Projektin taustoista

Kirjaprojektimme syntytarina on siltä osin poikkeuksellinen, sillä kirjai-lija itse ei halunnut kirjaa kirjoittaa. Tiimimme toinen jäsen Kaisa Leka oli nimittäin vakuuttunut, ettei hänellä ollut aiheesta enää mitään sanot-tavaa. Mutta ehkä on syytä palata hiukan ajassa taaksepäin.

Olimme kesällä 2008 pyöräilleet kotikaupungistamme Porvoosta Ruotsin ja Saksan kautta Etelä-Ranskan Nizzaan. Matkalla olimme do-kumentoineet tapahtumaa kuvin ja päiväkirjamerkinnöin, jotka julkai-simme realiajassa blogissamme (www.deuxvelos.blogspot.com). Samalla kirjoitimme viikoittaiset raportit etenemisestämme paikallislehti Bor-gåbladetiin. Matkalta palattuamme teimme vielä jutun matkastamme Matkaopas-lehteen ja pidimme lisäksi muutamia esitelmiä Euroopan halki pyöräilystä eri iltamissa.

Näin ollen Kaisan haluttomuus tehdä aiheesta kaiken lisäksi kirja oli täysin ymmärrettävää. Mutta koska minä olen meistä monesti se

luu-23 päisempi, sain Kaisan taivuteltua. Eikä haluni tehdä tätä kirjaa johtu-nut pelkästään itsepäisyydestäni vaan siitä, että olin huomanjohtu-nut aiheen kiinnostavan ihmisiä yhä edelleenkin. Minusta meillä oli tärkeitä ajatuk-sia jaettaviksi matkakertomuksen muodossa.

Sarjakuvakenttää ulkopuolelta seuraavana minua on vaivannut se, et-tä kirjoja usein tehdään toisille piiret-täjille tai jo käännytetyille lukijoille.

Tämä on ongelmallista kahdella tavalla. Ensinnäkin kilpailu rajallisis-ta resursseisrajallisis-ta ei ole rajallisis-taloudellisesti kannatrajallisis-tavaa. Kun itse kusrajallisis-tanrajallisis-taa kir-jansa, on joka julkaisun kohdalla kyettävä vastaamaan myöntävästi kysy-mykseen: tuleeko tämä kiinnostamaan ketään? Toisekseen en koskaan ymmärtänyt, miksi sarjakuva kirjallisuuden muotona on marginalisoitu vain tietyn harrastajapiirin omaisuudeksi.

En hyväksy ajatusta siitä, että joku ei ”osaisi” lukea sarjakuvia. Ikään kuin sarjakuvienlukutaito olisi jokin myötäsyntyinen lahja. (Tämä to-sin on kiinnostava ajatus, kun otetaan huomioon kuvallisen viestinnän pitkän historian ihmiskulttuurin tallentajana ja vaalijana.) Aivan kuten missä tahansa muissa kirjallisuuden tai tarinankerronnan keinoja hyö-dyntävissä teoksissa myös sarjakuvissa on helppoja ja vaikeita teoksia.

En myöskään kykene uskomaan, että länsimaissa kasvanut ihminen oli-si kyennyt välttämään kosketuksen sarjakuvaan.

Mahdollisia lukijoita on siis paljon enemmän kuin sarjakuvakentällä – ja erityisesti pienkustantajien parissa – helposti sorrutaan ajattelemaan.

Haasteena on tehdä niin kiinnostavia tarinoita, ettei esityksen muoto nouse esteeksi teoksesta nauttimiselle.

Vaikka esiin nostamani kaksi syytä saattavat pintapuolisesti vaikuttaa samalta asialta, niissä on selvä ero katseen kohdistamisessa: toisessa kat-sotaan sisäänpäin ja havaitaan ongelmat, toisessa ulospäin ja nähdään mahdollisuudet.

Tämän tiedostaen asetin kirjaprojektillemme varsin kunnianhimoi-sen tavoitteen: olla niin hyvä, ettei kunnianhimoi-sen sarjakuvallisuus estäisi satunnais-ta kentän ulkopuolissatunnais-ta lukijaa nauttimassatunnais-ta siitä.

Toinen haaste oli teoksen saattaminen julkiseen tietoisuuteen. Teos ei täytä tehtäväänsä, ennen kuin se löytää lukijansa.

