4
AjankohtaistaActual
“Every story has a place; every place has a story” aloitti professori Sandra Stauffer (Univer-sity of Arizona, USA) keynote-esitelmänsä “Sounds of places: Questions in narratives of trans-formation in music education”. Stauffer kuvaili kahden opettajan narratiiveja: opettajat olivat muuttaneet perinteisen opetusmallinsa opiskelemalla uusia taitoja, joiden he kokivat vastaa-van paremmin paikallisen väestön ja koulun oppilasjakauman musiikillisia tarpeita ja niiden tuomia haasteita. Opettajien uusi, paikkatietoinen näkökulma vaikutti myös heidän identi-teetteihinsä. Staufferin esitelmä kannusti mukautumaan nykyajan muuttuviin olosuhteisiin, jotta pystyisimme sitouttamaan lapsia ja nuoria musiikilliseen toimintaan. Irtautumista ruti-noituneista perinteistä ja asenteista peräänkuulutti myös Barret, joka haastoi perinteisiä tutki-muksen teon muotoja ja korosti, että lapsi tulisi nähdä itsenäisenä musiikillisena toimijana.
Keynote-puheiden ohella NIME4 konferenssissa oli mahdollista kuulla myös muita narra-tiivista tutkimusta ksitteleviä esitelmiä. Katherine Robbinsin (University of Manitoba) presen-taatio ”Fresh questions: Revealing and representing complex texts through the process of col-laborative self-study” toi esiin ryhmäkeskustelussa tapahtuvan tarinoiden uudelleen kertomi-sen ja yhdessä uuden tietämykkertomi-sen luomikertomi-sen merkittävyyttä tutkimukselle. Tuomalla ryhmä-keskusteluihin toisensa riitauttavia artifakteja, esimerkiksi konfliktoivia tekstejä persoonallisen kokemuksen eri perspektiiveistä, voidaan luoda pohja uudelle merkitysten luomiselle ja reitti syvempään tietoisuuteen omien kokemusten kertomisessa: tarinoiden syntylähteille.
Suomalaisedustusta konferenssin keynote-puheisiin toivat Oulun yliopiston kasvatustie-teen professorit Leena Syrjälä ja Elina Estola. Tutkijakaksikko korosti narratiivisen tutkimus-muodon voimaannuttavaa vaikutusta: narratiivisuus antaa äänen niille, jotka eivät ole tulleet kuulluiksi. Syrjälä ja Estola korostivat tutkimusmuodon ainutlaatuisuutta, sillä heidän mu-kaansa ainoastaan narratiivisen tutkimusmuodon avulla on mahdollista välittää kokemuksia kertomusten kautta. Syrjälä ja Estola siteerasivat sosioantropologi Mary Douglasia: “Se että on ollut marginaalissa, tarkoittaa sitä, että on ollut vaaran kanssa tekemisissä. Voiman lähteillä.”
Syrjälän ja Estolan puheesta kuulsi alusta loppuun narratiivisen metodin voimallisuus sekä sen emansipatoriset ulottuvuudet. Samoja teemoja sisälsi myös jatko-opiskelija Tuulikki Laeksen (Sibelius-Akatemia, Helsinki) presentaatio, jossa käsiteltiin kolmanteen ikään ehtineiden nais-ten rock-yhtyeen jäsenilleen tuomia kokemuksia. Laes kuvaili, kuinka rock-yhtyeessä soittami-nen oli ollut naisille voimaannuttava sekä toimijuutta laajentava kokemus. Narratiivien avulla nuo kokemukset välittyivät myös kuulijoille.
Sibelius-Akatemian jatko-opiskelija Alexis Kallio toi esiin musiikinopettajien työnkuvan haasteen musiikkikulttuurien moninaisuuden näkökulmasta ja kysyi, kenen musiikki jätetään opettamatta? Opettajan on paitsi rajattava ohjelmisto konkreettisesti, myös perusteltava valin-tansa. Kaikkea ei ehdi opettaa, mutta opettajan on muistettava, että myös opettamatta jättä-minen on valinta. Kallion esittelemät oppilas- ja opettajanarratiivit jättivät kuulijan pohti-maan, oppiiko musiikinopiskelija peruskoulun yläasteella lopulta musiikki- vai koulukulttuu-rin? Ja kenen ääni kuuluu ylitse muiden? Kallio on kerännyt tutkimusmateriaalinsa eri puolil-ta Suomea ja mieleen nouseekin, voisiko paikkatietoisuus vaikutpuolil-taa näiden opetpuolil-tajien ohje-mistovalintoihin samoin kuten Staufferin tutkimuksen opettajilla?
