Järjestöissä mietityttää nimenomaan aktiivisten nuorten vähyys järjestötoiminnassa.
Järjestöllisen vapaaehtoistoiminnan vetovoimatekijöitä pohtiessa aineiston kautta, ei nouse esille asioita, jotka vaikuttaisivat erityisesti nuoriin vapaaehtoisiin. Lasten ja nuor-ten huomioiminen järjestöissä on tulevaisuuden kannalta tärkeää. Nuoret eivät nouse esille tässä tutkielmassa käytetyissä aineistoissa muuten kuin nuorten vapaaehtoistoi-mijoiden vähyytenä. Lapset tai ennemminkin nuoret ovat kuitenkin tärkeitä tulevaisuu-den aktiiveja, varsinkin jos he tottuvat jo lapsuudessa olemaan mukana järjestöissä ja erilaisissa tapahtumissa. Heidän kanssaan tulee suunnitella yhdessä toimintamuotoja, joista lapset ja nuoret ovat kiinnostuneita. Sama pätee oikeastaan kaiken ikäisiin ihmi-siin. Jos oman elämänpiirin ulkopuolelta tarjotaan toimintaa, ei siitä olla kiinnostuneita.
Jostain täytyy löytyä yhteys omaan elämään ja kiinnostuksen kohteisiin.
Maaseudulla yhteisöllisyyttä perinteisesti arvostetaan ja muodollista järjestötoimintaa ei ajatella ainoaksi vapaaehtoistoiminnaksi. Pienissä kylissä naapurit tunnetaan ja osa-taan tarjota apua. Osallistuttaessa talkoisiin luoteosa-taan siihen, että saa itsekin apua tar-vittaessa. Palveluiden ollessa kaukana tai jopa ulottumattomissa, ihmisten täytyy olla itse aktiivisia. Yhteisöllisyys on kuitenkin muuttanut muotoaan, eikä maaseudun yhtei-söllisyys enää ole samanlaista kuin se oli ennen kuin muuttaminen kaupunkeihin lisään-tyi. Järjestöjen organisoimaa vapaaehtoistoimintaa tarvitaan maaseudulla täydentä-mään kuntien ylläpitämiä palveluita. Julkinen sektori tuottaa palveluita, mutta myös os-taa järjestöjen tuottamia palveluita. Samalla julkinen sektori tuotos-taa kolmannen sekto-rin merkitystä tärkeänä hyvinvoinnin lisääjänä. Järjestöiltä voi tarvittaessa ostaa lisäre-sursseja julkiselle sektorille. Mielikuva kolmannesta sektorista hyvinvoinnin tuottajana on järjestöllisen vapaaehtoistyön vetovoimatekijä.
Yeung (2002, 53-54) on tutkinut vapaaehtoistoimintaa osana kansalaisyhteiskuntaa.
Tutkimuksessa nousi esille eroja vapaaehtoistoiminnassa eri puolilla Suomea. Pohjois-Suomessa mielletään muuta Suomea useammin talkootoiminta osaksi vapaaehtoistoi-mintaa. Tutkimuksen valossa kyselyaineistossa pohdittua aktiivisten vapaaehtoisten puutetta voi ajatella myös siltä kannalta, että vapaaehtoisia on, mutta he eivät ole orga-nisoituneet minkään järjestön riveihin. Jos on totuttu toimimaan maaseudulla tarvitta-essa naapureita auttaen ja talkootöihin osallistuen, ei järjestötyö ole välttämättä kos-kettanut. Ehkä tiedottamisella, kuten aineistossa tuodaan esiin, voi vaikuttaa ihmisten tietoisuuteen järjestötyöstä ja sen mahdollisuuksista niillä alueilla, joilla perinteinen yh-teisöllisyys vielä elää voimakkaana. Yhteistyö julkisen sektorin kanssa voisi olla myös jär-jestöille hyödyksi. Jos julkisella sektorilla on kehitysideoita ja toiveita järjär-jestöille ja va-paaehtoistoiminnan muodoille, voisi myös esimerkiksi kunnan puolelta tulla osallistu-mispyyntö kuntalaisille. Ehkä se toisi asiaa laajemmin potentiaalisten vapaaehtoisten tietoisuuteen.
