Koulunuorisotyön menetelmillä pystytään lisäämään viihtyvyyttä ja aktiivisuutta koulu-päiviin. Aktiivisuutta voidaan lisätä erilaisilla välituntitoiminnoilla, koulun yhteydessä toimivalla nuorisotilalla, koulupäivään upotetulla harrastustoiminnalla ja erilaisilla pro-jekteilla. Tällaiset toiminnot ovat sellaisia, jotka on helppo kohdistaa koulun kaikkiin nuoriin. Ne lisäävät kouluviihtyvyyttä, tekevät koulupäivistä monipuolisempia, tuovat virkistystä ja lisäävät oppilaiden sosiaalista toimintaa. Oppilaiden jaksaminen ja keskit-tymiskyky oppitunneilla paranee, kun oppilas saa liikkua ja toimia esimerkiksi välitun-neilla. Nuorten osallisuutta on helppo lisätä ottamalla oppilaat mukaan välituntitoimin-tojen suunnitteluun, projektityöskentelyn toteuttamiseen tai harrastuskerhojen ohjaajik-si.
Yksi tapa lisätä nuorten koulussa viihtymistä ja vähentää esimerkiksi luvattomia poissa-oloja voisi olla koulun yhteydessä toimiva nuorisotila, joka voisi olla auki koulupäivien jälkeen ja pidempien välituntien ajan. Nuorisotila rikkoo koulun perinteistä järjestystä, tarjoavat etäisyyttä opettajiin ja oppitunteihin, mutta tukee toiminnallaan koulun kasva-tustyötä ja tarjoaa nuorille turvallisen ja ”luvallisen” paikan viettää aikaa kavereidensa kanssa ja kohdata myös nuorisotyöntekijä, jolle voi jakaa ilonsa ja surunsa. Avoimella nuorisotilatoiminnalla ja erilaisilla välituntitoiminnoilla on nuorten mielestä koulun il-mapiiriä parantavia vaikutuksia, kun toiminta piristää ja on hauskaa. (Aho 2013, 49–50;
Breiling 2013, 25; Kivelä 2011, 9.)
Oppilaita voidaan aktivoida myös pitkäkestoisemman toiminnan kautta kuten erilaisten kerhojen kautta. Kerhotoiminta lisää oppilaiden osallisuutta, hyvinvointia ja viihtyvyyt-tä tarjoamalla kaikille laadukasta ja monipuolista harrastustoimintaa. Se voidaan sitoa osaksi koulupäivää ja toimintaa voi olla aamulla, iltapäivällä tai keskellä koulupäivää.
Tällöin voidaan puhua joustavasta, eheytetystä tai kokonaiskoulupäivästä8. Pidempi tauko koulupäivän sisällä pitää yllä oppilaiden vireystilaa ja aktiivisuutta koulupäivän aikana. Eheyttävän koulupäivän hankkeeseen osallistuneet ja harrastekerhoissa käyneet yläasteen oppilaat kokivat opiskelun jatkamishalukkuutensa lisääntyneen ja kiusaami-sen, koulusta lintsaamisen ja tupakoinnin vähentyneen kokeilun aikana. Opettajat ja vanhemmat kokivat, että oppilaiden kouluviihtyvyys parani, koulukiusaaminen vähentyi ja kotien ja koulun välinen yhteistyö parani. Opettajien viihtyminen omassa työssään lisääntyi kokeilun myötä. Opettajat arvelivat, että oppilaiden osallistuminen harraste-kerhoihin paransi oppilaiden koulumotivaatiota. (Pulkkinen & Launonen 2005.) Kerho-jen järjestämisessä voidaan tehdä yhteistyötä esimerkiksi paikallisten urheiluseuroKerho-jen, järjestöjen, yhdistysten, yritysten ja muiden erityisalojen osaajien kanssa. Kunnan muut toimialat (nuorisotoimi, kirjastot, musiikkiopistot, kuvataidekoulut, kansalaisopistot, seurakunta ja niin edelleen) on helppoa yhdistää kerhotoiminnan kautta koulun toimin-taan. Yksi vaihtoehto voisi olla sekin, että oppilaat järjestävät kerhotoimintaa muille oppilaille, ja saavat itse ohjauskokemusta. Myös oppilaiden vanhemmat tai vanhem-painyhdistykset voivat olla järjestämässä kerhotoimintaa koululla. Kerhotoiminta on tärkeä tukipalvelu myös kodin näkökulmasta katsottuna ja se lisää tasaveroisia harras-tusmahdollisuuksia kaikille oppilaille. (Ks. esim. Launonen & Pulkkinen 2004; Opetus-hallitus 2015; Pulkkinen & Launonen 2005.) Harrastustoiminnalla voidaan ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä (Junttila 2015, 179) ja koulun järjestämä harras-tustoiminta olisi helposti kaikkien nuorten saatavilla.
