MAHDOLLISUUDET KESTÄVÄN KULUTUKSEN JA TUOTANNON TAVOITTEIDEN NÄKÖKULMASTA
SIRPA KURPPA JA INKERI RIIPI
TIIVISTELMÄ
Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjauksen nä-kökulmasta ruoalla on keskeinen asema ja sen myö-tä ruokakasvatukselle asetetut tarpeet ovat suuret.
Nykyiset ruokajärjestelmän kestävyyteen liittyvät ohjauskeinot keskittyvät normiohjauksen osalta kokonaan tuotannon ohjaukseen. Vapaaehtoisten ohjaustoimien osalta löytyy myös kulutussuuntau-tuneita sovelluksia; erilaisia ympäristömerkkejä ja kampanjoita sekä kehittämishankkeita. Kui-tenkin kokonaisvaltainen kulutus-tuotantoketjun strateginen kestävyyden kehittämisote puuttuu.
Ruokaketjuun on aivan viime vuosina kehitetty erilaisia ympäristöllistä kestävyyttä tukevia
mal-leja ja menettelytapoja, joita soveltamalla ruoka-kasvatuksen konkretisointi olisi helppo käynnis-tää. Lähitulevaisuudessa kestävyyden edistämistä ruokasektorilla tulisi tarkastella ainakin kestävän ruokajärjestelmän ja markkinoiden, kestävän ruokavalion, ruoan kulutuksen muutosten sekä politiikkatoimenpiteiden näkökulmista.
Jokaisen edellä mainitun teeman osalta löytyy varteenotettavia haasteita ruokakasvatuksen kehittämiselle sekä kansalaiskasvatuksen että kuluttajakasvatuksen muodoissa.
Asiasanat: kansalaiskasvatus, kuluttajakasvatus, po-litiikka, ohjaus, kestävä käytäntö, resurssi, vastuulli-suus
Kuva: Outi Mustonen
KESTÄVÄÄ KULUTUSTA JA TUOTANTOA TUKEVAT OHJAUSTOIMET
Ruoankulutuksen merkitys suomalaisen kulutta-jan ympäristövaikutuksissa on keskeinen. Runsas kolmannes kuluttajan kaikista ympäristövaiku-tuksista aiheutuu ruoasta. Erityisesti vesistöjen tilaan ruoan kulutuksella on suuri vaikutus, sillä ruokailu voi vastata puolta kulutuksen kaikista ravinnepäästöistä. Ilmastovaikutuksista ruoan osuus on hieman alhaisempi, vajaa neljännes.
Kestävyyttä pyritään edistämään EU:ssa erit-täin monipuolisten politiikkatoimien avulla ja kan-sallisesti erilaisten viranomaismääräysten kautta Käytössä olevat ohjauskeinot keskittyvät normijauksen osalta kuitenkin kokonaan tuotannon oh-jaukseen. Ohjaavia asetuksia ja lakeja ovat mm.
typpilannoitusta säätelevä nitraattiasetus, EU:n osittain rahoittama maatalouden ympäristötu-kijärjestelmä, ympäristönsuojelulaki ja –asetus, jätelaki- ja asetus, asetus ympäristövaikutusar-vioinnista (YVA –asetus), valtioneuvoston päätös pohjavesien suojelemisesta eräiden ympäristölle ja terveydelle vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta, vesilaki ja -asetus, laki kasvinsuo-jeluaineista, lannoitevalmistelaki sekä maankäyt-tölaki- ja rakennuslaki. Euroopan unionin yhteisiä määräyksiä ovat mm. maaperän ja vesiensuojelun puitedirektiivit, kasvinsuojeludirektiivi direktii-vi yhteisön politiikan puitteista kasdirektii-vinsuojeluai- kasvinsuojeluai-neiden kestävän käytön aikaansaamiseksi sekä biodiversiteetin suojeluun liittyvät direktiivit, sekä käytäntöön vietävät toimintaohjelmat kuten kestävyyteen ohjaava teknologiatoimintaohjelma (ETAP Environmental Technology Action Plan) ja biodiversiteetin toimintaohjelma (Biodiversity action plan). Suomen kannalta keskeinen on myös kemikaalilaki, johon liittyvä virasto on sijoitettu Suomeen.
