Populismi ja media

Tässä alaluvussa kuvaan, mitä europarlamentaarikot ajattelevat median toiminnasta populismin suhteen, millaisen vastuun he näkevät medialla olevan ja millaisena he kuvaavat poliitikkojen omaa toimintaa suhteessa mediaan ja populismiin.

Europarlamentaarikot kuvailivat mediaa kriittisesti mutta ymmärtäen myös median haastavaa toimintaympäristöä. Median koetaan antavan paljon näkyvyyttä populistisille toimijoille ja näiden sanomille. Europarlamentaarikot arvioivat, että tämä johtuu toisaalta median kovasta kilpailusta saada yleisöä, toisaalta myös siitä, etteivät vanhat puolueet ole tarpeeksi kiinnostavia uutisoitavaksi. Medialla nähdään olevan toisaalta vastuu tuoda mahdollisimman monipuolisia ääniä poliittiseen keskusteluun, toisaalta vastuu kriittiseen ja faktoihin perustuvaan uutisointiin.

Median ja populismin suhteen kuvattiin siis sisältävän runsaasti ristiriitoja. Myös poliitikoilla kerrotaan olevan ”populistisia paineita” saada ääntänsä kuuluviin klikkiotsikkoja ja nasevia lausuntoja suosivassa uutismaailmassa.

Median toiminta

Populismin ja median suhteen kuvauksessa olennaiseksi osaksi nousi median olemuksen ja tapojen muutos. Lehdet ovat ketjuuntuneet digitaalisesta murroksesta johtuen, uutisoinnin vaihtoehtoja on ”vähemmän kuin koskaan aikaisemmin modernina aikana”, ja tiedotusvälineet joutuvat kilpailemaan lukijoista aivan eri tapaan kuin ennen. Etenkin politiikasta uutisoinnin koettiin muuttuneen, ja tämän

arvioitiin vaikuttaneen myös populismin näkyvyyteen yhteiskunnassa. Toisaalta politiikasta uutisointia koettiin olevan vähemmän kuin ennen. Tiedotusvälineiden kuvattiin uutisoineen 80- ja 90-luvuilla eduskuntatyöstä laajasti ja usein, mutta nykyinen tieto, jota media välittää kansanedustajien ja puolueiden toiminnasta, koettiin vähäisenä. Toisaalta populisteista ja heidän ajamistaan aiheista uutisointia kuvattiin ”valtavana mediapyörityksenä”.

Suomalaista lehdistöä kuvattiin lieväksi brittien keltaiseen lehdistöön verrattuna.

Keltaista lehdistöä Yhdistyneessä kuningaskunnassa kuvattiin ”populistin ensisijaisena työkaluna”. Suomessa ei koettu olevan varsinaista keltaista lehdistöä, mutta eräitä suomalaisia mediatoimijoita, kuten 7 päivää -lehteä ja MV-lehteä kuvattiin ”populistisina medioina”. Alla oleva aineistoesimerkki kuvaa Suomen ja Yhdistyneen kuningaskunnan mediamaiseman eroa, ja samalla myös median voimaa populismin ajurina.

”Niin jos aattelee tällasta brittiläistä keltasta lehdistöö, eihän suomessa oo sellasta.

Vaikka monta kertaa sitä tuhahtelee kun lukee Ilta-Sanomia et voi jumalauta tätäkin juttua, niin onhan siinä valovuosia matkaa välissä. Et se on ihan kauheeta, ja se on tietenkin ollut populistin ensisijainen työkalu. Se on päivittäin paukuttanu, siis Brextiä ei olis koskaan tapahtunut ilman sitä Murdochin lehdistöö.”

Europarlamentaarikot kuvailivat moninaisia syitä sille, miksi populistit ovat saaneet niin paljon tilaa mediassa. Vastuuseen laitettiin niin vanhat poliittiset puolueet, edellä kuvattu mediamaailman muutos ja myös oma, yksitoikkoinen viestintä. Eräs haastateltu kuvasikin tässä olevan peiliinkatsomisen paikka, kuinka

”pystyynkuollutta aineistoa ja asiaa pystyy tuottamaan.”

Yhdeksi syyksi populismin medianäkyvyyteen mainittiin kansalaisten ja median kyllästyminen vanhojen puolueiden ja poliitikkojen keskinäiseen nahisteluun.

