kanssa jälleen hyvin
kaukana kotoa...
Teksti ja kuvat: Petri Parkko
[ LINTUKYMI 1/2019 ]
H
eräilimme puolikuuden maissa Sinharajan sa-demetsäalueen tuntumassa, Sri Lankan eteläosassa.
Nautimme hyvän aamiaisen kuistilla kuunnellen taustamusiikkina srilan-kanviidakkokanoja (Gallus lafayettii) ja bengalinpittoja (Pitta brachyura). Teevil-jelmän poluilla ruokaili viidakkokana-naaraita ja pian myös upean värinen koi-ras tuli näkyvästi paikalle kiekumaan – jos linnun karheaa käkimistä voi sel-laiseksi kutsua. Bengalinpitta osoittautui Sri Lankassa aika yleiseksi lajiksi, kun sen vihellyksen oppi ensin tuntemaan.
Onnistuimme myös näkemään linnun useita kertoja. Majoituspaikkamme ylä-Bengalinpitta on ainut Sri Lankassa tavattava pittalaji.
Hyönteisiä pyydystäviä kannukasveja esiintyy myös Sri Lankassa.
Sademetsän uumeniin johtaa kapea ja huonokuntoinen tie, johon rankkasade on uurtanut syviä uria.
puolella lenteli neljä muodoltaan hel-posti tunnistettavaa intiantöyhtökiitäjää (Hemiprocne coronata). Sää oli hyvä ja odottelimme jo malttamattomina aa-mun sademetsäretkeä.
Aina iloinen tuk-tuk-kuskimme tuli hakemaan meitä majoituspaikkamme pihasta ja kuoppainen, mutta onneksi varsin lyhyt ajomatkamme kansallis-puiston opastuskeskukselle alkoi. Mo-nessa maassa puistojen portit avautuvat aamulla tiettyyn kellonaikaan, eikä si-sälle ole mitään asiaa ennen sitä. Näin on valitettavasti asian laita myös Sri Lankassa. Pääsimme kuitenkin jo au-ringonnousun aikaan oppaamme peräs-sä portille, josta alkoi jännittävä kävely vettä tippuvaan ja sumuiseen metsään.
Osa srilankanviidakkokanan kukoista tepasteli näkyvästi poluilla.
Retkemme alkoi hyvin, sillä endeeminen ja hyvin odotettu sarvinokkalaji, srilan-kantoko (Ocyceros gingalensis), ruokaili korkealla puussa aivan opastuskeskuk-sen läheisyydessä. Ensimmäistä elistä ei tarvinnut siis kovin kauan odotella.
S
ademetsän polut olivat melko helppoja kulkea. Vaikka ne olivat kivisiä, oli reitin alkupäähän va-lettu betonia ja kouvolalaisillehan se oli kotoisaa. Oppaallamme ei ollut kiika-reita, kuten ei muillakaan Sri Lankassa tapaamillamme luonto-oppailla. Vain sateenvarjo varustuksenaan kaveri löy-si kuitenkin koko ajan lintuja, liskoja, käärmeitä ja mielenkiintoisia hyönteisiä polun varsilta. Kauniita orkideoja(Bam-boo Orchid) näkyi monin paikoin. Tu-limme pian lipuntarkastuspisteelle, jossa kiemurteli myrkyllinen kyy, Sri Lanka Green Pit Viper (Trimeresurus trigono-cephalus), jota ihaillessani huomasin kenkieni olevan aivan veressä. Vaikka olin teipannut sukat punttien päälle, oli-vat juotikkaat työntyneet sukkien läpi ja niitä oli monta! Ei mitään kovin miellyt-tävää, mutta tietyt jutut on pakko kestää, jos haluaa nähdä sademetsää… Ja mehän halusimme.
Poluilla ruokaili luottavaisia viidak-kokanoja ja niitä kuvatessamme kuu-limme oppaalta hätkähdyttävän sanan:
”frogmouth”. Olimme pitäneet pöllö-kehrääjiä todella hankalina löydettävi-nä, mutta kurkistus oppaan osoittamaan
[ LINTUKYMI 1/2019 ]
suuntaan, alarinteeseen lehtien alle, ja siellähän ne vierekkäin torkkuivat: koiras ja naaras srilankanpöllökehrääjä (Bat-rachostomus moniliger). Upeita lintuja, joiden suojaväri on omaa luokkaansa.