Tärkeitä säätelymekanismeja ovat myös erilai-set edellä mainittuihin säädöksiin liittyvät mak-sut ja verot. Verotus on taloudellinen ohjauskeino, jonka perustat ovat yleensä normatiivisia. Verot ja maksut voivat olla kustannustehokkaampia kuin tiukan valvonnan vaativat määräykset ja antaa enemmän joustavuutta kotitalouksille ja yrityksille sopeutua. Maksujen ja verojen on oltava kuitenkin tarpeeksi suuria, jotta ne todella vaikuttavat pää-töksenteossa. Käytännön esimerkkinä Suomessa oli aikaisemmin juomapakkauksiin liittyvä vero-käytäntö, sekä nykyinen makeisvero. Elintarvi-keketjulle läheisimpänä esimerkkinä on Valtio-neuvoston periaatepäätös ”Kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa”. Siinä on
asetettu tavoitteeksi luonnonmukaisen, kasvisruo-an ja sesongin mukaisen ruokasvisruo-an edistäminen julki-sissa ruokapalveluissa.
Lainsäädännöllisten vaatimusten ja viran-omaismääräysten lisäksi on olemassa joukko va-paaehtoisia keinoja tuotannon ympäristökuormi-tusten vähentämiseksi. Näitä ovat erilaiset merkit tuotteissa, kuten hiilijalanjälki- sekä vesijalanjälki-merkit tai kalatuotteiden ympäristömerkintä MSC1 sekä yritysten ympäristöjärjestelmät, joiden avulla yritykset toiminnan systematisoinnin kautta pyr-kivät kehittämään toimintansa ympäristöasioita ja vähentämään ympäristökuormitusta. Merkeistä kattavin on Joutsenmerkki eli Pohjoismaiden yh-teinen ympäristömerkki. Se perustettiin vuonna 1989. Merkin visiona on kestävä kehitys. Tähän py-ritään ohjaamalla merkin avulla kuluttajia ja muita ostajia valitsemaan ympäristön kannalta viisaasti.
Merkin avulla myös kannustetaan valmistajia ja palveluntarjoajia tarjoamaan ympäristön kannal-ta parempia vaihtoehtoja. Pohjoismainen ympä-ristömerkki ei tähän mennessä ole kattanut elin-tarvikkeita, mutta keväällä 2011 Pohjoismainen ympäristömerkintälautakunta päätti merkinnän laajentamisesta leipään ja leipomoihin. Vaatimus-ten tälle tuoteryhmälle odotetaan valmistuvan vuonna 2012.
Muita kestävää kulutusta ja tuotantoa edis-täviä ohjauskeinoja ovat muun muassa erilaiset kampanjat, kuten biojätteen vähentämiskampan-jat kouluissa ja ruokaloissa, sekä erilaiset kestävän kehityksen koulutukset ruokapalvelu- ja ravintola-alalla, esim. ympäristöpassikoulutus. Erilaisten yhteisöllisten kehittämisprojektien, kansalais- ja vapaaehtoisjärjestöjen ja sosiaalisen median ase-ma kestävyyskysymysten esiin nostossa, kes-tävyysajattelun kehittämisessä, ohjauskeinojen ennakko- ja jälkiarvioinnissa ja ohjauskeinojen toteuttamisen edistämisessä on koko ajan vahvis-tumassa. Näistä esimerkkinä Dodo ry:n kaupun-kiviljelyprojektit, Maan ystävien luomuruokapii-rit, kansalaisjärjestöjen erilaiset keskustelupiiluomuruokapii-rit, ruokaan liittyvät blogit ja keskustelupalstat niissä esiin nousseet teemat, kuten natriumglutamaatti, transrasvat, lisä-aineet, ruoan alkuperä jne. sekä kansalaisjärjestöjen tiivis mukanaolo ilmastoneu-votteluissa.
1 Marine Stewardship Council: hƩ p://www.msc.org/
KESTÄVÄÄ KULUTUSTA JA TUOTANTOA TUKEVIEN OHJAUS-TOIMIEN KESKEISET KYSYMYKSET
Nykyisten ohjauskeinojen suunnittelussa ei ole eri-tyisesti kiinnitetty huomiota siihen, mitkä olisivat suomalaisiin luonnonvarojen käyttöön perustu-vat luontaisimmat ja rakenteellisesti kestävim-mät tuotanto-kulutusketjut. Teknologiavalinnat ja energian käyttö sekä ruokaketjun rakenteelli-set kysymykrakenteelli-set ja alueellirakenteelli-set ominaispiirteet ovat jäänet suurelta osin ohjauskeinojen ulkopuolelle.
