Presidentti Bushin puheista voidaan nähdä rakentuvan tarina, jonka johdantona toimii hänen virkaanastujaispuheensa. Siinä hän laulaa ylistystä maalleen, sen ainutlaatuisuudelle, voimalle ja ylevälle tehtävälle maailman valona. Sitten maata kohtaa tragedia, joka tuo sen tietoisuuteen pahan olemassaolon, ja herättää sen oman peilikuvansa ihailusta toimintaan. Se muistaa historiallisen tehtävänsä ja ryhtyy kitkemään pahuutta maailmasta. Vuosien 2006–2007 puheissa kohtaamme epäsuositun presidentin, jonka monet liittolaiset ovat lähteneet hänen hallinnostaan, ja jonka puolue ei ole enää vallassa kongressissa. Sota, johon presidentti maansa vei, on koetellut kansalaisten kärsivällisyyttä, ja Clintonin kaudelta peritty vahva talous on sodan ja huolettomien veroalennusten rapauttama.
Aineistossani olleista lehdistötilaisuuksista näkyi, kuinka presidentti Bush usein turvautui yhteiskuntauskonnolliseen retoriikkaan, kun häneltä kysyttiin hallinnolle kiusallisista asioista, välttäen tällä tavoin suoran vastauksen antamista kysymyksiin. Parhaimmillaan presidentti vaikutti vuosien 2001–2002 aineiston perusteella olevan saadessaan puhua valmiiksi kirjoitettua tekstiä, ja tilanteissa, joissa hän puhui esim. CIA:n tai lentoyhtiöiden työntekijöille eikä joutunut puhumaan monimutkaisista maailmanpolitiikan kysymyksistä.
Presidentin suosiota voi ymmärtää näistä puheista käsin, joissa hän viljelee maanläheistä huumoria ja saa kuulijansa nauramaan. Huumori on joissain tilanteissa toimiva tapa tuoda kuulijoita yhteen. Se ei ole juhlallista kuten yhteiskuntauskontoon vetoava retoriikka, ja on tavallaan vastakkainen eli maallisempi, mutta ehkä yhtä voimakas, keino puhutella kuulijoita ja saada viestinsä perille.
Yhteiskuntauskonnon käsite tarjoaa maan historiaan perustuvan tavan ymmärtää presidentti Bushin retoriikkaa. Sen avulla voidaan selittää, miksi presidentti kuvaa Yhdysvaltojen ulkopoliittisia tavoitteita Jumalaan viitaten, ja miksi se vetoaa maan kansalaisiin. Vastakkainasettelu on tunnusomaista amerikkalaiselle maailmankuvalle. Ennen terrori-iskuja Yhdysvallat oli tilanteessa, jossa sillä ei oikein ollut selkeää vihollista kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kun
Neuvostoliitto vielä oli olemassa, kaksinapaisuus oli keskeinen osa amerikkalaisten ja eurooppalaistenkin maailmankuvaa.
Presidentti Bush käyttää aineistoni puheissa yhteiskuntauskonnollista retoriikkaa vain puhuessaan ulkopolitiikasta, kuvatessaan amerikkalaisten kansanluonnetta ja maan historiaa. Kuitenkin uskonnollisuus ohjaa presidentin sisäpolitiikkaa esimerkiksi homoliittojen tai vapaan abortin vastustamisessa. Tässä tulee mielestäni hyvin esiin yhteiskuntauskonnon ja uskonnollisuuden ero.
Yhteiskuntauskonto selittää valtion ja kansan roolia kansainvälisessä yhteisössä.
Sen avulla käsitellään kansallista historiaa ja kansallisia traumoja, toisin sanoen kansan olemassaolon peruskysymyksiä. Se auttaa visioimaan tulevaisuutta. Sen avulla kerrotaan elävää tarinaa, jossa jokainen kansalainen voi tuntea olevansa mukana. Yhteiskuntauskonnollinen retoriikka tuo kansalaiset yhteen. Kirkollinen uskonto puolestaan selittää yksilölle tämän oman elämän merkitystä. Molemmat antavat neuvoja sen suhteen, kuinka muihin – kansoihin tai yksilöihin – tulisi suhtautua. Maan yhteiskuntauskonnossakin esiin tuleva amerikkalainen itseriittoisuus ja omahyväisyys (sanoipa Bellah mitä hyvänsä) saattavat kummuta osittain myös amerikkalaisten pohjimmaisesta epävarmuudesta kansojen joukossa. Samalla kun yhteiskuntauskonto yhdistää ja kompensoi yhteistä perimää ja alkuperää, se mahdollisesti kompensoi myös sen puutteesta johtuvaa alemmuuskompleksia eurooppalaisiin kansallisvaltioihin verrattuna.
