Tässä tutkielmassa todettiin, että monilääkitys oli yhteydessä ikääntyneiden henkilöiden fyysiseen aktiivisuuteen ja kävelynopeuteen; monilääkittyjen tutkittavien 6-minuutin kävelymatkan tulos oli 21.4 metriä lyhyempi kuin ei-monilääkittyjen ja kohtalaisen- tai reippaan aktiviteetin määrä päivässä 6.8 minuuttia vähemmän kuin ei-monilääkityillä. Tutkielmassa selvitettiin myös lääkityksen ja intervention sisällön perusteella muodostettujen ryhmien (monilääkitty LIIKU vs.- ei-monilääkitty LIIKU ja- monilääkitty LIIKUKO vs. ei-monilääkitty LIIKUKO) välisiä eroja kuuden kuukauden intervention aikana. Tulosten mukaan monilääkitys ei vaikuttanut intervention aikaiseen muutokseen tutkittavien fyysisessä aktiivisuudessa eikä kuuden minuutin kävelymatkassa. Kuuden minuutin kävelymatka ja fyysinen aktiivisuus (kevyt / kohtalainen ja reipas) lisääntyivät tilastollisesti merkitsevästi kaikissa ryhmissä. Liikunta- ja kognitiivinen harjoittelu ryhmään osallistuneille, ei-monilääkityille henkilöille kertyi kuitenkin päivittäin kohtalaista ja reipasta fyysistä aktiivisuutta enemmän kuin samanlaiseen harjoitteluun osallistuneille monilääkityille osallistujille. Kävelymatkan ja kevyen aktiivisuuden suhteen ryhmien välillä ei havaittu eroja.
Tutkielman tulokset ovat saman suuntaiset kuin aikaisempien tutkimusten tulokset. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todistettu monilääkityksen yhteys vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen, hitaaseen kävelynopeuteen ja lisääntyneeseen riskiin kävelykyvyn heikentymiselle (Ramirez & Porto 2017, M o n t e r o - O d a s s o y m . 2 0 1 9 ) . Ramirezin ja Porton (2017) kuuden kuukauden havainnointitutkimuksessa selvitettiin monilääkityksen yhteyttä Barthelin- indeksiin (kuvaa päivittäisistä toiminnoista selviytymistä), ravitsemukseen sekä kävelynopeuteen. Tutkimuksessa todettiin, että ainoastaan 13 % tutkituista saavutti normaalin kävelynopeuden ja 23 % tutkituista oli Barthelin- indeksin mukaan riippumaton avustajista ja vain 35 %:lla tutkituista oli normaali ravitsemustaso. Tutkimus osoitti, että monilääkitys on riski toimintakyvyn ja ravitsemustason heikentymiselle ja kävelynopeuden hidastumiselle (Ramirez & Porto 2017). Montero-Odasso ym.
(2019) osoittivat poikkileikkaustutkimuksessaan, jossa oli viiden vuoden seuranta-aika, että monilääkityillä (vähintään 5 lääkettä säännöllisessä käytössä) henkilöillä oli heikompi kävelynopeus kuin ei- monilääkityillä. Seuranta- aika osoitti myös, että riski kävelynopeuden hidastumiselle ja kaatumiselle kasvoivat.
Aikaisemmat tutkimukset osoittavat myös, että monilääkitys ennustaa fyysisen toimintakyvyn heikentymistä ikääntyneillä ihmisillä (Katsimpris ym. 2019). Katsimpris ym. (2019) keräsivät systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseensa 18 havainnointitutkimusta, joista kahdeksan oli poikkileikkaustutkimuksia ja loput prospektiivisia seurantatutkimuksia. Analyysin lopputulemana todettiin monilääkityksen yhteys heikentyneeseen fyysiseen toimintakykyyn ja vastaavasti paremman fyysisen toimintakyvyn yhteyden pienentyneeseen riskiin altistua monilääkitykselle (Katsimpris ym. 2019).
Heikentynyt fyysinen toimintakyky ja monilääkitys ovat ikääntymisen kaksi yleistä negatiivista vaikutusta, jotka lisääntyvät väestön ikääntymisen myötä. Tässä tutkimuksessa tutkittavien fyysinen aktiivisuus ja kävelynopeus lisääntyivät intervention aikana monilääkityksestä huolimatta. Tämä selittynee sillä, että säännöllinen liikunta parantaa lihaskuntoa- ja kestävyyttä, kehittää notkeutta ja parantaa tasapainoa (Husu ym. 2011, Vuori 2011, Sparling ym. 2015) ja vastaavasti kognitiivinen harjoittelu yhdistettynä liikuntaharjoitteluun parantaa kävelynopeutta (Verghese ym. 2010).
