Punaista, vihreää ja häivähdys naisenergiaa

1960-luku oli mitä merkittävimmässä määrin myös nuorten poliittisen ja nimenomaan vasemmistopainotteisen aktivoitumisen aikaa. Erityisen selkeästi tämä kehitys näkyi Teiniliitossa, jonka profiili vaihtui vuosikymmenen kuluessa ensin isänmaallis-maanpuolustuksellisesta koulutuspoliittiseen, sitten yleispoliittiseen ja lopulta puoluepoliittiseen. Tähän kehitykseen

354 Lindfors & Salo 1988, s. 43–48, 75–83, 161–164.

355 Tuominen 1991, s. 353.

356 Lindfors & Salo 1988, s. 133, 142, 148.

vaikuttivat erityisesti SDP:läiset nuoret, joiden asema liitossa kasvoi huomattavaksi jo 1960-luvun puolivälissä. Samaan aikaan sosiaalidemokraatit vahvistivat asemiaan myös muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan riveissä.³⁵⁷ Vuosikymmenen lopulla tapahtui voimakasta aktivoitumista myös nuortaistolaisten suunnalla, Tšekkoslovakian miehityksen ja marraskuussa 1968 tapahtuneen vanhan ylioppilastalon valtauksen työntäessä osaa nuorisosta yhä voimakkaammin poliittisen kentän vasempaan laitaan. Lopullinen liikahdus äärivasemmalle tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1970, kun helsinkiläisopiskelijat organisoivat luentolakkoja tarkoituksenaan vauhdittaa kokoomuksen ja liberaalien pitkittämän, korkeakoulujen hallintoa opiskelijavaltaisemmaksi kehittävän lain käsittelyä. Laki siirtyi yli vaalien ja lakot loppuivat, mutta aktivismi jäi elämään, ja syksyllä nuoria alkoi virrata Sosialistisen opiskelijaliiton kaikkiin jäsenjärjestöihin.³⁵⁸

Tähän mennessä on jo useammassa kohdassa käynyt ilmi, että hippinuoriin 1960-luvun puoluevetoinen opiskelijapolitiikka ei kuitenkaan suuremmin vedonnut – siitäkään huolimatta, että heidän asenteensa ja elämäntapansa vasemmistolaisuuteen saattoi näennäisesti viitatakin. ”[S]iinä oli pari vuotta semmosta, sanoisin että kuuskytluvun alulle ominaista aika epäpoliittista aikaa”, Hannu Sepponen muistelee. Myös Johnny-Kai Forssellin mukaan poliittinen tietoisuus oli hippipiireissä varsin vähäistä, vaikka Maon punaisia kirjoja siellä ja täällä toisinaan vilahtelikin.

Forssell kylläkin oli satunnaisesti mukana erilaisissa mielenosoituksissa, mutta kyse ei silloinkaan ollut varsinaisesta poliittisesta aktivismista: ”En minäkään aina katsonut, mitä niissä banderolleissa lukee, mitä kannettiin. Mutta sieltä sai sitten usein jotain kaljaa ja vinkkuu tai jotakin. Ja sitten ihan tapettiin aikaa.”³⁵⁹ Tässä vaiheessa opiskelijaradikalismi vaikuttikin hippikulttuuriin lähinnä siten, että se veti osakseen nuorisokulttuuriin kohdistuneen julkisuuden, jättäen kukkaiskansan auttamatta varjoonsa ja lopullisesti syrjään lehtien palstoilta.³⁶⁰

Kun nuortaistolaiset marssivat esiin vuonna 1970, oli monen takavuosien hippinuoren asennoituminen politiikkaan kuitenkin jo selvästi toisenlainen. Tuolloin osa hiipumispisteessä olevan kukkaiskulttuurin omaksuneista radikaaleista siirtyi melko saumattomasti SKDL:n nuorisokaartin piiriin. Näin teki myös mäntyharjulainen Sepponen, yhdessä monen muun

”aktiivinuorisoporukan” jäsenen kanssa. Tšekkoslovakian miehitys oli kyllä aiheuttanut närkästystä myös Mäntyharjun hippinuorten keskuudessa, mutta tämäkin kohu ehti muutaman vuoden kuluessa

357 Tuominen 1991, s. 258, 260, 309.

358 Virtanen 2001, s. 308–312.

359 Hannu Sepposen haastattelu 2008; Johnny-Kai Forssellin haastattelu 2007.

360 Heikkinen & Mitchell 1985, s. 161. Ks. myös Salasuo 2003, s. 96.

jo siinä määrin laantua, ettei siitä muodostunut estettä vasemmistoaktivismille. Kun lokakuussa perustettu Mäntyharjun demokraattiset nuoret aloitti toimintansa, tapahtui myös asenteissa selkeä muutos auktoriteettikapinasta ja yksilöllisyydestä kohti autoritäärisesti johdettua, tiukan linjan ryhmäkulttuuria:

[S]iellä sitten mun muistaman mukaan seitkytyks alkutalvesta tai joka tapauksessa vuoden seitkytyks aikana tehtiin järjestössä kollektiivinen päätös, että koska huumeet vääristää tietosuutta, niin niistä luovutaan.