Energiasäästäviä ja bioenergiaa korostavia rat-kaisuja ei ole tähän mennessä kestävyysnäkökul-masta tuettu. Pienet jalostusyksiköt ovat sen sijaan kokeneet esim. hygieniasäädökset toiminnalleen ylivoimaisina.
Kaikkein tärkeintä olisi kiinnittää kokonaisval-taisesti huomiota alkutuotannon ohjauskeinoihin, sillä valtaosa ruokajärjestelmämme ympäristö-vaikutuksista syntyy raaka-aineiden tuotannossa.
Siellä myös erilaisten toisiaan tukevien ratkaisujen ja paikallisten sekä yrityskohtaisten sovellutusten käyttöönoton mahdollisuudet ovat suurimmat.
Näitä mahdollisuuksia ollaan enenevästi otta-massa käyttöön. Keskittyneen jalostusketjun vas-tineeksi markkinoille on alkanut syntyä lähi- ja pienyritystuotteisiin keskittyviä erikoiskauppoja ja toreja. Muun muassa Sitran maamerkkiohjelma on keskittynyt näiden tukemiseen. Kehitys tällä alu-eella on parhaillaan hyvin voimakasta.
Lainsäädäntö on asteittain muuttumassa siten, että lait kirjoitetaan entistä yksityiskohtaisempina, ja samalla lakien kohdealueilla toimivien ammat-tilaisryhmien professionaalinen valta lakien tul-kintojen linjauksissa vähenee. Tämä muutos yhte-näistää ruokaketjun yrittäjien tilannetta. Samalla yksityiskohtaistuminen vähentää joustavuutta ja johtaa riskinhallinnan riitatilanteiden lisääntymi-seen, kun yksityiskohtaisinkaan lainsäädäntö ei pysty ennakoimaan kaikkia tapauksia ja tilanteita.
Kestävyystavoitteisiin ei tähän mennessä ole vie-lä liitetty mitään verokäytäntöä. Erilaiset ympä-ristöverot vaikuttavat sen sijaan välillisesti myös ruoan tuotantoon. Samoin terveyteen liittyvillä verokäytännöillä on vaikutusta myös ruokajär-jestelmän kestävyysvaikutuksiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antaman suosituk-sen mukaan joitakin veroja kannattaa joko tuntu-vasti nostaa ja laajentaa nykyistä makeisveroa tai siirtyä tuotteiden sokeripitoisuuteen perustuvaan verotukseen. Toisaalta hedelmien, kasvisten ja tuoreen kalan ALV-alennusten vaikutukset näyt-tävät THL:n arvion mukaan myös myönteisiltä.
Ravitsemuksen osalta elintarvikkeissa olevilla pakollisilla ravitsemusmerkinnöillä (kuten varoi-tusmerkit tupakka-askeissa ja pakollisilla ravin-toarvomerkinnöillä) on todettu olevan merkittävä vaikutus terveellisen ruokavalion edistämisessä OECD-maissa. Tutkimukset osoittavat, että kysei-sillä merkeillä on suurempi vaikutus kuluttajien käyttäytymiseen kuin esimerkiksi energiatehok-kuusmerkeillä.
Nykytilanteessa kansalaisilta haetaan hy-väksyntää elintarvikeketjun osien erilaisten kes-tävyyttä edistävien toimenpiteiden yhteiskun-nalliselle tukemiselle. Markkinoilla kuluttajille on alettu tarjota erilaisin hiilijalanjälkimerkein valittuja tuotteita, ja kestävyysmerkityt tuotteet ovat tulossa. Lisäksi edellä mainitut lähi- ja pien-yrittäjien kaupat ja torit pyrkivät tarjoamaan kes-tävän kulutustarjonnan imagoa. Näissä kaikissa on hyvänä taka-ajatuksena suomalaisen ruoka-huollon kestävyyden turvaaminen ja kilpailuky-kyisyyden korostaminen. Ruoan tuottajat eivät välttämättä tiedä mihin järjestelmään sitoutua. Eri lähestymistapojen välille pitäisi pikaisesti ruveta rakentamaan yhteyttä. Mahdollisuutena on, että luonnonvarojen käytön ja tuotantojärjestelmän ja kulutustarjonnan perustason kestävyyttä tuetaan kansalaisnäkökulmasta sovitun politiikan mukai-sin ohjauskeinoin, ja tuoteketjun ja markkinoiden kestävän imagon hinta mitataan markkinoilla, siis kuluttajien ostovalintoina. Tämä edellyttää, että kansalais- ja kuluttajakasvatukseen kiinnitetään kestävyysteeman osalta ratkaisevasti enemmän huomiota
Kotitalouden ympäristövaikutusten merkitys riippuu ruokahankintojen, säilytysten ja valmis-tustapojen järkevyydestä sekä jätteeksi päätyvän ruoan määrästä. Kotitalouksien tiedollinen ohjaus on vasta aivan alkuvaiheessa. Kaiken kattava pe-riaate on ekotehokkuus,: ympäristöä säästyy, kun luonnonvaroja käytetään säästeliäästi, ja samalla
Lautasmalli:Valtion ravitsemusneuvottelukunta
säästyy kustannuksia. Näin on nimenomaan sil-loin, kun kustannuslaskennassa otetaan huomioon kaikki ruokajärjestelmään liittyvät kustannukset, myös ruokahuollon kestävyyteen liittyvien välillis-ten seurausvälillis-ten ja riskien torjunnan kustannukset.
