Tämän opinnäytetyön johdannossa olen määritellyt pragmaattisen adaptaation käsitteen vedoten Vehmas-Lehdon (2002, 100) määritelmään, jonka mukaan kaikki muuttamiset ja mukauttamiset poistamalla, korvaamalla, lisäämällä tai järjestyksen muuttamalla, mitkä tehdään kääntämisessä lähdetekstistä kohde-tekstille, ovat pragmaattisia adaptaatioita. Tämä määritelmä kertoo meille, että joutuessaan käännösongelmiin kääntäjä voi turvautua yllä mainittuihin ratkai-suihin, jotta viesti välittyisi lähdekieleltä kohdekielelle.
Mainitessani pragmaattisia adaptaatioita pidän tärkeänä tuoda lingvistiset kään-nösteoriat esille. Koska lingvistiset teoriat sallivat kielellisen muutoksen kohde-tekstissä niin, että lähdetekstin sisältö voidaan välittää käyttäen muita keinoja kääntämisen yhteydessä (Vehmas-Lehto 2002, 36–42). Lingvististen käännös-teorioiden historia juontaa juurensa 1950-luvulla Neuvostoliittoon ja Kanadaan.
Tämä teoria antaa vapaat kädet kääntäjille lingvistisen elementin valinnassa.
Tämä teoria ei pidä lähdetekstiä niin pyhänä vaan pitää tärkeänä, että kohde-teksti sisällöllisesti on samanlainen kuin lähdekohde-teksti. (Vehmas-Lehto 2008, 15.) Monessa muussa käännösteoriassa kerrotaan, miten pragmaattiset ongelmat ratkaistaan tekemällä pragmaattisia adaptaatioita esim. dynaamisessa ekviva-lenssiteoriassa, joka on Eugene A. Nidan kehittämä käännösteoria. Nida on maailman tunnetuin käännöskriitikko, joka työskenteli Raamattuseurassa. Seu-ran tehtävä oli kääntää Raamattu eri kielille. Dynaamisen ekvivalenssiteorian tavoite on, että käännös tuo kohdetekstin lukijoille vastaavan reaktion kuin
läh-detekstin lukijoille. Dynaamisen ekvivalenssiteorian mukaan käännös tehdään kohdekulttuurille läheiseksi, täten pragmaattisiin ongelmiin törmätessään kään-täjä voi poiketa lähdetekstin sekä kielellisestä muodosta että sen merkityksestä myös. Nida neuvoo kääntäjiä ratkaisemaan reaaliat korvaamalla ne kohdekult-tuurissa tutulla samantyyppisellä vastineella ja ottamaan sanojen konnotaatio-erot huomioon käännettäessä kohdekielelle. Tällä hän tarkoittaa, että lähdeteks-tin sana ei välttämättä anna samaa merkitystä kohdekulttuurissa ja tällöin vali-taan sellainen sana, joka antaa vastaavanlaisen merkityksen kuin lähdetekstis-sä. (Vehmas-Lehto 2002, 57–58.)
Relevanssiteoria myös on hyvin suosiollinen pragmaattisille adaptaatioille, sillä se ottaa lukijan kognitiivisen ympäristön huomioon. Kognitiivinen ympäristö on yksilön informaation vastaanottamista ja niiden käsittelemistä ja niistä päätelmi-en tekemistä todelliseksi tai todpäätelmi-ennäköiseksi aistihavaintojpäätelmi-en ja muistin avulla.
(Vehmas-Lehto 2008, 23.) Relevanssiteoria sinänsä ei ole käännösteoria vaan Dan Sperberin ja Deirdre Wilsonin (1986) kehittämä kognitiivinen viestintäteoria, mutta Ernst-August Gutt (2000) on soveltanut sitä kääntämisen ilmiöihin. Dan Sperberin ja Deirdre Wilsonin relevanssiteoria perustuu H. Paul Gricen viestin-täteoriaan, jonka mukaan ihmisten välinen viestintä on ajatusten ilmaisemista ja tunnistamista. Viestittäjä antaa merkityksen viestittämällä ja vastaanottaja tekee päätelmän viestistä. (Vehmas-Lehto 2006, 85.)
