Positiiviset voimat

Jotain yhteistä voidaan kuvatun amerikkalaismiesten kriisin kanssa nähdä tässä suomalaisessa epäonnistumisen pelon kääntymisessä naisvihamielisyydeksi.

hoitamisen. ”Oli sentään vielä mies ja isä. [--] Kun hoitaa kotia ja lapsia, tuntee olonsa tarpeelliseksi.” (Ibid. 69.) Samanlaisena elämässä kiinni pitävänä voimana voidaan nähdä Steen1:n kappaleiden kuvaama lämmin isä-lapsi -suhde. Kun yhteiskunta on hylännyt yksilön, löytyy tuki läheisistä ihmissuhteista.

Myös Avaimen kappaleessa ”Yhdes iltaan” suhde vanhempiin ja isovanhempiin on todella läheinen ja kunnioittava. Kiitollisuuden esittäminen omille vanhemmille ei ole suomalaisessa populaarimusiikissa kovin yleinen aihepiiri.

Mun sydän virtaa sulle ulos äiti suun kautta jaksoit kantaa mahassas mua yheksän kuukautta lupaan sua aina auttaa, oon ikuisesti velkaa

toivon et valitsemani tie sulle mamma joskus kelpaa [--]

en sano usein mut äiti, isä teitä rakastan [--]

(Avain 2001, ”Yhdes iltaan”)

On kuitenkin huomattavaa, että suhde vanhempiin on kaksijakoinen. Kappaleissa ei juuri heru ymmärrystä esimerkiksi päihdeongelmista kärsiville vanhemmille. Perhe voi olla voimavara, mutta myös ongelmia tuottava ja turvattomuutta lisäävä tekijä. Lasten tilannetta huonontaa myös vaarallinen lähiöelämä. Huoli lasten tulevaisuudesta nouseekin useissa kappaleissa esiin. Lapset nähdään heikkoina ja suojeltavina sijaiskärsijöinä vanhempien ja yhteiskunnan pahoinvoinnin jaloissa. Kappaleiden tulevaisuus on lapsissa ja sanoituksissa peräänkuulutetaankin vastuuta siitä, millaisen maailman me heille jätämme.

Bakari Kitwana huomauttaa, että amerikkalaisessa hiphop-musiikissa kuvataan usein eronneiden vanhempien suhdetta toisiinsa ”baby momma” ja ”baby daddy” -käsitteiden kautta. Niillä ilmaistaan sitä suhdetta, joka miehen ja naisen välille muodostuu, kun heillä on yhteinen lapsi, mutta ei varsinaisesti minkäänlaista kontaktia toisiinsa. Näillä termeillä kuvataankin usein tilannetta, jossa toinen vanhempi on poissa lapsen elämästä.

Kitwanan mukaan onkin huomattavaa, että hiphop-sukupolvi on avoimesti hyväksynyt tilanteen, jossa lasten vanhemmat eivät ole yhdessä. ”Baby momma” tai ”baby daddy” -termeillä ei viitata yhdessä oleviin, onnellisiin pareihin, vaan nimenomaan entisiin

kumppaneihin, joihin suhde voi olla katkerakin. Vaikka käsitys esimerkiksi parisuhteesta ja avioliitosta ei olekaan aina ruusuinen, tämä ei estä hiphop-sukupolven edustajia haaveilemasta ja tavoittelemasta rakkautta, kotia, lapsia ja vakiintunutta ja hyvää elämää. (Kitwana 2002, 115–116, 118.)

Omia vanhempia ei suomalaisissa rap-kappaleissa nähdä itsestään selvästi esikuvina, sillä vanhemmat ovat kadottaneet yhteyden lapsiinsa. He eivät kykene asettamaan rajoja eivätkä välittämään oikeita arvoja. Syy tähän on vanhempien omassa pahoinvoinnissa.

Nuori joutuu etsimään ratkaisut ongelmiinsa yksin. (Liesaho 2004, 136–137.)

Kuten jo luvussa 6.2. todettiin, äidit saavat kappaleissa huomiota ja kiitosta. Isät sen sijaan ovat valitettavan usein läsnä vain poissaolonsa kautta. Monessa kappaleessa viitataan pois lähteneisiin ja perheensä jättäneisiin isiin, joita ilman lapset joutuvat kasvamaan. Kuten Asan kappaleessa ”Vaaranmaa” (2006), isät ovat jäätyneet, jääneet pois ja kadonneet.

Isäkuvausten kohdalla on havaittavissa eroja Steen1:n ja Asan välillä. Steen1:n kappaleissa oma isä ei ole läsnä, sen sijaan kuvataan, miten isä on kärsinyt kodittomuudesta ja alkoholismista. Vaikka suhde omaan isään on jäänyt keskeneräiseksi, omista lapsista halutaan kappaleissa pitää huolta ja kantaa vastuu heidän kasvattamisestaan. Asan kappaleissa taas välittyy tunne, että omaa isää on voinut katsoa kunnioittaen.