Lapissa väestö on maaseudulla vähentynyt elinkeinomuutoksen myötä. Maaseutujen kehittäminen on usein projektien varassa. Esimerkiksi Kansalaisosallistuminen ja yhtei-söllisyys maaseudun hyvinvointipalveluissa -hankkeessa kehitettiin kansalaisosallistumi-seen ja yhteisöllisyyteen perustuvia toimintatapoja, jotta maaseudulla olisi jatkossakin
hyvinvointipalveluita. Hankkeen raportissa pohdittiin muun muassa sitä, miten saadaan mukaan ihmisiä, jotka eivät yleensä osallistu. Kyseessä oli hankkeiden toimintaan osal-listuminen, mutta yhtä hyvin voisi ajatella miten järjestötoimintaan saisi mukaan siihen yleensä osallistumattomat. Suoraa vastausta hankkeessa ei löydetty, mutta tunnistettiin tärkeäksi myös sellaisten ihmisten tieto ja kokemukset, joita ei yleensä tavoiteta kehit-tämistoimintaan (Matthies ym. 2011, 5, 93). Eliasoph (2011) pohtii kirjassaan, miten va-paaehtoistyötä toteutetaan projektien kautta. Kirjan esimerkit ovat USA:sta, mutta aja-tuksia herättää esimerkiksi se, että vapaaehtoiset osallistuvat noin puoli vuotta kaksi kertaa viikossa nuorille suunnattuun toimintaan ja projekteissa odotusarvona on, että heistä tulee läheisiä nuorten kanssa. Jos lähtökohdat ovat vapaaehtoisella ja nuorilla hy-vin erilaiset, on puoli vuotta hyhy-vin lyhyt aika läheisen suhteen muodostumiselle. Siitä huolimatta projektilla saatetaan saada aikaan hyviäkin vaikutuksia, mutta ei välttämättä sitä, mitä tavoiteltiin. (Eliasoph 2011, 3-4.)
Vaikuttavaan projektityöhön ja vapaaehtoistoimintaan vaaditaan enemmän kuin lyhyt projekti, jonka puitteissa toimitaan. Hyvän projektin tulisi saada jatkua pitkäkestoisena toimintana, jotta se juurtuisi käytäntöön ja toiminta jatkuisi luonnollisesti. Lyhyen pro-jektin aloittama toiminta ei välttämättä jatkuu vapaaehtoisvoimin kovin pitkään. Mikäli toiminnalle myönnetään rahoitusta, jatkavat mukana olleet vapaaehtoiset ehkä hel-pommin mukana kuin jos kaikki vastuu jätetään heidän harteilleen. Suomen maaseu-dulla projekteilla usein aloitetaan toimintaa, joka jää elämään, jos joku vapaaehtoisista haluaa jatkaa toimintaa ja ottaa siitä vastuun kannettavakseen (Tedre & Pulkkinen 2012, 80). Yhteiskunnalle kuuluvien palveluiden tulee kuitenkin olla kaikkien saatavissa, eikä vastuuta voi jättää vapaaehtoistoimijoiden varaan.
Toimintakulttuurin muutos järjestösektorilla tulee esille vastauksissa. Yksilölliset tavoit-teet elämässä näkyvät myös vapaaehtoistoiminnassa. Halutaan sitoutua sellaisiin järjes-töihin ja toimintaan, jotka vastaavat omaa ajatusmaailmaa ja joiden toimintaan pysty-tään myös vaikuttamaan (ks. Aydinli ym. 2016). Tämä ohjaa ihmiset sellaisen toiminnan pariin, joka eroaa aiemmasta nuorisoseuratyyppisestä järjestötoiminnasta, jossa kaikki kokoontuivat yhteisten harrastusten pariin ja tekemään asioita yhteisön hyväksi.
Työn-teon ja elämän muuttuminen projektiluonteiseksi vaikuttaa haluun sitoutua pitkäkestoi-sesti. Lyhytkestoisella vapaaehtoistoiminnalla on hankalampaa saada aikaan pysyviä tai pitkäaikaisia tuloksia, mutta siihen on helpompi sitoutua.
