7.2 Toteutuminen
7.2.1 Suomi-klubi
Suomessa oli kokoonnuttu 1900-luvun alusta lähtien yhteisiin tapahtumiin ja tanssiaisiin nuorisoseuran- ja työväentalojen suojissa. Samankaltaisesta ilmiöstä on mielestäni kysymys Suomi-klubin toiminnassa. Selkeää poliittista jakautumista en Penedossa havainnut vaan Suomi-klubin rakennus palveli vapaa-ajan viettopaikkana kaikkia kyläläisiä. Klubille valittiin vuosittain johtokunta, joka tehtävänä oli huolehtia toiminnasta, taloudesta ja yhteyksistä Suomeen, Suomen Brasilian suurlähettilääseen, konsuleihin ja muihin tarvittaviin tahoihin. Se on myös järjestänyt silloin tällöin suomen kielen kursseja, jos sopivia vapaaehtoisia opettajia on ollut saatavilla. Klubi on pyrkinyt järjestämään asunnon palkattoman työpanoksen korvaukseksi.
Kuva 8. Suomi-klubi toimi Penedossa vireästi ja monipuolisesti. Se on koonnut
suojiinsa ja tarjonnut tilan yhteiselle toiminnalle lähes siirtokunnan alkuajoista lähtien.
Tämä klubirakennus on valmistunut 1990-luvun alussa. Kuva: Anja Mäntynen.
Tanssien järjestämisellä on ollut vuosien mittaan useita merkittäviä rooleja
Penedolaisen suomalaisuuden säilyttämisessä. Anneli Turunen muutti miehensä Kyöstin kanssa asumaan Penedoon vuonna 1958. Suomi klubi on ollut hänelle erityisen tärkeä paikka koko ajan. Lauantai-iltojen traditioihin kuuluu lähes joka viikko tanssiminen Klubilla.
A.T. Itse Klubi viehätti hurjasti alun perin, se innosti, siel tapas suomalaisii ja niitä vanhoja tansseja, se oli heti niinku pala Suomee. Se klubihomma oli viehättävää alun perin.
A.M. Oliko se niinku koti-ikävän poistaja?
A.T. Nii justii niinku pala Suomea. Siel tapas suomalaisii ja oltiin nii
tuttavallisia. Niitä sillon oli vielä paljon. Joka lauantai kohta 60 vuotta – joka lauantai. Silloin oli enemmän suomalaisii ja vähemmän täkäläisii, nyt on päinvastoin.
Se vanha klubi ku oli niin pieni, suhteessa ihan pieni, sit sitä suurennettiin ja nyt on uus klubi, ni suurenihan se sit paljon. Meillekin se on nyt vähän liianki iso välillä.
A.M. Mitenkä se rakentaminen hoidettiin, oliko se talkootyötä?
A.T. Kyl se talkootyönä meni aina, rakentaminen ja suurentaminen.
Tanssittiin aina välillä ja rahaa tuli, ni pienessä ajassa se saatiin pystyyn. Nyt jälkeenpäin ajatellen ni se on aika ihme kyllä, ett me ollaan se saatu.
Nuoret miehet ja nuoret naiset kuinka ne jaksaakaan tanssia tuolla joka lauantai. Mikä sen mukavampaa ku iloita siellä. Kyllä se on merkittävä, ei tuommosta klubii oo toista.
Suomi-klubin merkitys on ollut siirtokunnalle hyvin monitahoinen. Siellä on
kokoonnuttu joka lauantai-ilta tanssimaan ja muina viikonpäivinä on ollut mahdollisuus pitää säännöllisesti tanssiharjoituksia. Tanssi-iltoina on peritty aina pääsymaksua, jolla toimintaa on pystytty rahoittamaan ja pitämään kunnossa klubirakennusta.
Haastateltavieni mielipiteet pääsymaksun suuruudesta poikkesivat jonkin verran
toisistaan. Jos maksu on liian suuri, ihmiset eivät tule tansseihin, liian pieni summa taas ei kata niitä kustannuksia, joihin rahaa tarvitaan. Pääsymaksutulojen turvin on myös palkattu Dona Eva museoon osa-aikainen työntekijä.