Yllätyin tutkielmaa tehdessäni siitä, kuinka yhteiskuntauskonto todellakin oli voimakkaasti läsnä Bushin käyttämässä retoriikassa vuosina 2001–2002. Yhtä yllättävää oli sen katoaminen lähes kokonaan vuoteen 2007 mennessä, vaikka tiesinkin sen tulevan esiin nimenomaan kriisitilanteissa. Aineistoni perusteella tämä Bellahin näkemys vaikuttaa paikkansapitävältä. Kriisistä toipumisen jälkeen elämä Yhdysvalloissa normalisoitui, ja ihmisten ajatukset palasivat arkipäiväisempiin huoliin. Enää ei ollut tarvetta hakea turvaa yhteiskuntauskonnosta. Kysymys siitä, miksi iskut oikein tapahtuivat, unohdettiin.
Aineistoni ensimmäinen puhe presidentin virkaanastujaisista pidettiin puoli vuotta ennen terrori-iskuja. En kuitenkaan näe tämän heikentävän Bellahin
oletuksen selitysvoimaa. Ensinnäkin virkaanastujaispuhe on perinteinen ja seremoniallinen, joten sen luonteen vuoksi se on retorisin analysoimistani puheista. Seremoniassa vahvistetaan uuden presidentin vallan yhteiskuntauskonnollinen legitimiteetti. Toiseksi kansakunnan kahtia jakaneita, Bushin valintaan johtaneita vaaleja voidaan pitää myös kriisinä, josta toipumiseen saattoi olla tarvetta vedota yhteiskuntauskontoon. Kolmanneksi, Bush tuli valituksi ainakin osittain uskonnollisen oikeiston äänten ansiosta. Hän toi kampanjansa aikana esille henkilökohtaista uskonnollisuuttaan, ja jatkoi linjaa puheissaan. Ehkä hän myös tuoreena presidenttinä tunsi tarvetta turvautua uskonnolliseen retoriikkaan tilanteissa, joissa hänen asiaosaamisensa ei vielä ollut vahvaa. Ajan myötä ja kokemuksen karttuessa tarve tällaiselle retoriikalle väheni.
Kaiken kaikkiaan presidentin puheet ovat mielestäni hyvin samankaltaisia ja kaavamaisia. Niissä toistetaan samoja yhteiskuntauskonnollisia ajatuksia kerrasta toiseen. Keskeinen presidentin käyttämä keino on ajatusten/mielikuvien vahvistamisen retoriikka. Puheet eivät tarjoa uusia näkökulmia käsillä oleviin monimutkaisiin kansainvälisen politiikan ilmiöihin, vaan asiat yksinkertaistetaan hyvin voimakkaasti hyvä vastaan paha –asetelmaksi. Bushin lainatessa Irakin sodan liittolaisensa Britannian entistä pääministeriä Tony Blairia, hänen oman retoriikkansa latteus tulee mielestäni selkeästi esiin. Blair sanoo muutamalla lauseella enemmän Irakin tilanteesta kuin Bush kokonaisessa puheessa.
”Väkivalta ei ole…sattumaa tai epäonnistuneen suunnittelun syytä.
Se on tarkoituksellinen strategia. Se on suora seuraamus ulkopuolisen ääriaineksen liittoutumisesta maan sisäisen ääriaineksen kanssa – al-Qaida yhdessä sunnikapinallisten, ja Iran militanttishiiojen kanssa – tarkoituksenaan synnyttää vihaa ja siten estää laajapohjaisen demokratian mahdollisuus.”132
Yhdysvaltojen historian vaikutus amerikkalaiseen ajatteluun yhdessä yhteiskuntauskonnon käsitteen kanssa tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman maailman ainoan supervallan presidentin tapaan puhutella kansakuntaansa.
132 9.12.2006 President’s Radio Address. Victory in Iraq. "The violence is not ... an accident or a result of faulty planning. It is a deliberate strategy. It is the direct result of outside extremists teaming up with internal extremists -- al Qaeda with [the] Sunni insurgents, [and Iran with] Shia militia -- to foment hatred and thus throttle at birth the possibility of non-sectarian democracy."
Yhteiskuntauskonnollinen tulkinta Yhdysvaltojen ulkopolitiikan luonteesta on tietysti vain erittäin monimutkaisen asian yksi puoli, mutta kiehtova ja selitysvoimainen. Olisi mielenkiintoista esimerkiksi vertailla analysoimiani puheita vaikkapa Bushin edeltäjän Bill Clintonin retoriikkaan. Myös amerikkalaisten presidenttien retoriikan vertaaminen vaikkapa uskonnon ja valtion erittäin tiukasti erossa pitävän, mutta varsin nationalistisen Ranskan johtajien puheisiin voisi olla antoisaa. Bushin puheiden tutkiminen yhteiskuntauskonnon näkökulmasta oli melko selkeää tehdä pro gradun kaltainen akateeminen sormiharjoitus, sillä retoriikassa oli paljon tarttumapintaa.