Uusien populististen puolueiden ja poliitikkojen nähtiin tuovan median näkökulmasta uutta ”draivia” perinteiseen poliittiseen kuvioon.

Europarlamentaarikot arvioivat median antaneen tilan populisteille, koska taustalla on halu herättää poliittinen keskustelu uuteen uskoon ja tehdä juttuja, jotka kiinnostavat ihmisiä. Politiikasta on pyritty saamaan ihmisten suuntaan arkisempaa ja kiinnostavampaa ja tähän rakoon populistit ovat sopivasti mahtuneet. Populistien toiminta ja viestintä nähtiin medialle helppona aiheena, josta kirjoittaa hienoja

juttuja ja näyttäviä artikkeleita. Tätä kuvattiin myös median omana, populistisena ja yksioikoisena ajatuksena – ”jes tästä tulee hyvä kun nyt haastetaan kaikki”.

Populismista uutisoinnin nähtiin vaikuttaneen politiikkaan katalyytin tavoin, ja median nähtiin kiihdyttäneen populismin niin kutsuttua nousua yhteiskunnassa.

Nykyisessä politiikan uutisoinnissa populistista viestintää ja kirjoittelua suvaitaan vapaasti, ja sen koettiin tehneen politiikasta ”valtavan riitaisaa ja toinen toistaan haukkuvaa”. Populismin näkyvyyden mediassa kerrottiin myös avanneen keskustelun yhteisistä pelisäännöistä, siis siitä, mitä toisesta ihmisestä saa sanoa ja kirjoittaa.

Median vastuu

Uutisoinnin muuttumisen ja populismin tilan kuvaamisen ohella europarlamentaarikot painottivat median vastuuta. Europarlamentaarikot penäsivät kansalaisilta mediakriittisyyttä, mutta myös median toimijoilta kriittisyyttä. Toisaalta lehtien toimintaa ymmärrettiin, sillä nykypäivän kilpailussa mediatoimijoiden pysyvyys ei ole itsestäänselvää. Toisaalta median kaupallista toimintaa, jossa otsikoita tehtiin tietoisesti klikkauksia hakien ja populistisiin ryhmiin kuuluvia lukijoita houkutellen, kritisoitiin. Alla olevat aineistoesimerkit havainnollistavat tätä kritiikkiä.

”Et siinä populismin äärellä kyllä voi vähän kyseenalaistaa mediankin valintoja. Ja tavallaan semmosta vastuuta ja arvostelukykyä. Mut se on tietysti helppoa, populistit varmaan auttaa lehtiä pärjäämään kovassa mediakisassa, että saadaan raflaavia otsikoita ja semmosia näyttäviä juttuja.”

”Mä tiedän et medialla ei oo helppoo mut se on oikeesti ongelma kun aatellaan sitä laajempaa kuulijakuntaa.”

Kritiikissä median toimintaa kohtaan oli kaksi pääpistettä, faktojen merkityksen ja faktan tarkistuksen vähentyminen, ja median pyrkimys antaa kaikille äänille tasa-arvoisesti tilaa. Brexit nostettiin esimerkkinä siitä, mitä voi seurata, kun iso osa mediasta uutisoi populistien sanomat kritiikittömästi ja faktoja tarkistamatta. Myös Kreikka-keskustelu nostettiin esimerkkinä siitä, miten populististen viestien uutisoinnissa faktat jäävät sivuosaan, kuten seuraava aineistoesimerkki havainnollistaa.

”Mediassa hirveen usein otetaan jotain juttuja annettuna. –– Niin silloin esimerkiks niinkun Kreikka-keskustelu. Timo Soini sai sanoa ihan mitä lukuja tahansa, ihan mitä väitteitä tahansa ilman että kukaan ois kysyny siltä et hetkinen, mitä tapahtuis jos oikeasti Kreikka erotettais. Jos se sano et ei siinä mitään tapahdu ilman mitään taustatyötä, niin millä perusteella mielestäsi sitten tällasta domino-efektiä ei synny tai talous ei romahda? Eli ikään kuin sitä populismia ei pistetä tiukoille kovin helposti siinä vaan se ikään kuin siteerataan samalla tasolla kun pääekonomistin lausunnot.”