Tutkielman tulokset osoittavat siltä osin, että monilääkitys ei vähennä liikuntaharjoittelusta saatavia hyötyjä.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kognitiivinen harjoittelu yhdessä tasapainoharjoittelun kanssa parantaa fyysistä toimintakykyä, kävelykykyä ja parantaa jalkojen reaktioaikaa (DeBruin ym. 2012). Tietokonepohjaisen kognitiivisen harjoittelun on todettu hidastavan tasapainon – ja kävelykyvyn heikkenemistä ja sen myötä ehkäisevän mahdollisia kaatumisia (Smith-Ray ym.
2015). Liikuntainterventiot eivät yleensä yhdistä kognitiivista- ja liikuntaharjoittelua. Kuitenkin on olemassa tutkimusnäyttöä, että liikuntaharjoittelu yhdistettynä nimenomaan kognitiiviseen harjoitteluun parantavat kävelykykyä ja vähentää kaatumisia (van het Reve & de Bruin 2014).
Tässä tutkielmassa saadut tulokset osoittavat, että kävelymatka piteni kaikissa ryhmissä riippumatta siitä, oliko liikuntainterventioon yhdistetty kognitiivinen harjoittelu vai ei.
Ikääntyneiden henkilöiden lääkehoidon tavoitteena on ylläpitää ja parantaa fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä ja lisätä toimintakykyisten elinvuosien määrää ja lievittää sairauden oireita (Kivelä
& Räihä 2007). Asianmukaisesti toteutetussa lääkehoidossa siitä saatava hyöty on suurempi kuin mahdolliset haitat (Kivelä& Räihä 2007). Monilääkitys on riskitekijä ikääntyneiden ihmisten
heikentyneelle kognitiiviselle ja fyysiselle kapasiteetille (Tillisch 2014). Usein iäkkäät potilaat rajataan lääkeainetutkimusten ulkopuolelle, minkä vuoksi lääkeaineiden haitta- ja yhteisvaikutuksista ikääntyneille henkilöille on vähän tietoa (Tinnetti 2014).
Tutkimuksessa mukana olleiden monilääkittyjen lääkitystä tarkasteltaessa huomio kiinnittyy tiettyihin lääkeaineryhmiin. Suurimmalla osalla tutkittavista oli käytössä verenpainelääkitys ja erityisesti kalsiuminestäjät ja beetasalpaajat sekä kolesterolilääkkeenä käytössä statiinit.
Kalsiuminestäjistä (verapamiili, amlodipiini, nifedipiini, lerkanidipiini) on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu, että ne eivät huononna merkittävästi fyysistä suorituskykyä (Terveysportti 2020). Tutkittavista monilääkityistä puolet käytti beetasalpaajia, jotka saattavat vaikuttaa kestävyysliikuntasuoritukseen hidastamalla sydämen sykettä, jolloin fyysinen suorituskyky heikkenee (Nurminen 2006). Kolesterolilääkityksenä tutkittavilla oli pääsääntöisesti käytössä statiinit, joita käytti 60 % monilääkityistä. Statiinien haittoina voi esiintyä lihaskipuja ja lihasheikkoutta, jotka saattavat vaikuttaa fyysiseen toimintakykyyn ja halukkuuteen liikkua.
Yleensä statiinit ovat kuitenkin hyvin siedettyjä lääkkeitä. (Aalto-Setälä 2014). Statiinien aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi, niiden voidaan ajatella vaikuttavan heikentävästi fyysiseen aktiivisuuteen. Uusimpien tutkimusten mukaan statiinit eivät kuitenkaan heikennä liikunnan suorittamista tai heikennä liikuntakapasiteettia suurimmalla osalla väestöstä toisin sanoen niin anaerobiseen kuin myös aerobiseen fyysiseen aktiivisuuteen osallistuminen on turvallista ja tehokasta statiinin käyttäjille (Schweitzer ym. 2020).