Yhteinen talkootyö ja klubin arvostaminen suomaisen kulttuurin ilmentymänä on pitänyt yllä fyysistä suomalaisen perinteen olemassaoloa. Kauan sitten Penedoon muuttaneet suomalaiset kiinnittyivät lujasti oman perinteen säilyttämiseen ja voimakas yhteisöllisyys todentui yhteiseen päämäärään suuntautumisessa. Muistikuvia elämisestä Suomessa haluttiin hetkeksi palauttaa mieleen yhteisen tekemisessä kautta.
Soile Viitaniemi on käynyt klubilla jo pienenä vanhempiensa mukana. Hänen mielestään turvallisuuden tunne koko perheelle sopivasta paikasta on klubin suosion yksi salaisuus.
Monet täällä asuvat ovat itse jo monta vuotta tanssineet klubilla ja ne lähettää lapset tänne, ku se on sellasta erikoista mitä lapset voi tehdä ni ei tartte kotona olla. Se pienen Lauran äitikin sanoi, että se klubi on sellainen perhepaikka ja tänne uskaltaa laittaa lapset tanssimaan ja lapset saa olla vapaana ja semmosta paikkaa ei ole muualla. Ne pienet lapset voi olla vanhojen ihmisten kanssa ja nuorien ja kaikki sujuu ihan hyvin. He yrittää tuoda lapsensa ja muutki koulukaverit tänne ja ne sais sitten hauskaa ja sellaista. Ihan perheellisten ihmisten ja ois kivaa eikä loukkaa toista.
Suomi-klubilla on solmittu ystävyys ja seurustelusuhteita, joista osa on johtanut avioliittoihinkin. Luis Henrique Alves kertoo omasta innostumisestaan kansantanhuun ja siihen liittyvästä motivaatiostaan. Hän tanssi oikein taitavasti omassa Penedon Pippurit ryhmässään aikuisena miehenä keväällä 2001, mutta tulessaan ensimmäisiä kertoja tanhuryhmän harjoituksiin 15-vuotiaana noin 15 vuotta aikaisemmin, syyt olivat muut kuin intohimo suomalaista kansantanhua kohtaan.
Luis Henriquen kaveri pyysi häntä mukaan tanhuryhmään, koska tanhusta innostuneista tyttöistä muutama oli ilman paria. Hän itse arveli olevansa kovin kömpelö ja
havainnollistaa ajatuksiaan: ”Tiedäthän, olin kuin ihminen, jolla on viisi vasenta ja kymmenen oikeaa jalkaa. En millään pystynyt sisäistämään joidenkin tanhujen rytmiä.”
Ryhmää ohjasi kuitenkin taitava opettaja, jonka nimi ei muistunut enää mieleen, ehkä Sam. Tämä kävi hakemassa nuorukaisen jopa kotoa lauantain harjoituksiin. Ryhmässä Luis Henrique sai parikseen viehättävän tytön, jonka oli tarkoitus omalta osaltaan opettaa häntä tanhun kuviota. Luis Henrique oli kovin ihastunut pariinsa, mutta yhteinen harjoittelu ei tuottanut tulosta. Tytön kärsivällisyys ei riittänyt kömpelön tanssiparin ohjaamiseen. Innostus tanhuun oli kuitenkin syttynyt ja uuden parin kanssa hän päätti muuttaa asennettaan ja oppia.