Relevanssiteoriassa kääntäjä voi tehdä pragmaattisia adaptaatioita käännöksiin selittämällä, poistamalla, lisäämällä, korvaamalla ja joissakin ratkaisuissa li-säämällä alaviitteen kuten pyhien tekstien ja asiakirjojen käännöksissä. Gutt ei ole alaviitteiden käyttämisen kannalla vaan enemmän tekstin muuttamisen rele-vantiksi ilmi-ilmaisun avulla. Relevanssiteoriassa pragmaattisilla adaptaatiolla tehdään käännöksestä niin mukautettu, että kohdelukija ymmärtää lähdetekstin sisällön ilman mitään ponnistelua ja myös pragmaattisten adaptaatioiden avulla implisiittiset ilmaukset eli peitetyt ilmaukset muutetaan eksplisiittisiksi eli ilmi-ilmaisuiksi. Guttin mukaan relevanssiteoriassa käännös ei ole samanlainen kuin lähdetekstin viesti, mutta se muistuttaa lähdetekstiä hyvin relevanteissa suh-teissa. (Vehmas-Lehto 2006, 89–106.)
Monet muut kääntämistä tutkineet ovat puhuneet epäsuorasti pragmaattisista adaptaatioista. Esimerkiksi Koskinen (1995, 86) pitää kääntäjiä kulttuurinvälittä-jinä mutta samalla vallankäyttäkulttuurinvälittä-jinä myös. Vallankäyttäjänä olemisen hän perus-telee, että kääntäjällä on päätösvalta tehdä poistoja, lisäyksiä ja pahimmassa tapauksessa jopa muuttaa lähdetekstin sisältöä niin, ettei käännös vastaa läh-detekstin sisältöä.
On itsestään selvä, ettei kääntäjä joudu turvautumaan pragmaattisiin adaptaati-oihin, jollei ole käännösongelmia eli pragmaattisia ongelmia. Guttin käsitys pragmaattisista adaptaatioista on erilainen kuin Vehmas-Lehdon. Guttin mu-kaan käännösongelmat johtuvat kahden kielen eroista (Vehmas-Lehto 2006, 88.), mutta Vehmas-Lehdon (2002, 101–111) mukaan käännösongelmiin on monia syitä. Hän on jakanut pragmaattisten adaptaatioiden syyt neljään osaan:
Aika-, paikka- ja tekstifunktioerot, taustatietojen erot, kulttuurierot ja konventio-erot.
3.1.1 Aika-, paikka- ja tekstifunktioerot
Ingon (1990, 296) mukaan kääntäjän on otettava huomioon, ettei aina pystytä välittämään lähdetekstin sisältöä sellaisenaan, koska lähdetekstin aika, kulttuuri ja ympäristö voivat olla hyvin erilaisia verrattuna kohdetekstin ympäristöön.
Käännös tehdään eri aikana, eri paikassa ja eri tarkoitukseen. Kohdetekstin maantieteelliset erot myös asettavat kääntäjän tekemään ratkaisun sen mukaan miten asia kohdekielessä ymmärretään. (Vehmas-Lehto 2002, 101.)
Funktionaalisessa ekvivalenssissa aika-, paikka- ja tekstifunktioerot on myös otettu huomioon, sillä funktionalisen ekvivalenssin teoriassa ei pyritä siihen, että kohdetekstinlukijalle syntyisi samanlainen reaktio kuin lähdetekstinlukijalle, ku-ten Nidan dynaamisessa ekvivalenssissa. Funktionaalisessa ekvivalenssissa tärkeintä on välittää lähdetekstin funktio lukijalle, kuten politiikkaa koskevassa journalistisissa käännöksissä. Niissä paikka ja tekstifunktio otetaan huomioon karsimalla käännöksistä niitä elementtejä, joiden tarkoitus on vaikuttaa lähde-kulttuuriyhteisön reaktioon. (Hytönen 2006, 68.)