Hyvinvointi nähtiin järjestöissä toiminnan tuloksena. Mukaan hyvinvointia rakentamaan halutaan mahdollisimman paljon jäseniä, jotta itselle merkityksellinen toimintamuoto ei häviäisi ajan myötä. Osallistuminen yhteiseen toimintaan ja toiminnan järjestäminen ko-ettiin olevan hyvinvointia tuottava asia niin itselle kuin kaikille osallistujillekin. Tälle aja-tukselle löytyi myös kirjallisuudesta paljon tukea. Virikkeellinen toiminta haja-asutusalu-eilla ja ihmisen vanhentuessa koetaan tärkeäksi, jotta taataan kaikille mahdollisuus olla osallisena yhteiskunnan toiminnassa ja huolehtia myös erityistarpeista. Huoli jäsenmää-rästä, resursseista ja viestintäosaamisesta kietoutuu vastauksissa yhteen. Ilman viestin-täosaamista ja toiminnasta tiedottamista vastaajat pelkäävät järjestöjen toiminnan lop-puvan, kun uusia aktiivisia jäseniä ei saada mukaan. Vapaaehtoisilla on kiireitä ja se nä-kyy esimerkiksi toiminnan vähyytenä ja aktiivisten vapaaehtoisten väsymisenä. Jos olisi rahaa, voisi järjestölle palkata henkilön tai henkilöitä hoitamaan tiettyjä asioita, jotka vaativat aikaa ja osaamista. Silloin aktiivisille vapaaehtoisille ei jäisi niin paljon asioita hoidettavaksi. Uusien henkilöiden palkkaaminen vaatii kuitenkin paljon myös perehdyt-täjältä, joten lyhyistä työsuhteista ei juuri ole hyötyä, jos tarkoitus on helpottaa aktiivis-ten toimijoiden työtaakkaa.
Ihmisten toimintaan vaikuttaa paljon se, miten asioista puhutaan. Jo pelkästään jonkin asian nostaminen keskusteluun saattaa aiheuttaa sen, että ihmisten käytöksessä tapah-tuu muutoksia. Järjestön toiminnan esille tuominen mediassa saattaa tuoda mukanaan myös kiinnostusta ja uusia aktiivisia vapaaehtoisia. Toisaalta jos esimerkiksi järjestön toi-minnan muoto ja tavoite ei enää kosketa aktiivisia ihmisiä ja vapaaehtoisia, ei toimintaa tule pitää väkisin yllä. Muutokset toiminnassa ja toimintatavoissa nousevat esille ajan myötä. Yksi järjestötoiminnan tyypillisistä muodoista on nopea reagointi ja tarttuminen tarpeellisiin asioihin. Järjestöillä on paremmat edellytykset nopeaan reagointiin kuin kunnilla, koska ne ovat yleensä kevyemmin organisoituja. Jos tarvetta jollekin järjestölle ei enää ole, on järjestö saavuttanut elinkaarensa pään. Yleinen huolestuminen aktiivis-ten vapaaehtoisaktiivis-ten toimijoiden ikääntymisestä saattaa aiheuttaa huolta myös niissä jär-jestöissä, joilla menee hyvin. Sama huoli on tunnistettu myös kansainvälisesti (Aydinli
ym. 2016, 376). Suomalaisissa tutkimuksissa järjestöjen on kuitenkin todettu olevan elin-voimaisia (Järjestöbarometri 2014), joten ehkä kyselytutkimuksessa esille tullut huoli on alueellinen. Maaseudulla väestön vähetessä voi hyvinkin olla, että järjestötoiminta vä-henee samassa suhteessa. Lapissa useimmat kunnat ovat muuttotappiokuntia (Kun-nat.net 2016).
Sosiaalisen konstruktionismin mukaan asiat rakentuvat vuorovaikutuksessa. Kieli ja re-toriikka ovat oleellinen osa vuorovaikutusta. (Parton & O’Byrne 2000, 18-19.) Kielen ja puheen avulla ihmiset saadaan toimimaan ja tietoisiksi asioista. Ilman tietoisuutta ei synny tavoitehakuista toimintaa, joten sosiaalinen toiminta ja tieto kuuluvat yhteen so-siaalisen konstruktionismin viitekehyksessä (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006).