Luis Henrique Alves kertoo alkaneensa ajatella Suomi-klubin toiminnan myötä myös suomalaisten ”sisua”. Sitä kuinka voimakkaasti he halusivat oppia ja pitää yllä suomalaista perinnettä. Hän kertoo huomanneensa, että klubilla käyvät ihmiset olivat aina ystäviä keskenään, kuin he olisivat olleet suurta perhettä, vaikka he eivät olleetkaan sukulaisia keskenään. Muutoin arkielämää koettelivat välillä suuret ristiriidat, mutta
olivat käyneet vuosikausia klubilla, tavanneet puolisonsa siellä ja tulivat nyt lapsineen sinne pitääkseen omaa kulttuuriaan yllä. Luis Henrique sanoo olleensa todella
vaikuttunut tällaisesta yhteisöllisyydestä. (21.4.2001) 7.2.2 Dona Eva museo ja kirjasto
Suomi-Klubin tiloissa sijaitsee Dona Evan nimeä kantava suomalainen museo, joka on ollut avoinna yleisölle vuodesta 1982 lähtien. Sinne on koottu siirtolaisten mukanaan tuomia esineitä, astioita, kansallispukuja ja valokuvia siirtokunnan alkuvuosista jatkuen tähän päivään asti. Museoon on päätynyt myös vierailijoiden tuliaisina lahjoittamia, suomalaisia design-tuotteita ja maisemajulisteita Suomen luonnosta. Se on kummallinen kooste paikallista, materiaalista historiaa alle 100-vuoden ajalta. Suomessa asuvan silmin katsottuna hyvin tuttuja tavaroita, jotka näyttävät edustavan mainiosti siirtokunnan suomalaisia juuria. Kirjasto ja suomalainen museo olivat avoinna iltapäivisin tiistaista sunnuntaihin. Pienessä aulatilassa järjestettiin muutaman kerran vuodessa Jumalanpalvelus, joissa vieraili Evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaisten parissa työskentelevä pappi.
Kuva 9. Helena Hilden de Sousa Penedon suomalaisessa museossa. Kuva: Anja Mäntynen.
7.2.3 Imaginaarinen Pikku-Suomi
Varsinaiset asuinrakennukset Penedossa eivät muistuta perinteisiä suomalaisia taloja.
Puu ei ole trooppisessa ilmastossa kestävä rakennusmateriaali ja sen vuoksi talot on tehty, paikalliseen tapaan, tiilistä. Ne on rapattu ja maalattu yleensä valkoisiksi. Niissä on myös tiilikatto.
Marraskuussa 1998 Penedossa avattiin Pikku-Suomi alue, jonka arkkitehti Alva Fagerlande, ensimmäinen siirtokunnassa vuonna 1929 syntynyt poikalapsi, oli suunnitellut tutustuttuaan vanhan Rauman ja Porvoon puutaloihin.
Rakennusmateriaalina ei kuitenkaan ole käytetty puuta vaan betonia. Illuusio puutaloista syntyy talojen ulkonäöstä: lautarakennetyyliseksi käsitellystä pinnasta, värityksestä ja arkkitehtuurisesta muodosta. Karjalankadun ja Lapinkadun varrella sijaitsevat Posti, Sibelius sali, Korvapuusti kahvila, Jäätelöbaari ja useita
Suomenkielisin nimin varustettuja pieniä puoteja. Tuotevalikoimat voisivat tosin edustaa laajemmin suomalaista perinnettä. Joulupukillakin on siellä oma tropiikin toimipiste, jonne brasilialaiset lapset lähettävät vuosittain tuhansia joulukirjeitä.
Asuinrakennuksia alueella ei ole.
Kuva 10. Pikku Suomen portilla. Sinisessä talossa sijaitsee mm. posti. Kuva: Anja Mäntynen.
Kuva 11. Joulupukin asunto tropiikissa. Taustalla siintää Korvatunturin sijasta
"Nukkuva intiaani"-vuori. Kuva: Anja Mäntynen.
Pikku-Suomen alueesta on haluttu luoda konkreettinen paikka, jossa kohtaavat
merkittävät suomalaisuutta edustavat symbolit. Se on arkkitehtien oma kunnianosoitus siirtokunnan uudisraivaajien työlle ja Penedon syntyhistorialle. Pikku-Suomi on kuvitteellinen, alueen ulkonäköön ja putiikkien nimivalintoihin liittyvää illuusiota Suomesta. Se on pysyvyyden ja pysähtyneisyyden symboli, jolla halutaan visualisoida paikan alkuperäistä historiaa. Kaupoissa myytävät tuotteet ovat kuitenkin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta samoja matkamuistoja, joita myydään muissakin turistikohteissa. Leena Aho kommentoi, että yrittäjät voisivat ammentaa enemmän vahvuuksia suomalaisuudesta. (17.11.2014)
Suomalainen ruokaperinne puuttui penedolaisesta ravintolakulttuurista lähes täysin.
