Tutkimuksen tulokset osoittavat, että oppilaat pitävät pääosin opettajastaan ja kokevat opettajat toimet oikeudenmukaisina, säännöt tarpeellisina ja puuttumisen tärkeänä sekä myös välttämät-tömänä. Oppilaat kokevat opettajan turvallisena aikuisena, joka kohtelee heitä hyvin ja heidän kasvuaan ja oppimistaan edistäen. Oppilaat kokevat opettajan auktoriteetin hyväksyttävänä ja tarpeellisena opettajan ominaisuutena, jotta koulussa opiskelu ja oppiminen on mahdollista.
Kyselyyn vastannut oppilas on kommentoinut kyselyn loppuun seuraavasti: ”Koulunkäynti on silloin mukavaa kun on säännöt”. Tämän oppilaan ajatukset rakentavat niin sanotusti koko opis-kelu- ja oppimisympäristön pohjan. Luokassa ja koulussa on oltava säännöt, aivan kuten yh-teiskunnassammekin on lait, tietyt normit ja toimintatavat, joita noudattaen yhteiskuntamme järjestelmä kykenee toimimaan. Ilman sääntöjä ja toimintamalleja ei koulussa olisi mahdolli-suutta oppia, kasvaa ja kehittyä. Opettaja on se aikuinen ja kasvattaja koulussa, joka on vas-tuussa näiden tavoitteiden toteutumisesta. Opettajan velvollisuus on huolehtia, että jokaisella oppilaalla on luokassa mahdollisuus opiskeluun ja itsensä kehittämiseen niin yksilönä kuin yh-teisön jäsenenäkin. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014).
Auktoriteetteja on niin monia kuin on opettajapersooniakin. Jokainen opettaja tekee työtään oman persoonansa kautta ja luo oppilaisiin yksilöllisiä oppilas–opettaja-suhteita. Auktoriteetti-aan opettajan tulee käyttää, jotta oppilailla on luokassa turvallinen olo ja he voivat luottaa opet-tajaansa aikuisena, jonka kanssa he viettävät suuren osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Opet-tajan tulee osata käyttää auktoriteettiaan oikeutetusti, lapsen parasta ajatellen. Auktoriteetti ei saa olla lasta alistava tai vain muodolliseen valtaan perustuvaa pakkovaltaa, vaan sen tulee olla välittävää ja tukevaa auktoritatiivista valtaa oppilaaseen nähden. Jokaisen kasvattajan, niin
opettajan kuin huoltajankin, on muistettava, että kasvuun, kehitykseen ja kasvattamiseen kuu-luu vastoinkäymisiä ja että kaikkia ei aina voi miellyttää. Säännöt tai rangaistukset eivät tunnu aina mukavilta, mutta ne ovat ehto hyvälle kasvatukselle. Rajat tai kiellot eivät vahingoita lasta, kun aikuinen muistaa aina toimia johdonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti.
Erään oppilaan ajatuksia lainaten ”Nykyaikana usein opettajat sanovat että: Kohta saat jälki-istuntoa. Siihen pitäisi tulla muutos. Opettajien pitäisi tällaisessa asiassa olla suoraselkäisempiä ja antaa se jälki-istunto!” Oppilaat kokevat rangaistusten olevan oikeutettuja, jos rangaistuk-selle on jokin syy. Toisin sanoen kun kasvatettava toimii väärin, on lapsestakin oikeutettua, että kasvattaja antaa rangaistuksen, vaikkei rangaistus olisi kovin mukava. Lapsi tai nuori ymmär-tää, että jos hän itse toimii väärin, on kasvattaja silloin oikeutettu antamaan hänelle toiminnas-taan rangaistuksen. Tämä on hyvin tärkeää paitsi opettajan myös vanhempien kasvatustyössä. On hyvä toimia aina samojen sääntöjen mukaisesti. Kuten Hermanson ja Martola (2006) muistut-tavat, ”jos tänään sallin, en voi huomenna kieltää”, ja kuten kyselyyn vastannut oppilas huo-mautti, rangaistus tai puuttuminen ei saa jäädä vain puheen tasolle. Niin sanotut uhkailut tulee toteuttaa, sillä niin kasvattaja toimii johdonmukaisesti ja oppilas osaa kiellosta lopettaa eikä jatka epätoivottua käytöstä.