Koska ne vääristää yhteiskunnallista tietosuutta. Ja tämä perustui siihen, että sen ajan tämän Suomen demokraattisen nuorisoliiton lehden päätoimittaja kirjoitti tästä asiasta. [...] Kukaan ei käskenyt tai määrännyt, se oli vain, että luotettiin tämän poliittisen auktoriteetin sanaan. […] Mä muistan, että mäkin leikkasin tukan sen takia. Että se ei ollut pelkästään tää, että lopetamme huumausaineiden käytön, vaan piti myös siistiytyä.³⁶¹

Myös undergroundpiireissä tapahtui paljon vastaavanlaisia kääntymisiä, joiden myötä taistolaisten riveihin siirtyivät muun muassa Koponen ja Ultran päätoimituksesta vastanneet radikaalit.³⁶² Suhteessa hippikulttuuriin, undergroundiin ja koko 60-lukulaisuuteen kyse oli voimakkaasta suunnanmuutoksesta, selkeästä irtiotosta, jonka keskeisimpänä pesäeron tekijänä toimi suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen.³⁶³

Hippikulttuuri siis toimi omalta osaltaan myös taistolaisen nuorisoliikkeen potentiaalisen jäsenkunnan kasvualustana – se oli aktivismin kasvuympäristö, josta muodostui osalle nuorista eräänlainen silta poliittisemman radikalismin piiriin. Kovin merkittävästä ideologisesta perinnöstä tuskin voi kuitenkaan taistolaisuuden autoritaarisen luonteen huomioiden puhua. Sen sijaan ympäristöliikkeen piirissä kukkaiskulttuurin asenne- ja arvotasolta periytyvät vaikutteet näkyivät huomattavasti selkeämmin. Uudenlaista ympäristöajattelua ja siirtymistä luonnonsuojelusta modernimpaan ympäristönsuojeluun tosin pidetään usein ennen kaikkea 1960-luvun jälkipuolen keskusta-vasemmistolaisen puoluepolitiikan ja opiskelija-aktivismin peruna, mutta osansa muutoksessa oli myös kulttuuriradikaaleilla. Samaan kulttuuriseen vastarintaan johtavat myös 1980-luvun alussa organisoituneen suomalaisen vihreän liikkeen pisimmät juuret.³⁶⁴

Hippikulttuurin vaikutus heijastui uuteen ympäristötietoisuuteen ennen kaikkea kasvissyönnin ja sen etiikkaan kiinteästi liittyvän eläintensuojelun muodossa. Varsinkin amerikkalaisten hippien luonnonmukaisuuteen pyrkivä elämäntapa ja ruokavalion yhteiskunnallisen ulottuvuuden

361 Hannu Sepposen haastattelu 2008.

362 Lindfors & Salo 1988, s. 198; Olavinen 1996, s. 9.

363 Virtanen 2001, s. 346–348.

364 Järvikoski 1991, s. 168–169; Borg 1991, s. 180, 184–185.

korostaminen olivat omiaan herättämään suuren yleisön kiinnostusta kasvisdieettiin.³⁶⁵ Suomessa kasvisruokavalion edelläkävijänä toimi hippi- ja undergroundtaustaisten nuorten vuonna 1973 perustama Oraansuojelijat-yhdistys, jonka ideologiset lähtökohdat ammensivat vahvasti hippikulttuurin aatteellisesta sisällöstä. Tätä yhteyttä kuvastaa hyvin perustajajäseniin kuuluneen Leif Färdingin kirjoitus ”Oraan suojelun lähtökohdista”:

Elämän keskeisin tarkoitus on luovan, rikkaan, tasapainoisen ja mielekkään elämän viettäminen. Tämän tarkoituksen ihminen toteuttaa yhdessä muiden ihmisten kanssa ja tämän tarkoituksen toteuttamiseksi on luotava yhteiskunta, joka sen mahdollistaa. Kukan kauneus on siinä, että se kukkii viisaasti, luonnon tasapainoa rikkomatta. Nykyisen yhteiskunnan rumuus on siinä, ettei se kuki viisaasti, vaan järjettömästi, tasapainoa rikkoen. Omassa optimissaan kukka jakaa väriään ja kauneuttaan kaikille ottaen tarpeensa mukaan maasta vettä. Ihminen, joka pyrkii vain oman persoonallisen mukavuutensa lisäämiseen, ei jaa kauneutta kenellekään, vaan aikaansaa jakomielisen kulttuurin, joka nojautuu luonnonvoimien ja heikompien kansakuntien häikäilemättömään taloudelliseen riistoon. Kulttuuri, joka pyrkii vain lisäämään ihmisen mukavuuksia on tarkoituksestaan vieraantunut kulttuuri, sillä mukavuuksien turruttama ihminen ei kykene luovuuteen.³⁶⁶