Soile Viitaniemi pystyi nimeämään vain yhden ravintolan, jonka ruokalistalla oli myös suomalaisia ruokia. Ravintola Costa tarjosi lihapullia, kaalikääryleitä ja
silakkalaatikkoa, joka tosin oli valmistettu lohesta. Makeita herkkuja sentään löytyi useammastakin kahvilasta: korvapuusteja ja muitakin pullaleivonnaisia, erilaisia marja- ja hedelmäpiiraita ja suomalaisen perinteen mukaan valmistettuja hilloja sekä
hyytelöitä.
Kuva 12. Kahvila Korvapuusti sijaitsee Karjalankadulla. Kuva: Anja Mäntynen.
8 AIKAPERSPEKTIIVI
Suomalaisen Penedon siirtokunnan perustaminen kahviviljelytilan maille, Itatiaian vuoristoon, trooppiseen Brasiliaan, ja suomalaisuuden illuusion säilyttäminen sekä perinteen siirtäminen lapsille ja toisaalta myös koko paikkakunnalle, on ollut kummallinen prosessi.
Leena Aho kertoo, että Turun kansantanssin ystävät ovat toimineet eräänlaisena
kummiryhmänä penedolaisille tanssijoille. Viiden vuoden välein, vuodesta 1994 alkaen, he ovat vierailleet Penedossa säännöllisesti. Yhteydenpito on ollut alusta lähtien
aktiivista, aluksi kirjeenvaihtoa ja nykyisin skype-yhteydenpitoa ja sähköpostiviestintää.
Penedon eri tanssiryhmät ovat myös käyneet Turussa vastavierailuilla: Penedon Pippurit vuonna 2000 ja Penedon kansantanssijat vuosina 2006 ja 2011.
8.1 Muutokset
Kulkuyhteydet Penedoon olivat ensimmäisinä vuosina huonot, jonka vuoksi yhteisö säilyi varsin suljettuna. Siellä vaikutti oma pienoiskulttuuri ja lähiseudun brasilialaiset tulivat vain klubille oppimaan suomalaisia tansseja ja tutustumaan Penedossa asuviin suomalaisiin. Soile Viitaniemi kertoo klubin taustasta.
S.V. Olen lukenut, että tanhuja tanssittiin ihan alusta asti. Ensin tuolla Fazendan pihalla kunnes rakennettiin se klubi. Vanhalle klubille tulivat kaikki nuoret läheltä tanssimaan, koska ei ollut lähellä mitään tanssipaikkaa. Monet vanhemmat on jo käyneet nuorina klubilla ja ne tietää, että tänne voi tuoda lapset turvallisesti ja klubilla voi olla vanhat ja nuoret ja lapset ja kaikki sujuu ihan hyvin.
Kanssakäyminen lähistöllä asuvien brasilialaisten kanssa vilkastui, kun Penedoon rakennettiin tie. Heitä asettui myös asumaan kylän alueelle. Suomalaiset tanssit ja kansantanhut olivat kuuluneet alusta asti olennaisena osana Penedon elämään. Ajan myötä brasilialaiset toivat mukaan omat ruumiillisuutensa vivahteet. Tanssin kautta he tutustuivat ihmisiin ja oppivat tuntemaan suomalaisten arvomaailmaa, ajattelutapoja ja myös perinteisiin liittyviä asioita. Vuorovaikutuksesta muotoutui tavallaan
penedolainen identiteetti. Osaltaan tulkkina toimi tanssi.
8.2 Nykyaika
Anneli Turunen on Penedossa erittäin arvostettu henkilö. Hän on valloittavalla persoonallisuudellaan ja valoisalla elämänasenteellaan innostanut kylän asukkaita suomalaisen kansantanhun ja muidenkin perinteisten suomalaisten tanssien harrastamiseen vuosikymmenten ajan. Luis Henrigue Alves puhuu hänestä kunnioittavasti ja arvostaen: ”Anneli on Penedon tärkein ihminen, kun puhutaan suomalaisesta kulttuurista ja kansantanhuista. Hän tanssii kuin pilvissä jokaisessa suomalaisessa juhlassa.” Hän on opettanut meitä kaikkia. Anneli ei ohjaa enää nykyään säännöllisesti mitään ryhmää, mutta jokaisessa Pikkujoulussa hän johtaa pienten lasten perinteisten tanssien ja leikkien harjoituksia. Valitettavasti pysyvää lasten ryhmää on ollut vaikeaa muodostaa. (L.H.A. 12.11.2014.)
