Pesuvesien uudistamisen vaikutus pesutulokseen

Pesusta lähtevän nauhan pinnanpuhtaus syyskuun 2014 lopusta joulukuun alkuun, jolloin pe-suvesiä kaikkein tehokkaimmin on pesuosalla uusittu, on kuvan 16 perusteella selvästi nousu-johteinen. Pinnan likaisuus pesusta lähtevillä nauhoilla näyttäisi siis vähenevän siitäkin huoli-matta, että pesuun tulevien nauhojen likaisuus vaihtelee. Syyskuun ja marraskuun välillä on pinnanpuhtaus keskimäärin parantunut 9 prosenttiyksikköä (kuva 17). Tällä tarkastelujaksolla on toisaalta myös alkali- ja elektrolyyttipesujen lämpötiloissa tapahtunut muutoksia, joten osa pesuvaikutuksesta voi olla myös kohonneen pesulämpötilan aikaansaamaa.

Pesuvesien säännöllisen uudistamisen vaikutus pesuvesien likaisuuteen näkyy kuitenkin selke-ästi kuvien 19 ja 20 öljy- ja rautapitoisuuksissa. Syyskuussa pesuosan ylimääräisten täystyhjä-ysten jäljiltä sekä öljyn että raudan pitoisuudet lähtevät pesuvesissä selvään nousuun, mutta vesien säännöllisen uudistamisen myötä pitoisuuksien kasvu myös taittuu nopeasti. Mikäli ve-siä ei vaihdettaisi, likapitoisuudet vesissä jatkaisivat kasvuaan, kunnes vesien pesuteho ei enää riittäisi ja vedet tulisi jälleen vaihtaa kokonaisuudessaan. Vastaavanlainen likapitoisuuksien nousu on havaittavissa tilanteessa ennen kesän huoltoseisokkia, jolloin pesuosaa on ajettu ajoit-tain hyvinkin likaisilla vesillä (kuva 19).

Vesien vaihdosta huolimatta alkalipesun öljypitoisuudet ylittävät tarkastelujaksolla annetut ra-ja-arvot vesien likapitoisuuksille (kuva 19). Sen sijaan harjapesussa öljyn ja etenkin raudan pi-toisuudet on saatu kuriin ja raja-arvojen sisälle vesien vaihdolla (kuvat 19 ja 20). Myös elektro-lyyttipesun likapitoisuudet ovat vesien vaihdon myötä pysyneet hyväksyttävällä tasolla. Joulu-kuussa, jolloin vesien vaihto on jäänyt vähemmälle, lähtevät pitoisuudet kaikissa pesuvaiheissa jälleen raja-arvojen kannalta huolestuttavaan nousuun (kuvat 19 ja 20). Ennen kaikkea pitoi-suudet ovat nousussa myös huuhteluvaiheissa, mikä pahimmillaan voi vaarantaa tehokkaan huuhtelun. Vesien vähäisen vaihdon ohella oma vaikutuksensa pesuvesien likaantumiseen voi myös olla muuttuneella pesuaineannostelulla, jonka ansiosta lika mahdollisesti irtoaa nauhasta helpommin. Tammikuuhun 2015 tultaessa pesuvesien likaisuus alkaa kuitenkin vaikuttaa pe-susta lähtevän nauhan pinnanpuhtauteen jo selvästi (kuva 17).

Vesien säännöllinen vaihtaminen näkyy myös pesuvesien alkaliteeteissa. Alkalipesun (kuva 21), elektrolyyttipesun (kuva 22) ja harjapesun (kuva 23) kokonaisalkaliteetit ovat tarkastelu-jaksolla kasvaneet varsin maltillisesti suhteessa vapaaseen alkaliteettiin, etenkin verrattaessa elo-syyskuun ajanjaksoon, jolloin vedet olivat ajoittain hyvinkin likaisia, mutta vesiä ei sään-nöllisesti vielä vaihdettu. Pesutehon voi siis sanoa alkaliteettien perusteella säilyneen tarkaste-lujaksolla hyvällä tasolla, etenkin verrattaessa tammikuuhun 2015, jolloin vesien vaihto on jää-nyt vähäiseksi ja vesien likapitoisuudet ovat lähteneet nousuun. Tammikuussa harjapesun (ku-va 23) kokonaisalkaliteetti kohoaakin yli annetun ylärajan, jonka jälkeen pesuvesien pesuteho teoriassa on loppuun kulutettu. Vaikka tammikuussa pesuun myös tulee valssin poikkeusolojen vuoksi likaista nauhaa, ja pesukemikaalien annostelua on muutettu, voi aineiston perusteella spekuloida, että pesuvesien säännöllisellä vaihtamisella tilanne olisi pysynyt paremmin hallin-nassa. Joka tapauksessa kuvien 21, 22 ja 23 perusteella vesien säännöllinen uudistaminen ei vaikuta alentavasti vesien vapaaseen alkaliteettiin, jota automaattiannostelija pitää yllä vesien uusimisesta huolimatta.

