4.2 P ÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMISSKENAARIOT
4.2.4 N 2 O-päästöjen vähentämisen kustannustehokkuus
N2O-päästöjen vähentämisen mahdollisuuksista ja kustannuksista on olemassa hy-vin vähän tietoa. Ainoastaan typpihapon valmistuksen aiheuttamien päästöjen vä-hentämiskustannuksista on olemassa määrällistä tietoa, jota voidaan soveltaa Suo-men olosuhteisiin. De Jagerin (et al. 1996) mukaan typpihapon valmistuksen pääs-töjä voidaan vähentää noin 70 - 80 prosenttia kohtuullisin kustannuksin (alle 1 000 mk/t N2O). Suomen osalta tämä merkitsisi noin 2 Gg:n vähennystä vuotuisiin N2O-päästöihin, mikä on noin 10 prosenttia vuoden 2010 arvioiduista päästöistä.
Leijupolton N2O-päästöjen vähentäminen syklonissa tapahtuvalla jälkipoltolla on lupaava tekniikka, mutta toimenpiteen tehokkuutta ja kustannuksia laitosmittakaa-vassa ei tunneta. Mikäli menetelmällä pystyttäisiin laitoksissa pääsemään saman-suuruisiin vähennyksiin kuin laboratoriokokeissa, vähenisivät päästöt noin 4 Gg N2O/a, mikä on noin 20 prosenttia vuoden 2010 arvioiduista päästöistä.
Katalysaattoriautojen aiheuttamien N2O-päästöjen vähentämiselle ei ole vielä ole-massa lupaava tekniikka, josta syystä liikenteen päästöjen mahdollista vähenty-mistä on vaikea arvioida.
Maatalouden N2O-päästöjen vähentämisen mahdollisuudet ovat niin ikään vai-keasti arvioitavissa. Useita keinoja maanviljelyksestä ja lannoituksesta aiheutu-vien päästöjen vähentämiseksi on esitetty, mutta niiden soveltuvuudesta ja tehok-kuudesta sekä kustannusvaikutuksista Suomen oloissa ei ole tietoa. Alankomaissa on arvioitu voitavan vähentää lannoituksesta aiheutuvia päästöjä noin 5 prosenttia ilman, että toimenpiteistä aiheutuu kustannuksia (de Jager et al. 1996). Tutkimus-tuloksen soveltaminen Suomen oloihin ei kuitenkaan ole mahdollista, koska vilje-lyskäytäntö ja lannoitustaso ovat hyvin erilaiset ko. maissa.
5 TULOSTEN TARKASTELU
Ihmisen toiminnan aiheuttamat metaanipäästöt Suomessa ovat arvion mukaan noin 250 Gg/a. Merkittävin päästöjä aiheuttava sektori on jätehuolto ja erityisesti jätteiden kaatopaikkasijoitus, joka aiheuttaa noin puolet päästöistä. Karjanhoito on toinen suuri päästölähde, sen osuus päästöistä on noin 40 prosenttia. Muiden pääs-tölähteiden merkitys on vähäinen. Suomesta puuttuu monia globaalisti merkittäviä ihmisen toimintaan liittyviä metaanipäästölähteitä (hiilikaivokset, maakaasulähteet ja riisinviljely). Siksi päästöjä aiheuttavien toimintojen jakauma on erilainen kuin keskimäärin maailmalla (ks. kuva 5).
Globaalit päästöt
Energia 31%
Kotieläimet 32%
Riisinviljely 18%
Jätteet 19%
Suomen päästöt Energia
6%
Kotieläimet Jätteet 38%
54%
Teollisuus 2%
Kuva 5. Globaalit ja Suomen metaanipäästöt ihmisen toimintaan liittyvistä pääs-tölähteistä. Globaalit päästöt on saatu IPCC:n päästöarvioista (IPCC 1996a) ja Suomen päästöt ovat tämän tutkimuksen vuoden 1994 päästöt.
Ihmisen toiminnan dityppioksidipäästöt tulevat Suomessa kolmesta merkittävästä lähteestä: maanviljelys aiheuttaa noin puolet päästöistä, energiasektori noin 35 prosenttia ja typpihapon valmistus loput. Globaalit dityppioksidipäästöt tulevat pääosin maataloudesta, mutta myös teollisuuden (typpihapon ja adipiinihapon val-mistuksen) päästöt ovat merkittävät. Energiasektorin N2O-päästöjen merkitys on Suomessa paljon suurempi kuin globaalisti (ks. kuva 6).