Suomalaisten päämedioiden arvomaailmaa kuvattiin demokraattisena, moniarvoisena ja tasapuolisuuteen pyrkivänä. Tämä nähtiin ongelmallisena yhtälönä ääriliikkeiden populismin kanssa, sillä tämän johdosta populistiset sanomat, joiden faktoja ei tarkisteta, saavat mediassa yhtä paljon tilaa kuin asiantuntijalausunnot. Tähän myös samaistuttiin omassa viestintäkäyttäytymisessä, sillä periaatteessa koettiin, että kaikkien pitäisi saada sanoa sanottavansa. Alla olevat aineistoesimerkit havainnollistavat tätä suomalaiseen mediaan kohdistettua kritiikkiä.

”Jos aatellaan tällasta valtamediaa nii siellä on kuitenkin tämmönen demokraattinen, moniarvonen, tasapuolisuuden ynnä muun aattelu taustalla. Se on sama, et minkä takia myöskin ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia ja vapauksia kunnioittavien ihmisten on vaikee laittaa tämmösille ääriliikkeille kampoihin. Kun niin pitkään on se ”joo pitää kuunnella, ja joo on toinenkin mielipide ja mun pitää antaa tälle aikaa argumentoida oma pointtinsa ennen kun sanon et älä puhu paskaa”. Eikä sit kaiken lisäks ees sano että älä puhu paskaa, vaan selität sen jotenkin hygieenisemmin.”

”Eli ikään kuin sitä populismia ei pistetä tiukoille kovin helposti siinä vaan siteerataan samalla tasolla kun pääekonomistin lausunnot. Et toi nyt sanoo noin. Ja samahan se on ollut, musta se nyt on populismia myöskin, jossa on toisenlaiset poliittiset tarkoitusperät, tää ilmastopuhe, jota ei nyt enää oo. Mut se oli pitkään sellasta et oli jotain ilmastotieteilijöitä, jotka sanoi että nyt käy huonosti ja siellä on miljoona riviä tutkimusta. Sit joku hattivatti löytyy jostakin, joka sanoo et ei pidä paikkaansa eikä mitään ilmastonmuutosta oo, niin molemmat saa melkein yhtä paljon tilaa, ja molempia siteerataan.”

On hyvä huomata, että europarlamentaarikot mainitsivat suomalaisen päämedian linjan tiukentuneen ”populistista öyhötystä” kohtaan viime aikoina. Niin kutsutun

”laatulehdistön” kuvattiin taistelevan sen kanssa, miten sen on suhtauduttava poliittiseen puheeseen. Median moniäänisyyden vähentymistä tai sensuuria ei varsinaisesti toivottu, mutta medialta toivottiin entistä näkyvämpää faktantarkistusta ja kriittisyyttä populismin kanssa toimimisessa. Vastuu asetettiin myös kasvattajille, niin koulussa kuin kotona. Medialukutaidon ja kriittisyyden painottamista nuorten kasvattamisessa toivottiin. Myöskin yhteiskunnan kuplaantuminen ja kansalaisten yleinen haluttomuus seurata politiikkaa nostettiin esiin. Ei ole väliä, julkaistaanko populismia kriittisesti käsittelevä ja faktoja

painottava tutkimus yliopistomaailmassa tai laadukkaana lehtiartikkelina, jos ne eivät kantaudu suuren yleisön tietoisuuteen. Nämä toimijat eivät juurikaan hyödynnä kärkästä, yksinkertaistavaa kieltä, joten niiden viestit eivät uppoa samaan tapaan kuin kansankielisen populistipoliitikon. Ongelma on siis niin viestin levikissä kuin sen tyylissäkin. Alla oleva aineistoesimerkki havainnollistaa tätä.

”Miten sit puretaan tätä möyhäystä vastaan, ja ottaen vielä yks juttu siinä huomioon:

se, että tätä ei tarvitse sun opiskelukaveris tietää, koska hänellä on ittellä medialukutaidot ja muut. Et hohhoijaa olipa siinä taas soopaa. Mutta sitten kun aatellaan että siellä on tää perus elämäänsä tyytymätön politiikkaa vähän seuraava ihminen ja ehkä niitten rakenteita huonosti hahmottava, joka on nimenmaan altis sille populistiselle väärälle viestille. Nii siinä joku tämmönen syväanalyysi ja tämän gradun julkistaminen ei puhuttele sitä ihmistä, vaan häntä puhuttelis suurin piirtein se, et kuten sanottu ’Soini valehtelee’, ja se ei taas kuulu tähän liberaali-demokraattiseen moniarvoiseen mediaan eikä politiikan eikä minkään kommunikaatioon, eikä muuhun kielenkäyttöön.”

