Hyvinvointi on käsitteenä monimerkityksinen ja -ulotteinen. Hyvinvointia voidaan määrittää ihmisen tarpeista tai resursseista käsin. Yhdistyneissä Kansakunnissa on luotu ihmisen tarpeisiin perustuva elintasoluokitus. Tämä koostuu kymme-nestä osatekijästä, jotka ihmisen tulee voida tyydyttää voidakseen hyvin. Osa-tekijät ovat terveys, elintarvikkeiden kulutus, koulutus, työllisyys ja työolot, asun-to-olot, sosiaaliturva, vaatetus, virkistys ja vapaa-aika sekä ihmisoikeudet. Kun hyvinvointia tarkastellaan resursseista käsin, tarkastelun kohteena ovat ihmisel-lä käytössä olevat resurssit ja niiden käyttö. Resurssiperäisessä hyvinvointi-luokittelussa osatekijöinä ovat esimerkiksi ruotsalaisen elintasotutkijan Sten Jo-hanssonin mukaan terveys, ravintotottumukset, asuminen, kasvuolosuhteet ja perhesuhteet, koulutus, työllisyys ja työolosuhteet, taloudelliset resurssit, poliit-tiset resurssit sekä vapaa-aika ja virkistys. (Niemelä 2010, 16–18; Siltaniemi, Perälahti, Eronen & Londén 2007, 9–10; Koberg 2004, 27.)
Elinolot kuten asuinolot, työ ja toimeentulo ovat hyvinvoinnin materiaalinen pe-rusta. Terveys, sosiaaliset suhteet, oma kokemus hyvinvoinnista ja omanarvon-tunto sisältyvät kiinteästi hyvinvointi-käsitteeseen. (Karvonen, Moisio & Simpura 2009, 20.) Perhe on yksi tärkeä hyvinvoinnin osatekijä ihmisen elämässä.
Tun-ne- ja hoivasuhteet, jotka ovat perhe-elämän ytimessä, tuottavat ja ylläpitävät hyvinvointia. (Lammi-Taskula & Salmi 2009, 38.)
Työn, perheen ja vapaa-ajan sosiaalisten suhteiden luonne kytkeytyy toisiinsa.
Niiden asettamien vaatimusten yhteensovittaminen on entistä vaikeampaa kas-vavien vaatimusten ja jatkuvien muutosten tähden. Työ on kuitenkin ihmisen hyvinvoinnin osatekijä, sillä se merkitsee toimeentulon lisäksi mielekästä toimin-taa, sosiaalisia suhteita ja itsensä toteuttamista. Yksi merkittävimmistä haasteis-ta lapsiperheiden arjessa ansiotyön suhteen on, kuinka sovithaasteis-taa työ ja perhe yhteen. Riittävätkö aika ja voimavarat sekä ansio- että kotityölle ja riittävätkö ansiot ja tulonsiirrot perheen elättämiseen. (Lammi-Taskula & Salmi 2009, 38–
44; Kinnunen & Mauno 2002, 99–109; Haapakoski 1998, 148–149.)
Vuonna 2000 toteutettu survey-tutkimus osoitti, että perhe on työn ohella kes-keinen elämänalue. Kyselyn mukaan perhe-elämää pidettiin hyvin tärkeänä elämänalueena, ansiotyö hävisi sille jonkin verran. Vapaa-ajan harrastusten tärkeys taas oli selkeästi kahta edellistä pienempi. Vaikka perhettä pidettiin kaikkein tärkeimpänä, työ vei aikaa perhe-elämältä ja monet tekivät ylitöitä.
(Blom 2001, 186.) Työ ja perhe -hankkeeseen kuuluneessa tutkimuksessa il-meni, että kokopäivätyössä olevat haluaisivat viettää enemmän aikaa perheen-sä kanssa kuin työn takia on mahdollista. (Lammi-Taskula & Salmi 2004, 34.)
Parhaimmillaan perhe voi toimia vastapainona koulun, työn ja harrastusten mu-kanaan tuomalle kiireelle ja kuormitukselle. Stakesin Hyvinvointi ja palvelut (HYPA) –hankkeen osana kerättiin vuonna 2006 lapsiperhekysely. Kyselyn tu-loksissa kävi ilmi, että yleisiä ilonaiheita perheille ovat juttuhetket, ruokailuhetket sekä yhteiset pelit ja leikit. Yleisimmät perheissä ilmenevät riidan aiheet liittyvät sosiaalistumiseen, joka kaikissa perheissä on käytävä lävitse. Isompien lasten kanssa riitoja aiheutti muun muassa kotityöt ja tietokoneella pelaaminen. Jos erimielisyydet ovat toistuvia ja pitkäkestoisia, voivat ne varjostaa niin lapsen kuin vanhemmankin henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja terveyttä (Rönkä & Salli-nen 2008, 55–61; Lammi-Taskula & Bardy 2009, 61–66.)
Entistä suurempi osa lapsista kuuluu pienituloisiin perheisiin. Euroopan Unionin maihin verrattuna Suomessa niin koko väestön kuin lastenkin köyhyysaste on kuitenkin keskiarvoa huomattavasti matalampi. Suomen tilanteessa on huoles-tuttavaa nopea muutos. Lapsiköyhyys on lähestulkoon kolminkertaistunut vuo-den 1990 jälkeen. Yksi selitys lapsiköyhyyvuo-den merkittävälle lisääntymiselle on perhepoliittisten tulonsiirtojen jälkeenjääminen hinta- ja ansiotulokehityksestä.
