Poliitikko mediassa

Tutkimukseni naisille yksi suurimmista yllätyksistä on ollut median rooli kansanedustajan työssä.

Moni sanoo yllättyneensä tavasta, jolla media tunkee yksityiselämän alueelle ja tonkii kansanedus-tajan työhön kuulumattomia asioita. Erityisesti vanhemman polven kansanedustajat kommentoivat

naisia kohdeltavan mediassa miehiä kovemmalla kädellä, eikä miesten yksityiselämää nähdä naisten tavoin julkisena kansallisomaisuutena.

Olin aika järkyttynyt kun naimisiin menoni ja lasten saamiseni olivat lööppitavaraa. (Nainen 1)

Avioeroani käsiteltiin julkisuudessa tavalla, jolla ei miesedustajien avioeroja edes silloin vielä käsitelty. (Nainen 6)

Nancy Fraser (1990, 56-80) vahvistaa naisten näkemyksen median heihin osoittamasta kohtelusta.

Fraserin mukaan naispoliitikkoja koskeva journalismi on asiakysymysten sijaan keskittynyt naispo-liitikkojen sukupuoleen. Sen sijaan, että tuotaisiin esiin naisten näkemyksiä yhteiskunnallisista ai-heista, on jääty käsittelemään naisten elämäntapaa, henkilökohtaisia suhteita tai muuta poliittisesta asiantuntevuudesta irrallista asiaa. Erkka Railo (2011) pitää median roolia tärkeänä, kun tarkastel-laan naisten poliittisen osallistumisen nousua erityisesti 1970-luvulla. "Naisten läpimurto politiikas-sa ei ollut mahdollinen ennen kuin naisten ja naispoliitikkojen julkinen esiintyminen tiedotusväli-neissä oli mahdollista. Vaadittiin kulttuurinen muutos, jonka seurauksena naisten julkiset esiintymi-set ja haastattelut muuttuivat tavanomaisiksi." (Emt., 15.)

Median ja poliitikkojen välinen suhde on vuosien saatossa moninaistunut. Edellä kuvatut kommen-tit median naisiin kohdistuneesta kohtelusta ovat vain toinen puoli median ja naispoliitikkojen väli-sestä suhteesta. Kokeneille naisedustajille media toimii tärkeänä politiikan teon välineenä. Naisten mukaan tämä median hyödyntäminen vaatii itseltä harjaantumista sekä koulutusta. On kuitenkin merkille pantavaa, etteivät erilaisissa medioissa näkyminen ja kansan tietoisuuteen nouseminen takaa naispoliitikolle menestystä poliittisessa vallanjaossa. Menestyvän naispoliitikon tulee hallita monta eri osa-aluetta saavuttaakseen poliittista menestystä.

Politiikassa naisilla on mahdollisuuksia käyttää mediaa ihmisläheisen kuvan luomiseen, mutta menestyäkseen vallanjaossa naispoliitikolla on oltava auktoriteettia ja kovuutta. (Nainen 6)

Median valtaa politiikanteossa korostetaan usein. Tutkimuksen naisten esimerkeistä nousee näke-mys, etteivät poliitikotkaan ole ehdollistettuja toimimaan median sääntöjen mukaan, vaan ennen kaikkea yhteistyössä median kanssa. Samaan hengenvetoon on todettava, että naisten suhde

medi-mutta naistenlehtien palstoilla saavutettuun näkyvyyteen suhtaudutaan monissa piireissä epäluuloi-sesti. Tässä asiassa naiset joutuvat hakemaan kultaista keskitietä poliittisen uskottavuuden ja julki-sen näkyvyyden välillä. Moni menestynyt naispoliitikko on onnistunut löytämään keskitien ja mää-rittänyt itse, mitä asioita käsittelee julkisessa mediassa.

Medialinjaukseni päätin jo heti ensimmäisinä kansanedustajaviikkoinani sillä kiinnostin heti ja haastattelupyyntöjä tuli: vastaan kun kysytään ja pysyn politiikan kysymyksissä. (Nainen 1)

Nais- ja miespoliitikkojen mediaroolit poikkeavat toisistaan niin voimakkaasti, että aiheesta saisi tehtyä monen monta jatkotutkimusta. Erkka Railo (2011, 183-185) nostaa väitöskirjassaan esiin muutaman keskeisimmän eron nais- ja miespoliitikkoja käsittelevissä kirjoituksissa. Railon mukaan miespoliitikkojen yksityiselämään ei liitetä samanlaista jännitettä kuin naisten. Miesten tapauksessa ihmissuhteet tai perhe eivät muodosta ongelmaa heidän uralleen, vaan miesten elämän haasteet liit-tyvät politiikan valtataisteluihin. Tässä piilee merkittävä ero naisista kirjoitettuihin juttuihin. Railon mukaan naiset kuvataan läheisistään riippuvaisiksi ihmisiksi, joille yksityiset ihmissuhteet ovat po-liittisen menestyksen voimavara. Sen sijaan miesten kohdalla riippuvuus muista ihmisistä näyttäy-tyy ennen kaikkea rasitteena. Mies itse on autonominen ja itsenäinen vastuunkantaja, jonka menes-tymisen syyt löytyvät miehestä itsestään.

