4 TULOKSET
4.3 Nuoriso-ohjaajien
Kolmantena tutkimuskysymyksenä oli se, millaisia vuorovaikutusrooleja nuoriso-ohjaajalla voidaan päätellä olevan? Edellä on kuvattu nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutusta ja vuorovaikutustaitoja, joiden pohjalta on tehty päätelmiä nuoriso-ohjaajien vuorovaikutusrooleista. Nuoriso-ohjaajilla esiintyy monenlaisia toisiaan tukevia vuorovaikutusrooleja, joista seuraavaksi esitellään keskeisimmät.
Tutkimustulosten mukaan nuoriso-ohjaajien keskeisimpiä vuorovaikutusrooleja ovat jutustelijan ja keskustelijan roolit, kuuntelijan, kyselijän, tiedustelijan, huolehtijan, tarkkailijan, kommentoijan, informoijan, ohjeistajan, neuvojan, kehottajan,
kontrolloijan, välittäjän ja tukijan roolit.
Nuoriso-ohjaajan ja nuoren vuorovaikutuksessa nuoriso-ohjaaja toimii jutustelijan ja keskustelijan sekä kuuntelijan ja kyselijän rooleissa. Jutustelua määrittävät nuoriso-ohjaajan esittämät kysymykset ja nuorten kuuntelu. Nuoriso-ohjaaja saattaa esimerkiksi aloittaa keskustelun esittämällä nuoren kuulumisia koskevan kysymyksen tai hän saattaa osallistua keskusteluun kuuntelemalla, kommentoimalla ja tarkentavia kysymyksiä esittämällä. Kyselijän rooli on myös keskeinen osa tiedustelijan roolia. Nuoriso-ohjaaja voi esimerkiksi tiedustella nuorilta heidän illan suunnitelmiaan tai sitä, mitä nuoret haluaisivat illan aikana tehdä.
Myös huolehtijan rooli on yksi nuoriso-ohjaajan vuorovaikutusrooleista. Nuoriso-ohjaaja huolehtii esimerkiksi nuorten voinnista ja heidän viihtyvyydestään
nuorisotilalla. Tarkkailu on oleellinen osa huolenpitoa. Näin ollen nuoriso-ohjaaja toimi myös tarkkailijan roolissa, jolloin hän seuraa sekä nuoria että ympäristöä ja varmistaa näin, että nuorisotilassa toimitaan sen sääntöjen mukaisesti ja että kaikilla on hyvä olla.
Nuoriso-ohjaaja on toisinaan myös kommentoijan roolissa, kun hän kommentoi esimerkiksi nuorten toimintaa tai keskustelua. Lisäksi nuoriso-ohjaaja voi olla myös informoijan, ohjeistajan ja neuvojan roolissa. Hän saattaa muun muassa informoida tulevasta nuorille suunnatusta tapahtumasta, ohjeistaa miten äänestää tulevassa illassa katsottavasta elokuvasta ja neuvoa, kuinka tietyssä tilanteessa olisi hyvä käyttäytyä.
Nuoriso-ohjaaja on myös kehottajan ja kontrolloijan rooleissa, jolloin hän voi
esimerkiksi ehdottaa nuorta miettimään sen hetkistä toimintatapaansa uudelleen. Tällöin nuoriso-ohjaaja myös kontrolloi tilannetta riistäytymästä hallinnasta ja toimii
kontrolloijan roolissa.