Kieli ja ilmaukset muuttuvat ajan myötä. Sanojen merkitys ajan ja paikan mu-kaan vaihtelee. Kääntäjän tehtävä ei kuitenmu-kaan ole tekstin kaunisteleminen, täten joidenkin tekstien kohdalla voidaan säilyttää tietyt termit, joilla nykykon-tekstissa on kielteinen merkitys. Tämä tapahtuu silloin, kun halutaan antaa ku-vaus menneestä ajasta. Mutta toisaalta joidenkin toisten tekstien kohdalla kult-tuuritörmäyksen välttämiseksi voidaan karsia pois esim. sellaiset idiomaattiset lausahdukset, jotka toisessa kulttuurissa voivat olla epäymmärrettäviä tai outoja ajan muuttumisen tai kohdekulttuurin taustatietojen perusteella. (Pakkala-Weckström 2008, 104–105.) Esimerkiksi tutkimusaineistostani löytyi sellainen idiomi (2010, 24), jota ei enää käytetä ajan muuttumisen, kulttuurien yhteentör-mäyksen välttämisen, sen loukkaavan tai epäymmärrettävän merkityksensä vuoksi. Kyseisen idiomin kohdalla kurdinkielisessä käännöksessä (2005, 38) aika ja paikka on otettu huomioon poistamalla sana ”turkkilainen” ja muuttamal-la puheen ilmaus tälmuuttamal-laiseksi ”onhan tämä rähinä ja hälinä häpeällistä senkin ai-voton ja pakanallinen”, mutta englanninnoksessa (1973, 29) se on säilytetty sel-laisenaan eli se on formaalisesti ekvivalenttina.
Simeoni: Hirveä pakanallinen ja turkkilainen on tämä meteli ینۆئێمیس نید ێب یکشێم ێب ەبیع ەیارەه و ەڕرەگ وەئ :
Simeoni: Terrible, heathenish and Turkish, this brawling
Lehtitekstien kääntämisessä kääntäjän on oltava valpas huomaamaan niitä ai-koja, joita ei ole merkitty päivämäärillä vaan sanotaan esim., että joku onnetto-muus tapahtui eilen, toissapäivänä tai kaksi päivä sitten. Mutta käännös tapah-tuu eri aikana ja niin käännöksessä on turvauduttava pragmaattisiin adaptaati-oihin lisäämällä tapahtuman päivämäärä. (Vehmas-Lehto 2003, 101.)
Ajan ja paikan muuttamiset lähdetekstistä kohdetekstiin on hyvin ratkaisevaa kohdetekstin lukijan ymmärtämisen kannalta. Esimerkiksi usein kun kurdinkieli-sissä julkaisuissa puhutaan Kurdistanin siitä osasta, joka sijaitsee Turkissa, sa-notaan Pohjois-Kurdistan. Koska Kurdistan ei ole virallisesti itsenäinen valtio, Pohjois-Kurdistan ei heti kerro mitään suomalaisille, joten kääntäjän on hyvin tärkeä tehdä lisäys joko alaviitteellä tai lyhyellä selityksellä siitä mitä paikkoja tarkoitetaan sanomalla Pohjois-Kurdistan, Itä-Kurdistan, Länsi-Kurdistan tai
Kaukasian Kurdistan, joka tarkoittaa sitä pientä osaa, joka maantieteellisesti sijaitsee Armeniassa.
Vehmas-Lehto (2002, 101) selittäessään viestin sisällön muuttumista sanasa-naisen kääntämisessä, tuo esille itärikollisuus-termin, jota ei voi kääntää sellai-senaan käännettäessä englannin kieleen. Jos Vehmas-Lehdon tuoma esimerkki käännettäisiin kurdinkieleen sellaisenaan, se tulkittaisiin, että sillä tarkoitetaan kaikkien itämaisten ihmisten tekemiä rikoksia eli kurdinkielinen käännös ei anna samaa suomenkielistä merkitystä, joka tarkoittaa venäläisten ja virolaisten te-kemiä rikoksia.