Suomen osuus globaaleista ihmisen toiminnan aiheuttamista metaanipäästöistä on vähän yli puoli promillea ja dityppioksidipäästöistä noin kolme promillea. Koska Suomen väestö muodostaa noin promillen maailman väestöstä, tuottaa Suomi vä-kilukuunsa nähden vähän metaania mutta paljon dityppioksidia.
Päästöjen kehittymistä vuoteen 2010 ilman varsinaisia päästöihin kohdistuvia ra-joitustoimenpiteitä on tarkasteltu nk. perusskenaariossa. Sen mukaan metaanipääs-töjen arvioidaan vähentyvän vuoteen 2010 mennessä jätehuollossa ja maatalou-dessa tapahtuvien muutosten seurauksena. Dityppioksidipäästöjen oletetaan perus-skenaariossa kasvavan vuoteen 2010 mennessä lähes 30 prosenttia. Päästöjen kas-vu johtuu energiantuotannon ja liikenteen päästöjen oletetusta lisääntymisestä.
Globaalit N2O-päästöt
Kuva 6. Globaalit ja Suomen metaanipäästöt ihmisen toimintaan liittyvistä pääs-tölähteistä. Globaalit päästöt on saatu IPCC:n päästöarviosta (IPCC 1996a) ja Suomen päästöt ovat tämän tutkimuksen vuoden 1994 päästöt.
Metaanipäästöjen vähentämisen mahdollisuudet ovat arvion mukaan hyvät ja jäte-huoltosektorin osalta vähennystoimenpiteet ovat kustannuksiltaan edulliset. Tau-lukkoon 18 on koottu arvio edullisimmilla toimenpiteillä saavutettavasta kumula-tiivisesta päästöjen vähennyksestä ja kustannustehokkuudesta. Kustannustehok-kuus on annettu sekä vähennettyä CH4-tonnia että CO2-ekvivalenttitonnia kohti (arvioitu 100 vuoden tarkasteluaikaa vastaavalla GWP-kertoimella).
Taulukko 18. Metaanipäästöjen vähentämisen mahdollisuudet ja kustannustehok-kuus Suomessa vuonna 2010.
Toimenpide päästöjen
Kaatopaikkakaasun talteenotto + soihtu Sikojen lietelannan rumpukompostointi
Yhdyskuntajätteen massapoltto 72* 5 300 300
* kaatopaikkasijoitukseen verrattuna
Yhdyskuntajätteen palavan jakeen poltto ja massapoltto ovat kaatopaikkasijoituk-sen vaihtoehtoja ja niillä vältetään päästöjä, jotka saman jätemäärän kaatopaikka-sijoitus aiheuttaisi. Kaatopaikkasijoituksen päästöt jakautuisivat usealle vuodelle, joten toimenpiteillä saavutettava päästöjenvähennys ei ole suoraan vertailukelpoi-nen muiden toimenpiteiden kanssa.
N2O-päästöjen vähentämisen mahdollisuuksista ja kustannuksista on tietoa saata-villa vain vähän. Vuoden 2010 typpihapon valmistuksen päästöjä arvioidaan voi-tavan vähentää noin 2 Gg/a kohtuullisin kustannuksin (alle 1 000 mk/t N2O, noin 3 mk/t CO2-ekv.). Leijupolton N2O-päästöjä arvioidaan voitavan vähentää noin 4
Gg/a syklonissa tapahtuvalla jälkipoltolla. Kyseistä toimenpidettä on tutkittu vasta laboratoriomittakaavassa, joten arvio on epävarma eikä kustannuksia ole arvioitu.
Metaani- ja dityppioksidipäästöjen alentamisen kustannuksia voidaan verrata ar-vioihin fossiilisten polttoaineiden CO2-päästöjen vähentämisen kustannuksista.
Suomalaisen ilmakehän tutkimusohjelmassa (SILMU) tutkittiin CO2-päästöjen ra-joittamisen taloudellisia vaikutuksia CO2-verojen avulla. CO2-päästöjen vähentä-minen vuoden 1990 tasolle vuoteen 2010 mennessä voitaisiin arvioiden mukaan toteuttaa päästöverolla, jonka suuruus olisi 300 - 600 mk/t CO2 (Kuusisto et al.
1996, s. 232). Vuonna 1995 kivihiilen haittavero oli Suomessa 48 mk/t CO2. Näi-hin verrattuna metaani- ja dityppioksidipäästöjen vähentämisen kustannukset ovat joko edullisia tai kohtuullisia päästöjen vähennystavoitteesta riippuen. Kustannus-arvioiden epävarmuus on kuitenkin suuri.