Teorian avulla todellisuuden ja itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen on helpompaa kuin ilman teorian ohjausta. Todellisuus ja tieto muodostuvat ajassa ja paikassa. (Parton
& O’Byrne 2000, 21-25.) Yhteisöllisellä toiminnalla voidaan saada aikaan hyvinvointia, jonka myötä voi syntyä positiivinen mielikuva myös muuttotappiollisesta alueesta.
Maaseutujen kyläyhteisöt ovat hyvä esimerkki alueellisille järjestöille. Parhaimmillaan kylän elinvoimaisena säilyminen on asukkaiden yhteinen tavoite. Tarvitaan alueen his-torian tuntemusta ja elinkeinoihin liittyviä tapahtumia, joilla saadaan väki liikkeelle ja nostatettua yhteishenkeä. Tapahtumien järjestäminen on projektiluontoista toimintaa, mutta parhaimmillaan vuotuisen seuraavan tapahtuman suunnittelu aloitetaan jo pian tapahtuman jälkeen. Tapahtumat, joita markkinoidaan myös muilla alueilla, luovat mie-likuvaa elinvoimaisesta alueesta, jolla on omista perinteistä nousevia tapatumia ja aktii-visia toimijoita. Markkinointi on tässä yhteydessä tärkeää, sillä ilman tiedotusta ja mie-likuvien luomista, ei tapahtumasta saa luotua yhtä merkittävää. (Kumpulainen 2012, 104-107.) Kyselyaineiston perusteella järjestöille olisi hyödyksi ulkopuolinen markki-nointiapu, jotta ne saisivat luotua lisää vetovoimaisia tapahtumia.
Sosiaalisen median käyttö jakaa ihmisiä niihin, jotka sitä käyttävät ja niihin, jotka eivät käytä. Käyttäjiin kuuluu myös joukko, jotka seuraavat sosiaalista mediaa esimerkiksi omien profiiliensa kautta, mutta eivät aktiivisesti käytä sitä. Ikääntyneille tietokoneiden ja näin ollen sosiaalisen median käyttö ei yleisesti ottaen ole yhtä luontevaa kuin nuo-remmille, joten syystäkin ajatellaan eläkeikään ehtineiden ja nuorempien saavuttamisen
samoilla keinoilla olevan hankalaa. Sosiaalinen media on tullut nopeasti osaksi ihmisten arkea ja sen pelisääntöjen opetteleminen vaatii perehtymistä. Viestintä täytyy rakentaa eri lailla kuin perinteisessä mediassa. Järjestöjen näkyminen ja esillä olo useassa medi-assa takaa parhaan tuloksen eli tietoa välittyy useille ikäluokille ja erilaisille ihmisille.
Sosiaalinen konstruktionismi painottaa muutosten jatkumista, uutta luodaan vuorovai-kutuksessa (Juuti & Virtanen 2009, 24-25). Järjestön kannalta tämä tarkoittaa jatkuvaa toiminnan kehittämisen tarvetta. Kun järjestölle saadaan oma viestintäsuunnitelma ja luodaan facebook-profiili, kaikki on kunnossa jatkotoimenpiteitä varten. Viestintä suun-nitelma täytyy ottaa aktiiviseen käyttöön ja päivittää toimintaympäristön muutosten myötä. Kehittyminen ja median huomio vaativat jatkuvaa työtä. Kehittämistoiminta ei pysähdy, vaan aina löytyy lisää kehitettävää. Jos esimerkiksi toimintaan halutaan nuoria, täytyy nuoriin olla yhteydessä säännöllisesti. Toimintaa pitäisi kehittää nuorten kanssa yhteistyössä, muuten he eivät ota toimintaa omakseen.