Luis Henrigue Alves kuvailee tämän päivän suomalaisuutta tunteeksi tietyissä asioissa.
Suomi-klubin tanssi-iltoja järjestetään nykysin joka toinen viikko. Nuorten ryhmä Penedon Pippurit lakkautettiin vuonna 2009, koska ryhmän tanssijoiden elämäntilanteet:
asuinpaikat, perhesuhteet ja työt hankaloittivat harrastusta liikaa. Perinteisiin kuuluu kuitenkin edelleen kokoontuminen suomalaisjuhliin Suomi-klubille. Nostalginen penedolainen tapahtuma on Pikkujoulu riisipuuroineen, lasten esittämine tansseineen ja riemu lasten kasvoilla, kun Joulupukki saapuu. Yksi Penedossa kasvaneen
tunnusmerkki on myös hyvä saunomiskestävyys. Luis Henrigue toteaa että, kun kuka tahansa penedolainen lämmittää saunan, siellä on kuumaa kuin helvetissä. Suurin osa brasilialaisista ei ole tottunut sellaiseen. (L.H.A. 12.11.2014.)
8.3 Tulevaisuus
Inga Hohenthal-Costa mainitsi yhdeksi motiiviksi suomalaistanssien harrastamisessa mahdollisuuden päästä joskus esiintymismatkalle Suomeen. Tanssiryhmissä olevat lapset ja nuoret, jotka asuvat Penedossa, kuulevat, että puhutaan suomalaisista ja saunasta ja muista Suomeen liittyvistä asioista. Sillä lailla he tutustuvat suomalaiseen kulttuuriin. Penedosta tehdyssä brasilialaisessa TV-ohjelmassa oli kysytty lapsilta:
”Miksi sinä tanssit?” He vastasivat: ”Kun joku päivä minä tahdon kanssa mennä Suomeen.” (I.H.C.2005.)
Suomen-vierailuilla on oma mainosarvonsa Penedon tämän hetken pääelinkeinon, matkailijoiden houkuttelemisen, kannalta. Inga Hohenthal-Costa toteaa:
Monet ei tiedä, että Brasiliassa on suomalainen siirtolaisuuskunta. Minä sanoinkin, että me tehdään mainosta Penedosta. Että sinne tulee varmasti lisää suomalaisia, kun ne tietää, että siellä on sellainen siirtolaisuuskunta ja siellä voidaan puhua suomea, nii monet sitten kiinnostuu. Ja suomalaiset on käyneet jo koko Euroopan ja sit ei tiedä minne menee, nii sit se on erikoinen, vähän
erilainen matka heille. Monet on sanonu, et varmasti tuleekin. (2005.)
Leena Aho näkee suomalaisen kansantanhun harrastustoiminnan tulevaisuuden
Penedossa valoisana. Säännöllinen kanssakäyminen Suomessa asuvien tuttavien kanssa pitää aktiviteettia yllä. Seuraava matka Penedosta Turkuun on suunnitteilla kesällä 2015. Henkilökohtaiset ystävyyssuhteet lienevätkin hyvin merkittävä tekijä elävän perinteen ylläpitämisessä. Uusia tanssiohjeita ja CD-materiaalia toimitetaan tarpeen mukaan kummiryhmille Penedoon. Nykyteknologia e-mail, facebook, twitter yms.
mahdollistavat suorat kontaktit ja vaikkapa Turun kansantanssijoiden harjoitusten seuraamiseen skype-yhteyksien kautta. Sekä vanhoilla että nuorilla tanssin harrastajilla on ystäviä ja tuttavia Suomessa. (17.11.2014)
Helena Hilden de Sousa sanoo puolestaan olevansa huolestunut suomalaisen
kansantanhun tulevaisuudesta Penedossa. Tämänhetkinen tanssiryhmä vanhenee koko ajan. Inga Hohenthal-Costa on tehnyt viime vuosina valtavasti työtä organisoidessaan yhden ryhmän toimintaa. Tanssijat ovat kuitenkin jo yli 40-vuotiaita eikä nuorempia tanssijoita ole saatu riittävästi innostumaan mukaan tanhuharrastukseen. Uusien sukupolvien jatkuva kouluttaminen on avainkysymys kansantanhun säilyttämiselle.