Erilaisilla projektityöskentelyillä kouluissa voitaisiin lisätä oppilaiden aktiivisuutta, osallisuutta ja vaikuttamista sekä vaihdella oppimisympäristöä ja opettaa nuorten kai-paamia ”tosielämän taitoja matematiikan turhien polynomien sijaan” (R1). Nuoriso-työntekijällä olisi ammattitaitoa ohjata nuorten toteuttamia projekteja nuorten tukena ja
8 Eheytetyn koulupäivän tarkoituksena on tarjota oppilaille opetuksen lisäksi laadukasta vapaa-ajantoimintaa, joka yhdistää niin levon, virkistyksen kuin harrastuksissakin kehittymisen. Mallissa koulupäivässä vuorottelevat toimintaryhmät, oppitunnit ja harrastetoiminta. Eheytetty koulupäivä oli Sitran rahoittama kokeilu osana valtakunnallista MUKAVA-hanketta, joka toteutettiin vuonna 2002–
2005. MUKAVA-hankkeen tarkoituksena oli tutkia kouluympäristön kehittämistä ja tuoda esille sitä, että kaikki lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevat aikuiset ovat vastuussa heidän kehityksestään ja hyvin-voinnistaan (Korhonen & Nieminen 2010, 12–13).
osallistua tällä tavoin koulun opetustyöhön. Erilaiset projektit lisäisivät myös aineiden välistä yhteistyötä, koska projekteissa pitäisi yhdistää eri oppiaineita ja erilaisia tietoja ja taitoja. Oppilaat pääsisivät myös hyödyntämään omaa harrastuneisuuttaan ja muita taitojaan, jotka eivät välttämättä tule esille normaalissa koulutyöskentelyssä.
7 POHDINTA
Koulunuorisotyöstä on hyötyä koululle monella tasolla ja sen avulla voidaan tuoda luun kaivattua uudistumista ja kehittymisnäkökulmaa. Koulunuorisotyöllä tuetaan kou-lun opetus- ja kasvatustehtävää ja sen kautta koulua voidaan lähestyä nuorten näkökul-masta. Koulun ja koulunuorisotyön kehittämisessä ei pitäisi miettiä sen tuottamaa hyö-tyä koululle tai nuorisotyölle, vaan hyöhyö-tyä nuorelle.
Sosiaalipedagogiikan opiskelijana tämän tutkimuksen orientaationa on ollut sosiaalipe-dagogiikka. En nostanut sosiaalipedagogiikkaa esiin monessakaan kohdassa tätä tutki-musta, mutta ajatus sosiaalipedagogiikasta on ollut läsnä koko ajan. Sosiaalipedagogii-kan ajatus kasvun tukemisesta, toiminnallisuudesta, kohtaamisesta, itseapuun auttami-sesta, vuorovaikutuksen kehittämisestä, yhteisöllisyyden lisäämisestä, elämänhallinta-taitojen lisäämisestä ja nuoren kunnioittamisesta omana itsenään pitäisi välittyä tästä työstä. Koulunuorisotyön tuominen kouluun lisää koulun asiantuntijuutta sosiaalisuuden osalta ja tuo uuden kasvatuksen ammattilaisen, pedagogin, kouluun.
Tutkimuksen yhtenä taustalla olevana tavoitteena oli kuulla nuoria ja tuoda näkyviksi heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan. Ryhmäkeskustelujen toteuttaminen jo itsenään täytti tämän. Yhden ryhmän haastattelun päätyttyä kuulin yhdeltä leiriohjaajalta, että ryhmän nuoret olivat vielä myöhemmin jatkaneet nauhoituksen aikana käymiään kes-kusteluja keskenään ja mainitsivat sen leiripäivän parhaaksi asiaksi tutkimukseen osal-listumisen. Olin hyvin iloinen, että pystyin tarjoamaan nuorille tällaisen hetken, jolloin he saivat kokea aikuisen huomiota ja kiinnostusta ja saivat olla asiantuntijoita, joiden sanomisia kuunnellaan.