Kun tarkastellaan kaikkia tutkimustuloksissa esiin tulleita vuorovaikutusrooleja, voidaan todeta, että kaikkia vuorovaikutusrooleja yhdistää tukijan ja
huolenpitäjän/välittäjän roolit. Vuorovaikutusroolit ohjaavat sitä, miten me
käyttäydymme, mitä ja miten me viestimme. Näyttäisikin siltä, että nuoriso-ohjaajien vuorovaikutuskäyttäytymistä ja vuorovaikutuksen sisältöä ohjaa tukeminen,
huolenpitäminen ja välittäminen nuorista. Vuorovaikutusroolit ovat aina suhteessa muiden vuorovaikutuksessa olevien vuorovaikutusrooleihin. Kun todetaan, että nuoriso-ohjaajan vuorovaikutusrooleja ovat välittäjän, tukijan ja huolenpitäjän roolit, on myös ajateltava, että nuorten vuorovaikutusroolit ovat nuoriso-ohjaajien vuorovaikutusroolien kanssa ikään kuin yhteensopivia. Voidaankin ajatella, että erilaiset vuorovaikutusroolit kumpuavat vuorovaikutuksessa olevien nuorten ja nuoriso-ohjaajien rooleista
vastavuoroisesti.
5 TUTKIMUKSEN ARVIOINTI
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata sitä, millaista on nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutus sekä minkälaisia vuorovaikutustaitoja ja –rooleja nuoriso-ohjaajalla voidaan päätellä olevan. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että keskeisintä ohjaajien ja nuorten vuorovaikutuksessa on yhdessäolo, eli se, että nuoriso-ohjaaja istuskelee ja puuhastelee nuorten kanssa, keskustelee heidän kanssaan, kuuntelee, vitsailee ja vaalii yhteistä huumoria sekä valvoo ja pitää huolta.
Tutkimustuloksista nousee selkeästi esille se, että nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutus muodostuu pääosin jutustelusta, kommentoinnista, tiedustelusta, informoinnista, tarkkailusta ja kehottamisesta. Vuorovaikutustaidoista keskeisimpiä taitoja ovat kysymysten esittäminen, itsestä kertominen, selittäminen, huumori, kuuntelu, vaikuttaminen, neuvottelu sekä nonverbaalit ja sosiaalisen tuen taidot.
Vastaavasti nuoriso-ohjaajan työn kannalta oleellisimpia vuorovaikutusrooleja ovat keskustelijan, kommentoijan, tiedustelijan, informoijan, tarkkailija. kyselijän, kuuntelijan, ohjeistajan, neuvojan, kontrolloijan ja kehottajan roolit. Kaikkia
yhdistäviksi vuorovaikutusrooleiksi nousevat tukijan ja huolenpitäjän/välittäjän roolit.
Laadullisen tutkimuksen luotettavuutta arvioidessa keskeistä on huomioida ja tunnustaa tutkijan subjektiivisuus. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa luotettavuuden kriteeri on siis tutkija itse. (Eskola & Suoranta 1998, 211.) Tämän tutkimuksen luotettavuutta voidaan tarkastella realistisesta näkökulmasta käsin. Eskolan ja Suorannan (1998,213) mukaan realistisessa luotettavuusnäkemyksessä on kyse siitä, kuinka pätevästi tutkimustekstissä kuvataan tutkittua kohdetta. Tämän näkemyksen mukaan tutkimustekstiä pidetään ikään kuin ikkunana todellisuuteen. Realistisessa luotettavuusnäkemyksessä käytetään
validiteetin käsitettä, joka jaetaan ulkoiseen ja sisäiseen validiteettiin.
Sisäisellä validiteetilla, eli pätevyydellä, viitataan tutkimuksessa käytettyjen
teoreettisten ja käsitteellisten määrittelyjen sopusointuun. Sisäinen validiteetti osoittaa siis tutkijan tieteellisen otteen ja tieteenalansa hallinnan voimakkuutta. Ulkoisella validiteetilla taas viitataan tehtyjen tulkintojen ja johtopäätösten sekä aineiston välisen suhteen pätevyyteen. Tietyn tutkimushavainnon uskotaan olevan ulkoisesti validi
silloin, kun se kuvaa tutkimuskohteen tarkasti sellaisena kuin se on. (Grönfors 1982, 174, Eskolan ja Suorannan 1998, 214 mukaan.)