Ja yhtä lailla hyötyjen arvioinnissa ei rajauduta pelkän taloudellisen toimintakyvyn ja perusravit-semuksellisen hyödyn arviointiin, vaan otetaan huomioon elintarvikeketjun toiminnan vakaa jat-kuvuus ja kuluttajien kokonaishyvinvointi.
KOULUUN SOVELTUVAT KESTÄVÄÄ KULUTUSTA TUKEVAT KÄYTÄNNÖT JA MALLIT
MTT:ssä kehitetty ConsEnv –lautasmalli ha-vainnollistamaan ympäristövastuullisia ateriavalintoja perinteistä ravitsemussuositus-ten mukaista lautasmallia mukaillen. Vertailua ja valintaa ympäristövaikutuksiltaan erilaisten raaka-aineiden suhteen tehdään siinä aterian osi-en sisällä. Lautasmalli on kouluissa jo käytössä.
Lautasmallin avulla on jo nyt mahdollista yhdistää ruoan ravitsemuksellinen arvo ruoan ympäristö-vaikutuksiin tai ympäristölliseen kestävyyteen.
Lautasmallin mukaisia annoksia koostamalla voi-daan rakentaa ruokakasvatukseen terveellisten ja ympäristövastuullisten ateriakokonaisuuksien ja viikoittaisten ateriavaihtoehtojen esimerkkejä.
Lautasmallin kestävyysarvioinnin ja terveellisyy-den ja ympäristömyötäisyyterveellisyy-den optimoinnin osalta joudutaan vielä odottamaan tutkimus- ja kehittä-mistyön etenemistä.
Suomessa on kehitetty elintarvikeketjun vastuullisuuden teemakokonaisuus sisäl-tää 7 osa-aluetta, jotka ovat: ympäristö, tuotetur-vallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, paikallisuus ja taloudellinen vastuu.
Parhaillaan on kehitteillä vastuullisuuden teemoi-hin liittyvät kriteerit ja niiteemoi-hin edelleen liittyvät mittarit. Tämän tematiikan sisällyttäminen koulu-ruokailun ja tiedollisen kasvatuksen integraationa kehitettyyn ruokakasvatukseen olisi sisällöllisesti erittäin hyvä mahdollisuus. Tässä vaiheessa jou-dutaan tyytymään laadulliseen vastuullisuuden kuvailuun.
Portaat Luomuun2 on Savon aikuis- ja ammattiopiston Ekocentria -yksikön kehittämä vapaaehtoinen ohjelma, jonka tarkoituksena on auttaa ammattikeittiöitä lisäämään
luomutuottei-2 http://www.portaatluomuun.fi /index.asp
den käyttöä osana kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Ohjelman rakentuu yrityksen peruslu-pauksille, jotka ovat luotettava ja kestävän kehi-tyksen mukainen toiminta. Tämän järjestelmän avulla ruokakasvatus olisi linkitettävissä raaka-ainetuotannon kannalta säädellyimpään tuotan-tojärjestelmään. Luomutuotanto ei välttämättä käytännössä saavuta ylivoimaisuusasemaa kestä-vyydessä tavanomaiseen tuotantoon verrattuna, mutta luomutuotannon periaatteet antavat kuiten-kin kestävälle kehittämiselle perustellut edellytyk-set.