Tutkielmassa lääkityksen rajauksena käytettiin monilääkityksen määritelmää, jossa monilääkitykseksi luetaan tilanne, jossa potilaalla on lääkärin määräämänä säännöllisesti käytössään vähintään viisi lääkettä. Tilapäisesti käytössä olevien reseptilääkkeiden käyttöä on arvioitu tuloksia selittävänä tekijänä. Tämä on seikka, joka voi sekoittaa tuloksia, mikäli pitäydytään tiukasti monilääkityksen määritelmässä.
Tutkielmassa keskityttiin tutkimaan monilääkityksen yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen.
Monilääkitykseen ei lueta tarvittaessa käytettäviä reseptilääkkeitä. Huomionarvoista on kuitenkin, että monilääkityistä tutkittavista huomattava osa käytti parasetamoli - valmisteita säännöllisesti.
Kun tähän lisätään mahdolliset ilman reseptiä hankitut parasetamoli – valmisteet, on todellinen
käyttömäärä todennäköisesti huomattavasti suurempi. Parasetamoli on hyvin siedetty ja vähän haittavaikutuksia omaava kipulääke. Tutkittaessa nivelrikkopotilaita, on havaittu, että parasetamolin käyttöön fyysisen toiminnan aikana liittyi merkittävästi lisääntynyt osallistumisaste, mikä viittaa siihen, että liikunta on paremmin siedettyä, mikäli parasetamolia otetaan ennen fyysistä aktiivisuutta ja potilaat, joilla oli kohtalainen tai vaikea kipu, käyttivät todennäköisemmin parasetamolia ennen liikuntaa (Heesch ym. 2011). Näiden parasetamolia käyttäneiden potilaiden saavuttama liikunnan teho oli kuitenkin paljon alhaisempi kuin niiden, joilla oli lievä kipu (Blamey ym.2009).
Tämän pro gradu- tutkielma toteutettiin hyvän tieteellisen käytännön mukaisesti noudattaen tieteellisen tutkimuksen eettisiä periaatteita. Tutkimuksessa mukana olleille henkilöille tutkimus perustui vapaaehtoisuuteen ja tutkittavilla oli mahdollisuus keskeyttää tutkimukseen osallistuminen missä tahansa vaiheessa tutkimusta. Tutkimuksesta poissuljettiin henkilöt, joille olisi saattanut olla tutkimuksesta haittaa. Tutkittavat henkilöt yksilöitiin tunnistenumeroin, jolloin tutkittavien intimiteetti oli suojattu, eikä heitä ei voitu yhdistää luonnolliseen henkilöön. Kyselylomakkeiden kysymykset oli muotoiltu niin, että kysymykset eivät johdatelleet tutkittavaa vastaamaan ennalta johdatetulla tavalla ja kysymyksiin oli myös mahdollisuus jättää vastaamatta. Tutkimuksen alkumittaukset toteutettiin varmistaen tutkittavien turvallisuus. Tässä pro gradu -tutkielmassa käytettiin asianmukaisia tutkimusmenetelmiä ja saadut tulokset on raportoitu tutkimusasetelman edellyttämällä tavalla.
Tutkielman vahvuutena on riittävän suuri satunnaisotos (314 henkilöä), jonka voidaan ajatella edustavan vastaavaa otosta samassa ikäjakaumassa missä päin Suomea tahansa. Tutkimusjoukko jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, altistettiinko ryhmään kognitiivista harjoittelua vai ja edelleen kahteen ryhmään oliko tutkimusjoukko ei-monilääkitty vai monilääkitty. Otoskoko pieneni huomattavasti mutta silti säilyi sen verran suurena, että tulosten luotettavuutta voidaan pitää hyvänä.
Monilääkityksen vaikutuksen tutkimisen suhteen etuna tässä tutkielmassa oli tutkimusasetelma.
Kyseessä oli RCT-tutkimus, jonka keskeisenä tavoitteena oli tutkia liikuntaharjoitteluun yhdistetyn kognitiivisen harjoittelun vaikutuksia. Tietokonepohjaisen kognitiivisen harjoittelun yhdistäminen
fyysiseen harjoitteluun on todettu parantavan ikääntyneiden henkilöiden kävelynopeutta ja tasapainoa (Pichierri ym.2011). Monilääkityksen keskeiset haittavaikutukset liittyvät nimenomaan kävelykyvyn ja kognitiivisten toimintojen heikentymiseen (Gnjidic ym. 2012), joten tutkitut muuttujat ja saadut tulokset kuvaavat hyvin otosta. Tutkielman vahvuutena on myös käytetyn PASSWORD-aineiston tuoreus ja sen laajuus. Tiedot tutkittavien käytössä olleista lääkkeistä saatiin sekä kyselylomakkeiden avulla, että Effica-potilastietojärjestelmästä, jolloin voitiin olla varmoja tietojen luotettavuudesta.