Metaani- ja typpioksiduulipäästöt ovat suurelta osin peräisin toiminnoista, joista päästöjen arvioinnissa tarvittavia lähtötietoja on saatavilla vähän tai niiden tark-kuus on puutteellinen. Etenkin kaatopaikkojen metaanipäästöjen ja viljelysmaiden dityppioksidipäästöjen arviot ovat epävarmoja. Myös energiantuotannon päästöi-hin liittyy suuria epävarmuuksia, sillä polton olosuhteet vaikuttavat merkittävästi enemmän ko. päästöjen syntyyn kuin esimerkiksi CO2-päästöihin.
Päästöarvioihin liittyviä epävarmuuksia on tarkasteltu lähemmin mm. aikaisem-massa metaani- ja dityppioksidipäästöarviossa (Pipatti 1994) ja jätteiden käsittely-vaihtoehtojen kasvihuonevaikutuksia käsittelevässä tutkimuksessa (Pipatti et al.
1996b).
Vaikka eri toimintojen päästöjen epävarmuudet ovat suuret, ne kumoavat osittain toisiaan ja kokonaispäästöarvion luotettavuutta voidaan pitää kohtalaisena. Metaa-nipäästöarvion epävarmuuden arvioidaan olevan noin 30 prosenttia ja dityppioksi-dipäästöarvion jonkin verran suurempi. Energiantuotannon CO2-päästö-arvioiden epävarmuuksiin (5 - 10 prosenttia) verrattuna luvut ovat kuitenkin vielä suuret.
Tulevien päästöjen ennustaminen on aina vaikeaa, mutta myös kehitysarvioiden laatimiseen liittyvät epävarmuudet kumoavat osaksi toisiaan. Päästöihin ja niiden kehittymiseen liittyvät epävarmuudet heijastuvat kustannustarkasteluihin. Kustan-nustarkasteluissa on arvioitu myös toimenpiteiden tehokkuus ja soveltuvuus Suo-men oloihin. Metaani- ja dityppioksidin päästöjen vähentämistä on tutkittu suh-teellisen vähän ja kaikille toimenpiteille ei löydy tietoja niiden tehokkuudesta ja kustannuksista. Toimenpiteillä voidaan usein saavuttaa myös muita ympäristön-suojelullisia etuja, jolloin kustannusten kohdistaminen on ongelmallista.
Tutkimuksessa esitetyt kustannustehokkuustarkastelut ovat karkeita ja perustuvat toimenpiteiden investointi- ja käyttökustannuksiin sekä toimenpiteillä tuotetun energian ja humuksen myynnistä saataviin tuloihin. Toimenpiteiden aiheuttamia epäsuoria kustannuksia ei ole arvioitu. Tarkastelut ovat karkeita mutta antavat ku-van eri toimenpiteiden aiheuttamien päästöjenvähennyskustannuksien suuruusluo-kasta ja toimenpiteiden keskinäisestä paremmuusjärjestyksestä.
6 YHTEENVETO
Tutkimuksessa on arvioitu ihmisen toiminnasta aiheutuvat metaani- ja dityppiok-sidipäästöt Suomessa vuosina 1990, 1994 ja 2010 sekä tarkasteltu mahdollisuuk-sia vähentää päästöjä ja vähennystoimenpiteiden kustannustehokkuutta.
Ihmisen toiminnan aiheuttamat metaanipäästöt Suomessa vuosina 1990 ja 1994 ovat samansuuruiset, noin 250 Gg CH4/a. Eniten päästöjä aiheuttaa jätteiden kaa-topaikkasijoitus (noin 130 Gg CH4/a), mutta myös maatalouden päästöt ovat suu-ret (noin 90 Gg CH4 vuonna 1994 ja noin 100 Gg CH4 vuonna 1990). Energian-tuotannon ja teollisuuden aiheuttamat päästöt ovat merkittävästi pienemmät, yh-teensä noin 20 Gg CH4/a.
Ilman varsinaisia päästöjen alentamiseen tähtääviä toimenpiteitä (perusskenaario) vuoden 2010 metaanipäästöjen arvioidaan vähentyvän noin seitsemän prosenttia vuoden 1994 päästöihin nähden lähinnä maatalouden päästöjen vähentymisen myötä.
Metaanipäästöjen vähentämisen mahdollisuudet arvioidaan hyviksi. Vuoden 2010 päästöjä arvioidaan voitavan vähentää kaikkiaan noin 30 prosenttia tutkimuksessa tarkastelluilla toimenpiteillä. IPCC:n (1996a) mukaan metaanipitoisuuksien va-kiinnuttaminen ilmakehässä nykyisin vallitsevalle tasolle vaatisi vain noin 8 pro-sentin vähennyksen globaaleihin päästöihin.