Suomessa on kehitetty viime vuosina erilaisia ruoan kestävyyden arvioinnin menetelmiä, joita ei kuitenkaan ole vielä otettu käyttöön. Valtion talou-den tutkimuskeskuksen (VATT) johdolla on kehi-tetty menettelytapamalli, jolla tuotteen hiilija-lanjälki voitaisiin yhdistää elintarvikkeen ostotapahtumaan ja raportoida hiilijalanjälki-kertymä ostotapahtumien kuiteissa ja viikoittaisi-na tai vuosittaiseviikoittaisi-na kertymänä. Viime aikoiviikoittaisi-na on julkaistu useita erilaisia kasvihuonekaasuvai-kutuksiin liittyviä laskureita. Ilmastodieetti3 on työkalu omien kasvihuonekaasupäästöjen seu-raamiseen ja vähentämiseen. Ruokaan liittyvästä nimestä poiketen työkalu ottaa huomioon ruoan lisäksi asumiseen, energiankäyttöön, jätteisiin, liikkumiseen ja kulutukseen liittyvät kasvihuo-nekaasupäästöt. Vastaava toinen vaihtoehto on mm. HS hiilijalanjälkilaskuri4. Yhtä lailla koulujen ruokailuun voitaisiin yhdistää ensin viikoittaisen hiilijalanjäljen laskentamenettely, jossa laskenta-osuus voitaisiin tosiasiassa toteuttaa oppiaineiden yhteydessä. Vähitellen laskentaan voitaisiin ottaa mukaan useampia jalanjälkimerkkejä, kuten vesi-jalanjälki tai ravinnevesi-jalanjälki sekä myös sosiaali-nen jalanjälki. Välivaiheessa puuttuvia jalanjälkiä voitaisiin korvata kuvailevalla tiedolla. Näin muo-dostettaisiin ruokakasvatukseen vähitellen koko-naiskuva koulun ruokahuollon kestävyydestä.
Ekocentrian muiden yhteistyötahojen kans-sa yhteistyössä kehittämä ympäristöpassi on matkailu- ravitsemis- ja talousalan ammattilaisil-le ja opiskelijoilammattilaisil-le suunnattu valmennusaineisto ja osaamistesti ruokapalveluiden ympäristöasioista.
Se käsittelee keskeiset ruokapalveluiden ympäris-tövaikutukset korostaen erityisesti ruoan alkutuo-tannon ja keittiön laitteiden energiankulutuksen kysymyksiä ja keittiön ja asiakaspalvelun kestäviä toimintatapoja. Ympäristöpassi olisi jo sellaise-naan sovellettavissa yläkoulun ruokakasvatuk-seen sekä teoreettisen oppimisen että käytännön harjoittelun apuvälineenä. Sen avulla olisi helppo mieltää koko tuotantoketjun merkitys
ympäristöl-3 http://ilmastodieetti.fi /
4 http://hiilijalanjalki.hs.fi /calculator/main
lisen kestävyyden tavoittelussa. Toivottavasti jos-kus tulevaisuudessa myös laajempi kestävyyspassi on käytettävissä.
Kausiruokaa on ensimmäinen keittokir-ja, jonka ruokaohjeille on laskettu hiilija-lanjäljet. Se tarjoaa sarjan reseptejä sekä ison tietopaketin ruoan vaikutuksista kasvihuonekaa-supäästöihin sekä ohjailee aktiivisesti kohti moni-puolisempaa ja kestävämpää keittiötä. Kyseessä on Dodo ry:n puitteissa valmisteltu tuote MTT:n toi-miessa tausta-asiantuntijana. Kirjassa on esitetty laskelmat raaka-aineiden ja annosten hiilijalanjäl-jistä. Näidenkin perusteella olisi esim. kotitalous-tunnin yhteydessä helppo arvioida omien ruoka-tottumusten ilmastovaikutuksia.
KESTÄVYYDEN EDISTÄMISEN MAHDOLLISUUDET
TULEVAISUUDEN KULUTUKSESSA JA TUOTANNOSSA SEKÄ NIITÄ TU-KEVASSA RUOKAKASVATUKSESSA
Kestävyyden edistämistä ruokasektorilla tarkas-tellaan parhaillaan Kestävän kulutuksen ja tuo-tannon ohjelman (KULTU) päivityksen yhteydessä seuraavien ajankohtaisten teemojen kautta: kestä-vät ruokajärjestelmät ja markkinat, kestävä ruoka-valio, muutokset ruoan kulutuksessa sekä politiik-katoimenpiteet. Jokaisen teeman osalta on esitetty ehdotuksia kestävyyden edistämiseksi.
