Opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus

”Ihmisten välisiin vuorovaikutussuhteisiin kuuluu se, että vastapuolet ovat aidosti kiinnostuneita toistensa elämismaailmoista, vain sillä tavalla voidaan rakentaa kestäviä ihmissuhteita. Minusta opettajan ja oppilaan välillä pätee sama asia: juttelemalla lasten kanssa heidän leikeistään ja olemalla kiinnostunut niistä, opettaja viestittää lapsille olevansa aidosti kiinnostunut heistä.” (Pirjo, 9 vuotta luokanopettajana)

”Leikki opetuksessa laittaa myös opettajan likoon. Uskon leikin olevan oppilaan ja opettajan välillä se hetki, milloin kynnys madaltuu, ja vuorovaikutus syventyy.”

(Sara, 2,5 vuotta luokanopettajana)

Aito välittäminen oppilaasta ja hänen leikeistään lähentää oppilaan ja opettajan välistä vuorovaikutusta. Opettajan tulee laittaa itsensä likoon, jos hän haluaa toteuttaa leikkiä opetuksessaan. ”Saran” vastauksesta voisi tulkita, ettei leikin toteuttaminen välttämättä olekaan helppoa ja se saatetaan kokea jopa hieman työlääksi. Oppituntien suunnitteluun ja toteuttamiseen on olemassa selkeät toimintamallit eri oppiaineiden opettajanoppaissa. Toki opettajanoppaatkin sisältävät ehdotuksia opetuksellisista leikkituokioista oppitunneilla. On kuitenkin eri asia opettajalle osallistua leikkiin, kehitellä itse leikkejä ja löytää aiheita

leikkeihin lasten omista kiinnostuksenkohteista. Toisaalta itsensä likoon laittaminen kielii opettajan omasta persoonasta. Olenko leikkivä opettaja? Onko leikin käyttäminen opetuksessani luontaista vai tuntuuko se pakolta?

Kun aikuinen on herkkä lapsen viesteille, hän tulkitsee niitä yleensä lapsen tarpeiden kannalta oikein ja vastaa niihin johdonmukaisesti. Tällöin lapselle rakentuu mielikuva: minä olen hyvä, minun tarpeeni ovat tärkeitä, minusta on iloa, maailma on hyvä paikka. Tämä perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemus heijastuu lapsen myöhempiinkin ihmissuhteisiin ja luo pohjaa hyvän itsetunnon ja minäkuvan rakentumiselle sekä empatiakyvyn kehittymiselle. Kun lapsella on riittävästi perusturvaa, hän kykenee ympäristönsä tutkimiseen ja valloittamiseen: leikkimään, luomaan ja oppimaan uutta. Lapsi oppii hakemaan ja vastaanottamaan hoivaa ja tukea silloin, kun hän sitä tarvitsee. Jos lapsen tarpeet laiminlyödään jatkuvasti tai niihin vastataan hyvin sattumanvaraisesti ja arvaamattomasti, lapsen on vaikea oppia luottamaan elämään tai itseensäkään.

(Mäkelä 2009, 60 – 61.)

”Oppilaista on yleensä mukavaa, kun ope heittäytyy leikkiin mukaan.” (Eeva, 23 vuotta luokanopettajana)

”Se (leikki) rikkoo jäätä varsinkin uuden oppilasryhmän kanssa.” (Tarja, 24 vuotta luokanopettajana)

Opettajan ja oppilaan välisen vuorovaikutuksen leikissä nähdään tuovan yhteiseen tekemiseen hauskuutta ja iloa. ”Eevan” ja ”Tarjan” kokemuksista voi tulkita, että lapsi kokee opettajan arvostavan häntä ja olevan kiinnostunut hänen tekemisistään, kun opettajakin ryhtyy mukaan hänen leikkiinsä. Jos opettaja heittäytyy leikkiin, hän antautuu leikin vietäväksi ja osoittaa hyväksyntänsä lapselle yhteisen ilon kautta. Yllä olevista kommenteista välittyi sama kokemus opettajan ja oppilaan välisestä vuorovaikutuksesta leikissä kuin ”Pirjon” ja

”Sarankin” kommenteista.

”Leikki lähentää, lasten on helpompi tulla juttelemaan opettajalle muistakin asioista leikin luoman läheisyyden jälkeen.” (Tarja, 24 vuotta luokanopettajana)

”Opettaja mielletään läheisemmäksi, jos hänen kanssaan on leikkinyt ja pelannut. Läheisyydestä syntyy usein luottamusta, joka taas on avoimen vuorovaikutuksen edellytys.” (Riitta, 22 vuotta luokanopettajana)

Lasten keskinäisen vuorovaikutuksen rooliin oppimisessa on koulumaisen toimintamallin puitteissa suhtauduttu epäillen. Oppimisen yksiköksi on perinteisesti mielletty yksilö. Opettajan työ on kohdistettu jokaiseen yksilöön erikseen, koska oppiminen näkyy ja oppimista mitataan yksilöllisinä taitoina.

