Perusterveydenhuollon määritelmä

Ensimmäisiä kansainvälisiä perusterveydenhuollon määritelmiä on Maailman terveys-järjestön (WHO) Alma Atan julistus vuodelta 1978 (WHO, 1978). Julistuksessa pe-rusterveydenhuollolla (Primary Health Care = PHC) on tiivis yhteys kunkin maan sosioekonomiseen, kulttuuriseen ja poliittiseen todellisuuteen. Julistuksen mukaan perustason terveydenhuollon tehtävänä on koko väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä sairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus.

WHO Euroopan määritelmä perusterveydenhuollosta perustuu edellä mainittuun Alma Atan julistukseen. Perusterveydenhuollon keskeisiä periaatteita ovat kansalais-ten tasavertaisuus ja osallisuus, toimijoiden sujuva yhteistyö, asianmukainen teknolo-gia sekä perusterveydenhuollon keskeinen rooli koko terveydenhuoltojärjestelmässä.

(WHO, 1978.)

Perusterveydenhuolto on WHO:n määritelmän mukaan koko terveydenhuoltopro-sessin avaintekijä. Se on terveydenhuollon ensikontakti, jossa hyvä hoidon saatavuus, jatkuvuus, kattavuus ja yhteen sovittaminen ovat keskeisiä elementtejä. Hoidon saata-vuus vastaa potilaiden tarpeisiin, ja hoidon jatkuvuuden tavoitteena ovat pitkäaikaiset terveysvaikutukset. Perusterveydenhuolto keskittyy väestön erilaisiin terveysongel-miin ja hoidon yhteensovittamiseen toisten terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

(WHO, 1978.)

Perusterveydenhuollon määritelmän yhteydessä on myös käytetty yleislääketieteen (General Practice = GP) tai perhelääketieteen (Family Medicine = FM) termejä. Al-kuperäisen määritelmän mukaan yleislääketieteessä (GP) yleislääkärin (general practi-tioner tai primary care phycician) rooli oli oleellinen koko perusterveydenhuollon pal-velutuotannossa. Perhelääketieteessä (FM) perhelääkärin (family phycician tai family doctor) toiminta perustuu systeemiteoriaan ja tiimiperiaatteeseen. Sekä yleis- että per-helääkärit tekevät laaja-alaista perusterveydenhuollon työtä, johon sisältyy neuvontaa, ennaltaehkäisyä, oireiden mukaista hoitoa, varhaista diagnostiikkaa, sairauksien ja nii-den komplikaatioinii-den hoitoa sekä kuntoutusta ja palliatiivista hoitoa. (WHO, 2016.)

Maailman yleislääkäreiden järjestö World Organization of Family Doctors ( Wonca, 2016) on kuvannut perusterveydenhuollon ja yleislääkärin työn keskeisiä periaatteita,

asenteita ja arvoja sekä toimintaympäristöä, taitoja ja tavoitteita Wonca-puussa (kuvio 2, sivu 38), joka esiteltiin ensimmäisen kerran sveitsiläisten yleislääkäreiden toimesta vuonna 2005. (Gruninger, 2009.)

Wonca Eurooppa -järjestö (Wonca Region Europe/ European Society of General Practice/ Family Medicine) on määritellyt yleislääketieteen oppialaa, yleislääkärin työ-tä sekä eurooppalaisia ja kansallisia perusterveydenhuollon järjestyö-tämistapoja ( Wonca Europe, 2016). The European Academy of Teachers in General Practice -järjestön ( EURACT) julistuksessa tuodaan esiin yleislääketieteen oppialan keskeiset piirteet, erityisyydet ja vahvuudet, joilla on yhteys sekä perusterveydenhuoltoon että hoidon jat-kuvuuteen. (EURACT, 2016.)

Yhdysvalloissa John Hopkins Primary Care Policy Center on määritellyt perus-terveydenhuollon käsitteen ja kehittänyt arviointimenetelmiä (The John Hopkins Primary Care Policy Center, 2016). Perusterveydenhuoltoa pidetään kaikkien tervey-denhuoltojärjestelmien perustana. Haasteena on se, miten kyetään arviomaan perus-terveydenhuollon laajoja käsitteitä mitattavilla suureilla. Nämä käsitteet ovat:

• toimiminen terveydenhuollon ensikontaktina (first contact of care)

• henkilökohtainen jatkuva hoito (person-focus care over time)

• hoidon laaja-alaisuus (comprehensiveness)

• yhteensovittaminen (coordination)

• yhteisösuuntautuneisuus (community orientation)

• perhekeskeisyys (family-centeredness)

• kulttuurinen ymmärrys (cultural competence)

Arviointimenetelmät (The Primary Care Assessment Tools = PCAT) sisältävät neljä eri arvioinnin aluetta: asiakkaat, fasiliteetit, tuottajat ja terveydenhuoltojärjestelmät (The John Hopkins Primary Care Policy Center, 2016).