Koska meiltä pienkustantajina puuttuivat ne taloudelliset resurssit, jotka isoilla kustantajilla on käytössään, meidän oli keksittävä vaihtoeh-toinen strategia kirjan esille tuomiseen. Tiesimme, että tarinamme oli kiinnostava ja että kykenisimme luomaan hienon teoksen, nyt piti miet-tiä miten rajallisilla keinolla kirjamme saisi meidän mielestämme sille kuulunut huomio.

*

Ensimmäisen konkreettisen ilmentymän koko projekti sai näennäisen triviaalin kuminauhalenkin muodossa – tai tarkemmin ilmaistuna

koko-Kuvia kirjan sisuksen työprosessista.

25

naisen kuminauhalaatikon. Kyseinen laatikko lojui noin vuoden työhuo-neemme lattialla muistuttamassa meitä keskeneräisyydestämme.

Kumilenkkien hankkiminen ei ollut aivan helppoa. Tavallisia kumi-nauhoja toki saa mistä tahansa paperikaupasta, mutta me tarvitsimme jotain huomattavasti järeämpää. Etsimme yli kymmenen millimetriä le-veitä kumilenkkejä. Sellaisia ei lähikaupan hyllyssä ollut.

Etsiskelyn aikana opin erinomaisen paljon kuminauhoista. Kuten sen, että haluamamme malli oli koodinimeltään 106. Sain siis tietää, et-tä jokainen kuminauhamalli on standardisoitu ja kantaa omaa koodini-meään, joka kertoo sen ominaisuuksista. Kuminauha 106:n mitat olivat 150 x 15.0 x 1,2 millimetriä.

Nyt oli vain löydettävä kauppa, joka myisi niitä meille. Neljän tuskas-tuttavan edestakaisen sähköpostiviestin jälkeen hylkäsin yhdysvaltalai-sen tukkurin – meitä palveleva henkilö ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, että tilaja sijaitsi Euroopassa. Kuminauhojen etsintä jatkui.

Hetkellisestä vastoinkäymisestä lannistumatta onni potkaisi minua.

Löysin lupaavalta vaikuttavan ruotsalaisen yrityksen, joka ei pelkästään tarjonnut etsimäämme tuotetta vaan oli myös erinomaisen palveluhalui-nen. Seuraavana päivänä Siam International AB Gislavedissä vastaan-otti tilauksemme. Viikko myöhemmin kannoin laatikon ylläkerrassa si-jaitsevan työhuoneemme keskelle. Siinä ne nyt olivat, kymmenen kiloa kuminauhoja.

*

Kuminauhan näennäinen merkityksettömyys projektimme kannalta on harha. Tarkemmin katsottuna kuminauhan kautta voimme ymmär-tää kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin vaikkei ainoatakaan viivaa ollut vie-lä piirrettykään eikä itse käsikirjoitus ollut vie-läheskään valmis, uskoimme projektiimme niin paljon, että meillä oli kymmenen kiloa kuminauho-ja. Toisekseen, ja ehkä jopa tärkeämpänä, kuminauhat olivat todiste siitä, että jo aivan alkumetreillä meillä oli selkeä käsitys lopullisesta tuottees-ta. Jos kirja olisi liian suuri tai pieni, liian ohut tai paksu, kuminauhat ei-vät kykenisi palvelemaan tarkoitustaan.

Muistan oppineeni lukion psykologian tunneilla marxilaisen ihmiskä-sityksen lähteneen siitä ajatuksesta, että ihminen erotuksena eläimes-tä ensin luo mielessään, sitten antaa luomukselleen vasta sitten fyysisen muodon. Eläin puolestaan tuottaa luonnon ajamana ja vahvasti sidottuna omaan elinpiiriinsä. Ihmisen luominen olisi tämän käsityksen mukaan vapaata ja harkittua.

En tiedä, vastaako oppimani ja muistamani kahdenkymmenen vuo-den takaa todellista marxilaista ajattelua, mutta työprosessiamme edellä esitetty ajattelumalli kuvastaa hyvin. Rakensimme koko kirjan ja siihen liittyvät osat mielessämme. Ja vaikka ne vasta myöhemmin ne saivat

27 fyysisen muotonsa, ne olivat meille kahdelle tekijälle olemassa kauan ai-kaisemmin.

Kuminauhalaatikko nousi symboloimaan meille projektin konkreet-tisuutta ja patisti meitä työskentelyyn. Työhuoneellamme vierailleiden epäuskoiset ilmeet laatikon äärellä kannustivat meitä näyttämään kyke-neväisyytemme.

2.4 Kirja: Tour d’Europe