Ryhmäkeskusteluihin osallistuneet nuoret olivat osallistujina leirillä, jonne haetaan so-siaalisin, taloudellisin ja terveydellisin perustein. Nuorten taustalla oli varmasti vaiku-tusta heidän kokemuksiinsa koulusta, joten tutkimustulokset olisivat toisenlaisilla ryh-millä painottuneet ehkä erilaisiin asioihin. En leiriohjaajana tai tutkijana kuitenkaan tiedä nuorten taustoista tämän enempää. Lähtökohtaisesti koulukielteiset nuoret eivät osoittaneet kiinnostusta tutkimusta kohtaan – jos heitä siis oli niiden 28 joukossa, joille tutkimussuostumukset lähetin kotiin. Keskusteluihin osallistuneet nuoret olivat sellaisia,
jotka eivät suhtautuneet kouluun kielteisesti edes negatiivisista kokemuksistaan huoli-matta, vaan heillä oli sanottavaa koulusta. Ryhmäkeskusteluiden onnistumisen kannalta tämä oli tärkeää.
Ryhmäkeskustelut toteutettiin poissa kouluympäristöstä ja keskellä kesälomaa. Fyysi-nen ja ajalliFyysi-nen etäisyys kouluarjesta vaikutti varmaankin keskustelunaiheisiin. Toisaal-ta tästä etäisyydestä huolimatToisaal-ta nuoret olivat innokkaiToisaal-ta jakamaan kokemuksiaan ja ajat-telemaan kouluarkea. Tämä kertoo mielestäni siitä, että koulu on merkittävä osa nuoren elämää. On mahdollista, että koulun ulkopuolella ja omaan kouluyhteisöön kuulumat-tomien kanssa keskustellessa esiin tulee erilaisia kokemuksia kuin mitä kouluympäris-tössä ja tuttujen koulukavereiden kanssa. Jos ryhmäkeskustelut olisi toteutettu koulussa, osallistuvat nuoret olisivat olleet toisilleen tuttuja ja keskusteluihin olisi vaikuttanut nuorten roolit ja asemat koulussa. Vapaa-ajalla toteutettu ryhmäkeskustelu taas mahdol-listi ainakin noista koulurooleista vapaan keskustelun.
Itseäni jäi harmittamaan, kun alun perin suunnittelemani jotakin toiminnallista mene-telmää käyttävä aineistonkeruu jäi onnistumatta taloudellisten ja ajallisten resurssien puutteen vuoksi. Olisin halunnut toteuttaa tutkimukseni jollakin luovemmalla menetel-mällä. Toiminnalliset menetelmät ovat nuorisotyön toiminnan ydintä ja osaamisaluetta, joten olisi ollut erittäin kiinnostavaa käyttää menetelmää myös aineistonkeruussa. Puu-ronen (2006, 9) kuitenkin toteaa, että nuorisotutkimukseen sopii parhaiten menetelmä, joka perustuu tutkijan ja tutkittavan suoraan kommunikaatioon. Tulin itsekin siihen tu-lokseen, että haastatteluilla sain helpommin analysoitavan aineiston, kun jollakin luo-valla menetelmällä (esimerkiksi miellekartat tai askarrellut julisteet, joita harkitsin ai-neistonkeruutavakseni) saatu aineisto olisi aiheuttanut ongelmia analysoinnissa ja niiden tueksi olisi ehkä tarvittu jonkinlaista haastattelua joka tapauksessa. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista viedä tutkimus pidemmälle ja esimerkiksi tuoda nuoret ja kunnan päät-tävissä asemissa olevat virkamiehet yhteen ja selvittää, mitkä mahdollisuudet nuorten toiveilla ja tarpeilla olisi todellisuudessa toteutua. Tällaista menetelmää on käytetty esimerkiksi Allianssin järjestämänä Nuoret ja päättäjät kohtaavat -tilaisuudessa (ks.
Gretschel, Helin & Kauniskangas 2010).
Koulunuorisotyön kehittämistä ja tutkimusta kannattaa jatkaa. Kun koulunuorisotyö olisi yleisempää ja käytössä kouluissa, voitaisiin sitä kehittää nuorten näkökulmasta. On tärkeää, että nuoria otettaisiin mukaan jo koulunuorisotyön kehittämistyöhön, koska silloin työ vastaisi paremmin nuorten odotuksiin ja tarpeisiin. Nuorten on kuitenkin hankalaa muodostaa kuvaa nuorisotyöstä ja sen hyödyistä sekä omista tarpeistaan nuori-sotyön suhteen silloin, kun heillä ei ole juurikaan kokemusta siitä.