Sosiaalista konstruktionismiä selventävä vertauskuva oli Parton ja O’Byrnen (2000) mai-semavertaus. Jos ajattelee vapaaehtoistoimintaa vuorovaikutuksen kohteena samalla lailla kuin maisemaa, on selvää, että vapaaehtoistyö muuttuu ajan myötä sen vaikutuk-sesta, miten ihmiset siihen osallistuvat ja mitä he siltä haluavat. Myös vapaaehtoistoi-minnalle asetetut tarpeet muuttavat kuvaa. Kysyntä ja tarjonta muotoilevat ilmiötä ja oman kortensa kekoon kantaa julkisuudessa esiin nostetut aiheet, onnistumiset, epä-kohdat ja yleinen suhtautuminen vapaaehtoistoimintaan. Sosiaalinen media antaa osa-puolille mahdollisuuksia tuoda omia näkemyksiä helpommin julkisuuteen. Toimintaym-päristö tuottaa omat reunaehtonsa ilmiölle. Se, missä vapaaehtoistoimintaa on, riippuu siitä, missä ihmisiä ylipäänsä on. Alueellinen toimintakulttuuri asettaa vapaaehtoistoi-minnalle omat vaatimuksensa. Jos maaseudulla toimintakulttuuri tai -tapa ei ole ottanut organisoitua vapaaehtoistoimintaa omakseen, ei edellytyksiä laajamittaiselle toimin-nalle ole, vaikka järjestöt sitä pyrkisivät saamaan aikaan.
Pohdittaessa, miksi järjestöjen vapaaehtoistoiminta nähdään tärkeänä, voidaan asiaa tarkastella eri suunnilta. Vapaaehtoiset kokevat oman toimintansa merkityksellisenä ku-ten aineistosta käy ilmi (myös Yeung 2002). Itselle merkityksellisen toiminnan halutaan jatkuvan. Jos toiminta on tuottanut itselle iloa ja sen on todettu tuottavan hyötyä
muil-lekin, on ymmärrettävää, että sen halutaan jatkuvan, vaikka ei itse siihen pystyisi osal-listumaan. Toinen näkökulma asiaan on yleinen keskustelu aiheesta. Aineistona ollut lehti tuottaa vapaaehtoistoiminnasta merkityksiä. Erilaisten järjestöjen toimintaa erot-telematta puhutaan järjestöjen tuottamien palveluiden tärkeydestä kuntien tuottamien palveluiden ollessa rajallisia ja kaukana käyttäjistä. Uudistusten ja kuntaliitosten myötä palveluiden pelätään karkaavan entistä kauemmaksi. Avuksi toivotaan kolmatta sektoria ja sen vapaaehtoisia, jotka itsekin asuvat kaukana palveluista. Järjestöt puolestaan ra-kentavat itsestään kuvaa julkisen sektorin puutteiden paikkaajana ja näin ollen tärkeänä.
Yllättävän tragedian tai luonnonmullistuksen tapahtuessa ihmisten auttamishalukkuus lisääntyy. Myös sellaiset ihmiset aktivoituvat auttamaan, jotka eivät ole aiemmin lähte-neet vapaaehtoistoimintaan mukaan. Suoran lyhytaikaisen auttamisen lisäksi ihmiset aktivoituvat usean erilaisen vapaaehtoistoiminnan suhteen eli todennäköisesti se ovat miettineet vapaaehtoisuuden eri mahdollisuuksia jo aiemmin, mutta heiltä on vain puut-tunut sysäys lähteä mukaan. (Penner 2002, 449.)
Järjestöt luottavat ajantasaisen ja toiminnan sisältöä esille tuovan viestinnän vaikutta-van positiivisesti jäsenmäärään ja jäsenten aktiivisuuteen, mutta asia ei aineiston ja kir-jallisuuden valossa välttämättä ole näin. Jos asia ei vetoa ihmisiin, ei sisällöllä oikeastaan ole väliä. Itselle tärkeiden asioiden eteen kannattaa silti tehdä töitä, koska jos itse näkee asian tärkeänä, voi innostuksen ja uudet ajatukset tartuttaa muihinkin olosuhteiden ol-lessa oikeat. Viestinnällä muodostetaan tietynlaista kuvaa järjestöstä. Järjestön toiminta voi ympäröivien olosuhteiden muuttuessa olla yllättäen ajan hermolla, vaikka se aiem-min on vaikuttanut vähemmän vetoavalta. Tai voi käydä myös niin, että muutosten myötä järjestön toiminta muuttuu tarpeettomaksi.