Perusterveydenhuollon määritelmiä ja merkitystä on kuvattu useissa kansainväli-sissä tutkimusjulkaisuissa (Haggerty et al., 2007; Haggerty et al., 2003; Kringos et al., 2013; Schafer et al., 2011). Niissä korostetaan perusterveydenhuollon käsitteen määrit-telyn lisäksi sen tärkeyttä koko terveydenhuoltojärjestelmän tasavertaisuuden ja laadun varmistamisessa sekä kustannusten hillitsemisessä. Starfield on sekä määritellyt että tutkinut perusterveydenhuollon merkitystä maailmanlaajuisesti korostaen sen tärkeyt-tä koko terveydenhuoltojärjestelmän ytimenä (Starfield, 2007; Starfield, 2012).

2.3.2 Kansalliset määritelmät

Perusterveydenhuollon määrittämiseen liittyviä suomalaisia tutkimusjulkaisuja on niukasti. WHO:n Alma Atan julistuksen jälkeistä Euroopan perusterveydenhuollon

kehitystä kuvaavassa artikkelissa (Vuori, 2006) on esitetty perusterveydenhuollon määritelmä, jonka mukaan perusterveydenhuoltoa voidaan pitää terveydenhuollon toi-mijoiden joukkona, hoidon tasona, terveydenhuollon järjestämisen strategiana tai koko terveydenhuoltoa koskevana filosofiana.

Koko Suomen väestön kattava terveyskeskusjärjestelmä ja perusterveydenhuolto luotiin kansanterveyslailla vuonna 1972 (Kansanterveyslaki 66/1972). Laki määrittää kunnan tehtäväksi yksilön ja hänen elinympäristöönsä kohdistuvan terveydenhoidon, yksilön sairaanhoidon sekä niihin liittyvän toiminnan, jonka tarkoituksena on yllä-pitää ja edistää väestön terveydentilaa. Kansanterveystyön määritelmä on lain ensim-mäisessä pykälässä: ”Kansanterveystyöllä tarkoitetaan yksilöön, väestöön ja elinympä-ristöön kohdistuvaa terveyden edistämistä sairauksien ja tapaturmien ehkäisy mukaan lukien sekä yksilön sairaanhoitoa. Kansanterveystyön sisällöstä säädetään terveyden-huoltolaissa (Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Kansanterveystyöstä voidaan käyttää myös nimitystä perusterveydenhuolto.”

Terveydenhuoltolain kolmas pykälä (Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 3 §) määrit-tää perusterveydenhuollon seuraavasti: ”Perusterveydenhuollolla tarkoitetaan kunnan järjestämää väestön terveydentilan seurantaa, terveyden edistämistä ja sen osana ter-veysneuvontaa ja terveystarkastuksia, suun terveydenhuoltoa, lääkinnällistä kuntoutus-ta, työterveyshuoltoa, ympäristöterveydenhuoltoa sekä päivystystä, avosairaanhoitoa, kotisairaanhoitoa, kotisairaala- ja sairaalahoitoa, mielenterveystyötä ja päihdetyötä sil-tä osin kuin niisil-tä ei järjestesil-tä sosiaalihuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Perustervey-den huollosta voidaan käyttää myös nimitystä kansanterveystyö.”

Perusterveydenhuollon työskentelytavan ja yleislääkärin roolin tarkkoja kuvauksia on yliopistojen yleislääketieteen oppialojen sivustoilla. Kuvaukset perustuvat kansain-välisten yleis- ja perhelääkärijärjestöjen julistuksiin. Tampereen yliopiston lääketieteen yksikön käyttämässä yleislääketieteen määritelmässä on kuvattu yleislääkärin ydin- ja soveltamisalueet sekä ne välttämättömät ominaisuudet, joita yleislääketieteen erikois-lääkäri tarvitsee ydinosaamista soveltaessaan. (Tampereen yliopisto, 2016.)

Perusterveydenhuollon ja yleislääketieteen määritelmää ja yhteyttä on kuvattu yleislääketieteen oppikirjan johdannossa. Yleislääketieteen ydinpiirteisiin kuuluvat valikoimattomien potilaiden kohtaaminen ja hoito, kokonaisuuksien ymmärtäminen ja hallinta, terveyden edistäminen, tiimityö sekä epävarmuuden ja muutoksen sieto.

(Kumpusalo ym., 2005.)

Perhelääketieteen kirjan esipuheissa toivotaan perusterveydenhuoltoon lisää perhe-keskeisyyttä ja yleislääkäreiden kasvamista perhelääkäreiksi. Perhelääkärin toimintata-pa perusterveydenhuollossa on asiakaskeskeinen. Toimintatavassa otetaan huomioon yksilön lisäksi hänen perheensä, lähiyhteisönsä sekä terveyden ja sairauden kaikki ulot-tuvuudet. (Larivaara, Lindroos & Heikkilä, 2009.)

Terveyspalvelujen suunnittelua käsittelevässä suomenkielisessä kirjassa sivutaan perusterveydenhuollon määritelmää ottamalla kantaa muun muassa palvelujen tar-peeseen, terveyspolitiikkaan, tärkeysjärjestykseen, kuntien vastuuseen ja poliittiseen päätöksentekoon. Lisäksi kirjassa tarkastellaan perusterveydenhuollon kannalta tär-keitä aiheita, joita ovat esimerkiksi terveyspalvelujen tarpeiden arviointi, näyttöön ja taloudellisuuteen perustuva terveydenhuolto ja sen arviointi sekä palvelujen tuottami-nen yhdessä muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa. (Mäntyranta, Elonheimo, Mattila & Viitala, 2004.)