”Koska Suomen kuvalehti kirjottaa jotankin ja on peevelin hyvä juttu ja minä ja kaikki mun kaverit on sen lukenu, mut katoppa sen levikkii ja vertaa sitä Ilta-Sanomiin.

Puhumattakaan iltapäivälehtiin yhteensä. Nii tää on se haaste, miten siihen ’oho katso nämä kuvat’-mediaan mahtuu myös ainakin ripaus myöskin tätä ’no hei kyl näillä poliittisilla järjestelmillä on merkitys, ja kuka siel on. Ja hei kyllä nyt oikeesti kannattais sitä tai tätä vähän arvostaa ja kattoo mitä äänestää’.”

Poliitikkojen toiminta median kanssa

Europarlamentaarikot arvioivat myös laajasti poliitikkojen toiminnan merkitystä populismin ja median suhteen muotoutumisessa. Poliitikkojen toimintaa median kanssa kuvattiin ennen kaikkea opportunistisena, mutta tätä ei tarkoitettu ainoastaan negatiivisessa mielessä. Poliitikko miettii strategisesti, miten hänen kannattaa toimia, miten se ilmenee mediassa ja miten se vaikuttaa hänen kannatukseensa seuraavissa vaaleissa. Edellä kuvatun mediamaiseman suppeutumisen ja klikkikulttuurin mainittiin tukevan poliitikkojen opportunistisia valintoja. Myös se, että muut poliitikot viestivät tavoitteenaan ylittää uutiskynnys, lisää omia paineita toimia samaan tapaan. Tätä kuvattiin ”populististen paineiden lisääntymisenä politiikassa”. Seuraava aineistoesimerkki kuvaa populistisen tyylin ylittävän uutiskynnyksen muita herkemmin.

”Jos sä osaat tehdä hyvän kielikuvan, hyvän lauseen, niin silloin sä saat tilaa, osaat hyvin yksinkertaistaa, silloin sä saat, mutta jos sä puhut kuivaa asiaa ja olet tavallinen kansanedustaja tai meppi, niin ei sillä mitään julkisuutta saa.”

Kaiken kaikkiaan populismin ja median suhdetta kuvattiin ”symbioottisena”.

Poliitikkojen populistinen tyyli sopii median toimijoille, sillä se tuo klikkauksia ja lukijoita, ja tämän takia populistinen viesti ylittää uutiskynnyksen herkemmin.

Toisaalta myös populistit tarvitsevat mediaa sanomansa välittämiseen, vahventamiseen ja siihen, että yhteiskunnan keskustelu pyörii heidän ajamiensa aiheiden ympärillä. Toisaalta media on kaikille poliitikoille tärkeä alusta. Alla oleva aineistoesimerkki havainnollistaa sitä, miten niin sanotusti tavallisen poliitikon ja median, ja toisaalta populistisen poliitikon ja median suhde eroaa toisistaan.

”Se on selvä asia, et populistihan tarvii mediaa. Ja viitaten siihen mitä tossa hetki sitten puhuttiin siitä puheesta ja siitä et miten paljon tää on siirtynyt jatkuvaan massaviestintään, niin se on ihan symbioottinen se suhde. Mut niinku kaikki poliitikot, täytyy samalla se huomata, et kaikki poliitikot tarvii sitä mediaa. Mut populisti tarvii mediaa siihen, että se kaiku vahvistuu ja voimistuu.”

Europarlamentaarikoiden mukaan populismin retoriikassa olennaista ovat siis kansan ja eliitin käsitteet. Retoriikalle ominaista on myös vastakkainasettelu, yksinkertaistaminen sekä voimakas ja emotionaalinen ilmasutapa. Omassa viestinnässään europarlamentaarikot havaitsivat ”hyviä” ja rehellisiä populistisia piirteitä, mutta eivät käytä harhaanjohtavaa populistista yksinkertaistamista.