Kun tarkastellaan tätä tutkimusta subjektiivisuuden näkökulmasta, nousee esille se seikka, että tämä tutkimus on yhden havainnoijan havaintoihin pohjautuva. Tässä tutkimuksessa korostuvat siis yksin tutkijan havainnot ja niiden pohjalta tehdyt tulkinnat. Yksi tutkimuksen luotettavuuteen liittyvistä haasteista oli
havainnointivaiheeseen liittyvä objektiivisuus-subjektiivisuusaspekti. Toisin sanoen havainnoitaessa oli pyrittävä jatkuvasti kirjaamaan ylös havaittua vuorovaikutusta niin objektiivisesti kuin mahdollista ja vältettävä tulkintojen tekoa. Havainnointia tehdessä oli myös muistettava, ettei havainnoitsija voi ”sukeltaa” havaittavien ajatusmaailmaan, vaan havainnoida voi vain sitä, mitä aistein on havainnoitavissa. Koin onnistuvani havaintojen kirjaamisessa kohtuullisen hyvin ja tulkintoja pyrin tekemään vasta kun oli sen aika. Tutkimuksen objektiivisuuteen olisi voitu vaikuttaa sillä, että havainnoitsijoita olisi ollut useampia. Tämän tutkimuksen kohdalla se ei kuitenkaan ollut mahdollista.
Kun pohditaan havainnoinnin toteutusta ja siihen liittyvää objektiivisuutta sekä subjektiivisuutta, on tärkeä nostaa esille myös kysymys siitä, millainen oli
havainnoitsijan vaikutus vuorovaikutustilanteisiin. On mahdotonta tietää, kuinka paljon ja miten läsnäoloni vaikutti havainnoitaviin nuoriso-ohjaajiin ja nuoriin. Kokemukseni ja saadun palautteen perusteella uskon kuitenkin, ettei läsnäoloani koettu häiritsevänä ja kykenin sulautumaan luonnolliseksi osaksi vuorovaikutusta. Etuna saattoi olla se, että tunsin nuoriso-ohjaajat ja osan nuorista jo ennalta.
Kun tarkastelen tutkimustani sisäisen validiteetin kautta, voin todeta, että olen pyrkinyt tutustumaan mahdollisimman kattavasti teoreettiseen taustaan ja määrittelemään käsitteet tarkasti. Teoriataustan kanssa haasteita tuotti samasta asiasta käytettyjen käsitteiden määrä. Tästä syystä käsitteiden hahmottaminen ja tutkimuksen kannalta oleellisen teoreettisen materiaalin löytäminen oli aluksi työlästä. Haastavaa oli myös ristiriita sen suhteen, mitä alun perin lähdettiin tutkimaan ja mihin loppujen lopuksi saatiin vastauksia. Mitä taas tulee tutkimukseni ulkoiseen validiteettiin, olen pyrkinyt kirjoittamaan tutkimustekstiä mahdollisimman pätevästi havainnoitua todellisuutta kuvaten, tekemään loogisia johtopäätöksiä aineistoon pohjaten ja pohtimaan tutkimustuloksia avoimesti ja monipuolisesti teoriataustaan tukeutuen.
Havainnoidessani, tuloksia käsitellessäni ja analysoidessani esille nousi se, että vuorovaikutusta kuvaavat luokittelut olivat osittain limittäisiä. Esimerkiksi jutustelu saattoi sisältää kommentointia ja tiedustelua ja kieltäminen itsessään on puuttumista.
Valintoja ohjasi kuitenkin se, mikä vuorovaikutuksessa nousi selkeimmin esille: oli eri asia oliko kyseessä jutustelu, joka sisälsi niin tiedustelua, vitsailua, kommentointia kuin informointia vai tilanne, jota määritti pelkästään tiedustelu tai yksittäinen kommentti.
Haastavaa oli myös erottaa mielessään vuorovaikutus ja vuorovaikutustaidot.