Tutkielman heikkoutena voidaan pitää tutkittavien pientä lukumäärää alaryhmä- analyysissä;
alaryhmiin jaettaessa otoskoko pieneni, mutta säilyi kuitenkin sellaisena, että tuloksia voidaan pitää luotettavina. Kun kyseessä on alaryhmä- analyysi, olisi tulokset tarpeen varmistaa jatkotutkimuksissa isommilla aineistoilla. Otoskoon suurentaminen antaa paremman mahdollisuuden analysoida tarkemmin käytössä olevan lääkityksen yhteyttä fyysisen aktiivisuuden muutokseen. Vaikka monilääkityksen vaikutukset fyysiseen aktiivisuuteen ja fyysiseen toimintakykyyn ilmenevät lyhyenkin ajan kuluessa (Huizer-Pajkos ym. 2016), on lääkitys kuitenkin käytössä useita vuosia ja sen vuoksi olisi hyvä tehdä pitkittäistutkimusta poikkileikkaustutkimuksen sijaan. Säännöllisessä käytössä olevat reseptilääkkeet pystytään selvittämään potilastiedoista, mutta käytössä olevat itsehoitovalmisteet, joihin kuuluu myös paljon samoja lääkeaineita kuin reseptivalmisteissa, eivät kirjaudu mihinkään rekisteriin ja niiden ilmoittaminen on henkilön omalla vastuulla. Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, että päivittäin käytettävä lääkemäärä on huomattavasti suurempi kuin potilastiedot osoittavat. Tämän lisäksi reseptillä määrättävien kipulääkkeiden käytön tulisi lähes poikkeuksetta olla tilapäistä mutta käytäntö on kuitenkin osoittanut, että niiden käyttö on säännöllistä. Huomionarvoista olisi myös pohtia käytössä olevan lääkityksen yhteyttä monilääkittyjen terveystilanteeseen. Miten paljon saatuihin tuloksiin vaikuttaa osallistujien kliininen tilanne; ovatko olemassa olevat sairaudet hoidossa käytetyllä lääkityksellä?
Tutkittavien käytössä olevia lääkkeitä ei ole tutkielmassa erikseen seikkaperäisesti analysoitu, vaan lääkitystä on tarkasteltu ainoastaan tutkielman tulosten pohdintaa varten.
Säännöllisen liikunnan merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille sekä kroonisten sairauksien ehkäisemiselle on ennestään tiedossa (Cress ym. 2004). Monilääkityksen yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen ja fyysiseen toimintakykyyn tulisi tutkia tarkemmin, jolloin voitaisiin löytää ne
lääkityksestä johtuvat tekijät, jotka aiheuttavat fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen. Lisäksi tarvitaan uutta tietoa kognitiivisen harjoittelun merkityksestä fyysisen aktiivisuuden ja toimintakyvyn heikkenemisen ehkäisemisessä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että monilääkityksellä on yhteys ikääntyneiden henkilöiden fyysiseen aktiivisuuteen ja kävelykykyyn. Monilääkityt henkilöt ovat fyysisesti inaktiivisempia ja heidän kävelykykynsä on heikompi kuin ei-monilääkityillä henkilöillä. Monilääkityksellä ei kuitenkaan näyttäisi olevan vaikutusta liikuntaharjoittelun aiheuttamaan fyysisen aktiivisuuden muutokseen. Lisää tutkimusta tarvitaan selvittämään, mitkä lääkeaineet erityisesti yhdessä käytettynä aiheuttavat muutoksia fyysisessä aktiivisuudessa. Lisäksi kognitiivisen harjoittelun mahdollisia positiivisia vaikutuksia monilääkittyjen henkilöiden toimintakykyyn tulisi tutkia tarkemmin.
LÄHTEET
Aalto-Setälä, K. 16.6.2014. Statiinit. Teoksessa: Sydänsairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim Ahonen, J. 2011. Iäkkäiden lääkehoito. Vältettävät lääkkeet ja yhteisvaikutukset. Itä-Suomen
yliopisto (Kuopio). Dissertions inn Health Sciences 66.
Alagiakrishnan, K. 2018. Classic Challenges and Emerging Approaches to Medication Therapy in Older Adults. Discovery Medicine (26) 143: 137-14.