Koska ihmisten välisissä suhteissa on merkitystä sillä, miten henkilöt tulevat toistensa kanssa toimeen, on tärkeää, että koulussa voidaan tarjota erilaisia aikuisia ja erilaisia persoonia nuorten tueksi, jotta nuori voi löytää aikuisten joukosta juuri sen ihmisen, jolle hänen on mukavinta kertoa omista asioistaan. Arvelen, että nuorelle ei ole merki-tystä sillä, millä ammattinimikkeellä työskentelee se aikuinen, jonka kanssa hänen ke-miansa kohtaa. Tärkeintä on se, että nuori saa luotettavalta aikuiselta tukea ja apua tilan-teeseensa ja voi luottaa siihen, että aikuinen osaa antaa hänelle tukea, neuvoa ja ohjausta sen palvelun pariin, jota hänen tarvitsee. Aikuisten näkökulmasta on kuitenkin tärkeää, että ammattilaiset tietävät oman työkuvansa ja tuntevat toistensa työnkuvat ja että heillä on verkostoa, jonka pariin ohjata nuorta tarvittaessa.
Opetussuunnitelmassa vuosiluokkien 7–9 tavoitteena on laaja-alainen osaaminen, joka vahvistuu oppilaiden kasvun myötä, mutta myös luo haasteen oppiaineiden väliselle yhteistyölle ja kouluarjen hallinnalle.
”Koulu voi parhaimmillaan tarjota yhteisön, jonka murrosiässä oleva nuori voi kokea itselleen merkitykselliseksi ja joka auttaa jäsentämään sekä omaa kehitystä että ympäröivää maailmaa. Erityisen tärkeätä on luoda mahdollisuuksia itsetuntoa vahvistaviin osaamisen ja onnistumisen koke-muksiin sekä ohjata jokaista oppilasta tunnistamaan oma erityislaatunsa ja omat vahvuutensa ja näkemään realistisesti myös kehittymistarpeensa.”
(Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 281.)
Opetussuunnitelman tavoite on hyvin sosiaalipedagoginen. Koulunuorisotyöllä voidaan olla vahvistamassa tämän tavoitteen toteutumista, jossa kouluyhteisö nähdään nuoren tukijana kohti omaksi itsekseen kasvamista.
LÄHTEET
Aaltonen, S. 2011. Omalla lomalla. Nuorten näkökulmia lintsaamiseen. Kasvatus 42(5), 480–492.
Aho, P. 2013. Neuvottelua nuorisotyöntekijän paikasta yläkoulussa. Helsingin yliopisto, Yleinen ja aikuiskasvatustiede, Käyttäytymistieteiden laitos.
Ammattikorkeakoulutus ja sen kehittäminen. 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavissa:
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/ammattikorkeakoulutus/ Viitattu 20.3.2015.
Breiling, L. 2013. Ihanteellisen koulunuorisotyön jäljillä. Joensuun Lyseon peruskoulun näkemyksiä ja toiveita koulunuorisotyöhön. Humanistinen ammattikorkeakoulu, Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma. Opinnäytetyö.
Cederlöf, P. 1998. Nuorisotyön yhteiskunnallinen merkitys. Perustietoja, poimintoja ja haarukkapaloja nuorisotyöstä sekä sen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. NUORA:n julkaisuja, nro 8. Helsinki:
Nuorisoasian neuvottelukunta. Opetusministeriö.
Ellonen, N. 2008. Kasvuyhteisö nuoren turvana. Sosiaalisen pääoman yhteys nuorten masentuneisuuteen ja rikekäyttäytymiseen. Tampere: Tampereen yliopisto. Väitöskirja.
Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere; Vastapaino.
Filander, K. 2007. Sosiaalipedagogiikan uusi ajankohtaisuus. Teoksessa T. Hoikkala & A. Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 76, 90–
114.
Fontana, A. & Frey J. H. 2005. The interview from neutral stance to political involvement. Teoksessa N.
K. Denzin & Y. S. Lincoln (toim.) The SAGE handbook of qualitative research. London, Thousand Oaks, New Delhi: Sage Publications, 695–727.
