S UUNNITELTUA LAINRIKKOMISTA VAI SUUNNITTELEMATONTA SEIKKAILUA ?

Ihmislapsen kasvu itsestään ja lähimmäisestään vastuulliseksi tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta. Kukaan ei syntyessään ole sisäistänyt mitään normistoa hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Kaikki nämä on opiskeltava lapsuuden ja nuoruuden aikana. Normaaliin nuoruuteen länsimaisessa kulttuurissa kuuluu murrosikä. Se ajoittuu yleensä ikävuosien 12 - 16 välille.

Murrosikään kuuluu oleellisena piirteenä se, että nuori asettaa vanhemmiltaan sisäistämät arvot ja normit kyseenalaisiksi ja jopa epäluotettaviksi. Oman kokemuksen saaminen on nuorelle äärimmäisen tärkeää. Lisäksi nuorelle on tärkeää, että hänen tekemä rikkomus huomataan ja siitä seuraa hänelle jokin seuraamus. Jos hänen pieniin ja vähäisiin normien rikkomuksiin ei puututa, hänelle voi tulla tarve tehdä niin suuri rikkomus, että varmasti tulee nähdyksi. Joillekin nuorille normien rikkominen aiheuttaa niin suuren syyllisyyden tunteen, että se estää häntä jatkamasta rikkomusten poluilla. Hän on tällöin terve ja tunne-elämältään normaali nuori. Rikokseen syyllistyminen on täten monelle nuorelle keino saada kokemus erillisyydestä vanhemmistaan ja siten rikos ikään kuin palvelee hänen itsenäistymiskehitystään. Useimmiten näiden normaalien nuorten rikkomukset ovat vähäpätöisiä ja tarve jatkossa syyllistyä rikoksiin lakkaa.⁵⁸ Useissa

56 Marttunen 2002, s. 26

57 OM 2004:12, s. 10

58 Penttinen 2003, s.12 - 13

tapauksissa viikonloput merkitsevät nuorelle toimintaa vapaavyöhykkeellä, jolloin tutustuminen toiseen sukupuoleen, päihdekokemukset ja muut kokeilut tapahtuvat⁵⁹. Luultavammin nuoret itse eivät koe vapaavyöhykkeellä toimimista vaaraksi omalle kehitykselleen, ja arkeen paluu sujuu yleensä ongelmitta.

Lapsi- ja nuorisorikollisuudesta keskusteltaessa on siis pidettävä mielessä, että se ei ole epänormaalia, vaan päinvastoin suhteellisen yleistä. Psykologit ja psykiatrit korostavat, että lasten ja nuorten lievähkö rikoskäyttäytyminen on normaali ja useimmiten ohimenevä vaihe kasvu- ja sosiaalistumisprosessissa.⁶⁰ Kyse on siis pääasiassa lyhytaikaisesta ilmiöstä, joka sisältää valtaosin suhteellisen lieviä tekoja.

Nuorten piilorikollisuudesta tehtyjen tutkimusten mukaan lainvastaisiin tekoihin syyllistyy jossain nuoruusvaiheessa valtaosa nuorisosta, mutta poliisin kanssa tekemisiin joutuvat vain harvat nuoret.

Nuorten niin sanottu piilorikollisuus on siis yleistä, ja tästä voidaan päätellä ensinnäkin, että suurin osa nuorista pidättäytyy myöhemmistä rikoksista ilman minkäänlaista interventiota. Toiseksi kriminologien tekemät piilorikollisuustutkimukset osoittavat välillisesti, että riippuu osin sattumasta, kuka nuorista jää rikoksestaan kiinni ja kuka ei. Selvää toki on, että ne nuoret, jotka tekevät toistuvasti ja enemmän rikoksia, jäävät niistä todennäköisesti myös ennen pitkää kiinni.⁶¹ Piilorikollisuus on siis laajaa ja on hyvin mahdollista, että muutokset tilastoidun rikollisuuden tasossa johtuvat ilmi tulemiseen vaikuttavista tekijöistä, kuten ilmoittamisalttiudesta, eivätkä siten liity rikollisuuden määrään.⁶² Vuonna 2000 Yhdysvalloissa tehtyjen uhritutkimusten mukaan yli 60

% henkeen tai terveyteen kohdistuneiden rikosten uhreista jättää ilmoittamatta rikoksesta Yhdysvalloissa⁶³.