Mieliala oli korkealla jatkaessamme käve-lyä oksiston alla. Puroissa virtasi vettä ja poluilla oli sateen jäljiltä lätäköitä. Polun reunassa ruokailivat retkemme ensim-mäiset srilankankirjorastaat (Geokichla spiloptera), joita pääsimme myös kuvaa-maan. Polkujen läheisyydessä viihtyivät myös erikoisessa asennossa kivien päällä istuvat endeemiset liskot, Black-spotted Kangaroo Lizard (Otocryptis nigristigma), joita näimme useita.
Meluisan srilankanpyyfasaanin (Galloperdix bicalcarata) ääntelyä kuului usein, mutta aran linnun nä-keminen, sen ruokaillessa sademetsän pohjalla, on hyvin vaikeaa. Meitä kui-tenkin onnisti ja pääsimme rauhassa katselemaan parven ruokailua karik-keella. Srilankanpyyfasaanilla (outo suomalainen nimi) on punaiset jalat sekä silmänympärykset ja vatsapuo-li on täynnä valkeita pitkittäisviiruja.
Linnut tonkivat kariketta alle kahden-kymmenen metrin päässä, mutta valoa siivilöityi sademetsän pohjalle niukasti ja kuvaaminen oli siksi melkein mah-dotonta.
M
inulla oli Sinharajassa (ja oi-keastaan koko Sri Lankassa) yksi haave ylitse muiden ja se oli srilankanloistoharakan (Urocissa ornata) näkeminen. Kun metsästä alkoi kuulua harakkamaista räkätystä, iski pa-niikki; eihän sademetsästä löydä tällaisia värikkäitäkään lintuja oikein millään.Poistuin polulta itsekseni äänen suuntaan ja kiikaroin korkealle puihin… ja siinä se oli. Lintu oli tietenkin vielä upeampi kuin olin odottanut: hohtavansinisellä linnulla oli punainen nokka ja jalat. Pää, rinta ja niska olivat punaruskeat, samoin siivet.
Sinisessä pitkässä pyrstössä oli valkoinen kärki. Emme päässeet ”mässäilemään”,
mutta hartaasti odotettu elis oli hoidettu.
Toiveena oli tietenkin vielä uusi tapaami-nen ja linnun kuvaamitapaami-nen.
Vain Sri Lankassa esiintyvät erittäin uhanalaiset apinat, purppuranaama-langurit (Trachypithecus vetulus), hal-litsivat Sinharajan aamuista äänimaise-maa, mutta kuulimme ja näimme vielä hienoja lintujakin: vilkkaita ja uteliaita srilankanviidakkotimaleita (Pellorneum fuscocapillus) ja srilankanrillejä (Zoste-rops ceylonensis) ruokaili polun varrella.
Onnistuimme näkemään hyvin myös en-deemisen srilankankukastajan (Dicaeum vincens). Kasvillisuudessa vilkkaasti liik-kuneilla mustapäätimaleilla (Rhopocichla
Endeemiset srilankankirjorastaat ruokailivat sademetsän karikkeilla.
Srilankanviidakkotimalit etsivät selkärangattomia kuivuneiden lehtien alta.
[ LINTUKYMI 1/2019 ]
atriceps) ei ollut musta pää, vaan leveä, mustaotsalepinkäistyyppinen rosvon-naamari. Vähän avoimemmissa paikois-sa näkyi muutamia keltaisia töyhtöhup-pubulbuleita (Pycnonotus melanicterus);
yllättäen sekin laji on endeeminen. Val-kokulmabulbuleita (Pycnonotus luteolus) näkyi Sinharajassa usein ja laji oli yleinen myös kylissä.
Muutamien kilometrien kävelyn jäl-keen oppaamme päätti yllättäen kääntyä takaisin. Polun varrella oli ruokaillut äs-kettäin norsu, joka olisi voinut olla met-sässä hyvin vaarallinen. Emme alkaneet kiistellä kokeneen kaverin kanssa asian vakavuudesta, vaan lähdimme kiltisti kävelemään kohti opastuskeskusta. Pian opas löysi meille hienon kuollutta puun-lehteä jäljittelevän sirkan (Chorotypus).