Gellin, M., Herranen, J., Junttila-Vitikka, P., Kiilakoski, T., Koskinen, S., Mäntylä, N., Niemi, R., Nivala, E., Pohjola, K. & Vesikansa S. 2012. Lapset ja nuoret subjekteina koulujärjestelmässä. Teoksessa A.
Gretschel & T. Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa.
Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118, 95–148.
Gordon, T. 1999. Materiaalinen kulttuuri ja tunteet koulussa. Teoksessa T. Tolonen (toim.) Suomalainen koulu ja kulttuuri. Tampere: Vastapaino, 99–116.
Gretschel, A., Helin, E. & Kauniskangas, E. 2010. Nuoret palveluita arvioimassa –menetelmäopas nuor-ten vaikuttamis- ja kuulemiskäytäntöjen kehittämiseen. Kuntien peruspalveluiden arvioinnin kehittämis-hanke 2010. Helsinki; Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry.
Gretschel, A., Paakkunainen, K., Souto, A.-M. & Suurpää, L. (toim.) 2014. Nuorisotakuun arki ja politiikka. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 150, verkkojulkaisuja 76.
Hamarus, P. 2006. Koulukiusaaminen ilmiönä: yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta.
Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 288. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.
Väitöskirja.
Harinen, P. & Halme, J. 2012. Hyvä, paha koulu. Kouluhyvinvointia hakemassa. Suomen UNICEF.
Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 56.
Hautamäki, J., Kupiainen, S., Kuusela, J., Rautopuro, J., Scheinin, P. & Välijärvi, J. 2015. Oppimistulos-ten kehitys Suomessa 2000-luvulla. Teoksessa N. Ouakrim-Soivio, A. Rinkinen & T. Karjalainen (toim.) Tulevaisuuden peruskoulu. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:8, 34–41.
Heiskanen, E., Järvelä, K., Pulliainen, A., Saastamoinen, M. & Timonen P. 2005. Kuluttajat äänessä! – Kokemuksia ryhmäkeskustelusta Kuluttajatutkimuskeskuksen toiminnassa. Teoksessa J. Leskinen, H.
Hallman, M. Isoniemi, L. Perälä, T. Pohjoisaho & E. Pylvänäinen (toim.) Vox consumptoris – Kuluttajan ääni. Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja 2005.
Herranen, J. & Junttila-Vitikka, P. 2010. Osallisuuden vai sosiaalisuuden vahvistamista? Nuorisotutkimus 3/2010, 1–2.
Hietanen, O. 2015. Visiointia peruskoulun tulevaisuudesta: Sivistys on tärkein asia maailmassa.
Teoksessa N. Ouakrim-Soivio, A. Rinkinen & T. Karjalainen (toim.) Tulevaisuuden peruskoulu. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:8, 16–22.
Hirvonen, E. 2009. Nuorisotyö sosiaalisen asiantuntijuuden areenoilla. Teoksessa S. Raitakari & E.
Virokannas (toim.) Nuorisotyön ja sosiaalityön jaetut kentät. Puheenvuoroja asiantuntijuudesta, käytännöistä ja kohtaamisista. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 96, 41–61.
Hoikkala, T. & Paju, P. 2013. Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys.
Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, julkaisuja 139. Helsinki: Gaudeamus.
Hollander, J. 2004. The social context of focus groups. Journal of Contemporary Ethnography Vol. 33 No. 5, 602–637.
Honkasalo, V. 2011. Tyttöjen kesken. Monikulttuurisuus ja sukupuolten tasa-arvo nuorisotyössä. Helsinki:
nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 109.
Hotokka, M. 2012. Koulunuorisotyön tarpeen arviointi Mikkelissä. ”Kouluissahan ne nuoret on, kun ne on pakotettu tänne!” Mikkeli: Mikkelin ammattikorkeakoulu. Kansalaistoiminta ja nuorisotyö,
opinnäytetyö.
Huhtanen, K. 2007. Kun huoli herää. Varhainen puuttuminen koulussa. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Häggman, E. 2014. Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti. Trenditietoja 2008–2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavissa:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisotyoen_kohteet_ja_rahoitus/etsiva_nuoriso tyo/liitteet/Etsivx_tyx_2013_raportti.pdf Viitattu 20.3.2015.
Hämäläinen, J. 2007. Nuorisokasvatuksen teoria sosiaalipedagogisessa kehyksessä. Teoksessa E. Nivala
& M. Saastamoinen (toim.) Nuorisokasvatuksen teoria – perusteita ja puheenvuoroja. Helsinki: Nuoriso-tutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, Kuopion yliopisto, 169–200.