Haasteellisempaa olisi esimerkiksi retoriikassaan perinteisesti melko koruttomien suomalaispoliitikkojen puheiden tutkiminen.
LÄHTEET:
Kirjallisuus ja artikkelit:
Bellah, Robert N. (1970). Beyond Belief. Essays on Religion in a Post-Traditional World. New York: Harper & Row.
Bellah, Robert N. & Ridchard Madsen & William M. Sullivan & Ann Swindler
& Stephen M. Tipton. (1985). Habits of the Heart: Individualism and Commitment in American Life. Berkeley: University of California Press.
Brown, Chris. (1992). International Relations Theory. New Normative Approaches. New York: Harvester Wheatsheaf.
Casanova, José. (1994). Public Religions in the Modern World. Chicago and London: The University of Chicago Press.
Devetak, Richard. Critical Theory. Teoksessa Burchill, Scott. (1996). Theories of International Relations. Basingstoke: Macmillan.
Fisher, Walter R. (1970). A Motive View of Communication. Quarterly Journal Of Speech 56.
Fisher; Walter R. (1987). Human Communication as Narration: Toward a Philosophy of Reason, Value, and Action. Columbia SC: University of South Carolina Press.
Fox, Jonathan & Shmuel Sandler. (2004). Bringing Religion into International Relations. New York: Palgrave Macmillan.
Geertz, Clifford. (1963). Primordial Sentiments and Civil Politics in the New States. Teoksessa Geertz, Clifford. (toim.) Old Societies and New States. The Quest for Modernity in Asia and Africa. New York: The Free Press on Glencoe.
Gellner, Ernest. (1992). Postmodernism, Reason and Religion. London:
Routledge.
Glazer, Nathan & Daniel Patrick Moynihan. (1970). Beyond the Melting Pot.
The Negroes, Puerto Ricans, Jews, Italians and Irish of New York City.
Cambridge: The M.I.T. Press.
Harle, Vilho. (1991). Hyvä, paha, ystävä, vihollinen. Jyväskylä: Gummerus.
Joireman, Sandra F. (2003). Nationalism and Political Identity. London:
Continuum.
Kaplan, Esther. (2004). With God on Their Side. How Christian
Fundamentalists Trampled Science, Policy, and Democracy in George W.
Bush’s White House. New York: New Press.
Lampinen, Tapio. (1995). Uskonto ja politiikka. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy.
MacIntyre, Alasdair. (1981). After Virtue. A Study in Moral Theory. Notre Dame, Ind: University of Notre Dame Press.
Marty, Martin E. (1986). Modern American Religion. Vol. 1. The Irony of It All.
1893-1919. Chicago: The University of Chicago Press.
McAfee, Robert. (toim.) (1986). The Essential Reinhold Niebuhr. Selected Essays and Addresses. New Haven and London: Yale University Press.
Myrdal, Gunnar. (1964). An American Dilemma. The Negro in a White Nation.
New York: McGraw-Hill.
Onega, Susana & José Angel García Landa. (toim.) (1996). Narratology: An Introduction. London: Longman.
Singer, Peter. (2004). President of Good and Evil. Taking George W. Bush seriously. London: Granta Books.
Smith, Anthony D. (2003). Chosen Peoples. Sacred Sources of National Identity. Oxford: Oxford University Press New York.
Smith, Anthony D. (1986). The Ethnic Origins of Nations. New York:
Blackwell.
Rousseau, Jean-Jacques. (1997). Yhteiskuntasopimuksesta, eli, Valtio-opin johtavat aatteet. Hämeenlinna: Karisto.
Ryan, Halford Ross. (toim.) (1995). U.S. Presidents as Orators. A Bio-critical Sourcebook. Westport: Greenwood Press.
Sternberger, D. (1972). Legitimacy. International Encyclopedia of the Social Sciences vol 9. New York: The McMillan Company & The Free Press.
Thomas, Scott M. Taking Religious and Cultural Pluralism Seriously. The Global Resurgence of Religion and the Transformation of International Society.
Teoksessa Petito, Fabio & Pavlos Hatzopoulos. (toim.) 2003. Religion in International Relations. The Return from Exile. Palgrave MacMillan, New York.
Todorov, Tzvetan. (1969). Grammaire du Décaméron. The Hague: Mouton.
Todorov, Tzvetan. (1992). The Conquest of America. The Question of the Other.
New York: HarperPerennial.