Media antaa europarlamentaarikoiden mielestä paljon näkyvyyttä populistiselle retoriikalle, joka johtuu median kovasta kilpailusta saada yleisö kiinnostumaan.

Europarlamentaarikot penäsivätkin medialta vastuullisuutta populismista uutisoinnin suhteen, mutta myönsivät myös oman vastuunsa:

europarlamentaarikkojen on itse viestittävä faktapitoisesti mutta kiinnostavasti, jotta oma sanoma hyödyttää mediaa ja kiinnostaa yleisöä.

6 Pohdinta

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä populismi on europarlamentaarikoille. Tutkimuksessa selvitettiin europarlamentaarikoiden käsityksiä ja kokemuksia populismista. Tutkimustehtävää täsmensi kaksi tutkimuskysymystä: 1) millaisena europarlamentaarikot käsittävät populismin? ja 2) millaisia käsityksiä ja kokemuksia europarlamentaarikoilla on populismista poliittisessa viestinnässä? Tämän tutkimuksen tulokset ovat hyvin linjassa aiemman populismin teorian ja tutkimuksen kanssa, mutta se toi myös esiin uusia merkityksiä populismin olemuksesta, ilmenemisestä ja siihen liitetyistä ilmiöistä. Tässä luvussa käyn tutkimuksen tulokset vielä tiivistetysti läpi ja peilaan niitä aiempaan tietoon populismista.

Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaavien tulosten mukaan europarlamentaarikot käsittävät populismin vaikuttamisen keinona, jolla pyritään oman asian ajamiseen ja kansalaisten ja median huomion saamiseen. Seuraava kuvio vetää yhteen europarlamentaarikkojen käsityksen populismin olemuksesta (ks. kuviota 1 seuraavalla sivulla). Populismia ei nähty ideologiana, vaan vaikuttamisen välineenä, eli politiikan markkinointina. Kaikessa populismissa keskeistä on sen kansakeskeisyys ja yksinkertaistaminen. Populismin kuvattiin useimmiten ajavan yhtä ajankohtaista asiaa, eli se on eräänlainen yhden asian liike.

Tulosten perusteella populismia voidaan hahmottaa eräänlaisella hyvä-paha-akselilla, kuten kuvio osoittaa. Hyvä, hyväntahtoinen tai vastuullinen populismi on monimutkaisen sanoman sanomista kansankielisesti. Paha, vastuuton tai tietoinen ja härski populismi sen sijaan niin pitkälle yksinkertaistamista, että sanoma muuttuu valheelliseksi.

KUVIO 1: Europarlamentaarikoiden käsitys populismista

Aikaisempien populismin määrittelyn vähimmäiskriteerien mukaan kaikki populismin ilmentymät 1) sisältävät vetoomuksen kansaan ja 2) ovat tavalla tai toisella eliitin vastaisia (Mudde & Kaltwasser 2012, 7 - 8). Tutkimuksen tulokset tukivat etenkin ensimmäistä kriteeriä, sillä europarlamentaarikot mainitsivat kansakeskeisyyden olevan ominaista ja määritelmänomaista kaikelle populismille.

Europarlamentaarikkojen mukaan populismi on usein eliittien vastaista pyrkiessään vetoamaan kansaan, mutta yksinkertaistaminen nousi tuloksissa eliittien vastaisuutta vahvemmaksi populismin määrittäjäksi.

Europarlamentaarikoiden mukaan yksinkertaisten vastausten tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin on ominaista kaikelle populismille. Tulokset ovat samassa linjassa Laclaun (2005, 18) määrittelyn kanssa, jonka mukaan populismi yksinkertaistaa poliittista tilaa ja ohittaa poliittisten ilmiöiden kompleksisen luonteen. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kaikelle populismille ominaista on siis 1) kansakeskeisyys ja 2) yksinkertaistaminen, niin retorisella kuin ideologisellakin tasolla. Nämä ovat populismin vähimmäiskriteerit europarlamentaarikoiden mukaan.

