3.1 Aktiivihiili vedenpuhdistuksessa
Aktiivihiili (AC, engl. activated carbon) on hyvin huokoinen materiaali, jota käytetään vedenpuhdistuksessa adsorbenttina eli adsorboivana materiaalina poistamaan NOM:ää, erityisesti pienimolekyylimassaisia ja biohajoavia NOM-molekyylejä, jotka eivät poistu koagulaatiossa ja jotka voivat aiheuttaa verkostokasvua sekä DBP-yhdisteiden muodos-tumista desinfioinnissa/hapetuksessa (Velten et al. 2007; Korotta-Gamage & Satsasivan 2017). Lisäksi aktiivihiiltä käytetään poistamaan vedestä niin sanottuja mikroepäpuh-tauksia (engl. micropollutants), kuten veteen hajua ja makua aiheuttavia yhdisteitä, DBP-yhdisteitä, torjunta-aineita, liuottimia, lääkeaineita, kosmetiikka- ja hygieniatuotteita (Velten et al. 2007; Summers et al. 2011)
Adsorptio perustuu molekyylien välisiin voimiin, kuten van der Waalsin voimiin, dipoli-dipolisidoksiin sekä vetysidoksiin. Kuitenkin aktiivihiilen pinnasta voi myös poistua mo-lekyylejä desorptiolla. Aktiivihiilen pinnalle kertyy momo-lekyylejä, kunnes adsorptiota ja desorptiota tapahtuu yhtä paljon ja reaktio saavuttaa tasapainon. Tasapainon saavuttami-seen eli adsorptiokapasiteetin loppumisaavuttami-seen vaikuttavat muun muassa aktiivihiilen omi-naispinta-ala, huokoskokojakauma sekä pintakemia. (Summers et al. 2011)
Aktiivihiiltä voidaan käyttää vedenpuhdistuksessa joko jauhemaisena (PAC, engl. pow-dered activated carbon) tai rakeisena (GAC, engl. granular activated carbon). PAC lisä-tään suoraan käsiteltävään veteen useimmiten veteen lietettynä, kun taas GAC:tä käyte-tään erillisissä aktiivihiilisuodattimissa adsorptiomateriaalina. Perinteisesti kausittain ve-dessä esiintyviä hajua ja makua aiheuttavia yhdisteitä on poistettu PAC:tä lisäämällä, mutta GAC on kustannustehokkaampi, mikäli aktiivihiiltä tarvitaan vedenpuhdistuksessa jatkuvasti. GAC-suodattimilla on korkeampi adsorptiokapasiteetti ja ne kykenevät pois-tamaan veteen liuenneen aineksen lisäksi partikkeleita ja partikkelimuotoista NOM:ää myös fysikaalisella suodatuksella. (Summers et al. 2011)
GAC joudutaan säännöllisesti vaihtamaan uuteen tai regeneroimaan (Summers et al.
2011), sillä sen adsorptiokapasiteetti heikkenee aktiivihiilen huokosten tukkeutuessa, jol-loin painehäviöt kasvavat ja suodatetun veden laatu heikkenee (Gibert et al. 2013) GAC-partikkelien pinnalle ja huokosiin voi myös muodostua mikrobeista biologisesti aktiivi-nen biofilmi, joka hajottaa veden BOM:ää (Moore et al. 2001, Emelko et al. 2006). Tyy-pillisesti GAC-suodattimet sijoitetaan talousvedenpuhdistusprosessissa desinfioinnin/ha-petuksen jälkeen, koska tällöin hapetusreaktioissa muodostuneet pienimolekyylimassai-set yhdisteet ja DBP-yhdisteet saadaan poistettua (Velten 2007; Iriarte-Velasco 2008)
3.2 Aktiivihiilen rakenne
Tyypillinen bitumisesta kivihiilestä, ruskohiilestä tai kookospähkinän kuoresta valmiste-tun GAC:n näennäistiheys (engl. apparent density) on 350–650 kg/m3, kun taas puupoh-jaisten aktiivihiilten tyypillinen näennäistiheys on 225–300 kg/m3. Näennäistiheys on kuivan ja kerroksiksi lajittumattoman (engl. nonstratified) aktiivihiilen tiheys eli aktiivi-hiilen tiheys ennen sen siirtämistä aktiivihiilisuodattimeen. Näennäistiheys on noin 10 % suurempi kuin aktiivihiilipatjassa lajittuneen (engl. stratified) aktiivihiilen tiheys (vede-tön tiheys). Vettyneen GAC:n tiheys (engl. particle density wetted in water) on tyypillis-esti 1300–1500 kg/m3.(Summers et al. 2011)