Vaikka opettajakoulutuksella on vetovoimaa, toivoo yhä useampi valmistunut työllistyvänsä muualle kuin kouluun. Tämä johtuu siitä, ettei opettajien työviihtyvyys ole kovin korkealla ja opettajat uupuvat työssään sekä kokevat suuria haasteita lisääntyneiden oppilaiden ongelmien sekä suurten opetusryhmien kanssa. (Mäkijärvi, 2008, 48.) Mäkijärven huomio on huolestut-tava. Mitkä ovat ne syyt, jotka ovat ajaneet kasvatus- ja opetustyön tähän tilanteeseen? Onko mahdollista, että ajan kuluessa opettajien menettäessään viran puolesta saamaansa auktoriteet-tia, ovat luokanhallintataidot olleet vaarassa epäonnistua? Aikuisen ja opettajan on itse hankit-tava ja rakennethankit-tava auktoriteettiasemansa suhteessa kasvatettaviin. Tämä vaatii nykypäivän koulumaailmassa itseluottamusta ja pitkäjänteisyyttä. Myös oppilaiden tietoisuus heidän omista oikeuksistaan ja siitä, kuinka opettaja saa toimia, tuntuu lisääntyneen. Mielestäni on hyvä muis-taa, ettei lapsilähtöinen kasvatus tai lapsen paras tarkoita samaa kuin salliva kasvatus. Jotta oppilailla on koulussa mahdollisuus opiskella ja oppia sekä opettajalla mahdollisuus opettaa ja kasvattaa, on luokassa oltava säännöt ja rajat ja opettajan käytettävä auktoriteettiaan.
Kasvattajien tulisi muistaa, ettei lapselle parasta ole elektroniikan määrä tai puutteellisen ajan korvaaminen erilaisina hyödykkeinä lapselle. Lapsi tarvitsee turvallisuutta, yhdessäoloa ja rak-kautta. Kasvuympäristön on oltava lapselle paikka, jossa hänen on hyvä kasvaa, erehtyä ja op-pia. Huoltajien tulee muistaa tehtävänsä täysipäiväisinä kasvattajina, joka on heidän tärkein tehtävänsä lapsen ja nuoren saattamisessa yhteiskunnan jäseneksi.
Yhteiskuntamme rakenne ja ilmainen koululaitos ovat myös saattaneet vaikuttaa työrauhaon-gelmien ilmenemiseen kouluissa. Yksi oppilas kirjoitti kauniisti ajatuksensa kyselyn loppuun:
”Koulunkäynti olisi mukavampaa, jos kaikki ymmärtäisivät sen tärkeyden.” Oppilaan sanoista käy ilmi, ettei koulunkäyntiä osata arvostaa enää samalla tavalla kuin ennen, sillä se on kaikille pakollinen ja ilmainen. En tarkoita sitä, että yhteiskuntamme tulisi järjestää koulunkäynti mah-dolliseksi vain osalle ja siirrettävä se maksulliseksi. Jokin toinen keino täytyisi löytää siihen, että lapset ja nuoret ymmärtäisivät koulutuksen merkityksen. Yhteiskuntamme kiireellinen ja tuottava päämäärä ei aina ole paras vaihtoehto kasvatuskysymysten äärellä. Suuret luokkakoot ja koulutuksen resurssien purkaminen näkyy kouluissa muun muassa työrauhaongelmina, opet-tajien uupuneisuutena ja käytösongelmina. Muutosten jyllätessä on entistäkin tärkeämpää, että luokassa opettava ja kasvattava aikuinen on lapselle aina auktoriteetti. Hyvänä muistisääntönä niin kasvatustyötä tekeville kuin vanhemmille sekä huoltajille on ”rakastava kuri”.
Lähteet:
Alasuutari, P. 1994.Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.