Koska vesien kemiallista pesutehoa ja sen kulumista parhaiten kuvaavat alkaliteetit, voisi jat-kossa vesien täystyhjäystä pesuosalla harkita suoritettavan vapaan ja kokonaisalkaliteetin suh-teellisten pitoisuuksien mukaan, sen sijaan että vedet uusittaisiin ennalta määrättyinä ajankoh-tina kahdesti vuodessa. Erityisesti kokonaisalkaliteetin selkeä, nopea nousu vapaaseen alkali-teettiin nähden kertoo vesien vaihtotarpeesta (Olsen 2014). Tällöin tarpeen on kuitenkin mää-rittää sellainen kokonaisalkaliteetin yläraja, jolla vesien vaihto on mielekästä. Teollisuuden koulutuksissa raja-arvona kokonaisalkaliteetin ja vapaan alkaliteetin suhteille käytetään arvoa 1,4 (Hesling 2008, 16). Tämän mukaisesti pesuosan vedet olisivat kuitenkin pesukykyisiä käy-tännössä ainoastaan täystyhjäyksien yhteydessä. Sellaisilla ajanjaksoilla, joilla pesuosalla on ylletty edellä määritettyyn pestyn nauhan 75 % pinnanpuhtauteen, ovat alkaliteettien suhteet kuitenkin enimmillään olleet 1,7 (kuvat 21, 22 ja 23). Voisi siten arvioida, että mikäli alkali-teettien suhdeluku kasvaa tätä korkeammaksi, alkavat vaikutukset näkyä pestyn nauhan pin-nanpuhtaudessa. Tuotannon käytännön järjestelyjen kannalta voi tietenkin pohtia, onko pe-suosan huollon järjestäminen käytännöllisempää ennalta määrättyjen huoltopäivien kuin labo-ratoriokokeiden tulosten perusteella. Pesutankkien tyhjennyksen on kuitenkin sanottu olevan

tarpeellista jopa joka neljän viikon välein (Hesling 2008, 16) tai vastaavasti 6–13 viikon välein (Friesendorf 1997). Mikäli vesiä siis pesuosan alkuaikoina on vaihdettu 3–4 kertaa vuodessa ja nykyisellään vain kahdesti vuoteen, on pesuvesien voimakas likaantuminen täysin odotettavis-sa.

Vesiä on pesuosalla uusittu alkujaan kiertotankkien päätyventtiileistä. Vaikka öljy onkin emul-goituneena pesuvesien nestefaasiin, laskeutuu rautalika pääosin tankkien pohjalle. Tehokkain tapa poistaa rautaa olisi siten kiertotankkien pohjaventtiileistä, joista vedet kuitenkin laskevat pesuosan lattiasyvennyksiin ja vasta tätä kautta keräilykaivoihin. Työturvallisuuden kannalta paras tapa olisi lisäksi vesien jatkuva vähäinen juoksutus venttiileistä, jolloin alkalihöyryt ja mahdolliset roiskeet eivät aiheuttaisi välitöntä vaaraa vesien laskun yhteydessä. Kiertotankkien täyttö ei kuitenkaan onnistu luotettavasti valvomosta käsin, ja vesien jatkuvasta täytöstä pe-suosalla huolehtiminen on nykyisellä yleisvuorottajan vakanssilla mahdotonta. Pohjalle kerään-tyvän raudan poistamiseksi tehokkainta olisi lisäksi vesien kertatyhjäys täysin aukinaisella venttiilillä, jotta syntynyt voimakas virtaus kuljettaa mukanaan mahdollisimman paljon tankki-en pohjalle kerääntyvää sakkaa. Suoraan kastoaltaista vesiä ei myöskään kannata laskea, jottei vaaranneta linjan ajonaikaista pesua. Yksinkertaisten laskeutuskokeiden perusteella näyteastian pohjalle näyttäisi lisäksi kerääntyvän enemmän pohjasakkaa kiertotankeista laskettaessa kuin kastoaltaista laskettaessa. Vesi myös kiertää kastoaltailta joka tapauksessa takaisin kiertotank-keihin, ja myös puhdistuu palatessaan osin magneettisuodattimilla.

