• Ei tuloksia

Opintopolkuni aikana näkyni tulevasta työsarastani on alkanut löytää muotoaan. Syrjäy-tymiseen, köyhyyteen ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen kytkeytyvät aihealueet ovat hahmottuneet erityisiksi mielenkiinnon kohteikseni. Ensimmäisenä opintovuotena toteu-tettu pienimuotoisempi ryhmätyö asunnottomuudesta viitoitti tietäni jo kolme vuotta sitten opinnäytetyön aiheen suuntaan. Kun vihdoin kolmantena opintovuonna löysin Riihimäen kaupungin teknisen viraston tarjoaman opinnäytetyöaiheen Diakonia-ammattikorkeakoulun aihevälityspankista, tunsin oman lopputyöaiheeni löytyneen.

Työn työstäminen on ollut paitsi syventymistä asunnottomuuden aiheeseen myös kas-vua itsenäiseen, tutkivaan työskentelyyn. Aloitin työn yhdessä läheisen opiskelutoverini kanssa. Alun jälkeen matkani jatkui yksin. Etenkin haastattelut herättivät minussa toisi-naan vahvoja tunteita. Työparin ja luonnollisen peilauspinnan puuttuessa etsin toisenlai-sia keinoja reflektoida kaikkea kokemaani, oivaltamaani ja tuntemaani. Ajan kuluessa sisäinen dialogini ja reflektoiva työotteeni vahvistuivat. Silti voin todeta matkan olleen yksinäinen. Olen läpielänyt asunnottomien minulle valottamaa todellisuutta ja palannut heidän tuntemuksiinsa yhä uudelleen haastatteludialogeja lukiessani. Kirjallisuudesta ja suomalaisista sosiaalityön tutkijoista olen löytänyt innoittavia keskustelukumppaneita sanoittamaan minulle avautuvaa todellisuutta ja myös asettamaan sitä kontekstiinsa.

Koen tutkimuksellisen työskentelyn vahvistaneen huomattavasti kriittistä ja analyyttistä ajatteluani. Olen herkistynyt havainnoimaan eletyn todellisuuden monilla, etenkin kie-len ja sosiaalisten käytäntöjen, tasoilla tapahtuvia rajanvetoja. Okie-len myös itse monin teoin, sanoin ja ajatuksin rakentamassa ja ylläpitämässä sosiaalisessa todellisuudessa ihmisten väliin rakennettavia eriarvostavia ja yksilön toiminnan mahdollisuuksia kaven-tavia raja-aitoja. Näkisinkin, ettei asunnottomuuden ongelman ratkaisussa olennaista ole, mitä voimme tehdä asunnottomille, vaan mitä voimme tehdä itsellemme. Miten voin muuttaa itseäni, jotta lähimmäiseni mahdollisuudet toteuttaa itseään kasvaisivat?

Mihin suuntaan minun tulee työntekijänä kehittyä, jotta parhaiten edesautan asiakkaani elämälleen asettamien tavoitteiden toteutumista?

Tutkimusprosessin aikana suomalainen sosiaalipalvelujärjestelmä ja niin kutsuttu hy-vinvointivaltiomme on ajoittain näyttäytynyt minulle synkkänä, uusliberalistisena markkinavoimien ohjaamana pelikenttänä, eikä vähiten asunnottomuuden tutkimuksen traditioon tutustumisen vuoksi. Asunnottomuudesta on viimeisten vuosikymmenten aikana tehty lukemattomia tutkimuksia. Kuitenkin käytännön toimet asunnottomuuden ongelman poistamiseksi ovat jääneet vähäisiksi. Tutkimusten anti on kutistunut retorii-kaksi. Poliittinen tahto ei ole riittänyt konkreettisiin toimiin. Edetessäni syvemmälle aineistooni, ajankohtaiseen sosiaalipoliittiseen keskusteluun ja asunnottomuuden tutki-mukseen, olen kuitenkin löytänyt toivon. Etenkin sosiaalialan työssä toivo on ihmisessä.

Se on voima ja valo, jonka uskon kantavan minua työssäni eteenpäin.

LÄHTEET

Ahonen, Hanna-Kaisa 2007. Laitoksesta taivaan alle. Kartoitus vapautuvan vangin asumisesta Espoossa. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Alasuutari, Pertti 1999. Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.