Amireault, S., Baier, J. M. & Spencer, J. R. 2017. Physical activity preferences among older adults:
a systematic review. Journal of Aging and Physical Activity 28, 1-38. doi:10.1123/
japa.2017-0234.
Anathhanam, S., Powis, R., Cracknell, A. & Robson, J. 2012. Impact of prescribed medications on patient safety in older people. Therapeutic Advances in Drug Safety 3(4), 165–174.
Aronson, J.K. 2004. In defence of polypharmacy. Br J Clin Pharmacol 57:119–120. 2004.
Atienza, A. A. 2001. Home-based physical activity programs for middleaged and older adults;
summary of empirical research. Journal of Aging and Physical Activity 9, 38-58.
Avorn J. 2004. Polypharmacy. A new paradigm for quality drug therapy in the elderly. Arch Intern Med.; 164: 19571959.
Bahls, M., Gross, S., Ittermann, T., Busch, R., Gläser, S., Ewert, R., Völzke, H., Felix, S.B. & Dörr, M. 2017. Statins are related to impaired exercise capacity in males but not females. Jun 15;12(6): e0179534. doi: 10.1371/journal.pone.0179534.
Barnett, K., Mercer, S.W., Norbury, M., Watt, G., Wyke, S. & Guthrie, B. 2012. Epidemiology of multimorbidity and implications for health care, research, and medical education: a crosssectional study. Lancet 380(9836): pp. 37‒43, 201
Berdot, S., Bertrand, M., Dartigues, J-F., Fourrier, A., Tavernier, B., Ritchie, K. & Alprerovitch, A.
2009. Inappropriate medication use and risk of falls – A prospective study in a large community-dwelling elderly cohort. BMC Geriatrics 9:30,
doi:10.1186/1471-2318-9-30.
Bijani, A., Roshan, A., Yazdanpour, S. & Hosseini, S. 2014. Are older women likely to use medicines than older men? (Results from AHAP study). Caspian Journal of Internal Medicine. Spring; 5(2): 77–81. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/
Blamey R, Jolly K, Greenfield & S, Jobanputra P. 2009. Patterns of analgesic use, pain and self-efficacy: a cross-sectional study of patients attending a hospital rheumatology clinic.
BMC Musculoskel Dis;10(137):1–9.
Bonnefoy, M., Normand, S., Pachiaudi, C., Lacour, J. R., Laville, M. & Kostka, T. 2001.
Simultaneous validation of ten physical activity questionnaires in older men: A doubly labeled water study. Journal of the American Geriatrics Society 49 (1), 28-35.
doi:10.1046/j.1532-5415.200.49006.x.
Borg, G. 1998. Borg's perceived exertion and pain scales. Human kinetics.
Borodulin, K., Harald, K., Jousilahti, P., Laatikainen, T., Mannisto, S. & Vartiainen, E. 2016. “Time trends in physical activity from 1982 to 2012 in Finland”. Scand J Med Sci Sports 26.1, s. 93–100
Bouaziz, W., Vogel, T., Schmitt, E., Kaltenbach, G., Geny, B., & Lang, P. O. 2017. Health benefits of aerobic training programs in adults aged 70 and over: a systematic review. Archives of gerontology and geriatrics, 69, 110-127.
Caspersen, C.J., Powell, K.E. & Christenson G.M. 1985. Physical activity, exercise, and physical fitness: definitions and distinctions for health-related research. Public Health
Report;100(2):126–131.
Cesari, M., Nobili, A. & Vitale, G. 2016. Frailty and sarcopenia: From theory to clinical
implementation and public health relevance. European Journal of Internal Medicine.
Vol. 35. pp. 1-9.
Charlesworth, C., Smit, E., Lee, D.S.H., Alramadhan, F. & Odden, M.C. 2015. Polypharmacy Among Adults Aged 65 Years and Older in the United States: 1988–2010. J Gerontol A Biol Sci Med Sci. Aug;70(8):989-95. doi: 10.1093/gerona/glv013.
Claudene, G.& Verghese, J. 2017. Polypharmacy and Gait Performance in Community–dwel- ling Older Adults. J Am Geriatr Soc. Sep. p. 2082-2087. doi: 10.1111/jgs.14957.
Corsonello, A., Pedone, C. & Incalzi, R.A. 2010. Age-related pharmacokinetic and pharmacody- namic changes and related risk of adverse drug reactions. Curr Med Chem. 17(6), 571-84.