Perinteisen mallin mukaisesti aikuinen on ollut keskipisteenä, jonka kautta lapset ovat kommunikoineet opetustilanteissa toisilleen. Lasten keskinäisen vuorovaikutuksen toteuttaminen luokkatilanteessa edellyttää yksilöllisen toimintamallin purkamista. Tällöin aikuisen työn kohteena on lasten vuorovaikutuksen organisoiminen oppimistilanteissa. Perinteisen luokkahuonemallin ongelmana on aikuisen korostunut rooli ryhmän toiminnassa. (Hakkarainen 2002, 169 – 170.)

Leikin käyttö opetuksen ja oppimisen tukena edellyttää edellä mainitun yksilöllisen toimintamallin purkamista. Leikin toteuttamiseksi opettajan on siirrettävä opetuksensa painopistettä lapsikeskeisemmäksi. Keskusteleva ja vuorovaikutuksellinen ympäristö rohkaisee leikkiin ja tekee leikin kautta oppimisesta rennon ja mukavan tilanteen. Leikin koetaan lähentävän opettajaa ja oppilasta ja luovan heidän välilleen luottamuksellisen suhteen.

”Leikki vapauttaa oppilasta olemaan oma itsensä, jolloin opettaja oppii lapsesta enemmän ja pääsee lapsen tunnetiloja lähemmäksi.” (Leena, 20 vuotta luokanopettajana)

”Leikissä opettaja saa myös uutta tietoa oppilaasta ja hänen elämästään.”

(Liisa, 22 vuotta luokanopettajana)

Opettajat kokivat, että leikin kautta opettaja oppii tuntemaan oppilaat paremmin.

Opettaja näkee oppilaista leikin yhteydessä asioita, joita ei tavallisessa koulutyöskentelyssä välttämättä huomata. Lapset saattavat näyttää avoimemmin tunteitaan tai kertoa helpommin heitä askarruttavista asioista leikin

kautta. Leikin havainnoiminen onkin tärkeää. Opettaja saa leikkiä havainnoimalla arvokasta tietoa oppilaan sosiaalisista taidoista, ja esimerkiksi kyvystä ottaa kanssaleikkijät huomioon. ”Leena” kokee leikin vapauttavan oppilaan olemaan oma itsensä. Toisaalta useat opettajat kokevat, että leikissä oppilas voi ottaa jonkin muun roolin ja sitä kautta ilmaista itseään ja tunteitaan helpommin. Jos esimerkiksi arasta lapsesta tulee leikin myötä rohkeampi, onko hän silloin todellisuudessa arka vai rohkea? ”Leenan” mukaan lapsi olisi leikin myötä vapautunut rohkeaksi omaksi itsekseen, osa opettajista pitäisivät rohkeutta leikin kautta omaksuttuna roolina.

7.10.2 Oppilaiden välinen vuorovaikutus

”Leikki lisää luokan yhteishenkeä ja toisen huomioonottamista.” (Eeva, 23 vuotta luokanopettajana)

Kouluissa syntyneillä ryhmillä on kognitiivisia, sosiaalisia ja emotionaalisia vaikutuksia. Miten luokan vuorovaikutus vaikuttaa opiskelijaan? Kuinka opiskelijat kokevat vuorovaikutusprosessin luokassa? Onko vuorovaikutus opiskelua tukevaa ja yhteistyö antoisaa ja rakentavaa? Opettajan rooli on johtaa tai vaikuttaa luokan ryhmävuorovaikutukseen opetuksellisten tavoitteiden suuntaisesti. Opettaja on usein ratkaisevassa roolissa vuorovaikutuksen muodostamisessa, kuten silloin kun opiskelijat muodostavat pienryhmiä, vuorovaikutuksen sisältöjä suunnitellaan ja säädellään sekä kun vuorovaikutuksen avulla pyritään tiettyihin tavoitteisiin. Luokkatilanteissa osa ryhmävuorovaikutuksesta on opettajan tietoisesti johtamaa oppimisprosessia, mutta luokassa tapahtuu paljon ryhmädynamiikkaa, joka etenee omaehtoisesti opiskelijoiden välityksellä. (Kauppila 2005, 90.)

”Kaveruus, yhteistyötaidot, empatia, sympatia ja ymmärrys kehittyy leikin kautta kaveruussuhteissa.” (Minna, 4 vuotta luokanopettajana)

”Leikkiin osallistumisessa on minusta kysymys samasta kuin muutoinkin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Tekemällä yhdessä jotain mukavaa,