Lupahakemuksessa on aina esitettävä arvio ruopattavan sedimentin koostu-muksesta (savi/siltti/hiekka/sora/lohkareet), läjitettävän massan märkätilavuus sekä ruoppausmenetelmä. Ruoppausmassan laadun arviointi tehdään portait-tain aloittaen fysikaalisista ominaisuuksista. Mikäli fysikaalisten ominaisuuksi-en määrittäminominaisuuksi-en ei vielä anna riittävästi tietoa aiheutuviominaisuuksi-en vaikutustominaisuuksi-en arvioi-miseksi, tulee määrittää myös ruoppausmassan kemialliset ja biologiset ominai-suudet.
7.3.1 Haitta-aineiden analysoinnista vapautetut massat
Kaikkea meren tai muun vesistön pohjasta ruopattavaa, mereen läjitettävää ai-nesta ei tarvitse analysoida kemiallisesti. Analysointia ei tarvita, jos ruopattavat massat eivät sijaitse merkityksellisten kuormituslähteiden vaikutuspiirissä ja mikäli lisäksi toinen ehdoista täytyy: ruopattava aines koostuu lähes yksinomaan hie-kasta, sorasta tai kalliosta, tai kohteesta vuosittain ruopattava määrä ei ylitä 10 000 tonnia.
Ruoppausmassoja, jotka sijaitsevat sedimentaatiokerroksen alla, ei tarvitse analysoida, ellei ole erityistä syytä olettaa niiden olevan pilaantuneita.
Mikäli ruoppausmassa ei täytä edellä esitettyjä ehtoja, sen laatu tulisi mää-rittää tarkemmin.
Lupahakemusta varten tehtäviä selvityksiä
7
○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○ ○7.3.2 Ruoppausmassan fysikaaliset ominaisuudet
Sedimentin fysikaalisten määritysten avulla voidaan arvioida ja ennakoida ruop-pausmassan käyttäytymistä ruoppaus- ja läjitystyön yhteydessä. Ruoppausmas-sasta tulisi määrittää raekokojakauma (hiekan/siltin/saven paino- %) sekä or-gaanisen aineksen määrä (TOC tai hehkutushäviö). Ruoppausmassan läjitysomi-naisuuksien arvioimista varten tulisi myös määrittää sedimentin kuiva-aines-osuus (%) ja ominaispaino.
Haitalliset aineet sitoutuvat sedimentissä erityisesti hienoainekseen. Sedi-menttien hienoaineskoostumuksen vaikutus haitta-ainepitoisuuksiin korjataan normalisoimalla. Mitatut pitoisuusarvot normalisoidaan näytteen raekokoja-kauman ja orgaanisen aineksen suhteen. Normalisointi voidaan tehdä muunta-malla mitattu pitoisuus pitoisuudeksi sovitussa standardisedimentissä (katso liite 1).
Raekoko määritetään seuraavasti: karkea aines seulomalla ja hienoaines sedi-grafilla tai laskeuttamalla (automaattipipetti tai aerometri).
Orgaaninen aines saadaan orgaanisen hiilen kokonaismääränä tai hehku-tushäviönä. Hehkutushäviöllä tarkoitetaan poltossa häviävää orgaanista ainesta (550 °C, 2-2½ tuntia). Se lasketaan vähentämällä alkuperäisestä kuiva-aineksesta hehkutusjäännös eli tuhkan määrä.
Hienoaineksen sekä orgaanisen aineksen osuuksia tarvitaan normalisoinnis-sa.
Fysikaalisten määritysten yhteydessä tulisi myös aina esittää läjitettävän sedimentin märkätilavuus ja arvioitu läjitysnopeus.
Fysikaaliset selvitykset riittävät, jos edellä luvussa 7.3.1 esitetyt kemiallises-ta analysoinniskemiallises-ta vapautkemiallises-tavat ehdot täyttyvät.