Europarlamentaarikot kuvasivat populismia liian kapea-alaisena, että se voisi toimia kokonaisena, itsenäisenä ideologianaan. Populismin kerrottiin saavan asiasisältönsä jostain toisesta ideologiasta tai aatteesta. Populismia kuvailtaessa lueteltiinkin lukuinen joukko erilaisia aatteita oikeistosta vasemmistoon ja

viherpopulismista liberaalipopulismiin. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat populismin tutkijoiden käsitystä populismista ohuena ideologiana.

Tutkimuskirjallisuuden mukaan populismilta puuttuu kyky esittää laajoja ja johdonmukaisia vastauksia keskeisiin poliittisiin kysymyksiin, ja se toimii pikemminkin täydentävänä ideologiana, joka sulautuu kokonaisvaltaisiin ideologioihin (Stanley 2008, 95 - 96, 107). Tulosten mukaan oikeistopopulismi voidaan määritellä omaksi ideologiakseen, populismi siis muuttuu ideologiaksi sen sulauduttua johonkin toiseen aatteeseen.

Europarlamentaarikoille populismi on pikemminkin viestinnällinen vaikuttamisen väline kuin ideologia. Populismia ”käytetään” jonkin päämäärän saavuttamiseen.

Populismia ei myöskään koeta kovinkaan aatteellisena. Sen tarkoituksena on pikemminkin huomion ja näkyvyyden saaminen omalle asialle, kansalaisten vakuuttaminen sekä eräänlainen hämmennyksen aiheuttaminen ja vanhojen puolueiden ravistelu. Palosen ja Saresman (2017, 16) mukaan populismi on performatiivista, eli populistisella retoriikalla on aina kuviteltu tai todellinen yleisö.

Tutkimuksen tulokset antavat tukea tälle väitteelle, sillä europarlamentaarikot kuvailivat populistien ilmaisevan itseään eri tavalla täysistunnoissa tai median edustajien läsnäollessa verrattuna pienempiin puolueryhmän kokouksiin, joissa yleisö ei ole läsnä. Populismin performatiivisuus tukee sen olemusta vaikuttamisen välineenä pikemminkin kuin aina läsnä olevana aatteena.

Tämän tutkimuksen tärkeä tulos on populismin kaksijakoisuus. Populismista puhuttiin vastustettavana ilmiönä ja retoriikkana, joka yksinkertaistaa asiat niin pitkälle, että sanoma muuttuu valheelliseksi. Toisaalta myös normaali poliittinen toiminta, kuten vaaliteemojen valinta, on eräänlaista populismia europarlamentaarikoille. Tietynlaista vastuullista populismia pidettiin jopa tavoiteltavana asia. Europarlamentaarikot haluavat puhua kansan kielellä ja yksinkertaistaa monimutkaiset asiat ymmärrettäviksi. Aikaisemmassa kirjallisuudessa populismista on puhuttu joko neutraaliin tai kritisoivaan sävyyn, sitä ei ole pidetty tavoiteltavana tapana tehdä politiikkaa tai puhua kansalaisille.

Europarlamentaarikoita huolestutti se, jos populismiin ja kansanomaiseen kieleen suhtaudutaan yksinomaan negatiivisesti. Populismin käsitystä voitaisiin siis laajentaa; on tärkeää muistaa myös niin kutsuttu hyvälaatuinen tai vastuullinen populismi, ja ymmärtää sen paikka osana normaalia poliittista toimintaa.

Tulosten mukaan yhden asian puolueet ovat ominaisia populismille. Populismin ytimessä on kautta historian ollut jokin yksinkertainen ja ajankohtainen ydinajatus (Fryklund 2018, 29). Europarlamentaarikot kuvasivat, että jos populismia voi kuvata liikkeenä, se yleensä pyrkii lyhytkestoiseksi ajamaan yhtä tai muutamaa a-siaa. Populismin ajankohtaisuus ja yhden asian ympärille keskittyminen siis todentui. Tänä päivänä populismi keskittyy maahanmuuttokysymyksiin ja kansallisen itsenäisyyden korostamiseen.

Tämän tutkimuksen mukaan niin vasemmisto- kuin oikeistopopulistit ovat konservatiivisia ja haikailevat paluuta vanhoihin hyviin aikoihin. Oikeiston rinnalla myös vasemmistopopulistien kuvattiin puhuvan perinteisistä perhearvoista.

