Päämajoitusmestarin toimintaa ja merkitystä yleensä ja Tauno Saarelaa päämajoitusmestarina erityisesti kuvataan tässä ns. vappupuhemenetel-mällä.
Asiat siis esitetään selkokielisesti, lyhyesti, lyhyin lausein niin, että jo-kainen aikuinen tai aikuisuutta lähestyvä (ts. peruskoulun yläasteen kou-lulainen) ihminen tai henkilö, sukupuolesta riippumatta ymmärtää asian keskeisen sisällön.
Ymmärrettäväksi asian saa se, että asian sisältö muotoillaan konkreti-asta abstraktiaan tai abstraktista konkreettisuuteen eri kirjallisin keinoin unohtamatta suullista verbaalisuhdetta, parhaimmillaan karismaattista objekteihin ihmisiin ja henkilöihin. Tämä kaikki suoritetaan tinkimättä piiruakaan totuudellisuudesta, tieteellisestä maailmankatsomuksesta tai ihmiskunnan mitä suurimmista ihanteista.
Päämajoitusmestari
Suuren suomalaisen sanakirjan mukaan jokaisessa esikunnassa on (olta-va) päämajoitusmestari, joka istuu ylipäällikön oikealla puolella, jos jou-taa. Jos ylipäällikkö ei ole paikalla, päämajoitusmestari ei istu missään.
Vaikka suuri suomalainen sanakirja ei siitä erikseen mainitsekaan ei päämajoitusmestarilla ylipäätään ole aikaa istuskella missään, koska oh-jesäännön mukaan hänen on hoidettava kaikki ne tehtävät, joita kukaan muu ei hoida. Näitä tehtäviä yleensä riittää.
Pieni isänmaallinen kahakka
Maamme opiskelijaeliitti ajautui 1970-luvulla lähes koko vuosikymme-nen kestäneeseen asetelmaan, jota on opittu myöhemmin vakiintuneesti kutsumaan ”pieneksi isänmaalliseksi kahakaksi" (tästedes PIK).
Tämä kirjoitelma ei ole PIK-historiikki. Tämä on lähinnä jotain muu-ta, ts. huomioita T. Saarelasta.
On tietenkin vaikea piirtää kuvaa henkilöstä, joka ei halunnut näkyä missään. Nyt kuitenkin joutuu. Totuus tulee esiin hiljakseen, mutta var-masti ainakin osittain. Itään ei voi salata kokonaisuudessaan ja iäti.
PIK:in osapuolilla oli tietysti esikuntansa. Järjestäytynyttä kahakkaa ei voi olla ilman esikuntia. Ei järjestäytynyttä yhteiskuntaakaan voi olla ilman esivaltaa.
Kahakassa on aina oltava myös osapuolet. Kutsukaamme sitä osapuol-ta, jossa päämajoitusmestari Tauno Saarela toimi, puolustautuvaksi osa-puoleksi (PO). Vastaosapuoli käytti toki ilkeämpiäkin nimityksiä, kuten likvidaattorit.
PO:n esikuntatyöskentelylle oli tyypillistä tietty boheemisuus , joka osaltaan kyllä kuvasti PO:n olemusta kokonaisuutena.
PO:n esikunta työsti kolmenlaisia päätöksiä:
1. verbaalisia sivalluksia vastapuolesta – näillä oli käytännössä mer-kitystä oman koheesion voimistamisessa; ne eivät olleet varsinaista kaunokirjallisuutta, vaikka niissä kyllä oli paljon mielikuvituksellista ainesta
2. kirjallisia tuotteita, joissa PO tarkasteli maailman menoa työvä-enluokaksi kutsutun abstraktion kannalta
3. toimeenpanopäätöksiä, joilla konkretisoitiin aiemmin kuvattu-jen päätösten muuntaminen lyömäaseiksi kahakassa.