Eskola ja Suoranta (1998, 215) toteavat, että aineiston merkittävyys on suhteellinen asia, jota tutkijan on kuitenkin varauduttava puolustamaan. Miettiessäni tutkimustani uskon, että se tarjoaa uutta, jäsenneltyä tietoa nuoriso-ohjaajien ja nuorten
vuorovaikutuksesta sekä nuoriso-ohjaajien vuorovaikutustaidoista ja -rooleista. Se voi avata nuoriso-ohjaajan työtä niille, joilla siitä on vähän tietoa. Toisaalta se voi tuoda myös uutta tietoa nuoriso-ohjaajille ja nuorisotyön parissa toimiville sen viestinnällisen näkökulman ansiosta. Tutkimukseni saattaa myös käsitteellistää ja tuoda tietoisuuteen sellaisia asioita, jotka ovat olleet nuorisotyön kentällä työskentelevillä tiedossa, mutta joita ei ole käsitteellistetty.
Tutkimukseni ja sen luotettavuuden kannalta koen, että aineisto on ollut riittävä. Mitä taas tulee aineiston analyysin kattavuuteen, olen tavoitellut sitä, että aineistoa on analysoitu monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tulkinnat eivät siis perustu satunnaisiin poimintoihin aineistosta vaan olen pyrkinyt pitämään mielessäni koko kokonaisuuden. Toisaalta uskon, että tutkimus olisi laadukkaampi, jos aineistoa olisi enemmän. Myös havainnointi olisi voinut olla laadukkaampaa. Haasteena tämän tutkimuksen tekemisessä on ollut se, että tietotaito on karttunut prosessinomaisesti.
Väitän, että jos toteuttaisin havainnoinnin uudemman kerran, olisin huomattavasti pätevämpi sen toteuttamisessa.
Olen pyrkinyt siihen, että aineistoni analyysi on arvioitavissa, eli lukija pystyy seuraamaan päättelyäni. Tutkimukseni toistettavuutta vaikeuttaa sen subjektiivinen luonne. Uskon, että toistamalla tutkimus, saatettaisiin päästä samankaltaiseen kokonaiskuvaan, mutta yksittäiset havainnot vuorovaikutustilanteista ja
vuorovaikutustaidoista saattaisivat olla eri havainnointikerroilla erilaisia. Myös jotkut tulkinnat saattaisivat olla toisenlaisia, jos tutkija olisi toinen. Mielestäni
subjektiivisuuteen ja yksittäiseen tutkijaan pohjaavaa laadullista tutkimusta ei voida aivan täysin toistaa. Loogisuus ja läpinäkyvyys ovat mielestäni tärkeitä kriteereitä analyysin ja sen mahdollisen osittaisen toistettavuuden kannalta. Olenkin pyrkinyt tässä tutkimuksessa toteuttamaan analyysini mahdollisimman loogisesti ja seurattavasti.
Tutkimuksen eettisyyttä voidaan pohtia esimerkiksi tutkimuslupaan, tutkimusaineiston keruuseen, osallistumiseen ja tutkimuksesta tiedottamiseen liittyvien kysymysten ja ongelmien kautta (Suojanen 1982, 70–72, Eskolan ja Suorannan 1998, 52 mukaan).
Tutkimuslupaa hankkiessani, pyysin luvan kaikilta asianosaisilta ja tiedotin
tutkimuksesta asianosaisille. Lisäksi tutkimuksen käytännön toteutuksessa noudatettiin tutkimuksen toteutuksen kannalta ennalta sovittuja yksityiskohtia aikataulun,
muistiinpanojen, tekotavan ja informoinnin suhteen.