Janhunen, K.-M. 2013. Kouluhyvinvointi nuorten tulkitsemana. Itä-Suomen yliopisto., Yhteiskuntatietei-den ja kauppatieteiYhteiskuntatietei-den tiedekunta. Väitöskirja.
Junttila, N. 2015 Kavereita nolla. lasten ja nuorten yksinäisyys. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Junttila-Vitikka, P., Gretschel, A. & Kiilakoski, T. 2012. Kunnallisen nuorisotyön osallisuusympäristöt.
Teoksessa A. Gretschel & T. Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118, 187–197.
Karttunen, K. 2014. Nuorisotakuu ei yltänyt tavoitteisiin. Helsingin Sanomat 10.9.2014. Saatavissa:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1410247885755 Viitattu 20.3.2015.
Kauhanen, A. 2011. Yhteisöllisen pedagogiikan ABC. Koulun yhteisöllisyyden ja osallisuuden kehittäminen nuorisotyön keinoin. Uusiutuva koulu ja nuorisotyö -hanke. Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Kaukiainen, A. & Salmivalli, C. 2009. KiVa Koulu: Vanhempien opas. Turun yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksesta käytäntöön –julkaisusarja, 5. Saatavissa: http://www.kivakoulu.fi Viitattu 29.9.2014.
Kiilakoski, T. 2009. ”Parempihan se on että sovitellaan ku että ei sovitella”. Vertaissovittelu, konfl iktit ja koulukulttuuri. Vertaissovittelun ulkopuolinen arviointiraportti. Verkkojulkaisuja 30.
Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura.
Kiilakoski, T. 2011. Talotyön ja alueellisen nuorisotyön kehittäminen. Teoksessa V. Honkasalo, T.
Kiilakoski ja A. Kivijärvi (toim.) Tutkijat ja nuorisotyö liikkeellä. Tarkastelussa kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämishankkeet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 114, 153–252.
Kiilakoski, T. 2012. Koulu nuorten näkemänä ja kokemana. Tilannekatsaus – marraskuu 2012.
Opetushallitus. Muistiot 2012:6.
Kiilakoski, T. 2013a. Sähköpostikeskustelut 11.-12.11.2013.
Kiilakoski, T. 2013b. Nuorisotyön opetussuunnitelma: nuorisotyö kasvatuksellisena prosessina.
Nuorisotutkimus 3/2013, 20–39.
Kiilakoski, T. 2013c. Kiilakosken työpapereja koulun ja nuorisotyön yhteistoiminnassa numero 8.
Saatavissa: http://www.nuorisokanuuna.fi/article/kiilakosken-ty%C3%B6papereja-koulun-ja-nuorisoty%C3%B6n-yhteistoiminnasta-numero-8 Viitattu 13.10.2014
Kiilakoski, T. 2014. Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuuden ja ongelmat. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 155.
Kiviniemi, K. 2000. Opettajan työtodellisuus haasteena opettajankoulutukselle. Opettajien ja opettajan-kouluttajien käsityksiä opettajan työstä, opettajuuden muuttumisesta sekä opettajankoulutuksen kehittä-mishaasteista. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen ennakointihankkeen (OPEPRO) selvitys 4.
Helsinki: Opetushallitus.
Kivelä, S. 2011. Mitä sä teet? Nuorten kohtaamisia koulunuorisotyön arjessa. Mikkeli: Mikkelin ammat-tikorkeakoulu. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma, opinnäytetyö.
Kolehmainen, M. & Lahtinen, P. 2014. Nuorisotyötä koulussa. Yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen.
Humanistinen ammattikorkeakoulu. Uusiutuva koulu ja nuorisotyö –hanke.
Korhonen, V. & Nieminen, J. 2010. Nuorten ohjauksen kentät ja monialaisen yhteistyön mahdollisuudet.
Nuorisotutkimus 3/2010, 3–17.
Korkiamäki, R. 2014. ”Jos mä nyt voisin saada ystäviä” – Ulkopuolisuus vertaissuhteissa nuorten kokemana. Teoksessa M. Gissler, M. Kekkonen, P. Känkäinen, P. Muranen & M. Wrede-Jäntti (toim.) Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot –vuosikirja 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 38–50.
Koskenniemi, M. 1982. Yhdessä ja yhteistoimin. Koulu ja sosiaalisuuteen kasvaminen. Helsinki:
Kustannusosakeyhtiö Otava.