Päämajoitusmestarin toimenkuva
Päämajoitusmestarin varsinaiseen toimenkuvaan kuuluivat kolmannen kategorian asiat. PO:n esikunta keskittyi, sikäli kuin muut kiireet jätti-vät aikaa, kahden ensiksi mainitun kategorian asioihin. Asiat olivat sillä abstraktiotasolla, ettei esikunta aina itsekään tiennyt mitä tuli kirjattua puhumattakaan siitä, että olisi ehditty pohtia miten ja millä resursseilla esimerkiksi lehtiä kustannettaisiin, seminaareja järjestettäisiin tai esikun-nan jäsenten ns. tarkastusmatkat kentälle kustannettaisiin.
Osin tämä johtui siitä, että näistä oli mahdotonta puhua julkisesti, koska se olisi toisaalta tyrehdyttänyt resurssilähteitä ja toisaalta rikkonut
Kaksi perusjäärää – Tauno Saarela ja Martti Mellais – huonosti nuku-tun valmisteluyön jälkeen Kansandemokraattisten opiskelijajärjestöjen konferenssin avauksessa Turussa 1978. Kuva: Heikki Kuvaja. Yksityis-arkisto.
osapuolten välistä kirjoittamatonta sopimusta siitä, että rahoituslähteistä ei julkisesti puhuttu. Resurssisuunnittelu esikunnassa olikin yleisluon-teista. Jos siitä olisi pitänyt jotain julkaista, sen olisi voinut kiteyttää lau-selmaan: ”Kasakka ottaa, mitä irti saa".
Kun esikunta oli boheemi ja jatkuvassa liikkeessä, olivat tietysti myös sellaiset pikkuasiat kuin toteutus jätetty päämajoitusmestarin ja hänen ympärilleen tavalla tai toisella luotujen tilapäistyöryhmien harteille.
Vaikka esikunnassa pyrittiinkin noudattamaan muodollista hierarkiaa ja muodollisen päätöksenteon kirjaamista lähes absurdiuteen asti, se ei muuttanut miksikään sitä, että PO:n strategia ja taktiikka olivat usein olemassa vain vastapuolen mielikuvissa.
Ylipäällikkönä itseään pitkään pitänyt henkilö ja ihminen oli tästä il-miöstä kuvaava esimerkki. Hän saattoi vetää hatusta sellaisia strategisia ilmauksia kuin proletäärinen kärsivällisyys ja taktisia lähtökohtia kuten bysanttilainen neuvottelumenettely. Näitä ei kukaan pystynyt määrittele-mään, niiden luoja kyllä useallakin tavalla.
Tämä ei olisi ollut suureksikaan haitaksi, ellei kyseisellä henkilöllä ja ihmisellä olisi ollut taipumusta myös tehdä omaehtoisia aselepo- ja vä-lirauhatarjouksiaan – tai sitten uusia tekstiperustoja majoitusliikkeen perustajakaanoneista. Tuolloin oli päämajoitusmestarin ympärilleen kokoamallaan juntalla mahdollista vain kieltää tällaiset toimet. Esikunta-työskentelyssä tällä oli vain rajoitettu merkitys, koska ideologiana bohee-misuus ei jättänyt sijaa palatsivallankumouksen toteuttamiselle.
Käytännössä tämä johti siihen, että ns. ylipäällikkö keskittyi entistä enemmän ns. tarkastusmatkoilleen maakuntiin ja ideologiseen yksinpu-heluun, jos nyt ylipäätään johonkin keskittyi.
Päämajoitusmestarille lienee jäänyt esimerkiksi jossain määrin epäsel-viksi se, että strategia ja taktiikka ylä- ja alatasona voivat vaihtaa paikka, kun taktiikan määrä muuttuu strategian laaduksi.
Päämajoitusmestarin tehtäväksi jäi yhä enemmän PO:n taistelutoi-mien johtaminen. Niissä noudatettiin ns. murtomaahiihtomenettelyä.