Tutkimusaineistoa kerätessäni pyrin häiritsemään nuoria ja nuoriso-ohjaajien työtä mahdollisimman vähän. Pyrin myös vaikuttamaan mahdollisimman vähän heidän vuorovaikutukseensa. Käsittelin kaikkea keräämääni materiaalia luottamuksellisesti ja keräsin kaiken aineiston vain itseäni ja tätä tutkimusta varten. Huolehdin myös aineiston asianmukaisesta hävittämisestä. Olen pyrkinyt turvaamaan sen, ettei tutkimuksesta ole ollut tutkittaville haittaa ja että välillämme on säilynyt hyvä luottamus. Olen raportoinut tutkimuksesta ja sen tuloksista niin, että tutkittavat on häivytetty työstä
tunnistamattomiksi. Kun pro gradu on lopullisesti hyväksytty, lähetän tutkittaville ja tutkimukseen liittyvälle työyhteisölle tutkimukseni tiivistelmän. Olen myös lupautunut kertomaan heille tutkimuksen tuloksista, mikäli niin haluavat.
Tutkimukseni on tapaustutkimus, jonka tuloksia ei voida näin ollen yleistää. On kuitenkin mahdollista, jopa todennäköistä, että tuloksista nousisi esiin useampia yhtäläisyyksiä, jos kyseistä tutkimusta voitaisiin verrata laajempaan samankaltaiseen tutkimukseen. Olisikin mielenkiintoista jatkossa laajentaa tutkimusta niin, että tutkittaisiin useampia nuoriso-ohjaajia useammalla eri paikkakunnalla. Tutkimus voitaisiin toteuttaa myös vertailevana tutkimuksena siten, että tutkittaisiin esimerkiksi pienten kuntien ja kylien sekä isojen kaupunkien nuoriso-ohjaajia ja heidän
vuorovaikutustaitojaan muun muassa taitomittarin avulla. Tutkimusta voitaisiin laajentaa koskemaan myös erityisnuorisotyötä ja etsivää nuorisotyötä.
Lisäksi tätä tutkimusta voitaisiin laajentaa ja mahdollisesti syventää käyttämällä haastattelua havainnoinnin rinnalla tai haastattelua ainoana tutkimusmenetelmänä.
Havainnointia voisi toteuttaa pidempänä ajanjaksona ja esimerkiksi niin, että havainnoitsija osallistuisi havainnoitavien vuorovaikutukseen. Havainnoinnin apuvälineenä voitaisiin myös käyttää videointia. Tarkoitukseni oli käyttää
tutkimuksessani kirjallisten muistiinpanojen lisäksi videointia mutta tutkimuksen toteutuksen käynnistyessä videointi ei tuntunut luontevalta tai tilanteisiin sopivalta, eikä myöskään käytännölliseltä. Nuoriso-ohjaajien lisäksi olisi mielenkiintoista tarkastella nuoriso-ohjaajien vuorovaikutusta nuorten näkökulmasta. Yhtenä vaihtoehtona olisikin toteuttaa tutkimus sekä nuoriso-ohjaajien että nuorten näkökulmasta tai vain nuorten näkökulmasta haastatteluiden avulla.
KIRJALLISUUS
Anttila, P. 2005. Ilmaisu, teos, tekeminen ja tutkiva toiminta. Hamina: Akatiimi Oy.
Bostrom, R. N. 2006. The process of listening. Teoksessa O. Hargie (toim.). The handbook of communication skills. 3rd ed. London; New York: Routledge, 267–292.
Cederlöf, P. 2004. Nuorisotyö ja sen haasteet pienissä kunnissa.
Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 45. Helsinki:
Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto.
Cederlöf, P. 1998. Nuorisotyön yhteiskunnallinen merkitys. Perustietoja, poimintoja ja haarukkapaloja nuorisotyöstä sekä sen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa.
NUORAn julkaisuja, nro 8. Nuorisoasiain neuvottelukunta. Helsinki. Saatavana:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/
julkaisut/muut_tutkimukset/Nuorisotyxn_merkitys.pdf [Viitattu 26.11.2013]
Darling, N. 2005. Mentoring adolescents. Teoksessa L. D. Dubois & J. K. Karcher (toim.) Handbook of youth mentoring. Thousand Oaks, Calif.; London: Sage, 177–201.
Dubois, D. L. & Karcher, M. J. 2005. Youth mentoring: theory, research, and practice.
