4 Itsestäänselvyys ja moraaliperiaatteet Arendtin myöhäistuotannossa
4.2 Moraaliperiaatteet ja Arendtin myöhäistuotanto
4.2.1 Partikularismi ja raudanlujat säännöt
”Some Questions of Moral Philosophy” luentojen tarkasteleminen yksinomaan partikula-ristisesta näkökulmasta on houkutteleva vaihtoehto, kun ottaa huomioon Arendtin luen-noissaan esittämän monenlaisen kritiikin moraaliperiaatteita kohtaan. Tällaista tarkastelua voisimme toteuttaa esimerkiksi hyväksymällä DePaulin ja Hicksin partikularistisen teesin (i), jonka mukaan ei ole olemassa (tosia) moraaliperiaatteita. Tällaisen lähestymistavan mukaan me joko hyväksymme moraaliperiaatteiden olemassaolon tai sitten kiellämme nii-den olemassaolon. Tässä pro gradu -tutkielmassa olen kuitenkin pyrkinyt etsimään toisen-laista lähestymistapaa, koska minusta näyttää siltä, että Arendt tarkastelee moraaliperiaat-teita kriittisesti myös siitä syystä, että ne ovat jollain tavalla hyödyllisiä moraalifilosofi-sessa tarkastelussa. Tällaisen lähestymistavan hyödyllisyydestä on vakuuttunut myös Ben-habib (1988, 31–32) artikkelissaan ”Judgment and the Moral Foundations of Politics in Arendt’s Thought”. Hän näkee, että Arendt pyrki yhdistämään periaatteellisen moraalisen näkökulman käytännöllisten asioiden tarkastelussa painottuvan partikularismin kanssa. Eri-tyisesti Benhabibin tuo esiin, että Arendtin arvostelukykyä koskeva keskeneräiseksi jäänyt työ on hyödyllinen avaus, koska se voi auttaa heikentämään kontekstiin sidotun arvostel-mien tekemisen ja universaalin moraalin välistä jyrkkää erottelua.
Käytän seuraavaksi epistemologisen ja ontologisen filosofisen kysymyksen välistä erotte-lua tarkastellessani moraaliperiaatteiden ja moraalipartikularismin roolia Arendtin myö-häistuotannossa. Tämän hieman jyrkän erottelun tehtävänä on tuoda esiin ero DePaulin ja Hicksin (2016) teesin (i) ja Arendtin näkemyksen välillä, mikä on kuitenkin selkeästi näh-tävissä. DePaul ja Hicksin (2016) näkökulma teesissä (i) on selkeästi ontologinen, koska siinä painottuu kysymys tosien moraaliperiaatteiden olemassaolosta. Arendt ei kuitenkaan tarkastele kysymystä siitä, onko tosia moraaliperiaatteita olemassa, vaan hän tarkastelee kysymystä moraaliperiaatteista enemmin epistemologisesta näkökulmasta siinä mielessä, että onko oikea ja väärä mahdollista erottaa sellaisella raudanlujalla säännöllä, joka toimii kaikissa tilanteissa.
SQMP1 Sanojen maailmassa, ja kaikki ajattelu prosessina on puhumisen prosessi, emme koskaan löydä raudanlujaa sääntöä, jolla määrittää, mikä on oikein ja mikä on väärin, samalla varmuudella kuin määritämme, käyttääkseni jälleen platonisia tai sokraattisia esimerkkejä, mikä on pieni ja suuri numerolla, mikä on painava ja kevyt painolla, missä standardi tai mitta on aina sama.28 (SQMP, 86–87. Kursiivi PH.) Arendt jatkaa kohdassa SQMP1 sen kysymyksen tarkastelua, onko moraalille mahdollista löytää yleistä mittaa. Tässä Arendt tarkastelee sellaisen säännön mahdollisuutta, jolla voi-simme määrittää oikean ja väärän samalla varmuudella kuin pieni ja suuri on mahdollista määrittää suhteessa johonkin ulkopuoliseen mittaan. Arendt näkee, että sellaista sääntöä ei ole löydettävissä, jolla voisimme määrittää oikean ja väärän ulkopuolisen mitan varmuu-della. Arendt ei kiellä mahdollisuutta, että voisimme saada selville, mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta on ongelmallisempaa löytää kaikkiin tilanteisiin sopiva sääntö oikean ja väärän erottamiseksi. Tässäkin Arendt puhuu oikeasta ja väärästä, joiden olemassaolon hän näyttää ilman epäilyä olettavan.