Hän lupasi myös korvata meille lyhenty-neen reitin hyvin harvinaisella srilankan-kottaraisella (Sturnornis albofrontatus).
Olin vähän epäileväinen, mutta pitihän sitä yrittää. Menimme yhdelle sivupolul-le, jonka varrella oli tehty usein havain-toja lajista. Kovin kauan emme joutuneet odottamaan, kun näimme ensimmäisen kottaraisen lennossa hyvin kaukana. Ero-tin kiikareilla juuri ja juuri ylä- ja alapuo-len värieron. Paska pinna! Seuraavalta näköalapaikalta staijaamalla löysimme kuolleen puun latvuksesta kaksi yksilöä ja nyt näimme linnut varsin mukavasti.
Tunnelma kohosi jälleen. Siinä auttoi tie-tysti myös lähellämme ruokaillut hieno endeeminen srilankanseppä (Psilopogon flavifrons).
O
limme jo palaamassa takaisin opastuskeskukselle, kun sade-metsästä alkoi kuulua kovaa meteliä: suuri lintuparvi lähestyi pol-kua. Tiesimme aiemmilta Kaakkois-Aasian matkoiltamme, että kyseessä oli bird wave. Se tarkoittaa ruokailevaa lintuparvea, johon voi kuulua lukuisia eri heimoihin ja sukuihin kuuluvia lin-tulajeja. Parvi saattaa liikkua hyvinkin nopeasti, ja tyypillisesti jokainen tark-kailija onnistuu näkemään eri lajit. Täs-Kuivunutta lehteä jäljittelevä sirkka on esimerkki sademetsän lukuisista sopeumista.Valkokulmabulbuli on Sri Lankassa yleinen laji, jonka löytää helposti myös kylien liepeiltä.
sä parvessa oli useita endeemisiä lajeja, joista minusta upein oli käkilintuihin kuuluva harvinainen punanaamamal-koha (Phaenicophaeus pyrrhocephalus).
Harmaapäiset srilankannaurutimalit (Garrulax cinereifrons) ruokailivat ajoit-tain avoimesti polulla ja sain jokusen kuvan niistä. Laji on valitettavasti arvi-oitu erittäin uhanalaiseksi. Oranssinok-kaiset srilankantimalit (Turdoides rufes-cens) ruokailivat lehvästössä, jossa näkyi myös hieno intiantrogoni (Harpactes fasciatus). Upeat valkoisen muodon pa-ratiisimonarkit (Terpsiphone paradisi) viilettivät ohitsemme pitkät pyrstösulat heiluen. Pitkän ja käyrän nokan omaa-va, samassa bird wavessa ruokaillut, Sri Lanka Scimitar Babbler (Pomatorhinus melanurus), on vasta äskettäin splitattu omaksi lajikseen intiansirppitimalista (P. horsfieldii).
L
ähellä opastuskeskusta koimme vielä upeita hetkiä, sillä samalta alueelta löytyi kolme srilankan-loistoharakkaa ja srilankantoko. Harakat osoittautuivat hyvin sosiaalisiksi ja toivat käyttäytymiseltään mieleen kuukkelin;linnut ruokkivat toisiaan ja osoittivat sel-västi hellyyttä. Nyt saimme katsella ja ku-vata lintuja rauhassa. Myös srilankanto-ko näkyi melsrilankanto-ko hyvin, vaikka liikkuikin koko ajan korkealla latvustossa. Polulla meitä vastaan tuli venäläismies teinipoi-kansa kanssa…shortseissa! Saakohan isä poikaansa enää toista kertaa sademet-sään, sillä juotikkaita oli monsuunisatei-den vielä jatkuessa todella paljon.
Maksoimme hyvän tipin oppaallem-me ja palasimoppaallem-me majoituspaikkaamoppaallem-me, jossa meitä odotti vielä yksi yllätys. Söim-me lounasta kuistilla, kun kauempaa al-koi kuulua tuttua loistoharaal-koiden räkä-tystä. Viiden yksilön harakkaparvi lensi pihan hedelmäpuihin aivan lähellemme.
Mikä upea maa ja mikä upea aamu! Sri Lanka oli näyttänyt meille mitä on biodi-versiteetti. Sinne tulisimme kaipaamaan vielä monta kertaa Suomen loskassa
tar-poessamme. Upea srilankanloistoharakka oli Sinharajan odotetuin lintulaji.