Merkittävä askel eteenpäin otettiin kesällä 1974, kun yhdistyksen jäsenet avasivat Helsinkiin Kasvisravintola-nimisen kasvisruokalan. Se oli ainoa laatuaan Suomessa, 1960-luvulla toimineen

”rouva Makkosen” Kasvisbaarin lopetettua toimintansa muutamaa vuotta aiemmin. Oman lisänsä ravintolan erikoislaatuisuuteen toi taolaiseen jing-jang -filosofiaan perustuva makrobiotiikka, johon Oraansuojelijat varsinkin alkuvaiheessa vahvasti sitoutuivat.³⁶⁷

Myös 1960-luvun lopulla tapahtuneella feministisen liikkeen kansainvälisellä nousulla oli omat kytköksensä hippikulttuuriin, vaikka senkin syntyä on yleensä selitetty lähinnä uusvasemmistolaisen liikkeen patriarkaalisuuden herättämällä tyytymättömyydellä³⁶⁸. Ainakin Yhdysvalloissa hippikulttuurin rooli oli kuitenkin tältä kannalta merkittävä, sillä kaikista luonnollisen seksuaalisuuden ja sukupuolisen tasa-arvoisuuden ihanteistaan huolimatta se eriarvoisti keskuudessaan vaikuttavien naisten asemaa entisestään. Hippinaisten oli usein sitouduttava perinteiseen kotirouvan ja lastenhoitajan rooliin, mutta ilman tiukkojen seksuaalinormien tarjoamaa turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta. Toisaalta juuri perinteisten seksuaalinormien hylkääminen antoi naisille mahdollisuuden kyseenalaistaa asemaansa niin valtakulttuurin keskuudessa kuin

365 Maurer 2002, s. 35. Ks. myös Apte & Katona-Apte 1986, s. 28–29.

366 Färding 1989, s. 7. Alunperin kukka vakiintui hippikulttuurin symboliksi juuri siksi, että sen katsottiin kuvastavan erityisen hyvin hippiyden keskeisimpiä arvoja ja ihanteita: kukilla ei ole mitään ketään vastaan, ne vain ovat. Ala-Ketola 1985, s. 62–63.

367 Juurikka & Merenmies 1996; Olavinen 1996, s. 16–17; s.n. 2007, ’Miten turbaanipäinen mies vei teinitytön uuteen maailmaan’, [http://www.heidihautala.net/artikkelit_artikkeli.php?id=905], luettu 6.5.2008.

368 Esim. Ingström 2007, s. 29; Jallinoja 1983, s. 195.

hippiyhteisöjen ja vasemmistoryhmien kaltaisissa vastakulttuureissakin.³⁶⁹ Alice Echolsin mukaan feminismin nousussa olikin kyse kahden ilmiön, kulttuurisen kapinan ja poliittisen radikalismin yhdentymisestä perinteisten sukupuoliroolien luoman tyytymättömyyden paineessa.³⁷⁰

Suomessa moderni feministinen liike organisoitui muihin länsimaihin nähden melko myöhään:

Täällä ensimmäiset sen puitteissa perustetut naisryhmät aloittivat toimintansa vasta vuonna 1973.

Keskeisimmässä roolissa olivat tällöin Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kiertäneet suomenruotsalaiset naiset, joita taistolaisuuden aalto ei ollut onnistunut viemään mukanaan.³⁷¹ Edellisen vuosikymmenen hippi-ilmiöön suomalaisella feminismillä ei amerikkalaisten lailla näytä kuitenkaan olleen välittömiä tai henkilökohtaisia kontakteja sen enempää kuin tiedostettuja ideologisia yhteyksiäkään. Heidän elämäntyylissään on sen sijaan mahdollista nähdä useita kukkaiskulttuuriin vahvasti viittaavia piirteitä. Tällaisia olivat esimerkiksi nudistiset kokoontumiset, pyrkimys kaikesta sukupuolisesta häveliäisyydestä irrottautumiseen, seksuaalisuuden julkinen ihannoiminen sekä viimeistään pukeutumistyyli, johon kuului asusteita samettihousuista ja palestiinalaishuiveista aina intialaisiin vaatteisiin asti³⁷².