Anttonen, Anneli & Sipilä, Jorma 2000. Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere: Vas-tapaino.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 2009. Asunnottomat 2008. Selvityksiä 3/2009.

Viitattu 3.3.2009

http://www.ara.fi/download.asp?contentid=22978&lan=fi

Avramov, Dragana 1997. Homelessness in the European Union. Changes and Continui-ties. Teoksessa Dragana Avramov (toim.) Youth Homelessness in the European Union. Brussels: Feantsa, 13–34.

Bild, Mats 2006. Boende och stöd. En nationell inventering av kommunernas boendein-satser för utsatta grupper. Socialvetenskaplig Tidskrift 2006 (4), 291–312.

Castel, Robert 2007. Sosiaalinen turvattomuus. Mitä on olla suojattu? Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Elenius, Antti & Latvus, Kari 2007. Diakonian teologia – auttamisen teologia.. Teok-sessa Kari Latvus ja Antti Elenius (toim.) Auttamisen teologia. Helsinki:

Kirjapaja, 271–282.

Elenius, Antti 2007. Avaran diakonian puolustus. Teoksessa Kari Latvus ja Antti Eleni-us (toim.) Auttamisen teologia. Helsinki: Kirjapaja, 158–176.

Eskola, Jari & Suoranta, Juha 2000. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vas-tapaino.

European Federation of National Organisations working with the Homeless 2007.

ETHOS. European Typology on Homelessness and Housing Exclusion.

Viitattu 7.3.2009

http://www.feantsa.org/files/freshstart/Toolkits/Ethos/Leaflet/EN.pdf Forsberg, Hannele 2002. Asianosaiset ja marginaalia koskeva kerronta. Teoksessa Kirsi

Juhila, Hannele Forsberg ja Irene Roivainen (toim.) Marginaalit ja sosiaa-lityö. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 107–110.

Granfelt, Riitta 1992. Asuntolan naisen elämää. Lisensiaattityö. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Granfelt, Riitta 1998. Kertomuksia naisten kodittomuudesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Granfelt, Riitta 2003. Vankilasta kotiin vai kadulle? Vangit kertovat asunnottomuudesta. Helsinki: Ympäristöministeriö.

Granfelt, Riitta 2005. Vapautuvien vankien tuettu asuminen. Teoksessa Raija Hynynen (toim.) Asuntoja ja tukea asunnottomille. Arviointi tuetun asumisen toi-mintamalleista. Helsinki: Ympäristöministeriö, 119–158.

Granfelt, Riitta 2006. Paha olla – vankilan sisällä, ulkona, vangin lähellä? Teoksessa Tuula Helne ja Markku Laatu (toim.) Vääryyskirja. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 144–158.

Granfelt, Riitta 2007. “Oppisin elämään riippuvuuteni kanssa”. Tutkimus naisvankien kuntoutuksesta Vanajan vankilassa. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2007. Helsinki: Rikosseuraamusvirasto.

Grönlund, Henrietta & Hiilamo, Heikki 2006. Diakonian resurssit ja alueellinen tarve.

Panostetaanko diakoniaan kunnan huono-osaisuuden mukaan? Teoksessa Henrietta Grönlund, Heikki Hiilamo ja Elina Juntunen (toim.) Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta. Helsinki: Kirkkohallitus, 9–28.

Grönlund, Henrietta & Juntunen, Elina 2006. Diakonia hyvinvointijärjestelmän aukkojen tunnistajana ja paikkaajana. Teoksessa Henrietta Grönlund, Heikki Hiilamo ja Elina Juntunen (toim.) Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta.

Helsinki: Kirkkohallitus, 177–185.

Haapola, Ilkka; Karisto, Antti & Takala, Pentti 1998. Matkalla nykyaikaan. Elintason elämäntavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa. Helsinki: WSOY.

Hakala, Juha T. 2007. Menetelmällisiä koetuksia. Teoksessa Juhani Aaltola ja Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Metodien valinta ja aineis-ton keruu. Virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Jyväskylä: PS-Kustannus, 12–24.

Hakala, Pirjo 2002. Ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen. Teoksessa Riitta

Helosvuori, Esko Koskenvesa, Pauli Niemelä ja Juhani Veikkola (toim.) Diakonian käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 233–266.