Jätteiden kaatopaikkasijoituksesta aiheutuvia päästöjä arvioidaan voitavan vähen-tää merkittävästi. Jätesektorin päästöjen vähentämismahdollisuuksia on tarkasteltu kahdessa vähentämisskenaariossa. Jätehuollossa valmistellaan parhaillaan toimen-pideohjelmaa, jonka yhtenä tavoitteena on kaatopaikkojen metaanipäästöjen vä-hentäminen. Toimenpideohjelmasta ei ole vielä sovittu pitävästi, mutta suunnitel-missa on esitetty arvioita mm. kaatopaikkasijoituksen vähentämisestä ja kaato-paikkakaasun talteenoton lisäämisestä. Nk. suunnitelmaskenaariossa on pyritty ot-tamaan arvioiden vaikutukset jätesektorin vuoden 2010 päästöihin ja skenaarion mukaan jätesektorin päästöt vähenisivät noin 30 prosenttia vuoden 1994 päästöi-hin nähden.
Jätesektorin päästöjen vähentämisen mahdollisuuksia perusskenaarioon nähden ja siitä aiheutuvia kustannuksia sekä toimenpiteitä, joilla päästöjen vähentäminen voidaan toteuttaa, tarkasteltiin nk. laskennallisessa skenaariossa. Kustannustehok-kain toimenpide metaanipäästöjen vähentämisessä on kaatopaikkakaasun tal-teenotto. Jätteiden polton ja biologisen käsittelyn vaikutus päästöihin tuntuu vasta pidemmän ajan kuluttua, ja toimenpiteet ovat vähennettyä metaanitonnia kohti sel-västi kalliimpia. Toisaalta on muistettava, että ko. toimenpiteet poistavat metaani-muodostumisongelman kokonaan siltä osin kuin ne korvaavat kaatopaikkasijoitus-ta.
Muiden sektoreiden mahdollisuudet vähentää metaanipäästöjä ovat vähäisemmät tai niitä ei tunneta. Lannan käsittelyn metaanipäästöjen vähentämisellä saavutetta-va päästösäästö on arvion mukaan vähäinen ja toimenpiteet yleensä kalliita.
Ihmisen toiminnan aiheuttamat dityppioksidipäästöt Suomessa vuonna 1990 olivat arvion mukaan noin 19 Gg N2O ja vuonna 1994 noin 18 Gg N2O. Eniten päästöjä aiheutti maatalous: lannoituksen aiheuttamat päästöt olivat noin 6 Gg N2O vuonna 1990 ja noin 4 Gg N2O vuonna 1994, suopeltojen viljelyksen aiheuttamat päästöt olivat noin 4 Gg N2O kumpanakin vuonna. Energiasektorin päästöt vuonna 1990 olivat noin 5 Gg N2O vuonna 1990 ja noin 6 Gg N2O vuonna 1994. Typpihapon valmistuksesta päästöjä aiheutui noin 3 Gg vuonna 1990 ja noin 2,5 Gg vuonna 1994.
N2O-päästöjen vähentymiseen 1990 - 1994 ovat vaikuttaneet maanviljelyksessä lannoituksen aiheuttaman typpikuormituksen vähentyminen sekä typpihapon val-mistuksen supistuminen. Vuoteen 2010 mennessä päästöjen oletetaan kuitenkin kasvavan lähes 30 prosenttia. Kasvu johtuu energiankulutuksen arvioidusta lisään-tymisestä sekä eräiden N2O-päästöjen kannalta epäedullisten tekniikoiden, kuten leijupolton ja katalysaattoreilla varustettujen autojen, lisääntymisestä. Muiden päästölähteiden päästöissä tapahtuvat muutokset ovat pieniä.
N2O-päästöjen vähentämisen mahdollisuuksista ja kustannuksista on olemassa vä-hemmän tietoa kuin metaanipäästöjen. Typpihapon valmistuksen päästöjä on ar-vion mukaan mahdollista vähentää Suomessa noin 2 Gg/a, mikä on lähes 10 pro-senttia kokonaispäästöistä vuonna 2010. Mikäli leijupolton päästöjä pystyttäisiin laitosmittakaavassa vähentämään yhtä paljon kuin laboratoriokokeissa, voisi vuo-den 2010 päästöjä vähentää noin 4 Gg N2O, mikä puolestaan on lähes 20 prosent-tia kokonaispäästöistä. Päästöjen vähentämisellä on siis mahdollista ainakin teo-riassa päästä noin 20 - 30 prosentin vähennyksiin. IPCC:n (1996a) mukaan N2 O-pitoisuuksien vakiinnuttaminen ilmakehässä nykyisin vallitsevalle tasolle vaatisi yli 50 prosentin vähennyksen globaaleihin päästöihin.