Kestäviä ruokajärjestelmiä ja markki-noita on esitetty voitavan edistää kiinnittämällä huomiota luonnonvarojen niukkuuteen ja keskitty-mällä raaka-aineiden säästöön ja käyttöön otettu-jen raaka-aineiden kokonaisvaltaiseen hyödyntä-miseen. Toisena tärkeänä huomion kohteena tulee olla monimuotoisuus ja sen turvaamiseksi keski-tyttävä mm. lähi-, luomu- ja kausiruokatuotannon kehittämiseen, alkuperäis-rotujen ja arvokkaiden habitaattien suojeluun. Teknisinä kehitettävinä ratkaisuina ovat ruokaketjun läpinäkyvyyden var-mistaminen ja tarttuminen ruokajätteeseen ja ruo-an hävikkiin. Myös kaupruo-an kestävään toimintaruo-an ja erityisesti koko ketjun rakenteeseen, siis kulje-tus- ja sijoituslogistiikkaan, tulee voida puuttua.
Kokonaisvaltainen ketjun tarkastelu edellyttää myös, että opitaan tunnistamaan erilaisia tuotan-tostrategioita ja kulutusidentiteettejä, ymmärre-tään ekosysteemipalveluiden kestävä ja ekoteho-kas hyödyntäminen sekä mahdollisuudet vähentää riippuvuutta ulkoisista tuotantopanoksista. Myös kansalaisen arjen rakenteiden kehittäminen kes-täviä kulutusvalintoja tukevaksi kuuluu tähän
yh-teyteen. Edellä mainitun kuvan hallinta edellyttää, että kansalaiset omaksuvat kattavan ja arvokriitti-sen näkemykarvokriitti-sen ruokajärjestelmästä. Tämä vaatii ruokakasvatuksen monimuotoista kehittämistä.
Ruokavalion osalta huomio on kiinnitet-tävä keskiinnitet-tävään ja terveelliseen ruokavalioon eri ikävaiheissa ja ruokavalion erityisvaatimukset ymmärtäen. Kaikissa länsimaissa joudutaan kiin-nittämään erityishuomio eläinperäisten tuotteiden kulutuksen vähentämiseen ja kasvisperäisen ruo-kavalion ratkaisevaan vahvistamiseen sekä ter-veyskysymysten että ympäristövaikutusten takia.
Samalla on kiinnitettävä huomio sokerin ja mui-den runsasenergisten hiilihydraattien vähentämi-seen ruokavaliossa. Ruoan kulutuksen ja liikun-nan tasapainottaminen edellyttää huomattavasti kokonaisvaltaisempaa elämän hallintaa, mikä on kokonaishyvinvoinnin kannalta välttämättömyys.
Ylipainon ja liikalihavuuden torjuminen on sekä yksilöllinen että kansanterveydellinen kysymys.
Sosiaalisen kestävyyden kannalta tärkein haaste on kotitalouksien eriarvioistumisen torjuminen myös ruoan osalta, ruoan valmistustaitojen pa-lauttaminen ja terveellisen ruokavalion ymmärtä-minen. Viime aikoina on tullut vahvoja merkkejä sosiaalisista innovaatioista, mm lisääntyvän kau-punkiviljelyn muodossa. Näillä on kasvava merki-tys torjuttaessa ruoan alkuperätiedon puutetta ja tarjottaessa eri sosioekonomisille ryhmille mah-dollisuuksia kestävästi tuotettuun ruokaan. Ky-seessä on suurelta osin vankan tutkimustiedon ja ruokahuollon perinteen valjastaminen kokonais-valtaisen hyvän elämän hallinnan sisällöksi. Tä-hän liittyvässä ruokakasvatuksessa kokemukselli-nen oppimikokemukselli-nen ja myönteiset oppimiskokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ruoan valmistuksen osalta on osin ajauduttu jo tilanteeseen, jota on kuvattu seuraavasti: ’nykyinen nuorten aikuisten sukupolvi on ensimmäinen, jolle lapset opettavat ruoanvalmistuksen’.