3.1.2 Taustatietojen erot
Idiomien, viranomaisten tekemien päätösten ja alluusioiden kääntämien on hy-vin vaikeaa kääntäjälle ilman niitä taustatietoja, jotka liittyvät lähde- ja kohde-kulttuuriin. Taustaerojen vuoksi, jotka voivat liittyä idiomeihin, järjestelmän eri-laisuuteen tai alluusioihin, kääntäjä joutuu tekemään pragmaattisia adaptaatioita viestin välittämiseksi. (Vehmas-Lehto 2002, 102.) Kääntäjän tieto sekä lähde-tekstin että kohdelähde-tekstin taustasta on hyvin tärkeä. Joitakin lähdelähde-tekstin ilmaisu-ja ilmaisu-ja alluusioita, jotka liittyvät lähdekulttuuriin on hyvin haastavaa kääntää, jos kääntäjällä ei ole tarpeeksi tietoja molemmista kulttuureista. (Balk 2004, 23.) Taustatieto on hyvin tärkeää tekstin lukemisen kannalta. Puutteellisen tausta-tiedon vuoksi esimerkiksi reaalioiden ymmärtäminen jopa lähdekulttuurin lukijal-le myös on haasteellista, ei ainoastaan käännöksen lukijallukijal-le (Kujamäki 1993, 32.)
Oma havaintoni taustatietojen erojen tietämisen merkityksestä on valitsemasta-ni tutkimusaineistosta, Seitsemän veljestä -romaavalitsemasta-nista. Kurdin kielen kääntäjä on oivaltanut molempien kulttuurien taustaerot siinä repliikissä, jossa Aapo valit-taa itsekseen ja sanoo:
Voi meitä hulluja! sissit ja mustalaiset tällä tavalla rähmästelkööt il-mi taivaan alla (2010, 11).
Kurdinkielisen version kääntäjä on ollut tietoinen siitä, ettei sissiä voi rinnastaa mustalaisiin, koska sissit ovat kurdeille partisaaneja, jotka ovat vapauden sym-boleja, koska he ovat taistelleet vapauden, itsehallinnon ja itsenäisyyden puo-lesta. Tämän lisäksi kääntäjä on ollut tietoinen sissi-termin konnotaatiosta, joka vaihtelee kulttuureittain. Täten kääntäjä on ratkaissut tämän käännösongelman muuttamalla sissin kiertolaiseksi (2005, 21) lähdekulttuurin ja kohdekulttuurin taustatietojen eroamisen perusteella. Kurdinkielinen käännös on semanttisesti ekvivalentti. Semanttisella ekvivalentilla tarkoitetaan käännöksen vastaavan lähdetekstin sisältöä (Vehmas-lehto 2008, 15). Englanninnoksessa myös sissit on korvattu sanalla robbers (1973, 17). Robber englanti-suomi suursanakirjan (1996, 1055) mukaan tarkoittaa ryöstäjää, ryöväriä, ja rosvoa.
Ilman taustatietoja ulkomaalaisten on vaikea ymmärtää sitä suomalaista idiomaattista ilmaisua, joka sanoo: opin kantapään kautta. Ensimmäinen rea-gointi heillä voi olla se, että miten oppiminen kokemuksen myötä liittyy kanta-päähän. Tämä esimerkki kertoo meille, että pelkkä kielen oppiminen erinomai-sesti ja formaalierinomai-sesti ei riitä kääntäjäksi ryhtymiseen. Kääntäjän eläminen läh-dekulttuurin kontekstissa on hyvin merkittävää hyvän käännöksen aikaan saa-miseksi.
Yllä olevat molemmat esimerkit puoltavat Vehmas-Lehdon (2002, 102) näke-mystä siitä, että lähdetekstin ja kohdetekstin taustatietojen eroaminen vaikuttaa pragmaattisiin adaptaatioihin turvautumiseen.