Alasuutari, M. 2003. Kuka lasta kasvattaa? Vanhemmuuden ja yhteiskunnallisen kasvatuksen suhde vanhempien puheessa. Helsinki: Gaudeamus.
Banner, J.M. & Cannon, H.C. 1997.The elements of teaching. New Haven: Yale University Press.
Bar-Tal, D., Halperin, E. & Rivera, J. 2007.Collective emotions in conflict situations: Societal implications. Journal of Social Issues 63 (2), 441–460.
Baumrind, D. 1966. Effects of authoritative parental control on child behavior. Child Develop-ment.
Bochenski, J. 1974. Was ist Autorität? Einfubrung in die Logik der Autorität. Freiburg: Verlag Herder KG.
Burbules, N.C. 1993. Dialogue in teaching. Theory and practice. Advances in contemporary educational thought, Volume 10. New York: Teachers College Press.
Burbules, N.C. 1995. Authority and the tragic dimension of teaching. In J.W. Garrison & A.G.
Jr Rud (Eds.), The educational conversation. Closing the gap (pp.29-40). Albany:
State University of New York Press.
Charles, C. M. 2005.Building classroom discipline. 8. painos. Boston: Allyn & Bacon.
Damon, W. 1997. The social world of the child.San Fransisco: Jossey-Bass Publishers.
Dewey, J. 1966. Democracy and education. New York: Free Press. (Alkuteos 1916.)[
Verkkojulkaisu] http://www.worldwidesschool.org/library/books/socl/educa-tion/DemocracyandEducation/toc.html 20.6.2007.
Erätuuli, M. & Puurula, A. 1990. Miksi häiritset minua. Työrauhahäiriöistä ja niiden syistä yläasteella oppilaiden kokemana. Tutkimuksia, 81-82. Helsingin yli-opisto: Opet-tajankoulutuslaitos.
Erätuuli, M. & Puurula, A. 1990. Miksi häiritset minua. Opettajan näkökulma työrauhahäiri-öihin yläasteella. Tutkimuksia, 106. Helsingin yliopisto: Opettajankoulutuslaitos.
Flitner, W. 1957. Allgemine Pädagogik. 5 Auflage. Erste Auflage 1950. Stuttgart: Ernst Klett Verlag
Gannerund, E. 2001.A Gender Perpective on the Work and Lives of Women Primary School Theachers. Scaninavian Journal of Educational Research. Vol 45, 55-70.
Giroux, H. 1988.Teachers as Intellectuals. Massachusetts: Bergin & Garvey Publishers.
Haavio, M. 1948, Opettajapersoonallisuus. Jyväskylä: Gummerus
Haavio, M.H. 1949.Opettajapersoonallisuus. 2. painos. 1.p. 1948. Jyväskylä: Gummerus Hargereaves, A. 1998. The emotional practice of teaching. Teaching and Teacher Education,
14(8), 835–854.
Harinen, P. & Halme, J. 2012.Hyvä, paha koulu. Kouluhyvinvointia hakemassa. Nuorisotutki-musseura verkkojulkaisuja 56.
Harjunen, E. 2002. Miten opettaja rakentaa pedagogisen auktoriteetin. Otteita opettajan ar-jesta. Turku, Suomen kasvatustieteellinen seura.
Heikkilä, T. 2004.Tilastollinen tutkimus. 5. uudistettu painos. Helsinki: Edita.
Heikkinen, R.L. & Laine, T. 1997.Tutkimuksen polulla. Kirjassa R. – L. Heikkinen & T. Laine (toim.) Hoitava kohtaaminen. Helsinki: Kirjayhtymä, 18-23.
Hermanson, E. & Martsola, R. 2006. (toim,). Aikuinen vanhemmuus. Katoavan kasvatuksen jäljillä. Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2005.Tutki ja kirjoita, 11. uudistettu painos. Helsinki:
Tammi.