7.3.3 Ruoppausmassan kemialliset ominaisuudet
Sedimenttinäytteen haitallisten aineiden pitoisuudet ja muut ominaisuudet mää-ritetään laboratorioissa, joilla on käytössä kyseisten haitta-aineiden analyysien ja tarvittavien määritystarkkuuksien osalta akkreditoidut menetelmät. Hake-mukseen on liitettävä selostus näytteen esikäsittelystä, analyysimenetelmistä ja muista vastaavista seikoista, jotka ovat laboratoriossa voineet vaikuttaa tulok-siin.
Metallipitoisuudet määritetään käyttäen typpihappouuttoa. Mikäli halutaan selvittää metallien kokonaispitoisuudet, voidaan käyttää fluorivetyhappouut-toa tai esim. röntgendiffraktiometriä.
Metallit voivat olla luonnontilaisessa sedimentissä suhteellisen pysyvästi sitoutuneina kiderakenteisiin ja erilaisiin saostumiin, jolloin kokonaispitoisuus ei välttämättä anna oikeaa kuvaa biosaatavuudesta. Näytteiden normalisointi korjaa tätä vääristymää. Hienoaineksen ja/ tai orgaanisen aineksen suhteen nor-malisoitu pitoisuus korreloi suoraan biosaatavuuden kanssa. Jatkotutkimusvai-heessa saattaa myös olla tarpeen tehdä liukoisuustutkimuksia, joiden tulkinnas-sa organismin ominaisuudet sekä ympäristöolosuhteet otetaan huomioon.
Haitalliset aineet analysoidaan raekooltaan alle 2 mm aineksesta (ns. koko-naisnäytteestä). Kaikki tulokset ilmoitetaan kuiva-aineena. Suuremmat kappa-leet vaativat tapauskohtaista harkintaa, eikä mereen hylättyjä esineitä tule pitää ruoppausmassana (ruoppausjätteenä), vaan muuna jätteenä.
Seuraavat aineet suositellaan määritettäväksi aina, mikäli ruoppausmassaa ei ole 7.3.1 esitetyin perustein vapautettu kemiallisista analyyseistä.
• kadmium (Cd)
• kupari (Cu)
• elohopea (Hg)
• kromi (Cr)
• lyijy (Pb)
• nikkeli (Ni)
• sinkki (Zn)
• PCB kongeneerit, IUPAC-numerot 28, 52, 101, 118, 138, 153 ja 180. Hakemuk-sessa esitetään tiedot kustakin PCB-kongeneerista erikseen.
Vaikka PCB-yhdisteiden analysointi on aina suositeltavaa, voidaan ne kuitenkin jättää tekemättä, jos ehto a) tai kaikki ehdon b) kolme vaatimusta täyttyvät:
a) aikaisemmat selvitykset ovat osoittaneet, ettei alueella ole todettu pilaantu-mista,
tai
b) alueelle ei kohdistu eikä ole aikaisemmin kohdistunut minkäänlaista kuor-mitusta (pistemäistä tai hajakuorkuor-mitusta), ja
ruoppausmassa on pääasiassa karkeaa ainesta, ja
orgaanisen aineksen pitoisuudet ruoppausmassassa ovat alhaiset;
Kuormituslähteitä koskevan tiedon perusteella määritetään myös muita aineita, kuten:
• tributyylitina (TBT) ja sen hajoamistuotteet
• muut orgaaniset tinayhdisteet kuten trifenyylitina (TPhT)
• polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH-yhdisteet)
• öljyhiilivedyt
• arseeni (As)
• polyklooratut dibentsodioksiinit (PCDD)
• polyklooratut dibentsofuraanit (PCDF)
• muita PCB-kongeneerjä (IUPAC-numerot 18, 31, 44, 66/95, 110, 149, 170 ja 187)
• torjunta-aineet
• muut antifouling-aineet
Eri toimintoihin liittyviä haitallisia aineita on lueteltu esim. pilaantuneiden maiden riskinarviointiin liittyvässä oppaassa (Suomen ympäristökeskus, Ympäristöopas 50). TBT:n ja TPhT:n esiintyminen satamien ja telakoiden vaikutuspiirissä on aina todennäköistä. Suunniteltaessa yksittäisten orgaanisten aineiden määrittämistä tulisi lisäksi ottaa huomioon olemassa olevat vaarallisten aineiden prioriteettilistat.