Helena toivookin, että Penedoon saataisiin opettaja, joka pystyisi ohjaamaan lapsia tanssin ja musiikin pariin. Sellaista henkilöä ei nyt ole.
Helena ajattelee, että Penedolla on edelleen suomalainen identiteetti, mutta hänen mielestään Dona Evan Museo on tällä hetkellä suomalaisuuden kannalta tärkeämpi kuin tanssit. Museo on avoinna joka viikonloppu, mutta tansseja järjestetään vain kaksi kertaa kuukaudessa. (28.11.2014)
Optimismia suomalaisen kansantanhun säilyttämisestä Penedossa pitävät vahvasti yllä yhteydet Suomeen. Motivaatio tanhuharrastukseen kyllä varmasti taas koheneekin, kun tiedossa on jotakin erityistä. Penedon kansantanssin ystäville on esitetty jo vierailukutsu Suomeen myös vuodelle 2017, jolloin vietetään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia, kertoo Leena Aho. Suomessa järjestetään silloin Euroopan suurin kansanmusiikin ja -
tanssin juhla Europeade, johon osallistuu yli 4000 tanssijaa ja muusikkoa eri puolilta Eurooppaa. Tapahtumapaikkana Suomessa on Turku.
9 POHDINTAA
Suomalaisia kansantanhuja on Penedossa tanssittu aina, koko siirtokunnan
olemassaolon ajan. Kylä on vähitellen brasilialaistunut, mutta paikalliseen viikonlopun viettoon ovat alusta asti kuuluneet lauantaitanssit. Suomalaisten siirtolaisten mukanaan tuomasta huvittelumuodosta on tullut kyläläisten yhteinen arvossapidetty
yhteisöllisyyden ilmentymä. Kansantanhun harrastuksella on ollut nousu- ja laskukautensa, mutta koko ajan sillä on ollut voimakkaasti tiedostettu oma arvonsa Penedon historiassa. Sitä on pidetty tärkeänä asiana koko Penedon identiteetille. Toista samanlaista kylää ei Brasiliasta löydy.
Lauantaitanssit ovat kokeneet omat muutoksensa maailman muutosten virrassa.
Alkuperäiset suomalaiset kyläläiset jatkoivat uudessa asumisympäristössään niitä asioita, joita olivat Suomessa oppineet ja jotka kuuluivat silloiseen elämisen tapaan.
Lauantaitanssit olivat alkuun pelkästään suomalaisten huvia. Brasilialaiset toivat tansseihin vähitellen omat kehollisuutensa vivahteet ja rennon heittäytymisen musiikin vietäväksi. Musiikkivalinnatkin valikoituivat nopearytmisiksi. Halu säilyttää
suomalaisuutta on silti ollut mukana koko ajan.
Penedon suomalaisen siirtokunnan perustamisen taustalla oli utopistinen
ihanneyhteisön ajatus, yhden ihmisen haave tyhjään tilaan luotavasta täydellisestä paikasta. Alkuperäinen ajatus vegetaristisesta ja luonnonparannukseen puhtaasti nojaavasta, onnellisesta yhteisöstä säilyi puhtaana vain hetken. Sosiaaliset tarpeet, asukkaiden erilaiset ajattelumallit, vallankäyttöön liittyvät tekijät ja viime aikoina sähköisten kommunikointivälineiden räjähdysmäinen kehitys ovat muuntaneet Penedon todellisuuden kauas alun perin tavoitellusta ihanteesta.
Toivo Uuskallion ihanteellisena tavoitteena oli löytää paikka, jossa ihminen voisi elää mahdollisimman luonnonmukaisesti. Jotain alkuperäisestä ideologiasta on kuitenkin vielä jäljellä. Penedossa on edelleen olemassa erilaista luonnonmenetelmiin perustuvaa yritystoimintaa. Hierontaa on tarjolla vieläkin, mehiläisten kasvatuksesta saadaan hunajan lisäksi myös lääkkeitä, homeopaattisia ja ns. pehmeitä hoitoja on saatavilla edelleen ja kynttiläkaupasta voi ostaa käsin valettuja uniikkikynttilöitä.