Hakala, Pirjo 2007. Sielunhoidon suuntaukset ja diakonia. Teoksessa Kari Latvus ja Antti Elenius (toim.) Auttamisen teologia. Helsinki: Kirjapaja, 231–255.

Hassi-Nuorluoto, Laura 2000. Asunnottomuus viranomaistulkinnoissa. Teoksessa Matti Heikkilä ja Jouko Karjalainen (toim.) Köyhyys ja hyvinvointivaltion mur-ros. Helsinki: Gaudeamus, 154–166.

Heikkilä, Matti 2000. Syrjäytymisen tutkimus 1990-luvulla. Teoksessa Matti Heikkilä ja Jouko Karjalainen (toim.) Köyhyys ja hyvinvointivaltion murros. Hel-sinki: Gaudeamus, 167–181.

Helne, Tuula 2002. Syrjäytymisen yhteiskunta. Helsinki: Stakes.

Henttonen, Kai 1997. Voiko sen tehdä toisinkin? Diakoniatieteen lähtökohdat ja valin-nat. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja C 1/2007. Lahti: Lahden ammattikorkeakoulu.

Hirsjärvi, Sirkka & Hurme, Helena 2008. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teo-ria ja käytäntö. Helsinki: Gaudeamus.

Hynynen, Raija 2005. Asuntoja ja tukea asunnottomille. Arviointi tuetun asumisen toi-mintamalleista. Helsinki: Ympäristöministeriö.

Hänninen, Sakari; Karjalainen, Jouko; Lehtelä, Kirsi-Marja & Silvasti, Tiina 2008. Lei-päjonoista ruokapankkeihin. Teoksessa Sakari Hänninen, Jouko Karjalai-nen, Kirsi-Marja Lehtelä ja Tiina Silvasti (toim.) Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa. Helsinki: Stakes, 5–20.

Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi 1991. Pohjimmaiset asuntomarkkinat. Diskurssianalyysi kuntatason viranomaiskäytännöistä. Helsinki: Sosiaaliturvan Keskusliitto.

Jokinen, Arja; Huttunen, Laura & Kulmala, Laura 2004. Neuvottelu marginaalien kult-tuurisesta paikasta. Teoksessa Arja Jokinen, Laura Huttunen ja Anna Kulmala (toim.) Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista margi-naaleista. Helsinki: Gaudeamus, 9–19.

Jokinen, Arja; Juhila, Kirsi & Pösö, Tarja 1996. Tulkitseva sosiaalityö. Teoksessa Arja Jokinen ja Kirsi Juhila (toim.) Merkitykset ja vuorovaikutus. Poimintoja asunnottomuuspuheiden kulttuurisesta virrasta. Tampere: Tampereen yliopisto, 79–97.

Juhila, Kirsi 2008a. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön yhteiskunnallinen paikka.

Teoksessa Arja Jokinen ja Kirsi Juhila (toim.) Sosiaalityö aikuisten parissa. Tampere: Vastapaino, 48–81.

Juhila, Kirsi 2008b. Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön areenat. Teoksessa Arja Jokinen ja Kirsi Juhila (toim.) Sosiaalityö aikuisten parissa. Tampere:

Vastapaino, 14–47.

Juhila, Kirsi 2008c. Aikuisuus sosiaalityössä. Teoksessa Arja Jokinen & Kirsi Juhila (toim.) Sosiaalityö aikuisten parissa. Tampere: Vastapaino, 82–108.

Julkunen, Raija 2006. Universalismista köyhyyspolitiikkaan? Teoksessa Tuula Helne ja Markku Laatu (toim.) Vääryyskirja. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 43–

59.

Juntto, Anneli 1990. Asuntokysymys Suomessa Topeliuksesta tulopolitiikkaan. Helsin-ki: Asuntohallitus.

Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2004. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY.

Karjalainen, Lea 2008. Alistetut ja ahdistetut pitkäaikaistyöttömät. Teoksessa Tuuli Hirvilammi ja Markku Laatu (toim.) Toinen vääryyskirja. Lähikuvia sosi-aalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 108–125.