Hoffman, D. 1996. Kasvatus ja moraali. Teoksessa P. Pitkänen (toim.), Kasvatuksen etiikka (ss. 7-12). Helsinki: Edita
Hurme, K. & Kyllönen, T. 2014.Turvassa! Vahvista lapsen turvallisuuden tunnetta ja varaudu vaaratilanteisiin. Jyväskylä: PS-kustannus.
Jones, V. & Jones, L. 2007. Comprehensive classroom management. Creating communities of support and problem solving. 8. painos. Boston: Ally & Bacon.
Kansanen, P. & Meri, M. 1999. The didactic relation in the teaching-studying-learning process.
TNTEE Publications, 2(1), 107–116.
Keltikangas-Järvinen, L. 2010. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Helsinki: WSOY.
Kirjavainen, H. 1996.Moraali, motivaatio ja yhteiskunta. Johdatus eräisiin motivaatioteoreet-tisiin sosiaalietiikan keskeisiin ongelmiin. Julkaisuja 199. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.
Korhonen, M. 2002. Aina oli joku kotona. Teoksessa Kolbe, L. & Järvinen, K. (toim.) Onks ketään kotona? Kasvatuksen suuntaa etsimässä. Helsinki: Tammi, 53-74
Laine, T. 2001. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Kirjassa J.
Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Näkökulmia aloittavalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä:
PS-kustannus, 26-43.
Laine, T. & Kuhmonen, P. 1995.Filosofinen antropologia. Jyväskylä: Gaudeamus.
Langeveld, M.J. 1951.Einfubrung in die Pädagogik. Stuttgart: Ernst Klett.
Launonen, L. 2000. Eettinen kasvatusajattelu suomalaisen koulun pedagogisissa teksteissä 1860-luvulta 1990- luvulle. Jyväskylä Studies in Education, Psychology ans Social Research 168. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto
Lewin, J. & Nolan, J. F. 2004. Principle of classroom management. A professional decision-making model. Boston: Ally & Bacon.
Lindfors, E. 2011. Kohti turvallisempaa oppilaitosta! Oppilaitosten turvallisuuden ja turvalli-suuskasvatuksen tutkimus- ja kehittämishaasteita. Tampereen yliopisto;
kasvatustieteiden laitos
McLaughlin, H.J. 1991. Reconciling care and control: authority in classroom relationships.
Journal of Teacher Education, 42(3), 182-195.
McMahon, C. 1994. Authority and democracy. A general theory of government and manage-ment. Princeton: Princeton University Press.
Meri, M. 1998. Ole oma itsesi. Reseptologinen näkökulma hyvään opetukseen. Tutkimuksia 194. Helsinki: Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos.
Mitchell, D.E. & Spandy, W.G. 1983.Authority, power, and the legitimation of social control.
Education- al Administation Quarterly, 19(1), 5-33.
MLL 1 =Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen
suunnitel-man laatiminen [Verkkojulkaisu].
http://mll-fi-bin.di- recto.fi/@Bin/af04023a7e3d9fb866e34a39402be8d6/1448891968/applica- tion/pdf/13271105/Kiusaamisen%20ehk%C3%A4isy%20varhaiskasvatuk-sessa%20B5%20-%20www.pdf,12.11.2015.
Mäkijärvi, L. 2008. Aikuisen vastuu. Miten kasvatan tämän ajan lasta? Asikkala:Kirjatalo.
Nohl, H. 1998.Die pädagogische bewegung in Deutschland und ihre Theorie. Zehnte Auflage.
Als erste Auflage wurde die Publikation des Hauptteils in zwei Kapiteln des “Hand-buchs der Pädagogik” (1933) angesehen. Frankfurt am Main: Vittorio Klostermann.
Ojakangas, M. 2001. Pietas. Kasvatuksen mahdollisuus. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa.
Opetushallitus 2004. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS) 2004. Helsinki:
Opetushallitus
Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS) 2014. Helsinki:
Opetushallitus
Paulsen, F. 1930.Pedagogiikka. Ilm. 1912. Kuudennesta ja seitsemännestä painoksesta mukail-len suomentanut M. Hela. Porvoo: WSOY.
