• Ei tuloksia

Pelillistäminen /Pelisuunnittelu

In document Game it now -kurssin projektityot osa 1 (sivua 103-114)

Pelipohjana toimii karttakuva, johon on piirretty paikat ”aarrepahvineliöille” Pelissä paitsi karttakuva myös kohdemaiden tyypillisiä tuotteita opitaan pelaamalla.

Arviointi

Kukin ryhmä arvioi omaa toimintaansa ja työskentelyä. Jokainen arvioi lisäksi em. asioita omalta kohdaltaan. Oppilaiden tietojen arviointi tehdään jaksokokeella.

Toiminnan kuvaus ja aikataulutus

1. vaihe

Käydään Pohjoismaiden ja Baltian oppiaines nopeassa tahdissa läpi oppikirjan avulla.

Tarvittavat välineet

● Pisara oppikirja ja työkirja

Tavoite

Saadaan perustietoa Pohjoismaista ja Baltian maista.

Kuvaus

Opiskeluun käytetään Pisara-sarjan oppikirjaa ja työkirjaa.

2. vaihe

Tarvittavat välineet

● I-Pad

● Oppikirjat

Tavoite

Saadaan riittävät tiedot Pohjoismaiden ja Baltian alueen karttakuvasta ja paikoista siinä.

opitaan eri maiden tyypillisiä kulttuuriin ja elinkeinoihin liittyviä piirteitä.

Kuvaus

Luokka jaetaan ryhmiin ja kullekin ryhmälle kohdemaa/ kohdemaat. Etsitään oman

kohdemaan ”aarteista” kuvia, jotka liitetään word-sivulle sopivan kokoisena. Kuvat jaetaan opettajalle, joka tulostaa riittävän määrän kuvia. Ryhmät hinnoittelevat aarteet oman mielensä mukaan mukaillen Afrikan tähti- peliä.

3. vaihe

Tavoitteena on saada peliin liittyvät oheistarvikkeet tehtyä ja laadittua säännöt.

Kuvaus

Jokainen ryhmä valmistaa omat aarrekorttinsa. Ne, jotka vapautuvat nopeimmin alkavat leikellä rahoja. Vapautuvista muutama kehittelee sattumakortit (juna-, lentoliput ja auto sekä matka keskeytyy- kortit). Nappulat ja arpakuutiot lainataan koulun välineistöstä. Pelipohjaa voidaan myös yhdessä suunnitella, mutta toteutus lienee parasta opettajan voimin tehdä (tulostus ja piirto). Yhdessä sovelletaan säännöt.

4. vaihe

Tarvittavat välineet

- valmiit pelipohjat

- peliin tarvittavat oheistarvikkeet - oppikirjat

Tavoite

Testata pelin säännöt ja toimivuus.

Kuvaus

Jokainen ryhmä pelaa vielä omana ryhmänään. Testataan ja täsmennetään säännöt yhteisessä keskustelussa.

5. vaihe

Tarvittavat välineet

Pelaamiseen tarvittavat kaikki tarvikkeet.

Tavoite

Pelataan peli sekaryhmissä.

Kuvaus

Peliryhmissä on jokaisen maaryhmän edustaja. Pelataan peli loppuun asti.

Perustiedot

● Teräsrautelan koulu, Teräsrautelan yksikkö

● 3A, 30 oppilasta

Kokonaisuuden kuvaus

Tässä pelillistämisprojektissa oppilaat on tarkoitus sitouttaa matematiikan työskentelyyn pisteiden keräämistä ja oman hahmon kehittämistä apuna käyttäen.

Kokeilujakso koostuu perehtymisestä (1h), pisteiden keräämisestä (1viikko/3h), avatarin suunnittelemisesta (2h), tiimityöskentelystä (2h) sekä loppukoonnista (2h). Yhteensä projekti vaatii siis vähintään 7 oppituntia tällä pohjalla. Pisteiden kerääminen toteutetaan tavallisen matematiikan tunnin yhteydessä, joten sitä varten ei tarvitse erikseen budjetoida aikaa, vaikka se on yllä merkittykin näkyviin.