Miehen ongelmat suhteessa isään liittyvätkin nimenomaan isän rooliin esikuvana. Kun isä joutuu itseään suurempien voimien armoille esimerkiksi työttömyyden ja taloudellisen epävarmuuden kohdatessa, eikä modernissa lähiöympäristössä pysty osoittamaan tarpeellisuuttaan esimerkiksi nikkaroimalla tai korjailemalla, ei häntä voi kunnioittaa. Isä on saattanut olla myös pelkoa herättävä, juopunut ja väkivaltainen hahmo. Jos taas isän epätäydellisyyden ja virheet pystyy antamaan anteeksi, häpeän voi voittaa. Hyväksi mieheksi ja isäksi tuleminen vaatiikin, että poika hyväksyy isänsä sellaisena, kuin tämä on. (Siltala 1994, 62–63, 88.)

Ystävyys on perheen lisäksi toinen voima, josta kappaleissa ammennetaan. Ystävät saattavat houkutella huonoille teille (Steen1 2004, ”Pikkuäpärät”) mutta toisaalta vel-jeyden kaltainen ystävyys on vahvaa, jopa kuoleman ylittävää.

[--]

Hyvää yötä, vanha frendi, näe parempia unia.

Mä istun himas katselen vanhoi valokuvia.

Muistokansioon sun valokuvat kerään,

sä nukut vieläkin, kun mä uuteen aamuun herään.

Hyvää yötä, veriveli, näe kauniimpia unia.

Mä istun himas katselen vanhoi valokuvia.

Koko itä puhuu sulle tän biisin kautta,

oisit sanonu ees jotain, oltais ehkä voitu auttaa.

[--]

(Steen1 2004, ”Jarden träkki”)

Kuolleen ystävän muistolle omistettu kappale löytyy sekä Asalta (Avain 2001,

”Markus”) että Steen1:ltä. Yhteisöllisyys ja oman kaveriporukan merkitys onkin erittäin voimakkaalla tavalla esillä käsittelemieni artistien tuotannossa. Hiphop-kulttuuri on jo itsessään erittäin voimakkaasti yhteisöä ja ystäväpiiriä korostavaa, ja useissa kappaleissa käsitellään ystävien välistä uskollisuutta ja luottamusta. Monissa kappaleissa korostetaankin, ettei mihinkään muuhun kun omaan itseen ja lähimpiin ystäviin voi eikä kannata luottaa. Luottamuksen pettäviin kavereihin suhtaudutaan hyvin vihamielisesti. Ystäviä kohtaan ollaan solidaarisia viimeiseen asti riippumatta siitä, johtaako tämä solidaarisuus vain entistä suurempiin ongelmiin (Liesaho 2004, 141). Miesten välinen ystävyys on jopa niin merkittävä asia, että ystävyyden menettämisen äärellä mieskin voi itkeä. Sekä Asan että Steen1:n kappaleissa ainoat kyyneleet vieritetäänkin kuolleen toverin muistolle.

Amerikkalaisessa rap-musiikissa kuvaukset miesten välisestä ystävyydestä liittyvät usein jengielämään. On mahdollista nähdä yhteys amerikkalaisten kappaleiden väkivaltaisiin katujengeihin, joiden yhdessäoloa leimaavat rikollisuus, huumeet ja elämä vaikeassa ympäristössä. Suomessa jengit kuitenkin näyttäytyvät huomattavasti pienemmässä ja vähemmän vaarallisessa roolissa. Monessa Steen1:n kappaleessa kuvataan esimerkiksi spray-maalauksen ympärille muodostuneita porukoita (Steen1 2004, ”Intro”, ”Veri vetää itään”, ”100% vihaa ja väkivaltaa”), mutta tätä rankempia rikollisuuden muotoja suomalaisten ”hiphop-possejen” toimintaan ei näytä kuuluvan.

Nuorten miesten yhteinen toiminta keskittyykin usein jonkin tekemisen ympärille.

Tämän puuhan kautta, oli se sitten autonkorjaus, tietokoneen kanssa näpertely tai jokin urheilulaji, koetaan yhteenkuuluvuuden tunteita sekä saadaan onnistumisen ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia (Hoikkala 1996, 4-5). Tästä näkökulmasta katsottuna hiphop-kulttuuri ja rap-musiikin tekeminen ovat luonnollisia tapoja nuorille miehille viettää aikaa keskenään. Myös positiiviset kokemukset ryhmään kuulumisesta ja siinä toimimisesta lisäävät ystäväpiirin merkitystä elämänsisältöä antavana tekijänä.