Cress, M. E., Buchner, D. M., Prohaska, T., Rimmer, J., Brown, M., Macera, C., DePietro, L. &
Chodzko-Zajko, W. 2004. Physical activity programs and behavior counseling in older adult populations. Medicine and Science in Sports and Exercise, 36(11), 19972003.
Daskalopoulou, C., Stubbs, B., Kralj, C., Koukounari, A., Prince, M. & Prina, A.M. 2017. Physical activity and healthy ageing: A systematic review and meta-analysis of longitudinal cohort studies. Ageing Research Reviews;38:6–17. doi.org/10.1016/j.arr.2017.06.003.
Davis, M. G., Fox, K. R., Hillsdon, M., Sharp, D. J., Coulson, J. C. & Thompson, J. L. 2011.
de Bruin, E., van het Reve, E. & Murer, K. 2012. A randomized controlled pilot study assessing the feasibility of combined motor-cognitive training and its effect on gait characteristics in the elderly. 2012. Clinical Rehabilitation. Volume 27, Issue 3 https://doi.org/
10.1177/0269215512453352. Haettu 23.4.2020.
Objectively measured physical activity in a diverse sample of older urban UK adults.
Med Sci Sports Exerc, 43, 647-654. 10.1249/MSS.0b013e3181f36196. https://doi.org/
10.1249/MSS. 0b013e3181f36196. Haettu 17.5.2020.
Deore, M.D., Dadarkar, S.S., Dadarkar, S.S,Bakre, D.G. & Gatne, M.M. 2005. Toxicity studies of metoprolol succinate after repeated oral exposure in albino rts. Toxicol Int.; 12:101-107.
Dent, E., Morley, J.E. & Vellas, B. 2019. Physical Frailty: ICFSR International Clinical Practice Guidelines for Identification and Management. The Journal of nutrition, health &
aging.Vol. 23. pp. 771-787.
Dhalwani, N.N., Fahami, R., Sathanapally, H., Seidu, S., Davies, M.J. & Khunti, K. 2015.
Association between polypharmacy and falls in older adults: a longitudinal study from England. http://bmjopen.bmj.com/content/7/10/e016358. Haettu 18.3.2020.
Ebrahim, S. 2002. The Medicalisation of old age. British Medical Journey.; 324:861. doi: https://
doi.org/10.1136/bmj.324.7342.861.
Fimea 2019. Lääkeluettelo. https://www.fimea.fi/valvonta/luokittelu/laakeluettelo. Haettu 14.3.2020.
Fiss, T., Dreier, A., Meinke, C., van den Berg, N., Ritter, C.A. & Hoffman, W. 2011. Frequency of inappropriate drugs in primary care: Analysis of a sample of immobile patients who received periodic home visits. Age and Ageing 40 (1), 66-73.
Forsén, L., Loland, N. W., Vuillemin, A., Chinapaw, M. J. M., van Poppel, Mireille N M, Mokkink, L. B. & Terwee, C. B. 2010. Self-administered physical activity questionnaires for the e l d e r l y. S p o r t s M e d i c i n e, 4 0 (7), 6 0 1 - 623. h t t p s: / / doi. org /
10.2165/11531350-000000000-00000. Haettu 17.10.2019.
Franco, M. R., Tong, A., Howard, K., Sherrington, C., Ferreira, P. H., Pinto, R. Z. & Ferreira, M. L.
2015. Older people’s perspectives on participation in physical activity: A systematic review and thematic synthesis of qualitative literature. British Journal of Sports Medicine 49 (19), 1268-1276. doi:10.1136/bjsports-2014-094015
Gill, T. M., Desai, M. M., Gahbauer, E. A., Holford, T. R. & Williams C. S. 2001. Restricted
activity among community-living older persons: Incidence, precipitants, and health care utilization. Annals of Internal medicine, 135, 313- 321.
Gnjidic, D., Hilmer, S.N., Blyth, F.M., Naganathan, V., Waite, L., Seibel, M.J., Maclachlan, A. J., Cummung, R. G., Handelsman, D.J. & Le Couter, D.G. 2012. Polypharmacy cutoff and outcomes: Five or more medicines were used to identify community-dwelling older men at risk of different adverse outcomes. Journal of Clinical Epidemiology 65 (9),989-95.
Grinton, S. F., 1994. Respiratory limitations in the aging population. Southern Medical Journal, 87(5), S47-S49.