Kouluterveyskysely 2013. Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden hyvinvointi 2004/2005–2013.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavissa:
http://www.thl.fi/attachments/kouluterveyskysely/Tulokset/ktkysely_kokomaa_2004_2013_pk.pdf Viitattu 17.3.2015.
Kuivakangas, J. 2009. Yhteisölliset sekatyömiehet valtaavat koulut. Teoksessa K. Lind (toim.) Mahdolli-suuksien maailma. Näkökulmia yhteisöpedagogien (AMK) koulutukseen ja työhön. Humanistinen am-mattikorkeakoulu. Sarja C. Oppimateriaaleja 19, 2009, 87–100.
Kullberg, M. 2012. ”Positiivisella tavalla ulkopuolinen” Nuoriso-ohjaaja alakoulun Huolenpito-ohjelmaa toteuttamassa. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma.
Opinnäytetyö.
Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset 2013. 2013. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry ja Suomen Kuntaliitto. Saatavissa:http://alli.fi/binary/file/-/id/665/fid/2560 Viitattu 20.4.2015.
Kurki, L. 2005. Sosiokulttuurinen innostaminen yhteisöllisyyden rakentajana. Teoksessa T. Kiilakoski, T.
Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdol-lisuus. Tampere; Vastapaino, 335–357.
Kuula, A. 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere; Vastapaino.
Kuure, T. 2015. Sosiaalisen vahvistamisen määrittely ja asema nuorten hyvinvoinnin palvelujärjestelmäs-sä. Teoksessa Sosiaalinen vahvistaminen käsitteenä ja palveluina. Sosiaalisen vahvistamisen kehittämis-toiminnan tuloksia. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, 5–67.
Kämppi, K., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J., Haapasalo, I., Villberg, J. & Kannas, L. 2012. Kouluko-kemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010 – WHO-koululaistutkimus (HBSC Study). Helsinki: Opetushallitus, koulutuksen seurantaraportti 2012:8.
Laine, K. 2000. Koulukuvia. Koulu nuorten kokemistilana. SoPhi 43. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Väitöskirja.
Laine, T. 2010. Miten kokemusta voidaan tutkia? Fenomenologinen näkökulma. Teoksessa J. Aaltola &
R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä; PS-kustannus, 28–45.
Laki nuorisolain muuttamisesta 939/2010. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 Viitattu 1.10.2014.
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012–2015, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6. Saatavissa: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/OKM06.pdf Viitattu 20.4.2015.
Launonen, L. & Pulkkinen, L. 2004. Koulu kasvuyhteisönä. Teoksessa L. Launonen & L. Pulkkinen (toim.) Koulu kasvuyhteisönä – kohti uutta toimintakulttuuria. Jyväskylä; PS-kustannus, 13–78.
Leppä, T. 2010. Tavoitteellinen nuorisotyö koulussa: Monialaista tukea kasvuun, hyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen. Nuorisotutkimus 3/2010, 74–84.
Leppä, T. 2012. Nuorisotyö koulussa kuraattoreiden näkökulmasta. Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö, ylempi AMK.
Linnakylä, P. & Malin, A. 1997. Oppilaiden profiloituminen kouluviihtyvyyden arvioinnissa. Kasvatus 28/2, 112–127.
Lukkarinen, H. 2003. Ihmisten kokemukset hoitotieteellisenä tutkimusilmiönä: Fenomenologinen lähestymistapa. Teoksessa S. Janhonen & M. Nikkonen (toim.) Laadulliset tutkimusmenetelmät hoitotieteessä. Helsinki; WSOY, 116–164.
Moilanen, P. & Räihä, P. 2010. Merkitysrakenteiden tulkinta. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja analyysimenetelmiin. Jyväskylä; PS-kustannus, 46–69.
Morgan, D. & Krueger, R. 1993. When to use focus groups and why. Teoksessa D. Morgan (toim.) Successful focus groups. Advancing the state of the art. Newbury Park: SAGE Publications, 3–20.
Mäntylä, N., Kivelä, J., Ollila, S & Perttola, L. 2013. Pelastakaa koulukiusattu! – koulun vastuu, puuttumisen muodot ja ongelmat oikeudellisessa tarkastelussa. Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 70.
Nevanpää, A. & Lappi, J. 2010. Koulunuorisotyöntekijä kouluyhteisöön - case Kuokkala. Opinnäytetyö.
Humanistinen ammattikorkeakoulu.