Kun Arendt suhtautuu kielteisesti mahdollisuuteen, että moraaliperiaatteet voisi ilmaista selkeillä säännöillä, ei ole yllättävää, että perimmäisen moraaliperiaatteen ideakaan ei saa Arendtilta varauksetonta kannatusta. Onkin vaikea olla huomaamatta Arendtin epäilevää ja toisinaan jopa vähättelevää sävyä kaiken kokoavaa moraaliperiaatetta kohtaan luennoissa
”Some Questions of Moral Philosophy”. Arendtin sanavalintojen perusteella ei kuitenkaan vaikuta siltä, että Arendt suoraan kiistäisi mahdollisuuden, että tällainen periaate olisi muo-toiltavissa. Enemmin näyttää siltä, että Arendt pidättäytyy sekä hyväksymästä että hylkää-mästä ajatusta yhdestä moraaliperiatteesta, joka kokoaa yhteen moraalia koskevat väitteet.
Näyttää myös siltä, että Arendt tarkastelee yleisempää väitettä kuin Shafer-Landau (2003, 268) omassa määritelmässään perimmäisestä periaatteesta. Shafer-Landaun määritelmässä kyse on loogisesta johdettavuudesta, kun Arendt ottaa mukaan myös muunlaisen tiivistämi-sen yhteen väitteeseen. Arendt (SQMP, 75) ilmaisee asian niin, että tällaiset yhteen kokoa-vat moraaliväitteet ”mukamas ynnäävät yhteen kaikki erityiset säännöt ja käskyt”29. Ei ole
28 Within the realm of words, and all thinking as a process is a process of speaking, we shall never find an iron rule by which to determine what is right and what is wrong with the same certainty with which we determine–to use again Socratic or Platonic examples–what is small and big through number, what is heavy and light through weight, where the standard or measurement is always the same.
29 […] supposedly sum up all special precepts and commands […]
välttämätön tarkastella, millaisia nämä muut tiivistämisen tai ”ynnäyksen” muodot voisivat olla. Meille riittää se, että otamme huomioon sen, että Arendtin tarkastelu saattaa sisältää laajemman joukon ”ynnäämisen” muotoja kuin loogisen johtamisen.
On hyvä huomata, että Arendt itse ei puhu näistä perimmäisinä moraaliperiaatteina. Tulkin-ta on minun. Arendtin keskustelu aiheen ympärillä sekä esimerkit, jotka hän anTulkin-taa, viitTulkin-taa- viittaa-vat kuitenkin vahvasti perimmäisen moraaliperiaatteen suuntaan. Luentosarjan II luennon alussa Arendt (SQMP, 76) esittää, että tällaisia moraaliväitteitä on joitakin. Arendt antaa niistä seuraavat esimerkit: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ”Älä tee sellaista, mitä et halua muiden tekevän itsellesi” ja ”Toimi siten, että toimintasi maksiimista voi tulla yleinen laki kaikille älyllisille olennoille”30. Viimeistä näistä Arendt kutsuu ”Kantin kuului-saksi kaavaksi”.
On kuitenkin huomattavasti selvempää, että Arendt ei suoranaisesti hylkää näitä väitteitä.
Hän nimittäin huomauttaa, että niihin sisältyy ainoita oivalluksia, joita voimme käyttää moraali tarkastellessamme. Tämä näkyy kohdasta SQMP2.
SQMP2 Mutta siitä huolimatta, miten pitkälle me voimme kieputtaa näihin muuta-miin väitteisiin sisältyviä johtopäätöksiä, ne ovat silti tavalla tai toisella ainoita oival-luksia, joihin voimme nojata tutkiessamme pahan luonnetta [– –].31 (SQMP, 110.) Yhtäältä Arendt hyväksyy näihin moraaliväitteisiin sisältyvät oivallukset, mutta toisaalta hän suhtautuu epäilevästi perimmäisen moraaliperiaatteen ideaan. Ainakin osin Arendtin kanta vaikuttaa muistuttavan Shafer-Landaun kantaa perimmäisiin moraaliperiaatteisiin.
Shafer-Landau (2003, 248–249) jättää avoimeksi mahdollisuuden, että jollakulla on tiedos-saan perimmäinen moraaliperiaate, josta hän pystyy johtamaan muut moraaliperiaatteet.
Shafer-Landau ei kuitenkaan pidä välttämättömänä itsestään selvien moraaliperiaatteiden perustelemiselle niiden johtamista perimmäisestä periaatteesta.
30 [...] “Love thy neighbor thyself,” “Don’t do unto others what you don’t want to be done to yourself,” and, finally, Kant’s famous formula: “Act in such a way that the maxim of your action can become a general law for all intelligible beings,” […]
31 But no matter how far we may spin out the inherent consequences of the few statements which in one way or another are still only insights we can fall back upon our search for the nature of evil […].