Suuria teemoja käsitelleessä konferenssissa professori Liora Breslerin (University of Illinois, Champaign, USA) keynote-puhe selkeytti kuulijan ajatuksia konkretiallaan. Bresler kehotti puheessaan tutkijoita ottamaan etäisyyttä tutkimusaineistoon, jotta pystymme aistit kirkkaina näkemään syvemmälle sen sisälle – tarinan kertomusten takana. Hän vertasi tutkijan työtä taiteellisen esityksen prosessiin, jossa sulaudumme osaksi teosta, mutta pidämme itsemme eheinä, emmekä antaudu täysin musiikin herättämien tunteiden valtaan. Bresler toi esille käyttämänsä läsnäoloharjoituksen, jossa on mahdollista aistia ympäröivää uudella tavalla py-sähtyneisyyden tilassa keskittymällä tilan aistimiseen ja tuntemiseen. Harjoitus auttaa nosta-maan aiemmin huomaamattomia yksityiskohtia esille. Tällöin havaintomme tilasta, ympäris-töstä sekä yksityiskohdista saattavat osoittautua erilaisiksi, kuin aiemmin oletimme:“Making the strange familiar and the familiar strange.” Bresler kiteytti puheessaan tutkimisen ytimen,
Ajankohtaista Actual
jota voi helposti soveltaa kaikkiin kvalitatiivisen tutkimuksen suuntauksiin: itsensä etäännyttä-mällä on mahdollista nähdä syvemmälle tutkimusaineistoon ja tehdä uusia oivalluksia.
Konferenssin viimeisenä päivänä keskusteltiin tutkimisen olemuksen lisäksi tutkijoiden yhteisöllisyydestä symposiumissa “Living in narratives, weawing webs of interaction”. Sympo-siumin esittelijät loivat kollaasin omista vuorovaikutusverkoistaan ja niiden paradokseista.
Omia tutkijuuden ja henkilökohtaisen elämän välisiä paradokseja jakamalla voisi esittelijöiden mukaan olla mahdollista luoda tutkijoiden välisiä yhteisöjä, joissa kohtaamisesta muodostuisi molempia elämän osapuolia tukeva kokonaisuus. Symposiumissa käytettiin erilaisia kommu-nikointimuotoja ja -tasoja musiikista, videosta ja vuoropuhelusta facebook-ryhmään, joista viimeisen jäseniksi kaikilla konferenssiin osallistuneilla oli mahdollisuus liittyä ja jatkaa kes-kustelua omien paradoksiemme hallinnasta.
Tutkijayhteisön uusina jäseninä motivoiduimme yhteisöllisestä konferenssista, jossa koros-tettiin, ettei tutkimuksen tekijä ole yksin. Kuulemamme presentaatiot yhdistettynä pre-konfe-renssin lämpimään tunnelmaan herättivät meidät myös tietoisiksi taustalla olevasta laajasta sekä omistautuneesta musiikkikasvatuksen tutkijoiden joukosta, joka jakaa kanssamme yhte-neväiset haasteet sekä päämäärät. Tutkimusmaailmaan soveltaen lainaamme vielä Barrettia:
vaikka olemmekin kirjoittaessamme näennäisesti yksin, vuorovaikutus tutkijakentällä on jat-kuvaa. Seuraava tilaisuus aistia narratiivisen tutkimuksen vuorovaikutuksellisuutta, kuulla marginaalien ääniä ja kokea tutkijoiden välistä yhteisöllisyyttä on Torontossa 2014.