Ohjeen mukaisesti vesiä on kustakin pesuosan kiertotankista määrä laskea 20 % vuorokaudessa ja loppuhuuhtelusta lisäksi 40–50 % joka vuoro. Laskettua vesimäärää ei kuitenkaan pesuosalla voi suoraan kontrolloida. Koska toimenpide tapahtuu yksinkertaisesti venttiiliä avaamalla il-man virtausmittareita, ei vesien lasku ole hallittua. Tämä näkyy myös selvänä vaihteluna las-kettujen vesien määrässä liitteen 3 pinnankorkeuskuvaajissa. Mikäli haluttaisiin tarkkaan sää-dellä, paljonko vesiä pesuosalla kerralla uusitaan, tulisi tyhjennyksen siis joko olla automati-soitua tai poistuvan virtauksen mittauksen muutoin reaaliaikaista. Jätevesilaitoksen vastaanot-tokyky voi toisaalta myös rajoittaa laskettavia määriä. Kyseisellä tarkastelujaksolla lasketut vesimäärät ja toimenpiteen tiheys vaikuttaisivat kuitenkin pitävän pesuvesien likapitoisuudet

raja-arvojen alla. Rautapitoisuuksien vähentämisen kannalta tärkeintä on toisaalta päästä eroon pohjasakasta, mikä ei välttämättä vaadi tilavuudeltaan suurta virtausta, vaan lähinnä tarpeeksi voimakkaan virtauksen. Pesuvesien öljystä pääsee kuitenkin eroon vain nestefaasia uusimalla.

Mikäli pesuvesien likapitoisuudet jatkossakin pysyttelevät tasolla, joka uhkaa pesutehoa ja las-kee pesutulosta, tulisi vesien säännöllistä uudistamista jatkaa. On esimerkiksi esitetty, että pe-suliuosten likapitoisuuksien pitämiseen tasaisella tasolla riittäisi jatkuva 100–300 l/h ylijuoksu-tus (Friesendorf 1997). Prosentuaalisesti tämä tarkoittaisi vuorokaudessa harjapesun ja harja-huuhtelun kiertotankkien tilavuudesta 24–72 %:n, alkalipesun kiertotankista 12–36 %:n ja vas-taavasti elektrolyyttipesun kiertotankista 8–24 %:n vaihtuvuutta. Tämä vastaa kuitenkin pai-koin selvästi suurempia vesimääriä kuin mitä nykyisen ohjeistuksen mukaan lasketaan. Opti-mointimielessä voidaankin todeta, että haluttu vaikutus voidaan saavuttaa jo selvästi pienem-mällä uudistustarpeella.

Kemikaalikulujen minimoimiseksi kiertotankkien vesiä voisi kuitenkin harkita kierrätettävän pesuosan selkeytyssäiliön kautta, jolloin säiliön pohjalle kerääntyvä sakka voitaisiin ohjata jä-tevesilaitokselle käsiteltäväksi ja selkeytynyt pesuliuos takaisin kiertotankkeihin. Tällä toimen-piteellä voitaisiin vähentää paitsi pesukemikaalien kulutusta, myös pesuosalle syötettävän ve-den ja veve-den lämmitykseen kuluvan energian tarvetta. Automatiikka selkeytykseen on jo ole-massa.

Suorien johtopäätösten tekeminen työssä esitetyn datan perusteella ei kuitenkaan ole täysin mahdollista, sillä vesien kierrätyksen tarkastelujaksolla esimerkiksi myös alkali- ja elektrolyyt-tipesun lämpötiloissa on tapahtunut muutosta. Kappaleen yhteydessä esitetyt johtopäätökset ovatkin ennemmin suuntaa-antavia kuin ehdottomia lainalaisuuksia. Myöskään pinnanpuhtaut-ta todenpinnanpuhtaut-tavia teippitestejä ei ole koko pinnanpuhtaut-tarkastelujakson ajalpinnanpuhtaut-ta pinnanpuhtaut-tasaisesti, eikä otoskoko ole yksi-selitteisen kattava. Teippitestit edustavat siten edelleenkin lähinnä yksittäistapauksia kuin to-dellista kokonaiskuvaa. Pesuvesien analyysituloksiin voi lisäksi vaikuttaa se, millä ajanhetkellä näytteet on otettu suhteessa kiertotankkien vesien uudistamiseen. Ajanjaksolla 20.11.–

9.12.2014 ei myöskään ole otettu lainkaan pesuvesinäytteitä.