Kestävää ruoan kulutusta tulee edistää kiinnittämällä huomiota kuluttajakäyttäytymi-seen, Kuluttaja joutuu sovittamaan valintatilan-teensa suhteessa ruoan saatavuuteen ja edullisuu-teen. Kestävästi tuotetun ruoan saatavuus ja siihen liittyvä tuotetieto kuluttajille ovat vasta hahmottu-massa, samoin kuin uusien liiketoimintamahdolli-suuksien ja vaihtoehtoisten elintarvikeverkostojen kehittäminen. Muutokset mahdollistava suurin liikkeelle paneva voima on ruoan julkisen hankin-tatoimen ja julkisten ruokapalvelujen kehittäjien käsissä. Niiden osalta taas kansalaisaktiivisuus on avainroolissa. Ruoan kulutuksen trendit ovat ny-kyään globaaleja. Haasteena on, millä tavoin voi-daan saada globaalisuus suunnattua glokaalinäkö-kulman (glocal) suuntaan, joka sovittaa globaalin
ja paikallisen trendin kestävyyttä tukevaksi. Tä-hän tarvitaan tulevaisuudessa kuluttajien globaa-lia aktiivisuutta ja ymmärrystä sekä paikallisten ruokahuollon tarjontojen merkityksen syvällistä ymmärtämistä, arvostusta, tarinasidoksia ja va-kaata luottamusta paikalliseen innovatiivisuuteen.
Julkisten ruokapalvelujen rooliin liittyen myös kansalaisnäkökulman valveutuneisuudelle tulee haasteita.
Ruokapolitiikalla voidaan vaikuttaa sii-hen, mitä ihmiset syövät, miten se on tuotettu, miten sitä on käsitelty ja kenen saavutettavissa se on. Myös ruoan terveys- ja ympäristövaikutukset sekä ruokaan liittyvät sosiaalisen oikeudenmu-kaisuuden ja yhteisen hyvinvoinnin kysymykset kuuluvat ruokapolitiikan alaan. Tulevaisuuden
päättäjille on luotava parempi käsitys kestävästä ruokavaliosta kestävän, turvallisen ja terveellisen ruokaketjun saavuttamiseksi. Kestäviä ruokapoli-tiikkatoimenpiteitä voidaan nykyisen näkemyksen mukaan edistää yhtenäistämällä ruokapolitiik-kaa, siis luomalla yhtenäinen strategia, joka sisäl-tää kaikki kestävyyden osa-alueet. Sisällöllisesti ruokapolitiikkaa voidaan parantaa kehittämällä politiikkatutkimuksen menetelmiä erityisesti po-litiikkatoimien integroinnin ja monivaikutteisten politiikkojen osalta. Jatkuva seurantatiedon ja tilannetiedon välittäminen kansalaisille ja päättä-jille on olennaisen tärkeää. Vastaavasti on välttä-mätöntä, että kansalaiset kykenevät vastaanotta-maan ja seuraavastaanotta-maan tätä tietoa. Ainoastaan näin pystytään politiikkatoimet pitämään
ajantasaise-Kuva: Sirpa Kurppa
na ja hahmottamaan uusia yhteisiä tulevaisuuksia politiikkatoimia kehittämällä. Ruokakasvatuksen tavoitteena tule olla kestävyysajattelultaan valis-tunut aktiivinen kansalainen, joka tarvittaessa pystyy muodostamaan tulevista tilanteista myös perusteltuja olettamuksia.
LÄHTEET
Berger, G., Pisano, U., Szlezak, J. & Csobod, E.
(2011) The CORPUS Research Agenda for Sustainable Food Consumption in Europe.
June 2011.
Finfood 2009. Suomalaisen ruokakulttuurin ulot-tuvuuksia. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma. Ruokatieto. 44 s. Saata-villa Internetistä: www.ruokatieto.fi /Link.
aspx?id=1103971
Kirveennummi, A., Saarimaa, R. & Mäkelä, J.
2008. Syödään leväpullia pimeässä. Täh-tikartasto suomalaisen ruoan kulutukseen vuonna 2030. Tulevaisuuden tutkimuskes-kuksen julkaisuja. 80 s.
Kuluttajavirasto. Kuluttajakasvatus, kestävä kulu-tus. http://www.kuluttajavirasto.fi /fi -FI/ku-luttajakasvatus/kestava-kulutus/
Mäkipeska, T. ja Sihvonen M. 2010. Lähiruoka, nyt! Trendistä markkinoille. Sitran selvityk-siä 29. 79 s.
OECD 2008. Promoting Sustainable Consumpti-on. Good practices in OECD countries. OECD Publications. 59 s.