Van der Veer, Peter. Political Religion in the Twenty-first Century. Teoksessa Paul, T.V. & John A. Hall. (toim.) (1999). International Order and the Future of World Politics. Cambridge: Cambridge University Press.
Wuthnow, Robert. (1994). Producing the Sacred. An Essay on Public Religion.
Urbana and Chicago: University of Illinois Press.
Internet-lähteet:
Bellah, Robert N. (1991). Civil Religion in America.
[http://www.robertbellah.com/articles_5.htm]. Luettu 18.10.2004.
Bellah, Robert N. (2003). Imperialism, American-style. [http://www.religion-online.org/showarticle.asp?title=2667]. Luettu 18.10.2004
Lampinen, Tapio. (2006). Uskolla perustellun politiikan hauraus.
[http://www.sana.fi/etusivu/puheenvuorot/uskolla_perustellun_politiikan_haura us/]. Luettu 20.8.2007.
Winthorp, John. (1630). A Modell for Christian Charity.
[http://www.winthropsociety.org/doc_charity.php]. Luettu 29.10.2004.
Newsweek Poll 5.5.2007.
[http://www.msnbc.msn.com/id/18491981/site/newsweek/]. Luettu 14.7.2007.
Muut lähteet:
Aaltola, Mika. (2004). Luento 19.3.2004. Tampereen yliopisto: Politiikan tutkimuksen laitos.
AINEISTO:
2001-2002:
President George W. Bush’s inaugural address. 20.1.2001
President discusses defense priorities at American Legion. 29.8.2001 Statement by the President in his address to the nation. 11.9.2001
President pledges assistance for New York in phone call with Pataki, Giuliani.
13.9.2001
President’s remarks at National Day of Prayer and Remembrance. 14.9.2001 Remarks by the President upon arrival. 16.9.2001
“Islam is peace” says President. 17.9.2001
President launches online American relief and response effort. 18.9.2001 Address to a Joint Session of Congress and the American people. 20.9.2001 President freezes terrorists’ assets. 24.9.2001
International campaign against terror grows. 25.9.2001 President meets with Muslim leaders. 26.9.2001 President thanks CIA. 26.9.2001
At O’Hare, President says “Get on board.” 27.9.2001
President works on economic recovery during NY trip. 3.10.2001 Gov. Ridge sworn-in to lead homeland security. 8.10.2001 German leader reiterates solidarity with U.S. 9.10.2001 President plays tribute at Pentagon memorial. 11.10.2001 President calls for action on economy, energy. 26.10.2001
President Bush: “No nation can be neutral in this conflict.” 6.11.2001 Prime Minister Blair says coalition is stronger. 7.11.2001
President discusses war on terrorism. 8.11.2001
President delivers state of the union address. 29.1.2002
2006-2007:
State of the union address by the President. 31.1.2006
President Bush’s radio address: President’s 2006 agenda. 25.2.2006 President Bush’s radio address: Afghanistan, India, and Pakistan. 4.3.2006
President Bush’s radio address: Operation Iraqi freedom. 11.3.2006
President Bush’s radio address: Operation Iraqi freedom: Three years later.
18.3.2006
President Bush’s radio address: Progress in Iraq. 29.4.2006 President Bush’s radio address: National security. 13.5.2006 President Bush’s radio address: Memorial Day. 27.5.2006
President Bush’s radio address: Death of Abu Musab al-Zarqawi. 10.6.2006 President Bush’s radio address: Independence Day. 1.7.2006
President Bush’s radio address: Peace in the Middle East. 29.7.2006 President Bush’s radio address: Fifth anniversary of September 11 attacks.
11.9.2006
President Bush’s radio address: Veterans’ Day, war on terror. 11.11.2006 President Bush’s radio address: Democracy in Iraq. 2.12.2006
President Bush’s radio address: Victory in Iraq. 9.12.2006
President Bush’s radio address: The new way forward in Iraq. 13.1.2007 President Bush delivers state of the union address. 23.1.2007
President Bush’s radio address: War spending bill. 17.3.2007
President Bush’s radio address: Emergency war supplemental. 14.4.2007 President Bush’s radio address: Memorial Day. 26.5.2007
President Bush’s radio address: G-8 Summit. 2.6.2007
President Bush’s radio address: Independence Day. 30.6.2007 President Bush’s radio address: Way forward in Iraq. 14.7.2007 President Bush’s radio address: Way forward in Iraq. 21.7.2007 President Bush’s radio address: Global war on terror. 28.7.2007 President Bush’s radio address: Way forward in Iraq. 18.8.2007 Kaikki puheet ovat luettavissa Valkoisen talon kotisivuilta osoitteesta
www.whitehouse.gov. Esseessä käytettävien katkelmien käännökset T. Lautala.