Teoksessa D.L. Dubois & M. J. Karcher. Handbook of youth mentoring. Thousand Oaks, Calif.; London: Sage, 2–13.
Gerlander, M. & Takala, E. 2000. Viestinnän opetus interpersonaalisiin ammatteihin koulutettaessa. Teoksessa M. Valo (toim.) Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 156–181.
Gerlander, M. & Isotalus, P. 2010. Professionaalisten viestintäsuhteiden ääriviivoja.
Puhe ja kieli, nro 1. Helsinki: Puheen ja kielen tutkimuksen yhdistys ry , 3-19.
Saatavilla: http://ojs.tsv.fi/index.php/pk/article/view/4659 [Viitattu 3.1.2015]
Guerrero, L. K., Andersen, P. A. & Afifi, W. A. 2014. Close encounters.
Communication in relationships. 4th ed. Thousand Oaks, Calif.: Sage.
Hargie, O. 2006. An operational model of communicative performance. Teoksessa O.
Hargie (toim.). The handbook of communication skills. 3rd ed. New York: Routledge, 37–70.
Hargie, O. 2006. Skill in theory: Communication as skilled performance. Teoksessa O.
Hargie (toim.). The handbook of communication skills. 3rd ed. New York: Routledge, 7–36.
Hargie, O. & Dickson, D. 2010. Skilled interpersonal communication: research, theory and practice. 5th ed. London: Routledge.
Hedman, E. & Valkonen, T. 2012. Vuorovaikutusosaamisen relationaalisuus ja
työyhteisön kehittäminen. Teoksessa Työelämän tutkimuspäivät 2012. Suomella töissä?
Kestämistä ja kestävyyttä. Työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisuja 4/2012.
Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto. Saatavana:
http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/68147/tyoelaman_tutkimuspaivat_2012.pdf
?sequence=1 [Viitattu 25.11.2013]
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. 15. uudistettu painos. Tutki ja kirjoita.
Hämeenlinna: Tammi.
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2008. 13.-14. osin uudistettu painos. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Knapp, M. L. & Daly, J. A. 2011. Background and current trends in the study of interpersonal communication. Teoksessa M. L. Knapp & J. A. Daly (toim.) The Sage Handbook of interpersonal communication. 4th ed. Thousand Oaks: Sage, 3–24.
Knapp, M. L. & Vangelisti, A. L. (toim.) 2009. Interpersonal communication and human relationships. 6th ed. Boston: Pearson Allyn & Bacon.
Laajalahti, A. 2014. Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen tutkijoiden työssä.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 32.
Lasten oikeuksien sopimus. Unicef. Saatavana: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/
[Viitattu 24.01.15.]
Mikkola, L. 2000. Supportiivinen viestintä ja sosiaalinen tuki työyhteisössä. Teoksessa M. Valo (toim.) Nykytietoa puheviestinnän opetuksesta. Jyväskylä: Jyväskylän
yliopisto,110–128.
Nieminen, J. 2007. Vastavoiman hahmo – nuorisotyön yleiset tehtävät,
oppimisympäristöt ja eetos. Teoksessa T. Hoikkala & A. Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet.
Nuorisotutkimusverkoston/Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 76. Helsinki:
Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 21–43.
Nuorisotoimen asema lainsäädännössä. 2014. Suomen Kuntaliitto. Saatavilla:
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/opeku/kulti/nuoriso/nuorisolaki/Sivut/defa ult.aspx [Viitattu 20.05.14]
Nuoriso-ohjaaja. 2014. Työ- ja elinkeinotoimisto. Ammattinetti. Saatavilla:
http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/304_ammatti [Viitattu 20.05.14]
O´Keefe, D. J. 2006. Persuasion. Teoksessa O. Hargie (toim.). The handbook of communication skills. 3rd ed. London; New York: Routledge, 323–342.
Pajarinen, M. & Rouvinen, P. 2014. Computerization threatens one third of finnish employment. ETLA. Saatavana: http://www.etla.fi/julkaisut/computerization-threatens-finnish-employment/ [Viitattu 20.5.14].