Aktiivihiilen huokoisuuden vuoksi sen tyypillinen ominaispinta-ala on välillä 800–1500 m2/g, jonka valmistaja usein ilmoittaa niin kutsuttuna ominaispinta-alana. BET-ominaispinta-ala määritetään mittaamalla typpimolekyylien (N2) adsorptioisotermi ja määrittämällä Brunauer-Emmett-Teller (BET) -isotermiyhtälön avulla typpimolekyylien määrä, joka peittää täysin aktiivihiilen pinnan. Varsinainen BET-ominaispinta-ala saa-daan kertomalla saatu typpimolekyylien määrä yhden typpimolekyylin peittämällä pinta-alalla 0,162 nm2 per N2-molekyyli. Menetelmän hyviä puolia ovat typpimolekyylien pieni koko, jolloin ne adsorboituvat helposti pieniinkin huokosiin. (Summers et al. 2011) Jodi-luku on toinen yleisesti käytetty adsorptiokapasiteetin arviointiin käytetty parametri. Var-jopuolena on kuitenkin typpi- ja jodimolekyylien erilaiset kemikaaliset ominaisuudet ja erilainen molekyylikoko verrattuna NOM-molekyyleihin. (Iriarte-Velasco et al. 2008) Vedenpuhdistuksessa käytettyjen aktiivihiilten (PAC & GAC) huokosrakenne on tyypil-lisesti heterogeeninen, sillä niiden huokosrakenne koostuu leveydeltään yli 50 nm kokoi-sista makrohuokokokoi-sista, mesohuokokokoi-sista (2–50 nm), mikrohuokokokoi-sista (<2 nm) (Summers et al. 2011). Moore et al. (2001) kokeissa käyttämätön GAC koostui pääosin mikrohuo-kosista (<2 nm) ja GAC:n kooltaan 1–5 nm huokoset tukkeutuivat eniten adsorboidusta aineksesta, kun taas regeneroitu GAC koostui pääosin mesohuokosista (2–50 nm) ja sen kooltaan 10–50 nm huokoset tukkeutuivat eniten adsorboidusta aineksesta. Toisaalta Gibert et al. (2013) havaitsi käyttämättömälle aktiivihiilelle erityisesti mikrohuokosten välillä 0,7–2 nm tukkeutuvan adsorboidusta aineksesta nopeammin kuin alle 0,7 nm mik-rohuokosten. Aktiivihiilen huokosrakenne vaikuttaa sen poistotehokkuuteen siten, että huokosiin voi adsorboitua vain siihen kokonsa ja muotonsa puolesta mahtuvat molekyylit ja lisäksi pienemmissä huokosissa adsorboituvaan molekyyliin voivat vaikuttaa huokosen molemmat seinät, jolloin molekyyliin vaikuttavat voimat ovat suuremmat. Tämän vuoksi molekyylikooltaan pienemmät mikroepäpuhtaudet, joita on käsiteltävässä vedessä usein hyvin pieniä konsentraatioita, adsorboituvat pienimpiin mikrohuokosiin (< 1 nm), kun taas suurin osa NOM:stä adsorboituu suurempiin mikrohuokosiin (> 1 nm). (Moore et al.
2001; Summers et al. 2011)
Aktiivihiili koostuu polyaromaattisista kerroksista ja aktiivihiilelle tyypillinen alkuai-nekoostumus on 88 % hiiltä, 6–7 % happea, 1 % rikkiä, 0,5 % typpeä, 0,5 % vetyä, lopun
ollessa tuhkaa. Kuitenkin aktiivihiilissä on suurta vaihtelua, sillä happiosuus voi vaihdella jopa välillä 1–25 % ja tuhkapitoisuus välillä 1–20 %. Erityisesti happiatomeja sisältävät funktionaaliset ryhmät voivat vaikuttaa aktiivihiilen pintakemiaan, mutta myös typpeä sisältävät funktionaaliset ryhmät ja aktiivihiilen pinnalla olevat mineraaliepäpuhtaudet (tuhka) voivat toimia adsorptiopaikkoina. (Knappe 2006) Aktiivihiilellä on useimmiten happoluonne, johtuen sen pinnan happea sisältävistä happoluonteisista funktionaalisista ryhmistä, kuten karboksyylihapoista, fenoleista, laktoneista ja laktoleista. Vastaavasti ak-tiivihiilen pinnan emäsluonteisia funktionaalisia ryhmiä ovat emäksiset happea sisältävät funktionaaliset ryhmät (esimerkiksi diketonit ja kinonit), typpeä sisältävät funktionaaliset ryhmät sekä epäorgaaniset epäpuhtaudet, kuten metallioksidit (Li et al. 2002; Knappe 2006).