Penedo on suomalaisten siirtolaisten perustama kylä, jossa on vieläkin tietoisesti korostettu suomalainen leima. Penedoa markkinoidaan matkailijoille Brasiliassa suomalaisena kylänä. Sitä halutaan pitää yllä erilaisin ulkoisin tunnusmerkein ja
kulttuurisin keinoin. Paikan ominaispiirteitä vaalitaan tietoisesti. Pikku-suomi, Suomi-klubi tansseineen ja suomalainen museo edustavat siirtokunnan historiallisia juuria.
Hyvin monella Penedossa asuvalla on kotonaan myös suomalainen sauna.
Suomalaisuuden eräs piirre tulee esille selvästi lähimmän kaupungin, Resenden kirkon vierellä, noin kymmenen kilometrin päässä Penedosta. Siellä sijaitsee kaikkien lähialueen vainajien yhteinen hautausmaa. Penedon siirtokunnan edesmenneiden asukkaiden viimeinen leposija on suomalaisella hautausmaalla. Se poikkeaa selvästi brasilialaisesta perinteestä. Suomalaiset lepäävät sankarihautamaisella alueella.
Jokaisella haudalla on samankaltainen vaalea, pieni hautakivi, johon vainajan nimi on kaiverrettu. Vieressä on rönsyilevän brasilialaisen hautausmaaperinteen mukainen kaakelein ja runsain koristein ja muistoesinein varustettu hautalehto.
Penedossa asuvien Suomi tietoisuutta halutaan lisätä järjestämällä suomen kielen kursseja, pitämällä yhteyttä Suomessa asuviin sukulaisiin ja tuttaviin, kutsumalla vierailijoita Suomesta opettamaan kansantanhuja ja esiintymään Penedossa erilaisissa juhlissa. Esiintymismatkat Suomeen motivoivat harjoittelemaan perinteisiä suomalaisia kansantanhuja ja samalla tekevät paikallista historiaa kokemuksellisesti tutuksi Penedon uusille sukupolville. Tavallista arkea eletään kuitenkin osana brasilialaista yhteiskuntaa.
Tänä vuonna (2014) Penedon siirtokunta on viettänyt jo 85-vuotisjuhliaan. Se on nykyisin noin 5000 asukkaan kylä, jonka tärkein elinkeino on matkailu. Seudulla on yli 50 hotellia. Suomalaisten jälkeläisiä asuu Penedossa muutamia kymmeniä ja joitakin uusiakin suomalaisasukkaita on vuosien varrella muuttanut sinne asumaan joko pysyvästi tai talviajan siirtolaiseksi. Kylän historiaa ja perinteitä halutaan edelleen tietoisesti pitää yllä ja samalla erottua muista samantapaisista matkailukohteista.
Suurissa lähikaupungeissa, Rio de Janeirossa ja Sao Paolossa, Penedo tunnetaan suomalaiskylänä. Penedossa toimii edelleen Suomi-klubi, jonka klubirakennuksessa järjestetään lauantaisin tanssit. Siellä on Dona Evan Suomalainen Museo ja kokonainen Pikku-Suomen alue, jonka talot on suunniteltu vanhaa suomalaista puutaloarkkitehtuuria mukaillen. Myös suomalaisen kansantanhun ryhmiä on lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta Penedossa aina ollut. Nykyisin suurimmalla osalla tanssijoista ei ole suomalaisia sukujuuria, mutta suomalaisia tansseja tanssitaan silti.
Penedoa tarkastellessaan suomalainen tulee pohtineeksi omia juuriaan. Mitkä asiat tuovat mieleen omaan kulttuuriin liittyviä mielikuvia, mitkä ovat olennaisia tunnusmerkkejä, joita itse valitsisi säilytettäväksi silloin, jos pitäisi asettua asettumaan
uuteen ympäristöön, vieraaseen paikkaan. Tarkoituksenmukaiset muutokset ovat syntyneet historiallisen ja kulttuurisen prosessin tuloksena. Myös muuttamisen syyt vaikuttavat osaltaan siihen, mitkä asiat ovat henkilökohtaisesti merkittäviä. Jotkut haluavat sulautua nopeasti uuteen elinympäristöön, joillekin omat juuret tulevat mieleen erilaisina juhlapäivinä, joku palauttaa mieleen suomalaisuuttaan konkreettisten tavaroiden, musiikin tai kirjallisuuden kautta. Penedossa suomalaisuuden yhtenä vahvana merkkinä ovat olleet suomalaiset tanssit aina lauantai-iltaisin.