Kokonaisuuden tavoitteet, sisällöt ja välineet

Oppiaineet

Kokeilujaksolla projekti liitettiin matematiikkaan. Idea on sovellettavissa muihinkin oppiaineisiin, mutta silloin pisteiden laskeminen täytyy toteuttaa toisella tavalla.

Tavoitteet

● Matematiikka:

“Matematiikan opiskelu ontavoitteellista ja pitkäjänteistä toimintaa, jossa oppilaat oppivat ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan”

● Laaja-alainen osaaminen:

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen“Tutkiva ja luova työskentelyote, yhdessä tekeminen sekä mahdollisuus syventymiseen ja keskittymiseenedistävät ajattelun ja oppimaan oppimisen kehittymistä.”

Pelillistäminen/Pelisuunnittelu

Kokeilujakson aikana oppilaat keräävät suorituksillaan pisteitä, eli krediittejä, joilla he voivat täydentää omaa avatariaan projektin loppukoonnin tunneilla.

Avatar voidaan koota joko digityökalun tai perinteisen kuvataidetyöskentelyn avulla.

Toteutetussa projektissa päädyttiin perinteiseen kuvataidetyöskentelyyn, koska

oppilastuntemuksen pohjalta se arvioitiin helposti toteutettavaksi sekä oppilaille erittäin mieluisaksi vaihtoehdoksi.

Arviointi

Pisteiden/krediittien kerääminen, oppilaiden suoritusten rutiininomainen arviointi,

vertaisarvioinnit sekä mahdolliset huoltajien kommentit toimivat jakson arviointiperusteina.

Toiminnan kuvaus ja aikataulutus

1. kerta, Oppilaiden perehdyttäminen, 1h

Tarvittavat välineet

● oppilaan lomake (pisteiden laskemista varten)

● virittäytymismateriaali (valinnainen, opettaja hyödynsi omia pelimieltymyksiään)

Tavoite

Jokainen oppilas saa alustavan kuvan tulevasta projektista ja sen työvaiheista. Jokainen oppilas ymmärtää oppilaan lomakkeen merkityksen ja sitoutuu huolehtimaan siitä.

Kuvaus

Virittäytyminen: Opettajan avatar ennen ja jälkeen Projektin yleinen esittely (vaiheet, toteutus)

Oppilaan lomakkeen esittely

Avatar-pohjan, sekä avatarin tarkoituksen esittely Tiimityöskentelyvaiheen lyhyt kuvaaminen

Esimerkkitapaus loppukoonnin ostotilanteesta Läksy: Oman avatarin suunnitteleminen

2. kerta, Ensimmäisten pisteiden kerääminen, 1h

Tarvittavat välineet

● matematiikan kirja

● oppilaan lomake

Tavoite

Oppitunnilla oppilaat konkreettisesti näkevät ja kokevat miten pisteiden kerääminen onnistuu.

Kuvaus

Oppitunti alkaa uuteen aiheeseen perehtymällä.

Tehdään päässälaskut ja kerätään niiden pisteet.

Työskentelyn ohessa opettaja tarkistaa läksyt ja pisteyttää ne lomakkeeseen (1 piste, jos tehty, toinen piste, jos tehty oikein)

3. kerta, Toisen kerran pisteiden kerääminen, 1h

Tarvittavat välineet

● matematiikan kirja

● oppilaan lomake

Tavoite

Oppitunnilla oppilaat konkreettisesti näkevät ja kokevat miten pisteiden kerääminen onnistuu.

Kuvaus

Oppitunti alkaa uuteen aiheeseen perehtymällä.

Tehdään päässälaskut ja kerätään niiden pisteet.

Työskentelyn ohessa opettaja tarkistaa läksyt ja pisteyttää ne lomakkeeseen (1 piste, jos tehty, toinen piste, jos tehty oikein)

4. kerta, Kolmannen kerran pisteiden kerääminen, 1h

Tarvittavat välineet

● matematiikan kirja

● oppilaan lomake

Tavoite

Oppitunnilla oppilaat konkreettisesti näkevät ja kokevat miten pisteiden kerääminen onnistuu.

Kuvaus

Oppitunti alkaa uuteen aiheeseen perehtymällä.

