Oppilaiden yhteinen sosiaalinen tila

Sen lisäksi, että oppilaat hakevat tilaansa fyysisillä toiminnoilla tai vaipumalla omiin ajatuksiinsa, he luovat kouluun myös yhteistä tilaansa. Yhteisen tilan luominen on oppilaille mahdollisuus tuoda esille omia asioitaan ja yhteisiä kiinnostuksen kohteitaan. Sosiaalisen tilan luominen oli tutkimusluokassani selkeimmillään silloin, kun opettaja oli poissa. Siirtymävaiheet välitunnilta oppitunnille olivat oman maailman esille tuomisen parasta aikaa. Tavallisesti oppituntitilaksi rajautuva luokka oli opettajan poissa ollessa vapaasti käytössä ja mahdollisuudet liikkua ja hallita tilaa käytettiin hyödyksi:

Taas ennen tunnin alkua oppilailla on meno päällä, kun ope ei oo tullu. Yksi tyttö lähtee jahtaamaan toista, juoksevat ympäri luokaa, kiljutaan ja nauretaan. Joku porukka miettii matikan juttuja. Jotkut istuu rauhassa pulpeteilla. Näyttää siltä että oppilaat ottaa tilan haltuun. (Havaintopäiväkirja 11.12.2013)

Vaikka institutionaalinen tila ulottuu myös tilanteeseen ennen oppituntia, sääntöjä ja määräyksiä ei tarvitse noudattaa, kun kukaan ei ole valvomassa. Opettajan poissaolo mahdollistaa kontrolloimattoman liikehdinnän ja äänenkäytön sekä oman mielenmukaisen toiminnan:

H: Mm.. no millo on sit semmosta sekavaa jos ei oppitunnilla?

Antti: Välitunnilla ja sillon ku ope ei oo tullu luokkaa.

Pekka: Välitunnin alussa.

Pekka: Kaikki on jossai, niinku ei oo omalla paikalla ja huutaa välillä ja aina puhuu.

H: Mm… johtuuks se sit siitä just et ope ei oo siellä sillon?

Pekka: Joo.

Vaikka oppilaat toimivat oman mielensä mukaan, he kuitenkin tietävät miten tilanteessa tulisi käyttäytyä. Säännöt vaikuttavat oppilaisiin aina joko sisäistettynä tai ulkoisesti opettajan kontrolloimina. Oppilaiden luodessa yhteistä tilaansa säännöt eivät siis missään vaiheessa lakkaa olemasta, vaikka niitä ei noudatettaisi:

Anna: No ku.. öö pitäs oikeesti niinku tehä jotai lisätehtäviä ja semmosta.. ennen ku ope tulee luokkaa.

H: No onko sit samat säännöt voimassa sillon ku ootte välkällä tai sitte sillo ku ootte tullu välkältä?

Antti: On mutta niitä ei noudateta.

Opettajan paikalle saapuminen palauttaa säännöt voimassa oleviksi. Luodessaan yhteistä tilaansa oppilaat ikään kuin pelaavat peliä sääntöjen kanssa. He tietävät sääntöjen asettamat rajansa ja sen, että myös aika yhteisen tilan luomiselle on rajallinen. Säännöt myös vaikuttavat eri oppilaisiin eri tavalla. Kaikki eivät luo tilaansa yhtä riehakkaasti vaan pitäytyvät tilanteeseen asetetuissa säännöissä:

Emilia: No, porukkaa juoksentelee siellä kaikkialla ja sitte, ne vähä, ei koskaan oikei keskity mihinkää, tai no siis, ne ei tee mitää ku vaikka jos ope sanoo et pitää niinku tehä jotai monisteita, tai jotain tällei tunnin alussa ni nehän siellä menee ympäri luokkaa.

H: No mitä te teette? Meetteks teki ympäri luokkaa vai?

Tuuli: No, me jutellaan keskenämme

Kaikki oppilaat kuitenkin luovat sosiaalista tilaa ympärilleen, vaikka tekevätkin sen eri tavoin. Sosiaalisen tilan luomisessa on ennen kaikkea kyse omien ja kavereiden kanssa yhteisten intressien toteuttamisesta ja vapaamman hetken hyödyntämisestä omiin tarkoituksiin. Oppilaiden liikkumisen, puhumisen, huutelun ja kaikenlaisen toiminnon voi nähdä pyrkimyksenä luoda tilasta omaa paikkaa, ”kotimiljöötä”. Näin oppilaat merkityksellistävät koulun virallisten puitteiden rajaamaa tilaa. Sosiaalinen tila mahdollistaa nähdyksi ja kuulluksi tulemisen sekä erilaisten puhe- ja

käyttäytymistapojen kokeilun koulun virallisen kulttuurin keskellä. (Laine 1997, 61, 69.)

Vaikka tilan luominen on selkeimmin näkyvissä opettajan ollessa poissa, kuten muitakin tiloja, myös yhteistä sosiaalista tilaa luodaan oppituntien aikana. Erilaiset yhteiset toiminnot, pelleilyt, ilmeet, eleet tai vitsit toimivat sosiaalisen tilan luojina:

Johannes: Nii ja oppitunnilla kaikki on rauhassa mut sitte joskus joku saattaa sillei vaikka vastata johonki kysymykseen sillei vitsillä.. tai sillei.

H: Ai open, johonki open kysymyksee?

Lauri: Nii

H: Miten, kerro joku esimerkki, tuleeko mielee?

