille seitsemälle henkilölle karkotusmääräyksen vastoin lakia, mutta myöhemmin heidät internoitiin ilman oikeudenkäyntiä.74 Vaikka Alien Act 1905 rajoitti muukalaisten muuttoliikettä maahan, pidetään yleisesti Britannian melko vapaan muukalaispolitiikan vedenjakajana sodan alkua 1914, jolloin muukalaispolitiikka kiristyi muukalaisten kohdalta, ei ainoastaan vihollismuukalaisten osalta. Muukalaisten liikkumista maahan ja maasta pois sekä maan sisällä rajoitettiin useaan otteeseen sodan aikana. Sodan aikaisilla muukalaispolitiikan lainsäädännöllisillä rajoituksilla oli vaikutus Britannian suhtautumiseen maahanmuuttoon 1920-luvulla.75 Sodan alussa säädettiin The Defence of the Realm Act 8. elokuuta 1914, johon tehtiin lisäyksiä sodan aikana. Tämä laki säädettiin maan turvaamiseksi sodan aikana ja lailla rajoitettiin kaikkien maassa olevien kansalaisoikeuksia. Tämä laki koski kaikkia maassa asuvia.
Varsinaisesti muukalaisia varten säädettiin Alien Restriction Act (ARA) 5. elokuuta 1914 ja siihen tehtiin lisäyksiä sodan kuluessa. Vihollismuukalaiset saivat lähteä maasta, jos he saivat
73 Panayi 1991, 32-41, 158-161.
74 French 1978, 365.
75 Reinecke 2009, 40.
23
sisäministeriöltä luvan lähtöön. Maasta eivät saaneet poistua sotaväki-ikäiset.76 Vihollismuukalaiset kuten saksalaiset joutuivat rekisteröitymään lähimmällä poliisiasemalla. Maan sisällä ARA-laki myös rajoitti saksalaisten liikkumista. Saksalaisten piti muuttaa pois kielletyltä alueelta, joka käsitti sodan alussa pääosan itärannikosta ja myöhemmin marraskuussa kielletty alue laajeni koskemaan koko itärannikkoa sekä myös suurta osaa etelärannikosta. Käytännössä kuitenkin osa saksalaisista jäi asumaan luvan kanssa kielletyille alueille. ARA:n asetuksella 20. elokuuta 1914 saksalaiset lehdet tarvitsivat sisäministeriön luvan ja osa heidän lehdistään lakkautettiin. Taloudellisella puolella saksalaisten pankkien ja ulkomaan kauppaan suuntautuneiden yritysten toimintaa rajoitettiin ja valvottiin. Pankkialalla työskentelevillä Saksan kansalaisilla piti olla sisäministeriön lupa ja samoin Saksassa perustetuilla pankeilla Britanniassa sodan alusta lähtien. Saksalaisten pankkien toimintaa valvottiin hallituksen toimesta77