Muiden päästöjä aiheuttavien sektoreiden päästöjen vähentämisen mahdollisuudet ovat vielä epävarmempia ja vaativat lisäselvityksiä. Kustannustietoa N2 O-päästö-jen vähentämisestä on ainoastaan typpihapon valmistusprosessiin osalta. PäästöO-päästö-jen vähentämisen kustannusten arvioidaan voivan jäädä alle 1 000 mk/t N2O.
Sekä metaani- että dityppioksidipäästöjen arviointiin liittyy päästölähteiden luon-teesta ja lähtötietojen vähäisyydestä johtuen monia epävarmuuksia. Nämä epävar-muudet heijastuvat sekä kehitysarvioihin että päästöjen rajoittamisen kustannusten arviointiin. Epävarmuuksista huolimatta metaanipäästöjen vähentämisen mahdol-lisuudet jätehuoltosektorissa ovat hyvät. Dityppioksidin kohdalla typpihapon val-mistuksen ja leijupolton päästöjen vähentämiskeinot ovat lupaavat, vaikkakaan niitä ei vielä ole kokeiltu laitosmittakaavassa.
LÄHTEET
Blok, K. & Jager, D. de 1994. Effectiveness of Non-CO2 Greenhouse Gas Emis-sion Reduction Technologies. Environmental Monitoring and Assessment, Vol.
31, Nos 1 - 2, s. 17 - 40.
Bogner, J., Spokas, K., Burton, E., Sweeney, R. & Corona, V. 1995. Landfills as atmospheric methane sources and sinks. Chemosphere, Vol. 31, No. 9, s. 4119 -4130.
Boström, S. 1994. Greenhouse Gas Inventory in Finland based on IPCC Draft Guidelines; Energy and Industry. Turku, Prosessikemia.
Dentener, F.J. & Crutzen, P.J. 1994. A three-dimensional model for the global ammonia cycle. J. Atmospheric Chemistry, Vol. 19, s. 331 - 369.
EPA 1993. Options for reducing Methane Emissions Internationally. Vol. I - II.
Washington, Environmental Protection Agency. Report to congress. (EPA 430-R-93-006 A+B)
Finland's National Report under the United Nation's Framework Convention on Climate Change. 1995. Helsinki, Ministry of the Environment. 32 s.
Gibbs, M.J. & Leng, R.A. 1993. Methane emissions from livestock. Teoksessa:
van Amstel, A.R. (toim.) Methane and nitrous oxide. International IPCC Works-hop. Amersfoort, The Netherlands, 3 - 5 Febr. 1993. Bilthoven: National Institute of Public Health and Environmental Protection. S. 73 - 79. (RIVM Report no.
481507003).
Gibbs, M.J. & Woodbury, J.W. 1993. Methane emissions from livestock manure.
Teoksessa: van Amstel, A.R. (toim.) Methane and nitrous oxide. International IPCC Workshop, Amersfoort, The Netherlands, 3 - 5 Febr. 1993. Bilthoven: National Ins-titute of Public Health and Environmental Protection. S. 81 - 91. (RIVM Report no.
481507003).
Grönfors, K. 1996. Greenhouse Gas Inventory: Finland 1992 - 1994.
Heinonen, R., Hartikainen, H., Aura, E., Jaakkola, A. & Kemppainen, E. 1992.
Maa, viljely ja ympäristö. Porvoo, WSOY. 334 s.
Helander, J. & Mälkiä, P. 1994. Uusien järjestelmien käyttöönoton vaikutukset.
Käytännön maamies, 9B, s. 10 - 11.
Houghton, J.T., Meira Filho, L.G., Callander, B.A., Harris, N., Kattenberg, A. &
Maskella, K. 1996. Climate change 1995. The science of climate change. Camb-ridge, University Press. 572 s.
IEA 1994. Biogas from municipal waste. Overview of systems and markets for anaerobic digestion of MSW. IEA Bioenergy Agreement, Task XI: Conversion of MSW feedstock to energy. Århus, Biopress. 23 s.
IPCC 1995. IPCC Guidelines for National Greenhouse Gas Inventories. Vol. 1 - 3.
Paris.
IPCC 1996a. Climate change 1995 - The Science of Climate Change. New York, Cambridge University Press. 572 s.
IPCC 1996b. IPCC/OECD/IEA Programme on National Greenhouse Gas (GHG) Inventories. Phase II. (Asiantuntijakokousten muistiot ja työraportit; julkaistaan myöhemmin osana IPCC:n uutta ohjekirjaa)
IPCC 1996c. Climate change 1995 - Impacts, adaptions and mitigation of climate change: Scientific-Technical Analyses. New York, Cambridge University Press.