Pehkonen, A., Arola, M., Zvyagina, O. & Grouev, A-M. (toim.). 2010. Mentoring and social work: mentoring handbook. Helsinki: National Institute for Health and Welfare.
Penttinen, P. 2007. Nuorten oppiminen myöhäismodernissa. Teoksessa E. Nivala & M.
Saastamoinen (toim.) Nuorisokasvatuksen teoria – perusteita ja puheenvuoroja.
Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, 255-275.
Purhonen, P. 2012. Interpersonal communication competence and collaborative interaction in SME internationalization. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 16.
Purhonen, P., & Valkonen, T. 2013. Measuring interpersonal communication competence in SME internationalization. Journal of intercultural communication 14 (33). Saatavana http://www.immi.se/intercultural/ [Viitattu 12.5.2014].
Rogers, E.D. 2008. Relational communication. Teoksessa L.A. Baxter & D.O.
Braithwaite (toim.) Engaging theories in interpersonal communication. Multiple perspectives. Los Angeles: Sage, 335-348.
Rogers, L. E. 2008. Relational Communication Theory. A Systemic-Interactional Approach to Interpersonal Relationships. Teoksessa L. A. Baxter & D. O. Braithwaite (toim.) Engaging Theories in Interpersonal Communication: Multiple Perspectives. Los Angeles: Sage, 335–348.
Rouhiainen-Neunhäuserer, M. 2009. Johtajan vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittyminen. Johtamisen viestintähaasteet tietoperustaisessa organisaatiossa.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 19-40.
Roskos-Ewoldsen, D. R. 2008. Attitudes. Teoksessa W. Donsbach (toim.) The International Encyclopedia of Communication. Blackwell Publishing. Saatavana:
www.communicationencyclopedia.com [Viitattu 27.11.2013]
Rubin, R. B. 1990. Communication competence. Teoksessa G. M. Phillips & J. T.
Wood (toim.) Speech communication: Essays to commemorate the 75th anniversary of the Speech Communication Association. Carbondale: Southern Illinois University Press, 94–129.
Sercombe, H. 2010. Youth work ethics. London: Sage.
Sias, P. M. 2009. Organizing relationships. Traditional and emerging perspective on workplace relationships. Thousand Oaks: Sage.
Spitzberg, B. H. & Cupach, W. R. 2011. Interpersonal skills. Teoksessa M. L. Knapp &
J. A. Daly (toim.) The Sage Handbook of interpersonal communication. 4th ed.
Thousand Oaks: Sage, 481–526.
Spitzberg, B. H. 2003. Methods of interpersonal skill assessment. Teoksessa J. O.
Greene & B. R. Burleson (toim.) Handbook of communication and social interaction skills. Mahwah, N J: Lawrence Erlbaum Associates, 93–134.
Street, R. L. 2003. Interpersonal communication skills in health care contexts.
Teoksessa J. O. Greene & B. R. Burleson (toim.) Handbook of communication and social interaction skills. Mahwah, N J: Lawrence Erlbaum Associates, 909–934.
Suonjärvi, K. 2011. Mitä on ammatillinen nuorisotyö? Nuorisotyön villiä kenttää kesyttämässä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Trenholm, S. & Jensen, A. 2007. Interpersonal communication. 6 th ed. New York:
Oxford University Press.
Valo, M. 1995. Taidot puheviestinnän opetuksessa ja tutkimuksessa. Teoksessa M. Valo (toim) Haasteita puheviestinnän opetukseen. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 71-74.
Valkonen, T. 2003. Puheviestintätaitojen arviointi. Näkökulmia lukiolaisten esiintymis- ja ryhmätaitoihin. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Valkonen, T & Laapotti, T. 2011. Katsaus ryhmän vuorovaikutuksen
analysointimenetelmiin. Teoksessa M. Valo, A. Sivunen & V. Laaksonen (toim.) Prologi: Puheviestinnän vuosikirja 2011. Jyväskylä: Prologos, 44–73.