3.1.3 Kulttuurierot
Kulttuuri on hyvin laaja termi, jonka määritteleminen ei ole yksinkertaista. Kult-tuuriin sisältyvät kieli, tavat, tottumukset, uskomukset, arvot ja opittu tapa ajatel-la ja tuntea (Bodo 2009, 71.) Tämä määritelmä antaa meidän ymmärtää, että kulttuurierot myös ovat hyvin laajoja ja sidoksissa moniin asioihin.
Sanojen merkitykset vaihtelevat kulttuurista toiseen. Jonkun sanan myönteinen merkitys voi olla eri kulttuurissa kielteinen, koska eri kielet jäsentävät maailmaa eri tavalla ja yhteisön kulttuuriset tarpeet ja kokemusmaailma vaikuttavat kielen rikkauteen ja sanojen merkityksiin. Pelkkä kulttuurirajan ylittäminen on sinänsä käännösprosessi riippumatta kielestä toiseen siirtymisestä. Täten kääntäjän on hyvin tärkeä perehtyä hyvin sekä kohdekielen kulttuuriin että omaan kulttuuriin.
(Koskinen 1994, 81–83.)
Pirjo Kukkosen (1993, 11) mukaan kulttuuri ja kieli ovat toisiaan täydentäviä, koska ne liittyvät toisiinsa ja kielen avulla viestitään kulttuuria. Mutta miten kääntäjät välittävät lähdekielen kulttuurisidonnaiset erot kohdekielelle? Vehmas-Lehdon mukaan kulttuuriset erot, jotka voivat liittyä ruokaan, tapoihin, joihinkin tottumuksiin tai mittayksikköihin tai rahayksikköihin, tuovat pragmaattisia on-gelmia, joiden takia kääntäjä joutuu turvautumaan pragmaattisiin adaptaatioihin (2002, 105).
Kulttuurieron tuomat käännösongelmat selviävät myös tämän opinnäytetyön muissa luvuissa.
3.1.4 Konventioerot
Konventioeroilla tarkoitetaan niitä lähde- ja kohdekielen toisistaan poikkeavia tapoja, joilla tekstejä tuotetaan. Tällä tarkoitetaan tiettyjä sääntöjä, joita nouda-tetaan tekstien kirjoittamisessa riippuen lähde- ja kohdekulttuurista. On erilaisia tekstejä, joiden ohjeellinen kirjoitustapa poikkeaa kulttuurista toiseen. Niitä teks-tejä voi olla asiakirjat, lehtiartikkelit, ruokareseptit, säätiedotukset jne. (Vehmas-Lehto 2002, 107.)
Vehmas-Lehto jakaa konventioerot kahteen ryhmään, laadullisiin eroihin ja määrällisiin eroihin. Laadullisilla eroilla hän tarkoittaa niitä ilmauksia, jotka toi-sessa kulttuurissa voivat kuulostaa omituiselta, jos ne käännettäisiin vieraannut-tavasti. Vieraannuttava kääntäminen tarkoittaa lähdetekstin vaikeiden ja outojen
käsitteiden ja elementtien siirtämistä kohdetekstiin eli käännökseen (Pekkanen 2006, 92). Vehmas-Lehto (2002, 109) antaa esimerkin venäläisestä ilmaukses-ta, joka Venäjällä esitetään saunasta tulijalle. Tulijaa onnitellaan keveän höyryn johdosta. Tämä Vehmas-Lehdon tuoma sama ilmaus toimii myös kurdin kielen kontekstissa, sillä samaa ilmausta käytetään kylvystä tulijalle, kurdiksi ”onnitte-lut”. Päiväysten merkitsemiseen, kieliopillisen muodon ja sanan valintoihin, vä-limerkkien käyttämiseen, ruokareseptien mittaustapaan, puhutteluihin ja etiket-teihin liittyvät konventioerot ovat myös laadullisia eroja (Vehmas-Lehto 2002, 107–109).
Tutkimusaineistosta löytyi laadullisena erona pidettävä konventioero ”tynnyri”, joka kuuluu suomalaisten perinteiseen mittaustapaan.