Kirkkopalvelut 2010. Nälkäisten määrä kasvaa. Joka toinen seurakunta jakaa ruoka-apua. Viitattu 29.3.2010 www.kirkkopalvelut.fi

Kopperi, Kari. Miksi rakastaa lähimmäistä? Luterilaisen diakonian teologian lähtökoh-tia. Teoksessa Kari Latvus ja Antti Elenius (toim.) Auttamisen teologia.

Helsinki: Kirjapaja, 143–157.

Krok, Suvi 2009. Hyviä äitejä ja arjen pärjääjiä. Yksinhuoltajia marginaalissa. Tampere:

Tampereen yliopisto.

Kulmala, Anna 2006. Kerrottuja kokemuksia leimatusta identiteetistä ja toiseudesta.

Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto.

Kärkkäinen, Sirkka-Liisa 2005. Minne häviää asunnoton mielenterveysongelmainen?

Teoksessa Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen ja Tuukka Lahti (toim.) Toinen tieto. Kirjoituksia huono-osaisuuden tunnistamisesta. Helsinki: So-siaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 293–318.

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 189/2001, 2.3.2001.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 733/1992, 3.8.1992.

Laki toimeentulotuesta 1412/1997, 30.12.1997.

Latvus, Kari 2007. Auttajan viran alkuperän uusi tulkinta. Teoksessa Kari Latvus ja Antti Elenius (toim.) Auttamisen teologia. Helsinki: Kirjapaja, 52–82.

Laulaja, Jorma 2002. Diakonia uskon ja rakkauden risteyksessä. Teoksessa Riitta Helosvuori, Esko Koskenvesa, Pauli Niemelä ja Juhani Veikkola (toim.) Diakonian käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 59–86.

Lehtonen, Leena & Salonen, Jari 2008. Asunnottomuuden monet kasvot. Helsinki: Ym-päristöministeriö.

Lindqvist, Martti 1988. Kristillinen ihmiskäsitys. Sosaalilääketieteellinen aikakauslehti (25) 1988, 202–206.

Liukko, Eeva 2006. Kuntouttavaa sosiaalityötä paikantamassa. SOCCAn ja Heikki Wa-ris –instituutin julkaisusarja 9/2006. Helsinki: SOCCA & Heikki WaWa-ris – instituutti.

Louhela, Juhani 2007. Sosiaalipoliittiset toimenpiteet syrjäytymisen ehkäisyssä. Luento 28.8.2007. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Mannermaa, Tuomo 1988. Miksi diakoniaa? Diakonian hengellinen perusta. Teoksessa Leena Suominen (toim.) Diakonia tänään. Helsinki: SKSK-Kustannus, 13–24.

Mantila, Seija 2008. Kaksois- ja monidiagnoosiasiakkaat. Kahden tai useamman häiriön yhtäaikainen esiintyminen. Luento 5.2.2008. Helsinki:

Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Merton, Robert K. 1968. On Social Structure and Science. The Heritage of Sociology Series. Chicago: The University Of Chicago Press.

Metteri, Anna 2004. Hyvinvointivaltion lupauksen ja kohtuuttomat tapaukset. Helsinki:

Edita.

Mäkelä, Vesa 2008. Vankilapastori. Huumeidenkäyttäjän toipumisprosessi. Huumetyön koulutuspäivä 10.1.2008. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Mäntysaari, Mikko 1991. Sosiaalibyrokratia asiakkaitten valvojana. Byrokratiatyö, sosi-aalinen kontrolli ja tarpeitten sääntely sosiaalitoimistossa. Sosiaalipoliitti-sen yhdistykSosiaalipoliitti-sen tutkimuksia 51. Tampere: Vastapaino.

Mäntysaari, Mikko 2006. Syrjiikö sosiaalityö. Teoksessa Tuula Helne ja Markku Laatu (toim.) Vääryyskirja. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 114–132.

Niemelä, Pauli 2002. Diakonia ja ihmiskäsitys. Teoksessa Riitta Helosvuori, Esko Koskenvesa, Pauli Niemelä ja Juhani Veikkola (toim.) Diakonian käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 87–103.

Näkki, Pirjo 2007. Köyhyys ja syrjäytyminen ilmiöinä. Luento Osallisuus ja sosiaalinen tuki -opintokokonaisuudessa. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu..

Pajunen, Tapio 2008. Koulutuspäivän avauspuhe. Huumetyön koulutuspäivä 10.1.2008.

Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Partanen, Leila 2006. ASKE-projektin arviointi. Asuinyhteisöjen sosiaalinen kehittämi-nen. Helsinki: Suomen setlementtiliitto.

Päihdehuoltolaki 41/1986, 17.1.1986.

Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyt-töön ottama suomennos. Helsinki: Kirjapaja.

Ravantti, Leena 2009a. Asumispalvelujen asuntosihteeri. Tekninen virasto. Riihimäen kaupunki. Riihimäki. Sähköpostiviesti 1.9.2009.

Ravantti, Leena 2009b. Asumispalvelujen asuntosihteeri. Tekninen virasto. Riihimäen kaupunki. Riihimäki. Puhelinhaastattelu 1.6.2009.

Riches, Graham 2008. Ruokapankit ja oikeus ruokaan. Teoksessa Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen, Kirsi-Marja Lehtelä ja Tiina Silvasti (toim.) Toisten pankki. Ruoka-apu hyvinvointivaltiossa. Helsinki: Stakes, 5–20.

Riihimäen Seudun Koivukoti Yhdistys 2010. Tavoitteet ja toimintatavat. Viitattu 24.4.2010 http://www.suomen118.fi/koivukoti/?page=3

Roivainen, Irene 2008. Yhteisölähtöisen otteen paikka aikuissosiaalityössä. Teoksessa Arja Jokinen ja Kirsi Juhila (toim.) Sosiaalityö aikuisten parissa. Tampere:

Vastapaino, 253–281.

Roos, J. P. 1987. Suomalainen elämä. Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista.

Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Ruusuvuori, Johanna & Tiittula, Liisa 2005. Tutkimushaastattelu ja vuorovaikutus. Te-oksessa Johanna Ruusuvuori ja Liisa Tiittula (toim.) Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus. Tampere: Vastapaino, 22–56.

Ryynänen, Hannakaisa 2010. Seinien takana paljon työtä. Selvitys vankilasta vapautu-vien vaikeasti asutettavapautu-vien tukimahdollisuuksista. Helsinki: Kriminaali-huollon tukisäätiö.

Salonen, Anna 2009. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkö-kulmasta. Kirkkososiologian pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Satka, Mirja & Moilanen, Johanna 2004. Lasten mukaan ottamisen ja ulos jättämisen paikat. Suomalaisten sukupolvisuhteiden siirtymät ja lasten asema. Teok-sessa Tuula Helne, Sakari Hänninen ja Jouko Karjalainen (toim.) Seis yh-teiskunta – tahdon sisään! Jyväskylä: Minerva, 125–148.

Sipilä, Heli 2006. Ihmiskäsitys auttamistyössä. Luento 23.10.2006. Kauniainen: Diako-nia-ammattikorkeakoulu.

Sipilä, Jorma 1996. Sosiaalityön jäljillä. Helsinki: Tammi.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2002. Päihdepalvelujen laatusuositukset. Sosiaali- ja ter-veysministeriön oppaita 2002:3. Helsinki.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Sosiaaliset minimistandardit. Suomalaisia pohdinto-ja. Viitattu 25.2.2010

http://www.eapn.ie/pdfs/211_Minimi%20standardi%20raportti%20EP.pdf Sosiaali ja terveysministeriö 2009. Mielenterveys ja päihdesuunnitelma. Mieli 2009

-työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuo-teen 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:3. Helsinki.

Sosiaalihuoltolaki 710/1982, 17.9.1982.

Stakes 2006. Arvioita ja ehdotuksia yksityisestä ja julkisesta hyvinvointivastuusta. Hy-vinvointivaltion rajat -hanke. Helsinki: Stakes.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko 1993. Kirkkolainsäädäntö. Viitattu 11.3.2009 http://kappeli.evl.fi/Kirkkolainsaadanto.nsf/kkolaki?

Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2003. Vastuun ja osallisuuden yhteisö. Diakonia- ja yhteiskuntatyön linja 2010. Viitattu 1.4.2010

www.evl.fi/kkh/to/kdy/Diakonia-strategia-2010.pdf

Suomen evankelisluterilainen kirkko 2007. Meidän kirkko. Osallisuuden yhteisö. Suo-men evankelis-luterilaisen kirkon strategiaa vuoteen 2015 laatineen työ-ryhmän mietintö. Sarja C 2007:10. Helsinki.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2009. Diakonia- ja yhteiskuntatyö. Diakonia Suomessa. Viitattu 11.3.2009

http://www.evl.fi/kkh/to/kdy/diakonia_suomessa.html Suomen perustuslaki 731/1999, 11.6.1999.