Vapaaehtoistyön seurauksena on Binderin ja Freytagin (2013, 98-99) mukaan yksilön hy-vinvointi. Mielenkiintoinen on pohdinta samassa artikkelissa siitä, voisiko hyvinvoinnin laajentaa koskemaan koko yhteisöä, jos yhteisön jäsenet saataisiin laajemmin osallistu-maan vapaaehtoistoimintaan. Kaikki eivät halua tai pysty osallistuosallistu-maan vapaaehtoistoi-mintaan, mutta toiminnalla voisi tuottaa hyvinvointia myös niille, jotka eivät siihen itse pysty osallistumaan. Yhteisöllisyydellä tuotettua hyvinvointia on tutkittu esimerkiksi
Kattilankosken ym. toimittamassa julkaisussa (2012). Ajatus ei ole uusi, mutta sen to-teuttamiseksi ei ole vieläkään keksitty toimivia työkaluja.
Vapaaehtoistoiminnan ja maaseudun kehittämisen välillä on kirjallisuudessa paljon yh-tymäkohtia. Vaikuttaisi siltä, että yhteiskunnan palvelujärjestelmä heiketessä ja palve-luiden siirtyessä kauemmas, toimii kolmas sektori hyvänä vaihtoehtona arjen turvan tuomiseksi ja yhteisöllisyyden muodostamisessa. Maaseudulla tulee vain löytää se oma vahvuus ja sopivanlainen järjestötoiminta, joka on vetovoimainen juuri omalla alueella.
Muutoksiin sopeutuminen vahvistuu myös, jos tukena on vahva yhteisö.
Lähteet
Aydinli, Arzu & Bender, Michael & Chasiotis, Fons & Athanasios & van de Vijver, J. R. &
Cemalcilar, Zeynep & Chong, Alice & Yue, Xiaodong 2016: A Cross-Cultural Study of Explicit and Implicit Motivation for Long-Term Volunteering. Nonprofit and Voluntary Sector Quarterly 2016, Volume 45(2), 375-396.
Alasuutari, Pertti 2001: Laadullinen tutkimus. 3. uudistettu painos. Vastapaino. Tam-pere.
Berlin, Jenni 2011: “Big Society”. Yhteiskuntapolitiikka 76 (4), 459-462.
Bidee, Jemima & Vantilborgh, Tim & Pepermans, Roland & Huybrechts, Gert & Willems Jurgen & Jegers, Marc & Hofmans, Joeri 2013: Autonomous Motivation Stimulates Volunteers’ Work Effort: A Self-Determination Theory Approach to Volunteerism.
Voluntas 24, 32-47.
Binder, Martin & Freytag, Andreas 2013: Volunteering, subjective well-being and public policy. Journal of Economic Psychology 34, 97-119.
Clarkeburn, Henriikka & Mustajoki, Arto 2007: Tutkijan arkipäivän etiikka. Vastapaino.
Tampere.
Eliasoph, Nina 2011: Making Volunteers. Civic Life After Wellfare’s End. Princeton Uni-versity Press. New Jersey.
Eskola, Jari 2007: (Teema)haastattelututkimuksen toteuttamisesta. Teoksessa Viina-mäki, Leena & Saari, Erkki (toim.): Polkuja soveltavaan yhteiskuntatieteelliseen tut-kimukseen. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Jyväskylä, 32-46.
Eskola, Jari 2010: Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi vaihe vaiheelta. Teoksessa Juhani Aaltola & Raine Valli (toim.): Ikkunoita tutkimus-metodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtö-kohtiin ja analyysimenetelmiin. 3. painos. PS-kustannus. Jyväskylä, 179-203.
Finkelstein, Marcia A. & Brannick, Michael T. 2007: Applying Theories of Institutional Helping to Informal Volunteering: Motives, Role Identity, and Prosocial Personality.
Social Behaviour and Personality 35(1), 101-114.
Hacking, Ian 2009: Mitä sosiaalinen konstruktionismi on? Vastapaino. Tampere.
Hakala, Juha T. 2010: Tutkimusmenetelmän valinnasta. Teoksessa Aaltola, Juhani & Valli, Raine (toim.): Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Metodin valinta ja aineistonkeruu:
virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. 3. painos. PS-kustannus. Jyväskylä, 12-25.
Haski-Leventhal, Debbie & Bargal, David 2008: The volunteer stages and transitions model: Organizational socialization of volunteers. Human Relations. Volume 61(1), 67-102.
Heikkinen, Vesa 2007: Kielen voima. Gaudeamus. Helsinki.
Hirvonen, Ari 2006: Eettisesti hyvä tutkimus. Teoksessa Hallamaa, Jaana & Launis, Veikko & Lötjönen, Salla & Sorvali, Irma (toim.): Etiikkaa ihmistieteille. Tietolipas 211. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki, 31-49.
