Normeja rikkovat kansanperinteen vampyyrit

Balkanin kansanperinteen vampyyriuskomukset ovat olennaisesti vaikuttaneet siihen, kuinka miellämme vampyyrin. 1700-luvulta on jäänyt monia virallisia asia-kirjoja vampyyreiksi uskottujen kuolleiden tapauksien tutkinnasta. Lakimiehet, lääkärit, teologit ja okkultismin tutkijat keräsivät tietoa ja tekivät tutkimuksia vam-pyyreihin liittyvistä tapahtumista. Sanomalehdet puolestaan levittivät tietoa näistä tutkimuksista ja vampyyreista ympäri Eurooppaa. (Kilpinen 2000, 12, 15–17;

42 Tähän on kuitenkin poikkeuksia. Esimerkiksi Blade-elokuvassa (1998) vampyyrien kulttuurissa uskonto on olennaisessa osassa. Vampyyrien tavoitteena on palauttaa vampyyrijumala takaisin maan päälle. Tämä teema toistuu myös True Bloodissa, kun Lilithin veren kautta vampyyri Billistä tulee osittain jumalallinen.

61

Ruickbie 2013; Summers 2001, 132.) Vampyyrit olivat osa kansanperinnettä ja sa-malla myös osa ihmisten arkitodellisuutta. Niiden uskottiin olevan haudastaan nousseita kuolleita, eläviä ruumiita, jotka oli tuhottava väkivalloin (Fine 1998;

Kilpinen 2000, 12).

Vampyyrit olivat Balkanin perinteessä käärinliinaansa pukeutuneita ruumiita. Ne olivat turpeita ja punakoita juomansa veren vuoksi, ja ne menivät ensimmäiseksi piinaamaan omaa perhettään. Vampyyrit vaativat myös vaimojaan harrastamaan seksiä kanssaan. Epäkuolleiden ruumiiden lihallisuus sekä niiden lihalliset halut olivat selkeästi osa vampyyriperinnettä. (Čajkanović 1998, 74–75; Kilpinen 2000, 11–12.) Ruumiiden kunto oli tärkeä vampyyrin paljastava tekijä. Esimerkiksi vam-pyyreiksi epäiltiin ruumiita, joiden iho näytti olleen uusiutunut, jotka olivat liha-vampia kuin eläessään, joiden vatsasta löytyi ruumiinavauksessa ”tuoretta verta” ja joiden suun ympärillä oli verta. (Hovi 2015, 123; Kilpinen 2000, 16; Taylor 2002, 240.) Kaikki nämä piirteet liittyvät normaaliin maatumisprosessiin, mutta 1700-luvulla tehdyissä ruumiinavauksissa piirteet vaikuttivat vielä oudoilta. Ruumiissa olevat bakteerit ja kaasut selittävät niin ihon muutokset, tukevamman olemuksen, veren uudelleen nesteytymisen ruumiissa kuin keuhkoista suuhun siirtyneen ve-renkin (Barber 1998; Ruickbie 2013, 85; Taylor 2002, 242–243).

Lakiasiakirjoissa sekä tapauksia tutkineiden viranhoitajien ja akateemisten tutki-joiden raporteissa kerrotaan, kuinka vampyyreja etsittiin kaivamalla hautoja auki.

Löydetyt vampyyreiksi epäillyt ruumiit ”tapettiin” muun muassa seivästämällä, lyö-mällä pää irti tai polttamalla. Balkanilla on tapauksia, joissa kokonaiset kylät ovat osallistuneet tällaisiin vampyyrijahteihin. Osassa eurooppalaista kansanperinnettä uskomukset vampyyreistä ovat eläneet vielä 1900-luvun alussa (ks. Čajkanović 1998).