Gu Q., Dillon C. F. & Burt V. L. 2010: Prescription Drug Use Continues to Increase: U.S.
Prescription Drug Data for 2007-2008. NCHS Data Brief No. 42, September 2010.
Gutierrez-Valencia, M., Izquierdo, M., Cesari, M., Casas-Herrero, Inzitari, M. & Martinez-Velilla, N. 2018. The relationship between frailty and polypharmacy in older people: A
systematic review. British Journal of Clinical Pharmacology. Volume 84, Issue 7, pp.
1432-1444. https://doi.org/10.1111/bcp.13590. hettu 12.3.2020.
Hajjar ER, Cafiero A.C. & Hanlon JT. 2007. Polypharmacy in elderly patients. Am J Geriatr Pharmacother.; 5: 34551.
Hallal, P.C., Andersen, L.B., Bull, F.C., Guthold, R., Haskell, W. & Ekelund, U. 2012. Lancet Physical Activity Series Working Group. Global physical activity levels: surveillance progress, pitfalls, and prospects;380:247–57. doi: 10.1016/S0140-6736(12)606461.
Hartikainen, S. 2002. Iäkkään monilääkitys. Duodecim 118, 385–91
Haskell WL, Blair S.N. & Bouchard C. 2007. An integrated view of physical activity, fitness, and health. Kirjassa: Bouchard C, Blair SN, Haskell WL, toim. Physical activity and health.
Human Kinetics. Inc. s. 359‐74.
Heesch, K.C., Ng, N. & Brown, W. 2011. Factors associated with physical activity in Australians with hip or knee osteoarthritis. J Phys Act Health. Vol. 8(3). pp. 340–51.
Herr, M., Robine, J. Pinot, J., Arvieu, J. & Ankri, J. 2015. Pharmacoepidemiol Drug Saf. 637-46.
doi:10.1002/pds.3772. Epub 2015 Apr 8. Haettu 18.10.2019.
Hilmer, S. N., Gnjidic, D. & Abernethy, D.R. 2012. Pharmacoepidemiology in the postmarketing assessment of the safety and eficacy of drugs in older adults. J Gerontol A Biol Sci Med Sci; 67: 181 – 188. doi:10.1093/gerona/glr066.
Hoogendijk, E., Afilalo, J., Ensrud, K., Kowal, P., Onder, G. & Fried, L. 2019. Frailty: implications for clinical practice and public health. The Lancet, Volume 394, issue 10206, 12-18. pp.
1298.
Hosseini, S., Zahibi, A., Amiri, S. & Bijani, A. 2018. Polypharmacy among the Elderly. Journalof Mid-Life Health. Apr-Jun: 9(2):97 − 103. doi: 10.4103/jmh.JMH_87_17.
Huizer-Pajkos, A., Kane, A. E., Howlett, S. E., Mitchell, S. J., de Capo, R., Le Couteur, D. G. &
Hilmer, S. N. 2016. Adverse Geriatric Outcomes Secondary to Polypharmacy in a Mouse Model: The Influence of Aging. The Journals of Gerontology: Series A, Volume 71, Issue 5, 571–577.
Hunt, L.M., Kreiner, M. & Brody, H.2012. The changing face of chronic illness management in primary care: a qualitative study of underlying influences and unintended outcomes.
Ann Fam Med 10:452–460.
Husson, N., Watfa, G., Laurain, M-C., Perret-Guillaume, C., Niemier, J-Y., Miget, P. & Benetos, A.
2014. Characteristics of Polymedicated (≥4) Elderly: A Survey in a Community-Dwelling Population Aged 60 years and Over. Journal of Nutrition Health Aging. doi:
10.1007/s12603-013-0337-8.
Husu, P., Paronen, O., Suni, J. &Vasankari, T. 2011. Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset. Opetus- ja
kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:15, 2011. Viitattu 11.11.2018. Luettavissa: http://
www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2011/liitteet/OKM15.pdf?lang=fi.
Im, K.S., Jung, H.J. & Kim, J.B. 2012. The antinociceptive effect of acetaminphen in rat model of neuropathic pain. Kaohsiung J Med Sci; 28: 251-258. doi: 10.1016/j. kjms.2011.11.003.