Tehdään päässälaskut ja kerätään niiden pisteet.

Työskentelyn ohessa opettaja tarkistaa läksyt ja pisteyttää ne lomakkeeseen (1 piste, jos tehty, toinen piste, jos tehty oikein)

5. kerta, Kokonaispisteiden laskeminen, 1h

Tarvittavat välineet

● matematiikan kirja

● oppilaan lomake

Tavoite

Oppitunnilla oppilaat konkreettisesti näkevät ja kokevat miten pisteiden kerääminen onnistuu.

Lasketaan jokaisen oppilaan kokonaispisteet yhteen.

Kuvaus

Oppitunti alkaa uuteen aiheeseen perehtymällä.

Tehdään päässälaskut ja kerätään niiden pisteet.

Työskentelyn ohessa opettaja tarkistaa läksyt ja pisteyttää ne lomakkeeseen (1 piste, jos tehty, toinen piste, jos tehty oikein)

Opettaja kerää lomakkeet ja laskee päivän päätteeksi kunkin oppilaan kokonaispisteet.

6. kerta, Avatar-pohjan laatiminen, 2h

Tarvittavat välineet

● A3 –paperia

● puuvärit

● avatar-pohja

Tavoite

Tunnin aikana jokainen oppilas luonnostelee ja myös värittää oman avatar-pohjansa mieltymyksiensä mukaan.

Kuvaus

Kaksoistunti aloitetaan tutustumalla erilaisiin silmien ja suun muotoihin yms.

Suunnittelupaperille tehdään muutamia luonnoksia ennen kuin oppilaat saavat varsinaisen avatar-pohjan.

7. kerta, Tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen, 2h

Tarvittavat välineet

● A3-paperia, A4-paperia

● puuvärit

● sakset

● paperiliima

Tavoite

Kaksoistunnin aikana jokainen oppilas suunnittelee omissa pienryhmissään vähintään yhden tuotteen muun luokan ostettavaksi.

Kuvaus

Mielenkiinnostuksen pohjalta oppilaat jaetaan pienryhmiin (vaatteet, lemmikit, varusteet, ruuat, varusteet). Ryhmissä oppilaat ideoivat ja suunnittelevat tuotteita muiden ostettavaksi.

Valmiit tuotteet väritetään mahdollisimman siististi, jotta niitä voi sitten kopioida tulostimella toisille oppilaille.

8. kerta, Tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen, 2h

Tarvittavat välineet

● A3-paperia, A4-paperia

● puuvärit

● sakset

● paperiliima

Tavoite

Oppilaat valmistavat suunnittelemansa tuotteet. Työn jäljen tulee olla huolellista.

Kuvaus

Tällä kerralla jatkettiin tuotteiden jalostamista ideoista myyntikelpoisiksi tuotteisiksi. Valmiit versiot koottiin yhteisille ”katalogialustoille”, jotta saman kategorian tuotteet löytyvät

myyntipäivänä helposti samoilta alustoilta.

9. kerta, Tuotteiden ostaminen ja oman avatarin viimeistely, 2h

Tarvittavat välineet

● omat avatarit

● henkilökohtaiset oppilaan lomakkeet (opettajan tarkastamina)

● myyntikatalogit hintoineen

● sakset

● paperiliima

Tavoite

Oppilaat käyttävät tienaamansa pisteet parhaaksi katsomallaan tavalla ostamalla valmistettuja tuotteita.

Ostetut tuotteet liimataan avatarin päälle avatar on valmis.

Kuvaus

Tuotteiden myynti tapahtui seuraavassa järjestyksessä:

1. tuotteiden esittelykierros 2. tuotteiden ostokierros

3. tulostetaan tarvittavat kopiomäärät 4. avatarien viimeistely ostetuilla tuotteilla

Tämä oppitunti hyötyi suuresti koulunkäynninohjaajaresurssista. Ohjaaja pääsi tulostamaan jo ”myytyjä” tuotteita opettajan hoitaessa rauhassa loppuun itse myyntitilaisuudeen.

In document Game it now -kurssin projektityot osa 1 (sivua 103-114)