Oppiaineet

” Toki tuli kahlattua läpi kaikki Suomen historiat ja biologiat ja maantiedot ja muut. Mut sitte siinä oppi kyllä kirjojen ulkopuolelta ehkä semmosta, mitä ei ehkä Suomessa ois oppinu. Että just jollain maantiedon tunnilla ku tehtiin luokkaretkiä, niin tutkittiin nousuvettä ja maalattiin rannalla maisemaa. Ja jotain eläimiä tutkittiin viidakossa ja käytiin viidakossa luokkaretkillä. Ja uitiin vesiputouksissa ja tehtiin niistä jotain

pienimuotosia juttuja koulussaki. Niin se oli kans semmonen minkä oppi, niinku rakastaan sitä thailaista ruokaa ja arvostaan sitä ruuan merkitystä.

Et miten tärkeä asia on, että syödään yhdessä.” (Tiina s.12)

”Se olikin sit tosi kiva, ku niissä (koulukirjoissa)oli että mene tutkimaan lumihangesta jotain jälkiä ja mitä milloinkin, niin piti aina vähän soveltaa.”

(Tiina s.14)

Opiskelu suomalaisessa ulkomaankouluissa tapahtuu suomalaisen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteita sekä suomalaisen koulun tuntijakoa noudattaen. Näin ollen oppiaineet ovat periaatteessa samoja kuin Suomessakin. Fyysinen oppimisympäristö asetti rajoituksensa oppimateriaalin käytölle, kuten Tiinan kokemuksesta ilmenee. Lumen puuttuessa oli keksittävä muuta. Merkittävä lisä koulutyöhön oli paikallisen kulttuurin ja elämän lisääminen opetukseen. Opetusta toteutettiin suomalaisen ja thailaisen kulttuurin synteesinä.

” ...Et tietysti siellä oli moneen kertaan luetut ja alleviivatut kirjat, sitten mitä meillä kierrätettiin ja tosiaan, sitten kaks luokka-astetta kävi samoja materiaaleja. Ja sitten vaihettiin seuraavana vuonna. Että eihän meillä ollu kemiassa tai muussa kovin paljoa mitään erityismateriaaleja mitä Suomessa, esimerkiksi on kouluissa.” (Katriina s.5)

”Ehkä joissakin aineissa sen eron huomas sitten myöhemmin, että Suomessa on niin paljon enemmän aineissa semmosia ”resources”, tämmösiä havaintovälineitä ja kaikkee mahollista. Et siellä ei kamalasti ollu sitä.”(Katriina s.7)

Katriinan suomalaisessa ulkomaankoulussa aineellisista resursseista kuten koulukirjoista oli puutetta. Opetus tapahtui kuten pienissä ulkomaankouluissa yleensäkin, yhdysluokissa. Fyysisenä resurssina tarkasteltuna suomalaisen ulkomaankoulun pienistä luokkakoista on etua:

”Aina kun tuli jotain pienempiäkin vaikeuksia tai ongelmia, niin opettajat aika hyvin huomas sen, vaikka ite ei sitä silleen välttämättä ois tiedostanukkaan, että siitä vois tulla ongelmia myöhemmin. Mutta koska oli niin pienet luokkakoot ja vähän oppilaita niin sitte ne opettajat huomas jo siellä eikä niistä koskaan päässy kasvamaan semmosia isoja ongelmia.”(Minttu s.7)

Mintun puheesta ilmenee, vähäinen oppilasmäärä mahdollisti opettajalle yksilöllisen oppilaan kohtaamisen ja opettamisen. Opettajilla oli mahdollisuus huomioida erityisen tuen tarpeessa olevat.

”...Mä muistan ku mä yritin vääntää niit kertolaskuja. Niistä meinas tulla aina semmosia sotia aina äitin kans ku mä en meinannu mitenkään oppii niit ja äiti aina vaati et mun pitää oppii ne. Mä muistan ku mä jouduin kävellä sen perässä jossain ku se teki jotain ruokaa ja mun piti vaan aina pänttää ja se pisti aina jotain ”kolme kertaa viis”. Mun piti nopeesti vastaa...

Mut sitte joku niinku ussast mä aloin tykkään siellä ku oli eri uskontoja.