7.3.4 Ruoppausmassan biologiset ominaisuudet ja vaikutukset
Fysikaaliset ja kemialliset määritykset eivät yleensä anna suoraa vastausta hait-ta-aineiden biologisista vaikutuksista. Ne eivät myöskään anna tietoa kaikista fysikaalisista haittavaikutuksista ja sedimentteihin liittyvistä haitta-aineista.
Mikäli läjitettävän aineksen vaikutuksia ei riittävän hyvin voida selvittää fysi-kaalisilla ja kemiallisilla määrityksillä, tulisi käyttää biologisia menetelmiä.
Tähän soveltuvia testejä ovat eri tyyppiset myrkyllisyystestit ja ympäristön biologisen tilan arviointimenetelmät. Sopivan testimenetelmän valitseminen riip-puu läjitettävän aineksen pilaantumisasteesta, käytettävissä olevista menetel-mistä ja niiden standardisoinnista ja validoinnista.
Myrkyllisyystestien (biotestien) suurena etuna on, että ne antavat suoran arvion kaikkien sedimenteissä olevien haitallisten aineiden yhteisvaikutuksesta
sa analyyseissa. Myrkyllisyystestit voidaan tehdä joko sedimentin huokosve-destä tai koko sedimentistä. Edellisessä menetelmässä painopiste on biosaata-vuudella ja jälkimmäisessä lähinnä sedimentin mahdollisessa myrkyllisyydessä.
Koska myrkyllisyystestit antavat suoran arvion ruoppausmassassa olevien haitta-aineiden kokonaisvaikutuksista, niitä käytetään mahdollisesti pilaantu-neiden (harmaalla alueella eli tasojen 1 ja 2 välillä olevien) ruoppausmassojen myrkyllisyyden arvioimiseen. Myrkyllisyystestit auttavat ruoppausmassojen lä-jityskelpoisuuden arvioinnissa niidenkin haitta-aineiden osalta, joille ei ohjeessa ole määritelty raja-arvoja.
Myrkyllisyystesteiksi valitaan mieluimmin 2 – 4 erilaista testiä, taksonomi-sesti eri organismiryhmälle. Akuuttien myrkyllisyystestien lisäksi joudutaan usein käyttämään ns. kroonisia myrkyllisyystestejä, jotka selvittävät haitallisten ainei-den pitkäaikaisvaikutuksia. Sedimentteihin kertyneiainei-den haitallisten aineiainei-den vaikutukset ovat yleensä kroonisia. Kroonisten myrkyllisyystestien käyttö on-kin perusteltua, kun kyse on veteen läjittämisestä. Biologisten testien käyttö-mahdollisuudet riippuvat siitä, missä määrin niitä on standardisoitu ja validoitu.
Myrkyllisyystestien heikkoutena on, että niihin vaikuttavat usein seikat, jotka eivät johdu itse sedimentistä vaan koeolosuhteista, kuten ammoniakki-, happi- ja pH-pitoisuudesta. Sedimenttien määrityksiin soveltuvia standardiso-ituja myrkyllisyystestejä on kuitenkin useita. Suomessa kyseiset testit eivät vielä ole olleet yleisesti käytössä.
Biologiset arviointimenetelmät antavat hyödyllistä tietoa läjitysalueen ja sen ympäristön tilasta. Sedimenttikartoituksiin soveltuvia menetelmiä ja standarde-ja on kehitetty. Menetelmät soveltuvat myös hyvin läjityksien tarkkailuun. Bio-logisten vaikutusten ja muutosten yleiskartoitukseen on myös kehitetty eri tyyp-pisiä biomarkkereihin perustuvia menetelmiä, jotka soveltuvat erityisen hyvin jatkoseurantaan.