Nick Groomin mukaan nykyinen käsityksemme vampyyrista, tai oikeastaan koko olento, jota kutsumme vampyyriksi, on syntynyt vasta 1700-luvulla, kun lääketie-teen ja luonnontielääketie-teen edustajat lähtivät selvittämään Balkanilla esiintyneitä vam-pyyritapauksia. Groomin mielestä olennainen ero muihin kansanperinteen pa-huutta edustaviin olentoihin on se, että vampyyreiksi uskottujen ruumiita ja uhreja

62

todella tutkittiin aikansa tieteellisen tutkimuksen keinoin. Näin kansanperinteen uskomukset kohtasivat valistuksen ajan tieteellisen näkemyksen maailman ymmär-tämisestä. Vampyyrien olemassaololle annettiin tieteellisen tarkastelun kautta uudenlaista uskottavuutta. Samalla vampyyrista muodostui verta imevä, kuolleista noussut ruumis, ja näin se erottautui aiemman kansanperinteen ja uskonnollisen perinteen hengistä ja kummituksista, joihin oli liitetty samoja ominaisuuksia.

(Groom 2018, 4–5, 23–24.)

Vampyyrien taustalla olevia uskomuksia on pohdittu myös lääketieteen näkö-kulmasta. Tällöin tiettyjen sairauksien, kuten porfyrian, pellagran, vesikauhun tai psyykkisten sairauksien on nähty olleen vampyyriuskomusten taustalla (Keith 2013). Kuitenkin kansanperinteen vampyyrit ovat selkeästi kuolleita ruumiita, jotka nousevat haudastaan piinaamaan yhteisöään. Näin elävien ihmisten sairauk-siin liittyvät perustelut eivät, ainakaan yksinään, selitä kansanuskomusten syntyä ja merkitystä (ks. Kilpinen 2000, 12; Ruickbie 2013, 84).

Kansanperinteessä vampyyrin syntyyn vaikuttivat ihmisen elämän aikana tehdyt teot, se miten hän kuoli sekä se, miten hänet haudattiin. Uskottiin, että kuolemassa eivät saaneet rauhaa henkilöt, joiden elämä tai kuolema oli rikkonut sosiaalista ja moraalista järjestystä. Vampyyreiksi uskottiin muuttuvan esimerkiksi murhaajat, synnytykseen kuolleet naiset, seksuaalisesti poikkeavat, prostituoidut, itsemurhan tehneet, outoihin sairauksiin kuolleet sekä kastamatta haudatut lapset. Näiden hen-kilöiden ei uskottu voivan kuolla oikein, eikä siis päästä siirtymään osaksi kuollei-den yhteisöä. Monissa kulttuureissa myös poikkeamat ruumiin maatumisessa olivat merkkejä siitä, ettei vainajaa ollut normaalisti hyväksytty osaksi vainajien yhteisöä. (Bartlett & Idriceanu 2005, 2–3; Hovi 2015, 97; Kilpinen 2000, 16; Taylor 2002, 240.) Vampyyriuskomuksiin liitettiin näin rangaistus uskonnollisten ja yhteisöllisten normien vastaisesta elämästä. Samalla uskonnolliset rituaalit, joilla palautettiin yhteisöön normaali järjestys, liitettiin keinoiksi taistella vampyyreja vastaan.

63

Ihmisen kuolintapa määritti monesti myös hautaamisen rituaaleja. Esimerkiksi normeista poikkeavia haudattiin soille ja muille kosteille alueille, koska ne tarjosi-vat huonon alustan maatumiselle. Näin haluttiin estää normaali maatumisprosessi, jonka miellettiin ilmentävän vainajan siirtymistä osaksi vainajien yhteisöä. Nor-meja rikkoneille ei haluttu antaa mahdollisuutta päästä normaalisti tuonpuolei-seen. Vampyyriuskomusten vuoksi tiettyjen ihmisryhmien jäseniä haudattiin muil-lakin tavoin poikkeavasti, kuten esimerkiksi heidän rinnalleen asetettiin suuri kivi tai heidät haudattiin kasvot alaspäin (Kilpinen 2000, 17; Pentikäinen 1990, 88;

Taylor 2002, 240, 245).