Oli uskontojen keskellä elikin. Kun piti opiskella uskontoa niin se oli jotenkin helppo omaksua silleen, tietää mitä uskonto on...”(Liisa s.6) Kotona suoritettavassa koulussa arjen toimet ja koulunkäynti voidaan luontevasti yhdistää, kuten Liisan kertotauluopiskelusta ilmenee. Koti ja arjen tilanteet tarjoaisivat enemmänkin oppimiselle hyödyllisiä ja käyttökelpoisia oppimisympäristöjä, mikäli opettaja luo nämä puitteet eikä pitäydy luokkatyylisessä opiskelussa, jossa vain istutaan pöydän ääressä. Koti ja lähetyskenttä ympäristönä tarjosivat Liisalle kuten useimmille lähetyslapsille yhden autenttisen oppimisympäristön: Uskontojen ympäröimänä, uskonnon opetuksen tavoitteet eli eri uskontoihin tutustuttaminen (OPS 2004) toteutui.

”Kyllä mun mielestä niihin (taito- ja taideaineisiin) oli panostettu huomattavasti enemmän. Et sitten, koulussa oli esimerkiksi mahdollisuus

ottaa balettitunteja, koulun jälkeen. Ja muistan tosiaan, että varsinkin yläasteella sitten niihin panostettiin. Että oli todella taitavia voimistelijoita, heille opetettiin akrobatiaa ja muuta siellä. Ja uima-allas oli koulun pihalla.”(Maiju s.3)

”Ja tosiaan koulussa, sielläkin päässä mä sain jotain erityisopetusta, vaikka kielitaito oli ihan hyvä, niin haluttiin tukea ulkomaisia sitten.”(Maiju s.2)

Maijun koulussa tarjottiin paljon harrastusmahdollisuuksia oppilaille.

Huomattavaa oli myös taito- ja taideaineiden tarjonnan runsaus, mikä oppilaiden näkökulmasta katsottuna rikastuttaa ja monipuolistaa opetusta, lisää mielenkiintoa koulua kohtaan. Maiju sai myös englannin erityisopetusta. Taito-ja taideaineiden opetus sekä erityisopetus vaativat kouluilta kuitenkin taloudellisia resursseja. Tikka (2004, 73) esittää kansainvälisten koulujen etuihin kuuluvan niiden vaurauden, mikä näkyy yhtäältä opetusryhmien pieninä kokoina mutta myös toisaalta huomattavan kalliina lukukausimaksuina.

”Sitte oli joku vaikee, keskittyä Intiassa niinku johonki Suomen historiaan tai semmoseen, mikä tuntu tosi kaukaselta. Sellaset aineet aina ku piti jotain koivui opiskella tai jotain Suomen kasvillisuutta. Ne oli semmosii hankalii...”

Suomen luonnon ja historian opiskeleminen olivat Liisan oppimisympäristössä Intiassa hyvin kaukaisia asioita. Ei ole ihme, että hän koki opiskelun vaikeaksi, sillä oppimisen toteutuminen vaatii aina lapselta merkityksellisen kontekstin ja oman kokemuksen. Opiskeltavilla asioilla etenkin ympäristö ja luonnontiedossa tulisi olla yhtymäkohta oppilaan omiin kokemuksiin. (Aho, Havu-Nuutinen &

Järvinen 2002, 142). Lähetyslasten koulunkäynnissä, etenkin kotikoulussa olisi tarpeen huomioida se seikka, ettei lapsen oppiminen tapahdu kuten aikuisella.

Luennointi aiheesta ei takaa oppimista. Ja edelleen opetussuunnitelman perusteet, jotka velvoittavat kotiperuskouluakin edellyttävät monipuolisten työtapojen käyttöä opetuksessa. (OPS 2004).

”Siellähän kirjotetaan vanhanaikaisella kaunolla. Siinä oli opettelemista.

Sitä harjoteltiin siinä alussakin ulkomaalaisten luokalla. Tietenki esimerkiksi maantieto, sehän painottuu sinne Ranskaan. Niin sieltä tuli opeteltua näitä jokia.”(Kenneth s.4)

”Muistan, että matikka siellä oli tosi helppoa, koska Suomessa mennään matematiikassa nopeampaa entä siellä… ,… , että mie olin jo käyny ne samat asiat, että sitä mun ei tarvinu opetella uudestaan vaan pystyin sitte keskittyyn siihen Ranskan kieleen siellä.” (Kenneth s.6)

Kansainväliset PISA-tutkimustulokset osoittavat suomalaisten oppilaiden olevan nykyään kärjessä matemaattisissa taidoissa. (PISA 2003). Opetuksen taso on siis parempi kuin useissa Euroopan maissa, joista yhdessä Kennethkin kävi kouluaan. Matematiikan osaaminen antoi etumatkaa ja jätti voimavaroja muulle opiskelulle. Matematiikan taitojen opiskelua voidaankin pitää suomalaisen koulujärjestelmän etuna suhteessa muihin maihin.