3.3 Aktiivihiilisuodattimen poistotehokkuus
Vedenpuhdistuslaitoksella aktiivihiilen rakenteen lisäksi on huomioitava esimerkiksi ak-tiivihiilen partikkelikoko, kontaktiaika, biologinen aktiivisuus, regenerointi ja suodatti-mien huuhtelu. Näillä voidaan vaikuttaa aktiivihiilisuodattimen lopulliseen NOM:n ja mikroepäpuhtauksien poistotehokkuuteen. (Summers et al. 2011)
Pienemmällä GAC:n partikkelikoolla saavutetaan suurempi adsorptiotehokkuus ja aktii-vihiilipatjan koko voidaan minimoida. Ongelmaksi voi muodostua suodattimen painehä-viön kasvaminen, sillä poistotehokkuuden kasvaessa suodattimeen kerääntyy enemmän orgaanista ainesta. Kaupallisissa vedenpuhdistukseen käytetyissä rakeisissa aktiivihiilissä tyypillinen partikkelikoko on 12 x 40 mesh (keskimääräinen halkaisija 1,0 mm) ja 8 x 30 mesh (keskimääräinen halkaisija 1,5 mm). Lisäksi partikkelien tasaisuusluku, jonka kas-vaessa ykköstä suuremmaksi partikkelit muuttuvat kooltaan heterogeenisimmiksi, on tyy-pillisesti kaupallisissa rakeisissa aktiivihiilissä alle 1,9. Suuremman tasaisuusluvun GAC lajittuu helpommin vastavirtahuuhtelun jälkeen, mutta se vaatii myös enemmän tehoa vastavirtahuuhtelulta, jotta aktiivihiilipatjan alimmatkin kerrokset saadaan pestyä. (Sum-mers et al. 2011)
EBCT (engl. empty bed contact time) eli aktiivihiilipartikkeleiden kontaktiaika aktiivihii-lipatjan läpi johdetun veden kanssa, vaikuttaa NOM:n ja mikroepäpuhtauksien poistote-hokkuuteen. EBCT:n kasvaessa NOM-poistotehokkuus yleensä kasvaa, koska molekyy-leillä on enemmän aikaa adsorboitua aktiivihiilen huokosiin. Kuitenkin tauksien poistotehokkuus voi heikentyä, koska NOM-molekyylit tukkivat mikroepäpuh-tauksille sopivat huokoset. (Summers et al. 2011) Toisaalta myös suuremmalla EBCT-arvolla suodattimen adsorptio-desorptiotatasapaino voidaan saavuttaa nopeammin (Sum-mers et al. 2011), mutta myös päinvastaisia tuloksia on havaittu ja esitetty niitä käsiteltä-vän veden laadusta johtuviksi (Dvorak & Maher 1999)
Aktiivihiilipatjan säännöllistä vastavirtahuuhtelua käytetään puhdistamaan aktiivihiili-partikkelien huokosia niihin kiinnittyneistä partikkeleista ja orgaanisesta aineksesta, jol-loin suodattimen poistotehokkuus pysyy korkeammalla ja painehäviö ei nouse liian kor-keaksi (Emelko et al. 2006; Summers et al. 2011; Frank et al. 2015). Vastavirtahuuhte-lussa käytetään tyypillisesti veden lisäksi ilmaa, jota voidaan lisätä samanaikaisesti vesi-huuhtelun kanssa tai erillään siitä (Amirtharajah 1993; Emelko et al. 2006; Slavik et al.