Peltonen, J. 1997. Sosialisaatio ja kasvatus empiirisen tutkimuksen näkökulmasta. Teoksessa P. Siljander (toim.) Kasvatus ja sosialisaatio. Helsinki: Gaudeamus, 14-31.
Perusopetuslaki (628/98 & 810/98). Suomen säädöskokoelma
Poutala, M. 2010.Opettajan valta ja vastuu. Jyväskylä: PS-kustannus. Opetus2000.
Peters, R.S. 1973.Authority, responsibility and education. Revised edition. First published in 1959. Lon- don: George Allen & Unwin.
Puolimatka, T. 1997b. Opetusta vai indoktrinaatiota?Valta ja manipulaatio opetuksessa. Hel-sinki: Kirjayhtymä.
Puolimatka, T. 1999. Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat. Minuuden rakentamisen filosofia.
Helsinki: Kirjayhtymä
Saloviita, T. 2014.Työrauha luokkaan. Jyväskylä: PS-kustannus. Opetus2000.
Shotter, J. 1977.Psykologian ihmiskäsityksiä. Suom. Manu Jääskeläinen. Espoo: Weilin + Göös (1975).
Siljander, P. (toim.) 1997. Kasvatus ja sosialisaatio. Helsinki: Gaudeamus.
Siljander, P. 2000. Kasvatus, sivistys ja sivistyksellisyys. J.F. Herbartin kasvatusteoriassa. Te-oksessa P. Siljander (toim.),Kasvatus ja sivistys (ss. 25–44). Helsinki : Gaudeamus.
Spandy, W. & Mitchell, D. 1979.Authority and the management of classroom activities. InThe 78. Yearbook of the NSSE (pp. 75–115). Chigago: The University of Chigago Press.
Steutel, J. & Spiecker, B. 2000.Authority in educational relationships.Journal of Moral Edu-cation, 29(3), 323-337.
Suoranta, J. 2005.Radikaali kasvatus. Kohti kasvatuksen poliittista sosiologiaa. Helsinki: Gau-deamus
Tirri, K. 1998.Koulu moraalisena yhteisönä. Tutkimuksia 187. Helsinki: Helsingin yliopiston opettajan- koulutuslaitos.
Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2013.Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.
Valli, R. 2001a.”Kyselylomaketutkimus”. TeoksessaIkkunoita tutkimusmetodeihin1. metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Aaltola. J. & Valli, R.
(toim.) Jyväskylä: PS-kustannus. (100–112)
Van Manen, M. 1991.The tact of teaching: the meaning of pedagogical thoughtfulness. Albany:
State University of New York Press.
Varto, J. 1992a.Laadullisen tutkimuksen metodologia. Helsinki: Kirjayhtymä.
Vikainen, I. 1984.Pedagoginen auktoriteetti. Julkaisusarja B:13. Selosteita. Turku: Turun yli-opiston kasvatustieteiden laitos.
Vilkka, H. 2005.Tutki ja kehitä. Keuruu: Tammi.
Vuorikoski, M., Törmä, S. & Viskari, S. 2003.Opettajan vaiettu valta. Tampere: Vastapaino.
Värri, V-M. 2002. Kasvatus ja ”ajan henki” – tulkintoja psykokapitalismin armottomuudesta.
Aikuiskasvatus (2) 92-104.
Weber, M. 1968.Economy and Society. An Outline of Interpretive Sociology. New York: Bed-minister Press.
Wilson, J. & Cowell, B. 1990. Children and discipline. A teacher’s guide. London: Cassell Educatinal Limited.
Wilson, J. 1992. The primacy of authority. Journal of Moral Education, 21(2), 115-124.
Wilson, J. 1995.Discipline and authority in classroom and courtroom. London: Bowerdean Publishing.
Wrong, D.H. 1980,Power. Its forms, bases and uses. First published 1979. Reissued 1980. New York: Harper & Row.
Ziehe, T. 1992. Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. 2. painos. Ilm. 1982 osana teosta Plädoyer fur ungewöhnliches Lernen. Suomentaneet R. Sironen ja J.
Tuormaa. Tampere: Vastapaino.