Nuorten tekemistä rikoksista tulee hyvin ilmi tämän ikäryhmän rikoksille tyypillinen sosiaalisuus;

nuorten tekemät rikokset ovat usein ryhmärikoksia, ja tärkeämpää kuin rikosten tekeminen on yhdessä tekeminen. Jännittävä ja juonikas suunnitelma yhdistää joukkoa, antaa sille mielekkään toiminnan tavoitteen sekä yhteisen vastustajan. Yhteisö tuo voimaa, joka auttaa voittamaan rikoksen tekemiseen liittyvän jännityksen ja pelon. Monilta nuorilta puuttuvat vielä tässä vaiheessa omakohtaiset kosketukset rikosten seuraamuksista ja siksi tämän ryhmän tuoma idealismi saattaa

59 Laitinen - Nyholm 1995, s. 57

60 Marttunen 2005, s. 378

61 Marttunen 2005, s. 378

62 Kivivuori 2002, s. 5

63 Flowers 2002, s. 23

vielä voittaa kiinnijäämisen pelon.⁶⁴ Vaikka nuori ei osaakaan kertoa, miksi hän tekee rikoksia, on niihin aina jokin aihe. Keskeisin syy on lopulta jännityksen ja vahvan tunne-elämyksen hakeminen, mikäli kyse ei ole puhtaasta varainhankinnasta huumeiden käyttöä varten.⁶⁵

Kääriäinen jakaa nuorten tekemät rikokset suunnitelmallisiin ja ei-suunnitelmallisiin rikoksiin.

Suunnitelmallisissa nuorisorikoksissa tekijä on ollut nuori, joka on tehnyt tekonsa yhdessä muiden nuorten kanssa ja suunnitellut rikoksen etukäteen. Nuori on onnistunut saavuttamaan merkittävää taloudellista hyötyä ja onnistunut välttämään välittömän kiinnijäämisen.⁶⁶ Rikosta suunnitellessaan ja sen toteuttamista ajatellessa nuori pääsee irti sen hetken omasta todellisuudestaan jännittävään fantasia-maailmaan, jossa hän onnistuu ja saa mielessään sankarin maineen. Rikoksesta kiinnijäämisen uhka ja sen seuraamukset ovat sillä hetkellä paljon pienemmät kuin hänen sisäiset mielensä uhkat ja pelot. Voittaakseen oman pelon tunteensa hän ryhtyy sellaiseen toimintaan, jossa kaikki pelko on hänen ulkopuolella ja vain jonkun muun on syytä pelätä häntä. Näin hän on omassa mielessään turvassa pelolta, jota ei voi kestää.⁶⁷ Suunnittelemattomissa nuorisorikoksissa tekijä on ollut iältään nuori ja teko on tehty ryhmässä. Rikosta ei ole suunniteltu etukäteen, sillä ei ole saavutettu huomattavaa taloudellista hyötyä ja kiinnikin on jääty heti rysän päältä. Tyypillisiä huonosti suunniteltuja nuorisorikoksia ovat moottoriajoneuvojen käyttövarkaudet ja autohurjasteluun liittyvät liikennerikokset sekä erilaiset pienet omaisuusrikokset.⁶⁸

Rikosten laadun mukaan Kääriäinen jakaa nuoret rikoksentekijät kahteen ryhmään: nuoriin seikkailijoihin ja nuoriin lainrikkojiin. Ei-suunnitelmallisiin nuorisorikoksiin pääasiassa syyllistyviä nuoria voidaan kutsua nuoriksi seikkailijoiksi, joiden tekemien rikosten laatu jo puhuu paljon niiden merkityksestä: varastetaan autoja ja ajellaan niillä ympäriinsä, juodaan olutta ja pidetään hauskaa kavereiden kanssa. Todennäköisesti seikkailijoiden menestys laillisilla ja yleisesti hyväksytyillä näyttämöillä, kuten koulussa, on ollut huono. Nuorilla oman yhteiskunnallisen aseman tiedostaminen ja sen epäoikeudenmukaiseksi kokeminen saattavat huomattavasti vähentää syyllisyydenkokemuksia. Rikos kääntyy oikeutetuksi toiminnaksi. Seikkaileva nuori ei useinkaan osaa kertoa motiiviaan rikokseen, ja usein taustalla ovatkin satunnaiset mieleenjuolahtamiset tai rahan tarve. Nuoriksi lainrikkojiksi voidaan nimittää sitä pientä vankipopulaation osaa, joka pääasiallisesti tekee suunnitelmallisia nuorisorikoksia. Heillä rikokset heijastavat paitsi

64 Kääriäinen 1994, s. 45

65 Penttinen 2003, s. 13

66 Kääriäinen 1994, s. 41 - 42

67 Penttinen 2003, s. 13

68 Kääriäinen 1994, s. 41 - 42

kollektiivisia kulttuurisia erottautumispyrkimyksiä, osittain myös tietoista rikollisen uran valintaa.

Nämä ovat ehkä myös sellaisia nuoria, jotka ovat jo nuorella iällään joutuneet tekemisiin vanhempien lainrikkojen kanssa.⁶⁹ Tyypillinen nuorisorikollinen, joka joutuu vankilaan, ei enää olekaan autovaras, vaan kuvaa synkentävät aggressiivinen käyttäytyminen ja väkivaltarikokset.⁷⁰