879 s.
Jaakkola, A. 1985. Denitrifikaatio viljapellosta j a nurmesta mitattuna asetyleeni-inhibitiomenetelmällä. Helsinki: SITRA. S. 75 - 108. (Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Julkaisu 13).
Jager, D. de & Blok, K. 1996. Cost-effectiveness of emission-reducing measures for methane in the Netherlands. Energy Conversion & Management, Vol. 37, No.
6 - 8, s.1181 -1186.
Jager, D. de & Blok, K. 1993. Cost-effectiveness of emission-reducing measures for methane in the Netherlands. Utrecht, The Netherlands, Ecofys. 62 s. + liitt.
(Report M702).
Jager, D. de, Blok, K. & Brummelen, M. van 1996. Cost-effectiveness of emis-sion-reducing measures in the Netherlands. Utrecht, The Netherlands, Ecofys. 7.7 s. + liitt. (Report M704).
Jätehuollon neuvottelukunta. 1992. Yhdyskuntien jätehuollon kehittämisohjelma 2000. Helsinki: ympäristöministeriö. 54 s. (Ympäristöministeriön ympäristöosas-ton selvitys 106/1992).
Kanninen, M. (toim.) 1992. Muuttuva ilmakehä - Ilmasto, luonto ja ihminen. Hel-sinki, Suomalainen ilmakehänmuutosten tutkimusohjelma. 163 s.
Kauppa- ja teollisuusministeriö. 1997. Energiatalous 2025. Skenaariotarkasteluja.
Helsinki: kauppa- ja teollisuusministeriö. 95 s. (Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisuja 3/1997).
Khalil, M.A.K. & Rasmussen, R.A. 1993. Decreasing trend of methane: Unpre-dictability of future concentrations. Chemosphere, vol. 26, nro 1 - 4, s. 803 - 814.
Kilpinen, P. 1995. Typen oksidien muodostuminen ja hajoaminen. Teoksessa:
Raiko, R., Kurki-Suonio, I., Saastamoinen, J. & Hupa, M. Poltto ja Palaminen. Jy-väskylä, International Flame Research foundation (IFRF), Suomen kansallinen osasto. S. 239 - 276.
Kleiffmann, J., Kurtenbach, R. & Wiesen, P. 1994. Surface catalysed conversion of NO2 into HONO and N2O: A new source of atmospheric N2O? Teoksessa: Pro-ceedings of the 6th International Workshop on Nitrous Oxide Emissions, Tur-ku/Åbo, Finland, June 7 - 9, 1994. Turku, Åbo akademi. S. 547 - 552. (ÅAU CCRG Report 94-10).
Klemola, E. & Malkki, S. 1995. Lannan rumpukompostointi. Työtehoseuran maa-taloustiedote 4 (456). 12 s.
Kuusisto, E., Kauppi, L. & Heikinheimo, P. (toim.) 1996. Ilmastonmuutos ja Suo-mi. Helsinki, Suomalainen ilmakehänmuutosten tutkimusohjelma. 265 s.
Laine, J., Silvola, J., Tolonen, K., Alm, J., Nykänen, H., Vasander, H., Sallantaus, T., Savolainen, I., Sinisalo, J., Martikainen, P.J. 1996. Effect of water level drawdown in northern peatlands on the global climatic warming. Ambio, Vol. 25, No. 3, s. 179 - 184.
Lehtimäki, M. 1995. Biokaasulaitos eteläisellä Pohjanmaalla; Selvitys ympäristö-vaikutuksista, energiantuotannosta ja taloudellisista edellytyksistä. Helsinki, Vesi-ja ympäristöhallitus, Vaasan vesi- Vesi-ja ympäristöpiiri. 89 s. (Vesi- Vesi-ja ympäristöhalli-tuksen monistesarja nro 625).
Lelieveld, J. & Crutzen, P. J. 1993. Methane emissions into the atmosphere - an overview. Teoksessa: Amstel, A. R. van (toim.). Methane and nitrous oxide. Inter-national IPCC Workshop, Amersfoort, the Netherlands, 3 - 5 Febr. 1993. Biltho-ven: National Institute of Public Health and Environmental Protection. S. 17 - 25.
(RIVM Report no. 481507003).
Luonnos valtionneuvoston päästökseksi kaatopaikoista. 20.12.1996. 6 s. + liitt.
Maatilatilastollinen vuosikirja 1995. Helsinki: Tilastokeskus. 254 s. (SVT: Maa-ja metsätalous 1995:5).