Kuolleet, joiden uskottiin muuttuvan vampyyreiksi, poikkesivat tavalla tai toisella yhteisön normeista. Vampyyrikertomukset olivatkin varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, jos toimii yhteisön normien vastaisesti. Timothy Taylorin (2002, 245) mukaan vampyyriuskomukset ovat voineet hyödyttää yhteisöjä, koska niiden avulla tuotiin esiin yhteisössä hyväksyttävä käytös ja kannustettiin siihen. Näkemys vampyyreista normien rikkojina siirtyi myöhemmin myös populaarikulttuuriin.

Uskomukset normeja rikkovien kuolleiden aiheuttamista vahingoista ovat kuiten-kin laajempi ilmiö, ja niitä on esiintynyt myös yhteisöissä, joissa vampyyriusko-muksia ei ole ollut. Suomessa vampyyreja tai niiden kaltaisia olentoja ei ole osana kansanuskoa. Suomessa on kuitenkin esimerkiksi paljon perinnettä, joka käsittelee kastamattomia ja surmattuja lapsia, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa kuolemansa jälkeen. (Hovi 2015, 96; Koski 2011, 92; Leppälahti 2018, 70; Pentikäinen 1990, 159–160.) Tarinoissa surmatut lapset valittavat ja häiritsevät yleensä siihen asti, että heidän jäänteensä löydetään ja hautaus suoritetaan (Pentikäinen 1990, 176–

177). Näin ekimmun kaltaisesti lapset ja yhteisö saavat rauhan, kun oikeanlainen hautaus on suoritettu. Suomalaisessa kansanperinteessä nämä surmatut lapset sai-vat joskus myös tunnistettavasti vampyyrin kaltaisia piirteitä. Esimerkiksi Martti Haavio (1948, 31) yhdistää slaavilaiseen vampyyriperinteeseen kansanperinteen ta-rinan, jossa äpärällä on verenpunaiset huulet ja sen kerrottaan imeneen äitinsä kuoliaaksi.

64

Kansanperinteen kertomukset ovat täyttäneet kulttuurisia funktiota selittämällä sairauksia sekä onnettomuuksia ja samalla pelottelemalla ihmisiä käyttäytymään normien mukaisesti. Näin surmatuista lapsista kertovat tarinat ovat pelotelleet aviottoman seksin riskeistä, mutta samalla olleet myös keino käsitellä syyllisyyttä.

Juha Pentikäinen (1990, 168, 176) katsoo, että lapsenmurha on ollut merkittävä ongelma sekä yksilöiden että yhteisön kannalta, koska kertomukset lapsivainajista ovat niin yleisiä.

Kansanperinteen vampyyrit olivat väkivaltaisia ja pelättyjä yhteisön rauhaa rikko-via olentoja. Vampyyrit edustivat yhteisön normielämän ja normaalin kuoleman ul-kopuolista pelottavaa voimaa. Vampyyrit tappoivat ja tekivät toisista vampyyreja.

Vampyyrit uhkasivat koko yhteisön rauhaa ja olemassaoloa. Vampyyrien uhkaa pystyttiin kuitenkin hoitamaan tuhoamalla ruumiit ja näin antamalla kuolleille rauha. Näkemykset vampyyreistä pahoina henkinä tai demoneina liittyvät vanhem-paan uskonnolliseen perinteeseen, mutta eurooppalaisessa kansanperinteessä ko-rostui vampyyrien ruumiillisuus elävinä kuolleina, jotka kuolemansa jälkeen pys-tyivät vahingoittamaan eläviä. Uskonnollisesta näkökulmasta vampyyreillä oli oma funktionsa, sillä niiden uhka korosti sekä moraalisten elämäntapojen että rituaalis-ten toimintatapojen merkittävyyttä.