Aapo: Vuosittain antakoon talo meille kullekin puolen tynnyrin kau-roja kylvöön, ja vuosittain olkoon meillä valta raketa yhteishuhta, jonka suurus on vähintäkin kolmen tynnyrin ala (2010, 16).
Suomen kielen perussanakirjan mukaan (1996, 384) tynnyri on vanhoja suoma-laisia tilaavuusmittoja: kuivan tavaran mittana 164,9 litraa (= 30 kappaa); nes-teiden mittana 126,6 litraa (= 48 kannua). Tämän opinnäytetyön tutkimuksen tuloksissa viidennessä luvussa selviää miten kurdin kielen kääntäjä on ratkais-sut yllä olevan pragmaattisen ongelman.
Venäjällä ruokaresepteissä käytetään epätäsmällisiä mittoja, mutta Suomessa käytetään hyvin täsmällisiä mittoja. Venäjällä sinuttelu ja isännimen poisjättämi-nen on epäkohteliasta. Joten tulkkauksissa ja käännöksissä on hyvä tehdä pragmaattisia adaptaatioita yllämainittuihin, Vehmas-Lehto perustelee (2002, 108.)
Kulttuurierosta ja konventioeroista heti muistui mieleeni oma kokemukseni kääntäessäni kurdinkielistä avioliittotodistusta, jossa oli mainittu ennakkoperintö (myötäjäiset), joka on annettava tai maksettava morsiamelle eron sattuessa.
Ennakkoperintö, oli kultakimpale, jonka paino oli mainittu kurdinkielisen misqal اقسم
ڵ - mittayksiköllä. Tätä mittayksikköä vain kultasepät käyttävät Kurdistanissa.
Yksi misqal on 5 grammaa. Kääntäjänä jouduin yhtäkkiä matemaattisiin
tehtä-viin ja muutin misqal-mittayksiköt grammoiksi, jonka kahdessa sulussa kirjoitin kulttuurisidonnaisen mittayksikön eli misqalin vieressä. Pidin tärkeänä siirtää vieraan mittayksikön kohdetekstiin kulttuurieron välittämiseksi kohderyhmälle eli suomalaisille.
Vehmas-Lehto (2002, 106) myös suosittelee kahta ratkaisua yllä mainittuun käännösongelmaan. Joko muutetaan rahayksikkö, mitta tai määrät sellaiseksi, jota kohdekulttuurissa käytetään tai säilytetään sana sellaisenaan, mutta selite-tään sana kahdessa sulussa.
Määrällisillä eroilla taas tarkoitetaan kielten rakenteellisia eroja ja kieliopillisia eroja ja kielten rakenteellisilla eroilla ja kieliopillisilla eroilla tarkoitetaan, että toisessa kielessä voi olla verbejä enemmän kuin substantiiveja, mutta toisessa kielessä päinvastoin, tai toisessa kielessä voi olla enemmän relatiivilauseita, toisessa partisiippeja tai kielestä riippuen enemmän sivulauseita (Vehmas-Lehto 2002, 110.) Lingvistisen käännösteorian mukaan on erilaisia tapoja korva-ta lähdekielen määrälliset erot kohdekielen rakenteilla, mutkorva-ta kääntäjän on kiin-nitettävä huomiota, ettei korvaaminen kohdekielen rakenteella aiheuta tulkin-nanvaraisuutta kohdekielessä (Vehmas-Lehto 2008, 16).
Ingo (1980, 120) pitää määrällisiä eroja pulmallisina tapauksina kääntäjille ja käyttää kielten tason vaihdos-nimitystä, level shift, jota Gatford oli aikanaan käyttänyt. Ingo (1980, 120) perustelee, että vaihdoksessa voi olla kyse kieliopil-lisen tason ja sanastolkieliopil-lisen tason siirtymistä. Hän tarkoittaa tällä sitä, että kään-täjä kääntäessään tiettyä virkettä lähdekielestä kohdekielelle, voi joutua teke-mään kieliopillisia muutoksia kohdekielen käännösversiossa viestin sisällön vä-littämiseksi.