Marban, G., Kapteijn, F. & Moulijn, J.A. 1996. Fuel-gas injection to reduce N2O Emissions from the Combustion of Coal in a Fluidized Bed. Combustion and Fla-me, Vol. 107, No. ½ (October), s.103 - 113.
McInnes, G. (toim.). 1996. Joint EMEP/CORINAIR Atmospheric Emission In-ventory Guidebook. Vol. 1 - 2. Kööpenhamina, European Environment Agency.
Mosier, A.R. 1994. Nitrous oxide emissions from agricultural soils. Fertilizer Re-search. Vol. 37, s. 191 - 200.
Mäkelä, K., Kanner, H. & Laurikko, J. 1996. Suomen tieliikenteen pakokaasu-päästöt. LIISA 95 -laskentajärjestelmä. Espoo, Valtion teknillinen tutkimuskeskus.
45 s. + liitt. 51 s. (VTT Tiedotteita 1772).
Naturvårdsverket 1996. Aktionspaln avfall. Stockholm. 167 s. (Naturvårdsverkets Rapport 4601).
Nykänen, H., Alm, J., Lång, K., Silvola, J. & Martikainen, P.J. 1995. Emissions of CH4, N2O and CO2 from a virgin fen and a fen drained for grassland in Finland.
Journal of Biogeography, Vol. 22, s. 351 - 357.
Oonk, H. 1996. Dutch abiogenic emissions of methane and nitrous oxide and op-tions for emission reduction. Energy Conversion and Management, Vol. 37, No. 6 - 8, s. 985 - 989.
Oonk, J. & Boom, A. 1995. Landfill gas formation, recovery and emissions. Apel-doorn, The Netherlands. 103 s. + liitt.
Palanterä, R. 1996. Jätepaperin polton ympäristövaikutukset systeemiratkaisuna.
Espoo, Valtion teknilllinen tutkimuskeskus. 52 s. (VTT Tiedotteita 1769).
Pipatti, R. 1994. Metaanin ja typpioksiduulin päästöarviot, päästöjen kehitys ja ra-joituspotentiaali. Espoo, Valtion teknillinen tutkimuskeskus. 68 s. (VTT Tiedottei-ta 1548).
Pipatti, R., Savolainen, I. & Sinisalo, J. 1996a. Greenhouse impacts of anthropo-genic CH4 and N2O emissions in Finland. Environmental Management, Vol. 20, No 2, s. 219 - 233.
Pipatti, R., Hänninen, K., Vesterinen, R., Wihersaari, M. & Savolainen, I. 1996b.
Jätteiden käsittelyvaihtoehtojen vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin. Espoo, Val-tion teknillinen tutkimuskeskus. 85 s. (VTT Julkaisuja 811).
Savolainen, I., Tähtinen, M., Wistbacka, M., Pipatti, R. & Lehtilä, A. 1996. Hap-pamoittavan laskeuman taloudellinen rajoittaminen vähentämällä päästöjä Suo-messa, Virossa ja Venäjällä. Espoo, Valtion teknillinen tutkimuskeskus. 60 s.
(VTT Tiedotteita 1744).
Soete, G. de 1989. Updated evaluation of nitrous oxide emissions from industrial fossil fuel combustion. Institut Francais du Pertole, Ref. 37-559.
Soete, G. de 1993. Nitrous oxide from combustion and industry: Chemistry, emissions and control. Revue de L'Institut Francais du Petrole, Vol. 48, No. 4, s. 413 -451. (Paper presented at the International Workshop "Methane and Nitrous Oxi-de", Amersfoort, the Netherlands, 3 - 5 February 1993).
Tilastokeskus 1995. Energiatilastot 1994. Helsinki, Tilastokeskus. 126 s. (SVT Energia 1995:1).
Uomala, P., Väisanen, P. & Kling, P. 1989. Yhdyskuntajätteen poltto ja energiasi-sällön hyödyntäminen. Helsinki, Ekono. 121 s. + liitt. 5 s.
Vesterinen, R. 1996. Jätteiden käsittelyvaihtoehtojen vaikutus kasvihuonekaasu-päästöihin. Kompostoinnin kasvihuonekaasupäästöt. VTT Energia. Tutkimusse-lostus ENE 38/T0018/96. 26 s. + liitt. 4 s.
Väisänen, P. 1996. Kaatopaikalla syntyvän biokaasun talteenotto ja hyödyntämi-nen. Teoksessa: Salomaa, E. (toim.). Anaerobitekniikka jätteiden käsittelyssä, Se-minaari 21.3.1996, Otaniemi. 4 s. (Teknillinen korkeakoulu: Ympäristönsuojelu-tekniikan julkaisuja 2/1996).