LÄHTEET
Kirjalliset lähteet:
DeNora, T. 2000. Music in everyday life. Cambridge: University press Fornäs, J. 1998. Kulttuuriteoria. Tampere: Tammerpaino oy
Frith, Simon (toim.) 1991. Music at the Margins. Popular Music and Global Cultural Diversity. Newbury Park, London, NewDelhi: Sage
Frith, Simon (toim.) 1989. World music, politics and social change. Manchester university press
Guilbault, Jocelyne, 2007. Governing Sounds, the Cultural Politics of Trinidad´s Carnival Musics. Chicago: University of the Chicago Press.
Hakala, Katariina ja Hynninen, Pirkko. 2007. Etnografisesta tietämisestä. Teoksessa Lappalainen Sirpa, Hynninen Pirkko, Kankkunen Tarja, Lahelma Elina &Tolonen Tarja (toim.) Etnografia metodologiana, lähtökohtana koulutuksen tutkimus. Tampere:
Vastapaino
Hall, S. 1999. Identiteetti. Tampere, Vastapaino.
Hennion, A. & Grenier, L. 2000. Sosiology of art: New Stakes in a Post-Critical Time.
Teoksessa The international handbook of sociology. Quah, S.R. ja Sales, A.(toim.) London, Thousand Oaks, New Delhi: SAGE
Hoppu, P. 2003. Tanssintutkimus tienhaarassa. Teoksessa Tanssi tanssi. Saarikoski, H.
(toim.) Kulttuureja. Tulkintoja. Tampere: Vastapaino
Johnson et al. (toim.), 2004. The Practice of Cultural Studies. Kpl 6. Make space!
Spatial dimensions in cultural research. London
Järviluoma, Helmi 1997. Musiikki, identiteetti ja ruohonjuuritaso. Acta Universitatis Tamperensis 555. Tampere. Tampereen yliopisto
Järviluoma, Helmi 2013. Etnomusikologia ja etnografinen kirjoittaminen. Teoksessa Musiikki kulttuurina. Moisala, P. ja Seye, E. (toim.) Suomen etnomusikologinen seura ry
Kankkunen, Tarja 2007. Monimediaisuuden äärellä. Teoksessa Etnografia
metodologiana, lähtökohtana koulutuksen tutkimus. Lappalainen Sirpa, Hynninen Pirkko, Kankkunen Tarja, Lahelma Elina &Tolonen Tarja (toim.) Tampere: Vastapaino Koivukangas, O. 1998. Kaukomaiden kaipuu. Suomalaiset Afrikassa, Australiassa.
Uudessa-Seelannissa ja Latinalaisessa Amerikassa. Jyväskylä: Gummerus
Kotilainen, E-M. 1997. Esineet, museot ja kenttätyö. Teoksessa Kaukaa haettua.
Kirjoituksia antropologisesta kenttätyöstä. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy
Kurkela, V. 1986. Tanhuten valistukseen. Musiikkivalistus ja perinnetyö Suomen Demokraattisessa Nuorisoliitossa. Työväenmusiikki-instituutin julkaisuja 5. Helsinki Kurkela, V. 1989. Musiikkifolklorismi ja järjestökulttuuri. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino oy
Kymäläinen, P. 2006. Paikan ajattelun haasteita. Teoksessa Paikka. Eletty, kuviteltu, kerrottu. Knuuttila, S., Laaksonen, P. & Piela, U. (toim.) Kalevalaseuran vuosikirja 85.
Helsinki. SKS
Lappalainen, Sirpa. 2007. Johdanto. Mikä ihmeen etnografia? Teoksessa Etnografia metodologiana, lähtökohtana koulutuksen tutkimus. Lappalainen Sirpa, Hynninen
Lappalainen, Sirpa. 2007. Johdanto. Mikä ihmeen etnografia? Teoksessa Etnografia metodologiana, lähtökohtana koulutuksen tutkimus. Lappalainen Sirpa, Hynninen