Naispoliitikoista kirjoitetuissa henkilökuvissa yksityiselämän kuvailu on itsestäänselvyys. Naisten ruumiin ja pukeutumisen ohella perhesuhteet ovat juttujen vakioteemoja. Erkka Railo (2011) punta-roi ajatusta siitä, mikä tekee naispoliitikkojen yksityiselämästä mielenkiintoisen. Hänen näkemyk-sensä mukaan naispoliitikkojen elämänkuvauksiin sisältyy yhteiskunnallisia merkityksiä. Lukijoille esitetään kysymys, miten naisen tulisi jakaa elämänsä perheen ja työn välillä. Railo päätyy pohdin-noissaan perusteltuun, mutta samalla shokeeraavaan lopputulokseen. Naispoliitikkojen henkilöku-viin sisältyvät vastakkainasettelut ja henkilökohtainentyö versus perhe – pohdinta paljastavat yhtei-sen ajatukyhtei-sen kirjoitusten takana. " – tekstien paradoksaalinen lähtökohta on, että naiset eivät sovi politiikkaan." (Emt., 185.)

Tämän näkemyksen rinnalla on syytä punnita ajatusta naisten roolista poliittisessa päätöksenteossa.

Vaikka naispoliitikkoihin liitetty riippuvuus toisista ihmisistä voi ensi kuulemalta vaikuttaa heik-koudelta, on se mahdollista nähdä myös suurena vahvuutena. Naiset ovat pitkään edustaneet yhdellä tapaa politiikan pehmeää ja inhimillistä puolta. Samanaikaisesti poliitikkojen sanotaan irtaantuneen ihmisten arjesta.

Naisten riippuvuus muista ihmisistä ja herkkyys yhteisöllisen roolin näkemiseen voivat hyvinkin olla tekijöitä, jotka oikeuttavat heidät tärkeäksi osaksi poliittista päätöksentekoa. Railon näkemyk-seen viitaten naispoliitikkojen henkilökohtaisten suhteiden pohdinta ei näin kuvaisikaan naisten roolia todellisen politiikanteon ulkopuolella. Päinvastoin, naisten henkilökohtaisista ulottuvuuksista tulee lehtien palstoilla osa heidän poliittista minäänsä eli sitä roolia, jonka nimissä he ajavat sekä kansan että oman perheensä etua.

Perheen ja työn yhteensovittaminen voi muodostua ongelmaksi naiskansanedustajille aivan kuten kenelle tahansa kiireiselle vanhemmalle. Kuten aiemmin on todettu, tämän yhteensovittamisen vai-keutta käsitellään monissa naispoliitikoista kertovissa henkilökuvissa. Lehtijuttujen ohella perheen ja poliittisen työn yhteydestä on saatu eläviä esimerkkejä. Sari Sarkomaan ja Hanna-Kaisa Heikki-sen vuonna 2009 tekemiä ratkaisuja voi jollain tasolla kuvata ongelman radikalisoitumiseksi. Sar-komaa luopui ministerinsalkustaan ja Heikkinen edustajapaikastaan pienten lastensa takia. Hanna-Kaisa Heikkinen sanoo Seura-lehden (49/2009) haastattelussa tuntevansa riittämättömyyden tunnet-ta viettäessään perheen kanssa vain yhden päivänä viikostunnet-ta. "Silloin kotona on väsynyt äiti."

Heikkisen kuvailema riittämättömyyden kokemus yhdistää monia pienten lasten vanhempia. Samal-la kun perheen sisäinen työnjako tasaantuu, koskettaa perheen ja työn yhteensovittaminen yhä voi-makkaammin kumpaakin vanhempaa. Sen sijaan politiikan ammattilaisten parissa sukupuolijako vallitsee yhä yllättävän vanhakantaisena. Nais- ja miespoliitikoista esitetty mediakuva ilmentää osu-vasti politiikan jälkeenjääneisyyttä. Karin Wahl-Jorgenssen (1996, 67-70) sanoo miespoliitikkojen perhekuvausten luovan miehestä kuvan sekä perheensä että yhteiskunnan johtohahmona. Yksityi-sessä elämässään menestyvä poliitikkomies saadaan näyttämään taitavalta poliitikolta korostamalla tämän oman elämän hallintaa.

