Piiloon jäävä huono-osaisuus

68

symbolisissa teoissa ilmennettäviin kommunikatiivisiin ilmaisuihin – vaan ihmisen tunnustaminen persoonana todellistuu lopulta vasta siinä, kuinka ihmisenä olemisen edellytykset konkreettisesti huo-mioidaan ja kuinka niihin vastataan. (Vrt. myös Turtiainen 2014.)

69

Aineistoni on huolestuttava kuvaus suomalaisen demokratian tilasta. Huono-osaisimmilla ihmisillä ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia olla vaikuttamassa yhteiskunnan kehitykseen ja heitä koskeviin päätöksentekoon, vaikka halua olisi. Osa ihmisistä on jäänyt – tai heidät on jätetty, kuten aineiston perusteella on perusteltua väittää – demokraattisen yhteisön ulkopuolelle.

Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, kenen ääni kuullaan politiikassa ja kenellä on voimavaroja käydä äänestämässä. Kyse on laajemmin siitä, keiden ääni kuuluu ja kuullaan yhteiskunnassa ylipäätään ja ketkä tunnustetaan relevantteina yhteiskunnallisina toimijoina, joilla on tietoa, kokemuksia, näke-myksiä ja kykyjä, jotka voivat hyödyttää koko yhteisöä. Tällaista tunnustusta yhteiskunta ei aineiston perusteella huono-osaisessa asemassa oleville ihmisille myönnä:

Samuel: Ku mua ei oo kuunneltu pitkään aikaan. Ja, tämä on sillä tavoin niin tärkeä tilaisuus mulle, tuoda näitä tiettyjä näkökulmia ja mielipiteitä esille.

***

Samuel: Ja, mä koen tärkeäks sen että tää, tää tuliskin mahdollisimman julkiseks. Ja aivan sama ku tossa istuis MTV3:n toimittaja vieressä videokuvaamassa tätä koko hommaa -- Se ois aika kova juttu. Nimittäin niin, siis, ne kaikki asiat mitä mää tiedän, ja mitä mä oon kokenu niin, ne sais aivan uudenlaista näkökulmaa sillei että miten näitä asioita voitais kehittää, ratkasta ja mitä ongelmia voitais ratkasta jo pelkästään sillä että kuunneltais ihmisiä.

Samuelin puheessa tulee esiin hyvin oleellinen käsite: näkökulma. Skeggsin (2014, 44) mukaan nä-kökulman ottaminen on yksi keskeinen keino, jolla luokkaa tehdään ja jolla eri ryhmiin kirjataan arvoa. Aineistoni perusteella huono-osaisuus piirtyy asemana, jossa omaa näkökulmaa ei ole mah-dollista tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun, esimerkiksi median välityksellä tai poliittisessa reto-riikassa, mitä kuvastaa Samuelin puhe siitä, kuinka tutkimushaastattelu on tärkeä tilaisuus tuoda esiin hänen näkökulmaansa huono-osaisessa asemassa olevana ihmisenä. Hän kertoo, että hän ei ”omista”

kokemuksiaan yksittäisenä yksilönä, vaan haluaa korostaa, että hän puhuu monien puolesta: ”tää on melkeen ja yksinomaan yhden luokan ongelma.” Haastateltavien viesti on, että politiikkatoimista päätettäessä kannattaisi kysyä heiltä, joita asia koskee. Samuel kertoo, että jos kaikki ihmiset saisivat näkökulmansa esiin sekä kokemuksensa ja mielipiteensä kuuluviin, yhteiskunnallisiin ongelmiin voi-taisiin keksiä uudenlaisia ratkaisuja. Rakenteellinen eriarvoisuus on erisuhtaista pääsyä näkökulmien, diskurssien ja tiedon tuottamisen areenoille.

Toisaalta alisteisessa asemassa olevien ihmisten kriittiset näkökulmat voi olla helppo vaientaa. Saa-ralle oli tarjoutunut tilaisuus puhua kokemuksistaan tukiasumisen palvelusta maakuntalehteen. Pal-velun työntekijät olivat kuitenkin lopulta evänneet tämän mahdollisuuden, sillä tiedettiin, ettei Saara ollut täysin tyytyväinen saamaansa palveluun:

70

Saara: Sitte ku siinä oli [Maakuntalehti] tulossa tekemään juttua ja muakin pyydettiin, taikka ky-syttiin että menisinkö mää siihen, ja suostuihin siihen, että voin kertoa toiminnasta taikka kuinka oon kokenu. Mut sitten, sitte mua ei haluttukaan siihen.

Mikko: Okei. Lehti ei halunnu vai se…

Saara: …tää…

Mikko: …se, tukiasumisen palvelu.

Saara: Joo.

Mikko: Okei. Minkä takia ei?

Saara: No, me vähän päädyttiin siihen että tota, me oltais puhuttu ehkä negatiiviseen sävyyn.

Taikka ettei siellä ookaan niin hyvin. Et siellä on näitä nuorempia kaheksantoistavuotiaita helpompi ohjailla silleen että, täällä on kaikki hyvin.

Mikko: Mm. Et sä sit et päässy ihan niinku kertomaan…

Saara: ….een, en…

Mikko: …rehellisesti että mitä sä oot kokenu.

Saara: En.