AjankohtaistaActual
olut muusikon ammattiin ovat useasti olleet aleatorisia. Instrumenttipedagogiikka on pitkään pohjautunut hiljaisen tradition transmission kautta tapahtuvaan vuoro-vaikutukseen, eivätkä musiikkikorkeakoulujen opetuskäytänteet ole saaneet osakseen paljon huomiota tutkimuskirjallisuudessa. Klassisessa traditiossa viimeisen päälle hiotun soittotekniikan lisäksi orkesterikirjallisuuden harjoittamisen on nähty riittävän helpot-tamaan opiskelijan siirtymistä työelämään – parhaimmillaankin siis ensisijaisesti pärjäämään koesoitoissa. Ammatit esiintyvänä taiteilijana, kamarimuusikkona tai orkesterimuusikkona ovat olleet oletuksena työtavoitteiden kärkipäässä, ja nämä tavoitteet ohjaavat opintojen sisäl-töjä. Toimeentulon liiallinen miettiminen ei ylipäätään ole tuntunut kuuluvan muusikoksi valmistuvan elämään – korkeatasoinen opetus ja opiskeluaikana solmitut kontaktit ovat olleet muusikolle riittävä varmistus tulevaisuuden haasteita varten. Susan Hallamin ja Helena Gaun-tin kirja Preparing for success. A practical guide for musicians (IOE Press 2012) pyrkii antamaan tulevaisuuden muusikoille parempia välineitä heidän musiikillisten työuriensa rakentamiseen.
Susan Hallam ja Helena Gaunt ovat musiikkikasvatuksesta laajalti kirjoittaneita professoreja:
Susan Hallam toimii Lontoon yliopiston tutkijana ja Helena Gaunt Lontoon Guildhall School of Music and Drama -korkeakoulun tutkijana ja tutkijakoulun apulaisrehtorina. Pit-kän opettajauran oboistina tehnyt Gaunt on pyrkinyt kehittämään instrumenttiopetusta mo-nin tavoin. Preparing for success -kirjan voi nähdä jatkumona tälle työlle: se pyrkii tarttumaan tulevaisuuden haasteisiin antamalla oppilaille konkreettisia apuvälineitä heidän tulevaa am-mattiaan varten.
Kirja tarjoaakin kattavan oppaan musiikin alalle haluaville opiskelijoille ja alasta kiinnos-tuneille musiikkikasvattajille. Koska tällaisia oppaita opiskelijoille on vähän, välineet opiskeli-jan itsereflektointiin, omien voimavarojen kartoittamiseen ja opintojen pitkäjänteiseen suun-nitteluun ovat tervetulleita. Kirja on jaettu yhteentoista kappaleeseen, joiden lopussa on viit-teitä myös lisäkirjallisuuteen, johon lukija voi halutessaan perehtyä. Nojaten viimeaikaisiin tutkimuksiin kirja käsittelee monenlaisia aiheita: valintaa muusikoksi ryhtymisestä, erilaisia harjoittelumenetelmiä, motivaatiota ja luovuuden vaalimista muusikkoudessa. Kirja pohtii myös opiskeluohjelman ja opettajan valinnan merkitystä ja soittotuntien hyödyntämistä mo-nin eri tavoin. Erilaisten opiskelijoiden ja opettajien tapauskertomukset havainnollistavat muusikon haasteita ja mahdollisuuksia eri vaiheissa opintoja ja työelämää. Kapea-alaisen osaa-misen sijaan Hallam ja Gaunt kannustavat oppilaita “portfolio-uriin”, joissa muusikot ovat itsetyöllistyviä, monen alan osaajia. Viimeaikaiset tutkimukset musiikkikorkeakouluista val-mistuneista oppilaista vahvistavat tämän alalla tapahtuneen muutoksen: opiskelijat työllistyvät alati muotoaan muuttaville työmarkkinoille, ja ovat itse aktiivisia suunnittelijoita työmahdol-lisuuksiensa vahvistamisessa. Esimerkiksi vuoden 2010 ISME-konferenssissa portfolio-muu-sikkous oli presentaatioiden polttava aihe: tulevaisuuden muusikon yhtenä haasteena nähtiin hänen kykynsä mukautua muuttuviin työtilanteisiin ja tarttua erilaisiin työtehtäviin. Ajatus muusikon kuukausipalkkaisesta työurasta yhdellä työnantajalla korvataan monimuotoisen muusikon profiililla, sillä tulevaisuuden työmahdollisuuksien vähyys koetaan haasteena, johon vain osaamisen moninaisuus voi vastata.
Tuulia Tuovinen