(oppilaat pohtivat)

H: No onks se niinku semmone, tarkotatko semmosta että, että siinä tilanteessa on tavallaa jotai samaa ku siinä ku ope ei oo ku te niinku tavallaa keskenänne vitsailette?

Johannes: Joo vähä niinku ja sitte..

Lauri: Eiku, mää muute ehkä tiiän..

Johannes: Ja saatetaa osa esim. ja kyllä mää Onnille aika paljo puhun tunnilla ja kyllä seki välillä, tai siis, joskus se niinku multaki kysyy kaikkee ja nii..

H: Mm

Lauri: Esim. jos ope vaikka kysyy jotai ni joku saattaa vastata sillei hassulla äänellä tai sillei.

Johannes: Nii, ni just jotain tollasta.

(-)

H: No huomaaks oppilaat sitte, onks ne, tai kenelle tommoset vitsit on tarkotettu sitte?

Lauri: No siis ihan vaa sillei että kaikki naurais tai jotai.

Johannes: Nii.

H: Niinku et muut oppilaat naurais niinkö?

Lauri ja Johannes: Nii.

Tolosen (1995, 61) mukaan vitsailu oppitunnin aikana on keino ottaa etäisyyttä opettajan kontrolliin ja saada näin omaa tilaa. Opettajan ollessa paikalla tilan luominen on kuitenkin huomattavasti hienovaraisempaa ja siinä huomioidaan sopivassa määrin myös oppitunnilla vallitsevat säännöt. Oppilaat luovat tilaansa kuitenkin senkin uhalla, että saavat toiminnastaan huomautuksen:

H: No huomaaks ope sitä, vai?

Johannes: Joo.

Lauri: Kyllä se huomaa.

H: Mitäs?

Johannes: No se joskus nauraa ja joskus se sanoo jotai..

Lauri: Et se on vihane.. (naurua) H: Sano vaa.

Lauri: En minä tiiä, joskus se on vähä sillai vihane ja joskus se ottaa huumorilla.

Johannes: Nii.

Vaikka sosiaalista tilaa voidaan luoda myös opettajan läsnä ollessa, usein pyritään kuitenkin ensin varmistamaan, että opettaja ei huomaa:

H: Joo, no voiks oppitunnilla sitte, onks se sillei et ei, onko mitää mahollisuuksia käyttäytyä samalla tavalla ku sillo ku ope ei oo paikalla?

Antti ja Pekka: Ei.

Pekka: Tai kyllä voi käyttäytyä jos se ei nää mitää, jos se kattoo vaikka tietokonetta.

Pekka: Joo, välillä kuiskaa eessä olevalle tai vieressä.

H: Nii et seki pitää sitte tarkistaa et ope ei huomaa?

Pekka: Mm.

Opettajan läsnäolon tuomat säännöt hillitsevät tilan luomista oppitunnilla. Opettajan poistuessa sosiaalisen tilan syntyminen oli joidenkin oppilaiden kohdalla kuitenkin lähes automaatio. Kaikki mahdolliset tilanteet tilan luomiselle käytettiin hyödyksi:

H: No mitäs sit jos ope ei oo luokassa?

Amanda: No sillon jotkut ei tee niitä aina ja sitte vähän saattaa riehuu siellä.

Aurora: Nii vaikka jos se lähtee hakee jotai monistusjuttuja opehuoneesta ni..

Amanda: Ne rupee puhuu kovaa äänee..

Aurora: Heti ku se ovi menee kiinni ni tota, sillo kyllä rauha menee iha, päin mäntyä.

Oppilaiden oman tilan ja paikan hakeminen virallisen koulun puitteissa kertoo tulkintani mukaan siitä, että heillä on tarve olla koulussa muutakin kuin Laineen (1997, 135) kuvaama institutionaalisesti määritelty ”oppilas”. Koulu ei ole nuorille ainoa elämänalue eikä edes merkittävin, vaikka he viettävätkin siellä suuren osan ajastaan. Luomalla omia tilojaan koulun vaatimusten ja sääntöjen keskelle, lapset

hakevat ja etsivät omia tilallisia ja kulttuurisia vapaa-alueitaan tuottaakseen juuri niitä kulttuurisia merkityksiä, jotka heille itselleen ovat tärkeitä (Tolonen 1995, 59).

Nuorten tilan haltuun ottamisen ja sosiaalisen tilan luomisen voi nähdä Laineen (2000) kuvaamana subjektivointina. Käyttämällä tilaa hyödyksi koulun ajallisia rakenteita työstetään instituution tarpeiden sijaan omiin tarpeisiin, jolloin aika subjektivoidaan omista lähtökohdista käsin. (Laine 2000, 86.) Näin koulun tilat, rakennelmat ja aika tehdään merkityksellisemmiksi itselle. Myös Ziehe (1995, 18) puhuu subjektivoinnista keinona suojautua ulkopuolisten auktoriteettien hallinnalta.

Itse luoduissa tiloissaan oppilaat hakevat vapautta koulun tilassa, paikkaa omille kiinnostuksilleen ja omalle kulttuurilleen. Oma kulttuuri tarjoaa tilaa oppilaiden omille kokemuksille, joita ei yleensä virallisen koulun rajatussa tilassa voi tuoda esiin. Kulttuuri on kuin yksilöllisen vapauden valtakunta: oma alue aikuisten maailman keskellä (Laine 2000, 153).

4 TILATODELLISUUDEN TARKASTELU OPPILAAN