Saarinen, M., Kurppa, S., Nissinen, A. & Mäkelä, J. 2011. Aterioiden ja asumisen valinnat ku-lutuksen ympäristövaikutusten ytimessä.
Consenv -hankkeen loppuraportti. 97 s. Saa-tavilla Internetistä: http://www.ymparisto.fi / download.asp?contentid=127955&lan=fi Seppälä J., Mäenpää I., Koskela S., Mattila T.,
Nis-sinen A., Katajajuuri J-M., Härmä T., Korho-nen M-R., SaariKorho-nen M. ja Y. VirtaKorho-nen. 2009.
Suomen kansantalouden materiaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT -mallilla. Suomen ympäristö 20/2009. Saa-tavissa http://www.ymparisto.fi /default.
asp?contentid=334235&lan=fi
SCAR 2011. Sustainable food consumption and production in a resource-constrained world.
The 3rd SCAR Foresight Exercise. 149 p.
Salo, R. 2010. Suomalainen ruoka elää netissä. So-siaalisen median analyysi ruoka-aiheisista nettikeskusteluista ja blogeista. M-Brain Oy, maaliskuu 2010.
Silvasti, T. 2010. Ruokapolitiikka – Tulevaisuuden avauksia terveyden, ympäristön sosiaalisen yhteyksiin? Kajahdus, 3/2010. ¨
Usva, K., Hongisto, M., Saarinen, M., Nissinen, A., Katajajuuri, J.-M., Nurmi, P., Kurppa, S., Koskela, S. 2009. Towards certifi ed carbon footprints of products - a road map for data production - Climate Bonus project report (WP3). VATT-tutkimuksia 143:2. 81 p.
Virtanen, Y., Hyvärinen, H., Katajajuuri, J-M., Kurppa, S., Nousiainen, J., Saarinen, M., Sinkko, T., Usva, K., Virtanen, J., Voutilainen, P., Ekholm, P., Grönroos, J., Koskela, S., Vää-nänen, S. & Mäenpää, I. Elintarvikeketjun ympäristövastuun taustaraportti. 148 s. Saa-tavilla Internetistä: http://www.laatuketju.
fi/laatuketju/www/fi/julkaisut/Microsoft_
Word_-_Ketjuvastuu_15_12__fi nal.pdf
KIRJOITTAJIEN TIEDOT
Kati Helander, FM, Biologian ja maantieteen ai-neenopettaja. Kati Helander valmistui Oulun yli-opistosta 2011. Hänen maantieteen laitokselle te-kemänsä loppututkielma käsitteli kouluruokailua ja kestävää kehitystä.
Eila Jeronen, FT kasvatustiede, FL (biologia), bio-logian ja maantieteen aineenopettaja, yliopiston-lehtori, dosentti Oulun, Helsingin ja Lapin yliopis-tot. Eila Jeronen on toiminut vuodesta 1990 alkaen yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa erityisaluee-na ympäristökasvatus. Hän opettaa luokan- ja ai-neenopettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa.
Hän on ollut SEED hankkeen vastuullinen johtaja.
Sirpa Kurppa, MMT, professori MTT, dosentti Hel-singin yliopisto. Sirpa Kurppa on toiminut Maa- ja elintarviketalouden MTT professorina v.1993 alka-en. Hänen nykyiseen tehtäväänsä kuuluvat ruo-kahuollon kestävyystekijöitä koskeva arviointi ja tietoisuuden kehittäminen tuotannon ja kulutuksen rajapinnassa, ruokavalioiden ympäristövaikutusar-viot, ekotuotteistaminen sekä koulujen ruokakasva-tuksen kehittäminen.
Mirva Lindfors, toiminnanjohtaja Vihdin 4H-yh-distys. Mirva Lindforsin Haaga-Helian Liikkeenjoh-don koulutusohjelman opinnäytetyö 2010 käsitteli Kestävää kehitystä koulujen ruokapalveluissa. Hän on ollut rakentamassa Vihdissä ”Ympäristökasva-tuksen Ikivihreän toimintamallia” vuodesta 2003
Mirva Lindfors, toiminnanjohtaja Vihdin 4H-yh-distys. Mirva Lindforsin Haaga-Helian Liikkeenjoh-don koulutusohjelman opinnäytetyö 2010 käsitteli Kestävää kehitystä koulujen ruokapalveluissa. Hän on ollut rakentamassa Vihdissä ”Ympäristökasva-tuksen Ikivihreän toimintamallia” vuodesta 2003