2013). Amirtharajah (1993) mukaan ilman lisääminen vesihuuhtelun aikana aiheuttaa voimakkaampaa suodatinpatjan liikettä, jolloin partikkelien poistotehokkuus kasvaa vas-tavirtahuuhtelun aikana. Erillisen ilmahuuhtelun aikana partikkeleita ei poistu suodatin-patjasta, vaan partikkelit jakautuvat tasaisemmin suodatinmateriaalin huokosiin, jolloin ne poistuvat helpommin vesihuuhtelun aikana (Slavik et al. 2013). Kuitenkin vastavirta-huuhtelu voi olla haitallista adsorptiotehokkuudelle, koska vastavirtavastavirta-huuhtelun aikana voi tapahtua aktiivihiilipartikkelien lajittumista (engl. stratification) niiden tiheyden ja koon mukaan. Tällöin esimerkiksi aktiivihiilipatjan pinnalla olevat partikkelit voivat siirtyä sy-vemmälle aktiivihiilipatjaan, jossa aktiivihiileen adsorboituneet molekyylit (esimerkiksi haihtuvat orgaaniset yhdisteet) voivatkin poistua aktiivihiilen pinnalta desorptiolla.
(Summers et al. 2011; Frank et al. 2015) Desorptiota ei kuitenkaan tapahdu, jos molekyy-lit ovat pysyvästi adsorboituneet aktiivihiilen huokosiin tai vastaavasti jos aktiivihiilen pinnalle mikrobeista muodostuva biofilmi on hajottanut adsorboituneet molekyylit (Sum-mers et al. 2011).
GAC-partikkeleita, joihin muodostuu autoktonisista mikrobeista biologisesti aktiivinen biofilmi, kutsutaan joskus myös biologiseksi aktiivihiileksi (BAC, engl. biological acti-vated carbon) (Emelko et al. 2006; Liao et al. 2013; Lohwacharin et al. 2015). Veden-puhdistamoilla on käytetty biologista aktiivihiiltä poistamaan vedestä BOM:ää, sillä se voi aiheuttaa desinfioinnin sivutuotteiden muodostumista sekä mikrobikasvua vesijohto-verkostoissa (Emelko 2006; Liao et al. 2013). Biofilmin mikrobit voivat hajottaa biologi-sesti hajoavia yhdisteitä, jotka ovat jo adsorboituneet GAC:n huokosiin, mutta myös en-nen kuin ne ovat adsorboituneet GAC:n huokosiin. (Summers et al. 2011) GAC vaikuttaa poistavan biologista orgaanista ainesta paremmin kuin antrasiitti tai hiekka (Emelko et al.
2006; Summers et al. 2011). Lisäksi pidemmän EBCT:n ja korkeamman veden lämpöti-lan on todettu vaikuttavan positiivisesti biologisen orgaanisen aineksen poistotehokkuu-teen GAC-suodattimissa (Summers et al. 2011).
GAC-suodattimen saavuttaessa adsorptio-desorptiotasapainon, jolloin suodatin poistaa NOM:ää lähinnä biologisesti, voidaan suodatin regeneroida adsorptiotehokkuuden pa-lauttamiseksi (Gibert et al. 2013). Esimerkiksi terminen regenerointi koostuu neljästä vai-heesta, joissa (1) aktiivihiili kuivataan alle 200 oC:ssa, jolloin helposti haihtuvat adsor-baatit poistuvat aktiivihiilen pinnalta, (2) jäljelle jääneet haihtuvat adsoradsor-baatit höyrysty-vät ja epävakaat adsorbaatit hajoavat osittain haihtuviksi yhdisteiksi lämpötilassa 200–
500 oC, (3) haihtumattomat adsorbaatit muodostavat hiilipitoista jäännöstä tai hiiltä
py-rolyysissä lämpötilassa 500–700 oC ja (4) pyrolyysijäännös hapetetaan höyryllä tai hiili-dioksidilla yli 700 oC:n lämpötilassa. (Summers et al. 2011) Termisen regeneroinnin on kuitenkin todettu vaikuttavan GAC:n huokosjakaumaan laajentamalla huokosia, jolloin ainakin pienempien molekyylien poistoteho saattaa heikentyä (Moore et al. 2001). Toi-saalta Moore et al. (2001) havaitsi TOC-poistotehokkuuden olevan jopa korkeampi re-generoidussa GAC:ssä kuin käyttämättömässä GAC:ssä.