Inklusiivisen populismin käsite (Stavrakakis ja Katsambekis 2014), jonka mukaan vasemmistopopulismi on toisaalta talouseliittiä kritisoivaa, toisaalta arvoliberaalia ja tasa-arvoa ajavaa, ei siis todentunut tässä tutkimuksessa. On kuitenkin hyvä huomioida, että inklusiivista populismia esiintyy paljon Latinalaisen Amerikan ja Etelä-Euroopan maissa. Tässä tutkimuksessa europarlamentaarikot puhuivat pitkälti länsi- ja pohjoiseurooppalaisesta näkökulmasta käsin.

Europarlamentaarikot kritisoivat populismia eri tavalla kuin tutkijat. He olivat huolissaan populismille ominaisesta faktamaailman kaventamisesta, joka on johtanut kansalaisten kriittisyyden vähenemiseen ja faktatiedon arvostuksen laskuun. Rosanvallonin (2008, 212 - 215) kritiikki kohdistuu siihen, että populismille ominainen vallanpitäjien kritisointi muuttuu jatkuvaksi viranomaisten leimaamiseksi, ja populismi korostaa tavallisen kansan tahtoa oikeusjärjestelmän yli. Tutkimusten tulokset kuitenkin tukevat kolmatta populismille ominaista ristiriitaa (Rosanvallon 2008, 212 - 215), jonka mukaan populismi on toisaalta järjestelmän vastainen mutta toisaalta haluaa toimia vastustamassaan poliittisessa järjestelmässä. Europarlamentaarikot kuvailivat samankaltaista järjestelmän ulkopuolisuuden ristiriitaa. Tulosten mukaan populistiset toimijat ovat haluttomia kokonaisvaltaiseen vaikuttamiseen Euroopan parlamentissa ja käyttävät populismia pikemminkin yhden agendan tai asian läpi viemiseen, ja poistuvat sitten politiikasta. Euroopan parlamentissa populistit haluavat näpäyttää olemassa olevan järjestelmän valtaeliittiä.

Kansa todentui tässä tutkimuksessa populismin keskeisimmäksi käsitteeksi.

Populismi toi europarlamentaarikoille ensimmäisenä mieleen kansankielisyyden ja

kansanomaisuuden. Kansa nähtiin populismin retoriikan kohdeyleisönä ja sisältönä, sillä populistisessa retoriikassa pyrittiin yksinkertaistamaan ja kansantajuistamaan. Tulosten mukaan europarlamentaarikot eivät näe populismin pyrkivän välttämättä ideologisesti ajamaan kansan etua, se on pikemminkin retorinen tehokeino ja yleisö, jolle viesti kohdennetaan.

Tämän tutkimuksen tuloksissa populismin kansa määritellään hieman eri tavalla kuin tutkimuskirjallisuudessa. Europarlamentaarikoiden mukaan populismin kansa muodostuu huono-osaisista, työssäkäyvistä ”perusduunareista” ja vähemmän koulutetuista. Tutkimuskirjallisuuden mukaan (ks. mm. Oliver & Rahn 2016) populismin kansa muodostuu etnisen samankaltaisuuden, siis ihonvärin, kansalaisuuden tai uskonnon perusteella. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kansa on populisteille yhtä kuin äänestäjät, joten sitä ei ole järkevää rajata ihonvärin, uskonnon tai kulttuurisen taustan perusteella.

Aikaisemman tiedon mukaan populismissa kansa, eli ”yhtenäinen Me” luodaan tunnistamalla ihmisten sisäiset ja ulkoiset yhteiset viholliset (Oliver & Rahn 2016), josta populismin usein nationalistinen sanoma johtuu. Europarlamentaarikoiden mukaan kansa luodaan vastakkainasettelun kautta, ja yhtenäinen me luodaan pikemminkin eliittiä antagonisoimalla kuin vertaamalla ”toisiin”, eli etnisesti erilaisiin uhkaaviin vihollisiin. Näyttäisi siis, ettei populismi näyttäydy europarlamentaarikoille niin nationalistisena tai muukalaisvastaisena kun voisi olettaa. Tutkimuskirjallisuudessa myöskään Palonen ja Saresma (2017, 15) eivät rinnastaneet populismia nationalismiin, koska populismi ei aina sisällä nationalismille tyypillistä ”puhtaan kansan” tuottamista. Myös tämä tulos voi johtua kulttuurieroista. Monet populismin tutkijat ovat kotoisin Yhdysvalloista, jossa esimerkiksi ihonväri on historiallisesti ollut näkyvämpi sosiaaliseen oikeuteen liittyvä keskustelu Suomeen verrattuna. Kansan muodostumisessa europarlamentaarikot käyttivät runsaasti esimerkkejä Suomesta, mainiten esimerkiksi kuntien autioitumisen syyksi kansan tyytymättömyydelle. Tämä antaakin osviittaa heidän keskittyneen kuvailemaan suomalaisen tai länsi- ja pohjoiseurooppalaisen populismin kansaa.