Siitä, mitä seurauksia lapsiköyhyydellä on lasten hyvinvoinnille, on vain hyvin vähän tietoa. (Salmi, Sauli & Lammi-Taskula 2009, 78–83, 89; Jäntti 2010, 67–
68, 74; Hirvilammi & Laatu 2008, 21; Kansaneläkelaitos 2010.)
Julkisissa keskusteluissa 2000-luvulla on keskusteltu, että vanhemmuus on hu-kassa. Ajatellaan, että vanhempien epävarmuus ja epätietoisuus omasta roolis-taan kasvattajana on lisääntynyt. Kasvatus on toimintaa, jonka tarkoituksena on auttaa yksilöä sopeutumaan yhteisöön ja näin tukemaan yhteisön normeja, ra-kenteita ja arvoja. Kasvatus on kulttuuriin sidottua. Esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa korostuu lapsuuden suojelu ja lapsen kuuleminen häntä koskevissa asioissa. Kadotetun vanhemmuuden syyksi esitetään usein yhteiskuntaa, joka on muuttunut entistä vaativammaksi ja materialistisemmaksi. (Järvinen ym.
2007, 94; Jallinoja 2006, 9, 112–114.)
Vanhemmuuden voidaan katsoa alkavan lapsen syntymästä ja jatkuvan läpi koko elämän. Vanhemmuus on jatkuvasti muuttuva tehtävä ja rooli. Vanhem-muuden ja parisuhteen yhteensovittaminen on haasteellista. Vanhemmuuteen vaikuttavat sekä nykyinen elämäntilanne että aikaisemmat kokemukset omasta lapsuudesta ja käsitykset vanhemmuudesta. Perheen sisäiset ja ulkoiset voi-mavarat vaikuttavat vanhempana toimimiseen. Vanhemmuudessa on mahdol-lista kasvaa ja kehittyä, eikä siinä ole koskaan valmis. Hyvästä tai riittävän hy-västä vanhemmuudesta ei ole olemassa yhtä tiettyä määritelmää. (Järvinen ym.
2007, 90–91.)
Alle 18-vuotiaiden vanhemmille tehdystä postikyselystä kävi ilmi, että lapsiper-heiden vanhempien keskuudessa on melko yleistä olla huolissaan omasta van-hemmuudesta ja jaksamisestaan vanhempana. Huolen taustalta voi olla
mo-nenlaisia tekijöitä. Näitä voivat olla esimerkiksi toimeentulon ongelmat, työ-kuormitus, parisuhteen ongelmat tai oma terveys. (Lammi-Taskula & Salmi 2009, 38–47.)
Yleisimpiä vanhemmuuteen liittyviä riskitekijöitä, jotka uhkaavat perheen hyvin-vointia, ovat mielenterveyden häiriö, päihderiippuvuus sekä puutteellinen kyky hoivata lasta. Esimerkiksi niissä perheissä, joissa on ongelmallista alkoholin-käyttöä, lapset kärsivät usein jonkinasteisesta huolenpidon puutteesta tai kal-toinkohtelusta. Vaikka päihteiden runsas käyttö olisi satunnaista, vanhempien humaltuessa lapset voivat tulla laiminlyödyiksi, altistua vaaratilanteille tai kokea turvattomuutta. Yleensä jokainen vanhempi haluaa lapselleen riskitekijöistä huolimatta hyvää. Tämän voimavaran löytäminen ja vahvistaminen voi avata mahdollisuuksia sekä vanhemmalle että lapselle. (Järvinen ym. 2007, 92–93;
Holmila, Huhtanen, Martikainen, Mäkelä & Virtanen 2009, 104.)
Parisuhteen ongelmat heijastuvat usein koko perheen hyvinvointiin. Toisaalta taas toimivaa parisuhdetta voidaan pitää voimavarana koko perheen kannalta.
Kun perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, muuttuu parisuhde olennaisella tavalla. Muita parisuhteeseen vaikuttavia kriisejä voivat olla esimerkiksi talou-delliset ongelmat, sairaus, kuolema, lasten kasvuun ja kehitykseen liittyvät muu-tokset ja työttömyys. Avio- ja avoerojen määrä on noussut Suomessa 1990-luvulla ja sen jälkeen solmituissa liitoissa. Vuonna 2009 avioeroon päättyi 13 527 avioliittoa. Tämä on 56 enemmän kuin vuotta aiemmin. (Järvinen ym.
2007, 88–90; Tilastokeskus 2010.)
Rättyä (2009) on väitöskirjassaan tutkinut diakoniatyöntekijöiden käsityksiä työnsä sisällöstä ja yhteiskunnallisen muutoksen työlle tuomista haasteista.
Monet diakoniatyöntekijät kuvasivat, että avioerot ja avoliitot aiheuttavat per-heenjäsenille turvattomuutta. Työntekijöiden kuvausten mukaan perheillä on monenlaisia ongelmia, jotka johtuvat uusperhekuvioista ja ongelmista rahan riittävyyden kanssa. Suurten asuntolainojen takia useissa perheissä molempien vanhempien on oltava töissä, mikä tuo lisäpaineita lastenhoidon järjestämiseen.
Perheiden pahoinvointi näyttäytyy vanhempien uupumisena ja lasten turvatto-muutena. (Rättyä 2009, 69–70.)
3 PERHEEN TUKEMINEN SUOMESSA