Hokkanen, Liisa 2003: Vapaaehtoisuus - pala elämää. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaa-miskeskuksen julkaisusarja 6. Oulu.
Hämeenaho, Pilvi 2012: Naapuriapu maaseudulla. Teoksessa Kattilakoski, Mari &
Kilpeläinen, Arja & Peltomäki, Pirja (toim.): Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 1/2012.
Tampere, 96-108.
Hämäläinen, Kari 2007: Järjestöjen markkinointi on merkitysten markkinointia.
Teoksessa Harju, Aaro (toim.): Kansalaistoimintaan kätketty aarre. Sivistysliitto.
Kansalaisfoorumi. Espoo, 108-117.
Juote 2007: Järkiperäisestä hulluudesta moniäänisyyteen. Teoksessa Harju, Aaro (toim.):
Kansalaistoimintaan kätketty aarre. Sivistysliitto. Kansalaisfoorumi. Espoo, 44-63.
Juuti, Pauli & Virtanen, Petri 2009: Organisaatiomuutos. Kustannusosakeyhtiö Otava.
Helsinki.
Järjestöbarometri 2014: Sosiaali- ja terveysyhdistysten vuosikymmen. Järjestöbaromet-rin erillistarkastelu vuosina 2005-2014 rekisteröidyistä ja purkautuneista sosiaali- ja terveysalan yhdistyksistä. <http://www.soste.fi/media/pdf/julkaisut/jb_2015_eril-listark_sotuyhdisysten_vuosikymmen.pdf> Luettu 27.11.2015.
Karttunen, Anna & Kettunen, Aija & Piirainen, Keijo 2013: Yhteistyöllä hyvinvointia. Jär-jestöjen välinen ja järjestö-kuntayhteistyö hyvinvoinnin lisääjänä. Diakonia ammat-tikorkeakoulu. Helsinki.
Kattilakoski, Mari & Kilpeläinen, Arja & Peltomäki, Pirja 2012: Johdanto. Teoksessa Kat-tilakoski, Mari & Kilpeläinen, Arja & Peltomäki, Pirja (toim.): Yhteisöllisyydellä hy-vinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 1/2012. Tampere, 10-12.
Kiviniemi, Kari 2010: Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Aaltola, Juhani & Valli, Raine (toim.): Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. 3. painos. PS-kustan-nus. Jyväskylä, 70-85.
Kontio, Mari 2013: Jaetun ymmärryksen rakentuminen moniammatillisten oppilashuol-toryhmien kokouksissa. Acta Universitatis Ouluensis 138. Oulun yliopisto. Oulu.
Kumpulainen, Kaisu 2012: Kylätoiminta ja aktiivisen kylän tuottaminen. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 457. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä.
Kunnat.net 2016: Muuttoliike <http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tilastot/indikaa-tori/Sivut/ind.aspx?ind=4001&th=400> Luettu 14.8.2016.
Kuusela, Pekka & Saastamoinen, Mikko (2000): Johdannoksi. Teoksessa Kuusela, Pekka ja Saastamoinen, Mikko (toim.): Ruumis, minä ja yhteisö. Sosiaalisen konstruktio-nismin näkökulma. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto, 7-14.
Kuvaja, Sari 2007: Jyrääkö aktivismi perinteisin yhdistystoiminnan? Teoksessa Harju, Aaro (toim.): Kansalaistoimintaan kätketty aarre. Sivistysliitto. Kansalaisfoorumi. Es-poo, 118-127.
Lacey, Anita & Ilcan, Suzan 2006: Voluntary Labor, Responsible Citizenship, and Interna-tional NGOs. InternaInterna-tional Journal of Comparative Sociology. Volume 47(1), 34-53.
Laimio, Anne & Välimäki, Sari 2011: Vapaaehtoistoiminta kehittyy. Keski-Suomen Sosi-aaliturvayhdistys. Jyväskylä.
<http://www.kansalaisareena.fi/Vapehttoim_KEHITTYY.pdf> Luettu 19.2.2016.
Laturi, Panu 2014: Uuden alku. Noste 2/2014, 5.