Aiemmin kappaleessa 2.3 kuvailemani Hirdmanin kehittelemä kahden ulottuvuuden välinen jaottelu on luettavissa poliitikkojen elämäntarinoista. Kuten Hirdman kuvailee, sukupuoli järjestyy kahden hierarkian mukaan, jotka ohjaavat sukupuolen mukaista elämän- ja työnjakoa. Mielenkiintoisella tavalla Hirdmanin viittaama varsin perinteinen tai jopa vanhakantainen mieselättäjä-ideologia nä-kyy poliitikkojen henkilökuvissa. Kiireisen työn ja perheen arjen yhteensovittamiseen liittyvät on-gelmat eivät koskekaan kaikkia politiikan ammattilaisia, vaan yllättävän selkeästi pelkästään poli-tiikan parissa toimivia naisia.

On toki nähtävä, että kansanedustajien ikäjakauma painuu lähemmäs myöhäiskeski-ikää, mikä voi osaltaan selittää vanhakantaisia sukupuolirooleja. Tästä seikasta huolimatta on tärkeää tunnustaa, että perheissä, joiden jäsenet vaikuttavat päätöksenteolla huipulla, näyttää perheen sisäinen demo-kratia laahaavan jäljessä. Samalla kun varsinkin korkeasti koulutettujen vanhempien kotitöihin ja lastenhoitoon käyttämä aika osoittaa lähentymisen merkkejä, näkyy merkkejä, että kansanedustajien perheissä kehitys seisoo paikallaan.

5 Politiikka pelinä

Politiikan tekemistä kuvataan usein pelin pelaamisena. Löysin omasta tutkimusaineistostani oivalli-sia ja innostavia viittaukoivalli-sia rumaan pelin politiikkaan sekä pelissä saatuihin haavoihin. Nainen 4 kuvaa pelaamista seuraavasti:

Olen edelleen liian sinisilmäinen politiikkaan. En halua kyynistyä. Pelin politiikka on vasten-mielistä.(Nainen 4)

Naisten tekemät viittaukset politiikan peliin antoivat minulle kimmokkeen tarttua aiheeseen lähem-min. Edellä oleva Naisen 4 sitaatti sisältää mielenkiintoisia ulottuvuuksia pelaamisen tarkasteluun.

Nainen 4 asettaa itsensä likaisen pelin ulkopuolelle. Samalla on selvää, että hän tiedostaa olevansa osa pelin tapahtumia, osallistui peliin aktiivisesti tai ei. Yhtä kaikki, tähänkin näkemykseen liittyy peliteoriaan sisältyvä olettamus siitä, että pelaajat toimivat valinnoissaan rationaalisesti.

Pelaajien tarkoituksena on saavuttaa suurin mahdollinen hyöty ja yltää tiettyyn päämäärään. Peliteo-rian tutkimukselle antautunut Steven Brahms (1975) nostaa esiin tärkeän piirteen politiikan pelissä.

Tulos ei ole riippuvainen vain pelaajasta itsestään vaan sattumasta, pelin luonteesta ja ennen kaik-kea muiden pelaajien toiminnasta. Brahms tekee linjaeron peliteorian ja muiden rationaaliseen va-lintaan perustuvien käyttäytymismallien välillä. Peliteoriassa korostetaan lopputuloksen olevan riippuvainen enemmän kuin yhden pelaajan tekemistä valinnoista. (Emt., 15.) Tästä syystä tarkaste-len omassa tutkimuksessani rinnakkain sekä peliteoriaa että rationaalisen valinnan teoriaa. Nämä kaksi täydentävät toisiaan ja antavat valmiudet luoda kokonaisvaltainen kuva naispoliitikkojen te-kemistä valinnoista.

Vertaamalla naisten poliittista uraa peliin voidaan tarkastella, missä joukkueessa kukin nainen ko-kee pelaavansa. Jakamalla naiset joukkueisiin tulkitsemalla naisten kokemusta pelistä sovellan fe-nomenologista tutkimusotetta peliteorian rinnalla. Luon naisten kokemusten perusteella pelikentän, joka edustaa naisten kokemusmaailmaa. Kenttä on näin ymmärrettävä kuvainnollisena politiikante-on ympäristönä, jolla naisten kokemukset tulevat näkyviksi.

Tutkimusaineistoa analysoimalla voidaan todeta naisten sijoittuvat hyvin erilailla eri joukkueisiin, riippuen heidän asenteistaan naiseutta ja sukupuolen merkitystä kohtaan. Vertailen luvuissa 5.1 ja

5.2 keskenään kahdenlaisia pelaajia, puoluepelaajia ja sukupuolipelaajia sekä tarkastelen luvussa 5.3 pelin ulkopuolella olevia tarkkailijajäseniä. Tämän jälkeen pureudun analysoimaan pelin poli-tiikkaa ja pelaamisen eri strategioita luvussa 5.4.