Eliitti ei ollut europarlamentaarikoille niin vahvasti populismin keskiössä oleva käsite kuin tutkimuskirjallisuudessa. Esimerkiksi Stanleyn (2008, 103) mukaan populismi rakentuu sen käsityksen ympärille, että yhteiskunnassa olemassa kaksi

yksikköä, kansa ja eliitti, ja näiden kahden yksikön suhde on toisiaan vastustava.

Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kansan tahdon korostaminen on populismille olennaisempaa kuin eliitin alentaminen. Europarlamentaarikoiden mukaan populismissa eliitti saa syntipukin roolin poliitikkojen havitellessa suosiota ja ääniä etenkin kansan tyytymättömistä riveistä. Populismi jättää usein eliitin määrittelemättä, tai nimittää eliitiksi sen tahon, mikä omaan agendaan milloinkin sopii. Tulosten mukaan eliitinvastaisuus on siis pikemminkin retorinen tehokeino kuin toinen koko populismin peruskivistä. Tämä voi johtua siitä, etteivät europarlamentaarikot käsitelleet populismia varsinaisena ideologiana tai aatteena, kuten monet tutkimuskirjallisuudessa, vaan vaikuttamisen välineenä.

Tämä tutkimus tuotti myös tietoa toisen tutkimuskysymyksen (millaisia käsityksiä ja kokemuksia europarlamentaarikoilla on populismista poliittisessa viestinnässä?) ohjaamana. Tulosten mukaan populismin retoriikka on kansankielistä, yksinkertaistavaa ja vastakkainasettelua korostavaa. Vastakkainasettelun luomisessa se käyttää hyväkseen etenkin kansan ja eliitin käsitteitä Fryklundin (2009, 40 - 41) mukaan populistiselle retoriikalle tyypillistä on vastakkainasettelu ja yksinkertaistukset. Myös Palonen ja Saresma (2017, 40) ja Wiberg (2011, 15) nostavat esiin populistisen retoriikan vastakkainasettelun ja yksinkertaistukset.

Tutkimuksen tulokset tukivat vastakkainasettelun ja yksinkertaistusten kuuluvan populistiseen retoriikkaan. Canovanin (1984, 313) mukaan kaikkea populistista retoriikkaa yhdistää vetoaminen kansaan, mikä todentui tämän tutkimuksen tuloksissa.

Populistinen retoriikka on myös pelottelevaa, kansankielistä ja yksinkertaistavaa.

Europarlamentaarikot kuvasivat populistisia puhujia karismaattisiksi, jotka hyödyntävät puheenvuoroissaan voimakasta ja tunnepitoista ilmaisutapaa.

Populistien viestintästrategiaksi kuvattiin keskustelutilanteen sivuraiteilla ajaminen, ja tämän strategian koettiin muuttaneen keskustelukulttuuria.

Europarlamentaarikot kokivat, että jos haluaa pärjätä populistien kanssa samassa keskustelussa, on hyödynnettävä samoja taktiikoita. Myös median koettiin suosivan populistisia lausuntoja, ja tämän kuvattiin aihetuttavan paineita käyttää samanlaista retoriikkaa saadakseen oman asian otsikoihin.

Tutkimuskirjallisuudessa populistisia viestintästrategioita on jaoteltu kansaan

Tutkimuskirjallisuudessa populistisia viestintästrategioita on jaoteltu kansaan

In document Hyvä, paha populismi : europarlamentaarikoiden käsityksiä populismista poliittisessa viestinnässä (sivua 70-102)