Väisänen, P. 1997. Arvio biokaasun talteenotosta Suomen kaatopaikoilla. Muistio.
1 s.
Wihersaari, M. Pipatti, R. 1996. Jätehuoltojärjestelmän vaikutus kasvihuonepääs-töihin pääkaupunkiseudulla, Jyvässeudulla ja Sysmän kunnassa. VTT Energia.
Tutkimusselostus ENE 6/7/96. 26 s.
Ympäristöministeriö 1997. Valmisteilla oleva ilmastosopimuksen edellyttämä nk.
maaraportti.
IPCC- JA CORINAIR-LUOKITUKSET SEKÄ MENETELMIEN MERKITTÄVIMMÄT EROT
IPCC-ohjeet (IPCC 1995) on tarkoitettu ilmastosopimuksen osapuolille avuksi sopimuksen edellyttämien kansallisten kasvihuonekaasuinventaarien laadinnassa.
Ohjeet on laadittu IPCC.n (Intergovernmental Panel on Global Change), OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) ja IEA:n (International Energy Agency) yhteistyönä. ja niiden kehittämiseen on osallistunut asiantuntijoita ympäri maailmaa.
Kansallisten kasvihuonekaasuinventaarien avulla pyritään tunnistamaan tärkeimmät kasvihuonekaasupäästölähteet ja -nielut, jotta kasvihuoneilmiön torjunta voitaisiin suunnata järkevästi niin maailmanlaajuisesti kuin kansallisella tasolla. IPCC-ohjeissa käsitellään vain ihmisen toiminnasta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä ja -nieluja.
Uusin CORINAIR-ohjekirja (McInnes 1996) on laadittu UNECE/EMEP:in (United Nations Economic Commission for Europe/Co-operative Programme for Monitoring and Evaluation for the Long Range Transmission of Air Pollutants in Europe) asiantuntijaryhmissä ja sen on toimittanut ja julkaissut EEA (European Environmental Agency).
CORINAIR-ohjelma (CORINAIR - The Atmospheric Emission Inventory for Europe) on alunperin käynnistetty happamoittavien päästöjen (SOx, NOx, NMVOC ja NH3) Euroopan maita koskevien rajoitussopimusten (Convention on Long Range Transboundary Air Pollution) tarpeita vastaamaan. Nyt ohjelma kattaa myös mm. kasvihuonekaasu- ja raskasmetallipäästöt ilmakehään.
CORINAIRissa tarkastellaan sekä ihmisen toiminnasta aiheutuvia että luonnon päästöjä. Uusin ohjekirja on tarkoitettu UNECE:lle toimitettavien vuoden 1994 inventaarien laadintaa varten.
IPCC- ja CORINAIR-ohjeiden mukaiset pääluokat on esitetty alla olevassa taulukossa. IPCC-ohjeiden mukaan päästöt ilmoitetaan kuudessa pääluokassa, CORINAIRissa pääluokkia on yksitoista. Taulukossa on esitetty myös IPCC-luokituksen alaluokkia, jotta vertailu IPCC- ja CORINAIR-luokitusten välillä olisi helpompaa. CORINAIRissa alaluokkia on satoja eli merkittävästi enemmän kuin IPCC-ohjeissa.
Sekä IPCC että CORINAIR antavat eri tasoisia ohjeita päästöjen arvioimiseksi.
Yksikertainen ohje (Tier 1 IPCC-ohjeissa ja Simpler Methodology CORINARissa) vastaa minimitarkkuutta, joilla päästöt tulisi arvioida. CORINAIR suosii mittaus-tulosten käyttöä inventaarin laadinnassa huomattavasti enemmän kuin IPCC. Päästökerrointietoa ohjeissa on paljon ja ne perustuvat usein samoihin tutkimuksiin ja muihin lähteisiin. CORINAIRissa annetut päästökertoimet perustuvat osittain myös edellisten inventaarien tuloksiin ja antavat eräänlaisen keskiarvon päästötasosta tietynlaisissa laitoksissa Euroopassa.
LIITE 1 1(4)
Taulukko 1.1. IPCC- ja CORINAIR-ohjeissa käytetyt päästöluokitukset..
Päästöluokat on esitetty IPCC-luokituksen mukaisessa järjestyksessä siten, että vastaava CORINAIR-luokka on viereisessä solussa.
IPCC CORINAIR SNAP94
1 Energia (Energy)
1A Poltto (Fuel Combustion Activities) 1 A 1 Energiantuotanto ja -muunto-teollisuus (Energy and Transformation Industries)
1 Energiantuotanto ja
1 Energiantuotanto ja