Tämä merkitsi sitä, että välillä hiihdettiin ylämäkeen niin kuin hiihde-tään alamäkeen ja välillä alamäkeen niin kuin hiihdehiihde-tään ylämäkeen ja välillä ei hiihdetä ollenkaan. Menettely ei suinkaan ollut päämajoitus-mestarin syytä, vaan maallista mainetta enemmän siinä jyräsi pyrkimys
hengissä pysymiseen. Lisää maallista mainetta Saarela ei kaivannutkaan, hän oli luonut itsestään henkilökultin jo. v. 1972.
Tuolloin häntä vanhana esittävä profiilikuva ujutettiin Yhteisrintama-lehden logoksi. Logoa ihmetelleille sen väitettiin esittävän Leniniä. Tämä lopetti tuon ajan Suomessa lisäkysymykset. Aika paljastaa kuitenkin to-tuuden. Tarkastelkaa Saarelan profiilia.
Yhä ylemmäs
Päämajoitusmestarista oli käytännössä tullut ylipäällikkö oto. Ylipäällik-könä, etenkään ylipäällikkönä oto ei voi toimia ilman salaista kontrollia, josta itäsaksaksi käytetään hellittelysanaa Das Stasi.
Kukaan ei tiedä keitä toimi Tauno Saarelan dasstasissa. Mitään arkis-toja ei ole löytynyt. Tämä tosin ei ole harvinaista koska dasstasien ensim-mäinen tehtävä oli ja on arkistojen tuhoamistyöryhmän perustaminen.
Saattaa olla mahdollista, että Tauno Saarelan dasstasiin kuului vain Saarela itse, joka piti arkistoa päässään. Toiminnan tehokkuudesta ker-too kuitenkin se, että Saarelasta ei ole jäänyt jäljelle ainoatakaan vitsiä.
Vitsillä tarkoitetaan tarinaa, joka tavalla tai asettaa vitsin kohteen naurun alaiseksi.
Nämä Saarela on pystynyt tuhoamaan.
Voimme vain odottaa parempia aikoja, jolloin kiduttamiseen suhtau-duttaisiin maassamme edes hieman sallivammin.
Embryopuoluemiehestä arkistojen pölyihin
Vaikka PIK käytiin lähinnä sanan säilällä, se jätti moniin pysyviä trau-moja, jotka sittemmin ohjasivat heidän elämäänsä. Saarelan trauma oli arkisto-fiksaatio, sen parantumaton muoto. Saarela vetäytyi – pyrittyään tuon ajan näkökulmasta epätoivoisesti horjuttamaan maamme olemassa-oloperusteita – Uudistuva ihmiskunta -lehdessä arkistojen pölyihin, jois-ta hän aina silloin tällöin paljasjois-taa, mitä paljastetjois-tavissa on.
On vielä liian aikaista tehdä arviota Tauno Saarelan myönteisistä puo-lista, vaikka juhlapäivä onkin. Eräitä myönteisiä piirteitä voitaneen kui-tenkin jo hahmottaa.
1. Hän ei koskaan jäänyt kiinni valehtelusta. Tämä osoittaa suurta ammattitaitoa.
2. Päämajoitusmestarina Saarela oli aina mies paikallaan. Siinä, missä muut tulivat, vaihtuivat, palasivat tai olivat palaamatta, pääma-joitusmestari oli aina vähintään päämapääma-joitusmestari.
Avoimia kysymyksiä kuitenkin jää. Näistä keskeisiä ovat:
1. Mikä sai Saarelan siirtymään avoimen neuvostovastaisen ideolo-gian levittäjäksi? Oliko kysy vain pyrkimys kanavoida PIKin traumat vai
2. …oliko todella tarkoitus luoda embryopuolueen kollektiivinen propagandisti ja organisaattori tavoitteena ottaa haltuun koko maa?
3. Voisiko Saarelan vetäytymisellä arkistoihin olla samankaltainen päämäärä: pyrkiä asemiin, joissa kansakunnan kollektiivinen muisti muokattaisiin näennäisesti haudatun embryopuolueen tavoitteiden mukaiseksi?
Olisiko totta huhuissa, että kansallisarkiston ylivirastomestarin paikka olisi tulossa hakuun?