Young, K. 2006. The art of youth work. 2 nd. ed. Dorset: Russell House Publishing, 78-79.
Zimmerman, M. A., Bingenheimer, J. B. & Behrendt, D. E. 2005. Natural mentoring relationships. Teoksessa L. D. Dubois & J. K. Karcher (toim.) Handbook of youth mentoring. Thousand Oaks: Sage, 143–169
Wilson, S. R. & Sabee, C. M. 2003. Explicating communicative competence as a theoretical term. Teoksessa J. O. Greene & B. R. Burleson (toim.) Handbook of communication and social interaction skills. Mahwah, N J: Lawrence Erlbaum Associates, 3–50.
27.1.2006/72. Nuorisolaki. Saatavana: finlex.fi [Viitattu 3.2.2015]
13.4.2007/417. Lastensuojelulaki. Saatavana: finlex.fi [Viitattu 3.2.2015]
LIITTEET
Liite 1: Tutkimuslupalomake
TUTKIMUSLUPALOMAKE Kiitos halustanne osallistua tutkimukseen ja avustanne puheviestinnän pro gradu -työni toteuttamisessa.
Tutkimuksesta lyhyesti:
Graduni aiheena on nuoriso-ohjaajien vuorovaikutusosaaminen. Tutkimukseni tavoitteena on kuvata ja ymmärtää ohjaajien vuorovaikutusosaamista nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutusta havainnoimalla. Kyseessä ei siis ole arvioiva tutkimus, vaan tarkoituksena on puhtaasti havainnoida sitä, millaisena nuoriso-ohjaajien vuorovaikutusosaaminen näyttäytyy.
Olen rajannut erityisnuorisotyön ja etsivän nuorisotyön tutkimukseni ulkopuolelle.
Käytännössä tutkimukseni tarkoittaa sitä, että havainnoin nuoriso-ohjaajien ja nuorten vuorovaikutusta esimerkiksi X:n, X:n tai X:n nuorisotiloilla yhteensä 3-6 iltana sekä kahdessa tai yhdessä teemallisessa kerhossa 2-4 iltana ja mahdollisesti myös
yksittäisessä tapahtumassa yhtenä iltana. Toiveenani on, että voisin toteuttaa tutkimuksen viikkojen 8-11 aikana.
Havainnoijana toimin ulkopuolisena tarkkailijana. Käytössäni ovat muistiinpanovälineet ja mahdollisesti pienikokoinen videokamera, jota käytän tilanteen mukaan.
Aineistoa käytetään vain pro gradu -työtäni varten ja ainoastaan minä pääsen sitä tarkastelemaan. Aineistoa ei siis tarkastella muiden ihmisten kanssa yliopiston seminaareissa tai muissa opetustilanteissa. Gradun valmistuttua aineisto hävitetään asianmukaisella tavalla. Gradun lopulliseen versioon saattaa tulla lainauksia tutkittavien sanomisista mutta ne ovat nimettömiä ja niistä poistetaan vihjeet henkilöllisyydestä.
Tutkittavien nimeä ja henkilötietoja ei julkaista gradussa eikä myöskään X kaupunkia tai nuorisopalveluita mainita.
Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja yksittäinen nuoriso-ohjaaja tai nuori voi kieltäytyä osallistumasta tutkimukseen.
Gradun valmistuttua koko tutkimus on luettavissa Jyväskylän yliopiston elektronisessa kokoelmassa. Lisäksi voin lähettää sähköisesti tutkimuksesta tiivistelmän tai tulla kertomaan tuloksista esimerkiksi henkilökunnan palaveriin.
Graduani ohjaa lehtori, FT Tarja Valkonen Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitokselta.
Lisätiedot:
Laura Annala
laura.m.annala@student.jyu.fi 0505903027
Opinnäytetyöntekijä Allekirjoitus tutkimusluvasta