Johnell, K. & Klarin, I. 2007. The relationship between number of drugs and potential drug-drug interactions in the elderly: a study of over 600,000 elderly patients from the Swedish Prescribed Drug Register. Drug Saf. doi:0114-5916/07/0010-0911/$44.95/0
Jyrkkä, J., Vartiainen, L., Hartikainen, S., Sulkava, R. &Enlund H. 2006. Increasing use of
medicines in elderly persons: a five-year follow-up of the Kuopio 75+ Study. Eur J Clin Pharmacol.; 62: 151158.
Jyrkkä, J., Enlund, H., Korhonen, M.J., Sulkava, R. & Hartikainen S. 2009b. Polypharmacy and excessive polypharmacy are associated with mortality in elderly persons. Drug Safety;
26: 10391048.
Jyrkkä, J., Enlund, H., Lavikainen, P., Sulkava, R. & Hartikainen, S. 2011. Association of
polypharmacy with nutritional status, functional ability and cognitive capacity over a three-year period in an elderly population. PDS. Volume20, Issue5. P 514-522. https://
doi.org/10.1002/pds.2116. Haettu 18.9.2019.
Katsimpris, A., Linseisen, J., Meisinger, C. & Volaklis, K. 2019. The Association Between
Polypharmacy and Physical Function in Older Adults: a Systematic Review. Journal of General Internal Medicine. vol. 34.pp 1865-1873
Kaufman, D.W., Kelly, J.P., Rosenberg, L., Anderson, T.E. & Mitchell A.A. 2002. Recent patterns of medication use in the ambulatory adult population of the United States: The Slone survey. JAMA; 287: 337344.
Kivelä S-L. 2004. Vanhusten lääkehoito. 1.-4. painos. Helsinki: Tammi. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.
Kivelä, S-L & Räihä, I. 2007. Iäkkäiden lääkehoito. Helsinki: Lääkelaitos: Kansaneläkelaitos.
Klarin, I., Wimo, A. & Fastbom J. 2005. The association of inappropriate drugs use with
hospitalization and mortality: a population-based study of very old. Drugs Aging; 22:
6982.
Koulu, M., Mervaala, E. & Tuomisto, J. 2012. Farmakologia ja toksikologia, 8. p., Kustannusosakeyhtiö Medicina, Kuopio.
Kurlowicz, L. & Greenberg, S. 2007. The geriatric depression scale (GDS). The American Journal of Nursing 107 (10), 67–68.
König, M., Spira, D. & Demuth, I. 2018 Polypharmacy as a Risk Factor for Clinically Relevant Sarcopenia: Results From the Berlin Aging Study II. The Journals of Gerontology:
Series A, Volume 73, Issue 1, 12, 117–122.
Käypähoitosuositus dyslipidemioiden hoitoon. 2018. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/
suositus?id=hoi50025. Haettu 12.3.2018.
Lai, S-W., Liao, K-F., Liao, C-C., Muo, C-H., Liu, C-S. & Sung, F-C. 2010. Polypharmacy correlates with increased risk for hip fracture in the elderly. Medicine (Baltimore) 89 (5), 295-299.
Langeard, A., Pothier, K., Morello, R., Lelong-Boulouard, V., Lescure, P., Bocca, M-L., Marcelli, C., Descatoire, P. & Chavoix, C. 2016. Polypharmacy Cut-Off for Gait and Cognitive Impairments. Fronties in Pharmacology. https://doi.org/10.3389/fphar.2016.00296.
Haettu 10.6.2020.
Lee, I-M. & Shiroma, E. J. 2014. Using accelerometers to measure physical activity in large-scale epidemiological studies: issues and challenges. British Journal of Sports Medicine 48, 197-201. doi:10.1136/bjsports-2013-093154.
Levey, A.S., Stevens, L.A. & Schmid CH. 2009. A new equation to estimate glomerular filtration rate. Ann. Intern Med; 150:604-12.
Liikuntaan liittyviä määritelmiä. 2018. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/
suositus;jsessionid=156A404766752DBAA93D7F8D28BC7461?id=nix01203. Haettu 15.11.2019.
Linjakumpu, T., Hartikainen. S., Klaukka, T., Koponen, H., Kivelä, S.L. & Isoaho R. 2002b.
Psychotropics among the home-dwelling elderly--increasing trends. Int J Geriatr Psychiatry; 17: 874883.
Liu, C.J. & Latham, N.K. 2009. Progressive resistance strength training for improving physical function in older adults. The Cochrane Library.
Liu, C.J. & Latham, N.K. 2009. Progressive resistance strength training for improving physical function in older adults. The Cochrane Library.