Terde, Silva 2006. Asunnon vangit. Ulos pääseminen sosiaalisena ongelmana.

Teoksessa Tuula Helne ja Markku Laatu (toim.) Vääryyskirja. Helsinki:

Kelan tutkimusosasto, 160–171.

Toiviainen, Riitta 2008. Palvelujärjestelmä sulkee ovet päihderiippuvaisilta. Teoksessa Tuuli Hirvilammi ja Markku Laatu (toim.) Toinen vääryyskirja. Lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 156–170.

Tuomi, Jouni & Sarajärvi, Anneli 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Hel-sinki: Tammi.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2002. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen. Helsinki: Tutkimuseettinen neuvottelukunta.

Tuusa, Matti 2005. Kohti kuntouttavaa sosiaalityötä. Aktivointi ja työllistymisen tuke-minen sosiaalityön ammattikäytäntönä kunnissa. Kuntoutussäätiön tutki-muksia 74/2005. Helsinki: Kuntoutussäätiö.

Työttömyysturvalaki 1290/2002, 30.12.2002.

Vaattovaara, Mari & Kortteinen, Matti 2010. Miten kehittää lähiötä? Tapaustutkimus Riihimäen Peltosaaresta, metropolin laidalta. Teoksessa Mari Vaattovaara, Matti Kortteinen ja Rami Ratvio ( toim.) Miten kehittää lähiötä? Tapaus-tutkimus Riihimäen Peltosaaresta, metropolin laidalta. Lahti: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, 9–38.

Valtioneuvosto 2002. Valtioneuvoston kuntoutusselonteko eduskunnalle. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2002:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministe-riö.

Valtonen, Minna 2007. Ihmiskäsitykset ja diakonia. Luento keväällä 2007. Helsinki:

Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Vanhala, Anni 2005. Paikka ja asiakkuus. Etnografia naisten Asuntolasta. Väitöskirja.

Tampere: Tampereen yliopisto.

Vankeuslaki 7672005, 23.9.2005.

Varma 2007. Toimeentuloturva 2007. Lakisääteinen sosiaaliturva ja vapaaehtoiset va-kuutukset. Helsinki: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma.

Weckroth, Antti 2006. Mihin sääntöjä tarvitaan päihdehoidossa? Tiimi 2006 (6), 4–7.

Vehmas, Päivi 2010. Toiminnanjohtaja. Riihimäen Seudun Koivukoti Yhdistys. Riihi-mäki. Sähköpostiviesti 22.4.2010.

Veikkola, Juhani 2002. Diakonian perustehtävä, visiot ja tavoitteet. Teoksessa Riitta Helosvuori, Esko Koskenvesa, Pauli Niemelä ja Juhani Veikkola (toim.) Diakonian käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 107–128.

Voutilainen, Paavo; Huovinen, Eero; Puttonen, Hannu & Taipale, Ilkka 2007. Nimi ovessa. Kansallinen tavoite: Pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen vuoteen 2015 mennessä. Viitattu 23.3.2010

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=75197&lan=sv

Vuorela, Mika 2008. Teoksessa Tuuli Hirvilammi ja Markku Laatu (toim.) Toinen vää-ryyskirja. Lähikuvia sosiaalisista epäkohdista. Helsinki: Kelan tutkimus-osasto, 40–54.

Vuori, Jaana 1989. Perheen käsitteellistäminen. Naistutkimus 1989 (2), 28–36.

Yesilova, Katja 2009. Ydinperheen politiikka. Helsinki: Gaudeamus.

Yeung, Anne 2007. Diakonia ristipaineiden aallokossa. Diakonian työnäky ja suhde hyvinvointivaltioon. Diakonian tutkimus 4 (1), 5–25.

Ympäristöministeriö 2008. Pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen vuoteen 2015 mennessä. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma. Ohjelmatyö-ryhmä AHKERAT. Raportti 10.1.2008. Viitattu 24.4.2010

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=79084