Oleellista on myös se, mitä seurauksia ja vaikutuksia tuolla näkökulman ja kokemusten esiin saami-sella on. Toisin sanoen kysymys on siitä, miten näkökulma huomioidaan, miten siihen suhtaudutaan ja miten se vaikuttaa yhteiskunnallisiin diskursseihin ja politiikkatoimiin. Kyse on siitä, mistä Mi-randa Fricker (2007) puhuu episteemisenä eli tiedollisena epäoikeudenmukaisuutena. Joidenkin ryh-mien – tai luokkien – tietoon, näkökulmiin ja arvostelukykyyn suhtaudutaan vähemmän luotettavina ja totuudenmukaisina tai vähemmän perusteltuina ja oikeutettuina. Tämä tulee ymmärrettävämmäksi, kun otamme vielä Karin esimerkin esiin. Kari kertoo toimeentulotukeen koronapandemian aikana tehdystä korotuksesta. Toimeentulotukea saaville oltiin päätetty antaa 75 euron korotus neljän kuu-kauden ajan rajoitustoimien aiheuttamien ylimääräisten kustannusten vuoksi (Kela 2020). Kari ker-too, että korotus on tuntunut kuitenkin ”näytösluonteiselta”, sillä vaikka korotus on ”parempi kuin ei mitään”, se auttaa lähinnä hetkellisesti selviytymään niukkuuden keskellä. Sillä ei ole mainittavaa merkitystä oman tilanteen kohenemiseen saati vaikutusta huono-osaisuudesta pois pääsyyn. Seuraava tekstikatkelma on yksi mahdollinen esimerkki siitä, millä tavoin huono-osaisuutta kokevien näkö-kulma voidaan tulla sivuuttaneeksi:

Kari: Että näyttää ja tuntuu sellaselt helkkarin pakolliselta tekohengitykseltä ja voidaan katos aina nostaa jonkun näkönen lippu korkeelle et tällästä on tehty. Niin kyllä se on vähän niinku sellanen ku ilmapallo. Poks ja sen jälkeen sitä unohetaa jos vähäosaset puhuu niin niille sanotaan et menihän niille se koronakorotus.

Kari esittää, että yhteiskunnallinen eriarvoisuus voidaan ikään kuin kuitata kertaluontoisilla toimilla, minkä jälkeen huomio voidaan kääntää muualle: ”jos vähäosaset puhuu, niin niille sanotaan et meni-hän niille se koronakorotus”. Karin puheen perusteella herää kysymys, voiko kertaluontoisilla avus-tuksilla tai yksittäisillä täsmätoimilla olla tarkoitustaan vastaan palveleva vaikutus. Pintapuoliseksi

71

jäävän avustamisen kääntöpuoli saattaa olla, että se on pikemminkin huono-osaisessa asemassa ole-vien tai heidän näkökulmaansa esiin tuoole-vien ihmisten ohittamisen tai peräti hiljentämisen mekanismi.

Tällöin tarjottu tuki, joka kokonaiskuvassa jää kuitenkin riittämättömäksi, saattaa johtaa tunnustus-vaatimusten oikeutuksen heikentymiseen. Se saattaa pitää yllä status quota kääntäessään katseen pois rakenteellisesta eriarvoisuudesta ja huono-osaisessa asemassa elävien ihmisten arjen ehdoista. Pinta-puolinen tuki saattaa siis pikemminkin vain vahvistaa hyvinvointivaltion legitimiteettiä hyvinvoivan enemmistön silmissä ja ylläpitää uskoa hyvinvointivaltion kykyyn turvata kaikille kansalaisille yhtä-läiset mahdollisuudet, vaikka tosiasiassa siihen ei välttämättä olisikaan perusteita. Tällainen näkökul-man ohittaminen on yksi luokan tekemisen keino, jolla tullaan kiinnittäneeksi tietyt ryhmät paikoil-leen.

Tässä luvussa olen tarkastellut, miten yhteiskunta – siis kansalaisten muodostama demokraattinen yhteisö ja sen instituutiot – tunnustaa huono-osaisessa asemassa olevat ihmiset. Aineiston valossa tunnustussuhteet kunnioituksena, arvostuksena ja rakkautena yhteiskunnan ja huono-osaisuutta ko-kevien ihmisten välillä hahmottuvat ongelmallisina. Ensinnäkin kun tarkastellaan kunnioitusta juri-disina oikeuksina, vaikuttaa siltä, että huono-osaisessa asemassa olevien ihmisten perustuslaissa lu-vattu oikeus huolenpitoon ei täysin toteudu. Ihmisyydestä itsestään kumpuavan inhimillisen arvok-kuuden edellyttämä erityisen kunnioituksen periaate päämääränä sinänsä ei näytä koskevan kaikkia kansalaisia – puutteeseen ja hätään ei vastata ihmisarvon edellyttämällä tavalla tai ne ohitetaan koko-naan. Aineiston perusteella huono-osaisessa asemassa olevat ihmiset eivät myöskään saa tunnustusta arvostelukykyisinä, kyvykkäinä, erityisinä ja tasavertaisina kansalaisina, vaan heidän mahdollisuu-tensa osallistua demokraattisen yhteisön kehitykseen on rajattua. Seuraavassa luvussa tarkastelen mahdollisia mekanismeja näiden havaintojen taustalla.

72

8 KESKILUOKKAINEN IDEAALIMINUUS JA