Nieminen, J. 2007. Puuttuva lenkki – Nuorisokasvatus tieteen kentässä, kasvatuksen teoriassa ja nuorisotyön kehyksenä. Teoksessa E. Nivala & M. Saastamoinen (toim.) Nuorisokasvatuksen teoria – perusteita ja puheenvuoroja. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 73, 30–
63.
Nieminen, J. 2008. Vastavoiman hahmo – nuorisotyön yleiset tehtävät, oppimisympäristöt ja eetos.
Teoksessa T. Hoikkala & A. Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 76, 21–43.
Nivala, E. 2006. Koulukuraattori nuoren maailmassa. Teoksessa L. Kurki, E. Nivala & P. Sipilä-Lähdekorpi (toim.) Sosiaalipedagoginen sosiaalityö koulussa. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab, 101–164.
Numminen, U. & Ouakrim-Soivio, N. 2007. Joustava perusopetus. JOPO-toiminnan aloittaminen ja vakiinnuttaminen. Opetusministeriön julkaisuja 2007:15.
Nuoria koskeva syrjäytymistieto. Avauksia tietämisen politiikkaan. 2009. L. Suurpää (toim.) Helsinki:
Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisusarja. Verkkojulkaisu 27. Saatavissa:
<http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/syrjaytymistieto.pdf>
Nuorisolaki. 72/2006. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060072 Viitattu 23.09.2014.
Nuorten yhteiskuntatakuu 2013. 2012. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. TEM raportteja 8/2012.
Opetushallitus. 2014. Koulutus ja tutkinnot. Perusopetus. Saatavissa:
http://oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus Viitattu 9.10.2014
Opetushallitus. 2015. Joustavan koulupäivän malli leviää kunnissa. Opetushallituksen lehdistötiedote 27.4.2015. Saatavissa:
http://www.oph.fi/ajankohtaista/tiedotteet/101/0/joustavan_koulupaivan_malli_leviaa_kunnissa Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2015. Nuorisolain uudistaminen. Saatavissa:
http://minedu.fi/OPM/Nuoriso/vireilla_nuoriso/nuorisolaki/ Viitattu 5.5.2015.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. 1287/2013. Ajantasainen lainsäädäntö. Valtion säädöstietopankki.
Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131287#Pidp673168 Viitattu 1.10.2014.
Paju, P. 2011. Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Helsinki:
Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 115.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2014:96.
Saatavissa:
http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 2014. Luku 5.4. Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen. Helsinki: Opetushallitus. Saatavissa
http://www.oph.fi/download/155771_Perusopetusmuutos_4_011_2014_luku_5_4.pdf Viitattu 26.3.2015.
Pohjola, K. 2010. Nuorisotyö koulussa. Nuorisotyö osana monialaista oppilashuoltoa. Mikkelin ammattikorkeakoulu. A: Tutkimuksia ja raportteja 54.
Portaankorva, J. 2013. ”Nuorisotakuu on epäonnistunut”. Yle Uutiset 12.12.2013. Saatavissa:
http://yle.fi/uutiset/nuorisotakuu_on_epaonnistunut/6981243 Viitattu 20.3.2015.
Pulkkinen, L. & Launonen, L. 2005. Eheytetty koulupäivä: Lapsilähtöinen näkökulma koulupäivän uudis-tamiseen. Helsinki: Edita.
Purjo, T. 2012. Nuoriso-ohjaajuudesta nuorisokasvattajuuteen. Teoksessa K. Komonen, L. Suurpää & M.
Söderlund (toim.) Kehittyvä nuorisotyö. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, jul-kaisuja 128, 81–105.
Puuronen, V. 2006. Johdatus nuorisotutkimukseen. Jyväskylä; Vastapaino.
Ranne, K. 2002. Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalais-ten asiantuntijahaastatteluijen sekä dokumenttien valossa. Turun yliopisto. Akateeminen väitöskirja.
Rauas, M. 2014. Pieniä tekoja, suuria asioita. Nuorisotyön eettinen näkökulma. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Verkko Sarja B. Projektiraportit ja selvitykset 31.
Salmivalli, C. 1998. Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Tampere; Gaudeamus.
Salmivalli, C. 2010. Koulukiusaamiseen puuttuminen. Kohti tehokkaita toimintamalleja. Jyväskylä;
Salmivalli, C. 2010. Koulukiusaamiseen puuttuminen. Kohti tehokkaita toimintamalleja. Jyväskylä;