Long Play 2016: Mikä on Long Play? <http://longplay.fi/mik%C3%A4-long-play> Luettu 3.7.2016.
Nencini, Alessio & Romaioli, Diego & Meneghini, Anna Maria 2016: Volunteer Motivation and Organizational Climate: Factors that Promote Satisfaction and Sustained Volunteerism in NPOs. Voluntas 27, 618-639.
Niiniluoto, Ilkka 2002: Tieteen tunnuspiirteet. Teoksessa Karjalainen, Sakari & Launis, Veikko & Pelkonen, Risto & Pietarinen Juhani (toim.): Tutkijan eettiset valinnat. Gau-deamus. Helsinki, 30-41.
Noste 2016: Mikä Noste? <http://www.nosteessa.fi/nosteesta.html> Luettu 12.6.2016.
Matthies, Aila-Leena 2008: Kansalaisosallistuminen ja yhteisöllisyys eurooppalaisen hy-vinvointipolitiikan murroksessa. Teoksessa Roivainen, Irene & Nylund, Marianne &
Korkiamäki, Riikka & Raitakari, Suvi (toim.): Yhteisöt ja sosiaalityö. Kansalaisen vai asiakkaan asialla. PS-kustannus. Juva, 61-79.
Matthies, Aila-Leena & Kattilakoski, Mari & Rantamäki Niina 2011: Maaseudun hyvin-vointipalveluiden kehittäminen kansalaisosallistumisen ja yhteisöllisyyden pohjalta.
KAMPA-hankkeen Tutkimus- ja kehittämisraportti I. Maaseutupolitiikan yhteistyö-ryhmän julkaisuja 9/2011. Tampereen yliopistopaino Oy. Tampere.
Moilanen, Pentti & Räihä, Pekka 2010: Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa Aaltola, Juhani & Valli, Raine (toim.): Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloitte-levalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. 3.
painos. PS-kustannus. Jyväskylä, 46-69.
Parton, Nigel & O’Byrne, Patrick 2000: Constructive Social Work. Towards a New Prac-tice. Palgrave. Basingstoke.
Patentti- ja rekisterihallitus 2014: Yhdistystoimijalle. <https://www.prh.fi/fi/yhdistysre-kisteri/rekisteroity_ja_rekisteroimaton_yhdistys.html> Luettu 27.11.2015.
Penner, Louis A. 2002: Dispositional and Organizational Influences on Sustained Volun-teerism: An Interactionist Perspective. Journal of Social Issues. Volume 58(3), 447-467.
Pessi, Anne Birgitta & Oravasaari, Tomi 2010: Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä. Tut-kimus RAY:n avustamien sosiaali- ja terveysjärjestöjen vapaaehtoistoiminnasta.
Avustustoiminnan raportteja 23. Raha-automaattiyhdistys. Helsinki.
<http://www.kansalaisareena.fi/RAYraportti23.pdf> Luettu 29.10.2016.
Pohjola, Anneli 2007: Eettisyyden haaste tutkimuksessa. Teoksessa Viinamäki, Leena &
Saari, Erkki (toim.): Polkuja soveltavaan yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen.
Kustannusosakeyhtiö Tammi. Jyväskylä, 11-31.
Principi, Andrea & Chiatti, Carlos & Lamura, Giovanni (2012): Motivations of older vol-unteers in three European countries. International Journal of Manpower. Volume 33(6), 704-722.
Puyvelde, Stijn Van & Huybrechtsa, Gert & Willems, Jurgen & Jegersa, Marc & Bidee, Jemima & Vantilborgh, Tim & Pepermans, Roland 2015: Optimal membership size and the governance of grassroots association. The Social Science Journal. Volume 52(2), 141-147.
Pyykkönen, Miika: Uusi kolmas sektori. Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaali.
<http://kans.jyu.fi/sanasto/sanat-kansio/uusi-kolmas-sektori> Luettu 3.5.2016.
Raatikainen, Panu 2006: Voiko ihmistiede olla arvovapaata? Teoksessa Hallamaa, Jaana
& Launis, Veikko & Lötjönen, Salla & Sorvali, Irma (toim.): Etiikkaa ihmistieteille.
& Launis, Veikko & Lötjönen, Salla & Sorvali, Irma (toim.): Etiikkaa ihmistieteille.